Foorumiarkisto

← Roskakori

Recliner of Rage

Vajaa kolme viikkoa Suomessa ennen kauan odottamaani ulkomaanmatkaa, ja kovasti olisi tehtävää.

1. Pitäisi lukea Raija Siekkisen Saari-romaani ja kirjoittaa siitä 10-sivuinen analyysi kotimaisen kirjallisuuden peruskurssia varten. 10 sivun runoanalyysistäni sain 4(-)/5.

2. Täytyisi tehdä pari ryhmätyötä piakkoin valmiiksi. Kumpaakaan en ole aloittanut.

3. Kirjoitan kolumnin erääseen lehteen. Deadline perjantaina.

4. Teksti- ja keskusteluanalyysin kotitentti pitäisi jossain vaiheessa keretä vastailemaan lävitse.

5. Kirjasuomen kehityksestä, Kielioppi 4:stä ja Nimistö-kurssista olisi myös tentit tulossa.

Onneksi sentään sain päätoimittamani lehden oikoluvut, päätoimittajanpalstan ja muutamat muut jutut vastikään valmiiksi, ja lehti lähti vissiin eilen painoon. :)
En ole ikinä ymmärtänyt mitä merkitystä on sivumäärillä jossain analyyseissä. Täysin turhaa paskaa, luulisi että yliopistoissa painotettaisiin siihen, miten laadukasta teksti on. Tai AMK:issa tai lukioissa tai missä vaan. Typerää.
Mahti Ankka kirjoitti:

Samaa on tullut kelailtua, kun opettajat ovat antaneet joitain esseitä kotitehtäviksi. Opiskelen siis ammattikoulussa. Kyllähän sitä voi helposti saada suollettua vaikka miljoona sivua tekstiä, mutta eri asia sitten, minkä tasoista tavaraa on kyseessä. Sitäpaitsi, jos sinulle annetaan se tietty sivumäärä, mikä pitää saavuttaa, niin sittenhän siinä vaan syntyy kauhea stressi, kun olet saanut pari sivua aikaan ja vielä olisi muutama edessä. Tappaa luovuuden kun hiessä yrittää keksiä jotain järkevää. Opettajat kuitenkin aina sanovat, että "Opettajaa ei hämätä pituudella, vaan sisällöllä".
Static kirjoitti:

Minä pidän, että niin sanotusti jonkinnäköiset rajoitukset on hyvä olla, että se antaa oppilaalle kuvan kuinka paljon asiaa pitäisi saada aikaan. Mutta jos annetaan liian tiukka sivumäärä, niin silloin käy 2/3 oppilaista niin, että viimeiset sivut on täytty diibadaabaa. Tosin lukiossa ei ole koskaan vähennetty numeroa siitä, että olisi joku sivu vähemmän, mitä piti olla tai vaihtoehtoisesta sanamääröjä käytettäessä liian vähän sanoja. Enemmän tunnutaan täällä painottavan, että ei saa mennä yli jostain tietystä sanamäärästä tai sivumäärästä.
Static kirjoitti:
Tappaa luovuuden kun hiessä yrittää keksiä jotain järkevää. Opettajat kuitenkin aina sanovat, että "Opettajaa ei hämätä pituudella, vaan sisällöllä".

Pituuden arvostus on melkoinen ongelma, nimenomaan luovuuden kannalta. Kun tässä "vanhalla" iällä kävin amista, oli terveystiedon tunnilla tehtävänä tehdä jonkinlainen esitelmä ruuansulatusjärjestelmästä, jossa piti tietyt asiat tulla esiin. Tein sen parityönä toisen aikuisopiskelijan kanssa, ja siihen tuli melko paljon ihan omaperäistä materiaalia (aihe kun oli sinänsä tuttu, joten tietoa piti etsiä lähinnä eri termeistä). Parhaan numeron siitä sai keski-ikäinen nainen joka kopioi netistä kaiken mitä hakusanoilla löysi. Esitelmä oli jotain 25 sivuinen, eikä se opettaja missään vaiheesas edes koskenut siihen (tämä on muuten syy miksi usein pitää valmistella myös suullinen esitys).

Tästä opimme että pituus itsessään ei ole laadun tae, eikä sitä pitäisi liikaa arvostaa. Olen itse usein melko lakoninen kuvauksissani, jonka vuoksi saan kerrottuamuutamalla lauseella sen mihin toisilla menee useita sivuja (ei koske tarinointia). Tämä on antanut minusta kouluaikoina joskus vähän laiskan kuvan.

