Tuli tuo Ronin tilattua blu rayna.. arvosteluiden perusteella elokuvan pitäisi olla hyvä, ketään nähnyt kyseistä elokuva? Ettei kuitenkaan rahat ihaan hukkaan menisi kun kyseessä olisikin Pulp Fictionin kaltainen fiasko. Harvoin tosin De Niron leffat ovat pettäneet.
Leffat
Ettei kuitenkaan rahat ihaan hukkaan menisi kun kyseessä olisikin Pulp Fictionin kaltainen fiasko.
Nyt oikeesti vähän selityksiä kehiin.
Juurikin näin, selityksiä kehiin. Pulp Fiction ja fiasko eivät vain kuulu samaan lauseeseen. Ei niin millään.
Siis.. itsehän katoin elokuvan vähää aikaan sitten arvosteluiden ja parin MSN jampan ylistyksestä, mutta elokuvahan oli kuin 3 elokuvaa yhdessä, sekava, jne, jne. Edes 3 suosikki näyttelijääni ei saanut elokuvaa näyttämään silmissäni hyvältä (Ving Rhames, Bruce Willis & Samuel L. Jackson) Ihmettelen miten jaksoin sen 3 tuntia olla edes ruudun edessä.
Ehkä olin liian väsynyt tai jotain katsomaan elokuvan..
Ehkä olin liian väsynyt tai jotain katsomaan elokuvan..
Whoa, hienoa, että tällä pallolla on toinenkin joka uskaltaa olla reilusti vastavirtaan Pulp Fictionin kanssa. Yksi yliarvostetuimmista elokuvista ikinä, joka aloitti Tarantinon alamäen. Kill Bill oli jo typerä, Death Proof huono ja tämä Basterds on surkea, pohjanoteeraus. Oikeasti, tarantinolta on karannut mopedi käsistä, tosin niin on hänen faneiltaankin. Tyyppi voi ohjata ja kirjoittaa toista tuntia merkityksetöntä dialogia ja silti saada kehuja ja ylistystä?
"Riveni" kirjoitti:
Whoa, hienoa, että tällä pallolla on toinenkin joka uskaltaa olla reilusti vastavirtaan Pulp Fictionin kanssa. Yksi yliarvostetuimmista elokuvista ikinä, joka aloitti Tarantinon alamäen. Kill Bill oli jo typerä, Death Proof huono ja tämä Basterds on surkea, pohjanoteeraus. Oikeasti, tarantinolta on karannut mopedi käsistä, tosin niin on hänen faneiltaankin. Tyyppi voi ohjata ja kirjoittaa toista tuntia merkityksetöntä dialogia ja silti saada kehuja ja ylistystä?
No ei ole pakko katsoa, kyllä meikä ainakin fanittaa lähes kaikkia miehen leffoja ja vaikka jossain esim. kill bill on vähän hmm..laimea juoni niin pienet yksityiskohdat tekee leffoista mahtavia. Pulp Fiction on muutenkin ehdottomasti 5 tähden leffa, itse myös pidin miehen Sin City leffasta. Uutta leffaa en ole vielä tsekannut ja juonikaan ei oikein innosta mutta varmaan ihan keskivertoa parempi leffa silti kyseessä.
Muutenkin olisi mielenkiintoista kuulla rivenin käsitys hyvästä leffasta sitten, sillä jos pitää Tarantion leffoja huonoina niin rimaa lienee suuuht korkella tai sitten on vaan erittäin, erittäin omaperäinen elokuvamaku
Mielestäni Pulp Fiction on huono elokuva, odotin loistavaa elokuvaa ja petyin todella pahasti. Hattua nostetaan vain Samuel Lee Jacksonille, ja Harvey Keitelille joka oli loistava The Wolfina.
Ja minä sentään tykkään kaikenlaisista elokuvista.
Ja minä sentään tykkään kaikenlaisista elokuvista.
Itse en ole ikinä ennen Pulp Fictionia todella törämännyt huonoon 3 tunnin elokuvaan.. ei siinä että olisin paljon nähnykkään
Godfather Trilogy
The Green Mile
Heat
Scarface
Goodfellas
Blood in Blood Out
Lasken 2h 30m leffat tosiaan 3 tuntisiksi.. nuo listaamani ovat kaikki kyllä mestariteoksia mutta ei Pulp Fiction kyllä napannut, se raiskaus-scene oli kanssa jotain niin paskaa..
Godfather Trilogy
The Green Mile
Heat
Scarface
Goodfellas
Blood in Blood Out
Lasken 2h 30m leffat tosiaan 3 tuntisiksi.. nuo listaamani ovat kaikki kyllä mestariteoksia mutta ei Pulp Fiction kyllä napannut, se raiskaus-scene oli kanssa jotain niin paskaa..
"erkko777" kirjoitti:
itse myös pidin miehen Sin City leffasta.
Sin Cityllä ei ole mitään tekoa Tarantinon kanssa yhtä lyhyttä kohtausta lukuunottamatta, se on Rodriguezin ja Millerin ohjaama ja käsikirjoittama.
Esimerkiksi Tarantinon Reservoir Dogs on hyvä elokuva. Alun humoristisen keskustelun jälkeen dialogi pysyy aiheessa ja vie juonta eteenpäin, toisin kuin turhat ja merkityksettömät läpinät Death Proofissa ja Basterdsissa. Jos totta puhutaan, niin Reservoir Dogs ei ole vain hyvä leffa, vaan loistava.
Muita loistaviksi luokittelemiani elokuvia ovat esimerkiksi Battle Royale, Blade Runner, Scarface, Talvisota, The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford, Avaruusseikkailu 2001, Ondskan ja Tohtori Outolempi. Nämä ovat siis täyttä viiden tähden matskua.
Jep no voidaan puhua ihan yli kaksi tuntisista leffoista (en ole varma kaikista ovatko yli kaksi tuntisia)... ja kun tohon lisätään nyt jotain nimiä joita tulee nopeasti mieleen;
Forrest Gump
Titanic
Casino
Kauriinmetsästäjä
Lorenzo's oil
Uhrilampaat
The Shawnshank Redemption
Ja lisää löytyisi noita katseltuja pitkiä elokuvia paljon, mutta nuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen. Jotain Nicholsonia tuonne pitäisi saada mutta en nyt muista leffojen nimiä ulkoa.
Paitsi mielestäni Kummisetä 3 oli liian poliittinen teos jos sitä täytyisi hyväksi kutsua. Myös erittäin paljon mainostettu The Departed on PASKA, joka tuntui olevan pelkkä kunnianosoitus Martin Scorsetelle.
EDIT: Niinjoo, mielestäni Heat on lähes melkein yhtä yliarvostettu elokuva kuin Pulp Fiction.
Forrest Gump
Titanic
Casino
Kauriinmetsästäjä
Lorenzo's oil
Uhrilampaat
The Shawnshank Redemption
Ja lisää löytyisi noita katseltuja pitkiä elokuvia paljon, mutta nuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen. Jotain Nicholsonia tuonne pitäisi saada mutta en nyt muista leffojen nimiä ulkoa.
Paitsi mielestäni Kummisetä 3 oli liian poliittinen teos jos sitä täytyisi hyväksi kutsua. Myös erittäin paljon mainostettu The Departed on PASKA, joka tuntui olevan pelkkä kunnianosoitus Martin Scorsetelle.
EDIT: Niinjoo, mielestäni Heat on lähes melkein yhtä yliarvostettu elokuva kuin Pulp Fiction.
Heat'han on todella hyvä ei jotain missä on Pacino & De Niro yhdessä voi olla paskaa, tosin kaikilla on omat mielipiteensä.
Joo, eihän tuo Godfather 3 ole kyllä mitään verrattuna edeltäjiinsä, täytyy sanoa että ensimmäinen osa on paras ja 2 lähes samaa tasoa, tosin vituttaa kun Clemenzaa ei saatu kakkoseen kun oli jotain ongelmia hänen ja tuotantotiimin kanssa tjsp, extroissa sanottiin että herra halusi naisensa kirjoittavan dialoginsa johon ei voitu suostua.
Ja jos tuosta Scarfacesta pitää kannataa katsoa myös Pacinon Carlito's Way, ei Scarfacen tasolle yllä mutta lähellä mennään.
Tuo Shawshank Redemption pitää kyllä katsoa, vielä ei ole tullut itse nähtyä.
Joo, eihän tuo Godfather 3 ole kyllä mitään verrattuna edeltäjiinsä, täytyy sanoa että ensimmäinen osa on paras ja 2 lähes samaa tasoa, tosin vituttaa kun Clemenzaa ei saatu kakkoseen kun oli jotain ongelmia hänen ja tuotantotiimin kanssa tjsp, extroissa sanottiin että herra halusi naisensa kirjoittavan dialoginsa johon ei voitu suostua.
Ja jos tuosta Scarfacesta pitää kannataa katsoa myös Pacinon Carlito's Way, ei Scarfacen tasolle yllä mutta lähellä mennään.
Tuo Shawshank Redemption pitää kyllä katsoa, vielä ei ole tullut itse nähtyä.
"Riveni" kirjoitti:
Whoa, hienoa, että tällä pallolla on toinenkin joka uskaltaa olla reilusti vastavirtaan Pulp Fictionin kanssa. Yksi yliarvostetuimmista elokuvista ikinä, joka aloitti Tarantinon alamäen. Kill Bill oli jo typerä, Death Proof huono ja tämä Basterds on surkea, pohjanoteeraus. Oikeasti, tarantinolta on karannut mopedi käsistä, tosin niin on hänen faneiltaankin. Tyyppi voi ohjata ja kirjoittaa toista tuntia merkityksetöntä dialogia ja silti saada kehuja ja ylistystä?
Count me in. Pulp Fiction ei vain säväyttänyt minua kovinkaan paljoa. Ihan turhia dialogin pätkiä ja tylsistyttäviä kohtauksia. Valopilkkuja toki löytyi, muun muassa mustan rikollispomon persraiskaus, kellotarina ja tämän mustan tyypin vahinkotappo auton takapenkille. Näissä nähtiin helvetin hyvää dialogia ja etenkin Tarantinon rooli dialogineen oli mahtava.
Pulp Fiction on siinä kolmen tähden paikkeilla minun listassani.
Reservoir Dogs on yksinkertaisesti vitun loistava, sitä ei voi kieltää. Toimiva dialogi, hyvä juoni, hyvä musiikki ja yleensäkin kaikki mitä tarvitaan hyvältä elokuvalta.
Kill Billeistä pidän todella paljon. Helvetin hyvin kuvattu ja maailman on jotenkin niin kirkas. Kaunis katsoa ja vaikka epärealistisuuteen sorrutaankin, ovat Kill Billit nautintoa.
Death Proof on aivan surkea elokuva. Ainoa valopilkku alun autokolari, jossa lentää raajat. Muuten aivan järkyttävän surkea ja tylsä elokuva.
