Foorumiarkisto

Final Destination 2 (2003)

Hyvin mielenkiintoinen leffa mun mielestä, näin viikonloppuna. Kertoo ihmisistä joiden olisi pitänyt kuolla jossain onnettomuuksissa, koska Kuolema oli näin määrännyt, mutta jäivätkin eloon. Ja sitten Kuolema näitä jahtaa, ja nämä henkilöt yrittää löytää keinon miten tämän saisi pysäytettyä. Okei, tää ei ehkä kerro paljoa mutta en viitsi kauheesti kertoa kun menis muuten koko leffan kattomisesta idea. Kummiskin osa ihmisistä ehtii "kuolla" (eli Kuolema tappaa ne), ne miten ne ihmisten kuolemat rakentuu tässä on aika jänniä imo. Ja osa siistin näköisiäkin.

http://www.imdb.com/title/tt0309593/

Blow

Eli tämähän tuli eilen Neloselta, mutta olen nähnyt aikaisemminkin, koska meillä on tämä vhs:nä. Minusta leffa on mielenkiintoinen ja Johnny Depp esitti hyvin pääosassa "Boston Georgea". Elokuvassa oli monella osa-alueella todella hyvä ja hyvyyttä toi se, että se oli tositarina. Antaisin leffalle arvosanaksi 9.

"BlasterMaster" kirjoitti:
Blow

Ted Demme, joka ohjasi kyseisen elokuvan kuoli Tammikussa 2002 kokaiinin yliannostukseen. Aika jännä juttu ,vaikka elokuva ei varsinaisesti saarnaa huumebisneksen vaaroista.

Katselin tuossa sunnuntaina pari leffaa, joista jopa suosittelisin muutamaa:

Päämäränä Cold Mountain
Okke, Jude Law'han sai tästä elokuvasta Oscar-ehdokkuuden ja Renee Zellweger itse pystin, ansiosta kyllä. Juoni on periaatteessa aika peruskamaa, mutta sijoittuu mielenkiintoiseen ympäristöön (Amerikan sisällissota...noh, ainakin siitä on tehty vähemmän elokuvia kuin D-daysta. That's something). Siitä pisteet. Muutenkin sujuvasti ohjattu ja visuaalisesti kaunis elokuva, sellainen ehdoton neljän tähden draama traagisella lopulla. Kyllä tämä kannattaa katsoa. Niin, ja tässä on siis Jude Law, mainitsinko jo? Onhan sekin syy katsomiseen.

Viimeinen samurai
Just for the record: en ole koskaan pitänyt Tompan ulkonäöstä enkä sen enempää hänen näyttelemisestään. Tähän leffaan se hiukan ylinäyttelevä tuijotus-tyyli kuitenkin sopii kutakuinkin, ja Tomppa on sitä paitsi siinä kaavussaan sellaisen maanantaihoidon näköinen, suorastaan doable. Historiaa elokuvassa sinänsä kyllä vääristellään, mutta luojan kiitos ei sentään koko konfliktin lopputulosta.. Tähänkin tosin onnistutaan tunkemaan turhan onnellinen loppu, äh....mutta silti kolmen/neljän tähden toimintadraama, imo. Harvoin sinänsä tehdään ihan tällaisia elokuvia, tässä oli hei henkisiä ajatuksiakin.

Menneisyyden ote
Ensimmäinen ajatus tätä leffaa katsoessa on lähinnä: MIKSI HELVETISSÄ PETER JACKSON VOITTI OSCARIN PARHAASTA OHJAUKSESTA????? Toinen ajatus on: MIKSI HELVETISSÄ PETER JACKSON/TSH VOITTI YLEENSÄKÄÄN YHTÄÄN MITÄÄN, JOS SAMOISSA KATEGORIOISSA OLI TÄLLAISIA ELOKUVIA??? God, I hate PJ and his crappy movies.
Asiaan...leffa on näkemistäni todennäköisesti Clintin paras ohjaus. Näyttelijät ovat niin hyviä, että on oikeasti vaikea kuvitella parempaa castingia (Hollywoodista)...ja kaksi Oscariahan näyttelijöille tulikin tästä elokuvasta, thank God. Muutenkin tarina on voimakas ja hienosti kerrottu, minä pidin tästä. Jotkut voisivat kenties ihan syystä pitää pitkäveteisenä, mutta toisaalta kannattaa muistaa että joissain elokuvissa sitä ihan kehitellään juonta (köh). Taas sitä neljän tähden laatudraamaa (Miksi minä katson nykyään pelkkiä laatudraamoja? Olenko tulossa vanhaksi?)

21 grammaa
Kuka huomaa kaavan elokuvissa joita katson? Joo, saattaa liittyä näyttelijöihin niin..
Tämä ei itse asiassa ollut niin hyvä edellinen. Hyvä kyllä, mutta ei yhtä hyvä. Oli pyritty taiteellisella tavalla sekottamaan juonenkerrontaa (joka on nykyään elokuvissa jo jonkinlainen klisee), mutta kaikki vaikutti lähinnä hiukan sekavalta ja paikoitellen turhalta tai tylsältä. Mutta ei tämä silti huono elokuva ole, Miss Mulholland Drive ja Seanie (okei, ehkä Beniciokin..) pitivät siitä huolen. Typerät tähtiasteikot, mutta kai tämä olisi samaa tasoa kuin Viimeinen samurai, eli siellä kolmen ja neljän tähden välillä. Kannattaa katsoa myös.

Lisäksi katsoin Passion of the Christin, mutta ainoa reaktio jonka se minussa herätti oli "Voi Jeesus"-tyylinen, joten antaa olla. Aika turha leffa. En katsonut kokonaan. Katsoin myös Gothikan, mutta sen kanssa oli sama juttu: kelailin sieltä täältä, boring.

Btw, Blow on hyvä. Minulla on se jopa hyvien leffojen osastossa..

Voisiko joku kertoa tietoja elokuvasta "Red Sun"?

-Sitten pari arvostelua:

Pako viidakkoon

-Todella hyvä elokuva! Elokuvassa siis palkkionmetsästäjä Beck (Rock) haluaa vihdoinkin päästä eroon työstään ja saakin tähän tilaisuuden, kun hänen pomonsa haluaa tämän hakevan poikansa Traviksen (Seann William Scott) Amazonin viidakoista. Beck suostuu hommaan ja lähtee. Amazonissa hän törmää kaupunkia johtavaan pahikseen (Christoper Walken). Samalla Beck myös saa tietää että Travis on päässyt mystisen aarteen jäljille ja lopulta päättääkin auttaa tätä aarteen etsinnässä.

Elokuva on saanut parhaan stuntin palkinnon.

Vain muutaman dollarin tähden

-Loistavaa. Monco (Eastwood) esittää elokuvassa kylmäveristä palkkion metsästäjää, jonka tarkoituksena on antaa sheriffille rosmot ja itse kerää potin.
Hänellä on kilpailija Douglas Mortimer (Lee Van Cleef) molemmat miehet päätyvät kylmäverisen rikollisen perään (Indio) Monco ja Mortimer liittoutuvat ja yrittävät estää Indion joukkion pankkiryöstön. Mutta suunnitelmat eivät mene aivan nappiin ja Monco päättää lähteä itse Indion perään.

-Eastwood vetää jälleen kerran hyvän suorituksen. Ennio Morriconen tunnari ylitti itsensä.

Voisiko joku kertoa tietoja elokuvasta "Red Sun"?

http://www.imdb.com/find?q=red%20sun;tt=on;nm=on;mx=20?

Eilen tuli katsastettua leffa nimeltä Kuutamolla:

Ei voi muuta sanoa kuin että aivan liian yliarvostettu leffa. Odotin jotain paljon mielenkiintoisempaa, mutta hyvin tahmeasti juonenkäänteet liikkuivat. Draamaleffat eivät minua varsinaisesti kiinnosta, mutta olen parempiakin nähnyt. Matleena Kuusiniemi on kuulemma ihan hyvä näyttelijä, hoiti hän hommansa ihan hyvin tässäkin leffassa, mutta juoni oli suolesta.

**/*****

Katsoin juuri elokuvan Red Sun-Verenpunainen aurinko.

Moovi oli todella hyvä, mutta ainoa miinus tulee musiikeista.
Elokuvan tyyli on länkkäri ja silti taustalla soi hyvinkin moderni musiikki.
Voi olla, että moovi on elokuva historian huonoinkin moovi, mutta minkäs sille voi, että on koukussa länkkäreihin?

American Beauty

Alkuun varoitus: Jos et ole nähnyt elokuvaa, älä lue tätä, sillä tämä paljastaa melkoisesti elokuvan tapahtumia. Kehoitan myös ensin katsomaan tämän fantastisen elokuvan, koska ne suuret tunteet voi tuntea vain katsomalla elokuvan.

Ajattelin tehdä tästä elokuvasta topicin, koska siinä oli jotain, mikä sai minun oloni jotenkin omituiseksi. Siispä kirjoitan siitä hieman mielipiteitä.

Tämä elokuvahan esitettiin eilen MTV 3- kanavalla 21.15. Elokuvan ilmapiiri on jotenkin erikoinen; Minulle tuli jossain vaiheessa elokuvaa jopa pelottava tunne. Minun ajatuksistani ensimmäisenä elokuvassa heräsi se tekopyhyys, missä ne ihmiset elivät. He turhaan esittivät olevansa onnellisia. Oli firman juhlia, ruohon polttoa.

Yhtäkkiä tyhjiössä elävän perheen isä menee ja rakastuu tyttärensä ystävään. SE ilme, mikä miehellä oli korismatsissa nähtyään ensimmäisen kerran kyseisen tytön, sai minut säälimään häntä. Siitä ilmeestä paistoi puhdas välinpitämättömyys. Välinpitämättömyys kaikkeen muuhun. Hän keskittyi ainoastaan tuohon tyttöön. SE vaikutti minuun todella paljon.

Yksi, mikä oli yksi "mullistavimmista" aihepiireistä elokuvassa oli merijalkaväessä olevan/olleen isän perhe. Ensiksi puhun pojasta. Ricky vaikutti minusta vain omituiselta hyypiöltä silloin, kun näin tämän elokuvan elämäni ensimmäisen kerran ja kuvaamassa sitä tyttöä. Mutta loppua lähestyessä se herätti toisenlaisia tunteita; Huomasin, miten syvä ja mielenkiintoinen elämänkatsomus Rickyllä oli. Hän näki aivan ihmeellisiä asioita pienissä asioissa. Lopuksi tyttökin ymmärsi pojhan tunteita, ja huomasi, että heissä on enemmän yhteistä, kuin hän olisi koskaan voinut kuvitellakaan. Lopuksi hän karkasi Rickyn kanssa New Yorkiin.
Äidistä ei paljoaa selkoa saanut, koska hän ei suuressa roolissa ollut. Mutta sen verran hänestä voisin kertoa, että hän vaikutti masentuneelta eikä ollenkaan onnelliselta elämäänsä. Johtuisikohan perheen isännästä? Minä uskoisin niin.
Sitten vielä se isä. Aluksi häntä yököttivät homot, hän oli jopa valmis näkemään poikansa mieluummin kuolleena, kuin homona. Lopuksi kuitenkin hän päätyi suutelemaan naapuritalon isäntää, koska luulin tuon olevan homo. Sitten kun selvisi, että asia ei ollutkaan niin, seurasi taas mielenkiintoinen ja paljon kertova ilme. Miehestä huomasi, että hän oli epätoivoinen, ei tiennyt, mihin uskoisi.

Vielä vähän siitä blondista, johon sen tyttären isä ihastui, ja sen tyttären äidistä, josta itse asiassa aloitan. Hän eli onnetonta avioliittoa miehensä kanssa. Oli jatkuvasti riitelyä, ja tekopyhyyden ja sarkasmin suorastaan pystyi aistimaan. Lopuksi taisi naisella napsahtaa päässä.
Ja sitten se nuori teinityttö, jonka mielestä mikään elämässä ei ole pahempaa, kuin olla tavallinen. Loppuvaiheessa elokuvaa hän hämmentyi Rickyn sanoessa häntä tavalliseksi. Niinpä hän sitten päätyi perheenisän kanssa varsin noh, intiimeihin tunnelmiin.

