Wrestlingin kultainen kunnia

Kirjoittanut Vili Lehtoranta, 10.6.2005


VI ERÄÄN AIKAKAUDEN PÄÄTTYMINEN

6.1. Haparointia WCW:ssä

Kevin Nashista tuli WCW:n pääbookkaaja vuoden 1998 lopulla. Kun Bill Goldbergistä oli tullut vuoden aikana supersuosittu, katkeamattoman voittoputken omaava maailmanmestari, Nash katkaisi putken Starrcadessa joulukuussa voittamalla mestaruuden.

Nash jatkoi toimessaan vuoden 1999 kesään asti, jolloin Eric Bischoff erotettiin. Syynä oli, ettei Bischoff ollut onnistunut pitämään WCW:n suosiota WWE:n edellä ja Bischoffin tilalle johtajaksi tuli Bill Busch.

Time Warnerin miehenä Buschin tehtävänä oli saattaa WCW tuottoisaksi varmistamalla, että jokainen painija tuotti rahaa. Painijat itse olivat luonnollisesti huonoissa väleissä Buschin kanssa. Lisäksi hän ei juuri tuntenut wrestlingin kuvioita eikä omannut liikemiestaitoja. Kokemattomuuttaan Busch jätti paljon toimintavaltuuksia WCW:n vanhan kaartin tähdille, kuten Kevin Sullivanille.

6.2. Vince Russo astuu puikkoihin

Jähmeän alun jälkeen WCW sai loistoidean kaapata kykyjä WWE:ltä. WWE:llä ei ollut tapana kirjoituttaa virallisia työsopimuksia käsikirjoittajiensa kanssa, vaan Vince Russo, Ed Ferarra, Bill Banks ja Terry Taylor työskentelivät tuntipalkoilla. WCW alkoi kosiskella palvelukseensa Vince Russoa, joka oli WWE:n käsikirjoitustiimin johtaja. WWE:ssä Russo kirjoitti ne storylinet, mitä WWE:n bookkaajat Vince McMahon, Pat Patterson, Gerald Brisco ja Shane McMahon olivat laatineet. Bookkaajat antoivat ideat, Russo käsikirjoitti ne ja hänen kumppaninsa Ed Ferarra lisäsi niihin kekseliäitä komediallisia piirteitä.

Russo oli huhujen mukaan kuitenkin tyytymätön asemaansa, koska hänet oli ohitettu WWE:n uuden televisio-ohjelma Smackdownin suunnittelusta. WCW tarjosi Russolle suurta rahasäkkiä sekä valtaa kontrolloida myös painijoiden sopimuksia ja storylineja, mikä ei ollut hänelle sallittua WWE:ssä. Russo halusi näyttää WWE:lle ja wrestling-maailmalle, että WWE:n suosion kasvu oli juuri hänen ansiotaan. Hän lähti WWE:stä puhumatta siitä mitään etukäteen McMahonille, jonka kanssa oli tehnyt hyvää yhteistyötä lähes koko 1990-luvun.

WCW teki Russon ja Ferarran kanssa lihavan sopimuksen mutta asetti myös kovat tulospaineet. Vaikka Russolla olikin valta storylinein suhteen, hän piti kirjoitustiimissään myös muutamia entisiä jäseniä, kuten Kevin Sullivanin.

Russon uusi ja nuorekas lähestymistapa keräsi kiitosta wrestlingin nuoremman sukupolven edustajilta mutta suututti monta oldschool-fania. Russoa vihattiin erityisesti Ric Flairin syrjään jättämisen vuoksi. Kiitosta sen sijaan tuli siitä, että Bret Hart vihdoinkin voitti WCW:n maailmanmestaruuden.

Russo toisti sen virheen, mikä oli aiemmin johtanut Steve Austinin lähtöön WCW:stä. Hän lupasi toistuvasti WCW:n midcardereille tilaisuuksia, joita ei koskaan tullut. Muun muassa Chris Benoit, Dean Malenko, Perry Saturn, ja Eddie Guerrero olivat hyvin tyytymättömiä asemaansa.