Jackie Brownista olen pätkiä nähnyt ja pitäisi katsoa pois, kun kerran hyllystä löytyy. Hyvää elokuvaa siltä odotan niiden pätkien perusteella.
Kun nyt kerta elokuvista puhutaan, seuraavassa Titanic viidessä sekunnissa
Harmittavaa, kuinka hyllyssäni on niin monta elokuvaa joita en ole katsonut. The Shawnshank Redemption, Jackie Brown, Menetetty maa, 300.. Pitäisi katsoa pois, jos vain jaksaisin.
Itse taas puolestaan pidin tuosta Pulp Fictionista jo ihan sen takia, että se sisälsi hienoja hahmoja (casting oli todellakin kunnossa). Samuel L. Jackson Julesina laukomassa sitä samaa raamatunpätkää pinttyi ikuisesti pääkoppaani. Ja sitten nuo hahmot saatiin vielä vaikuttamaan ihan tavallisilta ihmisiltä. Alussa Jules (pohdiskeleva ja filosofinen) ja Vincent (Travolta, utelias kuin lapsi) keskustelivat, millä nimellä Big Macia kutsutaan eri maissa. Willisin hahmolle puolestaan luotiin alussa tough-guy vaikutelma, mutta lopulta huomataan, että tämä onkin hellä ja rakastava vaimoaan kohtaan. Sekä kunnioittaa syvästi isänsä muistoa. Sillä tämähän palasi henkensä kaupalla hakemaan asunnostaan sen isältään saadun/perityn (miten vain) esineen.
Samoin itse pidän siitä, ettei asioita sanota niin yksinkertaisesti kuin ne voisi sanoa, vaan ajaudutaan ihan sivuraiteille. Olikohan se lopussa, missä siellä huoltoasemalla siinä ryöstötilanteessa Jules ajautui puhumaan Fonziesta. Perinteisessä pätkässä tämä olisi vain sanonut jotain tyyliin: Pysykää rauhallisena, niin ketään ei satu tjs.
Tuo elokuva vain on juuri sen tyylinen, mistä satun pitämään. Kyllä tämä minun listallani on ehdottomasti *****. Reservoir Dogs on valitettavasti näkemättä Jackie Brownin kanssa. Itselleni ei niin kamalasti uponneet nuo Kill Billit. Hyviä elokuvia toki sitä en voi kieltää, mutta rehellisesti sanoen en edes muista noista pätkistä paljoakaan muuta kuin veriset taistelukohtaukset ja muutamat hauskat lohkaisut.
Aika huonoksi jäi kyllä tuo Deathproof ja IMDB:nkin apuun otettuani huomasin, etten muista pätkästä yhtään mitään, vaikka katsoin sen alle vuosi sitten. Mutta nyt sitten tällä hetkellä odotellaan Inglourious Basterdsia.
Samoin itse pidän siitä, ettei asioita sanota niin yksinkertaisesti kuin ne voisi sanoa, vaan ajaudutaan ihan sivuraiteille. Olikohan se lopussa, missä siellä huoltoasemalla siinä ryöstötilanteessa Jules ajautui puhumaan Fonziesta. Perinteisessä pätkässä tämä olisi vain sanonut jotain tyyliin: Pysykää rauhallisena, niin ketään ei satu tjs.
Tuo elokuva vain on juuri sen tyylinen, mistä satun pitämään. Kyllä tämä minun listallani on ehdottomasti *****. Reservoir Dogs on valitettavasti näkemättä Jackie Brownin kanssa. Itselleni ei niin kamalasti uponneet nuo Kill Billit. Hyviä elokuvia toki sitä en voi kieltää, mutta rehellisesti sanoen en edes muista noista pätkistä paljoakaan muuta kuin veriset taistelukohtaukset ja muutamat hauskat lohkaisut.
Aika huonoksi jäi kyllä tuo Deathproof ja IMDB:nkin apuun otettuani huomasin, etten muista pätkästä yhtään mitään, vaikka katsoin sen alle vuosi sitten. Mutta nyt sitten tällä hetkellä odotellaan Inglourious Basterdsia.
"Riveni" kirjoitti:
Whoa, hienoa, että tällä pallolla on toinenkin
Kuka se toinen sitten on? Itseasiassa silloin joskus 90-luvulla en kohdannut montaakaan ihmistä jotka olisivat oikeasti pitäneet Pulp Fictionista ihan vain siksi että se on hyvä elokuva. Valtaosalle se oli aika camp-juttu. Silloin itsekin pidin Reservoir Dogsista enemmän. Nyt myöhemmillä katselukerroilla se on alkanut vaikuttamaan vähän tyhjältä.
-Eihän näin pitäisi käydä
Komppaan kyllä kurhelaa Pulp Fictionin osalta. Yksi all time favourites -elokuvia itselläni eikä koskaan ole tylsistyttänyt. Ja nimenomaan ne dialogithan tekevät elokuvasta niin loistavan. Joku väitti että ne ovat turhia, mutta eiväthän ne ole. Vaikkeivat ne suoraan kanna juonta eteenpäin, ne rakentavat elokuvaa kuitenkin välillisesti. Jo pelkästään näyttelijäkaarti on sellainen, ettei täysin paska elokuva ole edes mahdollinen.
Niin, ja itse katsoin leffan ensimmäiset kymmenisen kertaa aikana, jolloin internet oli vielä porvarien juttu enkä ollut aiemmin kuullutkaan kuka on Tarantino, joten sanoisin, että mielipiteeni on hyvinkin objektiivinen.
No, taitaakin olla minulta aika turhaa odottaa, että ihminen joka pitää moista sontaläjää viiden tähden elokuvana osaisi arvostaa oikeasti hyvää elokuvaa. Tosin noiden muiden osalta olen samaa mieltä, mutta Jesse James nyt vain imee paskaa, ihan oikeasti.
Niin, ja itse katsoin leffan ensimmäiset kymmenisen kertaa aikana, jolloin internet oli vielä porvarien juttu enkä ollut aiemmin kuullutkaan kuka on Tarantino, joten sanoisin, että mielipiteeni on hyvinkin objektiivinen.
"Riveni" kirjoitti:
Muita loistaviksi luokittelemiani elokuvia ovat esimerkiksi Battle Royale, Blade Runner, Scarface, Talvisota, The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford, Avaruusseikkailu 2001, Ondskan ja Tohtori Outolempi. Nämä ovat siis täyttä viiden tähden matskua.
No, taitaakin olla minulta aika turhaa odottaa, että ihminen joka pitää moista sontaläjää viiden tähden elokuvana osaisi arvostaa oikeasti hyvää elokuvaa. Tosin noiden muiden osalta olen samaa mieltä, mutta Jesse James nyt vain imee paskaa, ihan oikeasti.
Jesse James nyt vain imee paskaa, ihan oikeasti.
Ei, väärin. Kyllä se on nyt joku muu kuin Jesse James joka niin tekee.
Ei Pulp Fictionia ja Jesse Jamesia voi edes verrata. Pulp Fiction on intensiivistä tykitystä, Jesse James on rauhallisesti rakentuva elokuva jolle pitää antaa aikaa ja jolle pitää uhrata mielenkiintonsa. Uhrata on oikea termi, koska jonkin uudenlaisen(tai JJ:n ollessa kyseessä vanhanaikaisen) ymmärtäminen vaatii aina aluksi ponnisteluja.
Itse pidän sekä Pulp Fictionista että Jesse Jamesista.
Tällä hetkellä on suuri halu nähdä vuosikausien jälkeen uudestaan Charlie Sheenin ja Clint Eastwoodin höpöhöpö-toimintaleffa The Rookie. Ehkä huomenna Anttilasta anastamaan se.
"Genghis Khan" kirjoitti:Sama. Alussa kyllä kun huomasin tuon viimeksi mainitun elokuvan keston, niin nousihan siitä väkisinkin heti epäilys mieleen. Mutta ei se kyllä tylsistyttänyt todellakaan kun vain antautui sen vietäväksi. Itse asiassa olisin katsonut mieluustikin vielä pidempään. Siitä jo saa hyvän kuvan, kuinka paljon tästä itse tykkäsin kun pituutta sillä on IMDB:n mukaan 160 minuuttia. Hiljaa hyvä tulee, pitää tämän elokuvan kohdalla täysin kutinsa. Ehdoton vuoden 07 helmi yhdessä Menetetyn Maan kanssa.
Itse pidän sekä Pulp Fictionista että Jesse Jamesista.
Onhan tuo Pulp Fiction nyt vaan melko valmista klassikko kauraa, en ainakaan itse ymmärrä miten joku ei voisi pitää tuosta elokuvasta. Mutta kiistanalaisempi tapaus on edelleen Kill Bill, se tuntuisi jakavan aika rankasti mielipiteitä, jopa Tarantinon fanien keskuudessa. Itselleni se on edelleen (katson sen yhdeksi elokuvaksi molempine osineen) parhaita leffoja joita olen nähnyt.
Jesse Jamesia olen nähnyt vain pätkän Canal plussalta ennen töihin lähtöä pari kuukautta takaperin ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta paha siitä on puolen tunnin pätkän perusteella sanoa mitään.
Tulipahan viimein The Wrestler katsottua ja se oli kieltämättä erittäin hyvä elokuva. Eniten siinä viehätti se kuvauksen alkukantaisuus, tuntui että elokuva on kuvattu pelkällä käsikameralla. Kuva heilui hiukan ja kuvauskulmat olivat välillä aika erikoisia, alussakin seurattiin Randyä lähes koko ajan hänen takaansa. Melko koskettava pätkä ja kertoo kyllä aika hyvin suurelle yleisölle mitä showpaini oikeasti on ja mitä se painijalta vaatii. Lopetus oli suorastaan huikea, ei ole pitkään aikaan tullut tuollaista leffan lopetusta vastaan mikä jättää täydellisesti kysymykset ilmoille.
Jesse Jamesia olen nähnyt vain pätkän Canal plussalta ennen töihin lähtöä pari kuukautta takaperin ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta paha siitä on puolen tunnin pätkän perusteella sanoa mitään.
Tulipahan viimein The Wrestler katsottua ja se oli kieltämättä erittäin hyvä elokuva. Eniten siinä viehätti se kuvauksen alkukantaisuus, tuntui että elokuva on kuvattu pelkällä käsikameralla. Kuva heilui hiukan ja kuvauskulmat olivat välillä aika erikoisia, alussakin seurattiin Randyä lähes koko ajan hänen takaansa. Melko koskettava pätkä ja kertoo kyllä aika hyvin suurelle yleisölle mitä showpaini oikeasti on ja mitä se painijalta vaatii. Lopetus oli suorastaan huikea, ei ole pitkään aikaan tullut tuollaista leffan lopetusta vastaan mikä jättää täydellisesti kysymykset ilmoille.
