Foorumiarkisto

Kaksi tämän hetken vittumaisinta biisiä...

James Blunt - Where Is My Mind
Haloo Helsinki - Juokse Villi Lapsi

Mielelläni vihaisin kumpaakin. James Blunt? Ei helvetti! Haloo Helsinki? Ei vittu! Tämä on niin väärin... mutta molemmat vetävät pirun hyvät coverit. :cry:

Meh vitun Where Is My Mind -coverit. Ei se vaan kuulosta korviini oikealta ilman Frank Blackin ääntä. :(

Babyshambles - Delivery
Pete Doherty on jumala.

Onhan tuo läpeensä tuotettuja ja stailattuja kersoja, joiden versioimana biisi saa jopa hieman irvokkaan vivahteen. Laulajalla on kyllä ihan nasta ääni ja meininki, varmaan pärjäisi jossain oikeassa punkbändissä hyvinkin, jos ei näyttäisi ylimeikatulta teiniltä. Eikä versio nyt muutenkaan ole mikään susi, mutta jotenkin huvittaa että tuollaiset lacoste-osaston edustajat versioivat tuollaisen biisin. Ja nuo jousetit otetaan silloin mukaan, kun niille joku keksii jonkun ihan oikean käyttötavan. Tuollainen tiiliseinien edessä poseeraavien leikkivakavien leikkisynkistelybändien tapainen jousisetin käyttö ei kyllä toimi oikein koskaan.

Circle - Virsi (live)
Kööpenhaminan keikan bootleg vuodelta 2007. Jyrockiin käy tie huomenna, ja lauantai-iltana lauteille nousee Jussi & Mika and the Boys. Siksipä fiilistely nyt hyvissä ajoin käynnissä.

Jokos olette bonganneet Pixiesin Isla de Encantan Visan mm2006-mainoksesta?

Bluntin versiointia en tohdi kuunnella, koska herrassa on särmää kuin vanukkaassa.

Rapeman - Kim Gordon's Panties
Steve Albini paaluttaa ja särisee.

Kumiorava kirjoitti:
Tuollainen tiiliseinien edessä poseeraavien leikkivakavien leikkisynkistelybändien tapainen jousisetin käyttö ei kyllä toimi oikein koskaan.

Tuo jousisetti on parasta koko videossa. Tsekkaa uudelleen kohta 1:29 - 1:31. Tuo mosh jättää Apocalypticankin kylmäksi. :lol:

np. Black Sabbath - Planet Caravan
Mukavan hypnoottinen kappale. Olen pitkälti pitänyt tätä tylsänä mutta vanhemmalla iällä oppii arvostamaan hitaampaakin matskua enemmän.

Kuitenkin pääaiheeseen. Mites olisi TOP 25 bändit/artistit listaus? Itsellä olisi alustava lista valmiina.

np. Petos - Törkeimmät Petokset

Tullut tänään kuunneltua Petosta. Tätä levyä ja uutta levyä. Petos on helvetin hyvä räppäri.

np. Jan Hammer - Crockett's Theme

Jep, Miami Vice. Ehdottomasti yksi parhaimpia instrumentaalisia New Wave kipaleita mitä koskaan on tehty. Tästä kappaleesta tulee aina sellainen 80-luvun fiilis, kun muutenkin kasarin musiikki iskee täysillä. Todellakin paremmin kuin nykyajan musiikki IMO. Kappale on hyvä esimerkki juuri tuon instumentaalisen New Waven suosituista hiteistä 70-luvun lopulta 80 luvun läpi. Niin ja tämä löytyy myös Grand Theft Auto: Vice City'n radiokanavalta "Emotion 98.3."

np. Pink Floyd - Dark Side of the Moon

Olenko jotenkin erilainen kun tämä ei avaudu? En kyllä ole juurikaan tämän aikakauden musiikkia kuunnellut että sekin saattaa olla osasyynä. Ihan hyvää fiilistely musiikkiahan tämä paikoitellen on. Ehkä tämä on tottumiskysymys. On the Run ja Time nivoutuvat kyllä hyvin yhteen sitä en voi kieltää. Kuten koko muukin levy.

Ehkä olen vain hieman spiidifriikki musiikin suhteen kun pitää olla jotain nopeaa aina vähän väliä. Mutta ihan mielenkiintoista musiikkia tämä on.