Sen sijaan Russon ja Ferarran mukanaan tuoma Jeff Jarrett sai lupaavaa pushia. Steve Austin, joka oli unohtanut tai piittaamaton syrjinnän aiheuttaman katkeruuden vaaroista, oli WWE:ssä kieltäytynyt tekemästä anglea Jarrettin kanssa. Jarrettista oli hyvää vauhtia tullut yksi WWE:n vihatuimmista heeleistä ja hän oli vihainen WWE:lle, koska hänelle ei annettu tilaisuutta näyttää kykyjään main event-tasolla. Huhujen mukaan Austinin ystävä Jim Ross olisi jopa tahallisesti juonitellut Jarrettin sopimuksen päättymään ja hän siirtyi heti ystävänsä Russon mukana WCW:iin.

Russo toi nWo:n takaisin WCW:n päänäyttämölle ja antoi Jarrettille paikan siinä. Muiksi jäseniksi tulivat maailmanmestari Hart, Hall, Nash ja Scott Steiner. Jarrett sai USA-mestaruuden voittamalla sen Chris Benoit’n pidettyä sitä vain yhden vuorokauden.

Tammikuussa Russolla oli valtavasti ongelmia painijoiden poissaolojen vuoksi. Hart joutui sairaslomalle saatuaan mestaruusottelussaan Goldbergin kanssa liian lujan potkun päähänsä. Russo toi WCW:n uudeksi on-screen toimitusjohtajaksi Terry Funkin. Funk oli itse asiassa hätäratkaisu toimitusjohtajaksi, sillä Russon toimeen pyytämä Ric Flair ei halunnut Russon vastaisten kaunojensa takia ottaa tehtävää vastaan. Goldberg sai käsivamman ja joutui Hartin seuraksi sairaslistalle. Myös Jarrett kärsi pahasta aivotärähdyksestä, kun tammikuun Souled Out-PPV oli aivan nurkan takana.

Hartin oli ollut määrä Souled Outissa puolustaa mestaruuttaan Sid Viciousia vastaan ja Russon piti äkkiä löytää Sidille vastustaja. Russo teki päätöksen antaa maailmanmestaruus Tank Abbottille. Tank oli kuitenkin hyvin vihattu pukuhuoneissa ja Bill Busch ei pitänyt ideaa hyvänä. Siksi Busch päätti irtisanoa Russon.

Russon tilalle pääbookkaajaksi tuli Kevin Sullivan. Hän laittoi Souled Outiin Tank Abbottin sijaan viime hetken ratkaisuna Chris Benoit’n. Benoit voitti monen vuoden uurastuksen jälkeen vihdoinkin maailmanmestaruuden. Mutta mestaruuskausi kesti vain vuorokauden, sillä Benoit oli kyllästynyt jatkuvaan alaspainamiseensa WCW:ssä ja koska hän ei lisäksi tullut toimeen Sullivanin kanssa, hän lähti WWE:iin.

Vuosi 2000 – josta oli tuleva WCW:n viimeinen koko vuosi – alkoi maailmanmestaruuden kannalta siis hyvin sekavasti. Vyön tultua vacantiksi Benoit’n lähdön jälkeen, Nitrossa siitä ottelivat Benoit’n haastaja Sid Vicious sekä nWo:n Kevin Nash. Jeff Jarrettin väliintuloyritys ei tepsinyt vaan Sid selätti Nashin nousten lopultakin WCW:n maailmanmestariksi virallisesti. Tai siltä ainakin ensin näytti, sillä WCW:n uutena on-screen toimitusjohtajana toimiva Nash otti heti seuraavana päivänä vyön pois Sidiltä. Nash julistautui itse mestariksi mutta myöhemmin illalla seuranneessa kolmiottelussa Sid pisti Nashin luovuttamaan Crossfacessa ja oli nyt WCW:n virallinen ja kiistaton maailmanmestari (Orlandon nauhoituksissa vuonna 1993 Sidhän oli jo vyötä ehtinyt kantaa).