Kokonaisuudessaan minusta elokuva oli aivan varmasti 5 tähden arvoinen. Elokuva oli puhutteleva, ja siinä oli mukana suuria tunteita. Nyt on teidän vuoro.

gitjgirjtgirjhre

"Vega" kirjoitti:
Tarantino+Travolta+Samuel+Willis+Uma+loistavia näyttelijöitä

Tarkoitat siis että Travolta ja kumppanit jotka ensin mainitsit eivät ole loistavia näyttelijöitä?

Jotenkin olet kyllä onnistunut tekemään tämän 'analyysisi' täysin pinnallisesti ymmärtämättä lainkaan taustoja.

"JeffHardy87" kirjoitti:
Elokuvan ilmapiiri on jotenkin erikoinen; Minulle tuli jossain vaiheessa elokuvaa jopa pelottava tunne. Minun ajatuksistani ensimmäisenä elokuvassa heräsi se tekopyhyys, missä ne ihmiset elivät. He turhaan esittivät olevansa onnellisia. Oli firman juhlia, ruohon polttoa.

Ruoho ei liity mitenkään tuohon 'tekopyhyyteen'. Ruoho edustaa nimenomaan halukkuutta palata takaisin aikaan, jossa kaikki oli yksinkertaisempaa. Sitähän Lester haluaa. Hän kokee selvästi jonkinlaista keski-iän kriisiä, jota ehkä jopa pahentaa se, että hänen vaimonsa menestyy paremmin kuin hän itse. Sen takia hän tuntee olonsa vaivautuneeksi juhlissa. Hän ei tunne kuuluvansa sinne. Minäkään en kuuluisi sinne, mutta tunnen kyllä ihmisiä, joille se on se oikea elementti, jossa he haluavatkin toimia.

Yhtäkkiä tyhjiössä elävän perheen isä menee ja rakastuu tyttärensä ystävään.

Ei rakastu, hän himoitsee tyttöä. Siinä on suuri ero. En oikein ymmärrä miten se on voinut vaikuttaa sinuun todella paljon. Tässäkin on jälleen vain kysymys siitä keski-iän kriisistä.

Ricky vaikutti minusta vain omituiselta hyypiöltä silloin, kun näin tämän elokuvan elämäni ensimmäisen kerran ja kuvaamassa sitä tyttöä. Mutta loppua lähestyessä se herätti toisenlaisia tunteita; Huomasin, miten syvä ja mielenkiintoinen elämänkatsomus Rickyllä oli.

Todellisuudessa, jos tapaisit sellaisen ihmisen, et pitäisi hänestä tai ehkä jopa pelkäisit häntä. Sinulta tuskin löytyisi mitään ymmärrystä hänen ajatusmaailmaansa kohtaan. Kaikkea ne elokuvat tekevätkin...

Ricky on kohtalaisen älykäs, mutta hänen ajatusmaailmansa on todellisuudessa hyvin rajattu. Hän ei juuri käsittele asioita kameran kuvansa ulkopuolella. Mitä se kertoo ihmisestä? Hän näki ehkä sen muovipussin tuulessa ja piti sitä kauniina, mutta ei nähnyt siinä taustalla olevaa maailmaa.

Äidistä ei paljoaa selkoa saanut, koska hän ei suuressa roolissa ollut. Mutta sen verran hänestä voisin kertoa, että hän vaikutti masentuneelta eikä ollenkaan onnelliselta elämäänsä. Johtuisikohan perheen isännästä? Minä uskoisin niin.

Onhan tuo aivan selvää. Mies on koulinut hänet rooliinsa niin täydellisesti, että hän on luopunut jo kaikesta toivosta paremmasta. Todennäköisesti hän myös käytti jotain lääkkeitä, vaikka sitä ei leffassa mainittukaan.

Sitten vielä se isä.

Jälleen kerran olet jättänyt täysin ymmärtämättä miestä. Hän on peräisin kulttuurista, jossa homous on väärin ja syntistä. Sitä on jauhettu hänelle varmasti jo lapsuusaikoina, mutta armeija on vain pahentanut asiaa. Hän on kokenut syyllisyyttä koko elämänsä ajan tunteistaan. Hän on joutunut tunkemaan kaikki todelliset seksuaaliset tarpeensa jonnekin syvälle ja yrittänyt kavereiden kanssa leikkiä kovaa naistenmiestä, vihaten joka hetkeä. Sen jälkeen hän on ollut jo parikymmentä vuotta kaapissa perheensä kanssa.

Hän eli onnetonta avioliittoa miehensä kanssa. Oli jatkuvasti riitelyä, ja tekopyhyyden ja sarkasmin suorastaan pystyi aistimaan. Lopuksi taisi naisella napsahtaa päässä.

Olisi vähintääkin omituista, jos sarkasmia ei huomaisi... Kannattaa nyt kuitenkin muistaa, että nainen oli rakentanut perheen maailman oman näkemyksensä mukaan. Hän ei kaivannut mitään yksinkertaisempaa. Kun hän alkoi hakea jonkinlaista muutosta elämäänsä, hän teki sen pettämällä miestään toisen miehen kanssa, joka sopi paremmin hänen näkemykseensä siitä minkälaista elämän pitäisi olla.

Carolyn oli tyytyväinen. Hän ehkä stressasi liikaa, mutta hänellä oli selvä tavoite elämässä ja vaikka nykyinen kulttuuri ei osaakaan päättää, että onko parempi olla kunnianhimoinen vai välttää sitä, niin Carolyn oli sitä ja hän piti siitä.

Ja sitten se nuori teinityttö, jonka mielestä mikään elämässä ei ole pahempaa, kuin olla tavallinen. Loppuvaiheessa elokuvaa hän hämmentyi Rickyn sanoessa häntä tavalliseksi. Niinpä hän sitten päätyi perheenisän kanssa varsin noh, intiimeihin tunnelmiin.

Hmm... olipas taas yksinkertaistettu hahmo...

Tytön itsetunnossa oli jotain vikaa. Hän yritti vakuuttaa itsensä ja kaikki ympärillään omasta erinomaisuudestaan, mutta samalla hän tiesi, että hän ei ollut mitenkään erikoinen. Todennäköisesti hänen suhteensa miehiin eivät koskaan olleet sen kummempia kuin Lesterin kanssa. Moni oli ehkä himoinnut häntä, mutta ilmeisesti hän ei ollut koskaan päästänyt ketään lähelleen. Rickyn kommentti ajoi hänet jonkinlaiseen epätoivon tilaan ja johti sitten melkein seksiin.

Koko leffan viesti paljastetaan melko alussa. Olet onnellinen, jos uskallat olla sitä mitä olet yhteisön normeista huolimatta. Tätä edustivat selkeimmin Jim ja Jim.

Leffa on hyvä, mutta tavallaan se on liian kaukana siitä mitä sen pitäisi edustaa. Se ei ollut niin ihmisläheinen kuin sen olisi pitänyt olla. Jos verrataan vaikka sellaisiin brittileffoihin kuin Full Monty tai sellaisiin jenkkileffoihin kuin American History X, niin Beauty oli todella pahasti vieraantunut todellisista ihmisistä. Se perustui hyvin paljon Hollywoodin antamaan kuvaan ihmisistä, ei siitä minkälaisia me todella olemme. Ehkä se onnistui välttämään pahimmat karikot, mutta loppujen lopuksi ei tarpeeksi.

Toisaalta, se on kyllä viime vuosien yksi ansaitsevampia Oscar-voittajia, ainakin parhaan leffan sarjassa.

Pari leffaa, jotka olen katsonut tässä viimeisen viikon aikana:

Full Monty

Mainitsin tämän jo tuossa aikaisemmin. Todella ihmisläheinen elokuva, jossa on hyvin tehdyt hahmot, erikoinen tarina ja loistava soundtrack. Ehkä loppu ei ole aivan paras mahdollinen kaikin osin, mutta leffa onnistuu vetämään ainakin minut mukaan ja puolustamaan joukkoa luusereita. Jatkaen tuolla aikaisemmin Rickyyn liittyvästä ideasta, en todennäköisesti olisi näiden ihmisten kanssa missään tekemisissä tosielämässä, mutta menköön. Robert Carlyle on todella hyvä näyttelijä, joka ansaitsisi paljon enemmän kuin on saanut, siitä huolimatta, että hän oli jopa Bond-pahis.

Tavallaan kyseessä on erinomainen sankaritarina, kun nämä tavalliset elämän lyömät ihmiset yrittävät toteuttaa sen ainoan idean, jonka keksivät rahan saamiseksi. Varsinkaan joukon vanhemmille jäsenille se ei ollut helppoa.

Hero

Jos ette ole nähneet, niin menkää hankkimaan ja nopeasti.

Todella loistava visuaalisesti, vaikka me länsimaiset tuskin ymmärrämme kaikkien niiden värien todellista merkitystä. Vaikka emme ehkä yksittäisten värien merkitystä ymmärtäisikään, niin värien vaihtuminen kertoo jo paljon (esim. eräässä kohtauksessa tippuvat lehdet muuttuvat äkkiä keltaisesta punaiseksi).

Tarina on kaikkea muuta kuin tavallinen meidän länsimaalaisten kannalta, mutta sen takia se onkin niin hyvä. Jet Li on oma itsensä, eikä oikein sovi päärooliin ilmeettömyytensä takia, mutta menköön. Muu kaarti onkin sitten erinomainen.

Taistelukohtauksia on todella paljon ja ne osittain hukuttavat alleen itse tarinan, mutta sellaista se on tämäntyylisissä elokuvissa. Ainakaan leffaa ei sentään kokonaisuudessaan venytetty turhaan, vaan pidettiin melko lyhyenä.

Scarface

Tästä ei voi nauttia enää aivan niin paljon kuin pitäisi. Tässä on liikaa asioita, jotka kultturi ja viihde ovat omaksuneet jo täysin ja sitä kautta tästä leffasta on tullut tusinatavaraa. Sinänsä harmillista. Toki, jos olisin nähnyt tämän silloin -83, niin voisin pitää tätä mestariteoksena, mutta en kykenen siihen enää.

Ei sinänsä mikään huono elokuva, mutta tosiaan, samat jutut on tehty niin monta kertaa tämän jälkeen, että tämä ei enää yksinkertaisesti toimi.

Jet Li on oma itsensä, eikä oikein sovi päärooliin ilmeettömyytensä takia, mutta menköön.

Mielestäni Jet Li suoriutui roolistaan ihan kiitettävästi. Nykyään häntä näkee B -luokan wannabehongkong -leffoissa Hollywoodin perällä, joten Heron rooli oli ainakin minulle hyvin erilainen että positiivinen yllätys. Itse leffasta pidin myös hyvin paljon. Itseasiassa ennakkotilasin sen vuosia sitten ja se todellakin toi vastinetta rahoille. Hero ei ollut "actionpackedblockbuster" vaan hyvin toteutettu, harvinaisen visuaalinen mestariteos. Ei likaa toimintaa, ei likaa lässytystä - täydellinen balanssi. Hero > Crouchin Tiger, Hidden Dragon.

"Wankie" kirjoitti:

Jet Li on oma itsensä, eikä oikein sovi päärooliin ilmeettömyytensä takia, mutta menköön.

Mielestäni Jet Li suoriutui roolistaan ihan kiitettävästi. Nykyään häntä näkee B -luokan wannabehongkong -leffoissa Hollywoodin perällä, joten Heron rooli oli ainakin minulle hyvin erilainen että positiivinen yllätys. Itse leffasta pidin myös hyvin paljon. Itseasiassa ennakkotilasin sen vuosia sitten ja se todellakin toi vastinetta rahoille. Hero ei ollut "actionpackedblockbuster" vaan hyvin toteutettu, harvinaisen visuaalinen mestariteos. Ei likaa toimintaa, ei likaa lässytystä - täydellinen balanssi. Hero > Crouchin Tiger, Hidden Dragon.

Ei hänessä ole paljoa eroa kuin Jackie Chanissa samanlainen ketteryys, muutenkin äijä toistaa häntä minkä kerkeää.
Jackie Chan leffat on tosin parempia.

"Eric Lindros" kirjoitti:

"Wankie" kirjoitti:

"Ares" kirjoitti:
Jet Li on oma itsensä, eikä oikein sovi päärooliin ilmeettömyytensä takia, mutta menköön.

