Foorumiarkisto

MR.Off Topic kirjoitti:
Tämä on sitä Marshallsaarten osoittamaa kevyttä musiikkia.

Itse asiassa vihaan Nopsajalkaa ja lukuisia muitakin reggae-vaikutteisia hyypiöitä. Viittasin lähinnä Ruudolfiin, Loost Koosiin, Memmy Posseen, Fintelligensiin (new found respect heitä kohtaan), Edu Kehäkettuseen, Tuomioon ja Koneeseen, muihin Olari-vaikuttajiin ynnä muihin kevyempää räppiä suoltaviin artisteihin. Suomi-reggaesta uppoaa lähinnä vain hulvaton Lord Est ja pari Raappanan ja Jukka Pojan biisiä.

Tom Waits - Heartattack and Vine


"Tonight I'm hanging out at heartattack and vine, cause I've recently found an over abundance of warm beer and cold women in my life.
I had me a girl, and I asked her to take me home, but she just sends me blue valentines.
Guess you could say romeo is bleeding, and it looks like I'm up shit creek again..."


Parhautta. Ja tähän se kuuluisa 'nuff said.

Mount Eerie - Wind's Poem
Phil Elverumin yhden miehen kokeellinen folk-projekti tiivistää tällä levyllä yhden omista visioistani: black metal -elementtien yhdistämisen folkimpaan ulkoasuun. Onhan joku Agalloch on harrastanut samantyyppisiä juttuja jo pitkään, mutta se on kuitenkin selkeästi metallibändi. Mount Eerie taas on selkeästi folk-artisti, jonka mies ja kitara-ilmaisu ei muistuta juurikaan mitään neofolk-juttuja, mutta joka silti onnistuu yhdistämään paikoittaiset särökitarasurinat eteeriseen minimalismiin. Yhdistelmä on hämmentävä, mutta toimii melko hyvin. Levyn tunnelma sopii oikein hyvin marraskuun pakkasiin.

np. Amorphis - Magic and Mayhem (Tales from the Early Years)
Ihan hyvinhän nämä toimivat. Alkuperäiset ovat tietysti alkuperäisiä mutta hyvin nämäkin toimivat. Soundit ovat tietysti puhtoisemmat ja parempi tuotantojälkikin tuo näihin jotain uutta. Tai sellaista mikä ennen puuroutui. Kuitenkin ihan hyvää menoa.

np. Turmion Kätilöt - Pirun Nyrkki

Kätilöiden suurkuluttaja olen ollut jo bändin ensimmäisestä levystä, Hoitovirheestä (2004) asti. Fanipojan unelma toteutui viimekesänä Porin Finn Hits Festeillä kun näin bändin livenä ensimmäistä kertaa elämässäni, mahtava keikka. Turmion Kätilöt on vieläkin melkeinpä parasta suomalaista metallia mitä olen kuullut. Ainakin industrial-puolelta. En kyllä vieläkään ymmärrä kuinka paljon bändiä on verrattu Rammsteiniin.

Oli muuten upeaa käydä Kätilöiden bäkkärillä josta lähi mukana Kätilöiden juliste nimmareiden kera.

Turmion Kätilöt :lol:

http://www.myspace.com/surniaband

Pyörähdimme miun orkesterin kanssa studiossa tuossa viime viikonloppuna ja nyt on lopputulos isketty MySpaceen. Mie ite suorittelen tuota laulajan pestiä vielä suhteellisen huonolla lopputuloksella kun tullut vasta vuoden sitä harrastettua. Mutta laatu nousee demo demolta ja nyt saatiin mukaan kaksi omaa suosikkia mukaan. Tiedä sitten voiko tässä henkseleitä paukutella, mutta sanotaampa että Sentencedin Sami Lopakka oli kyseisistä kappaleista tyksännyt. Säälistä vai ei, kattokaapas läpi! :)

7 Seconds - We're Gonna Fight
Alkutaipaleen 7S saa päivän kuin päivän käyntiin. Sama se kuinka paljon herääminen vituttaa.

np. Satyricon - Commando
Pukeutumistyylin johdosta.