Pulp Fiction on kyllä melkein paras leffa ikinä. En kylläkään keksi yhtään parempaa leffaa. Ja se dialogi on parasta koko leffassa. Peruspaskanjauhantaa. Kuinka usein sitä näytetään niin laajasti elokuvissa?
Kun sen tekee Tarantino: Paras leffa ikinä.
Kun sen tekee joku Piotor Kwazginzky: Paska taideleffa, dialogi turhaa paskanjauhantaa.
Kun sen tekee joku Piotor Kwazginzky: Paska taideleffa, dialogi turhaa paskanjauhantaa.
"Riveni" kirjoitti:
Kun sen tekee Tarantino: Paras leffa ikinä.
Kun sen tekee joku Piotor Kwazginzky: p**ka taideleffa, dialogi turhaa paskanjauhantaa.
Tarantino = overrated
Pulp Fiction on silti oikein hyvä pätkä. Pitäsköhän sitä mennä katsomaan Kunniattomat Paskiaiset? Onkos ketään ehtinyt käydä katsomassa kyseisen pätkän? Kommenttia minkälainen oli?
"xploiTah" kirjoitti:
Pulp Fiction on silti oikein hyvä pätkä. Pitäsköhän sitä mennä katsomaan Kunniattomat Paskiaiset? Onkos ketään ehtinyt käydä katsomassa kyseisen pätkän? Kommenttia minkälainen oli?
Jos liki puolituntinen 40-luvun merkityksetön kapakkakeskustelu on mieleesi, käy ihmeessä. Jos ei ole, jätä väliin.
Tosin on leffassa omat hienotkin hetkensä. Niin, ja jos diggaat historiasta, jätä myös väliin, sillä Tarantinoa ei historiallinen paikkansapitävyys juuri tässä rainassa kiinnosta.
Niin, ja jos diggaat historiasta, jätä myös väliin, sillä Tarantinoa ei historiallinen paikkansapitävyys juuri tässä rainassa kiinnosta.
No ei kai kukaan tosissaan voi odottaa elokuvalta historiallista paikkansapitävyyttä. Eikä Tarantinon uudenlaiset historiatulkinnat pitäisi edes haitata katsojaa, koska tuo elokuva ei tunnu tavoittelevan edes minkäänlaista realistisuutta, niin kuin ei juuri mikään Tarantinon leffa viimeisen runsaan 10 vuoden ajalta.
IB lienee samaa sarjaa tyyliltään kuin Kill Bill tai Death Proof eli elokuva-elokuva. Eli suuri(n) viehätys leffassa perustuu erilaisten popkulttuuri- ja leffahistoriaviittausten bongaukseen. Eli mitään mullistavaa tai elokuvataiteellisesti puhuttelevaa ei liene tarjolla. Tarjolla on (roska)elokuva (roska)elokuvan ystävältä (roska)elokuvien ystäville. Ja siinä mielessä varmasti IB:kin paikkaansa puolustaa.
Toki, olisi seuraavaksi jo virkistävää nähdä Tarantinolta taas kiehtovaa rikoselokuvaa Dogsin tai Jackie Brownin hengessä.
Sheenin ja Eastwoodin The Rookie tarttui tänään vihdoin mukaan. Jos siis tekisi iltakävelyn Nostalgiakatua pitkin.
Tänään tuli Kellopeliappelsiini on BLUE FUKKEN RAEH.
Halvalla irtosi amazonista. Pitäisi olla sen arvoinenkin, saas nähdä jos tänä iltana sitten katsoisi.
Halvalla irtosi amazonista. Pitäisi olla sen arvoinenkin, saas nähdä jos tänä iltana sitten katsoisi.
Viimeisin elokuva jonka katsoin oli Kaappaus metrossa Pelham 1 2 3. kävin katsomassa elokuvan elokuva teatterissa. Ja elokuvaa voin suositella kaikille jotka pitävät jännäreistä. Elokuvassa ei väkivaltaa hirveästi ole mutta muutama tiukka kohtaus on mukana. Denzel Washington ja John Travolta vetävät mainot roolit elokuvassa. Travolta yksinkertaisesti osaa vetää niin hyvin pahiksen roolin mutta toisaalta leffan loppuun mennessä hänen hahmoaan käy hieman sääliksi. Edelleen sanon suosittelen leffaa kaikille jotka pitävät jännittävistä elokuvista joissa on jännittävä juoni.
"Velocity" kirjoitti:
Tänään tuli Kellopeliappelsiini on BLUE FUKKEN RAEH.
Halvalla irtosi amazonista. Pitäisi olla sen arvoinenkin, saas nähdä jos tänä iltana sitten katsoisi.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt mikä idea on ostaa kymmeniä vuosia vanhoja elokuvia Blu-Rayna. Tuskin se kuvanlaatu on DVD:tä parempi, kun elokuvakin on kuvattu aikanaan kameralla, joka nykymittapuulla on surkea.
"Tzei-em" kirjoitti:"Velocity" kirjoitti:
Tänään tuli Kellopeliappelsiini on BLUE FUKKEN RAEH.
Halvalla irtosi amazonista. Pitäisi olla sen arvoinenkin, saas nähdä jos tänä iltana sitten katsoisi.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt mikä idea on ostaa kymmeniä vuosia vanhoja elokuvia Blu-Rayna. Tuskin se kuvanlaatu on DVD:tä parempi, kun elokuvakin on kuvattu aikanaan kameralla, joka nykymittapuulla on surkea.
Itseasiassa elokuvafilmin laatu oli 70-luvulla huomattavasti tarkempi kuin mihin BluRay kykenee nyt. Digitaalinen kuva on vielä kaukana filmin ja diojen tarkkuudesta.
"Riveni" kirjoitti:
Itseasiassa elokuvafilmin laatu oli 70-luvulla huomattavasti tarkempi kuin mihin BluRay kykenee nyt. Digitaalinen kuva on vielä kaukana filmin ja diojen tarkkuudesta.
Ehkä, mutta osataanko sitä kääntää digitaaliseen muotoon ilman, että laatu kärsii?
Nyt on viime aikoina tullut katseltua ihan helvetisti elokuvia, kolme viikon aikana lähes joka ilta on joku tulltu katsottua. Innostus leffoja kohtaan onkin kasvanut melkoisesti tässä kun on viimein kunnon leffateatteri kotona, 5.1 äänentoisto laatuvehkeillä ja 42 full HD taulutelevisio antavat aika paljon lisää potkua leffojen katseluun. Tällä hetkellä hyllyssä odottaisi ainakin City Of God, Kubrickin Avaruusseikkailu ja Leonen Vain muutaman dollarin tähden. Katsottuna on sitten iso liuta ja ajattelinkin alkaa silloin tällöin jotain leffa-arvosteluja väsäämään. Olen myös huomannut etten mielelläni täysiä vitosia leffoille anna, siihen on oikeutettu tällä hetkellä ainoastaan Kummisedät I & II, Ilmestyskirja. Nyt, ja kenties Kill Bill (näen leffan yhtenä kokonaisuutena) sekä Pulp Fiction. Taannoin arvostelemani The Dark Knight ei siis kaikesta huolimatta vitosta ansaitse, siitäkin löytyisi parantamisen varaa. Mutta neljä puolikkaan/neljä plussan sille uskallan antaa.
Mutta joo. Leffoja olisi vaikka kuinka siis katsottuna, joten täytynee kai vain valita mistä aloittaa. Otetaan alkuun hiukan uudempi elokuva, Frank Darabontin uusin tulkinta Stephen Kingin The Mist kirjasta.
The Mist
Frank Darabont on tunnettu elokuvista Shawshank Redemption ja green Mile, jotka molemmat sijoittuvat vankilamiljööseen, ollen kuitenkin hiukan jotain muuta kuin vankilaleffoja. Molemmat elokuvat perustuvat Stephen Kingin tarinoihin ja vuonna 2007 Darabont palasi tekemään jälleen elokuvaa Stephen Kingin luomuksesta The Mist. Tarina kertoo pienestä jenkkikaupungista, jossa ilmenee eräänä iltana raju ukkosmyrsky paikallisen järven yläpuolella. Seuraavana päivänä eräs asukas David Drayton (Thomas Jane) katselee myrskyn aiheuttamia vahinkoja ja huomaa samalla outoa sumua järven päällä. Hän lähtee naapurinsa Brent Nortonin (Andre Braugher) ja poikansa Billy Draytonin (Nathan Gamble) kanssa markettiin keskustaan, mutta nopeasti he huomaavatkin joutuvansa sinne vangeiksi, kun järven päällä ollut usva valtaa koko kaupungin ja ulkona olevat ihmiset tuntuvat katoavan satunaisten huutojen saattelemana. Pian selviää, että usvassa elää jotain mikä ei kuulu tähän maailmaan, toisinsanoen hyönteisten ja hämähäkkien kaltaisia aggressiivisia olentoja jotka eivät epäröi syödä ihmislihaa. Mutta tämä ei ole lopulta Draytonin ja muiden kauppaan sulkeutuneiden ihmisten ainut ongelma, kun nurkkaan pakotettuina kaupan ihmiset alkavat siirtyä keskenäänkin sotajalalle...
En tiennyt välttämättä mitä odottaa tältä elokuvalta, mutta ottaen huomioon että kyseessä on Darabontin leffa Stephen Kingin romaanista, niin odotuksia oli jonkinverran ilmassa. Enkä minä kyllä tähän elokuvaan pettynyt, vaikka se kaukana täydellisestä onkin. Heti alkuun on todettava että leffasta saa luultavasti enemmän irti, mikäli on perehtynyt Kingin Musta Torni saagaan, oikeastaan tämä pätee kaikkiin Kingin elokuviin. Näitä elokuvia ymmärtää paremmin kun tietää mikä niiden taustalla pohjimmiltaan on (=Musta Torni). Jo leffan alku sai pienellä yksityiskohdallaan hymyn kasvoille, kun päähenkilö David tekee piirrustusta, jossa on Musta Torni, Gileadin Roland ja tarinan legendaarinen ruusu. Elokuvan kannalta epäolennainen asia, mutta ihan näppärä veto. Leffa ei turhaan aikaile, alkuhässäköiden jälkeen mennään nopeasti itse tarinan ytimeen, eli usvan aiheuttamiin seurauksiin. Elokuva kuvaa aika näppärästi ihmisten toimia kaupassa ja kaikkien muutosta olosuhteiden muuttuessa pahemmiksi. Aluksi kaupassa on vain läjä erilaisia ihmisiä sulassa sovussa, mutta kaikkien eri luonteenpiirteet tulevat pahimmassa ja parhaimmassa muodossaan ajan myötä esille ja tämä aiheuttaa rajujakin konflikteja tässä oudossa sosiaalisessa ympäristössä. Tärkeimmät avantekijät ovat itse David Drayton, naapuri Brent Norton sekä kiihkouskovainen rouva Carmody (Marcia Gay Harden). Loput ovat sivuhenkilöitä, toiset merkittävempiä ja toiset vähemmän merkittäviä.