Mielestäni Jet Li suoriutui roolistaan ihan kiitettävästi. Nykyään häntä näkee B -luokan wannabehongkong -leffoissa Hollywoodin perällä, joten Heron rooli oli ainakin minulle hyvin erilainen että positiivinen yllätys. Itse leffasta pidin myös hyvin paljon. Itseasiassa ennakkotilasin sen vuosia sitten ja se todellakin toi vastinetta rahoille. Hero ei ollut "actionpackedblockbuster" vaan hyvin toteutettu, harvinaisen visuaalinen mestariteos. Ei likaa toimintaa, ei likaa lässytystä - täydellinen balanssi. Hero > Crouchin Tiger, Hidden Dragon.

Ei hänessä ole paljoa eroa kuin Jackie Chanissa samanlainen ketteryys, muutenkin äijä toistaa häntä minkä kerkeää.
Jackie Chan leffat on tosin parempia.

Jackie Chan on kyllä paljon parempi NÄYTTELIJÄNÄ kuin Jet Li. Chan osaa komedian loistavasti ja on viisikymppiseksi mieheksi erittäin ketterä ja urheilullinen edelleen. Let Li taas on jäyhä yhden ilmeen mies joka kyllä taitaa taistelulajit mutta ei ole näyttelijänä juuri mitään. Katsokaa vaikka Rush hour -elokuvat tai Shanghai Noon ja Shanghai Knights -elokuvat ja verratkaa sitä vaikkapa Romeon on kuoltava -elokuvaan niin näyttelijäntaitojen ero tulee hyvin esille.

Jackie Chan on kyllä paljon parempi NÄYTTELIJÄNÄ kuin Jet Li.

No huoh.

Kuinka monta _taiteellista_ elokuvaa Jackie Chan on tehnyt? Nolla. Häneltä löytyy vain muka-hauskoja huumoripläjäyksiä. Olen samaa mieltä näin atleettisuuden ja taitojen kanssa, niissä hän voittaa Jet Li'iin helposti. Sen sijaan Jet Li on ollu monessa taiteellisessa elokuvassa ja vaikka hän ei ole suoriutunut kovin kummoisesti, hän on sentään yrittänyt.

Tosin, Jackie eikä Jet ole mitään verrattuna itse ylijumalaan, Bruce Lee'hin.

"Wankie" kirjoitti:

Jackie Chan on kyllä paljon parempi NÄYTTELIJÄNÄ kuin Jet Li.

No huoh.

Kuinka monta _taiteellista_ elokuvaa Jackie Chan on tehnyt? Nolla. Häneltä löytyy vain muka-hauskoja huumoripläjäyksiä. Olen samaa mieltä näin atleettisuuden ja taitojen kanssa, niissä hän voittaa Jet Li'iin helposti. Sen sijaan Jet Li on ollu monessa taiteellisessa elokuvassa ja vaikka hän ei ole suoriutunut kovin kummoisesti, hän on sentään yrittänyt.

Tosin, Jackie eikä Jet ole mitään verrattuna itse ylijumalaan, Bruce Lee'hin.

No huoh. Mitä tekemistä sillä elokuvan taiteellisuudella on sen kanssa miten hyvä näyttelijä on kyseessä? Ei kerrassaan mitään. On totta että Chanin leffat ovat suurelta osin muka-hauskoja huumoripläjäyksiä, mutta silti voidaan sanoa että Chan on parempi näyttelijä, ja monipuolisempi sellainen. Siinä missä Jet Li voi oikeastaan näytellä vain yhdenlaista roolia erilaisissa ympäristöissä, Chan voisi halutessaan näytellä hyvinkin erityylisiä ihmisiä. En väittänytkään että Chan olisi maailman paras näyttelijä tai edes suosikkini. Valitettavasti siitä yrityksestä ei paljoa palkita jos näyttelijä on yhden ilmeen ihme. Vai sanotko Stephen Seagalia hyväksi näyttelijäksi? Hänellä on vain yksi ilme, ja takuulla hän yrittää olla maailman paras näyttelijä. Mutta, eiväthän kaikki voi olla Clint Eastwoodeja... (yhden ilmeen mies hänkin, mutta perkeleen lahjakas sellainen.)

Seagalin erinomaisuus näkyy pikemminkin inside/läppä pohjalta. =)

Mutta kyllä, Li on hyvin samanlainen Chaniin verrattuna. Jokainen Chanin leffa on ns. huumorihongkong -leffa, sehän on hänen itsensä kehittämä genre. 70 -luvulla hong kong leffat olivat vielä hieman kuivia ja aitoja/realistisia, mutta Jackie toi mukaan huumorin ja näyttävyyden. Jos lähtee vertaamaan esim. Brucen ja Jackien leffoja, niin genren kehittyminen on helposti havaittavissa.

"I like to kick high." - Jackie Chan

Yleisesti Jackie > Jet ja helposti, mutta kun lähtee näyttelijäsuorituksia vertaamaan, niin se on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta, sillä kumpikaan ei ole mikään näyttelijäkoulun ylpeys. Vaikka Chan on ollut monenlaisissa rooleissa, hän on silti ollut oma itsensä. Jet taas on aina oma vakava ilme päällään, roolissa kuin roolissa. Hyvin 50/50 ja lopun päättä jokaisen ihmisen henkilökohtainen maku. Pitää kuitenkin muistaa, että on hieman turhaa verrata armotonta veteraania/kulttihahmoa, suht.koht. uuteen Hollywood naamaan.

"Wankie" kirjoitti:
Seagalin erinomaisuus näkyy pikemminkin inside/läppä pohjalta. =)

Totta. kukaan tuskin silti pitää Seagalia ainakaan Chania tai Li:tä parempana näyttelijänä... Chuck Norrisin voisi laittaa tismalleen samaan sarjaan Seagalin kanssa. ja molemmat varmasti osaavat taistelulajeja vähintäänkin riittävän hyvin. Oli miten oli, minä pdän joistakin Seagalin leffoista paljonkin, ne ovat oikein hyvää aivot narikkaan-meininkiä kun haen sellaista.

"Wankie" kirjoitti:
Mutta kyllä, Li on hyvin samanlainen Chaniin verrattuna. Jokainen Chanin leffa on ns. huumorihongkong -leffa, sehän on hänen itsensä kehittämä genre. 70 -luvulla hong kong leffat olivat vielä hieman kuivia ja aitoja/realistisia, mutta Jackie toi mukaan huumorin ja näyttävyyden. Jos lähtee vertaamaan esim. Brucen ja Jackien leffoja, niin genren kehittyminen on helposti havaittavissa.

Yleisesti Jackie > Jet ja helposti, mutta kun lähtee näyttelijäsuorituksia vertaamaan, niin se on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta, sillä kumpikaan ei ole mikään näyttelijäkoulun ylpeys. Vaikka Chan on ollut monenlaisissa rooleissa, hän on silti ollut oma itsensä. Jet taas on aina oma vakava ilme päällään, roolissa kuin roolissa. Hyvin 50/50 ja lopun päättä jokaisen ihmisen henkilökohtainen maku.

Tuo on varmasti totta. En ole nähnyt jostain syystä muistaakseni ainoatakaan Bruce Leen elokuvaa, niin hyviä kuin ne varmasti ovatkin. Taiteellisuudessa Lee varmasti voittaa helposti Chanin samoin kuin Li, mutta kyllä Chan on noista varmasti viihdyttävin. Tämähän on aivan makuasia, josta on turha kiistellä vaikka eri mieltä olemmekin. Näyttelijänä kukaan edellämainitusta kolmikosta ei varmasti ole mitään huippuluokkaa kuten sanoitkin.

"Wankie" kirjoitti:
Pitää kuitenkin muistaa, että on hieman turhaa verrata armotonta veteraania/kulttihahmoa, suht.koht. uuteen Hollywood naamaan.

Lee samoin kuin mainitsemani Eastwood ovat molemmat laskettavissa veteraaneiksi ja varsinkin Lee myös kulttihahmoksi. Eastwoodin tekemät elokuvat ovat kyllä niin erilaisia kuin Leen, Lin tai Chanin että vertaileminen on kieltämättä vaikeaa. Näyttelijäntaidoista puhuttaessa vertailu kääntyy Eastwoodin eduksi milloin vain mutta on muistettava että kyseinen vertailu on aina epäoikeudenmukaista. Clint-setä on kuitenkin voittanut niin paljon Oscareita ja tehnyt niin paljon niin mestarillisia elokuvia että onhan siinä jotain oltava takana. Montako Eastwood-elokuvaa muistat nimeltä? Entä montako Leen elokuvaa? Aivan. Molempien saavutuksiin niin Chanilla kuin Li:lläkin on vielä pitkä matka...

Tuo on varmasti totta. En ole nähnyt jostain syystä muistaakseni ainoatakaan Bruce Leen elokuvaa, niin hyviä kuin ne varmasti ovatkin. Taiteellisuudessa Lee varmasti voittaa helposti Chanin samoin kuin Li, mutta kyllä Chan on noista varmasti viihdyttävin. Tämähän on aivan makuasia, josta on turha kiistellä vaikka eri mieltä olemmekin.

Niinno, kyseessä on kuitenkin sama genre, mutta eri aikakausi. Sama asia kun vertaisi nykypäivän painia vaikkapa 70-80 -lukuun. Ero on aikamoinen, vaikka samaa vieläkin höylätään. Ketään heistä ei ollut mikään kovin kummoinen näyttelijä, mutta Lee erottui näistä muista hänen atleettisuudella (siis toki nämä muutkin ovat hyvin atleettisia), sillä hän ei ollut kova kundi vain kameran takana. Hän oli ulkomuodoiltaan tikku-ukko (painoi 128 paunaa), mutta habaa löytyi armottomasti. Hän voitti mitälie martial-arts -maailmanmestaruuksia, oli monen taistelulajin mestari, hän kehitti uusia taistelutyylejä ja hänen maine oli martial-arts -experttinä maailmankuulu. Jackie tunnetaan siitä, että hän vetää stuntit itse. Lee taas siitä, että hän oli samanlainen oikeassa elämässä kuin leffoissa.

Eastwoodin tekemät elokuvat ovat kyllä niin erilaisia kuin Leen, Lin tai Chanin että vertaileminen on kieltämättä vaikeaa.

Mjeh, tosin tässäkin alunperin viitattiin Jackie Chania ja Jet Li'tä. Jackie oli siis mies veteraani/kulttihahmo -tittelin takana ja Jet Li uuden Hollywood naaman takana. Jet Li on ollut näissä "blockbuster" Hollywood leffoissa mukana vasta viitisen vuotta ja Jackie taas 90 -luvulta lähtien. Siinä on hieman eroa, joten siinä mielessä heitä on vaikea verrata. Mutta kun Clint-sedän vedit tähän mukaan, niin sehän on sanomattakin selvää, että Clint vetää pidemmän korren näyttelijänä. =)

No mutta, jospa jatketaan leffojen parissa, ennen kun m0dez -tiimi tekee tästä uuden aiheen/siirtää roskakoriin.
Tämä liippaa niin läheltä aihetta, että annetaan olla. Mielenkiintoisempaa tämä on kuin jokaisen kakstoistaween ilmoitus, että heidän lempielokuvansa on Jackass./////'CUM

Jackie Chan on todellakin huumori/toiminta miehiä, mutta katsokaapa vaikkapa Battle Creek Brawl tai jotain muita sen aikaisia Chanin elokuvia. Battle Creek Brawlissa ikärajana 18 ja en voisi sanoa tuota elokuvaa kovinkaan komediamaiseksi. Myös taisi olla joku leffa Sammon kanssa, mutta en perketti muista sen nimeä. Myös olen nähnyt sellaisen leffan, jossa Chania tykitetään viinapulloilla päin naamaa ja se oli minusta pahaa katsottavaa pikkuskidinä. Kyllä Chanilta löytyy myös vähän totisempia pätkíä.

