Foorumiarkisto

Kirjoitan tunnin verran elämäni pisintä 'Alert viestiä, ja jo ensimmäisen lauseen Areen vastineesta luettuani tiedän että hän tyrmää sen täysin. F´n great...No, yritetään nyt vielä.

2. Ovatko ne leffat sellaisia, että näyttelijä jää niistä mieleen?

Wood oli todella hyvä Frodona, mutta kyllä muistamiseen tarvitaan muutakin kuin yksi rooli. Vetoan jälleen Mark Hamilliin. LotR:it ovat varmasti "ikuisesti" pinnalla, eivät välttämättä koko aikaa, mutta pulpahtavat sinne tasaisin väliajoin. Wood on kuitenkin ainoastaan 'Frodo', eikä 'Elijah Wood'. Ainakin toistaiseksi. Luultavasti hän kuitenkin saa vielä tehtyä muutaman menestyvän leffan, jotka tuhoavat teoriani täysin. Mutta niitä ei välttämättä muisteta kovin pitkään, joten silloin taas teoriani toimii. Huh.

3. area = alue, era = aikakausi

Joo, my bad.

4. En tiedä johtuuko tämä siitä, että fanitan leffoja melko lailla keskivertoa ankarammin, mutta kun puhutaan näyttelijälegendoista, minulle tulee mieleen ensimmäisenä James Stewart ja Henry Fonda...

Johtuu.

1. Star Wars (now known as Star Wars Episode IV: A New Hope)
2. Rocky
3. Smokey and the Bandit
4. A Star is Born
5. King Kong
6. The Deep
7. Silver Streak
8. The Enforcer
9. Close Encounters of the Third Kind
10. In Search of Noah's Ark

Kolme. Star Wars, Rocky sekä King Kong. Kaikki ihan hyviä.

Suurin osa noista leffoista on keskinkertaista paskaa... Ocean-leffat ovat toiminnan peruskauraa, ne unohdetaan kohtlaaisen nopeasti

No mutta nyt kun perinteinen sankari vs pahis -asetelma on loppuunkaluttu, on "hyvikset" pakko asettaa eri rooleihin. Ocean'sit olivat ainakin muistaakseni aikalailla ensimmäisiä leffoja, joissa roistot ovat hyviksiä. On niitä varmasti muitakin ollut, mutta tämä lienee ensimmäinen joka sai kunnolla huomiota. Eri asia on, muistetaanko sitä siitä huolimatta...

Oma veikkaukseni: Kaltaiseni leffafanit, jotka jaksavat kaivaa vanhempia leffoja omaehtoisesti esiin ja katsella niitä, tulevat hänet muistamaan, mutta suuret massat ... tuskin... Hänellä on kuitenkin aikaa hankkia vielä kunnon body of work, joten ei sitä koskaan tiedä...

Meinasin sanoa jo ensimmäisessä viestissäni täsmälleen samoin Samuel L. Jacksonista. No, onhan hän ollut Pulpissa ja uusimmissa 'Warseissakin...

Pittistä: Voisin kuvitella, että nykyiset, tai vähän vanhemmatkin teinitytöt muistavat hänet hyvin. Kieltämättä hänen ongelmansa on liika toimintatähteys, action-leffat kun tuppaavat unohtumaan nopeasti...Brad on kuitenkin paljon julkisuudessa, joten luotan, että hän saa vielä jotain merkittävää aikaan.

Lopuksi sellainen kommentti, että kulttuuri on muuttunut. Leffat eivät enää ole samanlainen ilmiö kuin ne olivat aikoinaan, kun TVtä ei vielä ollut. On siis täysin mahdollista, että Marlon Brandon, John Waynen, Henry Fondan tai James Stewartin kaltaisia legendoja ei enää tule.

Onhan sekin mahdollista, mutta en halua uskoa että näin kävisi. Musiikinkin kohdalla tuo on huomattavissa. Beatles, Beach Boys, Elvis, Rolling Stones, Hyppysen mieliksi ehkä AC/DC...

Eh? //Hyppynen

Entäs nyt? Backstreet Boys, Destiny's Child, Antti Tuisku ja Tiktak? Spice Girlsillä voisi olla jotain mahdollisuuksia, se oli sentään todella kova juttu aikoinaan. Ainakin huomattavasti isompi ilmiö kuin nykyiset tyttöbändit.

Kirjoitan tunnin verran elämäni pisintä 'Alert viestiä, ja jo ensimmäisen lauseen Areen vastineesta luettuani tiedän että hän tyrmää sen täysin. F´n great...No, yritetään nyt vielä.

Enpä nyt tiedä, että tyrmäsinkö sen täysin.

No mutta nyt kun perinteinen sankari vs pahis -asetelma on loppuunkaluttu, on "hyvikset" pakko asettaa eri rooleihin. Ocean'sit olivat ainakin muistaakseni aikalailla ensimmäisiä leffoja, joissa roistot ovat hyviksiä. On niitä varmasti muitakin ollut, mutta tämä lienee ensimmäinen joka sai kunnolla huomiota. Eri asia on, muistetaanko sitä siitä huolimatta...

Eivät taida kuitenkaan olla aivan ensimmäisiä lajissaan... Leon, Usual Suspects, The Sting, Butch Cassidy and the Sundance Kid ja niin edelleen... Heist-leffatkin ovat kuitenkin oma Crime-leffojen subgenre. Niitä on tehty vuosien varrella aika paljon. Jopa Ocean's Eleven on remake vuonna 1960 julkaistusta Rat Packin (Frank Sinatra, Dean Martin, Sammy Davis jr., Peter Lawford ja Joey Bishop) leffasta.

Hahaa, ja nyt Nicole Kidman oli mennyt ostamaan asunnon Tom Cruisen vastapäätä ja Tompan tyttöystävä Katie Holmes on vihainen Kidmanille \o/. Tosiasiassahan hän muutti sinne vain lastensa takia, jotta he näkisivät heitä useammin.

Katselin tässä vähän uudempia ja vähän vanhempia rainoja tässä pienet arvostelut:

The Shawshank Redeption

Huikea vankilaelokuva ! Alussa kun ostin luulin, että tämä on sitä perussettiä, katsoo, mutta mitään ei jää käteen. Olin väärässä. Tim Robbins ja Morgan Freeman tekevät loistavan parivaljakon, kun Adam (Tim Robbins) joutuu elinkautisvankilaan syyttömänä tietysti ja tapaa vankilan vankivälittäjän Elliksen (Morgan Freeman) tästä alkaa monenmoinen soppa, korruptoituneen vankilan ja ilkeiden vartijoiden ja johtajan välillä.

Ehkäpä huikeudessaan 9 ½ arvoinen leffa. Suosittelen kaikille tätä.

Super Size Me

Mainio dokumentti kerrassaan. Morgan Spurlock ottaa tehtäväkseen syödä 30 päivän ajan MCDonaldsissa, hän syö siellä aamiaisen, päivällisen ja illallisen. Alussa Morganin painoksi todettiin 84kg ja hän oli loistavassa kunnossa, 9 päivän kohdalla Morgan painoi 94 kg ! Mutta ei enempää juonesta. Leffassa on mukana myös Michael Mooremaisia tietoiskuja ja haastatteluja, kuten tämmöisiin dokumentteihin kuuluu. Haastatteluja MCDonalds-narkomaaneista ja muista pikaruokalahommeleista.

Hyvä dokumentti, ehkä vähän liian paljon paskanjauhantaa, mutta jenkki on jenkki. Arvosanaksi antaisin 8-.

Seinfeld-Box Season 4

Parhaimman sitcomin 4 tuotantokauden boksi. PAKKO-OSTOS! Olen vannoutunut fani ja aion ostaa kaikki boksit ja levyt mitä vain ilmestyy tästä aiheesta! Hommahan jatkuu kun Kramer, 3 tuotantokauden lopussa Kramer muuttaa Hollywoodiin niin nythän palaa sieltä ja häntä epäillään sarjamurhaajaksi tästä alkaa taas mahtava Seinfeldin tuottava tyhjännauraminen, monesta aivan turhasta asiasta, nenäliinat kuluivat. Mukana on mm. legendaarinen jakso The Contest ja monia muita.

Loistava boksi ! Parhaimpiin lukeutuva tuotantokausi ellei parhain oman boksina AHHHHH... Arvosana 10-, miinus tulee hinnasta, joka on 49e.

Eli kokonaisuutena olen katsellut loistavia elokuvia, seuraavan on oltava siis huono.

Jim Carrey on taasen erinoimainen näyttelijä ja erittäin hauska, ja on saanut listoilleen monia hienoja kokemuselokuvia. Eikös tämä viimesin hitti, en nyt muista mikä (liian pitkä nimi) ollut ihan huippu pätkä, vaikka itse en sitä jaksanutkaan jostain syystä loppuun katsoa. IMO Carreyn parhaat ovat, Dumb and Dumber, Liar Liar, The Mask, The Cable Guy, Me, Myself and Irene, Bruce Almighty (tämä ei nyt niin erikoinen) ja hitto jos jokin unohtui. Muistoihin jää .. tai mistä sitä tietää.. luulisi hänenkin tekevän kauan elokuvia ja sinä aikana voi tulla uusia uskomattomia tähtiä.

Eternal Sunshine of the Spotless Mind, anyone? How's about Truman Show? Man on the Moon? Ensimmäinen noista on selvästi parempi kuin kaksi muuta, mutta luultavasti nuo ovat ne leffat, jotka jäävät elämään. Carrey on selvästi ottanut henk. koht. missiokseen helvetillisen rahan tekemisen lisäksi sen, että hän tekee laadukkaita elokuvia. Valinnat ovat ajoittain kusseet pahasti (Majestic), muuuutta sellaista se nyt vain on. Kuka olisi arvannut, että Darabont vetää Shawshank Redemptionin ja Green Milen jälkeen?

Carrey kuitenkin tosiaan yrittää tehdä itsestään uskottavaa näyttelijää. Eternal Sunshine of the Spotless Mindin tekeminen oli ehdottomasti tuon tavoitteen saavuttamiseksi oikea askel. Voimme myös olla melko varmoja, että Carrey teki sen alennushintaan, koska leffan budjetti oli pienempi kuin hänen tyypillinen asking price.

Sitten on Grinch... En ole tätä nähnyt, mutta joululeffoilla on paha taipumus palata vuodesta toiseen... jostain syystä. Jos tämä päätyy yhdeksi sellaiseksi, Carreyn nimi tulee elämään pitkään, vaikka hänen kasvonsa ehkä olisivatkin peitossa. Se saattaa myös parantaa hänen mahdollisuuksiaan tulla muistetuksi noin yleisemmin.

Komediat ovat hiukan kyseenalaisempia... jos ne jaksavat naurattaa, hyvä juttu Carreyn kannalta, mutta vaikea sanoa, että tuleeko niin tapahtumaan.

Kokonaisuudessaan: Eternal Sunshine of the Spotless Mind on poikkeuksellisen hyvä leffa, joka tullaan muistamaan pitkään. Sitä kautta myös Carreyn legenda tulee elämään. Se ei välttämättä vastaa tuon leffan lounteen takia Carreyn uran todellista luonnetta, mutta väittäisin kuitenkin, että hänellä on hyvät mahdollisuudet... Hänelläkin on vielä pitkä ura edessään, joten jos löytyy toisia vastaavia projekteja, hänestä voisi tulla uusi James Stewart.

Top 3 traileria:

3. Rope

Mies ja nainen istuvat puistonpenkillä. He ovat selvästi pari. He vaihtavat muutaman sanan, mies nousee lähteäkseen ja sanoo, tapaavansa naisen myöhemmin. Kertoja ilmoittaa, että he eivät tavanneet toisiaan enää koskaan.

Leffa alkaakin siitä, kun mies murhataan.

2.

"Kerran sukupolvessa tulee elokuva, joka muuttaa kaiken. Battleship Potemkin, Iivana Julma... Tämä ei ole yksi niistä elokuvista."

"Jos siis haluat upean taidekokemuksen, käy katsomassa Seitsemän samuraita. Jos kuitenkin haluat vain tappaa aikaa turhalla viihteellä, tule katsomaan Monty Python and the Holy Grail."

1.

"Jos käyt tänä kesänä elokuvissa vain kerran, käy katsomassa uusi Star Wars, mutta jos käyt toisenkin kerran, voisit antaa mahdollisuuden elokuvalle...

Austin Power: The Spy Who Shagged Me."

Moulin Rouge - DVD

Tulipas nyt tämäkin hieman tarkemmin katsottua kun kerta ostinkin kahden levyn-erikoispainoksen. Tarinahan on se, että Christian (Ewan McGregor ) on nuori kirjailia joka kirjoittaa rauhassa kotonaansa kunnes taivahalta tipahtaa muutamia näyttelijöitä. Sitäkautta hän saapuu Moulin Rouge-nimiseen paikkaan, jossa ei ikinä ole hiljaista. Hän ihastuu heti ensinäkemältä Satine nimiseen näyttelijättäreen (Nicole Kidman) ja siitä alkaa tarina kahdesta rakastavaisesta . Heidän välilleen kumminkin tulee ilkeä herttua joka ostaa rahallaansa koko paskan ja samalla myös Satinenkin.

Elokuva oli minun mielestä erittäin hyvin tehty.. sellaiseksi sekavaksi musikaaliksi. Kumpikin päätähti, Ewan ja Nicole omaavat ihan kohtuu hyvät lauluäänet ja kumpikin tietenkin osasi vieläpä laulaakin. Miljöö oli erittäin mielenkiintoinen ja sitäkin oli mukava näin sivusilmällä seurata. Puvut olivat onnistuneita jne.

Minun mielestäni tämä on yksi Nicolen parhaimpia elokuvia ja hän on kuin luotu tähän rooliin. Ewan oli myös aivan täydellinen pala kakkuun ja kaiken tämän loiston takia annan tälle elokuvalle 5/5 arvosanaksi. Ja kun ajatellaan sitten DVD:n loistoa, niin sille sama arvosana eli kerrassaan täydellinen pakkaus.

"Ares" kirjoitti:
Jos kuitenkin haluat vain tappaa aikaa turhalla viihteellä, tule katsomaan Monty Python and the Holy Grail."

Tuo elokuva on kyllä äärettömän tyhmä. Ne jutut ovat kyllä erittäin huonoja, mutta toisaalta sen takia se elokuva on niin hyvä. Todellinen laatuelokuva kyseessä...

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Tuo elokuva on kyllä äärettömän tyhmä. Ne jutut ovat kyllä erittäin huonoja, mutta toisaalta sen takia se elokuva on niin hyvä. Todellinen laatuelokuva kyseessä...

No enpä tiedä, ovatko ne välttämättä niin "tyhmiä". Kyseessä on kuitenkin kuuden yliopistokoulutuksen saaneen koomikon ryhmä (joista vain yksi on koulutettu jenkkilässä). Toki suurimman osan ajasta ne ovat vain halpoja vitsejä, mutta esim. anarkosyndikalistinen kommuuni sisältää paljon yhteiskuntakritiikkiä. Eikä edes kovin peitellysti.

Sitten on Tom Hanks. Forrest Gump, Apollo 13 ja Green Mile ovat leffoja minun makuuni, mutta ei tässä miehessä kyllä ole ainesta legendaksi. Ei vain ole.

Tom Hanksistaon IMO ihan legendaksi saakka, jos vain saisi vielä muutaman hyvän roolisuorituksen alle. Entisiä mainittavia suorituksia ovat Green Mile, Forrest Gump, Cast Away jne. Hänen ainoa vaikeus on se, ettei hän ole paljonkaan esillä, eli julkisuudessa. Hänellä on jalat maanpinnalla eikä hänen tempauksista ole varmaankaan montakaan kertaan kuullut. (Minä en koskaan)

Cast Away? Apollo 13? Whateva...

Tom Hanks on omienkin sanojensa mukaan tehnyt vain kolme katsomisen arvoista leffaa: Forrest Gump, Green Mile ja Saving Private Ryan. Kaikki muu on aika lailla perussälää. No, eipä Toy Storyissakaan mitään valittamista ole, mutta niistä häntä ei ainakaan tulla muistamaan. Ensimmäinen Oscar-suorituskin on tainnut päästä unohtumaan.

Hanks on kyllä menestynyt näyttelijä ja ainakin ihan ok hommassaan (tosin, ei missään nimessä loistava tai edes erityisen hyvä). Hän on jotenkin näkymätön ja en olisi edes varmaan muistanut häntä, jos Henkka ei olisi maininnut. Niinpä hänestä ei varmaankaan tule koskaan legendaa. Hän on liian unohdettavissa. Häneltä tuntuu vain puuttuvan se todellinen tähtiaines.

Once Upon a Time in American 220 minuuttia pitkä versio on aivan erilainen kuin se joskus vuosia sitten näkemäni TV-versio...

Miksihän muuten tuntuu, että suunnilleen kaikki leffat, joita minulta löytyy, ovat jotenkin epästandardin pituisia?

Tämän viralliset pituudet IMDB mukaan:
Runtime: 139 min / 229 min (2003 restored director's cut) / Italy:238 min / Sweden:229 min / USA:227 min (extended version)

Tämä ei siis suoranaisesti vastaa yhtään noista 220 minuutillaan... kai tästä on sitten leikattu pois jotain todella kamalaa...

Ares: Laitas jonkun moinen esittely pakkaus Bruce Williksestä.

Arse on aivan paska, turhaan jumaloitte.

"Lutkus" kirjoitti:
Arse on aivan p**ka, turhaan jumaloitte.

Tuliko yllätyksenä?