Pituutta vielä huonompi asia on tietokoneiden ja internetin väärinkäyttö. Nykyään paitsi ne sallitaan, niiden käyttöön jopa rohkaistaan. Tämä tekee oppetajan arvioinneista työläämpiä, ja oppilaan oppimisesta heikompaa. Vanha kunnon "ota selvää, selitä ja kerro mielipiteesi lyhyesti" olisi kaikin puolin tehokkampaa.

Turhauttavaa muuten oli sekin amiksessa, että tehtävän kuvaukseen kuului liian usein "katso Wikipediasta". Luin muutenkin (kännykällä) melkein joka tunneilla wikipediasta lisämateriaalia muutenkin. Eräs nuorista jopa uhkasi käräyttää minut moisesta lunttauksesta, koska koulun menetelmät eivät opettaneet että kiinnostus aihetta kohtaan ja omatoiminen opiskelu ovat hyväksyttäviä.
Monet oppilaathan varta vasten kysyvät etää kuinka pitkä pitää tehdä. Itse tykkäsin eniten siitä kun sanottiin että tee essee, mieluiten seitsemän sivua, mutta vähemmänkin saa tehdä. Eli annetaan jonkinlainen kehotus, joka ei kuitenkaan rajoita liiaksi jos se teksti nyt jääkin pari kolme sivua lyhyemmäksi. Se että vastausta lähdetään arvioimaan viivottimen kanssa on idioottimaista, itselläni oli suuria vaikeuksia saada epätiedon kurssiin sisältyvään Bermudan kolmio -tutkielmaan pari vuotta sitten vaadittu sivumäärä, sillä materiaalia oli yksinkertaisesti liian vähän.
Raivotaan nyt irkin lisäksi täälläkin (tai no, irkissä raivosin tästä jo eilen):

Olen maksanut ainakin viimeiset yksitoista vuotta tietämättäni liikaa veroja. :evil: Eli verottaja ei ollut huomioinut minulle kuuluvaa verovähennystä (diabetekseen liittyvä invalidivähennys; kyllä, olen verottajan silmissä invalidi sokeritaudin takia) ja olen maksanut muutaman kympin joka vuosi liikaa veroja. Valitettavasti saan liikaa maksetun osan takaisin korkeintaan vuodesta 2005 lähtien.

Perkeleestä tällainen, jos olisin maksanut liikaa veroja niin ei olisi mennyt varmasti viikkoa kauemmin aikoinaan korjata asia mutta näin päin sitä ei olisi korjattu ikinä jos en olisi edes nyt kuullut asiasta (nytkin ihan vahingossa).
Tirkka kirjoitti:

Ja tähänkin löysin tietysti ajatusvirheen; tietysti piti sanoa että jos olisin maksanut liian vähän veroja niin se olisi korjattu automaagisesti ja ennen kaikkea nopeasti. Nyt ei tietenkään korjattu eikä edes missään yhteydessä asiasta minua informoitu ennen kuin äiti löysi sattumalta tuollaisen paperin aiheeseen liittyen jostain kaappeja penkoessaan.
Sonera tappaa todellakin aivosoluni. Kaikki mitä vuoden vaihteessa tilaamaani koti-TV pakettiin liittyy on mennyt päin vittua: nopeus on sanotun 24 megan sijaan vain 2 megaa, netti katkeilee tuon tuosta ja nyt viimeisen niitin antoivat laskut jotka tänään tuli. Ensin tuli kirjeenä jokin 46 euron lasku, joka on sijoitettu maaliskuun ajalle, josta OLEN JO SAATANA MAKSANUT LASKUN MIKÄ TULI AIKAA SITTEN SÄHKÖPOSTIIN.

Noh, päätinpä sitten tarkistaa sähköpostista mihin ajankohtaan se edellinen lasku tosiaan sijoittui. Sielläpä oli sitten mukava uutinen soneralta, jokin aivan käsittämätön UUSI lasku, jonka loppusumma on 237,77 euroa. Siis mitä vittua!? Ja ne saatanan paskat vielä lakkoilee niin ei pääse edes käsiksi. Vaikka ei sinne muutenkaan pääse ihmisen kanssa juttelemaan kun puhelimen kautta yrittää, siinä on päivä pilalla samantien kun sinne yrittää soitella.