Jet Li ei kolohda minuun millään tavalla. Totta kai mies on taistelulajeissa taitava kuin piru, mutta näyttelijänä ei. Hero nyt on ihan kiinostava ja taiteellinen, mutta siihen se jääkin. Chanista taas pidän erittäin paljon. Ehkei hän ole mikään Al Pacino tai Robert De Niro, mutta hänessä on se jokin. Chan yhdistää toiminnan ja komedian loistavasti. Bruce Leetä pidetään jossain piireissä jumalana. Itse en ole nähnyt kuin kaksi elokuvaa häneltä, mutta hyviähän ne oli. Kyllä se Brucekin oli aika lähelle yhden ilmeen mies, mutta hän oli kuitenkin hyvä näyttelijä omassa genressään. Mutta tietääkseni Bruce ei kuitenkaan kovin montaa leffaa purkittanut, kun hänhän kuoli kohtalaisen nuorena. Voin olla tietenkin väärässä, mutta minulla on tuollainen muistikuva. No nopeastihan tuon tarkistaa.

EDIT: Sori, ei olisi pitänyt jatkaa enää tätä jutustelua näistä tyypeistä, mutta minkäs teet, kun on jääräpäinen.

Paljon asiaa, mutta vain yksi kysymys juolahtaa mieleen. Näyttelijäntaitoja tunnutaan korostavan vähän liikaa. Jos kerran nämä potkumiehet ovat tulleet tunnetuiksi nimenomaan siitä potkimisesta, miksi helvetissä heidän pitäisi edes esittää mitään sen kummempia kameran edessä? Parilla ilmeellä pärjää ihan mainiosti, kunhan vain asenne on kunnossa ja rooli hoituu tarkoituksenmukaisesti.

Tietty jonkinlaisesta osaamisesta on pelkästään hyötyä, mutta itselleni ainakaan potkuleffoissa ei ole se ilmeileminen tärkeintä, vaan se miten hyvin jalka nousee. Kyllä, esim. Jet Li ei liene näyttelijänä parhaimmistoa, mutta mitä sen väliä kun taistelukohtaukset sujuvat tyylillä ja uskomattomalla taidolla, varsinkin honkkarileffoissa. Helvettiin näyttelijäntaidoista vinkuminen tällaisissa tapauksissa.

"..." kirjoitti:
Jos kerran nämä potkumiehet ovat tulleet tunnetuiksi nimenomaan siitä potkimisesta, miksi helvetissä heidän pitäisi edes esittää mitään sen kummempia kameran edessä?

Missään leffassa ei varmaankaan ole kyse ihan pelkästään siitä taistelemisesta joten jonkinlaiset näyttelijäntaidot ovat aina paikallaan. Toki nämä mainitut näyttelijät tulivat tunnetuiksi varsinaisesti niistä taistelukohtauksista mutta minä ainakaan en mitenkään nauttisi elokuvasta jossa ei olisi mitään muuta, koska elokuva jäisi silloin väkisinkin sekavaksi ja kohtaukset irrallisiksi. Jos näyttelijä siis ei osaa näytellä vähintään kohtalaisesti, on niiden välissä olevien pakollisten kohtausten seuraaminen aika tuskallista. Toki ilmeistä puhuttaessa se yksi ilme voi kantaa pitkällekin, kuten esim. juuri Bruce Leestä tai siitä paljon puhutusta Clint-sedästä voidaan huomata. Off-topicia: onko kukaan muu henkilö saanut yhtä paljon oscareita kuin Clint Eastwood? Puhun nyt siis lähinnä näyttelijöiden, elokuvien ja ohjauksen oscareista; musiikki, erikoisefektit, maskeeraus ynnä muu ei niinkään kiinnosta.

Njoo. Kuten jo aikaisemmin totesin, näyttelijäntaitoja vain täältä katsottuna tunnutaan joskus korostavan hitusen liikaa, koska hieman heikommillakin eväillä homma voi näissä ympyröissä toimia ihan hyvin, se on vain katsojan asenteesta kiinni. Paljon on sellaisia potkuleffoja olemassa, jotka elävät pelkästään niiden potkukohtausten varassa, eikä muu sisältö päätä huimaa. Meikäläinen nyt kunnollisista tappeluleffoista ei ainakaan muuta hae, kun sitä potkimista, joten yksi ja sama onko se Jet Li nyt niin pökkelö tai kuiva leffan suvantovaiheissa, kunhan asianmukaiset kohtaukset hoituvat.

Kannattaa nyt huomata, että keskustelu lähti leffasta Hero, jossa niitä näyttelijäntaitoja oltaisiin todella tarvittu. Jet Lin kyvyttömyys osoittaa muuta tunnetta kuin jonkinlaista lievää suuttumusta heikentää leffan laatua. Leffa sisältää paljon taistelukohtauksia, jossa hän on selvästi omillaan, mutta toisaalta, se sisältää myös hyvin paljon draamaa, joihin oltaisiin tarvittu joku parempi. Erityisesti sen takia, että suunnilleen kaikki muut näyttelijät ovat näyttelijöitä (Donnie Yeniä lukuunottamatta), itse asiassa useimmat ovat palkittuja näyttelijöitä.

Eastwoodista: Onko hän voittanut muita kuin parhaan leffan ja ohjauksen?

Hän on yksipuolinen näyttelijä, mutta omalla tavallaan todella hyvä. Minimalistinen tyyli toimii hänelle, toisin kuin monille, jotka häntä ovat yrittäneet kopioida.

Kaivelin kaikkitietävän imdb:n arkistoja. Eipä näytä Clintin palkintokaapissa olevan muuta kuin parhaan leffan ja ohjauksen pystit, mutta: "Unforgiven (1992), which garnered him an Oscar for director, and nomination for best actor."

Yhden ilmeen mies näyttäisi kuitenkin olleen myös ehdokkaana parhaasta miespääosasta. Mielenkiintoista.

Hieman aiheesta poiketen...

Kuten tuossa oli puheenaiheena Bruce Lee, niin tänään tulee Enter the Dragon kolmoselta, klo. 23:00 eli 40 minuutin päästä. Kyseessä on kuuluisin Brucen leffa koskaan, sillä tuo oli hänen uran ainoa HHK (Hollywood Hong Kong) -leffa. Siinä mielessä HHK on aina hyvä juttu, että budjettia löytyy, mutta siinä mielessä taas huono, että elokuvaa ollaan hieman sensuroitu ja toimintaa rajattu (käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Bruce ei lyö nyrkkiä rinnan läpi, eikä nappaa sykkivää sydäntä =P). Ei paras Brucen leffa, itseasiassa ei lähelläkään, mutta silti mukana on hyvin perinteistä "WATAAAAAAAA" meininkiä. Ja koska kysessä on HHK leffa, niin mukaan ollaan ängetty myös kunnon näyttelijöitä, kuten John Saxon.

Suosittelen kaikkia katsomaan huomenna Hohdon MTV3lta kello 22.30. Elokuva on yksi kaikkien aikojen parhaista kauhuelokuvista, ellei jopa paras. Tämä pieksee kaikki maailman Manaajat. Jack Nicholson tekee aivan uskomattoman roolisuorituksen. Ahdistava tunnelma läpi elokuvan, Nicholsonin roolisuoritus, Kubrickin loistava ohjaus ja hyvä juoni tekee tästä elokuvasta unohtumattoman klassikon.

Ps. Minulla ei todellakaan ole minkäänlaista ajatusta kirjoittaa jokaisesta eloluvasta, joka kannattaa katsoa telkkarista. Tämä oli vain poikkeus.

Hohto todellakin yksi kaikkien aikojen parhaista kauhuelokuvista. Facha tuossa sitä jo ehti kehua niin mitäpä sitä samaa kirjoittamaan.

Ja elokuva joka jokaisen pitäisi katsoa:
Kellopeli appelsiini: Lempi elokuvani. En löydä siitä miinuksen sanaa.

"Wankie" kirjoitti:
Siinä mielessä HHK on aina hyvä juttu, että budjettia löytyy, mutta siinä mielessä taas huono, että elokuvaa ollaan hieman sensuroitu ja toimintaa rajattu

Tästä voitaneen vetää johtopäätös, että HK on se paras juttu, koska sensurointia ei juurikaan harrasteta. HK-leffat todistavat myös sen, että pienemmälläkin budjetilla voidaan saada aikaiseksi mestarillisia toimintaelokuvia.

Suurin osa varmasti tietää ohjaaja John Woo'n huttuwood-tuotannoista, vaikka miehen ansiot löytyvätkin honkkarileffoista. Kannattaa joskus etsiä käsiin 80-luvun loppupuolen ja 90-luvun alkupuolen teoksia tältä äijältä. Suositukset lähtevät ainakin Better Tomorrowlle, Bullet in the Headille ja Hard Boiledille. Käsittämättömän hienosti ohjattua väkivaltaoopperaa ihan jokainen, eikä budjetti hollywoodilaisiin verrattuna ole oikeastaan mikään.

Hyvänä yleissääntönä kaikki leffat, jotka on tehty pienellä budjetilla, mutta jotenkin selviävät silti yleiseen tietoisuuteen, ovat hyviä, usein todella hyviä.

Tällaisia leffoja: Reservoir Dogs, O Brother Where Art Thou, Holy Grail, Boondock Saints, jopa Pulp Fiction.

Yleensä tuollaiset leffat ovat tunnettuja, koska ovat hyviä, toisaalta kunnon 100 miljoonan dollarin erikoisefektipläjäys on usein tunnettu vain ja ainoastaan sen takia, että sen markkinointiin on käytetty järjettömästi rahaa. Esim. aikoinaan kun Fifth Element julkaistiin, se tapahtui kolmen miljoonan dollarin bileissä Pariisissa. Sellaisia ei varmaan aivan joka leffan yhteydessä nähdä, mutta se antaa jotain viitettä siitä miten rahaa kulutetaan leffan markkinointiin.

Terry Gilliamilla oli hyvä teoria leffojen markkinoinnista: sen lähtökohta on aina se, että 'Jaahas, tällaista paskaa olette sitten vääntänyt viimeiset pari vuotta, noh, ehkä tuo on pelastettavissa...'. Sitten he tekevät keskinkertaisen mainoskamppanjan ja yrittävät ottaa kaiken kunnian onnistumisesta, jos leffa on menestys. Toisaalta, jos he ottaisivat sellaisen kannan, että 'Hei, tämähän on hyvä leffa, tätä tulevat varmasti kaikki katsomaan', mahdollinen floppi olisi heidän vikansa. Vastaava ajattelutapa on yleistä hyvinkin monilla aloilla. Kukaan ei itse tee koskaan mitään virheitä, vaan ne tapahtuvat aina jossain muualla.

"Ares" kirjoitti:
Hyvänä yleissääntönä kaikki leffat, jotka on tehty pienellä budjetilla, mutta jotenkin selviävät silti yleiseen tietoisuuteen, ovat hyviä, usein todella hyviä.

Arse puhuu asiaa, ja esimerkkileffatkin seikkailevat 4-5 tähden tietämillä jokainen.

Itseäni suoraan sanoen vituttaa suuresti tällainen tuotteistaminen, mitä eritoten Hollywoodissa harrastetaan paljon. Leffaa markkinoidaan pari kuukautta ennen ensi-iltaa paljon ja ihmiset kaiken lisäksi nielevät syötin. Nykyään kaupallisella paskalla voi tehdä rutkasti rahaa, ja se tietää sitä että jatkossakin saamme nauttia megaluokan sisällöttömistä purkkaleffoista. Samalla jotkut "pikkuleffat", jotka mahdollisesti ovat elokuvallisesti parempia, jäävät lähes huomioitta.

04/12/18 23:54:26 <lutkus> tuumasin vähän että sitä vois alkaa katteleen painia taas
04/12/18 23:54:58 <lutkus> ja käydä enemmän alertin foorumilla
04/12/18 23:55:19 <Ares_> siellä voisit käydä... Wankerille vittuileminen alkaa jo väsyttää....
04/12/18 23:55:52 <lutkus> vittuile leffatopicissa
04/12/18 23:55:57 <lutkus> se mua kiinnostaa kuitenkin eniten

Selvä...

Krhm.

Butt-Kiss, teen tämän ihan vain sinun pyynnöstäsi, honestly...

NO NIIN, HAUTAA MUSTI TAAS VAIHTEEKSI, KUN OLET PITÄNYT SEN KANSSA TAAS HAUSKAA YÖN YLI. SE TOINEN RAATO, JOTA KÄYTÄT SUNNUNTAISIN HYVÄKSESI ALKAA MUUTEN TUNTEA OLONSA MUSTASUKKAISEKSI, JA SITÄHÄN ME EMME HALUA, EMMEHÄN.