Jos on ongelmia, vastaa niihin viesteihin... god damn it, luulisi, että sinulle ei tarvitse enää opettaa tätä.

Ares: Laitas jonkun moinen esittely pakkaus Bruce Williksestä.

Tarkoitus oli, kuten listasta näkyy... Joten otetaan hänet nyt sitten seuraavaksi.

Teistä tuskin kovin moni muistaa tai on edes tietoinen, mutta Bruce Willis kokeili 80-luvulla myös siipiään muusikkona. Pientä menestystäkin oli, mutta ei niin paljon, että ura näyttelijänä olisi sen takia jäänyt sivuun. Alkuvaiheen leffat olivat lähinnä kevyttä komediaa... Ensimmäinen toimintaroolikin (Die Hard) tipahti juuri sen takia, että hän oli koomikko. Ohjaajan mielestä McClanen rooli kaipasi hiukan huumoria, mutta käsikirjoittajista ei ollut sitä siihen lisäämään, joten se jäi sitten Brucen tehtäväksi.

Vaikea sanoa, mistä se johtui (helvetin hyvä agentti?), mutta heti Die Hardissa, Willis määritteli näyttelijöiden palkkioskaalan uudestaan viiden miljoonan dollarin palkkiolla. Se ei ollut suurin koskaan maksettu palkkio (itse asiassa Stallone oli ehtinyt ylittää sen monta kertaa, mutta aina pisteillä), mutta se oli siihen mennessä suurin palkkio, jota ei oltu sidottu tulokseen.

Myöhemminkin Willis on ollut hyvin mukana nostamassa näyttelijöiden palkkioita... ei välttämättä hyvä asia... tosin.

Willisin ura on ollut sekava joukko blockbustereita, ylimitoitettuja draamoja ja klassikkoja siellä täällä. Mies on itse ilmoittanut, että ei enää tekisi väkivaltaisia toimintaleffoja (mikä Sin City sitten oli?) tai maailmanpelastusleffoja (laskekaahan, montako kertaa hän on pelastanut maailman), mutta luultavasti hän palailee sille alueelle vielä useita kertoja, kunhan se palkkasekki on sopiva... Lisäksi hän saa sellaisista rooleista näkyvyyttä, jota hän tarvitsee saadakseen haluamiaan rooleja.

Uskottavuutta hän kuitenkin onnistui hankkimaan parilla roolilla, jotka hän teki sitten hyvin halvalla (vihje leffantekijöille: jos se on draama ja harkitsette Willisiä, niin älkää maksako hänelle mitään, se ei näyttäisi koskaan toimivan). Pulp Fiction ja Twelve Monkeys takaavat kuolemattomuuden leffafanien parissa. Jos ei muuten, niin ainakin Tarantino ja Gilliam muistetaan, joten Willis tulee siinä samassa paketissa. Sixth Sense ja Die Hardit toimivat aika pitkälti muidenkin parissa.

Sanoisin, että Willisillä on todella hyvä mahdollisuus nousta jonkinlaiseksi legendaksi. Sin Citya en ole vielä nähnyt, mutta sitäkin on kehuttu. Willisin paras asset tässä on juuri se, että hänellä on sekä blockbustereita, että "uskottavia" leffoja. Ei pelkästään tuleva legenda, vaan ehkä sellainen jo nyt.

Nämä leffat ovat unohtuneet... joten muutamia...

21 Grams

Alejandro González Iñárritun kolmas leffa. Hän yrittää selvästikin toistaa Ritchien onnistumista Snatchin kanssa. Amores Perros oli mahtava, tämä yrittää hakea samaa, muuuutta ei aivan onnistu. Ensimmäinen näytös esittelee hahmot, mutta tekee sen hitaasti ja sekavasti. Leffan aikana löytyy kyllä sitten enemmän suuntaa, mutta loppujen lopuksi tuntuu siltä, että leffa on tehty tahallaan omituiseksi, jotta se näyttäisi taiteellisemmalta.

Siinä missä Amores Perrosin yhteydet hahmojen välillä oli tehty tyylikkäästi, tässä tapauksessa ne ovat väkinäisiä ja liioiteltuja.

Sivukommentti: Amores Perros on yksi loistavimmista leffan nimistä koskaan. En osaa espanjaa, mutta Amores viittaa rakkauteen ja Perros koiriin. Suomennosta nimelle ei ole, eikä se voisi koskaan tehdä oikeutta tuolle alkuperäiselle, mutta käännös englanniksi on Love is a Bitch. Leffassa nimen omaan koirat ovat kuitenkin olennaisessa osassa (lähinnä loistavana teemana tai motiivina, miten ne nyt tarkalleen määriteltiinkään) ja rakkaus niitä kohtaan.

21 Grams ei ole mikään huono leffa. Itse asiassa, jos en olisi nähnyt Amores Perrosta ensin, olisin varmaankin pitänyt sitä loistavana. Nyt se maistuu hiukan vanhan idean lämmittämiseltä. 8/10

Aguirre, Wrath of God

Werner Herzogin ohjaama ja Klaus Kinskin "tähdittämä" leffa, joka tehtiin käytännössä ilman rahaa... Mikä tuottaa usein yllättävän hyviä tuloksia. Herzog varasti kameran elokuvakoulustaan, jotta pystyi tekemään tämän leffan. Lisäksi, koska heillä ei ollut rahaa lavasteisiin, Herzog siirsi kuvaukset aidoille paikoille Etelä-Amerikan sademetsiin... Sekös innoitti leffaa mukavasti... Olot olivat niin vittumaiset, että Herzog usein vain kuvasi kuvausryhmän yhteenottoja ja käytti sitä leffassa. Kinski oli kai niin kyrpiintynyt jossain vaiheessa, että ilmoitti lähtevänsä kotiin. Herzog uhkasi tappaa tämän ja sitten perään itsensä, jos leffaa ei saatu vietyä loppuun.

Kinski väitti, että Herzog käytti asetta painostuksen apuna, mutta Herzog on kieltänyt sen.

Miehet tekivät tämän jälkeen yhdessä vielä 4 leffaa...

Aguirre sijoittuu 1500-luvun alkuun ja kertoo retkikunnasta, joka lähti etsimään El Doradoa Perusta. Asiat eivät luonnollisesti oikein mene suunnitelmien mukaan. Kyseessä on halvalla tehty seikkailuelokuva, joka ei ole tarkoitettu kenellekään, jolla on ongelmia onelinerettömien leffojen kanssa. Jos taas kiinnostaa leffa, jonka production levelit eivät ehkä ole aivan parhaat mahdolliset, mutta jossa on ideaa ja asennetta, tämä kannattaa ehkä katsoa. 8/10.

Straw Dogs

Päätin hankkia tämän ensisijaisesti sen takia, että Tarantino mainitsi tämän jossain leffana, joka kannattaisi katsoa. Toinen hyvä syy oli hintalappu (6,30).

Kaksi ensimmäistä näytöstä ovat uskomattoman tylsiä. Ehkä se raiskauskohtaus on ollut rankka vuonna -71, mutta enää se ei oikein toiminut. Kolmas näytös on sitten täyttä toimintaa, mutta visuaalisia efektejä ei kannata odottaa.

Ei toimi, historiallista mielenkiintoa tuosta ehkä löytyy, mutta en voi sen perusteella suositella kuin enintään harrastajille, enkä heidänkään prioriteetteihinsä kovin korkealle. 5/10.

Woyzeck

Toinen Herzog/Kinski-yhteistyö. Tämä perustuu vanhaan saksalaiseen tragediaan jostain 1800-luvun alkupuolelta. IMDBn mukaan näitä on tehty aika monta, eikä varmaan yksikään ole kovin onnistunut, ainakaan ratejen perusteella. Tämäkin on aika epäonnistunut. Jälleen, leffafanin kannalta tämä voisi olla ihan mielenkiintoinen, koska editointi on aika erikoinen (todella vähän leikkauksia koko leffan aikana).

5/10.

Ghost Dog: The Way of the Samurai

Ok, we get it. Jim Jarmusch on leffa- ja animaatiofani... Onko sitä pakko alleviivata koko leffan ajan? Rashomon viittaus oli tyylikäs, mutta kirjan jatkuva esittely tuhosi sen. Leffassa oli monta tyylikästä kohtausta ja ideaa. Kokonaisuuskin oli ihan hyvä. Jos vain nuo homaget oltaisiin saatu hiukan vähemmälle... Sellainen lisähuomio, että jos rap ei kiinnosta, kannattaa tämä jättää väliin... Muuten hyvä yhdistelmä ideaa ja viihdettä.

8/10.

Harvey

Vanhempi leffa, vuodelta 1950. Kyseessä näyttäisi olevan tarina mielisairaasta, mutta harmittomasta miehestä. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin voisi olettaa. Halvalla tehtyä ja kevyttä magic realismia, jolla saadaan aikaan mukava, harmiton magic realism -filmi, jota James Stewart (pääosassa) piti yhtenä omista suosikeistaan.

Suositellaan jälleen leffafaneille, mutta myös kaikille, joita feelgoodleffat eivät häiritse (aika monia kun ne tuntuvat häiritsevän... outoa).

9/10

Kentucky Fried Movie

ZAZ-kolmikon ensimmäinen leffa vuodelta -77. Tavallaan ihan mielenkiintoinen. Tämän katsomisestakin tehtiin leffa ("Watching Kentucky Fried Movie", vuodelta 2004). Leffa on kokoelma sketsejä, joista monet ovat heikkoja, eivätkä kovin hauskoja. Osa toimii, mutta ne ovat vähemmistö. Leffalla on pituutta vain 75 minuuttia, mutta silti moni osa siitä tuntuu venytetyltä. Tyyli on aika lailla sama kuin Amazon Women on the Moonissa, jonka työnimi olikin Kentucky Fried Sequel, myöhempi oli kuitenkin selvästi onnistuneempi. Tämä ei myöskään ole lähellekään Airplanen, Hot Shotsien tai Naked Gunien tasolla.

6/10.

The Others

Elokuva, jonka lähtökohdat ovat seuraavanlaiset. Nainen asuu yksin kahden lapsensa kanssa kunnes hän saa vihdoin palkkaamansa palvelijat. Saarella oleva kartano on jokseenkin kummallinen, sillä välillä kuuluu aina outoja ääniä ja perheen tyttö puhuu vähän väliä sekavia. Perheen isä on lähtenyt sotaan, eikä häntä ole kuulunut takaisin. Mitä talossa tapahtuu ja kun se selviää mitä oikein tulee tapahtumaan. Erittäin mielenkiintoinen elokuva joka tosin käsittelee samoja asioita mitä monissa muissakin 'kummitusjutuissa' käsitellään. Loppu onkin sitten ehkäpä parhain/yllättävin mitä olen pitkiin aikoihin nähnyt.

9/10 - Olisi ehdoton kymppi, mutta ekalla kerralla tämä elokuva valitettavasti kuluu puhki kun sen loppuratkaisun on nähnyt.

Katsoin tuossa hemmetin hyvän leffan, Primal Fear nimeltään. Jos et halua tietää juonta, älä lue edemmäs. Mutta hieno leffa, kannattaa katsoa.

Richard Gere (ei, tässä leffassa ei ole Julia Robertsia) näyttelee vaikutusvaltaista juristia, joka ottaa hoitaakseen mahdottomalta tuntuvan tehtävän. Hän puolustaa ujoa kuoropoika Aaronia, jota syytetään arvovaltaisen piispan raa'asta murhasta. Leffan edetessä juristille paljastuu, että Aaronilla saattaisi olla pitkällisen hyväksikäytön seurauksena syntynyt sivupersoona, väkivaltainen Roy, joka olisikin tehnyt murhan. Royn olemassaolo paljastuu oikeussalissa, kun syyttäjä kiduttaa Aaronia karmeilla faktoilla, kunnes Aaron murtuu, ja Roy tulee esiin hyökäten syyttäjän kimppuun.

Leffa sinänsä ei ole mikään erikoinen, mutta loppu on yksi maailmankaikkeuden upeimmista. Nimittäin, kun Geren esittämä juristi vierailee syytteistä vapautetun Aaronin luona vankilassa, Aaron mainitsee ohimennen pienen faktan Royn hyökkäyksestä, vaikka oli aiemmin kertonut, ettei muista mitään kun Roy puskee esiin. Gere tajuaa, että koko Roy oli vain nerokkaasti keksitty juoni. Loppukommentit ovat mainiot:

"So there never was a Roy?"

"There never was an Aaron, counselor"

Selittäkää joku Ringin juoni.

Sin City on nyt sitten nähty...

Pitää pilata Deven ilo heti alkuun ilmoittamalla, että kyseessä on ison budjetin taideleffa. Budjettia näytti olevan 45,5 miljoonaa (IMDBn mukaan). Se tarkoittaa todennäköisesti sitä, että näyttelijät ovat hoitaneet roolinsa tavallista pienemmillä palkkioilla. Leffa on kuitenkin täynnä nimekkäitä näyttelijöitä.

Mikä siitä tekee taideleffan? Se, että siinä käytetään efektejä saavuttamaan tietty vaikutelma, jolla ei haeta lainkaan realismia. Näyttäisi pahasti siltä, että koko leffa on kuvattu blue screenin tai green screenin edessä, mikä on varmasti auttanut säästämään, koska mitään locationeja tai set dressingejä ei tarvita (jälkimmäistä toki vähän...).

Valituksen aiheet: Miksi tarinoita ei esitetty kronologisesti? Tarinat esitettiin samassa järjestyksessä, missä ne on julkaistu, mutta tässä olisi ollut mahdollisuus paikata kronologiaa. Miksi Bobin roolia piti kasvattaa? Ilmeisesti Madsen aiotaan tuoda jatko-osaan, mutta jos Bob sotketaan siihen kuvioon, mihin luulen, se ei mitenkään paranna tarinaa. Enemmänkin vain yksi elementti vesittyy. Miksi sarjakuvia piti seurata niin orjallisesti (tuota edellä mainittua yksityiskohtaa lukuunottamatta)? Tiesin kaiken jo kauan ennen kuin se näytettiin ja tiedän paljon enemmän tarinoista kuin te luuserit, jotka vain käytte katsomassa leffat. Tarinat on kuulemma kuvattu kokonaisuudessaan, joten siinä on poikkeuksellinen Director's Cut, jota odotan...

Saattaa olla, että monille tuo Film Noir ^2 ei oikein toimi. Itse näen siinä taustalla olevan huumorin ja siksi se toimii. Tosin, Marv ja Hartigan eivät olleet (kirjaimellisesti) elämää suurempia olentoja leffassa, kuten sarjakuvissa, joissa he olivat ihmisvuoria, mutta se on rajoite, jonka kanssa leffantekijän pitää elää. Ihmisen kasvattaminen on kuitenkin varmasti kallista. Jotenkin oli vain (väärällä tavalla) huvittavaa, että Bob on isompi kuin Hartigan, kun Bobin pitäisi olla pieni lihapulla ja Hartiganin kaksimetrinen jätti... Noh, sellaista se on. Bruce Willis on elämää suurempi, joten kai se paikkaa tilannetta. Harmi vain, että Madsen on King of Cool, joten Willisin status ei auta siinä vertailussa juurikaan.

Huomasitteko muuten, että leffassa ei ollut lainkaan käsikirjoittajaa, vain Stories by Frank Miller tai jotain sinne päin. Mitähän Director's Guild on sanonut kahdesta ohjaajasta? Se on yleensä iso no-no, vrt. Coenien leffat.

Kaikkiaan varsin tyylikäs leffa, mutta olisin tosiaan selvinnyt ilman sarjakuvien suoraa toistoa. Pakkohan tuo on kai DVDllä kuitenkin hankkia ja jatko-osakin varmaan tulee katsastettua...

9/10

Sitten feelgoodosastolle... In America

Parinkymmenen minuutin jälkeen huomasin, että olin jo täysillä mukana perheen elämässä. Isä tosin oli paikoin täysi idiootti... Alkuperäinen oli IMDBn mukaan R-rated jenkkilässä... Tästä versiosta onkin kadonnut nelisen minuuttia. Mitähän vittua siinä neljässä minuutissa on ollut? Tämä on kuitenkin perhekeskeinen kevyt leffa, jossa on toki huumereferenssejä, mutta niitä ei näytetä ja narkkaritkin esitetään pääosin melko mukavina ihmisinä. PG-13 on ehkä ihan hyvä raja...

Tyttäret ovat loistavia... Varsinkin Ariel. Ilmeisesti he ovat siskoksia tosielämässäkin. Heidän tekemisiään seuraa ihan mielellään ja he ovat huomattavasti sympaattisempia kuin heidän vanhempansa, jotka ovat aika pitkälti sivuhenkilöitä, vaikka kameran edessä paljon heiluvatkin.

IRCissä oli puhetta Dana Carveysta tässä pari päivää sitten... Siitä tuli mieleen, että "Well, isn't that special?"... Aika moni asia tapahtui hiukan liian näppärästi leffan lopussa... Jotain rajaa... Tosin, leffa oli muutenkin tehty niin, että loppuratkaisu oli nähtävissä jo hyvin kaukaa. Siihen vain vihjailtiin hiukan liikaa...

Spoiler

WTF? Lapsen hankkimisen sairaalakulut olivat yli 30 tuhatta dollaria... Eipä kannata jenkkliässä, ainakaan Manhattanilla.

9/10

Eilen ei tullut staraa, joten yritän muistaa sen ... nyt.

Päivän uhri: Harrison Ford.