DeadManWalking kirjoitti:
Turmion Kätilöt :lol:

, sanoi sentenced-fani

np. Minä ja Ville Ahonen - Sano
Vuoden paras kotimainen albumi. Toki Pariisin Kevät pistää kovan vastuksen, mutta tämä Minä ja Ville Ahosen nimikkoalbumi vie kuitenkin pidemmän korren. Suosittelen.

The Living End - Prisoners of Society :banger:

FAIL! se on Prisoner, ei prisoners :)

Illan soundtrackin virkaa toimittavat jotakuinkin seuraavat kolme levyä loopilla:

Amebix - "Arise!"
Choking Victim - "No Gods, No Managers"
Propagandhi - "Today's Empires, Tomorrow's Ashes"

Screeching Weasel - I Wanna Be A Homosexual

Aikamme klassikko.

np. Ylivoima - Juopuneiden muistopäivä

Löytypä tommone biisi koneelta ja on ilmesesti aika helevetin vanha biisi. Kysymys kuuluukin, että ketä tässä biisissä räppää eli keistä koostui/koostuu ylivoima? Koko yhtyeestä on aivan helkkarin vaikea löytää yhtään mitään tietoja, mutta hieno biisi tuo silti on.[/url]

np. Aerosmiths - Nine Lives
Eihän tämä levy mitenkään ihmeellinen ole, vaikkakin kuunneltava. Mutta oli pakko laittaa tämä Spotifysta soimaan, kun skidinä tätä tuli niin kovasti joskus kuunneltua. Kyllä tämä taustalla menee.

np. Trio Erectus - Kikkelis Kokkelis

Ruger Hauer - Täällä

Mahtava biitti!
Tarpeeksi letkeää menoa darraan. Toy Story - muistipeli on hyvä peli niinkauan kun viinaa ei sotketa mukaan.

En viitsi edes nimetä sitä, koska ette ole siitä kumminkaan mitään kuulleet.

Tuolta roskiksen musatopicista ei tuntunut kukaan huomaavan...

http://www.myspace.com/pleonast

Niin tosiaan, meillä on nyt vuoden päivät ollut kasassa tällainen vaihtoehto-poppihevibändi. Musa risteilee jossain Sentencedin paikkeilla, en osaa oikein sanoa. Jotain hassua. Oltiin Kouvolan Rytmi-Katissa keikalla ja sieltä saatiin miksauspöydästä napattuja biisejä. Kitaristit on homoja ja suorittaa asevelvollisuuttaan, niin reenaus on aika vähäistä ja sen kuulee paikoin. Suurempia virheitä ei noissa biiseissä pitäisi olla.

Kumioravalta ja Khanilta ainakin kommentteja olisi mukava kuulla. WildT_ing ei taida täällä enää pyöriä? Marshallsaaret taitaa myös lukeutua nykyään tähän musahomojen joukkoon. Ja DMW Sentenced-fanina saisi myös kommentoida tähän. Kuunnelkaa kaikki ihmeessä ja kommentoikaa myös.

Mostal0 kirjoitti:
Tuolta roskiksen musatopicista ei tuntunut kukaan huomaavan...

http://www.myspace.com/pleonastmusic

Niin tosiaan, meillä on nyt vuoden päivät ollut kasassa tällainen vaihtoehto-poppihevibändi. Musa risteilee jossain Sentencedin paikkeilla, en osaa oikein sanoa. Jotain hassua. Oltiin Kouvolan Rytmi-Katissa keikalla ja sieltä saatiin miksauspöydästä napattuja biisejä. Kitaristit on homoja ja suorittaa asevelvollisuuttaan, niin reenaus on aika vähäistä ja sen kuulee paikoin. Suurempia virheitä ei noissa biiseissä pitäisi olla.