SEURAAVAKSI LOPETAT SEN POIKABÄNDIN KUUNTELEMISEN HETKEKSI, JOTTA VOIN KERTOA SINULLE MUUTAMAN ASIAN... NIIN, NIIN, PUHU VAIN JOSTAIN KINGSTON WALLISTA IRCISSÄ, KYLLÄ ME KAIKKI TIEDÄMME, ETTÄ TOSI ASIASSA SINULLA PYÖRII SIELLÄ TÄLLÄKIN HETKELLÄ JOTAIN N'SYNCIÄ!

KUULOLLA? HYVÄ. TOIVON, ETTÄ JÄÄT AUTON ALLE. MIELELLÄÄN PIKAPUOLIIN. TOIVON, ETTÄ TARVITSET SEN JÄLKEEN PIKAISEN VERENSIIRRON JA SAAT SITÄ KAUTTA AIDSIN. TOIVON, ETTÄ MENETÄT TÄYSIN JALKOJESI TOIMINNAN JA VIETÄT LOPPUELÄMÄSI RULLATUOLISSA. TOIVON, ETTÄ ELÄT VIELÄ PITKÄÄN KÄRSIEN, TIETÄEN, ETTÄ IHMISET PITÄVÄT SINUA FRIIKKINÄ, EIVÄTKÄ HALUA OLLA MISSÄÄN TEKEMISISSÄ KANSSASI. TOIVON, ETTÄ SAAT HOITAJAKSESI JONKUN MIELIPUOLISEN SADISTIN, JOKA VIHAA SINUA TAUTIESI TAKIA JA KÄYTTÄÄ ASEMAANSA HYVÄKSEEN RANGAISTEN SINUA AINA HUVIN VUOKSI KAIKENLAISESTA.

LOPUKSI TOIVON VIELÄ, ETTÄ SINUA EI EDES PÄÄSTETÄ NETTIIN.

Kelpaako? Ei kovin eleganttia, tunnustan, mutta se on hankalaa ilman interaktiota.

Ja sitten leffoihin...

Boondock Saints

Never shall innocent blood be shed, yet the blood of the wicked shall flow like a river. The Three shall spread their blackened wings and be the vengeful striking hammer of God.
-- Il Duce, The Boondock Saints

Now you will receive us.
We do not ask for your poor, or your hungry.
We do not want your tired and sick.
It is your corrupt we claim.
It is your evil that will be sought by us.
With every breath, we shall hunt them down.
Each day we will spill their blood, 'til it rains down from the skies.
Do not kill. Do not rape. Do not steal. These are principles which every man of every faith can embrace.
These are not polite suggestions, these are codes of behavior, and those of you that ignore them will pay the dearest cost.
There are varying degrees of evil. We urge you lesser forms of filth, not to push the bounds and cross over, in to true corruption, into our domain.
For if you do, one day you will look behind you and you will see we three, and on that day you will reap it.
And we will send you to whatever god you wish.
-- Connor ja Murphy McManus

Siinä pari quotea Boondock Saintsista, tosin leffan lopusta (itse asiassa jonkinlaisesta epilogista), missä kolmikko on päässyt ns. 'full biblical modeen'. Tuossa lopussa musta huumori on pääosin unohdettu ja jäljellä on enää väkivaltainen puhdistus. Sinänsä tuo ei kerro juuri mitään koko elokuvasta, mutta aika tyylikäs päätös se kuitenkin on.

Kysymyksessä on siis parin irkkupojan herääminen siihen, että maailma on paha ja he voivat tehdä asialle jotain. Se jokin perustuu sitten vähintään yhtä paljon onnelle kuin taidolle tai suunnittelulle.

Leffa oli julkaisunsa aikoihin paha floppi, ei oikeastaan päässyt edes kunnolla teatteriin asti missään vaiheessa. Kuitenkin tunnen joukon ihmisiä, jotka ovat valmiita vannomaan, että tämä on kaikkien aikojen paras tai ainakin parhaita leffoja. Muutaman miljoonan dollarin budjetti, jolla on hankittu muutama semi-iso nimi ja loppu on puhdasta luovuutta.

Monin tavoin leffa on jatkoa 80- ja 90-luvun oneliner-action leffoille, mutta toisaalta se on toteutettu paljon tyylikkäämmin ja taustalla on paljon mielenkiintoisempi idea. Myös päähenkilöt ovat aidosti sympaattisia ja heidät rakennetaan heti alusta asti todella hyvin.

IMDBn arvosana: 7.7, 503 kommenttia, jotka liikkuvat aina 2/10 täysiin pisteisiin. Itse olisin ehdottomasti taipuvainen antamaan ne täydet.

IMDBssä näyttää olevan jatkuvasti valitusta siitä, että leffa on liian 'tarantinomainen' tai vähintään yritys tehdä 'Tarantino-leffa'. Se on mielestäni paha virhearvio. Tarantino toki toi omilla elokuvillaan tällaisille elokuville mahdollisuuden ja aivan uuden yleisön, mutta elokuvana tämä on aivan jotain muuta. Dialogia ei juuri ole ja jos on, niin se ei ole samalla tavalla vakavahenkistä, vaan useimmiten pelkästään vittuilua. Myös väkivalta on aivan erilaista. Tarantino on selvästi varhaisissa leffoissaan (unohdetaan tässä siis Kill Bill) Sergio Leonen koulukuntaa eli väkivalta on läsnä usein, mutta todellisuudessa itse väkivalta tapahtuu vain lyhyinä pätkinä ja sen vaikutukset kestävät pidempään. Boondock Saintsissa itse väkivalta on suuremmassa roolissa, mutta siltä ei koskaan puutu motiivia, vaan sillä on aina tarkoitus. Tarantinolla väkivallalle ei välttämättä ole mitään sen erikoisempaa syytä (esim. kohtaus, jossa Marvin(?) saa kuulan kalloonsa autossa).

The Fisher King

Aivan erilaiseen elokuvaan...

Tämä elokuva on jonkinlainen oikeutus Terry Gilliamin nykyiselle uralle. Hän oli pitkään leffantekokoneiston ongelmalapsi, koska ei suostunut mukautumaan järjestelmään. Hän mm. esitti laittomasti Brazilin kriitikoille, jotta saisi heidät antamaan sille hyvän arvostelun, jotta hänen versionsa, ei leffayhtiön pätkimä, pääsisi jakeluun. Adventures of Baron Munchausen oli floppi (siitä lisää alla), eikä hänellä oikein muutenkaan ollut näyttöä rahan tekemisestä ilman muita Pythoneita. The Fisher King ei ollut ehkä mikään erityisen suuri hitti, mutta se teki rahaa ja antoi siten Gilliamille myöhemminkin mahdollisuuden tehdä elokuvia.

Elokuva on selvästi Gilliamin näköinen. Parryn ja punaisen ritarin asustus tuo selvästi mieleen hänen aikaisemmat leffansa. Gilliamilla on hyvin omintakeinen visuaalinen tyyli, joka samaan aikaan keskittyy yleiseen tunnelmaan ja tiettyihin yksityiskohtiin.

Visuaalinen ilme ei kuitenkaan ole se pääasia. Tarina on hieno. Täysin egoistinen ja itseensä uponnut mies löytää vihdoin maailman oman itsensä ulkopuolelta ja huomaa kuinka hienoa onkaan olla yhteisön jäsen (en sano, että altruisti, koska se ei sovi eettisiin näkemyksiini). Samaan aikaan leffan toinen päähenkilö oppii elämään aikaisemmin kärsimiensä dramaattisten kokemusten kanssa. Tavallaan leffa on keski-ikäisten ihmisten kasvutarina.

Toisaalta, menneisyyden haamuista ei ehkä päästä eroon, mutta niiden kanssa opitaan elämään.

Oikeastaan tutustuin Gilliamin leffoihin melko hiljattain aika erikoista reittiä: kuuntelin Holy Grailin kommenttiraitaa ja mies tuntui hauskalta. Niinpä päätin sitten ostaa Japperwockyn, ihan vain kommenttiraidan takia. Sekin oli ihan hauska ja leffa oli parempi kuin muistin. Sitten 12 apinaa ja nyt The Fisher King (jossa ei tosin ollut sitä kommenttiraitaa *mutinaa mutinaa mutinaa*).

... ja sitten vielä...

The Adventures of Baron Munchausen

Klassinen tarina vanhasta herrasmiehestä, joka kertoo omista seikkailuistaan. Harmi vain, että ne ovat aivan uskomattoman liioiteltuja. Omituinen fantasiaseikkailu, johon sekoitetaan huumoria Gilliam-tyyliin.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, leffa oli täysi floppi. Sen budjetti kasvoi jatkuvasti teon aikana, ollen lopulta reilut 40 miljoonaa (vastaavaa leffaa ei saisi mitenkään tehtyä noin halvalla tänä päivänä). Elokuvayhtiö ei oikein luottanut leffaan, joten se päätti, että ei ota enempää riskiä sen suhteen ja ei markkinoinut sitä lainkaan... viisasta. Lopputulos: lipputuloja vain vähän reilut 8 miljoonaa dollaria.

Kuitenkin, fantasia on tyylikkäästi tehtyä, paronin ilmeisestä mielenvikaisuudesta otetaan kaikki irti ja monta visuaalisesti upeaa kohtausta auttaa leffaa paljon. Visuaalinen puoli on jälleen tärkeä ja hyvin gilliammainen.

Tästä elokuvasta on turha hakea elämää suurempaa draamaa, pitkiä hyvin suunniteltuja toimintakohtauksia (on siinä kyllä sellainenkin) tai muuta vastaavaa. Leffassa on vain kyse puhtaan mielikuvituksen voitosta jokapäiväisen banaaliuden yli, oli se sitten Gilliamin tai arvoisan paronin mielikuvitus. Loistavaa viihdettä, jotenkin palauttaa minut aina lapsuuteen, niihin aikoihin kun näin tämän ensimmäisen kerran ja muutenkin olin tutustumassa fantasian maailmaan. Tämä tosin on askeleen fantastisempaa kuin mikään muu scheisse mihin niihin aikoihin sotkeuduin.

City of Lost Children

Jatketaan fantasia-aiheella ja visuaalisella kauneudella. Tämä ei ole ehkä kaikille tuttu, mutta ehkä juuri sen takia se kannattaakin ottaa esiin. Omituinen tarina, jossa hullu tiedemies, joka ei kykene uneksimaan mitään kaunista, kaappaa joukon lapsia imeäkseen heidän unensa jollain tapaa itseensä. Suunnilleen lapsen tasolla oleva One menettää pikkuveljensä samaiselle tiedemiehelle ja se johtaa sitten tietenkin pelastusyritykseen.

Tarina ei ole mitenkään kummoinen (vaikkakin selvästi perinteistä Hollywood-sontaa parempi), mutta lavastus, valaistus, puvut ja niin edelleen ovat varmasti katsomisen arvoisia. Amelie on samaisen ohjaajan käsialaa, samoin kuin Alien: Resurrection, jonka ilme on hyvin samanlainen (vaikka muuten tuo sarjan leffa olikin aika epäonnistunut).

Mjoo, en nyt koko topicia jaksanut läpi lukaista, joten en tiedä onko näitä mainittu ennen. Kaikki eivät todellakaan ole mitään pienen budjetin leffoja, mutta whatever:

The Truman Show

-Paras näkemäni leffa _ikinä_. Tuli tuossa joku aika takaperin Neloselta perjantai-leffana, ja oli uskomattoman hyvä! En tiennyt mitään koko elokuvasta, aloin vain katsoa, ja pidin leffaa hetken jopa tylsänä, kunnes yhtäkkiä alkoi tapahtua kummallisia asioita. Vai kuka osaisi odottaa, että kesken ihan normaalia arkea taivaalta tipahtaa TV-sarjojen tekemisessä käytettävä valaistuslamppu? Jim Carry tulkitsee Trumanin osan hienosti, vaikkei leffa olekkaan carrymainen komedia.

King...Lord of the Ring

-Oikeastaan tämä on TTS:n kanssa jotakuinkin yhtä hyvä. Kertakaikkiaan eeppinen kaikkien tuntema tarina, jonka teossa ei ole tehosteita säästelty. Elijah Woodin (Frodo), Ian McKellenin (Gandalf) ja Viggo Mortensenin (Aragorn) näyttelijäsuoritukset erityisesti olivat mainioita. Erittäin merkittävä elokuva.

