If you're killed in the Matrix, you die here?
Recliner of Rage
"Riveni" kirjoitti:
Tottakai ne "tuntemukset" ovat totta, koska kehosi tekee niistä todellisia, mutta syyt niihen ovat psyykkiset fyysisten sijaan. Ihmisen psyyke on jännä juttu, joissakin tapauksissa ihmiset ovat jopa parantaneet itsensä tappavistakin taudeista. Psyyke vaikuttaa käytännössä kaikkiin ruumiintoimintoihin. Ei plasebo tarkoita sitä, että mitään ei tapahtuisi, se tarkoittaa sitä, että syy tapahtuvalle on eri kuin mitä luulee.
Eli kunhan kuvittelet penkkipunnertavasi 200 kiloa, kun oikeasti nostelet vain tankoa, kehityt?
Ihmisellä on syöpä. Jos hän luovuttaa, hän kuolee varmasti, mutta jos hänellä on sellainen asenne että perkele tämän piruhan nujerretaan, niin mahdollisuudet selvitä ovat paljon suuremmat. Se on kummallista, mutta sellainen ihmismieli vain on. Sama pätee oikeastaan mihinkä tahansa, mikäli menet urheilukisoihin asenteella "en kuitenkaan voita mutta vedetään nyt läpi", niin et varmasti myöskään voita.
What, omia aivoja saa toki myös käyttää. Nuo "vieroitusoireet" ovat täysin mahdollista myös kehon itse synnyttää, lihakset eivät. Suurin osahan normitautien oireista on kehon itsensä aiheuttamia, esimerkiksi kuume ja yskä, koska se on osa taudinaiheuttajien häätämistä ruumiista. Räkäkin on vain kuolleiden valkosolujen ja bakteerien poistamista ruumiista, joka on kehon tietoinen valinta. Ei se siitä johdu, että jotkut pahat mörrimöykkybakteerit riehuvat ja pistävät rään liikkeelle, vaan ne oireet ovat osa kehon puolustus ja puhdistusmekanismia.
Eli nämä samat puolustusmekanismit saattavat laueta myös psyykkisestä ärsykkeestä, kuten kuvitelmasta siitä, ettei ole saanut tupakkaa, mistä tulee näitä "vieroitusoireita". Veikkaan että jos olisin antanut sinulle nikotiinitonta tupakkaa tietämättäsi, olisi se "noussut samalla tavoin päähän" ja tuntunut ihanalta. Heti kun olisin kertonut asian laidan, olisivat vieroitusoireet yllättäen palanneet. Tätä on tutkittu ja kyseisessä tutkimuksessa taisi 95% kohteista menettää "Nikansa" ja "vieroitusoireensa" nikotiinittomalla tupakalla. Se 5% oli sitten niitä pitkäaikaispolttajia, jotka ovat altistaneet itseään nikotiinille vuosikymmeniä. Se on kaikki vain sinun päässäsi, joka käynnistää nää reaktiot ruumiissa.
"Riveni" kirjoitti:
What, omia aivoja saa toki myös käyttää. Nuo "vieroitusoireet" ovat täysin mahdollista myös kehon itse synnyttää, lihakset eivät. Suurin osahan normitautien oireista on kehon itsensä aiheuttamia, esimerkiksi kuume ja yskä, koska se on osa taudinaiheuttajien häätämistä ruumiista. Räkäkin on vain kuolleiden valkosolujen ja bakteerien poistamista ruumiista, joka on kehon tietoinen valinta. Ei se siitä johdu, että jotkut pahat mörrimöykkybakteerit riehuvat ja pistävät rään liikkeelle, vaan ne oireet ovat osa kehon puolustus ja puhdistusmekanismia.
Myönnetään, oli lapsellisen kärjistetty esimerkki. "Nikkikset" kumpuavat korvien välistä, selvähän se. Pitäisi olla koko ajan muuta ajateltavaa ja puuhaamista. Terveydenhoitajatädin antamassa "stumppaa tähän" lehtisessä on juuri noita asioita. Mutta ajatusten pitäminen muualla on hyvin vaikeaa, jos ei keksi mitään tekemistä. Noin vuoden tupakoineena ei minulla voi olla fyysistä riippuvuutta, vaikka välillä siltä tuntuukin.