"Henkka" kirjoitti:
En muuten pidä yhteen rooliin leimautumista mitenkään hyvänä asiana, en todellakaan...'Alertin leffafanit (pl. Ares, Wesnt ja muut nörtit), sanooko nimi Mark Hamill teille mitään? Eikö? Heh, sitä arvelinkin. Sama vaiva on myös Indiana...Erm, Harrison Fordilla. 95% hänestä on Indiana Jonesta. Ne 5% onkin sitten Han Soloa. Myös James Bondit ovat nollanollaseiskoja lopun ikäänsä.

Hamill? Yeah, hän kärsii tuosta, eikä pääse siitä koskaan eroon... Jopa hänen pienehkö roolinsa Jay and Silent Bobissa oli osin parodiaa Star Warseista... Ei lupaa hyvää...

Sitten meillä on Harrison Ford...

Aikoinaan Harrisonilla oli 6 leffaa maailman 20 menestyneimmän leffan listalla (jossa ei oltu otettu huomioon inlfaatiota, tosin). Jo se tekee hänestä legendan.

Nykyisin tilanne on noiden kuuden suhteen seuraavanlainen (ensimmäisessä luvussa on otettu mahdollisimman hyvin inflaatio huomioon, vaikka se onkin pidemmän päälle mahdotonta, toisessa ei):
Star Wars 2/2 (eli siis toiseksi menestynein leffa sekä inflaatio huomioon ottaen, että ilman inflaatiota, ensimmäisessä häviää Gone With the Windille, toisessa Titanicille)
Empire Strikes Back 12/14
Return of the Jedi 14/18
Raiders of the Lost Ark 16/38
Temple of Doom 79/79
Last Crusade 89/--- (ei mahtunut top 100-listalle).

Noiden lisäksi ainakin The Fugitive on jälkimmäisellä listalla sijalla 70 ja Air Force One samalla listalla sijalla 92.

Okei, hänellä on siis käytännössä kaksi megablockbusterroolia (hieno sana, käyttäkää huomenna ainakin kerran livenä), jotka useimmat ihmiset näkevät jossain vaiheessa elämäänsä. Lisäksi on tuo Fugitive ja läjä muita räiskintäleffoja ja joitain draamoja siellä seassa.

Paatuneille leffafaneillekin löytyy yksi leffa: Blade Runner. Tuon lisäksi pienempi osa Apocalypse Now'ssa ja Conversationissa eivät ole mitenkään pahitteeksi... Jostain syystä jotkut intoilevat myös Franticista, josta en itse ole koskaan pitänyt.

Hänellä on myös floppeja vyön alla, melkoinen kasa, jos tarkkoja ollaan...

Lisäksi hänellä on vielä yksi potentiaalinen asset: Jack Ryan. Montako niitä leffoja on tehty? Ainakin neljä tulee mieleen... Tällä hetkellä uusien tekemisestä ei ole kai suunnitelmia (koska Affleck tappaisi idean kuin idean), joten en tiedä mikä status tulee olemaan tulevaisuudessa. Jos Ryanista kuitenkin vielä tulee jotain joskus, se nostaa myös Fordin osakkeita. Jokainen leffoista on tehnyt ainakin rahaa, joten se ainakin auttaa jatkoa, vaikka Sum of All Fears ei ehkä kovin hyvä ollutkaan (en ole itse nähnyt, mutta näin olen kuullut väitettävän...).

Eipä sillä, että hän sitä tarvitsisi... Näyttelijänä hän ei ole legenda, mutta puhtaana tähtenä aivan varmasti.


Sitten pieni juttu jälleen Star Warsista...

Katselin tänään ensimmäisen leffan kommentein varustettuna... jos vaikka Lucasilla olisi ollut jotain sanottavaa puolustuksekseen... Hei, saa sitä toivoa... Lähinnä hän vain nolasi itsensä siinä... Ilmeisesti hänen mielikuvansa leffasta on aivan erilainen kuin katsojien, eikä hän käsitä sitä itse lainkaan. Pari kohtaa, jotka jäivät mieleen:
[list][*:2ggvzcip]"R2-D2 ja C-3PO ovat POV-hahmot", mutta kuka tahansa näkee, että se ei pidä lainkaan paikkaansa, joitain alun pätkiä lukuunottamatta. Hän vielä kehtasi kusta Kurosawan haudalle väittämällä, että hän kopioi tekniikkaa. Helvetti, Kurosawa osasi ainakin tehdä sen oikein.
[/*:m:2ggvzcip]
[*:2ggvzcip]"Darth Vader esitetään avuttomana"... aijaa... avuttomat miehet tosiaan melkein tappavat toisen miehen ajatuksella... tai miekkailevat... tai lentävät hävittäjillä... God damn it.
[/*:m:2ggvzcip]
[*:2ggvzcip]"Kenobin ja Darth Vaderin taistelu kertoo heidän vanhasta iästään ja heikentyneistä taidoistaan"... Yeah, whateva... Minusta se näytti aika taitavalta miekkailulta. Lucasilla on ehkä ollut tässä vaiheessa jo päässään ne mielipuoliset taistelukohtaukset ykkösestä ja kakkosesta, mutta ei sitä voinut kukaan muu tietää. Niinpä tuokin vaikutelma on vain hänen omansa. Lisäksi epäilen vahvasti, että hän valehteli tässä kohtaa, koska sellaiset taistelut olivat 90-luvulla jo hyvin tavallisia, joten Lucasinkin oli pakko päästä samalle tasolle.. noh mikäs siinä, historia on voittajien kirjoittama, mutta one word: Yoda.
[/*:m:2ggvzcip]
[*:2ggvzcip]"Kenobi ei kuole, vaan löytää mahdollisuuden tulla yhdeksi Voiman kanssa." Gimme a fucking break. Miksi se piti tehdä kesken taistelun? Jos niin kävi, niin miksi Vader ei huomannut sitä? Miksi katsojien olisi pitänyt tajuta se? Minä tulkitsin hänet myöhemmin vain aaveeksi (tai hallusinaatioksi). Luultavasti kaikki muutkin.[/*:m:2ggvzcip][/list:u:2ggvzcip]

Lucas teki itsestään täyttä pässiä koko kommenttiraidan ajan... Vielä parempi oli kuitenkin Carrie Fisher, jonka mielestä Lucas on jonkinlainen nero, koska hän osaa kuvitella erikoisia olentoja, paikkoja ja sellaista... Helvetti... Arvioiden mukaan jenkkilässä oli joskus 80-luvulla 4 miljoonaa roolipelaajaa. Niistä hyvin suuri osa varmasti toimi jossain vaiheessa pelinjohtajana ja oman kokemukseni mukaan melkein jokainen pelinjohtaja kykenee samaan. Aika moni kykenee parempaankin. Fisherin kannattaisi ehkä lukea hiukan enemmän...

Sekä Lucas, että Fisher kehtasi vielä väittää, että kyseessä on sci-fi-leffa... ei helvetti... näiden pitäisi kuitenkin olla ammatti-ihmisiä... Lucas tosin tajusi, että kyseessä on fantasiaa, mutta sotki siihen koko ajan sen sci-fin.

... mutta koko paskasta nousi yksi hyvä asia:

Wedge.

Niille, jotka eivät ole olleet leffoja katsoessaan kovin tarkkaavaisia, Wedge on ainut pilotti, joka selviää kummankin Death Starin tuhosta. Ainakin nimetyistä piloteista, jos tarkkoja ollaan, mutta nytpä ei olla.

Mikä Wedgessä nyt sitten on hyvää? Noh, tavallaan ei mikään, koska hän ei varsinaisesti ollut ensimmäinen lajiaan, mutta ensimmäinen tunnettu kuitenkin ja se mahdollisti vastaavien hahmojen luomisen. Wedge on antanut epävirallisesti nimensä tietylle hahmotyypille fiktiossa. Wedget ovat aina sivuhahmoja, he eivät kehity lainkaan mihinkään suuntaan ja jos katsoja ei ole tarkkaavainen, koko hahmo saattaa jäädä huomaamatta olennaisena tekijänä. Wedget ovat kuitenkin päteviä, rohkeita ja protagonistit (tai antagonistit) voivat aina luottaa heihin.

Leffoissa harvemmin nähdään tällaisia hahmoja, koska heidän esittelemisensä vaatii enemmän aikaa kuin yhden elokuvan. Heitä voi kuitenkin nähdä TVssä... ainakin silloin kun viimeksi sitä katsoin aktiivisesti. Law & Orderissa on Dr. Emil Skoda (J.K. Simmonsin esittämänä), C.S.I.ssä näitä hahmoja on vaikka kuinka... ja niin edelleen. Wedgen ansiosta heilläkin on nykyisin jonkinlaista uskottavuutta.

"It seems I left the Phone off the Hook..."



Aika review'ata erään Hollywoodin lahjakkaimman ja hauskimman naisnäyttelijän, tänä vuonna 50 vuotta täyttävän Whoopi Goldbergin elokuva. Kyseessä on hänen uransa alkuajalta oleva The Telephone (1988), jolle Maltin antaa tylysti BOMB ja VideoHound *woof*.

Elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt Terry Southern, joka on skriptannut myös klassikkokomedian Dr. Strangelove sekä Saturday Night Livea. Ohjaajana toimi veteraaninäyttelijä Rip Torn, jonka ilmeisesti ainoa ohjaustyö tämä filmi on.

Whoopi esittää neuroottista stage-näyttelijä Vashti Blueta, joka sulkeutuu pikku asuntoonsa tekemään pilasoittoja. Elokuvassa esiintyy hänen lisäkseen säännöllisesti vain suloinen lemmikkipöllö, jolle Whoopi myös säännöllisesti juttelee, pöllön killittäessä häntä suurilla silmillään.

Whoopilla on mahtavat puhelinlaskut, joista hän ei ole välittänyt huolehtia. Puhelinyhtiö onkin muistuttanut häntä maksuista monta kertaa. Mutta silti elokuvassa Whoopi enimmäkseen puhuu puhelimessa, muun muassa ystävänsä Jenniferin kanssa ja valittelee, kuinka kaipaa entistä miesystäväänsä Larrya. Myös videovuokraamo saa kuulla kunniansa, kun se on kehdannut vuokrata Whoopille Christmas in Julyn version, josta kelkkakohtaus on leikattu pois. Huonon palvelun vuoksi Whoopi soittaa myös poliisille, joka myös saa tuta Whoopin sanan säilän.

Puolivälissä Whoopin tuottaja Rodney (Elliott Gould) saapuu vierailulle illan pokansa Honey Boxen (Amy Wright) kanssa. Whoopin näyttäessä Rodneylle esiintymisnauhaansa, Rodney pitää sitä kammottavana mutta Honey nauraa itsensä tärviölle. Rodney lähettää Honeyn pois ja haukkuu Whoopin mutta siitä tämä vain innostuu ja esittää Rodneylle oman versionsa Seitsemän hunnun tanssista - Seitsemän pierun tanssin! (tämä nainen on siis ihan seko). Sen enempää emme tuottajasta kuule.

Ajoittain Whoopi tekee myös seinänaapurinsa hulluksi esittämällä stage-numeroitaan pöllölleen ja soittamalla Bob Marleyta täysillä. Mutta aina hän palaa puhelimen ääreen ja jopa vessaan se on pakko ottaa mukaan.

Ilmeisesti Whoopi ei ole huolehtinut myöskään sähkölaskusta, sillä äkisti hänen kämppänsä pimentyy. Hän ahdistuu ja soittaa paniikkipuhelun Jenniferille. Sytytettyään kynttilät hän kuulee jonkun olevan ovella (loppu spoilertageissa).

Spoiler

Ovella on puhelinyhtiön mies (John Heard). Hän tulee takavarikoimaan puhelimen maksamattomien laskujen vuoksi. Hän ei käsitä, miksi Whoopi menee paniikkiin: puhelinlinja on ollut suljettuna jo kaksi kuukautta! Whoopi on puhunut itsekseen koko ajan. Hätäinen Whoopi inttää, että puhelin on hänen henkireikänsä maailmaan, hänen on pakko pitää se. Puhelinmies huutaa että puhelinlinja on mykkä ja Whoopi iskee hänet kuoliaaksi. Tapon jälkeen hän jälleen soittaa - mykällä - puhelimellaan ja pyytää keskusta yhdistämään poliisille, sillä hän on ollut "bad girl"!

Ei tässä elokuvassa juonta suuresti ole mutta Whoopi Goldberg kantaa sen ihan viihdyttävään puolitoistatuntiseen. Esitys on mielenkiintoinen kokemus yhden naisen elokuvana ja Whoopin esityksen naurattivat ihan aidosti. Aito pöllö tuo sekin ihmeellisen ja huvittavan lisävärityksen filmiin.

Kuten siis arvelinkin, Maltin ja VideoHound saivat pitkän nenän. Whoopin sekoilu on riemastuttavaa esitystä ja lopussa traagista ja vähän pelottavaakin. Aidontuntuinen tarina siitä, mitä mökkihöperyys voi aiheuttaa ja ehkä tämän nähtyään jossain määrin ymmärtää myös puhelinhäiriköiden ajatusmaailmaa.

Erityisesti Whoopi Goldbergin työtä arvostavien kannattaa katsoa tämä. Ei missään nimessä saa pelästyä leffan huonoa mainetta. Itse en koskaan usko elokuvien huhuttuun huonouteen ennen kuin itse näen - ja lähes aina leffat ovat mainettaan parempia. Niin Myös The Telephone. Ei tämä ehkä suurelle yleisölle sovellu mutta teille, jotka muistatte Chaplinin sanat: "Elämä kaukokuvassa on koomista, elämä lähikuvassa on traagista", tällä elokuvalla on annettavana ajattelemisen aihetta.

Mitenköhän tämä filmi toteutettaisiin kännykkäaikana?

On tässä lähiaikoina tullut käytyä teatterissa kahteen otteeseen, katsomassa Sin City sekä Batman Begins. Myös kaverin luona katsottiin Batman - Paluu.

Aloitetaan vahvemmasta elikkä Sin Citystä.

"Tämä tarina (Sin City) karkasi käsistäni.
Suunnittelin sen alunperin 48-sivuiseksi,
mutta innostuin tästä enemmän kuin koskaan
(lopulta 200-sivuinen). Se on kokonaan
Marvin syytä. Se iso korsto alkoi komennella
minua ympäriinsä."

- Frank Miller

Heh, Marv olikin ehdottomasti paras "äijä" tässä elokuvassa, jota Mickey Rourke esittää pirullisen hyvin. Muttei Bruce Willisin tulkitsema Hartigan kauas jäänyt. Elokuva tempasi minut mukaani täydellisesti, vaikka Joensuun Aallottaren (luojan kiitos, että Tapio valmistuu kohta parempana kuin ennen) penkit ovatkin hemmetin epämukavat niin ei se perseenpuutuminen tällä kertaa haitannut, sillä ei sitä ehtinyt miettimään kun elokuva oli niin hemmetin hyvä. Olipa upeaa jälkeä Robert Rodriguez ja Frank Miller saanut aikaan, sekä Tarantinonkin kädenjälkea saatiin ihailla (tosin en tiedä minkä kohtauksen hän on ohjannut, ehkäpä imdb tai joku muu sivusto sen kertoo).

Elokuva on kuvattu kokonaan vihreää taustaa vasten ja Sin Cityn kaupunkikuva on luotu digitaalisesti myöhemmin taustalle ja hienoa jälkeä on tullut. Elokuva on puheitten mukaan on aivan suoraan sarjakuvista ilman mitään erillisiä käsikirjoituksia. Prkl, kun alkoi kiinostamaan nuo sarjakuvat taidanpa käydä katselemassa Suomalaisesta kirjakaupasta jos löytyisi ne kolme ensimmäistä osaa johon elokuva perustuu. Kuulun siis niihin luusereihin jotka ei tietänyt mitään näistä hienoista tarinoista ennen elokuvan näkemistä..

Katsokaa, tuskin tulette pettymään.

*****/*****

Ps. Waretettuna ei tämä elokuva olisi tuntunut varmasti samanlaiselta kokemukselta, joten elokuvan warettaneille haistatan paskan, olisi kannattanut raahata perseensä sinne teatteriin sillä tämä elokuva on nähtävä ensimmäisen kerran kunnon ruudulta.

Batman Begins,

oli toki hyvä, mutta Sin Cityn jälkeen tämä elokuva nyt ei oikein tuntunut miltään. Se on hienoa, että elokuva esittää Brucen inhimillisempänä kuin Burtonin kyhäelmät ja Schumaherin sonnat. Brucen pelot ja Batman hahmon syntyminen on esitetty hienosti (elokuvahan kertoo aivan alusta Batman hahmon syntymisen, eikä liity mitenkään Burtonin mestariteoksiin tai Schumaherin paskaläjiin).

Itseään etsivää Brucea Christian Bale tulkitsee ihan mukavasti. Gary Oldman tekee hyvän roolityön Jim Gordonina (ainoana Gotham Cityn poliisina, joka ei ole lahjottu vaan pitää Batmanin puolia) sekä Cillian Murphy tohtori Cranena eikä pidä unohtaa Liam Neesonia. Eikä muissakaan roolisuorituksissa pahemmin valittamista ole, vaikkei Holmesin esittämä eukko mitenkään säväytä, niin ei hän kuitenkaan aivan huono ole.

Elokuvasta löytyy myös vähän synkempää meininkiä, mikä tietenkin kuuluu Batmaneihin. Minua miellyttää, että Schumaherin roskaläjien jälkeen on onnistuttu tekemään kiehtova Batman, hän sanelee säännöt ja tarpeen tullen on myös se kova kaveri, joka antaa varkaille turpaan. Juonikin toimii ihan hyvin, joten mikäs siinä.