Kumioravalta ja Khanilta ainakin kommentteja olisi mukava kuulla. WildT_ing ei taida täällä enää pyöriä? Marshallsaaret taitaa myös lukeutua nykyään tähän musahomojen joukkoon. Ja DMW Sentenced-fanina saisi myös kommentoida tähän. Kuunnelkaa kaikki ihmeessä ja kommentoikaa myös.

EDIT: Linkki kuntoon

np. Cryptopsy - Once Was Not

Vahvasti kääntymässä pian siihen mielipiteeseen, että Once Was Not on Cryptopsyn paras tekele, aivan järjettömän tiukkaa ja kaoottista death metallia Kanadan maalta. Aika samoille viivoille menee klassisen None So Vilen kanssa, harmi vaan että tämäkin yhtye meni aika roimasti huonompaan suuntaan laulajan vaihdoksen jälkeen.

Minulla on ollut tehokuuntelussa My Bloody Valentinen klassikkoalbumi Loveless ja olenpa vihdoin siihen tykästynyt. Pitkään pidin kakofonisena uikutuksena, mutta nyt on uponnut korvien väliin se heidän utuinen audiomyrskynsä. Eihän Loveless mitään kakofoniaa ole, vaan pohjimmiltaan vahvan pop-estetiikan ohjaama säröhyökkäys.

Galaxie 500 - On Fire
Kai tämäkin bändi voidaan laskea kenkiintuijotteluksi, vaikkakin melodisemman Velvet Undergroundin fiilikset tästä vahvasti nousee esiin. Taloudellista ja tyylikästä soittoa. Mukava levy, kuten edeltäjänsäkin Today.

np. Ruger Hauer - Se Syvenee Syksyllä

Melkone supernelikko ja nimenomaa nelikko. Ruger Hauer sinänsä koostuu Pyhimyksestä, Tommishockista ja Paperi T:stä, mutta Huge tuottanu koko paskan niin kyllä hänetkin melkein tuohon voisi laskea. 4 biisissä ja tajuttoman kovaa settiä ollut kokoajan ja Hugekin taustojen teossa on jopa ylittänyt itsensä, mikä sinänsä tuntuu mahdottomalta.

np. Deicide - Legion
Oikein pätevää musiikkia perjantaille. Saa pään hyvin käyntiin.

np. Duffy - Endlessly
Miltei koko ilta on soinut Duffyn uusi albumi. En vielä osaa oikein sanoa pystyykö tämä haastamaan Rockferryn, mutta lupaavalta vaikuttaa. Erilaista tämä todellakin on verrattuna tuohon ensimmäiseen levyyn, muttei se haittaa pätkääkään.

LTJ Bukem - Horizons
Ikuinen DnB klassikko. Ahhhh, mansquirt!

Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy
Jooh. En olisi uskonut, että joskus kuuntelen Kanye Westiä oikein ajatuksella. Mutta oli pakko tsekata tämä "suuruudenhullu" ja "uraauurtava" hanke, se kun on ajanut koko musiikkimedian jonkinlaiseen joukkopsykoosiin. Hype ja vastaanotto on ollut hurmioitunutta, suorastaan mielenvikaista. Levyä on verrattu mm. Michael Jacksonin Thrilleriin ja vastaaviin pop-monoliitteihin.

On olemassa ihmisiä, jotka rakastavat Kanye Westiä ja ihmisiä, jotka vihaavat. Sitten on heitä, joita ei vain kiinnosta. Minä kuulun niihin. Toki silloin tällöin tämä narsistinen pelle on saanut aikaan ärsytyksen tunteitakin, mutta suurimmilta osin hän on vain edustanut sitä maailmaa, josta itse en jaksa lainkaan kiinnostua. Tästäkin huolimatta ajattelin pitää aivoimen mielen, ja antaa tälle levylle mahdollisuuden.