Pikkuhiljaa ihmiset suuntautuvat eri leireihin kaupassa, aluksi nuottasilla ovat itse Drayton ja hänen naapurinsa Norton, joka ei suostu uskomaan Draytonin puheita siitä, että ulkona on jotain vaarallista. Molemmilta löytyy omat kannattajansa ja tämä rikkoo jo heti alkuun yhteishenkeä kaupassa. Suurimmaksi uhaksi koko porukalle ilmenee lopulta kuitenkin kiihkouskovainen rouva Carmody, joka alkaa julistaa raamatun sanomaa ja saarnaamaan tulleesta tuomionpäivästä. Aluksi hän on sanansa kanssa yksin, mutta kun ihmisiä kuolee tarpeeksi ja ilmapiiri alkaa muuttua tarpeeksi hysteeriseksi, niin hän saa yllättäen paljon kannattajia, jotka ovat pelastuksen perässä ja valmiita tekemään kaikkensa pitääkseen jumalansa suopeana, tarvittaessa jopa uhriverellä. Tämä tekee itse kaupan sisätiloista lähes yhtä vaarallisen ympäristön kuin mitä ulkona oleva usva pitää sisällään. Tämä kaupan sisäinen taistelu järjen ja kiihkon kesken nostaa paljon leffan pisteitä, se antaa sille ihan omaa särmää. Mutta kenties se merkittävin seikka mikä nostaa tämän leffan omalle jalustalleen on sen lopetus. Harvoinpa tulee näin julmaa lopetusta leffalla vastaan.
Kaikinpuolin elokuvassa on siis paljon tarttumapintaa ja juoni kulkee sujuvasti. Usvan hirviöt ovat vain yksi uhkatekijä elokuvassa, toisen ollessa itse ihmiset. Mutta uskon silti vahvasti että tällä idealla oltaisiin saatu vielä paljon parempaa jälkeä aikaan. Tämän elokuvan olisi voinut helpostikin venyttää kolmetuntiseksi ja aikaa olisi voitu antaa lisää kaupan sisäisten jännitteiden kasvattamiseen, nyt homma jää vähän puolitiehen. Hätäinen elokuvan rytmi ei ole, mutta syvyyttä olisi saanut olla enemmän ja iohmisten muutokset olisi saanut toteuttaa hiukan pitkäjänteisemmin. Samoin täytyy myös hiukan moittia leffan päähenkilön roolia, Thomas Janen roolisuoritus jäi hiukan puolivillaiseksi. Varsinkin lopetus olisi voinut olla paljon tunteikkaampi, nyt se jäi vähän väkinäiseksi, mikä on harmillista sillä tuollaisella lopetuksella on valtava potenttiaali iskeytyä katsojan tajuntaan ja jäädä sinne. Ei sinänsä huono roolisuoritus Janelta, mutta vähän mauton. Näistä seikoista huolimatta leffa on varsin viihdyttävä ja onnistunut, mutta uskon että tämänkaltaiselle tarinalle oltaisiin saatu vielä paljon parempi toteutus, jopa ikimuistoinen.
Arvosana: *** ½/*****
~ (70/100) ~
Mutta joo. Leffoja olisi vaikka kuinka siis katsottuna, joten täytynee kai vain valita mistä aloittaa. Otetaan alkuun hiukan uudempi elokuva, Frank Darabontin uusin tulkinta Stephen Kingin The Mist kirjasta.
The Mist
Frank Darabont on tunnettu elokuvista Shawshank Redemption ja green Mile, jotka molemmat sijoittuvat vankilamiljööseen, ollen kuitenkin hiukan jotain muuta kuin vankilaleffoja. Molemmat elokuvat perustuvat Stephen Kingin tarinoihin ja vuonna 2007 Darabont palasi tekemään jälleen elokuvaa Stephen Kingin luomuksesta The Mist. Tarina kertoo pienestä jenkkikaupungista, jossa ilmenee eräänä iltana raju ukkosmyrsky paikallisen järven yläpuolella. Seuraavana päivänä eräs asukas David Drayton (Thomas Jane) katselee myrskyn aiheuttamia vahinkoja ja huomaa samalla outoa sumua järven päällä. Hän lähtee naapurinsa Brent Nortonin (Andre Braugher) ja poikansa Billy Draytonin (Nathan Gamble) kanssa markettiin keskustaan, mutta nopeasti he huomaavatkin joutuvansa sinne vangeiksi, kun järven päällä ollut usva valtaa koko kaupungin ja ulkona olevat ihmiset tuntuvat katoavan satunaisten huutojen saattelemana. Pian selviää, että usvassa elää jotain mikä ei kuulu tähän maailmaan, toisinsanoen hyönteisten ja hämähäkkien kaltaisia aggressiivisia olentoja jotka eivät epäröi syödä ihmislihaa. Mutta tämä ei ole lopulta Draytonin ja muiden kauppaan sulkeutuneiden ihmisten ainut ongelma, kun nurkkaan pakotettuina kaupan ihmiset alkavat siirtyä keskenäänkin sotajalalle...
En tiennyt välttämättä mitä odottaa tältä elokuvalta, mutta ottaen huomioon että kyseessä on Darabontin leffa Stephen Kingin romaanista, niin odotuksia oli jonkinverran ilmassa. Enkä minä kyllä tähän elokuvaan pettynyt, vaikka se kaukana täydellisestä onkin. Heti alkuun on todettava että leffasta saa luultavasti enemmän irti, mikäli on perehtynyt Kingin Musta Torni saagaan, oikeastaan tämä pätee kaikkiin Kingin elokuviin. Näitä elokuvia ymmärtää paremmin kun tietää mikä niiden taustalla pohjimmiltaan on (=Musta Torni). Jo leffan alku sai pienellä yksityiskohdallaan hymyn kasvoille, kun päähenkilö David tekee piirrustusta, jossa on Musta Torni, Gileadin Roland ja tarinan legendaarinen ruusu. Elokuvan kannalta epäolennainen asia, mutta ihan näppärä veto. Leffa ei turhaan aikaile, alkuhässäköiden jälkeen mennään nopeasti itse tarinan ytimeen, eli usvan aiheuttamiin seurauksiin. Elokuva kuvaa aika näppärästi ihmisten toimia kaupassa ja kaikkien muutosta olosuhteiden muuttuessa pahemmiksi. Aluksi kaupassa on vain läjä erilaisia ihmisiä sulassa sovussa, mutta kaikkien eri luonteenpiirteet tulevat pahimmassa ja parhaimmassa muodossaan ajan myötä esille ja tämä aiheuttaa rajujakin konflikteja tässä oudossa sosiaalisessa ympäristössä. Tärkeimmät avantekijät ovat itse David Drayton, naapuri Brent Norton sekä kiihkouskovainen rouva Carmody (Marcia Gay Harden). Loput ovat sivuhenkilöitä, toiset merkittävempiä ja toiset vähemmän merkittäviä.
Pikkuhiljaa ihmiset suuntautuvat eri leireihin kaupassa, aluksi nuottasilla ovat itse Drayton ja hänen naapurinsa Norton, joka ei suostu uskomaan Draytonin puheita siitä, että ulkona on jotain vaarallista. Molemmilta löytyy omat kannattajansa ja tämä rikkoo jo heti alkuun yhteishenkeä kaupassa. Suurimmaksi uhaksi koko porukalle ilmenee lopulta kuitenkin kiihkouskovainen rouva Carmody, joka alkaa julistaa raamatun sanomaa ja saarnaamaan tulleesta tuomionpäivästä. Aluksi hän on sanansa kanssa yksin, mutta kun ihmisiä kuolee tarpeeksi ja ilmapiiri alkaa muuttua tarpeeksi hysteeriseksi, niin hän saa yllättäen paljon kannattajia, jotka ovat pelastuksen perässä ja valmiita tekemään kaikkensa pitääkseen jumalansa suopeana, tarvittaessa jopa uhriverellä. Tämä tekee itse kaupan sisätiloista lähes yhtä vaarallisen ympäristön kuin mitä ulkona oleva usva pitää sisällään. Tämä kaupan sisäinen taistelu järjen ja kiihkon kesken nostaa paljon leffan pisteitä, se antaa sille ihan omaa särmää. Mutta kenties se merkittävin seikka mikä nostaa tämän leffan omalle jalustalleen on sen lopetus. Harvoinpa tulee näin julmaa lopetusta leffalla vastaan.
Kaikinpuolin elokuvassa on siis paljon tarttumapintaa ja juoni kulkee sujuvasti. Usvan hirviöt ovat vain yksi uhkatekijä elokuvassa, toisen ollessa itse ihmiset. Mutta uskon silti vahvasti että tällä idealla oltaisiin saatu vielä paljon parempaa jälkeä aikaan. Tämän elokuvan olisi voinut helpostikin venyttää kolmetuntiseksi ja aikaa olisi voitu antaa lisää kaupan sisäisten jännitteiden kasvattamiseen, nyt homma jää vähän puolitiehen. Hätäinen elokuvan rytmi ei ole, mutta syvyyttä olisi saanut olla enemmän ja iohmisten muutokset olisi saanut toteuttaa hiukan pitkäjänteisemmin. Samoin täytyy myös hiukan moittia leffan päähenkilön roolia, Thomas Janen roolisuoritus jäi hiukan puolivillaiseksi. Varsinkin lopetus olisi voinut olla paljon tunteikkaampi, nyt se jäi vähän väkinäiseksi, mikä on harmillista sillä tuollaisella lopetuksella on valtava potenttiaali iskeytyä katsojan tajuntaan ja jäädä sinne. Ei sinänsä huono roolisuoritus Janelta, mutta vähän mauton. Näistä seikoista huolimatta leffa on varsin viihdyttävä ja onnistunut, mutta uskon että tämänkaltaiselle tarinalle oltaisiin saatu vielä paljon parempi toteutus, jopa ikimuistoinen.
Arvosana: *** ½/*****
~ (70/100) ~
Haa, katsoin vihdoin Mulholland Driven. Se olikin sitten yksi elämäni häiriintyneimmistä ja absurdeimmista kokemuksista. Varsinkin yksin puolenyön jälkeen syysmyrskyn ulvoessa ulkona. Tiesin että kyseessä on hämärä elokuva, mutta ei nyt ihan näin hämärä.
Tietenkään yhden katsomisen perusteella ei tästä pätkästä voi mitenkään ylenpalttisesti toimitella, mutta Lynchin taito hämmentää on kiitettävä. Kuitenkin, kun juonta vähän tarkemmin tuumin, pystyin löytämään siitä jonkinlaisen johdonmukaisuuden. Vaikka alussa missään ei tuntunut olevan järkeä, rupesivat asiat loppua myöten sopimaan toisiinsa. En tiedä viitsinkö ruveta omaa teoriaani tässä sen enempää avaamaan, kun ei haluaisi liikaa spoilata.