Sullivan ei onnistunut tilaisuudessaan nostaa WCW jaloilleen, joten maaliskuun 2000 lopulla hänet syrjäytettiin ja vallankahvaan palasivat Eric Bischoff ja Vince Russo. Kaksikko saapui huhtikuun alussa Nitroon ryminällä: he julistivat kaikki mestaruudet vapaiksi ja muodostivat nuorista ja aiemmin syrjityistä lahjakkaista painijoista New Blood-nimisen fraktion. New Bloodin vastustajina toimi “vanhojen kaarti” Millionaire’s Club. Russo ja Bischoff johtivat aktiivisesti New Bloodin taistelua “miljonäärejä” vastaan – ainakin Hulk Hogan ja Kevin Nash olivat tosielämässäkin nousseet painibisneksessä miljonääreiksi. Bischoff laittoi suojattinsa Billy Kidmanin Hulk Hogania vastaan ja lähti itse Terry Funkin kimppuun.

Sidin mestaruuskausi kesti poikkeuksellisen pitkään – vuosien 1999-2000 tasolla katsottuna siis – ja vasta Bischoffin ja Russon palattua vallankahvaan hän joutui luopumaan vyöstä voittamattomana. Huhtikuun 2000 Spring Stampedessa vyön voitti Jarrett selättämällä Diamond Dallas Pagen. DDP:n ja Jarrettin välille määrättiin seuraavaan PPV:hin Slamboreehen suuri teräshäkkiottelu. Mutta Russo halusi sitä ennen järjestää faneille yllätyksen ja laittoi jo Nitroon DDP:n ja Jarrettin välisen ottelun. Kukaan ei odottanut DDP:n vievän mestaruutta juuri ennen isoa PPV:tä mutta vain reilu viikko häviönsä jälkeen DDP selätti Nitrossa Jarrettin ja voitti maailmanmestaruuden kolmannen kerran. Mutta tuo yllätys ei ollut mitään siihen verrattuna mitä tapahtui vähän myöhemmin – itse asiassa vain vuorokautta myöhemmin.

6.3. “We’re not gonna take it!”

Huhtikuun 25. päivä vuonna 2000 käytiin jälleen yksi historiallinen maailmanmestaruusottelu WCW:n Thunderin nauhoituksissa. Bischoff kidnappasi New Bloodin kanssa DDP:n ystävän, näyttelijä David Arquetten, joka oli juuri esiintynyt WCW:n tuottamassa wrestling-elokuvassa Ready To Rumble. Bischoff ilmoitti vapauttavansa Arquetten vain jos DDP pistäisi mestaruutensa peliin häntä ja Jarrettia vastaan. DDP:n oli pakko suostua ja ottelussa hänen parinsa Arquette selätti Bischoffin ja voitti maailmanmestaruuden.

Russon tarkoituksena oli alunperin ollut antaa Jarrettin voittaa vyö takaisin mutta hän muutti tuttuun tyyliinsä viime hetkellä suunnitelmia ja kirjoitti mestariksi Arquetten. Näyttelijän mestaruusvoitto pääsi jopa USA Today-lehteen. Mutta Russo oli halunnut kohahduttaa ja siinä hän totisesti onnistui vaikkakin tempun negatiivinen vaikutus oli varmasti paljon suurempi kuin hän oli arvannut. Uransa loppuvaiheessa oleva Bret Hart antoi haastattelun, jossa hän kutsui Arquetten mestaruusvoittoa häpeäksi. Russo vastasi Hartille ja muille traditionalisteille, että koko vyö ei ollut muuta kuin koriste koko wrestling-showbisneksessä ja osa sen storylinea.

Toukokuun 2000 Slamboreessa Jeff Jarrett otti mestaruuden takaisin suuressa häkissä käydyssä kolmiottelussa Arquetten ja DDP:n kanssa. Kun Arquetten kausi oli päättynyt, WCW ehkä itsekin tajusi, kuinka suuri virhe mestaruuden anto hänelle oli ollut. WCW:n Internet-sivuilla Arquette ilmoitettiin vain maailmanmestaruuden kanssahaltijaksi (“co-owner”) yhdessä DDP:n kanssa, vaikka televisiossa hänet oli koko ajan esitetty täysin kiistattomana WCW:n maailmanmestarina. Russo halusi Arquette-tempulla luonnollisesti tuoda WCW:lle lisää katsojia mutta epävarmaa oli, toisiko temppu firmalle pysyviä uusia wrestling-faneja – vai onnistuisiko se karkottamaan viimeisetkin jäljellä olevat uskolliset.