Nämä leffat nyt tulivat ensimmäisenä mieleen muiden ylitse nousevina. Lisäksi James Bondit, niin 60, 70, 80, 90, kuin 2000 luvulla tuotetuktin kannattaa tsekata. Samantyyppisiä tarinoita ovat myös Indiana Jonesit, joita tehtiin vain kolme kappaletta, ja jotka juurikin tänä viikonloppuna esitetään peräkkäin Nelosella.

Itse olen erittäin kaikkiruokainen elokuvien suhteen, ja minuun uppoaa niin komediat, toimintapätkät kuin vanhemmatkin leffat. Vanhemmista elokuvista voisin suositella ainakin Capran "Ihmeellinen on elämä" (Wonderful life), joka muistaakseni esitetään taas joulun tienoilla. Vankileiri 47, II Maailmansodan aikaisista, natsien vangeiksi jääneistä amerikkalaisista sotilaista kertova mustavalkopätkä on _todella_ hyvä. Minua vaivaa vieläkin, että mikä on se kappale jota siinä lopussa vihellellään! Murrh!

Kotimaisista pidän eniten Uunoista ynnämuista Speden leffoista, Pekka ja Pätkä pätkätkin menevät, ja myös Pahat Pojat, Helmiä ja Sikoja, ja Vieraalla Maalla tyyppiset uudemmat kotimaiset ovat ihan nautittavaa katsottavaa.

Kauhugenreen en ole vielä tutustunut, mutta pakko niitäkin on kai joskus katsoa. Hohtoa en viitsinyt edes kuin vähän vilkaista, puhumattakaan mistään Manaajista. Noh, ehkä vielä joskus. Ja voitte olla varmoja, että ryntään tänne heti kertomaan henkisen tasapainoni järkkymisestä noiden leffojen jäljiltä.

Loppujenlopuksi, oma leffojen Top 5 järjestykseni taitaa olla jotakuinkin seuraavanlainen:

1. The Truman Show
2. LotR
3. James Bondit
4. Tuntematon Sotilas
5. Vankileiri 47

Muuten, katsoiko joku eilen klo 00.00 alkaneen Lumivyöry-leffan Neloselta? Minä katsoin, ja petyin raskaasti. Kuvittelin näkeväni jotain 24 tyyppistä jännitysdraamaa, mutta sainkin saksalaisten tekemän, heikosti toteuttaman ö-luokan actionpätkän. Mitä mieltä muut olivat k.o. leffasta?

"Henkka" kirjoitti:
Jim Carry tulkitsee Trumanin osan hienosti, vaikkei leffa olekkaan carrymainen komedia.

Jim Carrey on osoittanut, että hän on vakavasti otettava näyttelijä komediankin ulkopuolella. Oikeastaan hänenhän kaksi parasta elokuvaa, Tahraton Mieli ja The Truman Show eivät ole komediota. Todella hyvä leffa tuo The Truman Show muuten. Pienempänä näin ensimmäisen kerran ja en tykännyt. Enhän minä siitä mitään älynnyt ja petyin, kun se ei ollut sellainen Jim Carreyn naamanvääntely leffa. Nyt kun tuli katsottua, niin vasta ymmärsi miten hyvä leffa olikaan kyseessä.

Muuten, katsoiko joku eilen klo 00.00 alkaneen Lumivyöry-leffan Neloselta? Minä katsoin, ja petyin raskaasti. Kuvittelin näkeväni jotain 24 tyyppistä jännitysdraamaa, mutta sainkin saksalaisten tekemän, heikosti toteuttaman ö-luokan actionpätkän. Mitä mieltä muut olivat k.o. leffasta?

No Hohto loppui 00.45, jonka jälkeen aloitin katsomaan kyseistä leffaa ja täyttä tuubaahan se oli. Ajattelin että tuohan leffa voisi olla hyvä, luettuani sen esittelyn TV-seiskasta, mutta Hohto loppui pahasti 00.45 ja Lumivyöry alkoi 00.00, joten en sen alkua nähnyt. Mutta samapa tuo, Hohto on niin loistava, upea leffa, joten ei jäänyt paljoakaan harmittamaan, etten siitä Lumivyörystä sitä 45 minuuttia nähnyt. Vittu, olisi pitänyt vain ruveta nukkumaan Hohdon jälkeen, sillä Lumivyöryn katsominen oli vain hyvää unenhukkaa.

Arvosteluasteikossani Lumivyöry saisi * 1/2.

"Ares" kirjoitti:
NO NIIN, HAUTAA... ...LOPUKSI TOIVON VIELÄ, ETTÄ SINUA EI EDES PÄÄSTETÄ NETTIIN.

Täytyy sanoa, että joudun kokemaan pettymyksen. Ensinnäkin, moinen fonttikoko saa sinut vain näyttämään debiililtä, kenties jopa vähemmänkin henkistä toimintaa omaavalta henkilöltä. Toisekseen, esim. musiikkimakuun takertuminen on todella wanha ja halpamainen keino yrittää vittuilla. Olisin kuvitellut tuollaisen perverssin pystyvän parempaankin, kokeiles uudestaan. Tuo litanja sai vaan hymyn huulille.

Ja vielä kommentit liittyen Carreytä koskevaan keskusteluun. Olen vahvasti sitä mieltä, että herra kuminaaman parhaat elokuvat ovat juuri nuo vakavammalla pohjalla pyöriskelevät teokset. Toki naamanvääntelykin taitoa vaatii, mutta enemmän meikäläisen vakuuttavat Carreyn draamallisemmat leffat. On ne vaan roimasti parempia, näyttelijänsuorituksiltaan ja nimenomaan elokuvallisesti, vaikka se idioottihuumorikin kelpaa joskus.

"Lutkus" kirjoitti:
Täytyy sanoa, että joudun kokemaan pettymyksen. Ensinnäkin, moinen fonttikoko saa sinut vain näyttämään debiililtä, kenties jopa vähemmänkin henkistä toimintaa omaavalta henkilöltä. Toisekseen, esim. musiikkimakuun takertuminen on todella wanha ja halpamainen keino yrittää vittuilla. Olisin kuvitellut tuollaisen perverssin pystyvän parempaankin, kokeiles uudestaan. Tuo litanja sai vaan hymyn huulille.

Hei, kamoon, oli niin mitäänsanomatonta materiaalia käytössä, että eihän siitä mitään irtoa. Mitä sinä minulle annat? Kirjoitat väärin sanan 'litania' ja minun pitäisi siitä saada jotain huumoria irti? Eipä ole oikein muutakaan. Sitä paitsi sellaiset perversiot, joita sinä harrastat eivät ole huvittavia. Glazofilia? Ketä se kiinnostaa? Mitä siitä saa irti? Amaurofilia on hiukan parempi, mutta ei siitäkään mitään hauskaa saa irti. Klismafilia... no siinä on jo jotain, mutta kuinka moni näistä lukijoista edes oikeasti tietää mikä on peräruiske? Heillä on ehkä joku idea nimen perusteella, mutta ei todellista tietoa.

Ja vielä kommentit liittyen Carreytä koskevaan keskusteluun.

Endless Sunshine of the Spotless Mind on melkoisella varmuudella paras hänen leffoistaan.

"Ares" kirjoitti:

Endless Sunshine of the Spotless Mind on melkoisella varmuudella paras hänen leffoistaan.

Eikös se ole Eternal Sunshine of the Spotless Mind?

Hmh, muistaako kukaan liittyikö Tim Burton mitenkään Twin Peaks-sarjaan? Tiedän toki että sen ohjasi Lynch, mutta jotenkin minulla on sellainen muistikuva että Burton olisi ollut tekemisissä Twin Peaksin pilotin kanssa tjsp. Oli tästä keskustelua aikaisemmin viikolla, ja hävetti kun en enää muistanut tuollaista mukavan triviaalia yksityiskohtaa..

Koska olen lukenut kummankin elämänkerran, eikä niissä mainittu mitään asiasta, niin epäilen.

Meta-aihetta.

Mitä helvetin ideaa on directors cuteissa, extended versioneissa ja muissa vastaavissa?

Jos elokuva on hyvä ja se on tuottanut paljon, onko se aivan pakko runnella lisäämällä siihen kohtauksia? Syyt siihen, miksi me yleensä pidämme tietyistä elokuvista ovat melko epäselviä. Jos hyvän elokuvan tempo rikotaan lisäämällä väliin uusia kohtauksia tai vaikka vain lisäämällä turhia efektejä, niin siinähän on kohtuuttoman suuri mahdollisuus, että silloin tuhotaan juuri se mikä leffasta teki hyvän. Apocalypse Now Redux on hyvä esimerkki. 50 minuuttia lisätavaraa? God damn it. Eihän siinä ole enää mitään järkeä. Kohtausvalikon mukaan mitään ei ole lisätty olennaisiin osiin, vaan leffaa on vain yksinkertaisesti pitkitetty.

Ja miksi ihmeessä 'Directors cut'? Jos ohjaajalle ei sovi elokuvan leikkaus, hänen ei pitäisi vuosia myöhemmin palata saman aiheen pariin ja tehdä uutta, vaan hänen pitäisi vetää nimensä pois projektista. Ja miksi ihmeessä ohjaajat ovat yleensä niin tehottomia, että kuvaavat läjäpäin materiaalia, jota ei käytetä, mutta voidaan sitten jälkikäteen lisätä leffaan? Tosin, Directors Cutit eivät kai useimmiten ole sitä...

Totta kai taustalla on aina ensisijaisesti raha. Uuden version uskotaan tuovan lisätuloja ja sen varjolla voidaan myydä muutama DVD enemmän. Mutta mitä jos uusi versio ei tosiaan olekaan niin hyvä kuin vanha? Mitä jos se vain ajaakin katsojia pois, tuhoaa ohjaajan mainetta ja pilaa koko brändin? Mielestäni Manaajan uusi versio oli lähinnä pitkäveteinen, vaikka siihen oltiin lisätty vain 11 minuuttia lisää materiaalia. Minun silmissäni se oli kuitenki selvästi huonompi kuin aikaisempi versio. Siihen lisätyt kohtaukset olivat irrallisia ja vain tuhosivat leffan intensiteettiä.

Juuri äsken katsoin niinkin hyvän leffan kuin Battle Royal. Siitä on samassa pakkauksessa molemmat versiot. Sinänsä hyvä idea, koska nyt minun ei ainakaan tarvitse nojautua siihen erikoisversioon, kun on alkuperäinenkin saatavilla. Ohjaajan versio oli 9 minuuttia pidempi, mutta ainakin minun silmissäni ne 9 minuuttia muuttivat koko leffan luonteen.

Ensinnäkin, Mitsukon hahmo muuttui täysin. Niille, jotka eivät muista, Mitsuko oli se tyttö, joka otti pelin tosissaan ja pärjäsi ensikertalaisista kaikkein parhaiten. Lisäyksissä näytetään pätkä, jossa hän lapsena tappaa miehen, joka yrittää käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen. Lisäksi näytetään kuinka hän eristäytyi muusta luokasta. Yhtäkkiä hänellä onkin kunnon motivaatio. Alkuperäisessä versiossa hän on vain bitch, joka listii huvikseen luokkatovereitaan, nyt hän onkin luontainen selviytyjä, joka tekee kaikkensa, siinä missä muut enemmän tai vähemmän alistuvat kohtaloonsa. Tosin, se vanhakin versio kelpasi minulle mainiosti. Suurin ongelma hahmossa on ehkä se, että 19-vuotias ei ole enää aivan uskottava 15-vuotias.

Toinen juttu oli se, että luokkahenkeä korostettiin enemmän kuin alkuperäisessä. Pätkillä jostain korismatsista luotiin sellaista tunnetta, että luokka oli tosiaan oppinut toimimaan jonkinlaisena joukkona ja oli hitsautunut yhteen (paitsi Mitsuko). Toki sisäisiä ristiriitoja oli, samoin kiusaamista, jne, mutta ne pätkät antoivat täysin erilaisen kuvan ja muuttivat siinä sivussa pelin luonnetta.

Battle Royalin ohjaajan versio (jos se tosiaan oli sellainen) olikin mielestäni ehkä onnistunein muutos alkuperäiseen nähden.