Olen kuitenkin tähän mennessä pystynyt luomaan vain ohuet ääriviivat kaikelle. Itse elokuvan seuraaminenkin jo häiriintyi, kun rupesi mielessään ihmettelemään aiemman kohtauksen tarkoitusperiä. Siksi monet kohtaukset ja hahmot tuntuvat edelleen irrallisilta. Mutta luulenpa uuden katsomiskerran selittävän tapahtumia enemmänkin.
Joka tapauksessa elokuva on kaikessa surrealistisuudessaan hyvin kiehtova, enkä näe siinä varsinaista tekotaiteellisuutta, mistä topicissa aiemmin taidettiin puhua. Harvemmin auringonpaisteinen Los Angeles on tuntunut niin ahdistavalta kuin Lynchin käsissä. Ja jumankekka sitä kahvilan takapihakohtausta.
Tietenkään yhden katsomisen perusteella ei tästä pätkästä voi mitenkään ylenpalttisesti toimitella, mutta Lynchin taito hämmentää on kiitettävä. Kuitenkin, kun juonta vähän tarkemmin tuumin, pystyin löytämään siitä jonkinlaisen johdonmukaisuuden. Vaikka alussa missään ei tuntunut olevan järkeä, rupesivat asiat loppua myöten sopimaan toisiinsa. En tiedä viitsinkö ruveta omaa teoriaani tässä sen enempää avaamaan, kun ei haluaisi liikaa spoilata.
Olen kuitenkin tähän mennessä pystynyt luomaan vain ohuet ääriviivat kaikelle. Itse elokuvan seuraaminenkin jo häiriintyi, kun rupesi mielessään ihmettelemään aiemman kohtauksen tarkoitusperiä. Siksi monet kohtaukset ja hahmot tuntuvat edelleen irrallisilta. Mutta luulenpa uuden katsomiskerran selittävän tapahtumia enemmänkin.
Joka tapauksessa elokuva on kaikessa surrealistisuudessaan hyvin kiehtova, enkä näe siinä varsinaista tekotaiteellisuutta, mistä topicissa aiemmin taidettiin puhua. Harvemmin auringonpaisteinen Los Angeles on tuntunut niin ahdistavalta kuin Lynchin käsissä. Ja jumankekka sitä kahvilan takapihakohtausta.
Mullholland on kyllä erinomainen elokuva, mutta tsekkaappa Kurre ihmeessä Lynchin Inland Empire, se saa Mullhollandin näyttämään hyvin selkeältä elokuvalta. Jota se loppujen lopuksi onkin, vaikka ensimmäinen katselukerta meneekin vähän ohi tuossa elokuvassa loppupään mindfuckin ansiosta.
Vaikea sanoa kumpi noista elokuvista on loppujenlopuksi parempi. Inland Empire vie hämäryyden ja ahdistavuuden aivan omalle asteelle, mutta vaikka elokuvasta ei mitään tajuakkaan, niin sen tunnelma imee mukaansa hyvin vahvasti. En ole toista elokuvaa nähnyt missä olisi yhtä väkevä tunnelma kaikessa psykologisessa kauhussaan ja ahdistavassa, hidastempoisessa kerronnassaan.
Vaikea sanoa kumpi noista elokuvista on loppujenlopuksi parempi. Inland Empire vie hämäryyden ja ahdistavuuden aivan omalle asteelle, mutta vaikka elokuvasta ei mitään tajuakkaan, niin sen tunnelma imee mukaansa hyvin vahvasti. En ole toista elokuvaa nähnyt missä olisi yhtä väkevä tunnelma kaikessa psykologisessa kauhussaan ja ahdistavassa, hidastempoisessa kerronnassaan.
Jaahas, inspis jälleen turista.
Cidade De Deus
Cidade De Deus AKA City Of God on Fernando Meirellesin ohjaama Brasilialainen elokuva vuodelta 2003, joka keskittyy kertomaan tositarinaan pohjaten 60- ja 70-luvun Rio De Janeiron Jumalten kaupungin elämää. Lähtökohdiltaan elokuva on mielenkiintoinen, sillä siinä ei periaatteessa ole yhtään päähenkilöä, vaan joukko eri ihmisiä joiden kohtalot nitoutuvat tarinan edetessä yhteen. Kyseessä on siis elokuva, joka kertoo monta eri tarinaa jotka kaikki tapahtuvat Jumalten kaupungissa monien vuosien ajanjaksoilta. Tarina alkaa kolmen aikuisiän kynnyksellä olevasta nuoresta, jotka harrastavat rötöstelyä ja varastelua. Kolmikko joutuu lopulta lopettamaan hommansa ylivoimaisten ongelmien takia, mitkä johtavat siihen että kaksi heistä kuolee väkivaltaisesti ja yksi palaa kirkon huostaan. Heidän eräässä ryöstössään ollut poika saa maistaa väkivallan nautintoa jo pienenä ja myöhemmin hänestä nousee Jumalan kaupungin johtava huumekauppias.
Yhden kolmikon jäsenen pikkuveli yrittää välttää väkivaltoja parhaansa mukaan, mutta joutuu väkisinkin kaupunkia vallitsevan rauhattomuuden kouriin aika ajoin. Jos leffasta joku päähenkilö pitäisi napata, se olisi juuri tämä nuori mies, Buscapé joka päätyy lopulta valokuvaajaksi, toisin kuin veljensä. Pikkuhiljaa tarinan edetessä useista sivuhenkilöistä tulee oleellisia päähenkilöitä. Jotkut ovat aivan normaaleja ihmisiä, jotka joutuvat silmittömän väkivallan uhreiksi ja tämän kautta itse mukaan väkivallan kierteeseen, jolle ei näy loppua. 70-luvun Jumalten kaupungissa huumekauppa on väkevää ja se riistäytyy lopulta kahden suuren joukon keskenäiseen avoimeen sotaan, jonka piti alunperin olla pelkkä nopea kostonisku toisen lamauttamiseksi. Lopulta sota etenee niin pitkälle ettei kukaan enää edes muista mistä se alkoi ja molemmat osapuolet värväävät joukkoja jopa pienistä lapsista, jotka täten altistuvat myös väkivaltaisen maailman sääntöihin. Lopulta kukaan ei ole enää voittaja, ihmisiä vain kuolee levottomassa kaupungissa ja kuolleiden johtajien asemaan nousee uusia sukupolvia, jotka jatkavat koston ja väkivallan kierrettä omalla tavallaan.
Elokuvan juonta ei oikeastaan edes osaa kertoa järkevästi, sillä se kehittyy monista eri tosielämän tarinoista yhdeksi kokonaista kaupunkia kuvaavaksi ajanjaksoksi, joka on täynnä anarkiaa ja loputonta väkivaltaa. Poliisi on osakseen korruptoitunutta ja suurten huumekauppiaiden alkuperäinen ideologia yhtenäisestä ja kontrolloidusta kaupungista heidän oman käden oikeudella saavutetun vallan alla murtuu ajan myötä pahasti, kun vihollisia löytyy joka nurkasta eivätkä hekään anna periksi. Väkivallan kierre on valmis ja elokuvassa se kulminoituu koko kaupungin kattavaan anarkiaan ja sotaan, jossa ei ole voittajia. Juuri tämä on elokuvan pointti ja se iskee katsojan tajuntaan harvinaisen tehokkaasti. Meirelles tekee elokuvallaan selväksi, että synnyttämällä väkivaltaa saa aikaan ainostaan lisää väkivaltaa. Hyvistä ihmisistä tulee kaaoksen keskellä pahoja ja ajan myötä he kadottavat merkityksensä sille mitä he tekevät. Jokainen viaton uhri aiheuttaa vakavia seuraksia. Kun isä tapetaan, poika vannoo kostoa. Kun pikkuveli tapetaan, isoveli vannoo kostoa. Kun tyttöystävä raiskataan, poikaystävä vannoo kostoa...Kierre on loputon. Ja pelottavaa tässä on se, että tämän elokuvan pointti ja tarina on käynyt oikeassa elämässä toteen.
Elokuvan kerronta on suoraan sanottuna huikaiseva. Elokuvan moniin eri tarinoihin keskitytään tasapuolisesti jokaiseen vuorollaan ja aina välillä useammat tarinat yhtyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, kun eri ihmisten kohtalot nitoutuvat yhteen. Koko komeus on saatu purkitettua hiukan yli pariin tuntiin, mikä ei tunnu ainakaan liian pitkältä ajalta. Tarinat etenevät jouhevasti ja mielenkiintoisesti, tarinoiden pomppiessa hiukan kronologisesti epäjärjestyksessä kuin Tarantinolla konsanaan. Suuri plussa myös siitä että tässä elokuvassa puhutaan todellakin alkuperäisellä kielellä, eikä universaalilla englannilla. Semmoinen tuppaa aina vähän syömään elokuvan pisteitä, mutta tässä sitä ongelmaa ei ole. Vaikka elokuva keskittyy pääasiassa kuvaamaan Jumalan kaupungin väkivaltaisuuksia, niin mukana on myös runsaasti oikean elämän draamaa ja ihmissuhteita, jotka osittain saavat väkivaltaisuudet tuntumaan pahemmilta. Realistisuus on kenties elokuvan suurimpia plussia, jos nyt ei oteta huomioon kohtauksia joissa pikkupojat ampuvat itseään isommilla käsiaseilla tarkasti yhdellä kädellä vailla potkua.
Kaikinpuolin kyseessä on puhutteleva ja vaikuttava elokuva, joka on realistinen kuvaus 60- ja 70-luvun Rio De Janeiron vaarallisimmasta alueesta ja sen tapahtumien seurauksista. Cidade De Deuksella ei ole onnellista loppua, se alkaa periaatteessa samasta tilanteesta kuin missä lopussakin ollaan, mikä saa leffan järjettömät hirmuteot näyttämään täysin tarpeettomilta ja hulluilta. Elokuva kertoo asiat karusti ja kaunistelematta niin kuin ne ovat/olivat ja juuri se nostaa tämän teoksen omalle jalustalleen.