Ei näitä hommia voi jumalauta näin tehä.
Mahti Ankka kirjoitti:
Ei näitä hommia voi j******ta näin tehä.

Kannattaa irtisanoa sopimus, jos mahdollista, ja kysellä vaihtoehtoisia palveluita paikalliselta operaattorilta (Mikkelin Puhelin(kö)). Oman kaupungin paikalliselta tilattu liittymä on toiminut - jos ei täydellisesti - niin ainakin huomattavasti paremmin kuin yksikään valtakunnallinen. Asiakaspalvelu tosin tuntuu olevan samanlaista joka paikassa, mutta laskutuksen kanssa ei ole tässä vuoden sisällä ollut minkäänlaista ongelmaa.
Juu jos vaan tuosta sopimuksesta pääsen irti niin en enää pieraisekaan Soneraan päin.
Olisko kellään aikaa alkaa kehittelemään jotain muutamia filttereitä FB:hen. Ensinäki tuksu-filtteri olis hyvä idea. Toine hyvä idea olisi varmaan joku joka siivoaisi pois kaikki tyhmät muistiinpanot, jossa ihmiset vastaavat typeriin kysymyksiin joihin he ovat vastanneet jo viidessä aikaisemmassa muistiinpanossa ja joihin jokaiseen minut on pitänyt merkitä. Kolmantena tulee mieleen joku semmone joka poistaisi kaikista niin ihanista tyttöjen herukuvista kommentit kuten "Oot Kaunis<3333", "Niin säki!<333" ja "LOL, 715517".

Otetaan vielä esille se tämän kertaisen ärtymisen kohteen oikea aihe näin lopuksi. Eikö ihmiset tajua, että kellään ei ole kiinnostanu sitten 10 v synttäreiden jutut kuten "Kuolet jos et kopioi tätä omaan tilaasi kahdessa sadasosassa", "Joku ihana ihminen tekstaa sulle, että "Kuole vitun idiootti", jos et postaa tätä tilaasi 13 päivässä" ja nykyään se yleisin "Jos anoppisi serkun kissan omistaja, joka sattuu olemaan poikaystäväsi, ei tykkää tästä 5 minuutissa hän joutuu ostamaan minulle vaahtokarkkeja, suklaata, karkkia ja tappamaan kissansa, ps. oho mulla ei ollukkaa poikaystävää". Ei se mitään, jos ihminen postais tuommosen ehkä kerran kuukaudessa, mutta kun pitää postata viisi peräkkäin kahden minuutin välein. Älkää sanoko, että käyttäjän voi estää, koska haluan silti nähä, koska son laittanu uusia kuvia.
Yhdyn FB-rageen sen verran että on alkanut ihan tajuttomasti vituttamaan nämä "Se tunne..."-tykkäykset mitkä lienee.
Kaikki nuo massan harrastamat lausahdukset FB:ssä ovat perseestä, mutta tämä tiputti kyllä lopullisesti. Ei vittu aikuset ihmiset. Huhhhuuuh.
Nyt kun tuo tuli puheeksi, niin tulipas tehtyä kevätsiivous ja poistettua melkein sata kaveria. Joulun aikana tein joulusiivouksen ja silloin lähti muistaakseni reilu sata "kaveria". Voi että tuonne kertyy noita turhia ja melkein tuntemattomia.

Ps. Vieläkin jäi yli 300 kaveria.. Pitäisikö ottaa uusi kierros?
ViiZei kirjoitti:

Itsellä ei ole FB:ssä kuin joku pikkusen yli 250, joka luultavasti johtuu siitä, että en itse lisää ketään FB:hen ja jos minulla ei kiinnosta joku ihminen pätkääkään tai oikeasti son vain joku puolituttu niin ei paljoa innosta. Mieluummin pietän tuolla semmoiset joiden kanssa olen paljon tekemisissä, olen ollut paljon tekemisissä, mutta muuttaneet pois ja FB on yksi harvoista keinoista pysyä heidän tekemiensä perässä, sukulaiset, sekä tietysti lähes jokaisen hyvän näköisen kauniimman sukupuolen edustajan, jotka oikeasti kattaa noin sata "kaveria".
MR.Off Topic kirjoitti:

Itsekkin ihan tarkoituksella jätin noita teiniheruttajia tuonne sekaan ~50kpl joita ei vain raaski poistaa. Luultavasti kesäkuussa kun muutan Helsinkiin, niin teen uuden siivouksen ja tavoite olisi taas se 50-100kpl.
Vittu kun ei ole sitä editti nappulaa. Spämmätään nyt sitten kunnolla. Elikkä jäi vielä sanomatta, että itse joskus lisäilin oikeinkin ahkerasti noita kavereita tuonne. Nyttemmin olen enemmän poistanut kun lisäillyt. Vissiinkin huomannut kuinka turhaa puuhaa niitä tuntemattomia sinne latailla.

