Tuli tuo Mokoman uusi myös pyöräytettyä levykauppa Äxän sivuilla ja jätti jälkeensä jokseenkin pettyneen maun jälleen. Levyä kalvaa täysin sama ongelma kuin edellistä kiekkoa, se on aivan liian hajanainen ja sirpaloitunut joka suuntaan. Okei, aloitusraita Sydänjuuret on ehkä lopulta levyn parasta antia, siinä se kappaleen sisäinen tyylimuuttelu on onnistunut ihan hienosti. Mutta sitten siellä on taas tuollaisia Ei Kahta Sanaa (Ilman Kolmatta) kaltaisia vetoja, jotka ovat aivan täysin mitäänsanomattomia ruiskutuksia. Pahempaa kuin Marras.
Miettikää nyt oikeasti, missä tilanteessa tuota Mokoman uuttakin levyä nyt sitten kuuntelee? Välillä louhitaan death metallissa, välillä pliisuillaan siirappisesti, välillä yritetään tehdä molempia samaan aikaan (joka EI muuten toimi) ja mitä vielä. Jos tekee mieli kuunnella mättöä, ei tämä levy sovellu siihen, on tarjolla siihen tarkoitukseen paljon onnistuneempaa, suoraviivaisempaa ja ankarampaakin tavaraa. Jos haluaa taustamusaksi, niin ei onnistu kun siellä kuitenkin tapahtuu niin paljon kaikkea mikä vie keskittymistä. Jos haluaa ihan fiilistelylevyksi, niin ei onnistu sekään millään tavalla. Mokoma sohii vähän joka suuntaan holtittomasti eikä siitä sen takia saa oikein minkäänlaista järkevää otetta. Kyllähän siis joku Stam1nan uusikin sohii vähän joka paikkaan, mutta se levy onkin selkeästi onnistunut ja erottuva kokonaisuus, toisin kuin Mokoman uusi ja siksi sitä ei oikein missään tee mieli kuunnellakaan.
Allekirjoitan toki edelleen Kurimuksen ja Tämän Maailman Ruhtinaan Hovin erinomaisuuden. Sielläkin vedetään välillä vähän rauhallisemmin, mutta noilla levyillä kokonaisuus on silti hemmetin uniikki ja toimiva ja siksi niitä voi kuunnella edelleen. Kylmä faktakin on se, että Mokoma ei ole onnistunut säveltämään enää noiden kahden levyn tasoisia biisejä myöhemmin. Väsynyt Atlas, Punainen Kukko, Kasvot Kohti Itää ja etenkin Liiton Loppu Kurimukselta, sekä Toista Maata, Hiljaisuuden Julistaja, nimikkobiisi, Minä Elän, Vade Retro Satana ja Sudet Ihmisten Vaatteissa TMRH:lta ovat selkeästi Mokoman uran parhaat kappaleet. Edes Kuoleman Laulukunnailla ei ole yhtään noiden tasoista kappaletta, vaikka se on kokonaisuutena kenties Mokoman ehein albumi ja toimii sen takia loistavasti myös.
Poikkeuksena Deathin Open Cascet elikkäs tässä tapauksessa Avoin Hauta cover, se on ihan julmetun onnistunut rypistys. Mutta kaksi uusinta levyä jättivät minut kyllä kylmäksi. Pitää nyt varmaan joskus tuolle uudelle antaa vielä mahdollisuus, mutta en usko että se kantaa hedelmää.
np. Candlemass - Death Magic Doom
Erinomainen levy viime vuodelta, edelleen. If I Ever Die on vähän kökkö aloitusraita, mutta heti kun Hammer Of Doom lähtee soimaan niin on aivan eri ääni kellossa. Doomin veteraanit vetävät vanhassa hengessä edelleen komiasti.