No eipä Pink Floyd varmastikaan avaudu ihan yks kaks jos sen tyylistä musaa ei muutenkaan kuuntele. Itselläni bändiin tutustuminen oli ainakin melko pitkänsitkeä prosessi aikoinaan kun se oli juuri tällainen uusi aluevaltaus. Mutta kyllähän tuo levy on juurikin niin erinomainen kuin ihmiset antavat ymmärtää. Ei ole ajan hammas päässyt pian 40 vuoden vanhaa albumia jyystämään sitten yhtään.

np. Malevolent Creation - The Ten Commandments

Yksi niistä 90-luvun Floridasta nousseita death metal yhtyeitä, jotka ovat jääneet vähän turhan pienelle huomiolle verrattaessa alan muihin nimiin. The ten Commandments on vuoden 91 debyyttilevy yhtyeeltä ja lyö tiskiin kyllä niin oksat pois tiukkaa death metallia ettei mitään rajaa. Thrash metallisia jyräriffejä tukee likainen death metal möyrintä, ei ole löysiä riffejä kyllä mukaan eksynyt. Aikalaisekseen nopeaa tavaraa. Parasta koko levyssä on kuitenkin Brett Hoffmannin vokaalit, tämän levyn ansiosta uskallan nostaa herran selkeästi death metal kurlaajien eliittiin. Tämä örinän ja raspilaulun sekoitus on aivan saatanan vihaisen kuuloista.

Malevolent Creationilta olen eniten kuunnellut (ja parhaiksi todennut) keskikauden levyt, etupäässä v. 2000 Envenomed. Hoffmann vetää tuolla levyllä vokaalinsa korkeammalta ja raspikkaammin mitä esim. tuolla debyytillä. Kannattaa ehdottomasti tarkistaa, kun kyseessä on bändi, jonka taso ei laskenut ns. 'kahden ekan' jälkeen.

Guru - Jazzmatazz

Pyöräytellääs läpi artistia muistaen. Jazz ja hip-hop natsaavat hyvin yhteen. Rentoa, kerrassaan.

Noniin, nyt tulee pieni avautuminen yhdestä seikasta, nimittäin siitä että jos bändillä on liikaa levyjä siihen on todella vaikea alkaa tutustumaan. Tottakai voi kysellä ja ottaa selvää mikä muodostaa sen levyjen parhaimmiston, mutta silti jos pitäisi alkaa 15 levyn joukosta jotakin irti kaivamaan niin mielummin vain jättää väliin. Kokoelmat toki auttavat, mutta itse en diggaa niistä siksi että ne eivät muodosta samanlaisia kokonaisuuksia kuin albumit. Kyllä se raja menee hyvin pitkälti 5-6 levyn paikkeilla, eli jos ihan pystymetsästä joku ehdottaa jotakin bändiä jota en ole koskaan kuunnellut (vaikka itse bändin nimeltä tietäisinkin) ja levyjä on tuota enemmän niin ihan laiskuuttani jätän yleensä väliin.

Tottakai tämäkin on varmasti helpompaa ns. "hitti-ihmisille" jotka tietävät varmaan liki kaikilta bändeiltä 1-2 "hitti"biisiä, mutta itse kun en paljoakaan yksittäisiä kappaleita kuuntele (paitsi nyt toki radiota, mutta sieläkin niitä hieman poikkeavampia kanavia ala Basso ja Helsinki), niin kovin laiskaksi jää tämä oman tietämyksen kerryttäminen. Itselleni kuitenkin albumit ovat tärkeämpiä kuin yksittäiset kappaleet, ja yleensä kuuntelenkin kokonaisia levyjä kerrallaan.

Täältäkin saattaa bongata ihan hienolta vaikuttavan kappaleen (Kiitos muuten Wankielle joka vinkkasi täällä Wiidakon, sitä on tullut kuunneltua viimeaikoina.), mutta sitten kyseessä onkin bändi jolta löytyy matskua kolmelta vuosikymmeneltä 20 levyn verran niin se on terve vaan, ei kiitos, etenkin kun asenteeni on se että yksi biisi ei välttämättä kerro bändistä mitään. Esimerkiksi joskus viisi-kuusi vuotta taaksepäin tein yhden biisin erheen punkyhtye Rise Againstin kanssa kun heidän silloisinta uusinta levyään (Siren Song of the Counter Culture) muuan ystäväni hehkutti ja ihan summamutikassa kuuntelin yhden biisin, joka sattui olemaan kokolailla muusta tuotannosta eroava State of the Union. Vasta pari vuotta myöhemmin tuli tutustutta uudelleen yhtyeen tuotantoon ja on se yhä yksi uudemman punk-aallon parhaista bändeistä, vaikka uusimmainen lähenteleekin jo liikaa poppia.

Niin, mihinkö tämä liittyy? Ei juuri mihinkään muuhun kuin Ankan Pink Floydin avautumiseen. Itselleni se kyllä "avautuu", mutta kun levyjä on se 14 tsibaletta niin sekin on jäänyt pääasiassa väliin. Tottakai jos joku (jonka musiikkimakua arvostan) vaivautuu kertomaan ne parhaat levyt niin voisin itseäni bändiin koukuttaa, sillä se mitä olen kuullut on iskenyt todella hyvin ja The Dark Side of the Moon löytyykin jopa tuolta hyllystä.