Nakataas tähän samaan syssyyn vähän delightia:
Löysin Digimonin 1. ja 2. tuotantokauden pahoilta sivuilta. Kohta pääsee fiilistelemään oikein kunnon nostalgiarysäystä =P~
Kaikkein ärsyttävin facebookvillitys on kyllä ehdottomasti se saatanan "Katso vasemmasta palkistasi porukkasi seuraaviin kissanristiäisiin". Se tunne -tykkäykset kestän, sillä joskus sieltä tulee oikeasti hyviäkin vastaan, ja ne "Jos et kommentoi tähän tunnin sisällä tuun sun uniin ja joudut osaa mulle jotain" on myös ihan siedettäviä, vaikka välillä mennään pahasti ärsytyskynnyksen yli.

Nakataas tähän samaan syssyyn vähän delightia:
Löysin Digimonin 1. ja 2. tuotantokauden pahoilta sivuilta. Kohta pääsee fiilistelemään oikein kunnon nostalgiarysäystä =P~

Eikös ne kaikki jaksot löydy ihan youtubestakin. Joskus muutama vuosi sitten kävin itse fiilistelemässä.
Japeet kirjoitti:

Eikös ne kaikki jaksot löydy ihan youtubestakin. Joskus muutama vuosi sitten kävin itse fiilistelemässä.

Jeps näyttää löytyvän. En ole kuitenkaan koskaan ollut henkilö joka katsoo sarjoja youtubesta. Eikä totta puhuakseni käynyt mielessänikään, että ne löytyisi suomeksi dubattuna youtubesta. Mut jeh, muutama prosentti vielä niin nakkaan ainaki kymmenen jaksoa soittolistalle ja menen sänkyyn fiilistelemään niitä telkkarista.
Mulla on Facebookissa 299 kaveria.
Darien Fawks kirjoitti:
Mulla on Facebookissa 299 kaveria.

Se on h*lvetin hienoa että olet onnistunut haalimaan "kavereiksi" kaikenmaailman turhia puolituttuja ja kaverin kaverin kavereita. Ole mies ja poista kaikki joiden kanssa et juttele, joiden elämä ei kiinnosta sinua etkä muutenkaan ole tekemisissä millään tavalla.
Muistakaa kaikki, ettei facebook-kaveri ole oikea kaveri.

Henkilöllä jolla on 50 ystävää, voi olla enemmän oikeita ystäviä kuin sellaisella jakorasialla jolla on 500 fb-ystävää
BustUout kirjoitti:
Muistakaa kaikki, ettei facebook-kaveri ole oikea kaveri.

Henkilöllä jolla on 50 ystävää, voi olla enemmän oikeita ystäviä kuin sellaisella jakorasialla jolla on 500 fb-ystävää

:roll:

Joo sen takia me vissiin niitä lainausmerkkejä käytettiinkin.
Minulla on 500 facebook-kaveria, tekeekö se minusta automaattisesti huonon ihmisen?
Minulla on 500 facebook-kaveria, tekeekö se minusta automaattisesti huonon ihmisen?

Ei, mutta jos rupeet kehuskelemaan tällä määrällä niin saat jonnen tittelin
Itselläni on Facebook kavereita 163, joista tunnen 43... Vois jopa alkaa karsimaan hieman poijes noita tuntemattomia heppuja.
Vituttaako muitakin "mä oon kännissä, missä sää oot" jutut?
Nickeldeon kirjoitti:
Itselläni on Facebook kavereita 163, joista tunnen 43.