En kadu, että raahauduin teatteriin ja sitä paitsi, onhan elokuva aivan erillaista katsoa pimeässä, mukavan kokoisessa salissa isolta ruudulta kuin omassa huoneessa 21 tuumaiselta telkkarin ruudulta.

****/*****

Tänään myös katsoin kaverin luona (viimeinkin) sen Batman - Paluun, joka oli kuin olikin odotusten arvoinen. Batman on melkeinpä sivuosassa, sillä loistavan Danny DeViton Pingviini ja Pfefferin esittämä Kissanainen varastaa shown. Christopher Walken on myös tapansa mukaan hyvä.

Roolisuoritukset on kokonaisuudessaan loistavia, mutta ehdottomasti lempihenkilökseni nousee pirullinen pers'reikä Pingviini, jota Danny DeVito esittää loistavasti. Tosin Jokeria ei Pingviinikään pysty ohittamaan.. Hienot musiikit taustalla, Burtonin omalaatuinen ohjaus sekä hyvät roolisuoritukset takaa hienon elokuvaelämyksen. Burtonin Batmaneitä ei kuitenkaan aivan helposti voi ruveta vertaamaan tuohon uudempaan Batmaniin, sillä niin erillaisia elokuvia ne ovat tyyliltään.

Minkälainenhan roskaläjä tästäkin olisi tullut, jos Burton ei olisi ohjannut tätä (tosin en väitä, etteikö kukaan muu mestari kuin Burton olisi saanut tästä hyvää leffaa).

****+/*****

En kyllä pahemmin noista juonista ruvennut kertomaan, mutta mitäpä tuosta.

"It seems I left the Phone off the Hook..."

Kommentoitakoon tuota... Olen nähnyt tuon joskus miljoona vuotta sitten. Idea on hyvä, toteutus... jää täysin vajaaksi. Tuossa olisi ollut ainesta lyhytelokuvaksi, mutta täysimittaisena se jää hyvin tylsäksi.

Maltin ja Video Hound eivät ole ainoat, jotka ovat tuota leffaa vihanneet... Kun nyt tuon leffan mainitsit, piti katsella sen tietoja IMDBstä... User rating 2.9. Whoopi Goldbergin parhaimmillaankin keskinkertaisen uran kolmanneksi huonoin leffa (ja se on jo todella huonosti). Lisäksi, Whoopi itse yritti haastaa ohjaajan ja tuottajat, jotta leffaa ei julkaistaisi...

IMDB paljastaa kyllä kaiken... Katselin tässä Harveyn uudestan (kelatkaa jonkin verran taaksepäin, kommentoin leffaa siellä)... Osa kamerakulmista tuntui hyvin oudoilta... IMDB paljastaa, että se tehtiin Stewartin ehdotuksesta siten, että "Harvey" mahtuu aina kuvaan. Harvey on näkymätön jättiläisjänis, joka on vain Stewartin mielikuvituksessa.

Spoiler

... mutta kuitenkin niin paljon enemmän... Triviassa oli myös mielenkiintoinen idea leffan katsomiseksi toisenlaisesta näkökulmasta: Harvey on pooka ja vanhoissa pookalegendoissa on aina vain yksi todellinen henkilö ja muut henkilöt ovat eräänlaisia pookan persoonallisuuden jatkeita. Kuka on siis tämän leffan normaali henkilö?

Sin Citysta sen verran, että se ei perustu kolmeen ensimmäiseen tarinaan, vaan kakkonen on jätetty välistä, toistaiseksi ainakin. Lisäksi ennen kolmosta ilmestyi joitain lyhyitä tarinoita, mielenkiintoisimpana Silent Night, joka on aitoa Milleriä... yksinkertainen, karu ja vaikuttava.

Enpä nyt muista, mistä se alun lyhyt pätkä on peräisin, mutta todennäköisesti Sex & Violencelta tai Babe Wore Rediltä.

Sitten asiaan...

Otin tuohon listalleni pari ihmistä tuohon listalleni mahdollisista legendoista ihan vain koska halusin ottaa heidät mukaan vertailuun, vaikka heillä ei olekaan, ainakaan tällä hetkellä, mitään mahdollisuuksia.

1. Edward Norton

Heppu, josta ei voi tulla legendaa, koska hän ei näytä siltä. Nykyaikana ei ole liikaa tilaa tavallisille ihmisille ja sitä Norton lähinnä on... ulkonäöltään. Siitä huolimatta, hän on onnistunut hankkimaan muutaman todella hyvän roolin, lähinnä American History Xssä ja Fight Clubissa. Joitain muitakin näkyviä on, mutta eipä loppujen lopuksi kovin montaa.

Kevin Spacey

Kevin Spacey on samaa maata, mutta hänellä on enemmän muistettavia rooleja... Seven, American Beauty ja Usual Suspects. Myös L.A. Confidential on hyvä, mutta onko se niin tunnettu kuin nuo kolme muuta? Enpä tiedä, itselleni se on ainakin jäänyt hiukan sivummalle... Anyway, hänellä on jotain mahdollisuuksia...

Bruce Campbell

Enpä listannut häntä tuonne aiemmin, mutta pitihän hänet mainita. Hän edustaa tässä kaikkia unohdettuja (ainakin pian) B-tähtiä, kuten Eric Roberts, Clint Howard ja whatnot. Bruce Campbellilla on monia ominaisuuksia, jotka olisivat voineet tehdä hänestä ison tähden... kokoa, ulkonäköä, jotain taitojakin on, kiinnostusta alaan ja niin edelleen... sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut...

Michael Madsen

Otin hänet listalle lähinnä sen takia, että pidän hänestä näyttelijänä. Todella hyviä rooleja on vähän, koska paremmissa leffoissa hän on ollut lähinnä sivuosissa (Sin City ja Kill Billit) tai ne eivät ole aivan isoimpia leffoja (Reservoir Dogs). Onhan hänellä kunnon katalogi muita leffoja, mutta kunnon tähteys on aina jäänyt. Kuten Campbellillakin, hänellä olisi kaikki edellytykset...

Hän tulee kuitenkin aina olemaan the King of Cool. Sillä alueella KUKAAN ei pärjää Michael Madsenille.

"That woman deserves her revenge... and we deserve to die."

Fantastic Four

Joo, tarkoitus oli tämäkin tänne arvostella. Lähtökohdat olivat siis Doomin näkeminen, ehkäpä senkin takia että on saanut hyvän maineen pahiksena sarjakuvissa (joita harvoin luen) ja muutenkin se kiehtoo olemuksellaan. Ensimmäinen tunti vierähtää odotellessa toimintaa.. vitsit eivät naurata, korkeintaan liekin egoisuus pistää hymyilyttämään. Kun se toiminta vihdoin alkaa.. saakin huomata että perkele, elokuvahan loppuu ihan kohta. Doom.. plz, ei ollut yhtään sellainen kuin voisi kuvitella ja joo, eipä tästä sen enempää täyttä paskaa..

1/5

.. Nyt katselen tuon Keisarikunta-elokuvan, täytyypi mainita että alku on ainakin todella surkea.

Nyt on taas ruvennu kiinnostaan leffojen kattelu. Viime aikoina oon sivistäny itteeni mm. Maxium Overdrivellä, Meet The Fockersilla, Luthrilla ja ... olikohan muuta..

No näitten yksittäisten leffojen lisäks on tullu katottua Jackie Chanin leffoja sieltä huippukaudelta 70 ja 80 luvun vaihteesta. Ehkä parhaita elokuvia mitä oon koskaan nähny. Elokuvien viehätys perustuu monen asian summaan, mutta yksi mielestäni tärkeä on se, että mitään hirveän vakavaa juonta ei ole. Tietenkin sivujuoneja on ryöstyä ja murhaa, mutta muuten melko harmitonta menoa. Kuitenkin juuri niistä aineksista on saatu hyviä leffoja, kuten vaikka Drunken Master. Myös Bruce Leen leffoja on tullu kattua, mutta Chan vetää pitemmän korren, vaikka sinällään miehiä/elokuvia on paha suoraan verrata toisiinsa.

Leen leffojen veto perustuu lähes pelkästään Leen ympärille +vastustajan olevaan taitajaan. Oma ehdoton suosikkini Bruce Leen vastustajista on tietenkin Colt Amerikasta eli Chuck Norris. Voin muuten suositella Fist on Furya melkein kaikille. ihan klassikko leffa. Kuten myös Big Boss, josta paperimiehet olisi voinu ottaa mallia (sekä osittain myös ne työnantajat )

Tuli katsottua Romeron kolme ensimmäistä zombieleffaa. Niitä yritetään mainostaa trilogiana, mutta vaikea pitää sitä sellaisena, koska viimeinen osa ei selvästikään ole loppu. Tämä on outoa, koska oli kuitenkin selvää, että kyseessä piti olla trilogia, joten sen olisi pitänyt päättyä.

Kuten Lutkus ja/tai WTW joskus tämän ketjun alkupuoliskolla kommentoivat, on hauskaa katsella maskeerauksen kehittymistä leffasta toiseen. Nuo kolmehan on tosiaan tehty eri vuosikymmenillä (1968, 1978 ja 1985).

Ensimmäistä leffaa (Night of the Living Dead) pidetään jonkinlaisena kauhuklassikkona ja sitä se varmasti onkin. Ideaa on ainakin kopioitu lukemattomia kertoja, tavalla tai toisella. Melkein katatoninen zombien kanssa yhteenottoon päätynyt nainen tuo mukavasti tunnelmaa, samoin perheenisä, joka yrittää suojella perhettään, mutta ei selvästikään ole kovin luotettava. Loppuratkaisu on vähintään erikoinen, mutta hyvällä tavalla. Hollywoodissa sitä ei oltaisi siedetty.

Kakkonen (Dawn of the Dead) on myös jonkinlainen klassikko. Tosin, se pilaa onnistuneesti koko trilogian idean. Kourallinen ihmisiä on loukussa ostoskeskuksen yläkerrassa ja onnistuu sieltä käsin tekemään elämästään todella mukavaa, siitä huolimatta, että heidän allaan on lukemattomia zombeja. He voisivat lähteä koska hyvänsä, mutta päättävät, että eivät tee niin, vaan jäävät mieluummin sinne, missä olivat. Jep, heitä pelotti todella paljon... Lisäksi he juoksentelevat monta kertaa zombieiden seassa, samoin kuin hyökkäävä jengi. Tuntuu, että zombiet ovat vain täytettä, kun niiden pitäisi olla leffan varsinainen teema. Seuraavaan osaan päätyminen tuntuu jo jotenkin epäloogiselta, jos niiden kiusaaminen on niin helppoa.

Leffa on monissa kohdin lähinnä huonolla tavalla koominen. Osin ehkä sen takia, että se jouduttiin kai leikkaamaan eri tavoin jenkkilän ja Euroopan markkinoita varten. En ole nähnyt kuin tämän ohjaajan version, joten en osaa sanoa, että toimiiko joku toinen versioista paremmin (niitä on monta). Olen kuitenkin kuullut, että Dario Argenton leikkaama versio olisi parempi. Sekin on tuossa setissä, joten kai se pitää katsastaa joku päivä. Siinä on 22 minuuttia vähemmän materiaalia, mutta sisältää kuulemma gorea reilusti enemmän.

Kolmas leffa on jo sitten hyvin pitkälti koominen. Aivan kuin se olisi jonkinlainen looginen tie genren leffoille (vrt. Evil Deadit). Tosin, en tiedä, onko sillä haettu komiikkaa, mutta sitä se on... Tarinaa ei oikein ollut... Kai sitä oli tarkoitus olla, mutta jos se siellä jossain oli, se oli aika heikko. Sankaritar ei jaksanut lainkaan kerätä mielenkiintoa, hän oli vain lähinnä rasittava. Lentäjät olivat ihan ok hahmoja, samoin kuin Bub aivan lopussa. Muuten ei mitenkään hyvä leffa.

Huomasin katsellessani, että tuossa trilogiassa oli lukemattomia soundbyteja, jotka on samplattu... jonnekin. En vain osaa yhdistää, että minne. Joku oli napattu johonkin Pythoneiden leffaan, pari oli yhdistetty kappaleeksi jossain ("Hello, is there anybody there?"), mutta ei vain muistu juuri nyt mieleen, että mikä kappale se oli... Pitänee käydä läpi levyjäni... Olisikohan ollut Gorillazia... (EDIT: Gorillaz - M1 A1)

Tyypillinen sarja leffoja, seuraava on aina edellistä heikompi.

Arse ei liene zombiepätkien ystävä noin yleisesti, vaan päätti vain sivistyttää itseään?

Notld on tänä päivänäkin yllättävän tehokas ja hyvä elokuva, metrilakubudjetilla tehty genrensä uranuurtaja. Tietty aika on järsinyt kaikkea kuvassa näkyvää aikalailla, mutta siitäkin huolimatta jotkut kohtaukset ovat mukavan järeitä. Harvoin meinaan tulee vastaan mustavalkoista (ja halpaa) kauhuleffaa, joka todella onnistuu säikyttämään jollain tasolla. Siitä loppuratkaisusta, loistava ja pirullisen hauska. Mikäs se pahin uhka olikaan?

Kakkososa on meikäläisen kirjoissa se kaikista toimivin. Romerollahan oli se juttu näissä leffoissa kuvata ihmisten käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa ja osotella sormella milloin mihinkin, jotkut voivat tosin nähdä tämän pelkkänä kohkauksena. Jokainen leffa muodostaa oman mielenkiintoisen näkemyksensä aikakautensa yhteiskunnasta ja sen ongelmista, ja vaikka sen kritiikin mainostaminen tuntuu olevan muotia näiden leffojen kohdalla (vaikea tuosta muutenkin on niinkään innostua, kun ei ole itse elänyt 30 vuotta sitten), itse pienenä splatter-fanaatikkona saan parhaimmat kiksit siitä sopivan synkästä huumorista ja hyvästä roiskinnasta. Ei näitä vakavalla naamalla ole tehty, vaikka draamapuoltakin viritellään onnistuneesti.

Päätöosa omastakin mielestä se heikoin, joskin Romeron itsensä mielestä se paras. Romerollehan luvattiin päätösosaan suht mehevä budjetti (ei voi muistaa tarkkaa summaa) edellisosien menestyksen perusteella, mutta ainoastaan sillä ehdolla että leffassa ei mässäillä gorella liikaa ja niin edelleen. Heppu ei suostunut -> budjetti puolitettiin. Kivikkoinen se tie oli muutenkin, tässä vaiheessa mm. Italian halpismaakarit Lucio Fulci etunenässä olivat jo tuoneet omia mättöjään esille. Loppuunkaluttu aihe, puolitettu budjetti joka mahdollisesti sekoitti Romeron pasmat tai jotain. Ihan jees lopetus silti, tarpeeksi kolkko ja maailmanlopun fiilistä henkivä. Niin vain helposti kiusattavista pää kainalossa ympäriinsä matelevista talipäistä koitui uhka.

Yhtä sillisalaattia koko trilogia, siltikin niin herkullista sekoitusta. Ja mikä parasta, zombiet liikkuvat ainoalla oikealla tavalla. Paranee aina jokaisella katselukerralla

Arse: Argenton leikkaus on verisempi, Romeron täyspitkä enemmänkin tarinaansa nojaavampi. Luulisi että valinta on helppo tehdä.

"Arse" kirjoitti:
Kourallinen ihmisiä on loukussa ostoskeskuksen yläkerrassa ja onnistuu sieltä käsin tekemään elämästään todella mukavaa, siitä huolimatta, että heidän allaan on lukemattomia zombeja. He voisivat lähteä koska hyvänsä, mutta päättävät, että eivät tee niin, vaan jäävät mieluummin sinne, missä olivat. Jep, heitä pelotti todella paljon... Lisäksi he juoksentelevat monta kertaa zombieiden seassa, samoin kuin hyökkäävä jengi. Tuntuu, että zombiet ovat vain täytettä, kun niiden pitäisi olla leffan varsinainen teema. Seuraavaan osaan päätyminen tuntuu jo jotenkin epäloogiselta, jos niiden kiusaaminen on niin helppoa.

Onko se elämä loppujen lopuksi nyt niin mukavaa? Näennäisesti ehkä, takaraivossa silti kolkuttaa hätäpäissä tehty epätoivoinen ratkaisu linnottautua johonkin missä voidaan olla jokseenkin turvassa ulkona vallitsevalta kaaokselta. He eivät tiedä miten asiat on muualla, saati ovatko ne edes paremmin siellä jossain. On vaikea lähteä pois jostain, missä asiat siten mallillaan, että sapuskaa ja tilaa riittää häiriötekijöistä huolimatta. Pelkoa varmasti riittäisi tuollaisessa tilanteessa sen verran, että helpompaan ratkaisuun olisi helppo turvautua. Oliko päätös paras, siitä voi olla montaa mieltä.

En aivan tajua, miten tämä osa pilaa trilogian idean. Pikkubudjetin leffasta tässäkin on kyse, eikä hirveän laajasti aihetta pystytäkään käsittelemään. On mielestäni hyvä ratkaisu kuvata tuhoa pienten ihmisryhmien näkökulmista, sieltähän se pohjimmainen syy kaikkeen nimenomaan löytyykin. Zombiet toimivat vain hyvinä välikappaleina, tarkoituksellisesti valittuina avustajina. Vaikka katsoisikin vain pelkän splättäyksen toivossa.