Ja nyt muuten soi tämä hetken #1 yhtye, eli:

Sigur Rós - Hufupukar

Uskomaton löytö kyllä, varmaan koskaan musiikki ei ole tuntunut yhtä oikealta omaan musiikkimakuun, mikä on sinänsä kummallista että lyriikat ovat aina olleet todella tärkeitä, mutta tästä alkuperäis-Islannista en kyllä tajua hölkäsen pöläystä, muttei se haittaa lainkaan (eikä juuri tässä kyseisessä biisissä mitään sanoja joikaamisen lisäksi tunnu olevankaan :).

No niin no, olen minäkin jo useita vuosia kuunnellut Pink Floydia eikä minulla ole edelleenkään mitään muistikuvia muutamasta yhtyeen levystä, jotka olen ehkä kerran kaksi kuunnellut. Sama juttu David Bowien, Tom Waitsin ja Frank Zappan kanssa näin esimerkiksi, fanitan herroja mutta en ole kuullut kuin murto-osan heidän tuotannostaan. Jos bändillä/artistilla sattuu olemaan hemmetisti levyjä, niin ei se tarkoita että siihen tutustuessa pitäisi heti kaikki koluta läpi.

Mutta siis Pink Floydin parhaan puolen tietää silloin, kun sisäistää levyt Piper At The Gates Of Dawn, Dark Side Of The Moon, Wish You Were Here, Animals ja The Wall. Siinä on aikasta rautainen viisikko. Toki yhtyeen muutkin levyt ovat hyviä, kuten omissa kirjoissani noiden jälkeen tuleva Division Bell, mutta ne jotkut levyt ovat aikasta tasapaksuja ja jotkut aika hemmetin kokeellisia. Niin ja vaikka et arvosta musiikkimakuani niin sanon tämän silti.

Niin ja Sigur Rossille iso peukku.

np. Paradise Lost - Faith Divides Us, Death Unites Us

Kyllä ne vain yllättävän kovan levyn pyöräyttivät viime vuonna. Melodinen ja melankolinen. Toimiva kokonaisuus.

Mahti Ankka kirjoitti:
Niin ja vaikka et arvosta musiikkimakuani niin sanon tämän silti.

Älä loikkaa johtopäätöksiin, ei pari Black ja Death hourahdusta yleistä arvostusta kaada. Kiitän ja kuuntelen. The Wall ainakin vaikuttaa kovin mielenkiintoiselta levyltä.

Riveni kirjoitti:
Älä loikkaa johtopäätöksiin, ei pari Black ja Death hourahdusta yleistä arvostusta kaada. Kiitän ja kuuntelen. The Wall ainakin vaikuttaa kovin mielenkiintoiselta levyltä.

Joo no vähän juuri noihin death/black juttuihin viitaten vain heitin kieli poskella. En loiki.

The Wall on todella hyvä. Ehkä musiikillisesti melko hajanainen verrattuina vaikka juuri kolmeen edeltäjäänsä (Dark Side, Wish, Animals), mutta konseptina todella yhtenäinen ja kunnianhimoinen poplevy. Nimenomaan poplevy, ehkä tuo on ainut semmoinen mitä Pink Floyd on tehnyt.

Viime viikon löytö: Quantic

Olen ollut suuri Mr. Scruff -fani ties kuinka monta vuotta ja nyt Scruffin kautta löysin Quanticin. Quanticia on vaikea kuvailla. Se on koneistettua musiikkia, jossa on vaikutteita niin hip/trip-hopista, salsasta, funkista kuin nu-/acid-jazzista. Hauskaa tässä on se, että aina kun minun kämpillä juodaan... kuunnellaan tietty minun musiikkia. Viimeiset kymmenen(+) kertaa on kulunut konepainotteisesti ja nyt samaa linja jatkuu. Mukavasti netistä lähti viisi albumia tilaukseen ja pitäisi ensi viikolla postista putkahtaa. = Kavereilla satavarmasti hajoaa pää.

Quantic - Transatlantic
Quantic - Departure
Quantic - Not So Blue

Riveni kirjoitti:
Noniin, nyt tulee pieni avautuminen yhdestä seikasta, nimittäin siitä että jos bändillä on liikaa levyjä siihen on todella vaikea alkaa tutustumaan. Tottakai voi kysellä ja ottaa selvää mikä muodostaa sen levyjen parhaimmiston, mutta silti jos pitäisi alkaa 15 levyn joukosta jotakin irti kaivamaan niin mielummin vain jättää väliin.