Mielenkiintoisia lukemia. Miten moiseen päätyy? Olen lähettänyt vain muutaman Facebook-kaveri kutsun ja kavereita on kertynyt 71 (enenmänkin mutta muutama on lopettanut käytön tai poistanut minut listaltaan). Näistä kaksi on sellaisia joita en tunne. Toinen on lapsuuden aikaisen kaverin vaimo ja toinen on tähtitieteen tohtori jonka päivityksiä seurailen. Joitain tuntemattomien kutsuja on tullut, mutta jollen osaa niitä yhdistää mihinkään (kuten vanhan kaverin vaimon pystyin yhdistämään vanhaan kaveriini DUH) en hyväksy niitä.

Eli millä toiminnalla kokonaismäärä pysyy noin pienenä mutta tuntemattomien osuus noin suurena?
Hyrkanos kirjoitti:

Oli sitä aikaa kun aloitin Facebuukkauksen parisen vuotta sitten. Kaveripyyntöjä tuli lähes joka viikko joltain ihme hiipparilta (enimmäkseen botteja luultavammin, vissiin?). Tietenkään en siitä sitten välittänyt ja vaan hyväksyin. Nyt en ole lärvikirjassa käynyt pariin kuukauteen vasta kuin nyt tänään. Joten eiköhän vaan poistelemaan noita..
Nickeldeon kirjoitti:
Itselläni on Facebook kavereita 163, joista tunnen 43... Vois jopa alkaa karsimaan hieman poijes noita tuntemattomia heppuja.

:lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:
Päätinpä tässä foorumikeskusteluiden innoittamana alkaa kanssa karsimaan poies noita turhia Feispuukki-kavereita. Eihän niitä ole kokonaisuudessaan kuin 190 kappaletta, mutta kyllä niistä kehtaa muutaman ihan muitta mutkitta ruksittaa veks. Suuri osa heistä on juurikin niitä tyyppejä, ketkä tietää meikän/kenet tiedän juuri ja juuri nimeltä ja ehkä kerran ollaan joku sana vaihdettu.

Turhaa paskaa. Ehkä joskus pitäisi toteuttaa se uhkaus, että lopettaa kokonaan FB:n käyttämisen.
Kratos kirjoitti:
Darien Fawks kirjoitti:
Mulla on Facebookissa 299 kaveria.

Se on h*lvetin hienoa että olet onnistunut haalimaan "kavereiksi" kaikenmaailman turhia puolituttuja ja kaverin kaverin kavereita. Ole mies ja poista kaikki joiden kanssa et juttele, joiden elämä ei kiinnosta sinua etkä muutenkaan ole tekemisissä millään tavalla.

Joo, voihan asian noinkin ajatella, mutta ei se oikeastaan ole niin yksinkertainen. Toki siellä on muutama random laivatuttu ja Xbox Live -aikojen kaveri, joihin en normaalisti pidä yhteyttä, mutta kyllä aika monien kanssa tulee kuitenkin joskus sananen vaihdettua. Minullakin kuitenkin on ollut aika vaiherikas elämä ja olen ollut toisinaan aika paljon esilläkin ja kaikenlaisissa eri työpaikoissa, niin kyllä tuota verkostoa alkaa väkisten muodostua. Välillä olen suorittanut kuitenkin siivouksia ja poistanut kymmenisen vanhaa naamaa. Periaatteenani onkin, että jos ei ihmistä nähdessään edes morjestaisi tai tästä ilahtuisi, niin hyvin voi raakata pois listoilta.

Ennemmin kuitenkin pidän "pitäsköhän tää poistaa vai ei" -tapaukset kuin otan armotta listoilta. Pidän kuitenkin siitä, että minulla ei ole pelkästään ystäviä, vaan myös näitä kavereita ja tuttuja, joiden kanssa välit voivat sitten syventyä.

Yliopistoon tulon jälkeen olen saanut listalle vissiinkin noin 70 ihmistä lisää. Se on vajaassa vuodessa minusta ihan hyvin.
BustUout kirjoitti:
Minulla on 500 facebook-kaveria, tekeekö se minusta automaattisesti huonon ihmisen?

Ei, mutta jos rupeet kehuskelemaan tällä määrällä niin saat jonnen tittelin

Ettei jäisi sinullekaan epäselväksi: tämä kommentti ei ollut kehu vaan ihan aito kysymys ihmisille, jotka tuomitsevat muiden toiminnan jonkin yhtä epärelevantin seikan kuten facebook-kavereiden määrän nojalla.
4-1 laitoin tulosveikkaukseen. vittu.