Oh well, ex-tyttöystävän kanssa vieläkin juttu enemmän tai vähemmän auki. Vientiä olisi ihan kiitettävissä määrin, mutta intoa ei.
Women = evil.
Women = evil.
"Migu.22" kirjoitti:
Oh well, ex-tyttöystävän kanssa vieläkin juttu enemmän tai vähemmän auki. Vientiä olisi ihan kiitettävissä määrin, mutta intoa ei.
Women = evil.
GET A FRIGGIN' BLOG!
"Jack DiBiase" kirjoitti:"Migu.22" kirjoitti:
Oh well, ex-tyttöystävän kanssa vieläkin juttu enemmän tai vähemmän auki. Vientiä olisi ihan kiitettävissä määrin, mutta intoa ei.
Women = evil.
GET A FRIGGIN' BLOG!
Se käyttää tätä blogina.
Vientiä on kuin Rovaniemen markkinoilla. Migu.22 kannattaa siirtyä miehiin, suosittelen.
Ja mikäs thread tämä olikaan? Sekavissapostaus? Ei kai, no ihan hyvin menee, helle on ja hiki. Elämä ei sen enempää, ei vähempää. Muokattu todellisuus kaikkien synkkämielten oma ystävä.

"Wanhus" kirjoitti:"Jack DiBiase" kirjoitti:
GET A FRIGGIN' BLOG!
Se käyttää tätä blogina.
Kyllähän tuo blogi löytyy, mutta se on todistettu jo, että blogit joissa avaudutaan tällaisista asioista epäonnistuvat. Lisäksi olen liian käsi muokatakseni blogista visuaalisesti mukavan näköistä.
Totuushan on, että sikret iivil mäster plään oli se, että täällä ihmiset lukevat vahingossa viestejäni, odottaen pääsevänsä lukemaan kuinka maitopurkkien avausmekanismi ärsyttää, mutta saavatkin tällaista roskaa. Buhgawd, it's working!
Anyways, miehistä minulle kelpaa vain oma peilikuvani. Hän tietää likaisimmat salaisuuteni, juuri sen mistä pidän, sekä ajattelee vain minun parastani...
End of OT~
Ja kyllä, nyt vituttaa. Tilillä mahtavat kahdeksan senttiä, käteistä on vieläkin vähemmän. Milläs se viikonloppu elellään? Pitääkö alkaa kerjäämään saatana? Ruoka olisi ihan mukava juttu... Saisi edes nuudeleita tai tonnikalaa, mutta kun ei.
Epäonni se vaan jaksaa potkia päähän Äsken olin innoissani salille menossa, mutta näköjään se ei olekaan enää viikonloppuisin ollenkaan auki! Lauantain aukioloaika 12-18 kyltin päälle oli vedetty teipit ja kirjoitettu tylysti SULJETTU! Sama sunnuntain kohdalla! Pitäkää salinne, se oli muutenkin ihan paska.
Eipä auttanut kuin vetää kämpässä ybermegasuperhabatreeni 3x30 etunojapunnerrusta.

"What" kirjoitti:
Epäonni se vaan jaksaa potkia päähän Äsken olin innoissani salille menossa, mutta näköjään se ei olekaan enää viikonloppuisin ollenkaan auki! Lauantain aukioloaika 12-18 kyltin päälle oli vedetty teipit ja kirjoitettu tylysti SULJETTU! Sama sunnuntain kohdalla! Pitäkää salinne, se oli muutenkin ihan p**ka.
Eipä auttanut kuin vetää kämpässä ybermegasuperhabatreeni 3x30 etunojapunnerrusta.