Aika mielenkiintoinen asenne. Turhaan tuollaisia paineita ottaa musiikin saralla, saattaa vaan lopahtaa mielenkiinto hommaan täysin. Otetaan esimerkiksi äsken mainittu Tom Waits: olen kuunnellut häntä vähän päälle vuoden verran, toisin sanoen paria ensimmäistä + hitit. Ehkä kohta voisi mennä eteenpäin, ei mitään kiirettä asian suhteen.

Joillakin bändeillä on siinä 15 levyn seassa useita eri tyylejä, joista ainakin joku kolahtaa tai sitten on näitä bändejä, kuten Motörhead, jotka ovat paukuttaneet ikuisuuden samaa musiikkia. Molemmissa tapauksissa on helppo valita mistä lähtee liikkeelle.

Esim. AllMusicia kannattaa katsella. Muutamat mielipiteet siellä menevät hieman ristiin omieni kanssa, mutta useimmiten leima sieltä = leima myös minulta.

Joo, laajoista urista valitaan hunchilla parhailta kuulostavat tai sitten allmusicin "album pick". Harvoin menee vikaan, kun jälkikäteen vertaa muita albumeita näihin kriitikoiden suosikkeihin. Toki omien suosikkiartistieni kohdalla olen usein verisesti vastahankaan albumeiden paremmuusjärjestyksestä, mutta tällöin niihin liittyykin vahvoja tunnesiteitä ja tällaiset reaktiot ovat täysin normaaleita.

Itsekin tulee yleensä bändeihin tutustuessa vilkaistua Allmusicista eri levyjen arvosanoja. Ja aika lailla yksi yhteen ne mielipiteet menevät. Itse kun en liiemmin wareta musiikkia niin siksi tulee harvemmin tehtyä ostoksia ihan summamutikassa. En esimerkiksi osta yli kympin maksavaa levyä missään nimessä jos siellä on vain yksi kappale jonka tiedän. Tämä on yksi suurimmista syistä siihen miksi ei ole tullut tutustutta moniin bändeihin ihmeemmin. Ainoat poikkeukset ovat nämä satunnaiset legendaariset levyt kuten Dark Side of the Moon, Ramonesin debyytti ja muutamat muut.

Opeth - Watershed
Ruotsalaista laatumusiikkia. Hienot melodiat yhdistettynä hienoon kaahaukseen. Mikä olisikaan parempaa? Heir Apparent ja Lotus Eater saavat erityismaininnat tältä levyltä.

Ite tein eilen pitkästä aikaa levytilauksen ja siitä tulikin melkoinen jumbosatsi. Äxän tuplaleimaviikko ja metallialelaari pistivät vähän kierroksia moottoriin, yhteensä 14 levyä ja 1 leffa tuli tilattua ja massiiviset 18 leimaa sai kasaan. Piti tulla 2 X 17 euron alennus mutta se antoi sen vain kerran. Nyt on sitten plakkarissa hämmentävät 11 leimaa, eli saan automaattisesti alennuksen ensi tilaukseen otin mitä hyvänsä.

np. Quantic - Mishaps Happening

Kiitti Wankie, Spotify löysi. Ja potkii, melko mahtavaa poljentoa kovalla groovella. Leppoisaa, energistä, hektistä ja softia samaan aikaan. tarkempaan syyniin ehdoyttomasti.

The Wall ainoa Pink Floydin pop-levy? :D

Mitä muuta Syd Barrettin aikainen PF on kuin poppia. Tai jokaisen noiden "isojen" levyjen tutuimmat biisit ihan Moneysta ja Have A Cigarista lähtien. Pop-bändi se Pink Floydkin on pohjimmiltaan, näkemys oli vain keskivertoa kunniahimoisempi.

Gang of Four - Entertainment!
Oli aluksi vähän tasapaksu levy, mutta on notkistunut korvien välissä kuuntelukertojen karttuessa. Ihanan yhteiskuntakriittistä vasemmistolaista postpunkkia. Kirskuvat kitarat ja hektinen rytmiryhmä.

Genghis Khan kirjoitti:
The Wall ainoa Pink Floydin pop-levy? :D

Mitä muuta Syd Barrettin aikainen PF on kuin poppia. Tai jokaisen noiden "isojen" levyjen tutuimmat biisit ihan Moneysta ja Have A Cigarista lähtien. Pop-bändi se Pink Floydkin on pohjimmiltaan, näkemys oli vain keskivertoa kunniahimoisempi.