Mistä muuten näkee paljon olisi ollut kerroin?
ViiZei kirjoitti:
4-1 laitoin tulosveikkaukseen. v***u.

Sama :(
BustUout mitä vittua? Jannu kirjottelee Avoimeen painikeskusteluun?!?
Ravenwood kirjoitti:
BustUout mitä v**tua? Jannu kirjottelee Avoimeen painikeskusteluun?!?

Tiedätkö mitä tarkoittaa "avoin"?
BustUout kirjoitti:
Ravenwood kirjoitti:
BustUout mitä v**tua? Jannu kirjottelee Avoimeen painikeskusteluun?!?

Tiedätkö mitä tarkoittaa "avoin"?

Tiedän, mutta tiedätkö sinä WrestlingAlertin sääntöjä?

Pidätkö minua tyhmänä?
BustUout kirjoitti:
Ravenwood kirjoitti:
BustUout kirjoitti:

Tiedätkö mitä tarkoittaa "avoin"?

Tiedän, mutta tiedätkö sinä WrestlingAlertin sääntöjä?

Pidätkö minua tyhmänä?

Joo
BustUout kirjoitti:
Pidätkö minua tyhmänä?

Minä pidän ainakin.
BustUout kirjoitti:
Ravenwood kirjoitti:
BustUout kirjoitti:

Tiedätkö mitä tarkoittaa "avoin"?

Tiedän, mutta tiedätkö sinä WrestlingAlertin sääntöjä?

Pidätkö minua tyhmänä?

Yritättekö leikkiä Putous-ohjelman sketsejä vai miksi vastaatte kysymykseen kysymyksellä? Miksi minä lähdin tähän mukaan? Tietääkö sitä kukaan? Wau, tuo rimmasi.

Tulevaisuuden runoilija numero uno.
DeadManWalking kirjoitti:
BustUout kirjoitti:
Pidätkö minua tyhmänä?

Minä pidän ainakin.

Minä en pidä tyhmänä muuten vain kaikin puolin kehitysvammasena ja täytenä idioottina, joka kyllä on synonyymi tyhmälle, mutta onko väliä?
MR.Off Topic kirjoitti:
Minä en pidä tyhmänä muuten vain kaikin puolin kehitysvammasena ja täytenä idioottina, joka kyllä on synonyymi tyhmälle, mutta onko väliä?

Kehitysvammaisuus ei sinänsä ole synonyymi tyhmälle, sillä he eivät tavallaan voi tilalleen mitään. Muutenkin kehitysvammaisen käyttö haukkumasanana on vähän kyseenalaista (vaikka itsekin kyllä sitä käytän). Toki BustUoutin tilanteessa se on sikäli täysin oiketettua, että hän on vahvasti antanut itsestään sellaisen kuvan, eikä tunnu edes yhtään peittelevän sitä.

Viittasin sanalla "joka" edelliseen sanaan eli idioottiin, eli en pidä kehitysvammaista ja tyhmää synonyymeinä vaan idioottia ja tyhmää. Sinänsä kehitysvammaisuutta on väärin käyttää haukkumasanana, mutta kuten itsekki sanoit, sitä vain tulee käytettyä. Monet kehitysvammaisethan ovat sinällänsä aika viisaita joissain asioissa, mutta toisaalta itse tuntemani ovat hieman jälkeenjääneitä.
MR.Off Topic kirjoitti:
Monet kehitysvammaisethan ovat sinällänsä aika viisaita joissain asioissa, mutta toisaalta itse tuntemani ovat hieman jälkeenjääneitä.

:?

Autisti? Down? Mikä? Viisas? :o
Eka työpäivä yli neljään kuukauteen ja väsyttää ihan vitusti :cry:
Ravenwood kirjoitti:
Eka työpäivä yli neljään kuukauteen ja väsyttää ihan vitusti :cry:

Lopetat työt ja rupeat veikkaamaan lätkäpeleistä ynnä muista isommilla panoksilla 8)
Ravenwood kirjoitti:
Eka työpäivä yli neljään kuukauteen ja väsyttää ihan vitusti :cry:

"Emmaaaa jaksa ma haluan nukkuta"
Tänään kuultua somalialisen raksamiehen suusta. 8)

Ainahan se ensimmäinen työ/koulupäivä on raskas, mutta siitä se tasoittuu.