Arvosana: ****½/*****
~ (89/100) ~
Cidade De Deus
Cidade De Deus AKA City Of God on Fernando Meirellesin ohjaama Brasilialainen elokuva vuodelta 2003, joka keskittyy kertomaan tositarinaan pohjaten 60- ja 70-luvun Rio De Janeiron Jumalten kaupungin elämää. Lähtökohdiltaan elokuva on mielenkiintoinen, sillä siinä ei periaatteessa ole yhtään päähenkilöä, vaan joukko eri ihmisiä joiden kohtalot nitoutuvat tarinan edetessä yhteen. Kyseessä on siis elokuva, joka kertoo monta eri tarinaa jotka kaikki tapahtuvat Jumalten kaupungissa monien vuosien ajanjaksoilta. Tarina alkaa kolmen aikuisiän kynnyksellä olevasta nuoresta, jotka harrastavat rötöstelyä ja varastelua. Kolmikko joutuu lopulta lopettamaan hommansa ylivoimaisten ongelmien takia, mitkä johtavat siihen että kaksi heistä kuolee väkivaltaisesti ja yksi palaa kirkon huostaan. Heidän eräässä ryöstössään ollut poika saa maistaa väkivallan nautintoa jo pienenä ja myöhemmin hänestä nousee Jumalan kaupungin johtava huumekauppias.
Yhden kolmikon jäsenen pikkuveli yrittää välttää väkivaltoja parhaansa mukaan, mutta joutuu väkisinkin kaupunkia vallitsevan rauhattomuuden kouriin aika ajoin. Jos leffasta joku päähenkilö pitäisi napata, se olisi juuri tämä nuori mies, Buscapé joka päätyy lopulta valokuvaajaksi, toisin kuin veljensä. Pikkuhiljaa tarinan edetessä useista sivuhenkilöistä tulee oleellisia päähenkilöitä. Jotkut ovat aivan normaaleja ihmisiä, jotka joutuvat silmittömän väkivallan uhreiksi ja tämän kautta itse mukaan väkivallan kierteeseen, jolle ei näy loppua. 70-luvun Jumalten kaupungissa huumekauppa on väkevää ja se riistäytyy lopulta kahden suuren joukon keskenäiseen avoimeen sotaan, jonka piti alunperin olla pelkkä nopea kostonisku toisen lamauttamiseksi. Lopulta sota etenee niin pitkälle ettei kukaan enää edes muista mistä se alkoi ja molemmat osapuolet värväävät joukkoja jopa pienistä lapsista, jotka täten altistuvat myös väkivaltaisen maailman sääntöihin. Lopulta kukaan ei ole enää voittaja, ihmisiä vain kuolee levottomassa kaupungissa ja kuolleiden johtajien asemaan nousee uusia sukupolvia, jotka jatkavat koston ja väkivallan kierrettä omalla tavallaan.
Elokuvan juonta ei oikeastaan edes osaa kertoa järkevästi, sillä se kehittyy monista eri tosielämän tarinoista yhdeksi kokonaista kaupunkia kuvaavaksi ajanjaksoksi, joka on täynnä anarkiaa ja loputonta väkivaltaa. Poliisi on osakseen korruptoitunutta ja suurten huumekauppiaiden alkuperäinen ideologia yhtenäisestä ja kontrolloidusta kaupungista heidän oman käden oikeudella saavutetun vallan alla murtuu ajan myötä pahasti, kun vihollisia löytyy joka nurkasta eivätkä hekään anna periksi. Väkivallan kierre on valmis ja elokuvassa se kulminoituu koko kaupungin kattavaan anarkiaan ja sotaan, jossa ei ole voittajia. Juuri tämä on elokuvan pointti ja se iskee katsojan tajuntaan harvinaisen tehokkaasti. Meirelles tekee elokuvallaan selväksi, että synnyttämällä väkivaltaa saa aikaan ainostaan lisää väkivaltaa. Hyvistä ihmisistä tulee kaaoksen keskellä pahoja ja ajan myötä he kadottavat merkityksensä sille mitä he tekevät. Jokainen viaton uhri aiheuttaa vakavia seuraksia. Kun isä tapetaan, poika vannoo kostoa. Kun pikkuveli tapetaan, isoveli vannoo kostoa. Kun tyttöystävä raiskataan, poikaystävä vannoo kostoa...Kierre on loputon. Ja pelottavaa tässä on se, että tämän elokuvan pointti ja tarina on käynyt oikeassa elämässä toteen.
Elokuvan kerronta on suoraan sanottuna huikaiseva. Elokuvan moniin eri tarinoihin keskitytään tasapuolisesti jokaiseen vuorollaan ja aina välillä useammat tarinat yhtyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, kun eri ihmisten kohtalot nitoutuvat yhteen. Koko komeus on saatu purkitettua hiukan yli pariin tuntiin, mikä ei tunnu ainakaan liian pitkältä ajalta. Tarinat etenevät jouhevasti ja mielenkiintoisesti, tarinoiden pomppiessa hiukan kronologisesti epäjärjestyksessä kuin Tarantinolla konsanaan. Suuri plussa myös siitä että tässä elokuvassa puhutaan todellakin alkuperäisellä kielellä, eikä universaalilla englannilla. Semmoinen tuppaa aina vähän syömään elokuvan pisteitä, mutta tässä sitä ongelmaa ei ole. Vaikka elokuva keskittyy pääasiassa kuvaamaan Jumalan kaupungin väkivaltaisuuksia, niin mukana on myös runsaasti oikean elämän draamaa ja ihmissuhteita, jotka osittain saavat väkivaltaisuudet tuntumaan pahemmilta. Realistisuus on kenties elokuvan suurimpia plussia, jos nyt ei oteta huomioon kohtauksia joissa pikkupojat ampuvat itseään isommilla käsiaseilla tarkasti yhdellä kädellä vailla potkua.
Kaikinpuolin kyseessä on puhutteleva ja vaikuttava elokuva, joka on realistinen kuvaus 60- ja 70-luvun Rio De Janeiron vaarallisimmasta alueesta ja sen tapahtumien seurauksista. Cidade De Deuksella ei ole onnellista loppua, se alkaa periaatteessa samasta tilanteesta kuin missä lopussakin ollaan, mikä saa leffan järjettömät hirmuteot näyttämään täysin tarpeettomilta ja hulluilta. Elokuva kertoo asiat karusti ja kaunistelematta niin kuin ne ovat/olivat ja juuri se nostaa tämän teoksen omalle jalustalleen.
Arvosana: ****½/*****
~ (89/100) ~
"Tzei-em" kirjoitti:"Riveni" kirjoitti:
Itseasiassa elokuvafilmin laatu oli 70-luvulla huomattavasti tarkempi kuin mihin BluRay kykenee nyt. Digitaalinen kuva on vielä kaukana filmin ja diojen tarkkuudesta.
Ehkä, mutta osataanko sitä kääntää digitaaliseen muotoon ilman, että laatu kärsii?
Kannattaa joskus luottaa siihen että asiaa tutkiat, kehittävät ja työkseen tekevät tietävät mitä tekevät. Ei se filmin laatu ole juuri mihinkään muuttunut muutaman vuosikymmenen aikana, ainakaan siltä osin mitä katsoja näkee. Jos ei niitä vanhoja leffoja voida sen vuoksi laittaa bluraylle, niin sitten ei kannata muuta laittaakaan kuin Tähtien Sodat kaksi ja kolme, sekä Rodriguezin leffoja ja jotain indietä.
"Hyrkanos" kirjoitti:
ei kannata muuta laittaakaan kuin Tähtien Sodat kaksi ja kolme, sekä Rodriguezin leffoja ja jotain indietä.
Lost ark ja Last Crusade?
"Jack DiBiase" kirjoitti:"Hyrkanos" kirjoitti:
ei kannata muuta laittaakaan kuin Tähtien Sodat kaksi ja kolme, sekä Rodriguezin leffoja ja jotain indietä.
Lost ark ja Last Crusade?
Ne on indyjä
^Ja ennen kaikkea huonoja elokuvia.
Maikkaripa näyttää tänään 2001:n. Aika on varsin kaamea, joten saapi nähdä kykeneekö tuota katsomaan vai pitääkö hankkia vitosen dvd Anttilasta myöhempänä ajankohtana.
Maikkaripa näyttää tänään 2001:n. Aika on varsin kaamea, joten saapi nähdä kykeneekö tuota katsomaan vai pitääkö hankkia vitosen dvd Anttilasta myöhempänä ajankohtana.
Katsoin juuri toissapäivänä tuon 2001: Avaruusseikkailun ja on vähän vaikea lähteä suhtautumaan siihen mitenkään järkevästi, se oli sen verran omituinen kokemus. Kaikista mahtavinta elokuvassa oli erinomaiset musiikit ja niiden sulauttaminen eeppiseen visuaalisuuteen, mutta itse juoni jäi hiukan itselleni hämärän peittoon. Pitää ottaa kuitenkin huomioon että kyseessä on 60-luvun leffa, joten se oli aikaansa melkoisesti tuolloin edellä elokuvana.
Näin muuten Kubrickin leffat ovat napanneet viimei aikoina, Eyes Wide Shut oli mielenkiintoinen kokemus, Kellopeliappelsiini oli häiritsevän mielenkiintoinen kokemus (jesus sitä värimaailmaa, niin räikeää) ja Tri Outolempi oli aivan mahtava kokemus, heittämällä herran paras elokuva mitä tähän asti olen nähnyt. Pitänee Hohto ja Full Metal Jacket tässä pian myös katsoa, jälkimmäistäkään en ole moniin vuosiin nähnyt.
Näin muuten Kubrickin leffat ovat napanneet viimei aikoina, Eyes Wide Shut oli mielenkiintoinen kokemus, Kellopeliappelsiini oli häiritsevän mielenkiintoinen kokemus (jesus sitä värimaailmaa, niin räikeää) ja Tri Outolempi oli aivan mahtava kokemus, heittämällä herran paras elokuva mitä tähän asti olen nähnyt. Pitänee Hohto ja Full Metal Jacket tässä pian myös katsoa, jälkimmäistäkään en ole moniin vuosiin nähnyt.
Minusta on muuten vähän tylsää se nykyinen juonivetoinen trendi elokuvissa. Joskus ennenvanhaan elokuvissa ei edes ollut juonta, tai sitten se oli vain tekosyy. Nykyään ajatellaan että sen juonenkin pitää olla jotain ja sitten saadaan jotain Yön Ritarin kaltaisia hirvityksiä.
2001 on juuri niitä hyviä leffoja joissa on vaan juoni tekosyynä mahollisimman aidon kaltaisen avaruuslennon kuvaamiseen ynnä muuhun kummallisuksiin. Sama juttuhan pätee valtaosaan klassikko elokuvista. Esimerkiksi Tuulen Viemää on vain kokoelma asioista joita Scarlett O'Haralle tapahtui, tai Casablancassa tuskin kukaan jaksaa muistella sitä jännittävää juonta tiedemiehen yrityksistä paeta natsien kynsistä. Puhumattakaan Citizen Kanesta, jossa ei ollut juonta, vaan ainoastaan idea.
Tässä olisi muuten yksi mielenkiinotinen tulkinta 2001:stä. Periaatteessahan se on vähän ylitulkittu leffa, ja siksi usein pidetään vaikeasti ymmärrettävänä. Sehän on varsin selkeä, ja se mitä näkee tapahtuvan, tapapahtuu siinä. Viimeistään Tähtien Sodan jälkeen ei edes valoshow jäänyt enään arvoitukseksi.