Tiedä nyt mitä haet tässä popilla kun se on periaatteessa aikasta häilyvä käsite, mutta itse tarkoitin poppia nimenomaan musiikillisessa merkityksessä, ei niinkään käsitteenä. The Wall on periaatteessa ainut PF levy joka ei ole musiikillisesti kovinkaan kokeellinen, progressiivinen tai psykedeelinen. Se on tyylipuhdas konsepti popalbumi, mitä en voi itse ainakaan sanoa Sydin aikaisesta tuotoksesta, on se sen verran psykedeelistä ja happoista tavaraa. Ne muutamat levyt ennen Dark Sidea kosiskelivat aika paljon leffamusaa jatkaen kuitenkin sitä psykedeelistä linjaa ja ne progressiiviset piirteet hiipivät oikeastaan vasta Wish You Were Here/Animals levyille. Ja niille ne jäivätkin. The Wallin jälkeinen Final Cut on ehkä ainut The Wallin kaltainen tekele noin musiikillisesti, vaikka laadultaan se onkin todella paljon huonompi. kaksi viimeistä Gilmourin aikaista levyä alkoivatkin sitten olla aika puhdasta Dire Straitsin kaltaista "aikuisrockia", joten en niitäkään ihan popiksi luokittelisi.

Toki tässä nyt on taas se että miten ihmiset popin käsittävät, kuten jo totesin.

Syd Barrettin aikakaudelta esimerkiksi kaikki Sydin kirjoittamat biisit ovat aivan tyylipuhdasta naiivista poppia.
Ja käsitän popin nimenomaan biisin sisäisen dynamiikan perusteella. En koe pop-leimaa missä mielessä negatiivisena, koska harva muusikko kykenee säveltämään pätevää pop-musiikkia. Ja sellaista on nuo Pink Floydin kevyimmät palat.

Kokeellisuus, progressiivisuus tai psykedelisyys eivät ole mitään poppia poissulkevia ominaisuuksia. Päinvastoin, parhaimmillaan ne tukevat sitä täydellisesti ja siitä Pink Floyd on oiva esimerkki.

Liukuva käsitehän se on, mutta kuitenkin lopulta varsin selvä. Yhtä hyvin esimerkiksi My Bloody Valentinen Loveless on pop-albumi tai Jesus and the Mary Chainin Psychocandy tai Doorsin koko tuotanto.
Kyseessä ei todellakaan mikään stigma.

Niin no, olet kyllä ihan oikeassa. Itellä on vain pinttynyt jostain syystä popista semmoinen käsitys aivoihin, että sen pitää olla helposti omaksuttavaa musiikkia, mikä ei liiku niinkään kokeellisella alueella. Enkä tällä nyt siis todellakaan tarkoita että se olisi jotenkin negatiivinen asia. Esimerkiksi pidän David Bowien Ziggy Stardust levyä melko tyylipuhtaana poplevynä, kun taas Low albumia en pidä (paitsi ehkä alkupään biisit). Mutta ymmärrän siis kyllä pointtisi, tässä on juuri se miten ihmiset popin näkevät ja luultavasti oma näkemykseni on ns "väärä", koska ei pop ole koskaan ollut sidoksissa niinkään musiikilliseen ulosantiin pelkästään. Tai ainakaan mihinkään selkeisiin raameihin.

Quanticille :thumleft: täältäkin suunnalta.

Wagon Christ - Sorry I Make You Lush (2004)

<img src="http://i222.photobucket.com/albums/dd142/Putruu/8556-sorry-i-make-you-lush.jpg" width="200" "height=200">

Uutta musiikkia on kiva etsiä, mutta vielä kivempaa on kun kohdalle napsahtaa näinkin hyvä yhtye. Kyseessä siis englantilaisen Luke Vibertin projekti Wagon Christ ja tyylilajina elektroninen musiikki.

Sorry I Make You Lushia ei voi muuta kuin kehua, sillä kaikki palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdilleen. Missään vaiheessa ei tunnu siltä, että jotain olisi liikaa tai liian vähän, vaan kaikkea on juuri sopivasti, vaikka levyn kirjo onkin varsin laaja. Myös miksauksesta täytyy antaa kehuja. Levyn äänimaailma ei missään vaiheessa puuroudu, vaan pysyy tasaisen kirkkaana ja selkeänä koko levyn ajan. Lisäksi jokainen soitin on helposti erotettavissa biisien seasta.

Ehdottomasti yksi parhaista albumeista mitä allekirjoittanut on tänä vuonna kuullut. Tulee varmasti olemaan kovassa soitossa vuoden edetessä.

Kuuntelen omatekemiäni rap-biittejä.

Jee!

Tiukassa kuuntelussa on ollut viime viikkojen ajan espanjalainen Giulia y Los Tellarini, joka nousi neverheardista kuuluisuuteen Woody Allenin Vicky Cristina Barcelona-leffan myötä. Leffassa soikin biisi Barcelona niin alussa, lopussa kuin välillä taustamusanakin. Myöskin La Ley Del Retiro-kappaleen voi bongata leffasta.
Eipä voi muuta sanoa kuin että ohops, koukussa ollaan. Jotain aivan erilaista omaan musiikkitarjontaan ja kuulisin mielelläni Giulialta lisääkin levytyksiä. Extrapojot kappaleille Barcelona, Buenos Aires, Il Principe ja miksei Ay Mi Niñallekin.