Vuoden kuluessa kävi selväksi, että jälkimmäinen vaihtoehto oli tosiasia.

6.4. WCW:n viimeiset päivät

Ehkä jonkinlaisena elvytyskeinona Arquetten täydelliseksi sudeksi osoittautuneen titlerunin jälkeen veteraani Ric Flair selätti Jarrettin Nitrossa viikko Slamboreen jälkeen ja voitti mestaruuden. Vaihtuminen oli riemuvoitto traditionalisteille mutta ei voinut peittää sitä tosiseikkaa, että mestaruusvaihtuminen oli jo kuudes vain kuukauden kestäneen Russo-Bischoff -kauden aikana. Ja kuten seuraava vuosi – WCW:n viimeinen – tulisi osoittamaan, tahti ei mestaruusvaihtumisten osalta tulisi hidastumaan.

Vince Russo otti viikon kuluttua Nitrossa maailmanmestaruuden pois Flairilta ja luovutti sen takaisin Jarrettille (vaihto 7). Vuorokauden kuluttua tästä Kevin Nash voitti Jarrettin ja vyön (vaihto 8). Koska Nash katsoi, että Flairilta oli epäoikeudenmukaisesti riisuttu mestaruus, hän antoi Nitrossa vyön takaisin Flairille (vaihto 9). Tämä oli Ric Flairin viimeinen maailmanmestaruus lähes kaksi vuosikymmentä ensimmäisen mestaruusvoittonsa jälkeen. Se oli myös hänen kaikkein lyhin kautensa, sillä heti samana iltana Vince Russo pakotti hänet puolustamaan mestaruutta Jarrettia vastaan uhkaamalla Flairin poikaa ja vaimoa. Russon järjestämän sekaantumisten takia Flair hävisi ja Jarrett oli jälleen mestari (vaihto 10).

Seuraavaksi Jarrettin piti puolustaa mestaruuttaan heinäkuun Bash at the Beachissä toista veteraania, Hulk Hogania vastaan. Mutta samoin kuin vuonna 1994, oli Hoganilla myös vuonna 2000 täysi määräysvalta hahmonsa käyttöön. Russo halusi Hoganin häviävän mestaruusmatsinsa Jarrettille mutta ei ollut vaikea arvata, että Hogan ehdottomasti kieltäytyi häviämästä. Siksi Bash at the Beachissä Jarrett kävi makaamaan keskelle kehää ja antoi Hoganin selättää itsensä ja Hogan oli jälleen WCW:n mestari – tai siltä ainakin näytti. Myöhemmin illalla Russo saapui kehään ja veti Hogania voimakkaasti ruoskivan promon, jossa hän ilmoitti tämän voittaman vyön arvottomaksi ja nimesi sen “Hulk Hogan Memorial Beltiksi”. Bash at the Beachin main eventissä Jarrettin voitti Booker T, joka näin nousi ensimmäistä kertaa maailmanmestariksi (vaihto 11).

Elokuun lopulla Kevin Nash vei vyön Bookerilta Nitron lähetyksessä (vaihto 12). Booker T voitti sen takaisin syyskuun Fall Brawlissa (vaihto 13). Tämän voiton jälkeen Vince Russo alkoi itse televisiossa puhumaan unelmastaan nousta WCW:n maailmanmestariksi ja määräsi itsensä Bookerin haastajaksi Nitron häkkimatsiin. Booker T oli jo voittamassa ottelun poistumalla häkin ovesta mutta samaan aikaan Russon vihollinen Goldberg paiskasi Russon Spearillä häkin seinämän lävitse. Virallinen päätös oli, että Russo oli ulkona häkistä ennen Bookeria ja oli uusi maailmanmestari (vaihto 14).

Kun Russolta kysyttiin, miten hänellä oli otsaa kirjoittaa itsensä mestariksi, hän vastasi vain painipuristien (traditionalistien) joskus unohtavan wrestlingin olevan lavastettua. Russo sen sijaan kertoi kohtelevansa wrestlingiä viihteenä (entertainment), mitä myös hänen mestaruusvoittonsa oli. Viikon kuluttua voitostaan hän ilmoitti luopuvansa mestaruudestaan “voittamattomana” ja uusiksi haastajiksi tulivat Jarrett ja Booker. Tuon ottelun voittajaksi selviytyi Booker T (vaihto 15).