"Butt-Kiss"} kirjoitti:
Arse ei liene zombiepätkien ystävä noin yleisesti, vaan päätti vain sivistyttää itseään?[/quote]

Slummailuahan se oli tästä norsunluutornistani.

[quote="Butt-Kiss":35f2aerf]He eivät tiedä miten asiat on muualla, saati ovatko ne edes paremmin siellä jossain. On vaikea lähteä pois jostain, missä asiat siten mallillaan, että sapuskaa ja tilaa riittää häiriötekijöistä huolimatta.

Tuo vain kuulostaa siltä, että leffaan yritetään puoliväkisin lukea paljon enemmän kuin mitä se oikeastaan on. Totta kai tilanne on ahdistava alkuun, se on hyvin klaustrofobinen ja siinä vaiheessa tunnelma on vielä kohdallaan.

Spoiler

Sitten kun pojat lähtevät shoppailemaan, he tekevät sen lähinnä virne kasvoillaan... Okei, jälkeen päin perässä tuleva pilotti jää melkein yhden kynsiin, mutta hän selviää siitä ja naureskelee pian muiden kanssa sille kuinka näppärästi he huijasivat zombeja. Siinä sivussa he juoksevat monta kertaa zombieiden läpi, jotka eivät voi heille yhtään mitään, koska ovat niin hitaita ja kömpelöitä... Missä on kauhu?

Vielä myöhemmin he lahtaavat joukottain zombeja ja pitävät jälkikäteen siivoustalkoot. Sekään ei oikein palvele elokuvaa, jos tarkoitus on yrittää esittää tilanteen vaarallisuutta.

Loppujen lopuksi he roikkuvat siellä kuukausia... Okei, he selviävät tilanteesta niinkin pitkään, koska ovat kohtalaisen ovelia, mutta aivan liian helppoa se kuitenkin on. Hehän raahaavat mm. sängyn piilopaikkaansa ilman ongelmia. Elämä on heidän kannaltaa loppujen lopuksi todella mukavaa. Jos verrataan oloihin esim. missä tahansa sotaleffassa, ne ovat lähinnä ylelliset.

Loppukin on lähinnä hämärä... Miehen itsensä osoittelu aseella oli aika turha yritys herättää ... jotain yleisössä. Se, että hän ei ampunutkaan itseään, ei millään tavalla palvellut elokuvaa. Se oli vain turhaa leikittelyä.

Yksi ongelma on leffan pituus... jälleen kerran. 2 tuntia, 20 minuuttia. Niin kauan on vaikea pitää tuollaisen leffan vaatimaa jännittynyttä tunnelmaa yllä. Romerokin onnistuu lähinnä vain pitämään sitä alkuvaiheessa, mutta se katoaa sitten aika nopeasti.

Onhan se ihan ok leffa, mutta sen pitäminen klassikkona tuntuu liioitellulta. Se häviää ykköselle kyllä törkeästi. Tuosta aamunkoitosta tuntuu myös puuttuvan yön hahmot... Yössä talossa on joukko ihmisiä, jotka suhtautuvat asiaan hyvin eri tavoin ja suuri osa kauhua on hyvin psykologista. Mainitsin jo sen katatonisen naisen ja perheenisän, mutta muitakin hahmoja käytetään hyvin. Aamunkoitossa se on hyvin yksiulotteista ja hahmot käyttäytyvät kuin stereotyypit.

Spoiler

Lapsella yritetään jälleen pelata tunteilla samaan tapaan kuin lopun itsemurhakohtauksella, mutta ei se oikein onnistu.

Yö on täynnä oivaltavia otoksia, tai sanotaan näin tällä foorumilla spotteja, aamunkoitossa ei tunnu oikein olevan niitäkään. Yön aseman klassikkona myönnän koska vain, en aamunkoiton (vaikka IMDb olisikin rankannut sen korkeammalle kuin yön).

EDIT:

Spoiler

Unohtui... Siis, jos ne zombiet olisivat olleet sellaisia leluja, kuin leffassa esitetään, niin tilanne ei olisi koskaan päässyt niin pahaksi, vaan ne oltaisiin eliminoitu helposti jo kauan, kauan sitten.

Arse, opettelisit käyttämään noita lainauksia ensiksi. Sekasikiötä on ärsyttävä lukea

"Arse" kirjoitti:
Tuo vain kuulostaa siltä, että leffaan yritetään puoliväkisin lukea paljon enemmän kuin mitä se oikeastaan on. Totta kai tilanne on ahdistava alkuun, se on hyvin klaustrofobinen ja siinä vaiheessa tunnelma on vielä kohdallaan.

Ei se vain kuulosta siltä, se on. Riippuu tietty yksilöstä, mutta en pysty sanoin kuvailemaan sitä fiilistä, mitä tunnen esim. tuota kakkososaa katsoessani. Tunnelmaa piisaa meikäläiselle ihan tarpeeksi, mutta myönnän silti, ettei Romero onnistu niin intensiivisesti kertomaan tarinaansa, etteikö pituudesta koituisi hankaluuksia. Laahausta esiintyy paikoin, ei kuitenkaan häiritsevästi. Rytmitys toimii ja kerrottavaa riittää.

"Arse" kirjoitti:

Spoiler

Sitten kun pojat lähtevät shoppailemaan, he tekevät sen lähinnä virne kasvoillaan... Okei, jälkeen päin perässä tuleva pilotti jää melkein yhden kynsiin, mutta hän selviää siitä ja naureskelee pian muiden kanssa sille kuinka näppärästi he huijasivat zombeja. Siinä sivussa he juoksevat monta kertaa zombieiden läpi, jotka eivät voi heille yhtään mitään, koska ovat niin hitaita ja kömpelöitä... Missä on kauhu?

Spoiler

Kuten aiemmin totesin, ei näitä elokuvia ole tehty täysin tosissaan (kritiikkipitoisesta sisällöstään huolimatta), siitä kertoo jo vahvan mustan huumorin läsnäolo kautta elokuvan. Kauhuelokuvaksi tämä silti luokitellaan, ja ideansa puolesta sitä se toki on. Päästään kuitenkin ihmisen reaktioon epänormaalia tilannetta kohtaan. He eivät välttämättä tiedä miten reagoisivat outoihin tilanteisiin, joten pieni hämmennys on paikallaan, joka näkyy siinäkin että pienistä, kummallisista asioista pyritään repimään iloa irti. Monet usein väittävät, että uudemmat zombie-elokuvat ovat pelottavampia, koska raivotautiset viruspäät juoksevat pikajuoksijoiden lailla aiheuttaen pakokauhua. Saattaa se näinkin olla, mutta meikäläiselle zombiet ovat niitä aivokuolleita lihakimpaleita, joita piittaamattomuudessaan kukaan ei osaa varoa. Okei, ei ehkä kovinkaan suoraviivaista kauhua, psykologisella tasolla todella mainiota jos vain osaa samaistua tarpeeksi. Niistä ei välitetä, juoksennellaan ja pilaillaan, mutta turpaan tulee jossain vaiheessa kuitenkin. Eikö tuo kerro jotain ihmisten typeryydestä?

"Arse" kirjoitti:

Spoiler

Vielä myöhemmin he lahtaavat joukottain zombeja ja pitävät jälkikäteen siivoustalkoot. Sekään ei oikein palvele elokuvaa, jos tarkoitus on yrittää esittää tilanteen vaarallisuutta.

Spoiler

Tilanne on alati vaarallinen, välillä se vaan tiedostetaan, välillä luupäiden hitaudesta johtuen se unohdetaan. Taas tulee turpaan.

"Arse" kirjoitti:

Spoiler

Loppujen lopuksi he roikkuvat siellä kuukausia... Okei, he selviävät tilanteesta niinkin pitkään, koska ovat kohtalaisen ovelia, mutta aivan liian helppoa se kuitenkin on. Hehän raahaavat mm. sängyn piilopaikkaansa ilman ongelmia. Elämä on heidän kannaltaa loppujen lopuksi todella mukavaa. Jos verrataan oloihin esim. missä tahansa sotaleffassa, ne ovat lähinnä ylelliset.

Spoiler

En jotenkin jaksa siirtyä genrestä toiseen, sotaleffoihin vähän vaikea lähteä vertaamaan, tilanne kuitenkin sen verran erilainen. En muista tarkalleen missä vaiheessa he sisustivat "asuntoaan", mutta vaatiiko oveluutta raahata sänky piilopaikkaan jos ketään ei ole tiellä? Elämä voi näyttää näennäisesti mukavalta, itse tuossa tilanteessa olisin lähinnä vaivaantunut. Ulkomaailma tuntuisi varmasti kovin vieraalta, tuskin jaksaisin nauttia elämisestä entiseen tapaan, vaikka ns. unelmalinna löytyisikin jostain kätköstä. Tavaraa piisaa eikä kukaan ole valvomassa, parin ihmisen piiri tuntuisi silti ontolta. Varsinkin kun kuolema on kokoajan läsnä.

"Arse" kirjoitti:

Spoiler

Loppukin on lähinnä hämärä... Miehen itsensä osoittelu aseella oli aika turha yritys herättää ... jotain yleisössä. Se, että hän ei ampunutkaan itseään, ei millään tavalla palvellut elokuvaa. Se oli vain turhaa leikittelyä.

Spoiler

Voi sen noinkin tulkita. Itse näkisin tuossa tilanteessa epätoivoisen ihmisen, joka ei tiedä mitä tehdä elämällään. Jos kaikki vaikuttaa menetetyltä, onko mikään mahdottomuus lasauttaa henkeä pois? Oli sitten kalastelu tai ei, luultavasti joku näin tekisi.

"Arse" kirjoitti:
Yksi ongelma on leffan pituus... jälleen kerran. 2 tuntia, 20 minuuttia. Niin kauan on vaikea pitää tuollaisen leffan vaatimaa jännittynyttä tunnelmaa yllä. Romerokin onnistuu lähinnä vain pitämään sitä alkuvaiheessa, mutta se katoaa sitten aika nopeasti.

En sanoisi että Romero olisi pyrkinyt niinkään jännittyneeseen tyyliin. Luodaan vain yksinkertaista psykologista kauhua tilanteesta, joka varmasti osalle katsojista kolistelee kelloja. Pituutta riittää, tiedän, nautin silti täysin siemauksin kaikesta mitä eteen tulee. Ehkä leffaa on sitten tehty liian pilke silmäkulmassa, jos minkäänlaista kauhua ei itse tunne kokevan.

"Arse" kirjoitti:
Onhan se ihan ok leffa, mutta sen pitäminen klassikkona tuntuu liioitellulta. Se häviää ykköselle kyllä törkeästi. Tuosta aamunkoitosta tuntuu myös puuttuvan yön hahmot... Yössä talossa on joukko ihmisiä, jotka suhtautuvat asiaan hyvin eri tavoin ja suuri osa kauhua on hyvin psykologista. Mainitsin jo sen katatonisen naisen ja perheenisän, mutta muitakin hahmoja käytetään hyvin. Aamunkoitossa se on hyvin yksiulotteista ja hahmot käyttäytyvät kuin stereotyypit.

Spoiler

Lapsella yritetään jälleen pelata tunteilla samaan tapaan kuin lopun itsemurhakohtauksella, mutta ei se oikein onnistu.

Sen pitäminen klassikkona tuntuu täysin aiheelliselta. Trilogian ensimmäinen osa oli pioneeri, toinen osa jatkaa onnistuneesti samalla linjalla, ollen vielä idealtaan tuore. "Päivän" aikoihin kaikki oli jo matkittu piloille. "Päivän" hahmot ovat mahdollisesti hieman värittömämpiä, mutta itse tykkään. Erityisesti Ken Foreen esittämä rationaalinen poliisimies on vahvinta antia tässä elokuvasarjassa, väheksymättä mitenkään "Yön" hahmoja. Joihinkin kalastelut iskee, jotkut näkevät niiden läpi.

"Arse" kirjoitti:
Yö on täynnä oivaltavia otoksia, tai sanotaan näin tällä foorumilla spotteja, aamunkoitossa ei tunnu oikein olevan niitäkään. Yön aseman klassikkona myönnän koska vain, en aamunkoiton (vaikka IMDb olisikin rankannut sen korkeammalle kuin yön).

Oivaltavia otoksia on jokainen elokuva täynnä, "päivä" vain sattuu olemaan kokonaisuutena niin tiivis, että se elää muidenkin kuin yksittäisten väläytysten ansiosta. "Yö" on todella se klassikoista klassikoin, juuri sen takia että se toi markkinoille jotain uutta, halpuudestaan huolimatta. Sellaista ei oltu ennen nähty.

"Arse" kirjoitti:
EDIT:

Spoiler

Unohtui... Siis, jos ne zombiet olisivat olleet sellaisia leluja, kuin leffassa esitetään, niin tilanne ei olisi koskaan päässyt niin pahaksi, vaan ne oltaisiin eliminoitu helposti jo kauan, kauan sitten.

Noh, ehkei elokuvasarja ole siitä realistisemmasta päästä. Tiettyjen ihmisryhmisen kautta kuvaaminen ei anna kokonaiskuvaa tilanteesta. Ei saada selville mitä loppujen lopuksi tapahtui, kaikki vaan tapahtuu. Toisaalta, jos eletään niiden tiettyjen ihmisten kautta, voidaan samaistua siihen tilanteeseen. Mahdollisesti myös aliarvoidaan ihmiset ja nämä esitetään liian lapsellisina otuksina. Oli miten oli, maailmanloppua tuotiin esille mukavan tyylikkäästi. Vaikka elokuvat ovat lievästi vanhentuneita, ovat ne silti omissa kirjoissa parasta zombie-elokuvaa mitä on tehty. Alagenrensä kulmakivi.

Battle Royal: Japanilainen toimintaelokuva, jossa koululuokka pistetään taistelemaan keskenään kunnes vain yksi on elossa... elokuvassa on jonkin verran heikosti selitettyjä kohtia, mutta kokonaisuus paikkaa mukavasti. Teinien ongelmat on kuvattu melko hyvin, vaikka kysymys onkin erilaisesta kulttuurista kuin omamme.

Joo Varsin kummallinen elokuva, jotenkin tuo mieleen animen ehkä just noitten konetuliaseilla riehuvien koulutyttöjen takia. Kai siinä jonkinlainen pointti oli, mutta Verellä mässäily oli selvästi kumminkin pääosassa. Juonikin oltiin rakennettu sen verran hataralle pohjalle. Lähetetään joka vuosi yksi luokka tappamaan toisiansa jotta kansa saadaan pidettyä kurissa (tähän sopiikin hyvin teinix repliikki) DAA?

"Butt-Kiss" kirjoitti:
Arse, opettelisit käyttämään noita lainauksia ensiksi. Sekasikiötä on ärsyttävä lukea ;)[/quot€]

PRKL, minä quottaan miten haluan.

Monet usein väittävät, että uudemmat zombie-elokuvat ovat pelottavampia, koska raivotautiset viruspäät juoksevat pikajuoksijoiden lailla aiheuttaen pakokauhua. Saattaa se näinkin olla, mutta meikäläiselle zombiet ovat niitä aivokuolleita lihakimpaleita, joita piittaamattomuudessaan kukaan ei osaa varoa.

En minäkään kannata Resident Evil tai 28 Days Later tyylisiä zombeja, mutta ei niitä kenenkään pitäisi pitää itsestään selvyytenä. Yössä ne kuvataan mielestäni hyvin. Heti alussa se ensimmäinen zombi toimii. Hän ei ole hirvittävän nopea, mutta pystyy liikkumaan ja on vaarallinen. Aamunkoiton zombit eivät vain yksinkertaisesti ole sitä. Totta kai tietty motoriikan puuttuminen kuuluu asiaan, mutta ne aamunkoiton zombiet eivät ole vaarallisia edes ryhmänä, ennen aivan loppua.

Eikö tuo kerro jotain ihmisten typeryydestä?

Onko sen tarkoitus kertoa ihmisten typeryydestä? Niiden kahden miehen olisi tarkoitus olla SWAT-miehiä. Sellaisen pitäisi osata aina arvioida riskejä, mutta ilmeisesti heillä oli sen suhteen ongelmia.

Se, että noiden ihmisten pitää tehdä jotain uskomattoman typerää ennen kuin he kuolevat, poistaa osan kauhuelementistä. Aidossa kauhuelementissä kuoleman vaaran pitää tulla tavanomaisissa tilanteissa. Se luo kauhutunnelman. Muuten kyse on vain toiminnasta.

En jotenkin jaksa siirtyä genrestä toiseen, sotaleffoihin vähän vaikea lähteä vertaamaan, tilanne kuitenkin sen verran erilainen.

En lähtenytkään vertaamaan genreä toiseen, vaan yksinkertaisesti sitä, että tilanne on hahmoille todella mukava ja kuka tahansa, joka on leffoja noin vähänkin enemmän nähnyt, näkee sen, koska esimerkiksi sotaleffoissa sitä on nähty vaikka kuinka paljon.

Spoiler

Voi sen noinkin tulkita. Itse näkisin tuossa tilanteessa epätoivoisen ihmisen, joka ei tiedä mitä tehdä elämällään. Jos kaikki vaikuttaa menetetyltä, onko mikään mahdottomuus lasauttaa henkeä pois? Oli sitten kalastelu tai ei, luultavasti joku näin tekisi.

Spoiler

Luultavasti aika monikin tekisi, kuten päivässä opimme. Hänellä oli kuitenkin selvä mahdollisuus mennä naisen perään, mutta hän jätti sen tekemättä ja meni mieluummin osoittelemaan itseään aseella suuhun. Mitä järkeä siinä oli? Lisäksi, jälleen kerran zombit paljastetaan täysin harmittomiksi, koska hän kykenee helposti ohittamaan kymmeniä niistä, ilman, että yksikään niistä tajuaa edes puraista.