:tu:

np. The Jasser Arafats - Condemnation

Mukavaa kun Suomesta pulpahtelee aina silloin tällöin muniin potkivaa death metallia. The Jasser Arafatsin debyyttilevy kyseessä, julkaistiin ilmeisesti ihan äskettäin. Nummirockin demoskabassa törmäsin tähän ensimmöisen kerran ja iski kovaa, pitihän se nyt halpaan kympin hintaan ottaa Äxästä mukaan. Tasaisen vahvaa jälkeä tuntuisi tämä debyytti olevan, pyörää ei olla keksitty uudestaan mutta mitä sitten kun möyritään matalalta ja asenteella. Ja on muuten ehkä hienoimpia nimiä death metal bändille mitä on koskaan keksitty.

Funny honey! :coolguy:

Tänään tosiaan menossa keikalle katsomaan, oho, nimenomaan The Jasser Arafatsia. Mukana menossa eli menossa mukana myös salolainen Blastanus ja turkulaiset Dethera sekä Devastracktor. Näistä jälkimmäinen on harvinaisen kova liveakti.

Joka tapauksessa, lisää kaljaa koneeseen. ->

Ollaan oltu Detheran kanssa yhteiskeikalla, jumankauta niiden vokalisti/basisti on kova. Ja mukava.

np. Guns n' Roses - One in a Million
"Police and niggers -that's right- get out of my way"... "Immigrants and faggots, they make no sense to me, They come to our country, and think they'll do as they please, Like start some mini Iran, or spread some fuckin' disease

Nuo lyriikat synnyttivät aikoinaan syytöksiä rasismista. Hieno kappale joka tapauksessa. En kylläkään itse koe noita rasistisiksi. Joka tapuksessa it's only rock n' roll.

Eilen tuli oltua Nosturissa. Lava oli lähes pimeä. Mitään muuta ei ollut kuin kolme pientä lamppua sekä bändin logoa kantava valoistettu rumpujen bassokalvossa(?) ollut logo. Istuskelin ja nojasin lähes puolet keikasta seinää vasten silmät kiinni. Massiiviset mutta yksinkertaiset äänivallit tärisyttivät korvia ja seiniä, synat antoivat melodian katkuja ja äänimaailman ääripiirteitä, sekä saksofoni oli se asia joka sai kaikki ajatukset ajettua pois päästä. Mitään muuta ei ollut eikä mitään muuta tarvittu. Takuuvarmasti kiehtovin, hienoin ja erikoisin keikka jossa olen ikinä ollut.

Bohren & der Club of Gore

Minua vituttaa kun en lähtenyt tuolle keikalle, eilen vasta tajusin että Bohren olisi ollut Nosturissa. Mutta tuparit (vähän myöhästyneet) oli jo sovittu. Olisi ollut varmasti helvetin hyvä keikka.

Nimimerkillä jo usean kuukauden ajan Bohrenia soimaan laittanut nukkumaan mennessä jokaisena iltana.

np. Tom Waits - Blue Valentines

Leppoisaa. Tunnelmallista.

Nimimerkillä jo usean kuukauden ajan Bohrenia soimaan laittanut nukkumaan mennessä jokaisena iltana.

No ei se sitten hirveän hyvä bändi ilmeisesti ole.

R.E.M. - Near Wild Heaven
Out of Time -levyltä löytyvä pala. Basisti Mike Mills laulaa tämän biisin ja kappale onkin yksi REMin parhaimmista biiseistä.

Oli kyllä harvinaisen miehekäs keikka eilen = ääni pois ja niska kipeä. :tu:

Jokainen bändi (tai no, miinus Blastanus) veti erinomaisen setin. Dethera yllätti, Devastracktor ei pettänyt ja The Jasser Arafats oli maineensa arvoinen akti. Blastanus oli aika anuksesta, mutta koko poppoo kuuluu kavereihin ala/ylä-asteelta, niin pakko se on tukea tavalla tai toisella.

Ratsia - Ole Hyvä Nyt
Ratsia kuuluu omiin suosikkeihin Suomi-punk saralla. Heidän musiikki ei ole suoranaista punkkia vaan semisti popahtavaa ramo/ska -tavaraa. Kannattaa tsekata heidän matskua jos miellyttää. Muistaakseeni mm. Levykauppa X myy jonkin sortin kokoelmaa aivan naurettavaan (5-9€) hintaan. Ei siis mitään truu(hoocee)pNukpaskaa, mitä mm. Kaaos, Rattus, Maho Neitsyt ja Lama tarjoaa, vaan oikeasti hyvää musiikkia 70-80 -luvun taitteesta.