Täytyy sanoa, että joko en nyt ymmärrä musiikkimediaa, hip-hop-kulttuuria tai ylipäätään mitään, sillä en kye näkemään tässä levyssä oikein mitään, mitä ei olisi jo tehty - paremmin. Avausraita alkaa tosin lupaavasti, kertosäe on ihan kiva rallatus, mutta kun Kanye aloittaa räpin kolmella "yeah"illa, tunnelma romahtaa. Kuinkahan moni räppäri on tehnyt saman? Hepun nasaali määkiminen alkaa pännimään jo ensimmäisen biisin kohdalla. No, siihen tottuu levyn edetessä.

Power asettaa odotukset taas korkealle. Tuotanto ja biitti toimii alussa kuin junan vessa. Mutta kun tämä sama sämplätty heimokuorokuvio jatkuu koko sen viisi minuuttia, en edelleenkään jaksa ymmärtää, mitä niin uskomattoman uraauurtavaa tässä on. Ja joku Asa sämpläsi 21st Century Schizoid Mania paljon paremmin. Loppu taas kuulostaa siltä, kuin joku viisivuotias olisi päästetty leikkimään sämplerillä.

All of the Lightsin intro on hieno sävellys, mutta itse biisi ei taas juurikaan tunnu eroavan mistään muusta amerikkalaisesta nykypopista. Sama, mainiosti tuotettu mutta vaivaannuttavan tylsä biisimateriaali jatkuu itse asiassa levyn loppuun saakka. Lost in the World on ehkä ainoa poikkeus, mutta minkä takia Bon Iverin on pitänyt mennä sinne autotunettamaan itseään? Runawayn hienoutta en ole todellakaan myöskään voinut käsittää, The National teki samannimisen biisin tänä vuonna noin n kertaa paremmin. No, lopun särötetty autotunesoolo on ihan hauska, joskin aivan liian pitkä.

Levyn loputtua fiilis on pettynyt, muttei yllättynyt. Ihan oikeasti toivoin, että nyt olisi tullut jotain oikeasti toismaailmallista ja merkittävää, mutta muutamaa toimivaa biittiä ja tuotannollista kikkaa lukuunottamatta en mitenkään kykene tajuamaan levyn järjetöntä hypeä. Sanoituksetkin ovat sitä samaa itsensäpönkittämisellä ja niggaz, muthafuckas n' bitchesillä sekä erinäisillä genitaalitermeillä höystettyä tuubaa. Varmaan jos olisi seurannut Westiin kohdistunutta julkisuusmyllyä, niistä voisi saada enemmän irti, mutta kun ulosanti on näin keskenkasvuista, voisi todeta, ettei hra. West ole kyllin älykäs analysoimaan ylipäätään yhtään mitään ns. kypsästi.

**/****

Hiphop nyt on niin kaavoihinsa kangistunut ja itseääntoistava musiikinlaji, että mitä tahansa erilaista hehkutetaan maasta taivaisiin. Sama juttu minkä tahansa '90-luvun vaihteen aikoihin julkaistun levyn kanssa: viisi tähteä tulee laadusta tai omaperäisyydestä huolimatta, kunhan se on "old schoolia". Ja tämä tulee hiphopia arvostavalta ja jo vuosia kuunnelleelta henkilöltä.

Kanyen lättyä en ole tosin vielä kuunnellut, mutta muutamien raitojen perusteella en kyllä näe (kuule) siinä mitään mahtavaa tai vallankumouksellista. Peruskauraa vähän erikoisemmilla biiteillä. Propsit hänelle kuitenkin siitä, että on nähtävästi saanut koko musiikkimaailman näkemään hänet yhtä jumalaisena olentona kuin omasta mielestään on.