Oivaltavia otoksia on jokainen elokuva täynnä,

Enpä sanoisi. Tietenkin jokainen ohjaaja haluaa ajatella niin, koska eihän kukaan lähde tekemään leffaa, joka ei ole hyvä, mutta todella harvoin on otoksia, jotka herättävät huomioitani positiivisessa mielessä.

Noh, ehkei elokuvasarja ole siitä realistisemmasta päästä. Tiettyjen ihmisryhmisen kautta kuvaaminen ei anna kokonaiskuvaa tilanteesta. Ei saada selville mitä loppujen lopuksi tapahtui, kaikki vaan tapahtuu.

Kokonaiskuvaa ei saada, mutta jos ne zombit olisivat tosiaan olleet niin kädettömiä, kuin ne tässä leffassa ovat, ne oltaisiin eliminoitu nopeasti. Aina silloin tällöin sellainen olisi löytynyt jostain ja ehkä tartuttanut pari muuta, mutta sekin tilanne olisi saatu nopeasti hallintaan. Se ei vain toimi. Totta kai painifanina ymmärrän hyvin suspenders of disbeliefin, mutta jotain rajaa siinäkin pitää olla.

Romeron olisi pitänyt pitää zombit yhtä vaarallisina kuin yössä, niin kaikki olisi ollut hyvin.

Sitten taas Hitchcockiin... Hitchcock oli todella pahasti oman maineensa vanki. 60-luvulla häntä ei oikein arvostettu, koska hän teki vain trillereitä. Lisäksi häneltä haluttiin vain tietyn tyyppisiä trillereitä. Edes poikkeamaa genren sisällä ei oikein katsottu hyvällä.

Marnie on tehty 60-luvulla. Siinä haetaan psykologista kauhua, käyttämällä psykologiaa melko suoraan. Valitettavasti psykologia vain on sidottu aikaansa ja asiat ovat muuttuneet sen jälkeen huomattavasti. Leffan mies (Sean Connery) lukee paljon psykologiaa, mutta kirjan nimetkin paljastavat, että kyseessä on jotain pateettista ja auttamattomasti vanhentunutta. Eipä oikein toimi enää nyky-yleisölle. Tuohon aikaan kun tasa-arvokin oli vielä aika etäinen idea...

Leffa alkaa ihan mielenkiintoisella tavalla, kun pääosassa oleva nainen (Marnie) ryöstää työnantajansa. On aika selvää, että se ei ole ihan ensimmäinen kerta, vaan hän on tehnyt saman tempun jo useita kertoja eri työnantajille. Nainen on kuitenkin monimutkainen ihminen, täynnä omituisia pelkoja ja patoutumia... Ei loppujen lopuksi toimi hirvittävän hyvin... lisäksi taustalla on tuo Hitchcockin taakka... Hänen elokuviaan arvioidaan aina omalla skaalalla.

6/10

I Confess on sitten hiukan parempi yritelmä... Alussa pappi kuulee tunnustuksen eräältä katraansa jäseneltä. Mies on tehnyt murhan... Pappi on idiootti ja lähtee tarkistamaan tilannetta, mikä johtaa siihen, että häntä epäillään lopulta murhasta...

Leffan ideana on käsitellä pappina olemisen ongelmia, joten en oikein tunne mitään erityistä sympatiaa miestä kohtaan... Onnistuneempi kuin edellinen...

7/10

Leffa alkaa jollain niin kamalalla kuin

Spoiler

false flashbackilla

. Hurjaa... Heti alusta asti ihmisten väliset suhteet ovat monimutkaisia, eikä niitä kannata lähteä tässä selittämään, spoilaisin jotain kuitenkin vahingossa. Anyway, pääosassa oleva nainen yrittää todistaa rakastamansa miehen (jolta ei saa kuitenkaan vastarakkautta) syyttömyyttä, mutta mies ei oikein ole yhteistyöhaluinen, koska nainen uskoo todellisen syyllisen olevan toinen nainen, jota mies rakastaa... Tuo on vain alkua leffan ihmissuhdesotkuille...

Aika perus-Hitchcockia, leffa, jonka hän on varmaan tehnyt tusina kertaa pienillä muutoksilla.

7/10.


EDIT: Trivbit: Bruce Dern on yksi harvoista näyttelijöistä, joka on koskaan tappanut John Waynen leffassa... Palkkioksi teostaan, hän sai mm. tappouhkauksia...

"Arsloch" kirjoitti:
En minäkään kannata Resident Evil tai 28 Days Later tyylisiä zombeja, mutta ei niitä kenenkään pitäisi pitää itsestään selvyytenä. Yössä ne kuvataan mielestäni hyvin. Heti alussa se ensimmäinen zombi toimii. Hän ei ole hirvittävän nopea, mutta pystyy liikkumaan ja on vaarallinen. Aamunkoiton zombit eivät vain yksinkertaisesti ole sitä. Totta kai tietty motoriikan puuttuminen kuuluu asiaan, mutta ne aamunkoiton zombiet eivät ole vaarallisia edes ryhmänä, ennen aivan loppua.

Ei ne Yönkään zombiet niin vaarallisilta toisinaan vaikuta, silti elokuvassa on jännitettä. Asioilla on tapana kehittyä, ja Päivässä ollaan jo jotakuinkin sillä tasolla kuin pitääkin. Pizzanaamat on rujoja ja vaarallisia yksinäänkin. Aamunkoiton zombiet ovat mahdollisesti vähän liian lepsuja, mutta asiaankuuluvasti niihin suhtaudutaan juuri sellaisina. Sitten joku näkee tutun joukossa ja rientää halaamaan tätä tajuamatta tilanteen vaarallisuutta. Ei tarvita paljoa muuta ja yhtäkkiä monien niskassa onkin armeija vaahtopäitä jotka hakevat kumppaneita lisääntyäkseen.

"Arsloch" kirjoitti:
Onko sen tarkoitus kertoa ihmisten typeryydestä? Niiden kahden miehen olisi tarkoitus olla SWAT-miehiä. Sellaisen pitäisi osata aina arvioida riskejä, mutta ilmeisesti heillä oli sen suhteen ongelmia.

Ilmaisin itteäni vähän huonosti. Puhuin ihmisten typeryydestä noin yleisesti, en rajannut pelkästään näihin Päivän päähahmoihin. Tottakai tarkoitus on kertoa ihmisten typeryydestä, se on yksi pointeista.

"Arsloch" kirjoitti:
Se, että noiden ihmisten pitää tehdä jotain uskomattoman typerää ennen kuin he kuolevat, poistaa osan kauhuelementistä. Aidossa kauhuelementissä kuoleman vaaran pitää tulla tavanomaisissa tilanteissa. Se luo kauhutunnelman. Muuten kyse on vain toiminnasta.

Totta se voi heikentää kauhuelementtiä, mutta jälleen kerran tullaan siihen yhteen kysymykseen eli ihmisiin. Niiden pitää tehdä jotain typerää, että päästään kohdasta A kohtaan B. Jos kuolemanvaara on läsnä ostarissa kaupassa käydessä, niin onko mitään ongelmaa olemassa? Olet liian vakavalla mielellä liikkeellä.

"Arsloch" kirjoitti:
En lähtenytkään vertaamaan genreä toiseen, vaan yksinkertaisesti sitä, että tilanne on hahmoille todella mukava ja kuka tahansa, joka on leffoja noin vähänkin enemmän nähnyt, näkee sen, koska esimerkiksi sotaleffoissa sitä on nähty vaikka kuinka paljon.

Mun ei tartte muuta kun laittaa itseni niiden ihmisten tilalle ja lahkeesta valahtaa. Sama koskee sotaleffoja, niissä oloissa tunne olisi varmasti äärimmäisen rasittava, mutta myös erilainen.

"Arsloch" kirjoitti:

Spoiler

Luultavasti aika monikin tekisi, kuten päivässä opimme. Hänellä oli kuitenkin selvä mahdollisuus mennä naisen perään, mutta hän jätti sen tekemättä ja meni mieluummin osoittelemaan itseään aseella suuhun. Mitä järkeä siinä oli? Lisäksi, jälleen kerran zombit paljastetaan täysin harmittomiksi, koska hän kykenee helposti ohittamaan kymmeniä niistä, ilman, että yksikään niistä tajuaa edes puraista.

Spoiler

Järkevä ajattelu tuollaisessa tilanteessa voisi olla hankalaa. Fiilispohjalta lähdetään liikkelle, eikä silloin tiedä mitä tapahtuu. Kaiken lisäksi hänen paras kaverinsa on juuri levitellyt aivonsa seinälle, ja tämä naikkonen ei hänelle luultavasti merkinnyt muuta kuin jonkunlaista seuraa. Heppu ei myöskään tiedä parantuisiko tilanne entisestään vaikka lähtisikin kälppimään, joten olisi helppoa vain painaa liipasimesta ja lopettaa kaikki siihen paikkaan.

Täysin harmittomiksi? Ei kai suinkaan, ovathan ne juuri syöneet puoli amerikkaa hengiltä. Tuo kohtaus voi tosin vaikuttaa hivenen hampaattomalta, ei vain häiritse yhtään kun tunnelmaa piisaa. Eikä se puraisu muistaakseni kovin kaukana käy

"Arsloch" kirjoitti:
Enpä sanoisi. Tietenkin jokainen ohjaaja haluaa ajatella niin, koska eihän kukaan lähde tekemään leffaa, joka ei ole hyvä, mutta todella harvoin on otoksia, jotka herättävät huomioitani positiivisessa mielessä.

Taisin ilmasta itteäni taas epäselvästi. Hyviä otoksia löytyy siis jokaisesta _näistä kyseisistä_ kolmesta elokuvasta, toisista enemmän, toisista vähemmän. Täyttä paskaahan maailmalla toki riittää, sitä en kiellä.

"Arsloch" kirjoitti:
Kokonaiskuvaa ei saada, mutta jos ne zombit olisivat tosiaan olleet niin kädettömiä, kuin ne tässä leffassa ovat, ne oltaisiin eliminoitu nopeasti. Aina silloin tällöin sellainen olisi löytynyt jostain ja ehkä tartuttanut pari muuta, mutta sekin tilanne olisi saatu nopeasti hallintaan. Se ei vain toimi. Totta kai painifanina ymmärrän hyvin suspenders of disbeliefin, mutta jotain rajaa siinäkin pitää olla.

Sulla on kyllä pointtia tuossa. Ihmisten ripeämpi aivotoiminta olisi varmasti pelastanut tilanteen. Vaikea paikka, ehkeivät vain tajunneet tilanteen vakavuutta ennenkuin oli liian myöhäistä. Ja sitten kun oli liian myöhäistä, kädettömätkin vatipäät ryhmittäin alkoivat niittämään. Lamaantuminen.

"Arsloch" kirjoitti:
Romeron olisi pitänyt pitää zombit yhtä vaarallisina kuin yössä, niin kaikki olisi ollut hyvin.

Asioilla on tapana kehittyä, älä unohda sitä. Kyse on kuitenkin vanhasta elokuvasta ja zombiet käsitettiin 30v sitten vielä pelkiksi nukeiksi, vasta myöhemmin alkoi tapahtua ja uskottavuuskin nousi roimasti. Eiväthän nuo nykyään enää kovinkaan monia onnistu pelottamaan, tietty sen huumorinkin takia.

Koko trilogian perusidea on vain niin vahva, että pelkästään se jo potkii perseelle. Olkoonkin että meininki on vanhanaikaista ja puutteita esiintyy. Jos pystyy eläytymään tommoseen maailmaan tarpeeksi niin hyvä, jos taasen ei ole siihen kykeneväinen, ei tule mitään. Taattua Romeroa runkoineen jokainen elokuva. Tietynlainen rosoisuus vain lisää fiilistä, nykyajan pätkät on osittain muovia.

Star Trek maratooni jätti kauheen hingun kattoa ne leffatkin. 2 oon niitä nähny kun telkasto on tullu, ja First Contact tuli waretettua, kun se on aina kiinnostanu. (Borgit jyrää)

Onko noista leffoista mihinkään? TS onko joku nähnyt niitä useemmankin?

Vastailen Butt-Kissille, kunhan ehdin (Arsloch? A wee bit over the edge with that one...)

Kaikki on nähty Nemesistä lukuunottamatta, mutta en ole mikään sarjan fani... lähinnä nörttiys velvoitti. Se ei tietenkään estä minua kommentoimasta...

I The Motion Picture 1979

Heti alkuun täysi floppi noin laadultaan... Tämä oli kai aikanaan kallein koskaan tehty leffa, vaikka 35 miljoonan budjetti nykyisin luokiteltaisiinkin studioissa minimaaliseksi. Star Wars tehtiin Lucasin mukaan 13 miljoonalla vain kaksi vuotta aiemmin, joten verratkaa siitä. Teattereissa tämä ei ollutkaan mikään suuri menestys, mutta vuokrauksina se on tuottanut vuosien varrella uskomattoman tukon rahaa...

Anyway, uskomattoman suuri kappale, joka tuntuu tuhoavan kaiken tieltään, lähestyy maata ja jonkun pitää pysäyttää se... niinpä Kirk palaa hoitamaan homman... tämä oli siis 26 vuotta sitten ja fanit haluavat vieläkin Shatnerin kerran takaisin, koska hänen nykyinen loppunsa ei tyydyttänyt kaikkia.

En voisi suositella kuin ST-faneille.

II The Wrath of Khan 1982

Yleisesti parhaana pidetty sarjasta, mutta ei tämäkään mikään klassikko ole. Budjetti tipahti vähän yli 10 miljoonaan... Sen verran franchiseen luotettiin noihin aikoihin.

Sarjassa esiintynyt Khan ilmestyy takaisin, kun Kirk yrittää elää joidenkin henk. koht. ongelmien läpi. Leffa on ihan kohtuullista toimintaa ja pahis on erinomainen. Jos jotain sarjasta pitäisi suositella, se on tämä.

III The Search for Spock 1984

Spoileria tiedossa... mutta mnkäs teet... Spock kuoli edellisessä osassa, mutta ovelana veikkona, hän osasi ottaa sen huomioon. Niinpä hänen vanhat kamunsa päättävät hakea hänen ruumiinsa, vaikka se tarkoittaakin, että he joutuvat varastamaan sitä varten Enterprisen, joka ei siis ole enää heidän hallussaan.

Aidolle fanille, ei muuten.

IV The Voyage Home 1986

Paljastuu, että valaat eivät olekaan aivan turhia... jokin suuri kappale, joka ääntelee kuin valaat, saapuu maan läheisyyteen ja etsii vastasignaalia. Sitä ei kuitenkaan tule, koska valaat ovat kuolleet sukupuuttoon aikoja sitten. Niinpä jonkun pitää hakea sellaisia menneisyydestä... Tarkalleen vuodesta 1986. Seuraa kevyttä komediaa ja perinteisen tiukkoja tilanteita.

Suositellaan varauksella... Leonard Nimoy ohjasi ja näyttelijöistä ei yleensä ole ohjaajiksi.

V The Final Frontier 1989

Nimoy ohjasi edellisen, nyt on Shatnerin vuoro...

Kirk yrittää opettaa Spockille lauluja nuotion äärellä ("Row, row, row your boat, gently down the stream..."). Sitten he jostain syystä lähtevät tapaamaan jumalaa, joka ei olekaan jumala... ei mitään järkeä koko leffassa. Kuten sanottu, Nemesistä en ole nähnyt, mutta enpä usko, että se on tämän huonoutta saavuttanut, joten voin kohtalaisella varmuudella sanoa, että tämä on leffoista surkein. Ehdottomasti. Valovuosia muiden takana.

Vain niille faneille, jotka pukeutuvat mielellään federaation univormuun ja osaavat klingonia niin hyvin, että voivat käyttää sitä arkitilanteissa.

VI The Undiscovered Country 1991

Tästä olen aina pitänyt, vaikka se ei ehkä olekaan aivan suosituin leffoista. Klingoneiden ja federaation välille ollaan vihdoin leipomassa rauhaa, mutta jokin yrittää estää sitä... Kirkin ja Bonesin menneisyyttä kaivellaan esiin ja heidät lavastetaan murhaajiksi...

Tämä toimii ja on hyvä lopetus alkuperäiselle näyttelijäkaartille.

VII Generations 1994

Aika rankkaa hapuilua, mutta Picard ja Kirk saadaan kuin saadaankin toimimaan kahdestaan... Uuden castin ensimmäinen leffa, mutta ei täysin ilman vanhaa... Shatner on siis mukana ja (hiljattain kuollut) Doohan sekä Koenig tekevät pienet osat alussa.

Ei kovin toimiva...

VIII First Contact 1996

Koska se ajassa matkustaminen esiteltiin nelosessa, pitihän siihen palata myöhemminkin... Star Wreck V on tästä parodia. Jotkut pitävät, minä en.

IX Insurrection 1998

Picard asettuu miehistöineen federaatiota vastaan puolustaessaan federaation periaatteita. Sanoma on hyvä ja monen pitäisi varmaan, erityisesti jenkkilässä, oppia siitä jotain, mutta valitettavasti leffa ei vain toimi.

Siinä lyhyesti...

"Hyrkanos" kirjoitti:
Star Trek maratooni jätti kauheen hingun kattoa ne leffatkin. 2 oon niitä nähny kun telkasto on tullu, ja First Contact tuli waretettua, kun se on aina kiinnostanu. (Borgit jyrää)

Onko noista leffoista mihinkään? TS onko joku nähnyt niitä useemmankin?