Ole Hyvä Nyt on Ratsia-suosikkini. Vonkausta ihanaiselta tytöltä, irtoaako irtoaako...

Frank Black - Calistan
Tokan soololevyn helmiä.

Kauko Röyhkä & Narttu – Lauralle

Sopii tähän leppoisaan kevätpäivään. Kerrassaan toimiva neliminuuttinen.

The Bangles - Manic Monday

Kuunteleeko kukaan muu täältä 'Alertista The Banglesia? The Bangles on siis nelihenkinen pop rock naisyhtye lähtöisin 80-luvun alun Kaliforniasta. Tunnetuimpia hittejä naisnelikolta on mm. "Eternal Flame" (jonka kaikki melkein vähintäänkin joskus on kuullut =P), "Walk Like an Egyptian" ja tietysti tämä Manic Monday. Omasta mielestäni The Bangles on yksi parhaista naisyhtyeistä koskaan. Ja tuo kyseinen "Greatest Hits" löytyy levyhyllystä täältäpäin. Vielä mainittakoon, että jos se ei ole ilmiselvää niin Susanna Hoffs'illa on todella kaunis ääni =) Ja yhtyeen rumpalisti Debbie Petterson on hot ^^ Ainakin vielä tuolloin 80-luvulla ; )

Kokoelman verran tuttu ja ihan mukavasti toimii. Heidän coverinsa Simon & Garfunkelin Hazy Shade of Winteristä on yksinkertaisesti mahtava.

Niitä ekoja levyjä pitäisi tsekkailla, kun olivat niin vahvasti kytköksissä tuolloin orastaneeseen Paisley Underground -skeneen. Toki koko Paisley Underground pitäisi ottaa lähempään tarkasteluun.

Ja ai niin, Susanna Hoffs on vielä viisikymppisenäkin aivan tajuttoman kuuma nainen. Huh.

Nick Drake - Parasite
Olen tämän kaupungin loinen.

Onpa pakko lisätä vielä tämä ja hehkuttaa täälläkin puolella:

http://www.youtube.com/watch?v=mef5TfA8fJE

Eli Wipers ja When It's Over. Itse kutsuisin Hangar 18:n punk-vastineeksi. Tai oikeammin H18 on tämän metallivastine. Huikean sankarillinen ja kasvava taidepunkkailu. Kuuma.

Ja kaikki tsekkaa.

Äxän tuplaleimaviikkoa piti itsekin päästä hyödyntämään vielä kun kerkesi. Lähtihän sieltä:

Ismo Alanko: Kun Suomi putos puusta
Manic Street Preachers: Gold Against the Soul
Manic Street Preachers: Holy Bible
Massive Attack: Blue Lines
DJ Shadow: Endtroducing.....
Elliott Smith: Either/Or
Eels: Beautiful Freak
Eels: Electro-Shock Blues
Streets: Original Pirate Material
Magenta Skycode: S/T
Happy Mondays: Pills 'n' Thrills and Bellyaches

Osaa kuunneltu jo pidemmästi, osa uudempia tuttuja. Tarkoitus on, että löytäessäni uuden levyn, kuuntelen sen Spotifysta ja ostan sen jälkeen. Turhan säännöllisesti vaan tästä tulee lipsuttua, joten nyt korjausta kehiin. No eipä siinä, latailu on musiikin suhteen kuitenkin pienentynyt noin neljännekseen.

ns. Kraftwerk - Robots

Pulssia nostattava elektrojyräys Minimum-Maximum livetaltioinnilta. Bändin kenties paras yksittäinen.

uneXpect - In a Flesh Aquarium

Ehkä friikeintä musiikkia mitä olen löytänyt hetkeen ja kolahti heti. En oikeastaan osaa tähän mennessä kuvailla muilla sanoilla kuin: friikki. Upeasti bändi yhdistelee monia eri tyylejä.

http://www.youtube.com/watch?v=gRApOOetSco

Nyt räppigangstat auttamaan. Jos joku tietää kyseistä biisiä niin olisin enemmänkin kuin kiitollinen.

Tänään satuin MTVltä näkemään jokun musavideon, mutten kuollaksenikaan muista sen esittäjää, saatika biisinnimeä. Videolla oli muistaakseni kolme eri jannua verseineen, joista yksi taisi olla valkoihoinen ja toiset kaksi tummaihoisia. Video oli musta/ valko/harmaa/punainen pääsääntoisesti ja kertsissä heitettiin jotain "world turns red" tms. settiä, ja grafiikkoina pyöri jotain haudasta nousevia nyrkkejä.