Mikäli suinkaan mahtuu kämppääsi, tee niin kuin minä ja osta painonnostopenkki kotiin. Säästät rahaa ja ikinä ei ole pitkä matka mennä "puntille". Lisäksi kannattaa hankkia käsipainot, mielikuvitusta käyttämällä saa kyllä melkein kaikkia lihaksia harjoitettua. Itselläni on lisäksi Crosstrainer, kuntopyörä ja vatsalihaslaite, joten ei sitä hirveästi kuntosalilla enää tartte käydä. Ja voihan sitä silti käydä, mutta ei ainakaan tarvitse niin paljoa käydä. Loppuu vitutukset nopeasti ja jää aikaa muuhunkin. Ei kestä kiittää unknown soldiers- toverini.
"Lumihiutale" kirjoitti:
painonnostopenkki, Crosstrainer, kuntopyörä ja vatsalihaslaite.
Millainen palatsi sinulla oikein on? Nimimerkillä "piti tehdä tilaa niille käsipainoillekin".

Ei mahtuisi millään kämppään, ja sitä paitsi tykkään käydä salilla
"Lumihiutale" kirjoitti:
[Itselläni on lisäksi Crosstrainer jne
Suapi olla tilaa kämpässä enemmänkin, jos tohtii crosstrainerin saada mahtumaan. Itsellä ollut crosstrainer ostoslistalla pidemmän aikaa, mutta ainakaan kaksioon moinen ei mahdu. Yhyy.
"*S*" kirjoitti:"Lumihiutale" kirjoitti:
[Itselläni on lisäksi Crosstrainer jne
Suapi olla tilaa kämpässä enemmänkin, jos tohtii crosstrainerin saada mahtumaan. Itsellä ollut crosstrainer ostoslistalla pidemmän aikaa, mutta ainakaan kaksioon moinen ei mahdu. Yhyy.
"Jack DiBiase" kirjoitti:"Lumihiutale" kirjoitti:
painonnostopenkki, Crosstrainer, kuntopyörä ja vatsalihaslaite.
Millainen palatsi sinulla oikein on? Nimimerkillä "piti tehdä tilaa niille käsipainoillekin".
Noh, ei sitä tilaa ole kuin 50 neliömetriä, eli kaksiossa itsekin asustelen. Kyse on tietysti taas tavaroiden sijoittelemisesta. Tottakai välillä tuntuu hieman ahtaalta, mutta kaikkeen tottuu. Muutenkin tavaraa on sen verran paljon, että ei voi senkään piikkiin laittaa noiden tavaroiden mahtumista. Ja tosiaan minunkin kaksiossa keittiö ja kylpyhuone ovat aika pieniä, joten olohuone on ehkä hieman tavallista isompi. Ja kyllä, kaikki nuo laitteet ovat olohuoneessa.

Jo tuo 50 neliötä olisi luksusta, meillä kun näitä neliöitä on vain 42m2 (nekin huonosti hyödynnettynä), niin kahden asukkaan, ponin kokoisen koiran ja tolkuttoman tavaramäärän jälkeen ei paljoa jääkään tilaa kuntovempaimille. Isompaa kämppää odotellessa.
Tällä hetkellä v*******ttaa salaliittoteoriat, se, että jotkut ihmiset ovat alistamassa itsensä ja koko ihmiskunnan ameeban tasolle maailmankaikkeudessa ja se, että täällä ei puhuta mistään muusta kuin jääkiekosta. Ei Jeesus, jotain jääkiekkoa. Voittaa kenties jalkapallon mutta on muuten tosi epäkiinnostavaa.
"Nero" kirjoitti:

Ei sun tietty täällä foorumilla mikää pakko oo olla, jos ei keskustelu kiinnosta. =)
"Nero" kirjoitti:Nyt kyllä huijaat. Jalkapallo se vasta tylsää onkin.
Ei Jeesus, jotain jääkiekkoa. Voittaa kenties jalkapallon mutta on muuten tosi epäkiinnostavaa.
"Tebacka" kirjoitti:"Nero" kirjoitti:Nyt kyllä huijaat. Jalkapallo se vasta tylsää onkin.

Vain jalkapallosta pidän vähemmän kuin jääkiekosta. Ei Jeesus jotain jalkapalloa... jne.