Tulipa mieleen tuosta Oravan vuodatuksesta, että P. Diddyn Bad Boy Recordsin leivissä oleva Janelle Monae julkaisi tänä vuonna todella pätevän levyn: The ArchAndroid (Suites II and III).
Futuristinen teemalevy herättelee parhaimmillaan samanlaisia fiiliksiä kuin Princen 80-luvun mestariteokset. 68 minuutin kestossa on muutama raita liikaa, mutta hieno yllätys ylipäätään noin luokattoman levylafkan syövereistä.

Red House Painters - Red House Painters (Rollercoaster)
Singer-songwriter Mark Kozelek on tuttu tuoreemmasta bändistään Sun Kil Moonista. Red House Painters on ukon 90-luvun alun bändi ja parin levyn perusteella erittäin pätevää haikeaa altsu/folkrock-leijuntaa. Hauska slowcore/sadcore -nimityskin tälle musiikille on lyöty.

Hei hoppipäät, tsekatkaapa Monelt ne tulee mixtape 2, järkyttävän taakia settiä aitoon mixtape-henkeen ...eli toisin sanoen 25 biisiä, 40 räppäriä, 80 minuuttia ja varastetut biitit. Kohokohtina uutta Raimoa, Davoa ja Asaa, Notkeaa Rottaa Hypnotize-biitillä, Ritarikunnan dirty south -veto, Steen1:n 2010-luvun tragikomiikka ja OG Ikosen ja Stig Doggin karu duetto.

Notkea Rotta - Pane poika

Näin old-schoolin ja gangstarapin ystävänä, niin spotifaista soi nyt NWA - Appatite For Destruction. Suomeksi sanottuna vitun yksinkertainen, mutta menevä biitti ja etenkin Eazy-E :n osuus iskee, vaikka kyllä MC Ren ja Dr. Dre :kin hyvin vetävät.

Biisi löytyy siis NWA:n EFIL4ZAGGIN (NIGGAZ4LIFE) albumilta.

Myös Tupacin We Ride On Our Enemies on mielestäni taattua tavaraa, ainakin kovassa kuuntelussa ollut lähiaikoina kun olen alkanut kelaamaan, että taitaapi olla eka 'Pacin biisi jonka kuulin (joskus 9-10 vuotiaana).. Hämärästi näin muistelisin.

np. Cynic - Traced in Air

Pitkästä aikaa Cynic soi kajareista ja kyllähän tämä yhä toimii loistavasti. Olen itse toistaiseksi saanut Traced in Airista enemmän irti kuin Focuksesta, mikä onkin suhteellisen hassua sillä Focus kun on niin arvostettu levy. Pitää kaiketi Focus ottaa myös uudestaan kuunteluun tämän jälkeen. Ai että, kun pidän Cynicin tyylistä kyllä. Evolutionary Sleeper on erittäin tarttuva biisi kyllä, kuten monet muutkin kaikessa fuusio progeilussaan.

Puhtaan ja örinän vuorottelu toimii tuossakin levyssä kuin hajuvesi lihapullissa.

np. Galaxie 500 - Instrumental
Instrumentaali.

Traced In Airilla nyt niitä örinäitä hädin tuskin kuulee, kyllä ne aika tyylikkäästi sinne sekaan on ujutettu. En tiedä oletko ihan ajatuksella Khan edes tuota Traced In Airia kuunnellut, kun aikoinaan sitä vertasit metalcoreen ja nyt väität örinän ja puhtaan "vuorottelua" (ei se edes ole mitään vuorottelua, örinöitähän tuolla levyllä esiintyy vain taustalla silloin tällöin, hyvin pienistä määristä on kyse) epätoimivaksi, noihan nyt on melko omituisia väitteitä, pieni valaisu voisi olla paikallaan tuohon hämmentämiseen.

Mikään ei soi.

Kuuntelin kerran pari ja vittuunnuin. Enkä ole nähnyt mitään syytä yrittää viime aikoina uudestaan. En ehkä muista tarkalleen miten ne vokaalit nyt sattuivat menemään, mutta menivät niin että alkoivat minua ärsyttämään ja se vaikutelma elää edelleen. Ei ole aikaa palailla levyn pariin, maailma on niin täynnä mielenkiintoista musiikkia ja "näihin täytyy palata myöhemmin" -levyjä jotka eivät Tracedin tapaan ärsytä.