Lopuksi tällainen: Miksi ohjaajat (tai mikälie) vain aina lisäävät materiaalia? Jos he tosiaan näkevät, että tietty kohtaus pääsee leffaan ja lisäävät sen, niin eikö sen oikeutus lisäyksenä pitäisi vaatia sitä, että leffasta voidaan myös poistaa jotain? Muutenhan lisätty materiaali on leffan heikointa ja siten sen lisäämistä ei voi oikeuttaa.

En yritä edes esittää että olisin täysin perillä siitä kuinka elokuvia tehdään ja julkaistaan mutta olen elänyt siinä uskossa että tuottajilla ja yhtiöllä on toisinaan hyvinkin iso sananvalta siihen mitä elokuvaan laitetaan. Tällöin ohjaaja ei ehkä saa aikaan juuri senlaista elokuvaa kuin hän haluaisi, jolloin director's cutin julkaisu myöhemmin on hyvinkin perusteltua.

Ehdotuksesi että ohjaajan pitäisi yksinkertaisesti vetää nimensä pois projektista mikäli hän ei saa laittaa kaikkea haluamaansa elokuvaan on yllättävänkin epärealistinen. Hyvin harva elokuva on ollut täysi susi normaalina ja loistava director's cutina, joten ohjaajilla ei ole mitään syytä lähteä ovet paukkuen hyvästä elokuvasta, vain siksi että ei saanut kaikkea haluamaansa läpi.

Pidennetyt ja erilaiset versiot ovat suhteellisen usein perusteltuja. Hyvänä esimerkkinä käy Taru Sormusten Herrasta. Monelle jopa kolmen tunnin elokuva voi olla liikaa teatterissa istuttuna, melkein neljän tunnin pituus saattaisi pelottaa monia ja elokuva menettäisi tuloja. DVD:llä vastaavaa ongelmaa ei ole joten EE:n julkaisu oli hyvinkin viisas päätös. Entäs sitten Blade Runner? Director's Cut ihan turha? Pyh.

Ja mitä viimeiseen kappaleesesi tulee, elokuvan tekohan ei ole pelkästään parhaiden kohtausten laittamista riviin. Sellaiset avainsanat kuin "toimivuus", "rytmitys" ja "tempo" (jonka jopa itse mainitsit aikaisemmin) tulee myös huomioida. Jolloin poisjätetty kohtaus ei välttämättä olisi se huonoin, ei vain se sopivin.

Äläkä käyttäydy kuin erilaisten versioiden olemassaolo olisi ohjaajien/tuottajien tekemä henkilökohtainen loukkaus sinulle. Se ei ole seksikästä.


Jatkan nyt täysin toisella aiheella, elokuvalla jota parin viime päivän jälkeen olen ruvennut odottamaan oikein toden teolla.

Kun ensimmäisen kerran kuulin että Sin Citysta tehdänä elokuva, olin erittäin skeptinen. En uskonut että se voisi toimia. Mutta nähtyäni trailerin, olin täysin myyty. Kaikki tuntui olevan kohdallaan tunnelmaa myöten. Traileri oli kaunis vaikkakaan en ole vielä täysin varma kuinka se sarjakuvamainen mustavalkoinen tyyli toimii pitkässä elokuvassa.

Kehuja tulee myös näyttelijöiden valinnasta. Bruce Willis kovana jätkänä ei koskaan ole vikavalinta (vaikka Willis onkin roimasti esittämäänsä hahmoa nuorempi) ja Mickey Rourkesta on saatu hätkähdyttävän paljon esikuvansa näköinen. Odotan myös innolla mitä ihq Elijah Wood saa aikaan täysin toisenlaisessa roolissa.

Jos ei muuta niin Robert Rodriquez saa yleensä aikaan tyylikkäitä elokuvia eikä odotusta himmennä yhtään se, että Miller itse on ollut niin paljon osallisena elokuvan teossa että hänelle on myönnetty apu-ohjaajan vakanssi.

Sin City tulee rokkaamaan melkein yhtä paljon kuin minä, sanokaa minun sanoneen.

"Silly Cow" kirjoitti:
En yritä edes esittää että olisin täysin perillä siitä kuinka elokuvia tehdään ja julkaistaan mutta olen elänyt siinä uskossa että tuottajilla ja yhtiöllä on toisinaan hyvinkin iso sananvalta siihen mitä elokuvaan laitetaan. Tällöin ohjaaja ei ehkä saa aikaan juuri senlaista elokuvaa kuin hän haluaisi, jolloin director's cutin julkaisu myöhemmin on hyvinkin perusteltua.

Tietenkin tuottajilla ja yhtiöllä on sanavaltaa, mutta loppujen lopuksi ei kovin paljoa. Yhtiö ei määrää, että nyt tuo kohtaus tiputetaan, vaan yhtiö määrää, että pituutta on liikaa, sille pitää tehdä jotain tai, että väkivaltaa/seksiä on liikaa, sille pitää tehdä jotain.

Jos ohjaaja on tosiaan joutunut luopumaan liiasta seksistä tai väkivallasta, niin näkyykö se, että niitä on tuotu takaisin jotenkin uusissa versioissa? Ei.

Yleensä yhtiöiden vaikutus näkyy vain leffoissa, jotka unohdetaan joka tapauksessa. Varsinaisissa laatuelokuvissa se ei ole niinkään suuri. Kuinka usein sellaisiin kertakäyttöelokuviin tehdään myöhemmin korjauksia? Ei käytännössä koskaan. Muutoksia tehdään vain elokuviin, jotka ovat saavuttaneet jonkinlaisen aseman ja juuri silloin se on väärin. Sen vielä ymmärtäisin mainiosti, jos tusinaleffoja leikattaisiin uudestaan, jotta niistä saataisiin edes jotain irti, mutta ei onnistunutta taideteosta muuteta. Voisitko kuvitella, että Louvre menee ja korjaa Mona Lisan hymyä, koska se ei ole heidän mielestään riittävän selvä suurelle yleisölle? Kysymys on pohjimmiltaan kuitenkin samasta asiasta.

Ehdotuksesi että ohjaajan pitäisi yksinkertaisesti vetää nimensä pois projektista mikäli hän ei saa laittaa kaikkea haluamaansa elokuvaan on yllättävänkin epärealistinen.

Itse asiassa ei ole. Sitä on tapahtunut ja tulee varmasti tapahtumaan tulevaisuudessakin. Ohjaajilla oli jopa joku oma nimi, jonka he pistivät leffaan, jos eivät halunneet siihen omaa nimeään. Enpä tosin muista nyt yhtään sellaista leffaa, koska ne ovat todennäköisesti olleet sellaista roskaa, että kukaan niitä ei ole nähnyt.

[edit] http://en.wikipedia.org/wiki/Alan_Smithee [/edit]

Hyvin harva elokuva on ollut täysi susi normaalina ja loistava director's cutina, joten ohjaajilla ei ole mitään syytä lähteä ovet paukkuen hyvästä elokuvasta, vain siksi että ei saanut kaikkea haluamaansa läpi.

Ei hänen tarvitsekaan saada kaikkea haluamaansa, mutta hänen pitäisi saada jonkinlainen hallinta. En minä ainakaan pistäisi nimeäni teoksen alle, jota en pitäisi omanani ja leffan pitäisi olla ohjaajan luomus. Toki erilaiset taloudelliset paineet vaikuttavat ja niin edelleen, mutta miksi hankkia ohjaaja, jos häntä ei sitten edes kuunnella?

Hyvä ohjaaja maksaa vähintään miljoonia, mahdollisesti enemmän kuin kovan luokan tähdet. Jos joka tapauksessa seurataan jonkun muun visiota, miksi ei hankkia jotain halpaa ensikertalaista suoraan koulusta?

Pidennetyt ja erilaiset versiot ovat suhteellisen usein perusteltuja. Hyvänä esimerkkinä käy Taru Sormusten Herrasta. Monelle jopa kolmen tunnin elokuva voi olla liikaa teatterissa istuttuna, melkein neljän tunnin pituus saattaisi pelottaa monia ja elokuva menettäisi tuloja. DVD:llä vastaavaa ongelmaa ei ole joten EE:n julkaisu oli hyvinkin viisas päätös

Turhia elokuvia, jotka olisi pitänyt hoitaa joka tapauksessa jotenkin toisin kuin tehtiin.

Entäs sitten Blade Runner? Director's Cut ihan turha? Pyh.

Okei, sinulla on yksi esimerkki. Teepä siitä sitten jonkinlainen yleistys.

Ja mitä viimeiseen kappaleesesi tulee, elokuvan tekohan ei ole pelkästään parhaiden kohtausten laittamista riviin. Sellaiset avainsanat kuin "toimivuus", "rytmitys" ja "tempo" (jonka jopa itse mainitsit aikaisemmin) tulee myös huomioida. Jolloin poisjätetty kohtaus ei välttämättä olisi se huonoin, ei vain se sopivin.

Ja nyt vain todistat sitä pointtiani. Miksi lisätä sinne jotain, mikä muuttaisi leffaa mahdollisesti hyvinkin paljon, kun se voi tuhota koko leffan?

Äläkä käyttäydy kuin erilaisten versioiden olemassaolo olisi ohjaajien/tuottajien tekemä henkilökohtainen loukkaus sinulle. Se ei ole seksikästä.

Selvennä.

(vaikka Willis onkin roimasti esittämäänsä hahmoa nuorempi)

Roimasti? No jaa... Willis täyttää ensi vuonna 50, joten ei se ero nyt niin massiivinen ole.

Sin City tulee rokkaamaan melkein yhtä paljon kuin minä, sanokaa minun sanoneen.

Toivottavasti nyt ainakin vähän enemmän, koska ajattelin mennä ensimmäisen kerran vuosiin oikein teatteriin asti katsomaan tuon.

Enempää en kommentoi, koska olen jo ranttinut aiheesta jossain muualla. Tiivistetysti: Robert Rodriguez on mokaillut, mutta sopivalla avustuksella hän sitä tuskin tässä tapauksessa tekee.

Jos ketään kiinnostaa, niin tein tekemisen puutteessa tämmöisen listan DVD:stä, mitä juuri kävin ostamassa Anttilasta:

Die Hard Special Edition
Die Hard 2 Special Edition
Die Hard with Vengeance Special Edition
Unbreakable - Särkymätön
Prinssille Morsian

"Vega" kirjoitti:
No niin muokkasinpas vähän viestiäni ja tein Top listan tänne:

Parhaat leffat Top-lista:

1. Beverly Hills Cop (1984)
Murphyn paras leffa, turha väittää vastaan.

2. Forrest Gump (1994)
Paras draama leffa ikinä.

3. Die Hard (1988)
Paras action leffa.

4. Pulp Fiction (1994)
Paljon hyviä näyttelijöitä ja ohjauskin on loistavaa.

5. Halloween (1978)
Paras kauhuleffa (parempi kuin Hohto, joka ei ole pelottava)

6. Rocky (1976)
Stallonen paras.

7. Beverly Hills Cop III (1994)
Melkein yhtä hyvä kuin ykkönen, saa nauraa.

8. Nuija ja tosinuija (1994)
Jim Crreyn hauskin.

Eli nämä leffat ovat taattua viiden tähden kamaa jota suosittelen.

Neljä kahdeksasta lempielokuvastani tehtiin vuonna 1994..

Toin tämän listan nyt tähän esille, kun tiedän ettei kukaan noita vanhoja viestejä enään rupee kahlaamaan

Katsoin juuri (toisen kerran) Lost in Translationin. Oli yhtä kuiva kuin ensimmäisellä kerrallakin. Vain Bill Murray pelastaa leffan, ilman häntä se olisi pitkitetty sketsi, jolla pitäisi olla pituutta enintään 3 minuuttia tai ehkä muutaman kolmiminuuttisen verran kauden aikana.

Tällä kertaa yksi juttu jäi kuitenkin kiusaamaan minua:

Charlotte (piti tarkistaa nimi, koska se ei jäänyt mieleen) oli lukenut filosofiaa jossain yliopistossa (Yale?) ja nyt hänellä oli ongelma: Hän ei tiennyt mitä tekisi elämällään. Mistä hän haki apua? Jostain helvetin CDstä, jossa joku hihhuli kertoo kuinka sielu on päättänyt jo ennen elämän alkua mitä henkilö tulee tekemään.