"Nero" kirjoitti:
Vain jalkapallosta pidän vähemmän kuin jääkiekosta. Ei Jeesus jotain jalkapalloa... jne.
Ei Jeesus joku Jeff Hardy fani
Niin ja ei Jeesus joku Tebecka
"Hautsi_" kirjoitti:JA..... ei Jeesus mikä typottaja
Niin ja ei Jeesus joku Tebecka
"Tebacka" kirjoitti:
JA..... ei Jeesus mikä typottaja
No.. ihan sama
Itseäni jaksaa ihmetyttää/ärsyttää miten jotkut jaksavat valittaa kuinka vaikkapa joku urheilulaji on tylsää tai kuinka vapaapaini on homojen hommaa. Jos joku laji on tylsää niin ei sitä tarvitse katsoa. Mutta miksi ihmeessä siitä sitten pitää valittaa ja samalla yrittää ärsyttää kyseisen lajin faneja? Vastatkaapa.
"*S*" kirjoitti:
Jo tuo 50 neliötä olisi luksusta, meillä kun näitä neliöitä on vain 42m2 (nekin huonosti hyödynnettynä), niin kahden asukkaan, ponin kokoisen koiran ja tolkuttoman tavaramäärän jälkeen ei paljoa jääkään tilaa kuntovempaimille. Isompaa kämppää odotellessa.
Joo, no jo tuo 8 neliömetriä on aika paljon kuitenkin loppujen lopuksi. Isompi kämppä vähän syrjempää samaan hintaan kuin nykyinen kämppänne ja mahdollisimman paljon matkoja pyörällä ainakin kesällä, niin kyllä siitä on hyvä lähteä. Tietysti tuo ei siihen crosstrainerin hankkimiseen liity mihinkään. Siitä tuli muuten mieleen, että kannattaa tarkkaan katsoa millaisen ostaa. Minulla nuo vastuspyörään kiinnitettävät jalansijojen kiinnikkeet hioutuvat käytössä pienemmiksi. Oikean jalan tuki on jo hieman löystynyt ja hioutuu kokonaan pois siinä vuoden ajassa, takuusta en osaa mitään sanoa, voi olla että korvaa, mutta sen vieminen takaisin liikkeeseen on aina oma taistelunsa.
"Tebacka" kirjoitti:"Nero" kirjoitti:Nyt kyllä huijaat. Jalkapallo se vasta tylsää onkin.
Ei Jeesus, jotain jääkiekkoa. Voittaa kenties jalkapallon mutta on muuten tosi epäkiinnostavaa.
Niinhän Nero tuossa äsken sanoikin.
Ai niin, unohdin että tässä ei pysty editoimaan noita viestejä, noh nyt tulee tuplapost:
Koska he eivät voi ymmärtää, miksi joku siitä tykkää ja ovat ehdottomasti sitä mieltä ettei se oikeasti voi olla kiinnostavaa. Jos joku siihen sitten vastaa olemalla erimieltä, vastaus on, että "noh, ihan sama, se on mielipidekysymys" tai "painu v*ttuun." Mielipidekysymys se on, ja minusta tosiaan kuten Hautsi_ sanoi, on turha valittaa asiasta, vaan vain olla katsomatta sellaista. Miten se voi ketään haitata jos täällä keskustellaan jääkiekosta? Ei sitä ole pakko lukea, varsinkin kun ne keskustelut käydään niille tarkoitetuissa aiheissa. Tietysti, tämä on raivonpurkauksille tarkoitettu paikka, mutta sinäänsä kuitenkin tämänkin asian takana on varmasti Nerolla jotain muutakin, ei kai häntä nyt tämä asia oikeasti voi ärsyttää.
"Hautsi_" kirjoitti:"Tebacka" kirjoitti:
JA..... ei Jeesus mikä typottaja
No.. ihan sama
Itseäni jaksaa ihmetyttää/ärsyttää miten jotkut jaksavat valittaa kuinka vaikkapa joku urheilulaji on tylsää tai kuinka vapaapaini on homojen hommaa. Jos joku laji on tylsää niin ei sitä tarvitse katsoa. Mutta miksi ihmeessä siitä sitten pitää valittaa ja samalla yrittää ärsyttää kyseisen lajin faneja? Vastatkaapa.