Kuuntelen Focusia jos joskus iskee Cynic-meiningit päälle. Se on hyvä levy. Traced on vain muotopuoli nuorempi sisar. Sellainen Bullet for My Valentinea diggaileva ylimeikkaava pikkusisko.

np. My Bloody Valentine - You Never Should
Huumemeteli.

Ihan selkeimpiä eroja Traced In Airilla mihin tahansa metallimusiikkiin, niin Focusiin kuin BFMV:n kaltaisiin bändeihin on se, että Trace In Air on hädin tuskin metallia. Se on enemmän särökitaroilla toteutettua atmosfääristä mitä-lie musiikkia, levyhän soljuu kuin huomaamatta loppuunsa sitä kuunnellessa. BFMV:n kaltaiset bändit yrittävät kuulostaa raskailta siinä onnistumatta, nykyinen Cynic painottaa selkeästi enemmän teknisesti toteutettuun tunnelmointiin. Ei kyseessä ole enää sama bändi mitä se oli 20 vuotta sitten, en vain käsitä miksi sitä pitäisi edes lähteä vertailemaan sellaisiin bändeihin mitkä eivät siihen mitenkään liity.

Mutta makunsa toki kullakin, vähän vain ihmetyttää tuo sinun tapasi lokeroida Traced In Air.

Traced In Air on loistava, Focus ei iskenyt.

Cynicin paras on kuitenkin Re-Traced-albumilla tullut Traced In Airilta poisjätetty Wheels Within Wheels. Tai ehkä King Of Those Who Know, mutta who knows(eh eh). Ja jälkimmäisessä tuo örinä ja cleani toimivat yhdessä äärimmäisen hyvin.

Miksi sä nyt aloit BFMV:sta ranttamaan? :D
Kunhan heitin noin ohimennen. Sillä heitolla ei ollut keskustelun kannalta mitään keskeistä merkitystä, siinä olisi voinut olla minkä tahansa muun paskabändin nimi.

Bändi ei tietenkään ole sama kuin aikoinaan, eikä siinä myöskään ole samanlaista viehätystä. Cynicin kiinnostavuus Focus-levyn tasokkaan materiaalin lisäksi oli siinä, että yhtyeä oli eräänlainen menneiden aikojen superyhtye, joka jätti jälkeen vain yhden omintakeisen pitkäsoiton. Perinnön osuutta musiikkibändien käsitteellistämisen prosessissa ei sovi vähätellä.

Nyt sitten tuo kaikki "ainutkertainen" on poissa. Olipa levy sitten kuinka soljuvaa tunnelmointia. Helposti unohtuva "turha" jatko-osa bändin diskografiaan se ainakin on.

Genghis Khan kirjoitti:
Miksi sä nyt aloit BFMV:sta ranttamaan? :D
Kunhan heitin noin ohimennen. Sillä heitolla ei ollut keskustelun kannalta mitään keskeistä merkitystä, siinä olisi voinut olla minkä tahansa muun paskabändin nimi.

Niin no ihan sama juttu, olisi siinä voinut mikä tahansa muu bändin nimi olla, tartuin nyt vain tuohon kun sen satuit myös heittämään. Ei tarkoitus ollut että siihen liikaa huomiota pitäisi kiinnittää, yhtä paljon kuin omaan heittoosi.

Bändi ei tietenkään ole sama kuin aikoinaan, eikä siinä myöskään ole samanlaista viehätystä. Cynicin kiinnostavuus Focus-levyn tasokkaan materiaalin lisäksi oli siinä, että yhtyeä oli eräänlainen menneiden aikojen superyhtye, joka jätti jälkeen vain yhden omintakeisen pitkäsoiton. Perinnön osuutta musiikkibändien käsitteellistämisen prosessissa ei sovi vähätellä.