2001 on juuri niitä hyviä leffoja joissa on vaan juoni tekosyynä mahollisimman aidon kaltaisen avaruuslennon kuvaamiseen ynnä muuhun kummallisuksiin. Sama juttuhan pätee valtaosaan klassikko elokuvista. Esimerkiksi Tuulen Viemää on vain kokoelma asioista joita Scarlett O'Haralle tapahtui, tai Casablancassa tuskin kukaan jaksaa muistella sitä jännittävää juonta tiedemiehen yrityksistä paeta natsien kynsistä. Puhumattakaan Citizen Kanesta, jossa ei ollut juonta, vaan ainoastaan idea.
Tässä olisi muuten yksi mielenkiinotinen tulkinta 2001:stä. Periaatteessahan se on vähän ylitulkittu leffa, ja siksi usein pidetään vaikeasti ymmärrettävänä. Sehän on varsin selkeä, ja se mitä näkee tapahtuvan, tapapahtuu siinä. Viimeistään Tähtien Sodan jälkeen ei edes valoshow jäänyt enään arvoitukseksi.
Joskus ennenvanhaan elokuvissa ei edes ollut juonta, tai sitten se oli vain tekosyy.
Aivan, mainitsemissasi klassikoissakin tärkeintä olivat teemat joita elokuvat käsittelivät. Esimerkiksi Citizen Kanen tai Strangeloven teemat ovat niin yleismaailmallisia, että ne kestävät jo sen takia aikaa ja katsomiskertoja. Oikeastaan ajan kuluminen vasta täydentää noiden elokuvien tarkoituksen: niitä voidaan vuosikymmenien jälkeen tutkia ja tulkita uudessa valossa.
Se, että Jokeri räjäyttää Gotham Cityn sairaalan tai Megan Fox pyllistää kameralle huisissa robottiseikkailussa, ei paljoa ajankuluessa miksikään muutu.
"Genghis Khan" kirjoitti:
Esimerkiksi Citizen Kanen tai Strangeloven teemat ovat niin yleismaailmallisia, että ne kestävät jo sen takia aikaa ja katsomiskertoja.
Kanehan on malliesiemrkki siitä, sillä sitähän opittiin arvostamaan joskus 50- ja 60-lukujen vaihteessa, kun Orson Welles alkoi muutenkin olemaan iso nimi. Toinen vastaava esimerkki on Hitchcockin Vertigo. Se on hyvä esimerkki myös elokuvasta jonka todellinen merkitys on jossain juonen takana. Siinähän on älyttömin ja aukkoisin juoni ikinä. Lisäksi Vertigossa on ihan turhia hahmoja ja muuta vastaavaa, mutta sen hienoudet ovatkin jossain ihan muualla.
Voisiko kukaan kertoa mitä tapahtuu Planet Terrorin Missing Reelin aikana? Rupesi kiinnostamaan.
"The Rocker" kirjoitti:
Voisiko kukaan kertoa mitä tapahtuu Planet Terrorin Missing Reelin aikana? Rupesi kiinnostamaan.
Zombit hyökkää, bum bum, pam pam, rat-ta-tat-tat, kabooom~, örörörö, ja koko mesta palaa.
Etkö olisi tuota ihan itse osannut päätellä?
(EDIT:) Ja koko missing reel -hommahan nyt muutenkin kuuluu elokuvan grindhouse-tyyliin, eli ei sillä ole mitään väliä, mitä sen aikana tapahtui.
"Nodachi" kirjoitti:"The Rocker" kirjoitti:
Voisiko kukaan kertoa mitä tapahtuu Planet Terrorin Missing Reelin aikana? Rupesi kiinnostamaan.
Zombit hyökkää, bum bum, pam pam, rat-ta-tat-tat, kabooom~, örörörö, ja koko mesta palaa.
Etkö olisi tuota ihan itse osannut päätellä?
Ikävä kyllä en.
Kävin tuossa katsomassa Tarantinon viimeisimmän mestariteoksen Inglorious Basterdsin. Ja näin että se oli hyvä. Todella hyvä. Uskomattoman hyvä. Pitää katsoa vielä joskus uudestaan. Mutta joo. Christoph Waltzin pitää saada roolistaan Oscar. Hänen on pakko. Niin loistava hänen roolisuorituksensa oli. Leffa oli hyvä. Todella hyvä. Kyllä tykkään toistaa itseäni. Baarikohtaus oli minusta loistava vaikkakin tuntui jatkuvan ikuisuuksia. Ja elokuva oli yllättävä loppuun asti. Ja se oli hyvä.
"The Rocker" kirjoitti:
Voisiko kukaan kertoa mitä tapahtuu Planet Terrorin Missing Reelin aikana? Rupesi kiinnostamaan.
Ei mitään, siksi siinä on "missing reel" kohtaus. Tai voisi sen kai sano niinkin että sen aikana näkyy "missing reel" teksti.
Herranpieksut, se avautui! Tuli äsken katsottua kolmatta kertaa Kurren jo aiemmin mainitsema Mullholland Drive ja nyt vasta ymmärrän täysin (tai ainakin luulen) tuon leffan juonen ja idean. Nerokasta ja täysin loogista, Lynch tarjoaa tässä palassa mielenkiintoisen matkan katkeruuden, kateuden, vihan, rakkauden ja epäonnistumisen tunteen äärelle. Kaikki kortit ovat pöydällä, katsojan täytyy vain osata järjestää ne.
Jatkan yksinpuhelua.
American History X
"His father taught him to hate. His friends taught him rage. His enemies gave him hope."
Edward Norton tähditti 90-luvun lopulla (ainakin) kahta mestaritason elokuvaa, joista toinen on American History X. Toinen on tietenkin Fight Club. American History X:n on ohjannut Tony Kaye, joka on itselleni ainakin ihan tuntematon nimi, ellei tätä leffaa oteta huomioon, joten sinällään tämä leffa tuli vähän puun takaa aikoinaan. Elokuva kertoo miehestä nimeltä Derek Vinyard (Edward Norton), joka kasvaa rasistisessa ympäristössä ja päätyy lopulta johtamaan kasvavaa Amerikkalaista uusnatsi ryhmittymää. Hänen elämänsä on täynnä vihaa ja hän yrittää taistella Amerikkalaisten valkoisten perusoikeuksien puolesta, mutta hänen maailmannäkemyksensä ja asenteensa muuttuvat ajan myötä sokeiksi, mikä johtaa lopulta siihen, että hän murhaa kaksi tummaihoista, jotka murtautuvat hänen autoonsa. Derek joutuu vankilaan kolmeksi vuodeksi ja siellä tapahtuu hänen elämänsä käännekohta, kun hänen näkemyksensä muokkautuvat uusiksi. Hän alkaa nähdä kolikon kääntöpuolen ja asioiden erilaiset perspektiivit. Toisinsanoen hän näkee lopulta, että hän on ollut koko elämänsä väärässä. Vapauduttuaan vankilasta hän saa entisiltä uusnatsiystäviltään palvovan vastaanoton, mutta koska hän nykyään halveksii sitä elämäntyyliä, muuttuvat asiat monimutkaisiksi ja vaarallisiksi.
Näin lyhyesti liikaa spoilaamatta. Mikä tekee American History X:sta enemmän kuin hyvän elokuvan? Mikä on elokuvan pointti? Tämä elokuva on täynnä vahvoja tunteita ja konflikteja, jotka aiheutuvat kun erilaiset elämäntyylit ja maailmannäkemykset kohtaavat väkivaltaisella tavalla. Elokuva pureutuu väkevästi siihen, miten ihmisen persoonallisuus muokkautuu lopulta vahvasti ympäristön vaikutuksesta koko elämän ajalta. Derekin elämään pureudutaan elokuvassa hienosti aina hänen nuoruudestaan asti. Lapsena/nuorena Derek oli fiksu ja välkky ihminen, joka panosti koulunkäyntiin ja hyviin arvosanoihin. Mutta hänen isänsä alkaa viljellä hänen omia rasistisia näkemyksiään Derekkiin, mikä johtaa lopulta siihen että Derek alkaa ajatella isänsä tavoin. Viimeinen niitti on Derekin isän kuolema, silloin Derek alkaa todella vihata kaikkia muita ihmisiä paitsi valkoihoisia, hän luulee että hänen isänsä kuoli yrittäessään pelastaa mustien kotia liekeiltä (hän oli palomies) ja että mustat ovat syyllisiä hänen kuolemaansa. Pikkuhiljaa tilanne sitten lopulta ajautuu siihen, että Derekistä tulee vaikutusvaltainen uusnatsi, mikä taas vaikuttaa vahvasti koko hänen perheeseensä. Hänen äitiinsä, siskoonsa ja etenkin pikkuveljeensä, joka alkaa seurata isoveljensä jalanjälkiä.
Hienointa elokuvassa on juuri se, miten se esittää puolueettomasti erilaiset näkökulmat ja sen, miksi ihmiset edustavat omia näkemyksiään. Derekistä ei tullut uusnatsia sattumalta, hänen elämänsä muutti hänen ajatusmaailmansa täysin ymmärrettävästi, mutta koska elämä näytti Derekille lopulta täysin mustavalkoisen ja yksipuolisen kuvan ihmisistä, niin hänen ajatusmaailmansa muokkautui lopulta vääristyneeksi vihaksi kaikkia muita paitsi valkoisia kohtaan. Hänen mielipiteensä eivät lopulta olleet vääriä, niissä oli paljon totuuspohjaa, mutta ne olivat vääristyneitä ja liian yksipuolisia. On hienoa seurata miten Derek muuttuu ihmisenä vankilassa, kun hän alkaa nähdä siellä asioita toisessa valossa. Hän ystävystyy mustaihoisen vankitoverin kanssa, koska hän ymmärtää että tätä miestä ei ole kohdeltu oikeudenmukaisesti ja hän on lopulta hieno ihminen. Samalla Derek alkaa vihata vankilan muita uusnatseja, hänen mielestään heillä ei ole siellä mitään moraalia tai periaatteita, koska he tekevät kauppaa muiden kuin valkoihoisten kanssa. Lopulta kun nämä ihmiset kääntyvät brutaalisti Derekkiä vastaan, hän alkaa nähdä asiat uudessa valossa. Lopulta kun Derek pääsee vankilasta pois, hän on täysin muuttunut mies, mutta ongelmat alkavat vasta silloin. Hänen vanha maailmansa odottaa häntä, mutta se on nyt maailma jota hän vihaa, eikä hänen taakkaansa hellitä se, että hänen pikkuveljensä Danny (Edward Furlong) on joutunut yhä syvemmälle uusnatsien maailmaan.