John Farnham - You're the Voice

Farnhamin yksi, ellei hänen tuotannostaan kaikkien aikojen kansainvälisesti menestynein kappale. Floppi tosin USA:ssa (ihme kyllä :/), mutta menestys Euroopassa ja yksi Australian historian suurimmista hiteistä. Itse tosiaan tykkään kappaleesta ja säkkipilli-osuus kappaleesta toimii ja oikeastaan täydentää koko kappaleen. Mitä muut kappaleen kuulleet mieltä? =D

Pendulum - Watercolour

Uutta Pendulumia, todellakin yhtä hyvää, ellei parempaa, kuin edellistenkin albumien tuotokset. Levyistä huokuu maltillinen kehitys, jossa uusia elementtejä uskalletaan kokeilla paljon, mutta biisien äänimaailma ja muutenkin se "sielu" pysyy samana. Aivan upea kappale!

Thor - Only the Strong
Miekanheilutusmetallin unohdettu mestariteos vuodelta 1985. Tässä on kaikki täydellisen metallilevyn asetelmat; dystooppinen kuvasto, salamannopeat soolot, loistavat soundit, John Mikl Thorin ääni sekä loistava biisimateriaali. Bändin näkeminen livenä viime kesänä kalliolaisessa sarjakuva-levykauppa Pitkämiehessä oli hämmentävä, mutta hieno kokemus. Jos He-man soittaisi metallia, olisi se tällaista.

Kumiorava kirjoitti:
Thor - Only the Strong
Miekanheilutusmetallin unohdettu mestariteos vuodelta 1985. Tässä on kaikki täydellisen metallilevyn asetelmat; dystooppinen kuvasto, salamannopeat soolot, loistavat soundit, John Mikl Thorin ääni sekä loistava biisimateriaali. Bändin näkeminen livenä viime kesänä kalliolaisessa sarjakuva-levykauppa Pitkämiehessä oli hämmentävä, mutta hieno kokemus. Jos He-man soittaisi metallia, olisi se tällaista.

Viime vuonna olin kattomassa tätä Sauna Open Airissa. Yks humoristisimmista lavashoweista ikinä. Ei pystyny kattomaan repeilemättä. :lol:

On aika hypätä pitkästä aikaa Leevi and the Leavings -nimisen musiikkimaratonin matkaan. Ah, näitä tarinoita, hahmoja, melodioita, sanaleikkejä, riimejä, sulosointuja, sanavalintoja, vitsejä, viisauksia ja kannanottoja. "Ah" myös sille, kuinka nöyrää, maanläheistä ja arkipäiväistä mutta samaan aikaan oudon mystistä ja täysin omaa luokkaansa olevaa neroutta tämä musiikki on. Hands down, parasta ikinä.

Tällä hetkellä soi yhtyeen pinkfloydmaisin kipale: Anastasia. Soundi lähentelee Comfortably Numbin taikaa, sanoissa on sitä tunnettua jotain ja Göstan ääni on vailla vertaistaan. Mitä mainioin tapa kuluttaa neljä minuuttia elämästään.

np. Sade - Soldier of Love

Hitsi, oon kyllä totaalisen koukuttunut tähän biisiin (ja samaa nimeä kantavaan albumiin). En yleensä tapaa tämän tyylistä musiikkia kuunnella, mutta Sade on mahtava. Oon nyt pikkuhiljaa tutustunut myös vanhempaan tuotantoon ja tykännyt hirveästi. Ihanan mystistä ja sielukasta musiikkia. Sade Adulla on kivan persoonallinen ja hieman utuinen ääni.

Tässäpä jonkinmoinen linkki jos joku sattui kiinnostumaan.
http://www.youtube.com/watch?v=JbZzgwn-DHU[/b]

Kuuntelussa ruotsalaisen Amanda Jenssenin Happyland-albumi. Neiti siis on tullut 2007 Ruotsin Idolsissa toiseksi ja mikäli lehtien hehkutusta on uskominen, niin ketään ei edes kiinnosta kyseisen kisan voittaja vaan ainoastaan Jenssenin tuotokset.
Ja mikä ääni tytöstä lähtee. :shock: Vertaukset Ella Fitzgeraldiin eivät ole yhtään ontuvia. Jahka tämä lätty on kahlattu läpi, lähtee aiempi tuotos Killing My Darlings kuunteluun.

Nimikkobiisin musavideo: http://www.youtube.com/watch?v=PSYg_0IaHYo Laulajan stailaus, big band ja vanhanajan meininki toimii :heart: Tästä pimusta tulee vielä jotain.

Ja ARGH! Hienoa huomata tänä aamuna, että Jenssen olisi esiintynyt eilen Nosturissa.