Nyt sitten tuo kaikki "ainutkertainen" on poissa. Olipa levy sitten kuinka soljuvaa tunnelmointia. Helposti unohtuva "turha" jatko-osa bändin diskografiaan se ainakin on.

Cynicistä tuli kyllä aika legendaarinen tapaus Focuksen "kiitti ja moi!" tyylisestä tempauksesta, josta muodostui lopulta ansaittu klassikkolevy. Onhan se selvää että yhtyeen paluu 15 vuotta myöhemmin aiheuttaa sekä vahvaa vastarintaa, varauksellista mielenkiintoa ja suurta odotusta. Enkä näe kyllä mitään hienompaa tapaa tehdä paluuta kuin mitä Cynic teki Traced In Airilla, se on upea levy josta on syytä olla ylpeä. Olen itse ainakin todella kiitollinen, ettei Cynic jatkanut samalla linjalla kuin mitä Focus oli, siinä onnistuminen olisi ollut todella haastavaa.

Mutta toisaalta siinä jutussa olen ihan samaa mieltä, että ehkä olisi ollut parempi antaa Cynicin olla ja tehdä tämä paluu uuden bändin kanssa, aivan kuten Celtic Frostin tapauksessa, kun sen tuhkista nousi Triptykon. Ja etenkin kun Cynicin tyyli oli muuttunut niin radikaalisti, olisi tämä ollut ihan toivottavaa.

Jännää kyllä, että joku voisi verrata Cyniciä metalcoren kaltaiseen genreen sillä ei niissä kyllä samaa pahemmin ole. Metalcorea kun kuuntelen jonkun verran.

np. Gojira - Terra Incognita

Ilta jatkuu Gojiran ensimmäisellä studiolevyllä. Kyllä potkii perseelle ja lujaa.

Enpä tarkalleen muista miten ne ensimmäiset levyäni koskevat viestit aikapäiviä sitten menivät, mutta pointti niissä oli että puhtaan laulun änkeminen mukaan sai minussa aikaan ärsyttävät metalcore-vibat. Ja sehän riittää.

Olisivat pitäneet Focusilta tutun "roboottilaulun", kun kerran eksentrisyys heidän musiikistaan muutenkin vahvasti läpi paistaa. Tai sitten örinät pois ja puhtailla alusta loppuun. Tai sitten olisivat pysyneet naftaliinissa lopun ikäänsä.

Hauskaa kun puhtaan ja örinän välinen vaihtelukin yhdistetään pakolla metalcoreen. Ei se ole mikään metalcoren kriteeri.

np. Nasum - Helvete

Grindcorella jatketaan.

Tuon Archandroidin voisi jossain vaiheessa tsekata, vaikuttaa ainakin paperilla mielenkiintoisemmalta kuin Kanyen pläjäys.

Ja mitä Cyniciin tulee, niin Focus on ollut silloin tällöin hajakuuntelussa. Ihan pätevää settiä, mutta suurempaa tunnesidettä en levyyn ole kyennyt muodostamaan. Moni tekniikkametallibändi noilta ajoilta (esim. Atheist) on kyllä kuulostanut lähes aina ihan mainiolta veivaamiselta, mutta musasta on aina puuttunut se jokin, joka olisi saanut minut syventymään levyihin suuremmin. Mutta Focusissa tykkään kyllä sen erikoisesta, orgaanis-teollisesta tunnelmasta.

The Soundtrack of Our Lives - A Present from the Past
Huomenna nousevat nämä Ruotsin ihanat indiesedät lauteille Tampereella, ja toki itsekin sinne ilmaannun. Tämä kokoelma sisältää b-puolia ja muuta epämääräistä matskua, joka tosin ei sen kummennin tunnu eroavan muusta bändin materiaalista. TSOOL:illa on ehkä pienoinen AC/DC-syndrooma, että vaikka bändin perusresepti toimiikin huisin hienosti, niin lopulta biisit kuulostavat siltä, että ne voisivat olla periaatteessa miltä tahansa kollektiivin levyistä.