Olen nähnyt alkuperäsen remmin leffat 1-5 ja kaikki ovat ihan katsottavia. Motion Picture (1) on suosikkini niistä. Se, mitä monet ovat pitäneet miinuksena, eli pituus ja avaruusmatkan venytys on minulle ollut plussaa.

En katsellut kuin muutaman jakson tuosta Star Trek-maratonista. En ole erityisen kova televisiosarjan ihailija mutta elokuvissa hahmot ja tarinat saavat mukavasti aikaa kasvaa mieleenpainuviksi. Ja minusta tuo Final Frontier (5) on myös hyvä. Totta kyllä, juonessa on ikäviä reikiä mutta Enterprisen miehistö etsimässä Jumalaa on hieno missio ja se retkeilyscenekin vain syventää entisestään hahmojen ystävyyttä. Se mitä olen arvosteluista lukenut, niin ne ovat nimenomaan fanaattiset trekkarit, jotka ovat elokuvaa haukkuneet. DVD-ekstroissa sanotaan, että vuosien saatossa osa 5 on tuottanut yhtä paljon kuin sarjan menestynein, 4:s osa (menestykset siis osissa 1-5, en tunne näitä myöhempiä leffoja).

Wrath of Khan ei toisin kuin kaksi edellä mainittua oikein kestä kovin montaa katselukertaa. Juoni on liian typistetty mutta menee hyvin ensimmäisellä katselukerralla

Spoiler

ja Spockin kuolema on jopa todella liikuttava kohtaus

. Tämän elokuva kannattaa silti hankkia erikois-DVD:nä, sillä Meyerin ohjaajan kommenttiraita on hienoa kuultavaa

Hoho.. Star Trek.. ehkäpä surkeimpia sarjoja mitä olen koskaan katsonut, eipä siinä mitään, sillä kukin tykkää mistä haluaa.

Keisarikunta

Hmm, ok. Mitä olen mainoksia yms. krääsää nähnyt ennen katsomista, niin vaikutelma oli erittäin hyvä. Sitten sain vihdoin päästä katsomaan tätä kyseistä suomileffaa ja .. juonihan oli lyhyesti se, että pari äijää (Leppilampi ja se toinen hihhlu) perustavat ravintolan jossa soittavat leppoisaa musaa jotta ihmiset viihtyisivät. Nojoo, 50-luku on kiehtovaa aikaa mutta minusta tähän oli valittu täysin väärät näyttelijät. Toki poikkeuksiakin oli, mutta eniten ihmetytti Olavi Virran rooliin valittua henkilöä. Ensinnäkin, se oli kuin suora loukkaus jo kuolleelle (ehkäpä Suomen parhaalle laulajalle). Muutenkin tuntui kuin että tässä ei olisi ollut minkäännäköistä juonta, eli jos joku tämän katsonut voisi sen vielä minulle sanoa.. sillä minä en kyllä saanut mitään käsitystä. HYI KAKKAA!

2,5/5

Sellanen sekava haastis..

Cittarissa oli eilen tuhoton määrä leffoja alennuksessa, vain laatu oli vähäistä. Päädyinkin siis ihan mukiinmenevältä vaikuttavaan action-pätkään, Playing God (Kuoleman koukussa)(5.95).

David Duchovny (X-Files) esittää nuorta kirurgia, Eugene Sandsia. Olen muuten törmännyt tuohon harvinaisen typerään nimeen vähän liian monta kertaa lyhyen ajan sisään. Perjantaina katsoin jonkun Eugenen crap-matsin, eilen C.S.I Miamissa oli Eugene, ja nyt tämä.

Niin, se leffa. Sands on työstressin johdosta ajautunut pahanlaiseen huumeriippuvuuteen, ja kaikki räjähtää käsiin, kun Sands huumehöyryissään tapattaa potilaan leikkauspöydälle. Näin ollen kun lääkärilupa on iäksi mennyttä, Sands valuu yhä pahemmin huumemaailman syövereihin. Kaikki muuttuu yksittäisellä huumeiden hakureissulla yökerhossa, kun Sands pelastaa itselleen tuntemattoman huumediilerin hengen. Seuraavan aamuna Sands herääkin komean huvilan hiekkarannalta. Hänen uuden, huomattavan epävakaan ystävänsä nimi on Raymond Blossom(Timothy Hutton). Kuvioon sotkeutuu myös Huttonin hemaiseva naisystävä, Claire (Angelina Jolie), sekä muutama muu psykopatian partaalla roikkuva huumehörhö.

IMO todella hyvä toimintapätkä. Leffassa esiintyy muutamia jossain määrin häiritseviä surrealistisuuksia(Miten ihmeessä selvästi huumeiden alainen kirurgi päästetään leikkaamaan? Jäikö Sands todella vapaalle jalalle lopussa?), mutta itse en jaksanut niistä sen enempää välittää.

Pidän Duchovnystä muutenkin, ja tässäkin elokuvassa hän on vakuuttava roolissaan, itseasiassa todellakin hyvä. Joliekin on ok, mutta leffan paras roolisuoritus lienee oscar-voittaja (Ordinary People) Timothy Huttonin hivenen sekopäinen Blossom. Myös FBI-agentti Cage (Michael Massee) on mainio, joskin vähän liian ääliö näinkin vakavahenkiseen leffaan.

Ohjaaja Andy Wilson onnistuu työssään mielestäni varsin kohtuullisesti. Elokuva on vuodelta 1997, ja ikäraja Suomessa K15. Amerikassa R...

IMDB antaa ratingseiksi 5.4, joka on mielestäni kyllä alakanttiin. The Italian Job saa 6.9, eikä se minun mielestäni ainakaan noin paljon parempi ole.

Extrat ovat aivan hirvittävät, kun eihän niitä oikein ole. Muutama hassu traileri. Ei kommenttiraitoja, ei mitään.

Yhteenvetona oikein kiva toimintapätkä, kelpaa erittäin hyvin varsinkin sellaisiin hetkiin kun ei oikein jaksa syventyä. Kannattaa ehdottomasti tsekata, jos jostain löydätte. Jäin ehdottomasti voitolle, kyllä tästä nyt kuusi euroa maksaa ihan hyvillä mielin.



EDIT:Mitkäs ovat 'Alertin leffanörttien enemmän tai vähemmän arvovaltaiset mielipiteet siitä, mikä on kaikkien aikojen pelottavin leffa?

Olen tässä vähän lueskellut tätä 'Alertin leffatopicia, ja olisi yksi kysymys Arekselle... Eli tiedät näköjään "aika" paljon elokuvista ja olet nähnytkin varmaan kaikki mahdolliset "must see" leffat, joten kysyisinpähän vaan mielenkiinnosta, että: waretatko leffoja vai ostatko niitä esim. DVD:illä ja siten omistat "suuren ja mahtavan leffa-arkiston" , vai oletko vain sattunut näkemään vähän kaikkia leffoja, mutta silti muistat ne melko hyvin.

Joo tuli vähän sekava viesti ja kysymys, mutta minkäs sille mahtaa.

"Sambol" kirjoitti:
Olen tässä vähän lueskellut tätä 'Alertin leffatopicia, ja olisi yksi kysymys Arekselle... Eli tiedät näköjään "aika" paljon elokuvista ja olet nähnytkin varmaan kaikki mahdolliset "must see" leffat, joten kysyisinpähän vaan mielenkiinnosta, että:

waretatko leffoja vai ostatko niitä esim. DVD:illä ja siten omistat "suuren ja mahtavan leffa-arkiston" :roll: , vai oletko vain sattunut näkemään vähän kaikkia leffoja, mutta silti muistat ne melko hyvin.

"Suuri ja mahtava" taitaa olla aika vaikea määritellä, mutta en pidä kokoelmaani sellaisena.. Minulta löytyy hiukan yli 300 leffaa, mukaan lukien blockbustereita, eurooppalaisia, japanilaisia ja meksikolaisia leffoja ja jopa yksi brasilialainen leffa... Minulta löytyy paljon klassikkoja eri aikakausilta, itse asiassa tarkistin jossain vaiheessa asian ja minulta löytyy vähintään yksi leffa jokaiselta vuodelta vuodesta 1948 vuoteen 2004 DVDllä. Vanhempiakin löytyy (ainakin kaksi vuodelta 1931 ja yksi vuodelta 1930), mutta ei enää joka vuodelta ennen vuotta 1948. Minulta löytyy paljon arvostettuja klassikoita ja jonkin verran kriitikoiden parjaamia leffoja, jotka ovat lähinnä viihdyttäviä.

Ei, kokoelmani ei ole suuri tai mahtava, eikä se tunnu riittävän minullekaan, mutta periaatteessa kriittinen massa on saavutettu, enkä varsinaisesti tarvitse enää lisää leffoja (koska aina löytyy jotain, minkä jaksaa katsoa). Tulee niitä kuitenkin hankittua, osittain mielenkiinnosta, osittain täydellisyyden vuoksi.

Kokoelma luettelona: http://kiirastuli.com/theotherlist.php

Harvemmin tulee warettua... Waretin hiljattain Sin Cityn, koska minulta jäi siitä osia näkemättä vierustoverini innokkuuden takia... Sitä ennen tuli kai viimeksi waretettua jotain noin vuosi sitten...

En myöskään pidä itseäni varsinaisena asiantuntijana. Olen toki nähnyt varmaan sellaiset 1500-2000 leffaa, joista varmaan 400-500 useammin kuin kerran. Onhan minulla ollut aikaakin noita katsella.. vaikka kuinka.

Olen kuitenkin vasta hiljattain alkanut katsoa leffoja toisesta näkökulmasta, lähinnä sen jälkeen, kun päätin tehdä oman leffan. Nyt olen kiinnittänyt paljon enemmän huomiota moniin asioihin, jotka olisivat jääneet sivuun aiemmin (tai alitajuntaan).

Osan leffoista muistan hyvin, osasta muistan vain yksittäisiä kohtauksia tai mielikuvia, osan olen unohtanut täysin.

"Henkka" kirjoitti:

EDIT:Mitkäs ovat 'Alertin leffanörttien enemmän tai vähemmän arvovaltaiset mielipiteet siitä, mikä on kaikkien aikojen pelottavin leffa?

IMO, varmasti Halloweenin ensimmäinen osa, eikä ne muutkaan ole mitään huonoja. Halloweenin ensimmäinen on sellainen joka voisi milteinpä oikeasti tapahtua, joten sekin tuo sitä pelontuntua. Joskus pienempänä pidin myös melkoisen pelottavana Twin Peaksin FWWM-elokuvaa, joka pelotti sillä ufoudellaan.

Terminator 2

Niin, ensimmäinen osahan pelotti melkoisen verran johtuen häijystä robotista jota ei vain voinut tuhota, ei vain VOINUT! Tässä elokuvassahan siis tuo pahamaineinen terminaattori lähetetään takaisin, mutta tällä kertaa suojelemaan Johnia. Maahan lähetetään myös toinenkin epä-inhimillinen olento, nimittäin 'elohopeamies', kuten minä häntä kutsun. Hän on todella hyvä pahis, ja sopii kuin nyrkki silmään tähän elokuvaan. Mielestäni tämä on 90' luvun parhaimpia toiminta-pätkiä ja vieläkin se jaksaa ihastuttaa kauniilla tarinallaan Enempää en tohdi kertoa sillä olen vieläkin fiiliksissä katsottuani tämän sitten vuosiin (nauhalla ollut yli 6 vuotta).

5/5

"PapaShango" kirjoitti:

"Henkka" kirjoitti:

EDIT:Mitkäs ovat 'Alertin leffanörttien enemmän tai vähemmän arvovaltaiset mielipiteet siitä, mikä on kaikkien aikojen pelottavin leffa?

IMO, varmasti Halloweenin ensimmäinen osa, eikä ne muutkaan ole mitään huonoja. Halloweenin ensimmäinen on sellainen joka voisi milteinpä oikeasti tapahtua, joten sekin tuo sitä pelontuntua. Joskus pienempänä pidin myös melkoisen pelottavana Twin Peaksin FWWM-elokuvaa, joka pelotti sillä ufoudellaan.

Samaa mieltä. Minua ei pelota semmoiset kauhuleffat, minkä tapahtumat eivät voi olla aitoja, kun taas Halloween ykkösen tapahtumat voisi olla kyllä totta. Ne musiikit, ne alun kurpitsat, se naamari... Grrr...

Devour

Ahaa, lähtökohdat olivat hyvät.. nuori mies joka on metsässä ja ampuu tiikerin (vai mikä pantteri olikaan). Sitten hän huomaa, että siellä liikkuu jokin muukin.. jokin, pelottava. Hän huomaa pienoisen rinteen yläpuolella olevan vanhahko mökki, hän menee sinne ja näkee alastoman naisen itkemässä. Mies kääntää naisen ja ..

Elokuvan oikea juonihan on se, että nuori mies pistetään osalliseksi kaverinsa johdosta peliin nimeltä The Pathway (Polku). Se ei ole mikään leikkipeli, vaan sairasta hallintaa muihin ihmisiin. Erittäin mielenkiintoinen elokuva minusta, ja mielenkiinnolla odotti mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi, harmi että yhdessä vaiheessa meni höpöksi.. tosin sekin kruunattiin lopussa mielenkiintoisella sanonnalla. Suosittelen jännäreiden pitäjille.. tämä on joko paskaa, tai hyvää.. eli katsottava.

3,5/5

Henkka vaati minua jatkamaan legendalistaa, joten tässä jotain siihen liittyen...

AFI (American Film Institute) juhlisti tässä jonkin aikaa sitten 100. vuottaan erilaisilla listoilla... yksi niistä oli filmilegendat... heillä oli kaksi listaa, joissa oli 25 nimeä (yksi miehille ja yksi naisille)... Kommentoin jossain vaiheessa, kun Henkka nosti tämän aiheen esiin, että minulle legendoja ovat ensisijaisesti James Stewart ja Henry Fonda. Kumpikin on tällä listalla, joten otetaan tuosta miesten listasta top 10 esiin... jos kiinnostaa tutkia muita legendoja, niin niitä löytyy ainakin täältä: http://www.filmsite.org/afilegends.html . Listaa sieltä ei löydy kokonaisuudessaan, mutta sinne on sijoitettu tieto listasijoituksesta, jos näyttelijällä sellainen on. (Käyttöliittymä on perseestä, yrittäkää elää sen kanssa.)
[list=1][*:1g56dzkt]Humphrey Bogart (Casablanca, Maltese Falcon, The Treasure of the Sierra Madre, African Queen, Big Sleep ja niin edelleen). Bogart on aito legenda, mutta minulle hän ei ole kyllä ykkönen... Tälle listalle hän kuuluu, mutta hiukan alemmas.
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]Cary Grant (North by Northwest, Notorious, To Catch a Thief, Bringing Up Baby, Arsenic and Old Lace, ja niin edelleen). Grant on toinen ehdoton legenda. Mielestäni on myös hienoa, että listalle on noussut näinkin korkealle mies, jonka tunnetuimmissa leffoissa on monta melko sekavaa komediaa. Legenda, mutta kakkonen? No.
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]James Stewart (Rear Window, Rope, Vertigo, The Man Who Shot Liberty Valance, Harvey, It's a Wonderful Life, Mr. Smith Goes to Washington, ja niin edelleen). James Stewart on kaikkea mitä legendalta voisi vaatia. Hän on näytellyt hyvin erilaisia rooleja aina joistain Hitchcockin legendaarisimmista leffoista, joihinkin kaikkien aikojen parhaista westerneistä, kevyisiin feelgoodleffoihin ja legendaarisiin komedioihin. Stewart on tehnyt kaikkea ja hän loisti kaikissa rooleissa. (Mukana oli jopa yksi rooli, jossa hän esitti mielipuolista tappajaa... harvinaisuus vanhoille mestareille, joiden ei annettu koskaan leikkiä pahista.)

Periaatteessa hän esitti aina samaa roolia: tavallinen mies, joka päätyi jotenkin outoon tilanteeseen. Jenkkien oli helppo samaistua häneen. Peittelemätön patrioottisuus haittaisi minua normaalisti, mutta Stewartilla oli munaa tehdä muutakin kuin harjoittaa retoriikkaa. Hän oli ilmavoimissa toisen maailmansodan aikana ja jatkoi sen jälkeen reservissä. Hän ei liittynyt Pearl Harborin jälkeen, kuten useimmat julkisuudenkipeät näyttelijät, vaan oli siinä vaiheessa ollut armeijassa jo vuoden. Eläköityessään hän oli jo noussut prikaatinkenraaliksi (näyttelijöistä vain Reagan on saavuttanut korkeamman sotilasarvon ja sekin tietenkin saavutettiin muuten kuin palveluksella).

Hän oli myös kulissien takana perhemies. Hän nautti perhe-elämästä ja harrasti pienoismallien rakentelua hyvän ystävänsä Henry Fondan kanssa. Poikkeavasti näyttelijöiden parissa, hän oli naimissa vain kerran ja se kesti 45 vuotta ja päättyi vaimon kuolemaan.