Puolen vuoden aikana maailmanmestaruusvyö oli siis siirtynyt painijalta (ja yhdeltä näyttelijältä ja yhdeltä bookkaajalta) toiselle 15 kertaa. Marraskuun 2000 Mayhemissä Scott Steiner voitti Bookerin tainnuttamalla tämän Steiner Reclinerilla ja voitti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden. Steinerista tuli WCW:n viimeinen maailmanmestari ja hän pitikin vyötä peräti neljä kuukautta aina WCW:n lakkauttamiseen asti.

Vuoden 2001 alussa WCW oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja katsojamäärät laskivat jatkuvasti. Maaliskuussa 2001 Eric Bischoff kokosi vielä yhteen sijoittajaryhmän, joka olisi kiinnostunut ostamaan WCW:n Time-Warnerilta. Mutta yritys kariutui ja lopulta WCW:n osti sen kilpailija WWE. Vince McMahon lopetti nopeasti yhtiön toiminnan. WCW:n viimeiseksi maailmanmestariksi jäänyt Scott Steiner hävisi viimeisessä Nitrossa vyönsä WWE:n palkkaamalle Booker T:lle.

6.5. Mestaruudet yhdistyvät – vain erotakseen jälleen

WCW:n raskaansarjan maailmanmestari Booker T ilmaantui kesäkuussa 2001 WWE:n King of the Ringiin. Seuraavassa Smackdownissa Booker hyökkäsi WWE:n mestarin Stone Cold Steve Austinin kimppuun ja löi tätä mestaruusvyöllään.

Heinäkuun lopulla WCW:n maailmanmestaruus vaihtoi ensimmäisen kerran omistajaa WWE:ssä, kun Kurt Angle laittoi Smackdownissa Booker T:n luovuttamaan Ankle Lockissa ja voitti vyön. Mutta vain viikon päästä Angle kuitenkin hävisi vyön takaisin Bookerille Austinin tyrmättyä hänet Stone Cold Stunnerilla.

Booker T menetti mestaruuden lopullisesti elokuussa, kun sen voitti ensin The Rock ja tältä tämän jälkeen Chris Jericho. Marraskuussa 2001 WWE voitti WCW:n ja ECW:n painijat suuressa Survivor Seriesin eliminointiottelussa ja WCW:n maailmanmestaruutta alettiin kutsua vain nimellä World Heavyweight Title. Joulukuun 2001 Vengeancessa sekä maailmanmestaruus että WWE:n mestaruus yhdistettiin yhdeksi WWE:n kiistattomaksi mestaruudeksi, jossa Chris Jericho voitti ensin Rockin ja sen jälkeen Austinin.

Kiistattoman mestaruuden kautta ei kestänyt – parhaiden wrestling-perinteiden mukaisesti – kuin hetken. Elokuussa 2002 mestaruuden voitti Rockilta Brock Lesnar, joka oli solminut sopimuksen painimisesta yksinomaan Smackdownin televisio-ohjelmassa. WWE:n toisen televisio-ohjelma RAW’n johtaja – herkullista kylläkin, Eric Bischoff – yllätti wrestling-maailman tuomalla omaan ohjelmaansa vanhan NWA:n ja WCW:n aikaisen mestaruusvyön. Bischoff ilmoitti RAW’lla olevan nyt oman mestaruutensa, jonka nimeksi tuli vanha tuttu World Heavyweight Championship. Syyskuussa 2002 hän luovutti sen RAW:n ykköstähdelle Triple H:lle. Smackdownille jäi Lesnarin kantama WWE Championship.

ylös

1 kommentti

  1. 25.1.2018

    […] sisältöä vuosiemme varrelta. Peli on avattu Vili Lehtorannan huikean kattavilla katsauksilla wrestlingin sekä Andre the Giantin historioihin. Jatkoa seuraa säännöllisesti, joten pitäkäähän osiota […]

Vastaa