American History X on äärimmäisen väkevä kuvaus rasismista ja sen vaikutuksista. Sillä on selkeä pointti ja se on se, että elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi koko ajan olla vihainen. Derekin rasistiset ajatukset ovat ymmärrettäviä, mutta vain koska hän on elänyt elämänsä pimeydessä. Vankilan valaistuminen saa hänet ymmärtämään, että uusnatsina hän oli koko ajan vihainen, eikä mikään mitä hän teki saanut sitä vihaa laantumaan. Se vei hänet aina vain syvemmälle hämmennyksen maailmaan ja tämän seurauksena hän saavutti pohjan. Vasta sen jälkeen hän ymmärtää sen pisteen missä hän on ja syyt sille miksi hänen elämänsä on vajonnut tähän pisteeseen. Hän ymmärtää että maailma missä hän eli oli täysin järjenvastainen ja hullu. Mutta hänen on korjattava menneisyyden tekonsa, mikä osoittautuu erittäin vaikeaksi.
Tässä elokuvassa on todella paljon tunnelatausta. Sanoma on selkeä: rasismi, viha ja väkivalta aiheuttavat loputtoman kierteen, missä mikään osapuoli ei lopulta voita. Enkä tarkoita nyt pelkästään valkoisten harjoittamaa rasismia, vaan kaikkien harjoittamaa rasismia. American History X laittaa ihmisen ajattelemaan, se tekee sen todella tehokkaasti. Se aukaisee katsojan silmät rasismin järjettömyydelle. Juoni on soljuva ja jouheva (vaikka/koska mukana on paljon kronologisia aikahyppyjä), henkilöhahmot ovat mielenkiintoiset ja näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Tähän kun lisätään vahvat musiikit, tärkeä opetus/sanoma ja tehokas, traaginen loppu, niin käsissämme on elokuva joka ansatsee tulla muistetuksi aina. American History X saavuttaa paljon enemmän kuin vain viihdearvoa, tätä leffaa voisi suositella vaikka opetusmateriaaliksi kouluihin. Ehdottomasti 90-luvun tunteikkaimpia, merkittävimpiä, vaikuttavimpia ja mielenkiintoisimpia elokuvia.
Arvosana: *****-/ *****
~ (94/100) ~
American History X
"His father taught him to hate. His friends taught him rage. His enemies gave him hope."
Edward Norton tähditti 90-luvun lopulla (ainakin) kahta mestaritason elokuvaa, joista toinen on American History X. Toinen on tietenkin Fight Club. American History X:n on ohjannut Tony Kaye, joka on itselleni ainakin ihan tuntematon nimi, ellei tätä leffaa oteta huomioon, joten sinällään tämä leffa tuli vähän puun takaa aikoinaan. Elokuva kertoo miehestä nimeltä Derek Vinyard (Edward Norton), joka kasvaa rasistisessa ympäristössä ja päätyy lopulta johtamaan kasvavaa Amerikkalaista uusnatsi ryhmittymää. Hänen elämänsä on täynnä vihaa ja hän yrittää taistella Amerikkalaisten valkoisten perusoikeuksien puolesta, mutta hänen maailmannäkemyksensä ja asenteensa muuttuvat ajan myötä sokeiksi, mikä johtaa lopulta siihen, että hän murhaa kaksi tummaihoista, jotka murtautuvat hänen autoonsa. Derek joutuu vankilaan kolmeksi vuodeksi ja siellä tapahtuu hänen elämänsä käännekohta, kun hänen näkemyksensä muokkautuvat uusiksi. Hän alkaa nähdä kolikon kääntöpuolen ja asioiden erilaiset perspektiivit. Toisinsanoen hän näkee lopulta, että hän on ollut koko elämänsä väärässä. Vapauduttuaan vankilasta hän saa entisiltä uusnatsiystäviltään palvovan vastaanoton, mutta koska hän nykyään halveksii sitä elämäntyyliä, muuttuvat asiat monimutkaisiksi ja vaarallisiksi.
Näin lyhyesti liikaa spoilaamatta. Mikä tekee American History X:sta enemmän kuin hyvän elokuvan? Mikä on elokuvan pointti? Tämä elokuva on täynnä vahvoja tunteita ja konflikteja, jotka aiheutuvat kun erilaiset elämäntyylit ja maailmannäkemykset kohtaavat väkivaltaisella tavalla. Elokuva pureutuu väkevästi siihen, miten ihmisen persoonallisuus muokkautuu lopulta vahvasti ympäristön vaikutuksesta koko elämän ajalta. Derekin elämään pureudutaan elokuvassa hienosti aina hänen nuoruudestaan asti. Lapsena/nuorena Derek oli fiksu ja välkky ihminen, joka panosti koulunkäyntiin ja hyviin arvosanoihin. Mutta hänen isänsä alkaa viljellä hänen omia rasistisia näkemyksiään Derekkiin, mikä johtaa lopulta siihen että Derek alkaa ajatella isänsä tavoin. Viimeinen niitti on Derekin isän kuolema, silloin Derek alkaa todella vihata kaikkia muita ihmisiä paitsi valkoihoisia, hän luulee että hänen isänsä kuoli yrittäessään pelastaa mustien kotia liekeiltä (hän oli palomies) ja että mustat ovat syyllisiä hänen kuolemaansa. Pikkuhiljaa tilanne sitten lopulta ajautuu siihen, että Derekistä tulee vaikutusvaltainen uusnatsi, mikä taas vaikuttaa vahvasti koko hänen perheeseensä. Hänen äitiinsä, siskoonsa ja etenkin pikkuveljeensä, joka alkaa seurata isoveljensä jalanjälkiä.
Hienointa elokuvassa on juuri se, miten se esittää puolueettomasti erilaiset näkökulmat ja sen, miksi ihmiset edustavat omia näkemyksiään. Derekistä ei tullut uusnatsia sattumalta, hänen elämänsä muutti hänen ajatusmaailmansa täysin ymmärrettävästi, mutta koska elämä näytti Derekille lopulta täysin mustavalkoisen ja yksipuolisen kuvan ihmisistä, niin hänen ajatusmaailmansa muokkautui lopulta vääristyneeksi vihaksi kaikkia muita paitsi valkoisia kohtaan. Hänen mielipiteensä eivät lopulta olleet vääriä, niissä oli paljon totuuspohjaa, mutta ne olivat vääristyneitä ja liian yksipuolisia. On hienoa seurata miten Derek muuttuu ihmisenä vankilassa, kun hän alkaa nähdä siellä asioita toisessa valossa. Hän ystävystyy mustaihoisen vankitoverin kanssa, koska hän ymmärtää että tätä miestä ei ole kohdeltu oikeudenmukaisesti ja hän on lopulta hieno ihminen. Samalla Derek alkaa vihata vankilan muita uusnatseja, hänen mielestään heillä ei ole siellä mitään moraalia tai periaatteita, koska he tekevät kauppaa muiden kuin valkoihoisten kanssa. Lopulta kun nämä ihmiset kääntyvät brutaalisti Derekkiä vastaan, hän alkaa nähdä asiat uudessa valossa. Lopulta kun Derek pääsee vankilasta pois, hän on täysin muuttunut mies, mutta ongelmat alkavat vasta silloin. Hänen vanha maailmansa odottaa häntä, mutta se on nyt maailma jota hän vihaa, eikä hänen taakkaansa hellitä se, että hänen pikkuveljensä Danny (Edward Furlong) on joutunut yhä syvemmälle uusnatsien maailmaan.
American History X on äärimmäisen väkevä kuvaus rasismista ja sen vaikutuksista. Sillä on selkeä pointti ja se on se, että elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi koko ajan olla vihainen. Derekin rasistiset ajatukset ovat ymmärrettäviä, mutta vain koska hän on elänyt elämänsä pimeydessä. Vankilan valaistuminen saa hänet ymmärtämään, että uusnatsina hän oli koko ajan vihainen, eikä mikään mitä hän teki saanut sitä vihaa laantumaan. Se vei hänet aina vain syvemmälle hämmennyksen maailmaan ja tämän seurauksena hän saavutti pohjan. Vasta sen jälkeen hän ymmärtää sen pisteen missä hän on ja syyt sille miksi hänen elämänsä on vajonnut tähän pisteeseen. Hän ymmärtää että maailma missä hän eli oli täysin järjenvastainen ja hullu. Mutta hänen on korjattava menneisyyden tekonsa, mikä osoittautuu erittäin vaikeaksi.
Tässä elokuvassa on todella paljon tunnelatausta. Sanoma on selkeä: rasismi, viha ja väkivalta aiheuttavat loputtoman kierteen, missä mikään osapuoli ei lopulta voita. Enkä tarkoita nyt pelkästään valkoisten harjoittamaa rasismia, vaan kaikkien harjoittamaa rasismia. American History X laittaa ihmisen ajattelemaan, se tekee sen todella tehokkaasti. Se aukaisee katsojan silmät rasismin järjettömyydelle. Juoni on soljuva ja jouheva (vaikka/koska mukana on paljon kronologisia aikahyppyjä), henkilöhahmot ovat mielenkiintoiset ja näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Tähän kun lisätään vahvat musiikit, tärkeä opetus/sanoma ja tehokas, traaginen loppu, niin käsissämme on elokuva joka ansatsee tulla muistetuksi aina. American History X saavuttaa paljon enemmän kuin vain viihdearvoa, tätä leffaa voisi suositella vaikka opetusmateriaaliksi kouluihin. Ehdottomasti 90-luvun tunteikkaimpia, merkittävimpiä, vaikuttavimpia ja mielenkiintoisimpia elokuvia.
Arvosana: *****-/ *****
~ (94/100) ~
"Mahti Ankka" kirjoitti:
American History X saavuttaa paljon enemmän kuin vain viihdearvoa, tätä leffaa voisi suositella vaikka opetusmateriaaliksi kouluihin.
Lukion psykologian tunnilla katsottiin. Loistava leffa, ja avaa toivottavasti niiden "isämmaam puollustajien" silmät. Harmi, että tällainen porukka on usein lopettanut koulut kesken, peruskoulun jälkeen tai aiemmin. 9.luokille voisi näyttää, vaikka leffa nyt onkin K-18.
"Velocity" kirjoitti:"Mahti Ankka" kirjoitti:
American History X saavuttaa paljon enemmän kuin vain viihdearvoa, tätä leffaa voisi suositella vaikka opetusmateriaaliksi kouluihin.
Lukion psykologian tunnilla katsottiin. Loistava leffa, ja avaa toivottavasti niiden "isämmaam puollustajien" silmät. Harmi, että tällainen porukka on usein lopettanut koulut kesken, peruskoulun jälkeen tai aiemmin. 9.luokille voisi näyttää, vaikka leffa nyt onkin K-18.
Itseasiassa ainakin kaikki omat nahkapää tutut pitävät elokuvaa loistavana. Siinä kun on kaksi puolta, ja he valitsevat toki sen itselleen sopivan.