Koska he eivät voi ymmärtää, miksi joku siitä tykkää ja ovat ehdottomasti sitä mieltä ettei se oikeasti voi olla kiinnostavaa. Jos joku siihen sitten vastaa olemalla erimieltä, vastaus on, että "noh, ihan sama, se on mielipidekysymys" tai "painu v*ttuun." Mielipidekysymys se on, ja minusta tosiaan kuten Hautsi_ sanoi, on turha valittaa asiasta, vaan vain olla katsomatta sellaista. Miten se voi ketään haitata jos täällä keskustellaan jääkiekosta? Ei sitä ole pakko lukea, varsinkin kun ne keskustelut käydään niille tarkoitetuissa aiheissa. Tietysti, tämä on raivonpurkauksille tarkoitettu paikka, mutta sinäänsä kuitenkin tämänkin asian takana on varmasti Nerolla jotain muutakin, ei kai häntä nyt tämä asia oikeasti voi ärsyttää.
Parempi kai tämäkin, kuin avautuminen jääkiekko-topicissa jokaisen postin jälkeen. Tosin teillä on oikeus avautua minun sanomisistani sitten täällä.
Nyt ottaa päähän se, että en voi enää ajatella asioita vain yhdestä näkökulmasta... Sinänsä kai ihan hyvä juttu joka nostaa inhimillisyyttä, mutta yhdessä postissa ei voi katsoa asioita myöskään kaikista angleista. Tämä on tavallaan ratkaisu pulmaani, mutta sitten taas en halua, että joudun myöhemmin selittelemään (vaikka oikeastaan pidän siitä ) ja, että mikään ei jäisi epäselväksi.

"Hautsi_" kirjoitti:"Nero" kirjoitti:
Vain jalkapallosta pidän vähemmän kuin jääkiekosta. Ei Jeesus jotain jalkapalloa... jne.
Ei Jeesus joku Jeff Hardy fani
Niin ja ei Jeesus joku Tebecka
Ei Jeesus joku Jeesus.
"Nero" kirjoitti:
Parempi kai tämäkin, kuin avautuminen jääkiekko-topicissa jokaisen postin jälkeen.
No ainakin parempi SINULLE. Tuskin ketään sen topicin tyyppi enää hirveästi jaksaisi sinua sen jälkeen.
Teeppäs Neropatti itsellesi ja meille muille palvelus, ja mene hieromaan sitä marihuanaa käsiisi.
Fiksua keskustella mesessä aamukuuteen asti, ja herätä päivällä kello 14. Tosia aikuismaita Matti, tosi aikuismaista...
"What" kirjoitti:
Fiksua keskustella mesessä aamukuuteen asti, ja herätä päivällä kello 14. Tosia aikuismaita Matti, tosi aikuismaista...
Get a job, loser.
Heräsin tänään unirytmin mukaan 7.20, enkä saanut enää unta.
Heräsin tänään ilman mitään unirytmejä 11.38, ja olisin varmasti saanut vielä unta.
"Jack DiBiase" kirjoitti:"What" kirjoitti:
Fiksua keskustella mesessä aamukuuteen asti, ja herätä päivällä kello 14. Tosia aikuismaita Matti, tosi aikuismaista...
Get a job, loser.
Heräsin tänään unirytmin mukaan 7.20, enkä saanut enää unta.
Ootko menny kääntämään unirytmin? Voisi itekkin koittaa.... joskus. Elän nimittäin aika pummimaista elämää. Partakin päässyt kasvamaan, kun ei oo vapun aikana jaksanu paljon huomiota kiinnittää...
"What" kirjoitti:"Jack DiBiase" kirjoitti:"What" kirjoitti:
Fiksua keskustella mesessä aamukuuteen asti, ja herätä päivällä kello 14. Tosia aikuismaita Matti, tosi aikuismaista...
Get a job, loser.