Etenkin tällä tuplalevymammutilla moinen pistää vähän risomaan. Ja uusimman, Communion-niin ikään tuplalevyn kanssa on vähän sama ongelma. Hieman voisivat herrat tästä turvallisesta linjastaan joskus tinkiä, vaikka se onkin silloin tällöin tuottanut niinkin erinomaisia albumikokonaisuuksia kuin Behind the Music tai Origin Vol. 1.

Stefa, en mitään kriteerejä metalcorelle asettanutkaan vaan kyseessä oli oma henkilökohtainen kokemus puhtaan ja ei-puhtaan laulun yhdistämisestä.

Olkoonkin, että puhtaat laulut olivat taustalla, tuollainen elämäntuskainen poikavyöhyke -laulanta pistää ärsyttämään tämänkin kaltaisessa musiikissa. Ei se toimi synapopissakaan, paskaduo Hurts nyt tuoreimpana esimerkkinä. Synapopin tapauksessa musiikkiin on yhdistettävä lakoninen ja toteava laulutapa Ian Curtisin, Depeche Moden ja OMD:n hengessä. Poikkeuksena, joka vahvistaa säännön: New Order.

Cynicin Traced in Air tuhoaa oman saundinsa perusteet tuollaisella, joskin minimaalisella, flirttailulla tyhjänpäiväisiin musiikki-ilmiöihin. Sillä mitään muutahan tuo melodinen taustalaulu ei ole kuin yritystä vanhoilta herroilta napata kiinni 2000-luvun kapisen metallimaailman uusimmista aalloista.

Tulee mieleen vastaavanlainen tapaus 20 vuoden takaa, kun Judas Priest päivitti saundinsa Painkillerilla apinoiden speed/thrash-metallin intensiteettiä. Olihan tuo levy hyvä ja hauska joskus, mutta vakavuusasteikolla se keikkuu jossain Manowar-meiningeissä. Jopa Priestin 80-luvun alun Jenkkien valloituslevyt olivat popmaisessa ja kepeän melodisessa ilmaisussaan parempia vaikkapa kaljanlanttauksen taustalle.

Vaikea uskoa Painkilleria kuunnellessa että sama yhtye on joskus tehnyt yhteiskunnallisesti kantaaottavan mestarillisen albumin Stained Classin muodossa.

Genghis Khan kirjoitti:
Vaikea uskoa Painkilleria kuunnellessa että sama yhtye on joskus tehnyt yhteiskunnallisesti kantaaottavan mestarillisen albumin Stained Classin muodossa.

Osuvasti sanottu. Hyvä metallilevy/-yhtye ei ota itseään haudan vakavasti, mutta ei toisaalta sorru itseparodiaan. Judas Priestin tapauksessa nahka&niitit -imago on samalla kertaa sekä bändin valttikortti että tuho. Verratkaapa vaikka Halfordin lavatyyliä Unleashed in the East ja Nostradamus aikojen kesken. Jälkimmäinen on kuin Valintatalon dimmuborgir-figuuri ilman kasvomaalauksia. Ei tuota vakavissaan voi katsoa vaikka musiikki vielä ajoittain toimiikin.

Painkiller on just kova biisi!

Puhuttiin varmaan levystä...

np. This Will Destroy You - Young Mountain

Post-rock inspis päällä ollut vähän aikaa ja kun Facebookista voi bongata lukemattomasti kyseisen tyylin bändejä post-rock yhteisöstä, niin tarjontaakin on aika paljon. En ole ennen bändiä kuullut, mutta erittäin lupaavalta kuulostaa, rauhallista menoa. Sopii täydellisesti kun pitäisi alkaa läksyjä tässä tekemään.