Okei, jos joku tosiaan on lukenut yliopistossa ainakin kolme vuotta (kandin tutkinto) filosofiaa, voidaan olettaa, että hänen maailmankatsomuksensa olisi jo sen verran kehittynyt, että hänen ei tarvitsisi hakea apua tuollaisista lähteistä.

Minua ottaa henk. koht. tuollainen harvinaisen paljon päähän. Okei, kaikilla on ongelmansa, useimmille meistä ei ole selvää lapsena tai edes nuorena, mitä tulemme tekemään isona. Toisaalta, sillä ei ole mitään väliä. Jokainen meistä vain päätyy johonkin hommaan, jotkut sellaiseen mistä pitävät, mutta luonnollisesti se ei ole kaikille mahdollista. Tuollaisesta asiasta itkeminen on vain pateettista ja sai minut ainakin suhtautumaan hahmoon erittäin negatiivisesti.

Sitten tajusin mistä on kyse: Leffan on käsikirjoittanut ja ohjannut Sofia Coppola, Francis Ford Coppolan tytär. Ilmeisesti hänen omat ongelmansa elämän aikana ovat olleet samaa luokkaa. Helppoahan se on tuollaisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään ongelmia toimentulon suhteen, miettiä sitä uraa. Sitähän Charlottekin teki: Hän vain roikkui hyvätuloisen miehensä mukana ja itki ongelmiaan. Sitten leffan kerronta yrittää vielä esittää, että hänen elämänsä on jotenkin karseaa, kun kukaan ei ymmärrä hänen maailmantuskaansa. Olen joskus nähnyt leffoja huonommistakin aiheista, mutta eipä tule heti mieleen.

Veikkaanpa, että Bob Harris on myös omaelämänkerrallinen. Sofia ei pitänyt siitä lapsena, että iskä ei ollut tarpeeksi kotona, vaan oli aina jossain filmaamassa.

No, olen tässä nyt ottanut ennakkoa yhden Subleffan suhteen... Nimittäin kultti-klassikko Evil Deadiin.
Kaikki (no, ainakin useammat) tietävät sinipaitaisen moottorisaha-kätisen miehen, joka taisetelee pahuuttua vastaan nimeltään Ash.

(Huom! Tässä voi olla hyvin mahdollisesti spoilereita, joten jos ette ole nähnyt, älkää lukeko.)

Elokuvat ovat Sam Raimin käsialaa, joka on tullut enemmän tunnetummaksi Spider Man -elokuvistaan. Oikeastaan tuon olisi pitänyt sanoa toisinpäin, koska Sam Raimi tuli tunnetuksi ennemin Evil Deadien myötä.

ED on yksi "kolmiosaisesta" kauhu elokuvasta. Tosin on huhuttu, että olisi tulossa neljäs osa, mutta Sam Raimi ja Bruce Campbell ovat sanoneet sen katteettomaksi, mutta sitähän ei koskaan tiedä.
Maailmalla ED on kauhu kultuurin kulmakiviä, mutta Suomessa se joutui sen aikaisen sensuurin saksiin ja leikattiin aika huonoksi kopioversioksi. Kuitenkin, nyt ED on julkaistu leikkaamattomana ja tietenkin K18 läpyskällä, joka on hyvä ainakin ensimmäisen osan kohdalla.
Pääasiassa elokuva on aikalailla verinen ja väkivaltainen, etenkin ensimmäinen osa, mutta loput kaksi(etenkin kolmas-osa) ovat slapstick-komedialla höystettyjä.


Evil Dead (1981)
Elokuva kertoo viidestä nuoresta opiskelijasta, jotka majoittuvat hylättyyn pieneen taloon metsän keskellä. Ennen heitä professori oli tutkinut siellä vaimonsa kanssa, jotka ovat mystiisesti kadonneet, Book of the Dead -nimistä kirjaa. Nuoret saapuvat talolle ja kuuntelevat professorin nauhoittaman nauhan...
Elokuva ottaa itsensä välillä liian vakavasti, joten mielestäni tämä ei ole kovin hyvä kauhuleffa. Kuitenkin, se tuo vastauksia moneen kysymykseen, jos on nähnyt vain aikaisemmat osat elokuvasta. Kuitenkin, katsomisen arvoinen kokemus, jos ikää riittää.

***

Evil Dead 2 (1987)
Tämä on oikeastaan uudestaan tehty ED. Sam Raimi olisi halunnut ykkösenkin olevan samankaltainen, mutta muistaaksen rahanpuute oli taas kyseessä, joten siitä hän ei voinut tehdä.
Ash ja Linda tulevat tällä kertaa kahdestaan talolle, jossa he toivovat viettävänsä rauhallista iltaa kaksistaan, mutta yö muuttuu tramaattisesti kun taas he kuuntelevat professorin nauhan...
Elokuva on verrattuna ensimmäiseen osaan paljon onnistuneenpi ja siinä on käytetty hieman slapstick-huumoria ja se ei ota niin vakavasti itseään kuin edeltäjänsä. Tämä oli hyvä, sillä tavallaan elokuvasta "nauttii" paljon enemmän. Tempo on myös paljon nopeampaa ja mieluisampaa. Tosin vaikka tämä on selvästikin lievempi, kuin ensimmäinen osa, on tämä silti leimattu K18 -vuotiaille, joten... ei ole pikkuisten katseltavaa.
Katsomisen arvoinen kokemus myös tämäkin.

****

Army of Darkness (1993)
Elokuva jatkaa suoraan siitä mihin kakkonen jäi, kuitenkin hieman miksattuna. Alkussa tulee pieni kertaus, siitä mitä tapahtui viime elokuvan lopussa ja sitten jatkaa omalla slapstick -huumorilla eteenpäin. Kolmas-osa onkin täynnä slapstick kohtauksia(muttei kuitenkaan mielestäni liikaa), jotka ovat mielestäni hyviä. Suoraan voi sanoa, että tämä on huvittavin "kauhu" leffa, jonka olen koskaan nähnyt ja ensimmäinen osa ED elokuva trilogiasta.
En ole nähnyt leikkaamatonta versiota, ainoastaan joskus aikanaan tv-tulleen version, enkä tiedä onko nyt DVD:lle ilmestynyt versio erillainen. (Tosin olisin kyllä nähnyt, jos olisin vain ottanut sen Anttilan hyllyltä... mutta olen aina liian myöhässä, sillä sitä ei enää ole siellä.)
Sen perusteella mitenkä se silloin oli ikärajaksi laitettu, uskoisin sen olevan K15 (ent.K16).
Hieman riippuu ihmisestä pitääkö slapstick -huumorista, mutta mielestäni en suosittelisi tätäkään vanhaa hyvää leffaa jättämättä väliin.

****


Nykypäiväkin näkee paljon kopioituja juttuja näistä elokuvista, kuten käveleviä käsiä (Adams family((tiedän ehkä kirjoitettuväärin.) Sitten olen ainakin itse törmännyt käytettyyn lauseeseen;
"This....is...my...Boomstick!"
Sitten elokuvasta on otettu mallia ja juttuja myös eri tv-sarjoihin peleissä ja musiikeissa.

Muutamia esimerkkejä:

Reboot (tv)
Animaniacs (tv)
Nightmare on Elm Street (Elokuva)
Lord of the Rings: The Two Towers (E)
Ghostbusters 2 (E)
Lilo & Stitch (E)


Siinä oli ensimmäinen kokeilu kirjoittaa tähän topikkiin. Meni varmasti aivan perseeleen, mutta toivottavasti ei kovin pahasti.

Battle Royale

"Ares" kirjoitti:
Joo, niinhän se nimi tietenkin menee...

Korostan kuitenkin, että leffa ei ole pelkästään raaka raakuuden vuoksi, vaan siinä on taustalla jonkinlainen pointtikin, vaikka se ehkä onkin melko epäselvä välillä.

Totta kai se, että koulun univormuihin pukeutuneet tytöt ampuvat toisiaan konetuliaseilla saattaa välillä viedä huomion...

Heh , välillä vähän hauskakin leffa vaikka onkin raaka.. Siinä yhessäki kohdassa joku tyttö ampuu pojan ja poika sanoo '' I Love Y... ''... Blör sitten se kuolee Ja sitten se tyttö ampuu itsensä

Aika selkeätä muutosta Evil Deadeissa on huomattavissa mitä pidemmälle trilogia etenee. Siinä missä ykkönen on enemmänkin kauhua pieni virne silmäkulmassa, kakkonen tuppaa olemaan jo melkeinpä puhdasta mustempaa komediaa, eikä kauhusta voida edes puhua. Kolmososa jatkoi kakkosen raiteilla ollen selvä komedia, ja vaikka monet ovatkin teilanneet kolmosen juuri sen pelkän komediallisuuden vuoksi, itselleni kyllä uppoaa täysin.

Jatko-osat ovat omalla kohdallani onnistuneempia kuin se alkuperäinen. Bruce Campbell jatkaa osuvien one-linereiden viljelemistä ja musta huumori kukkii kauneimmillaan, unohtamatta etenkään kakkosen hilpeätä splatter-meininkiä. Kauhukomediat ovat kyllä siitä kummallinen yhdistelmä, että harvoin nämä kyseiset genret täysin onnistuneesti kulkevat käsi kädessä, mutta niin kakkos kuin kolmososakin mielestäni ovat toimivia lajinsa edustajia. Ykkönen on kuitenkin se klassikko ja joka tapauksessa sellainen uranuurtaja kauhugenressään, että kyllähän se yleissivistyksenkin puolesta jokaisen pitäisi katsella. Tänään viimeistään, jos on onnistunut aikaisemmin missaamaan.

Tulikin mieleeni tässä, että mitenhän olisi käynyt, jos Raimi olisi sarjakuvalle uskollisemman ja pehmeämmän tyylin sijaan tehnyt Spidermaneista hieman mustempaa tavaraa. PG-13 roskakoriin, Campbell sukkahoususankariksi vitsejä laukomaan, synkkyyttä ja verta kehiin?

"Ares" kirjoitti:

"Silly Cow" kirjoitti:

Pidennetyt ja erilaiset versiot ovat suhteellisen usein perusteltuja. Hyvänä esimerkkinä käy Taru Sormusten Herrasta. Monelle jopa kolmen tunnin elokuva voi olla liikaa teatterissa istuttuna, melkein neljän tunnin pituus saattaisi pelottaa monia ja elokuva menettäisi tuloja. DVD:llä vastaavaa ongelmaa ei ole joten EE:n julkaisu oli hyvinkin viisas päätös

Nain yhtena niista lukemattomista jotka leffoista diggasivat, olen kiinnostunut sinun nakokannastasi miten elokuvat olisi tullut toteuttaa. Hiertaako sinua Tom Bombadilin poisto vai onko siina jotain muutakin vikaa?

Itse tiedostin vain joitakin isoja virheita koko elokuvassa jotka minua hairitsivat (haltioita Helmin Syvanteessa, aavearmeijan korostettu merkitys ja viimeisen taistelun Valon joukkojen mitaton koko), mutta muuten nautin siita erittain paljon. Tosin, jostain syysta Frodon ja Samin osuudet hiersivat jollain tapaa leffoissa jota en kirjassa huomannut. Vaikea sanoa mika kyrsi mutta jostain syysta tuli ne osuudet skipattua jos yksin leffoja satun katsomaan.

Sitten, vahan sanaa M. Night Shyamalanin leffasta The Village (Kyla):

Eilen illalla tuli tama katsottua, ja leffa oli vahan plusmiinus-kokemus. Toisaalta se petti pahasti kauhupuolella (mita mm. leffan trailerit ja takakansiteksti painottivat eritoten), mutta toisaalta ainakin minuun leffan visuaalisen annin vaikutus oli suorastaan hatkahdyttava. Varien kaytto ja lavasteet olivat aarimmaisen tyylikkaita, ja oikeastaan koko leffasta huokui samanlaista henkea kuin Eremitaasin taideteoksista. Leffan lopussa myos koin jonkinasteisen valaistumisen, leffa kun ei kauhua ole vaan pikemminkin fantasiaelokuva.

Suosittelisin tata vaikka vuokrattavaksi tai ladattavaksi. Hirveita kauhuelamyksia tuskin kannattaa odotella.