Heräsin tänään unirytmin mukaan 7.20, enkä saanut enää unta.
Ootko menny kääntämään unirytmin? Voisi itekkin koittaa.... joskus. Elän nimittäin aika pummimaista elämää. Partakin päässyt kasvamaan, kun ei oo vapun aikana jaksanu paljon huomiota kiinnittää...
Mene vasta huomenna klo 24:00 nukkumaan niin sitten saat käännettyä sen unirytmin. Päivän täytyy sitten vain jaksaa tsempata hyvin unisena.
Kun luulet kaiken palautuneen entiselleen, sinua lyödään kylmästi naamaan ja kerrotaan huonot uutiset. Noin viikko sitten sain tämän kantositeen pois ja olkaluuni oli kirurgin mukaan luutunut paikalleen, eikä leikkausta tai muita lisätoimenpiteitä enää tarvita. Tai niin he halusivat minun luulevan.
Vietin päiväni molempia käsiä käyttäen ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon. Olin aktiivinen. Kaikki on taas hyvin. Mutta ehheeeei, ilman mitään syytä, juuri luutunut olkaluuni kääntää suuntansa ja päättää keikauttaa itsensä 40 astetta väärään suuntaan (joka ei tosin ole niin paljoa miltä kuulostaa), joten kantositeen paluu on väistämätön ja luultavasti buranadieetti siinä samassa. Perkele.

Juo maitoa
Syö jogurttia.
"Jack DiBiase" kirjoitti:
Juo maitoa
Luustoani voisin muutenkin jotenkin vahvistaa, että osteoporoosi iske myöhemmällä iällä. Harmillisesti kaikki itseäni kiinnostavat liikunnan muodot harrastuksina ovat joko lopettaneet toimensa kokonaan tai vain heikentäneet laatuaan roimasti. Ehkä vain lähden lenkille olkapään kuntouduttua.
Sandz on näköjään tosissaan ottamassa tuota JVDS:n paikkaa foorumin kaikkien aikojen tyhmimpänä porilaisena, joka ei sinänsä ole mikään saavutus kun heidän lisäkseen ei tule mieleen kuin Gay Khan.
Eiköhän sinut pian haudata.
Eiköhän sinut pian haudata.
...
Eihän siitä olisi mitään apua, jos WrestlingAlertissa KuollutMiesKävelee.

Toki olisin vielä voinut käsittää, jos joku Helsingissä asuva pelle tulisi egoilemaan omalla kotikaupungillaan, mutta joku Naarajärvestä tuleva DMW?
"Sandz" kirjoitti:
Toki olisin vielä voinut käsittää, jos joku Helsingissä asuva pelle tulisi egoilemaan omalla kotikaupungillaan, mutta joku Naarajärvestä tuleva DMW?
Kysy vaikka Kenitykseltä, että onko Naarajärvi > Rest?
"Show_Stopper" kirjoitti:"Jack DiBiase" kirjoitti:
Juo maitoa
Luustoani voisin muutenkin jotenkin vahvistaa, että osteoporoosi iske myöhemmällä iällä. Harmillisesti kaikki itseäni kiinnostavat liikunnan muodot harrastuksina ovat joko lopettaneet toimensa kokonaan tai vain heikentäneet laatuaan roimasti. Ehkä vain lähden lenkille olkapään kuntouduttua.
Kannattaa aloittaa vaikka pihatöiden tekemisellä ja sitten siirtyä kävelylenkkien kautta juoksulenkkeihin.
Mannet...
Huoh kaveri sai puukosta... täysin ilman syytä, tai no tämä kyseinen manne väitti, että kaveri mulkoili sitä huoh

Anna kun arvaan, kaverisi on kalju, pukeutuu maastohousuihin, pilottitakkiin ja maihareihin?
Mutta ei kuitenkaan onneksi vaarallinen.
"Poni" kirjoitti:
Anna kun arvaan, kaverisi on kalju, pukeutuu maastohousuihin, pilottitakkiin ja maihareihin?
Kaverillani on hiukset päässä ja normaalin ihmisen kuteet.
Espoo...