Minulle Stewart on legendastatuksen saavuttaneista ehdoton ykkönen. Kukaan ei pääse samalle tasolle. Kenelläkään ei ole yhtä monta loistavaa leffaa vyön alla ja todella harva kykenee elämään samojen periaatteiden mukaan, joita hän esittää kankaalla. Nykyisessä ilmastossa hän ei ehkä ole yhtä iso nimi kuin aikoinaan, koska kulttuuri on muuttunut... suosittelen kuitenkin monia, monia hänen leffoistaan...
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]Marlon Brando (Godfather, On the Waterfront, Apocalypse Now!, Streetcar Named Desire, jne... hmm.. näitä oli oikeastaan aika vaikea keksiä... mikä haittaa hänen statustaan ainakin minun silmissäni... Ai, niin... Superman). Noita leffoja ei tosiaan tullut montaa mieleen, mutta kyseessä on mies, jota pidetään kaikkien aikojen parhaana amerikkalaisena näyttelijänä (kansainvälisemmin Laurence Olivieria pidetään parempana, mutta hän näytteli pääosin lavalla, ei kameran edessä). Brandon merkittävyyttä nostaa erityisesti se, että hän oli ensimmäinen metodinäyttelijä, tekniikka, joka on sittemmin yleisesti hyväksytty.
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]Fred Astaire (ööö... IMDB sanoo, että Towering Inferno...) Pois, pois, pois, pois... Fred Astaire on legenda omalla alallaan (musikaalit), mutta siihen se jää.. Yksikään hänen leffoistaan ei ole elänyt näihin päiviin asti. Minä en ainakaan ole nähnyt kuin pari. IMDBn mukaan suurin osa leffoista on saanutkin vain pari tuhatta ääntä, jos sitäkään. Ei siis mikään suuri kulttuuri-ikoni... ainakaan sitä luokkaa, että olisi ansainnut viidennen sijan.
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]Henry Fonda (12 Angry Men, Grapes of Wrath, Ox-Bow Incident, jne... Henk. koht. C'era una volta il West on se ratkaiseva rooli). Henry Fonda oli Stewartin tapaan aina tavallinen mies, joka päätyi epätavalliseen tilanteeseen. Minulle kuitenkin hän todisti olevansa hyvä näyttelijä, kun hän rikkoi sen stereotyypin Westissä... Itselleni se ei tietenkään koskaan tehnyt samanlaista vaikutusta, mutta voin kuvitella miten jenkkikatsojat, jotka olivat nähneet hänet kymmenissä sankarirooleissa, yhtäkkiä näkivät hänet jengin johtajana, joka oli juuri teurastanut perheen. Leone repii kaiken mahdollisen irti tilanteesta...

Kun nyt olen tiputellut noita tuolta ylempää, Fonda todennäköisesti nousisi sijan tai pari... jos minulta kysyttäisiin.
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]Clark Gable (Gone With the Wind, It Happened One Night, joitain muita hyvin romanttisia rooleja). Gone With the Wind on kaikkien aikojen menestynein elokuva. Se riittää jo yksistään tekemään miehestä legendan. Titanicin tyylisten leffojen lisäksi se on vieläpä hyvä leffa.

Gable oli Hollywoodin suurin tähti, kun ensimmäisiä äänileffoja tehtiin. Hänestä käyettiin jopa nimitystä King of Hollywood ja hän sai aina käyttöönsä juuri ne ohjaajat, kirjoittajat, näyttelijät ja niin edelleen, jotka hän halusi. Kuten niin usein, lopputulokset eivät aina olleet taiteellisesti parhaita, mutta studio teki niillä rahaa... ainakin sotaan asti. Sodan jälkeen hän ei tainnut oikein koskaan menestyä kovin hyvin, vaikka hänellä oli edelleen kaikki edellytykset taloudellisesti.

En oikein tiedä...
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]James Cagney (White Heat, Public Enemy, jne.). James Cagney ei ole legenda, koska suuri yleisö olisi nähnyt hänen elokuviaan. Hän on legenda, koska hänet on nostettu muiden leffojen kautta siihen asemaan. Hänen leffojaan parodioidaan, häntä imitoidaan, hänen leffansa pyörivät usein TVssä toisissa leffoissa ja niin edelleen. Hän on enemmänkin legenda leffantekijöille, kuin maailmalle. Tavallaan hän oli todellinen edelläkävijä. Hän oli the tough guy kauan ennen Waynea, Eastwoodia, Willisiä ja muita moderneja kovanaamoja. Hän tavallaan loi sen hahmon (vaikka antaisin ja annan paljon krediittiä myös noille muille nimille).
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]Spencer Tracy (Judgment at Nuremberg, et al). WTF? Minulle melko tuntematon ja mitään sanomaton nimi. Okei, hän oli todella iso tähti ennen toista maailmansotaa, mutta hänen leffoistaan vain muutama on jäänyt elämään. Ei kuulu tälle listalle.
[/*:m:1g56dzkt]
[*:1g56dzkt]Charlie Chaplin (City Lights, Great Dictator, Gold Rush, The Kid, Modern Times). Pelkästään näyttelijänä tätä luokkaa, kun otetaan huomioon, että hän yleensä ohjasi, käsikirjoitti ja tuotti elokuvansa, hän on aito legenda leffojen parissa. Tosin, tässä arvioidaan asemaa nimenomaan näyttelijänä.

Kukaan muu näistä nimistä ei ole yhtä tunnettu kuin Chaplin. Kenenkään hahmo ei ole läheskään yhtä helposti tunnistettavissa. Jokainen tunnistaa Chaplinin, vaikka ei ehkä osaisi nimetä yhtään leffaa. Jokainen on varmaan kyllä nähnyt niitä useita. Leffat ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin. En tiedä, koska niitä on esitetty viimeksi TVssä, mutta lapsuudessani niitä tuli jatkuvasti. Ne olivat suunnilleen ainoat mykkäelokuvat, jotka muistetaan vielä tänä päivänäkin (on niitä enemmänkin, mutta melko rajatusti).

Ehdoton legenda...[/*:m:1g56dzkt][/list:o:1g56dzkt]

Kannattaa huomata, että ainakin John Wayne puuttuu tuolta listalta, mikä tarkoittaa, että lista on ainakin osin tarkoitushakuinen...

Henkka, happy now?

En ole Henkka, mutta olisin hyvin tyytyväinen jos sivistäisit meitä vähemmän leffahistoriaa tuntevia silläkin naisten listalla... se kun on oikeastaan vähemmän tunnettu osa-alue ainakin minulle. Miespuoliset legendat alkavat olla hanskassa mutta naispuoliset eivät. Siispä...

Mikäs siinä... Naisten arvioiminen on kuitenkin hankalaa... Heitä ei oikein koskaan ole arvioitu puhtaan taidon perusteella, vaan ulkonäkö oli (etenkin viime vuosisadan alkupuoliskolla) huomattavasti merkittävämpi tekijä.

Seksismi ulottuu syvemmällekin. Katharine Hepburnin biot käsittelevät aina syvällisesti hänen romanssiaan Spencer Tracyn kanssa, kun taas Spencer Tracyn biot lähinnä vain mainitsevat sen. Naisnäyttelijöiden käsitteleminen ei vain ole samalla tasolla kuin miesnäyttelijöiden.

Lopuksi, naisnäyttelijöiden urat ovat usein huomattavasti lyhyempiä kuin miesten, koska ne ovat riippuvaisia ulkonäöstä. Ura voi usein jatkua pitkäänkin, mutta pääosat ovat nopeasti mennyttä.

Yhdessä suhteessa naiset ovat kuitenkin tasa-arvoisempia kuin miehet: Listalla on kaksi naista, jotka eivät ole äidinkieleltään englanninkielisiä. Listalla on kaksi ruotsalaista ja yksi saksalainen. (Ruotsalaisten vaikutus leffoissa on yllättävän iso.)

Löytyy minulta kuitenkin mielipiteitä...

[list=1][*:1p64r5qg]Katharine Hepburn (African Queen, Bringing Up Baby, Philadelphia Story, Morning Glory, Golden Pond, Guess Who's Coming to Dinner, The Lion in Winter, jne). Aloitti leffanteon 30-luvulla ja teki viimeiset leffansa vuonna -94. Tietenkin loppuvaiheessa hyvät roolit olivat vähissä... Anyway, 12 Oscar-ehdokkuutta (jokainen pääosasta), joista irtosi 4 voittoa. Taitaa olla vieläkin ainut, joka on pystynyt tuohon... (Jack Nicholsonilla on 12 ehdokkuutta ja 3 voittoa, mutta osa niistä on sivuosista).

Olisi vaikea löytää joku, joka on vielä legendaarisempi kuin Katharine Hepburn, mutta aion pian yrittää...
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Bette Davis (All About Eve, Dangerous, Jezebel, jne.). Mielenkiintoinen trivbit: Davis voitti kaksi Oscaria, joista kumpikin päätyi Planet Hollywoodin käsiin. Sieltä kumpikin päätyi huutokauppaan. Spielberg koki velvollisuudekseen suojella Oscareiden asemaa ja osti kummatkin. Hintaa taisi tulla yli miljoona.

Toinen trivbit: Vuonna 1981 Kim Carnes julkaisi kappaleen nimeltä Bette Davis Eyes, joka käsitteli Bette Davisin vetovoimaa. Davis itse kiitti kappaleen kirjoittajia, koska sen jälkeen hänen lapsenlapsensa vihdoin uskoivat hänen olevan aito kulttuuri-ikoni.

Bette Davis oli ensimmäinen nainen, joka sai AFIn elämäntyöpalkinnon.

Onko Davis legenda? Vain pari hänen leffoistaan on elänyt. Muuten hänet on melko pitkälti unohdettu. Gwyneth Paltrow'n cover Bette Davis Eyesista aiheutti kai lähinnä hämmennystä sen suhteen, keneen kappaleella viitattiin. Aikoinaan hän oli Hollywoodin isoin naistähti, mutta ... noh.. kai hän tälle listalle kuuluu.
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Audrey Hepburn (Roman Holiday, Charade, My Fair Lady, Sabrina, jne.). Tyypillisesti tämän tyyppiset listat ovat kahden Hepburnin välinen kilpailu. Mielestäni kuitenkin Katharine on selvä voittaja. Audrey voi olla varsin toimiva kakkonen, tosin.
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Ingrid Bergman (Casablanca, Notorious, Spellbound, jne...). Ensimmäinen eurooppalainen tällä listalla... Maine perustuu tietenkin ensisijaisesti Casablancaan, joka on pyhä kaikille jenkkilän elokuvantekijöillle (tosin, en täysin ymmärrä, että miksi). Itseäni ei juuri vakuuttanut siinäkään leffassa. Lähinnä näytti siltä, että hän vain tuijotti aina samalla ilmeellä ja tunnetiloja saatiin esiin erilaisilla valaistuksilla.

Noh, hyvähän se on, että eurojakin arvostetaan.
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Greta Garbo (Camille, Ninotchka, öö... ei niitä tunnettuja kovin montaa ole). Toinen ruotsalainen. Greta Garbon legendaariset leffat ovat vähissä, mutta hänellä on yksi ominaisuus, jota kellään muulla tällä listalla ei ole: Hän selvisi mykkäelokuvista äänileffoihin. Todella harva näyttelijä pystyi siihen, koska tunnettujen mykkäleffojen näyttelijöiden ääni ei usein soveltunut äänielokuviin. (Vrt. Chaplin, joka teki parhaat leffansa äänikaudella, mutte teki niitä siinä vaiheessa todella harvoin.)

Tämän perusteella sijoittaisin Garbon ylemmäs listalla, ehkä jopa ykköseksi.

Garbo kiinnostaa minua myös henkilönä. Hän lopetti uransa ollessaan huipulla. Hän vain päätti, että hoitaa mieluummin kukkiaan ja nauttii kävelyistä New Yorkin kaduilla. Satunnaisesti hänet nähtiin muiden kuuluisuuksien kanssa julkisuudessa, mutta se elämä ei kiinnostanut häntä. Hän vain teki rahansa ja nautti niistä loppuelämänsä.
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Marilyn Monroe (Some Like it Hot, Gentlemen Prefer Blonds, All About Eve). Näyttelijänä ei mitenkään erikoinen... Legendastatus on syntynyt aivan muista syistä. Sitä se tekee, kun maailma epäilee, että presidentillä oli jotain tekemistä kuolemasi kanssa... Anyway, näistä naisista hän on selvästi tunnetuin. En tiedä kuinka moni keskivertoteini tunnistaa näistä kymmenestä useamman kuin yhden, mutta jos joku tunnistaa yhdenkään, niin todennäköisesti hän tunnistaa Monroen.
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Elizabeth Taylor (Who's Afraid of the Virginia Woolf?, Cleopatra, Ivanhoe, Cat on a Hot Tin Roof). Mitäänsanomaton näyttelijä, joka onnistui pysymään parrasvaloissa kahdeksalla avioliitollaan ja omituisella suhteellaan Michael Jacksoniin.

Kuuluuko tälle listalle? Niistä lähtökohdista, joista se on tehty, kyllä, mutta ei muuten.
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Judy Garland (Wizard of Oz, Judgment at Nuremberg, A Star is Born, jne.). Siitä poikkeuksellinen näyttelijä, että hän selvisi lapsinäyttelijästä täysimittaiseksi tähdeksi. Ensisijaisesti hänet muistetaan tietenkin juuri Ozista. Ura ei kuitenkaan sen jälkeen ollut mitenkään legendaarinen. Oikeastaan hänellä oli vain yksi todella hyvä pääosa sen jälkeen. Tälle listalle olisi sopivampiakin ehdokkaita.
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Marlene Dietrich (Witness for the Prosecution, Touch of Evil, Judgment at Nuremberg, Blue Angel, Blonde Venus, Stage Fright). Tässä on pieni ongelma: En ole nähnyt kumpaakaan niistä leffoista, joita pidetään hänen uransa parhaina rooleina (Blue Angel ja Blonde Venus), joten siinä mielessä parempi olla sanomatta mitään. Noissa muissa leffoissa hän ei ole pääosassa, vaikka onkin merkittävissä osissa. Hän on aina ollut osissaan loistava... Tosin, usein se johtuu siitä, että ne roolit on enemmän tai vähemmän tehty hänelle.

Luokittelisin hänet aidoksi legendaksi ja ehdottomasti osaksi tätä listaa.
[/*:m:1p64r5qg]
[*:1p64r5qg]Joan Crawford (Mildred Pearce, Johnny Guitar ja läjä romanttisia elokuvia Clark Gablen kanssa). Tunnettu lähinnä siitä, että hänen leffojaan arvosteltiin usein niiden säädyttömyydestä tai jotain sinne päin. Tietenkin se oli joskus tyyliin 30-luvulla, joten nykyisin sitä ei pidettäisi juuri minään.

Itselleni tärkein on varmasti Johnny Guitar, jota Leone piti jonkinlaisena westernien huippuna. Hyvin suuri osa Westistä on kunnianosoitusta Johnny Guitarille.[/*:m:1p64r5qg][/list:o:1p64r5qg]

Olen heittämässä useita näyttelijättäriä tuolta listalta, mutta eipä minulla ole oikein muutakaan tarjottavaa...[/list][/url]

Kommentoitakoon tuota Greta Garboa sen verran, mitä hänestä olen imdb:stä lukenut: Hänen näyttelijänuransahan käytännössä loppui jo vuonna 1941, leffa nimeltään Two-faced woman jäi hänen viimeisekseen. Sen jälkeen hänelle tarjottiin useita pääosia 40-luvun lopulla, kävi jopa koekuvauksissa 1949 mutta jostain syystä kyseiset projektit eivät koskaan toteutuneet ja sitten hän päättikin jo lopettaa uransa.
Garbo jäi tunnetuksi lähinnä loppuaikojen erakoitumisensa takia, ei niinkään näyttelijänä. Valitettavasti en ole itse nähnyt hänen elokuviaan joten taitoja en osaa arvioida. Jonkinlaisena triviatietona mainittakoon että myös hänen siskonsa ja veljensä olivat näyttelijöitä, mutta eivät nouseet kovin tunnetuiksi ja siskonsa kuolikin jo 28-vuotiaana.
Garbo vaikuttaa kieltämättä henkilöltä, jonka elämästä olisi mukava tietää lisää, erittäin persoonallinen henkilö. IMDB:n mukaan hän ei esimerkiksi pitänyt lainkaan Clark Gablesta, sanoen tämän näyttelemistä puisevaksi, Gablen puolestaan pitäessä Garboa snobina. Garbo ei tosiaan myöskään koskaan ollut naimisissa, jätti sulhasensa kerran alttarille kun naimisiinmeno ei tuntunut hyvältä ratkaisulta tms.Hyvin mielenkiintoinen henkilö, etten sanoisi, siis.
Lista oli kyllä kaiken kaikkiaan aika odotetunlainen, ei suuria yllätyksiä. Miesten puolella kyllä ainakin Astaire on erittäin kummallinen valinta listan tekijältä, toki tunnettu mutta ei hänellä kyllä näyttelijäntaidoista suurempia meriittejä ole.

"Ares" kirjoitti:
Henkka, happy now?

Nojoo, hetken aikaa. Voisit kuitenkin jatkaa legendalistasi käsittelyä erityisesti (IMO) Brosnanin, Nicholsonin, Crowen ja Hopkinsin kohdalta. Jos lukijatoiveita otetaan vastaan, siis.

Nyt kun kirjoittaminen tuntuu taas sujuvan vähän paremmin, voisin arvostella jonkun leffan joka on tullut katsottua viime aikoina.

Punainen Lohikäärme

Legendaarisen Hannibal Lecter-saagan ensimmäinen osa, viimeisimpänä tehty, tosin. Takakannessa mainostetaan myös koko trilogian karmivammaksi, mutta itse en voi tuohon yhtyä. Täytyy kyllä tässä vaiheessa myöntää, että en ole SotL:ia tai Hannibalia nähnyt, mutta ainakin kuulopuheiden perusteella molemmat ovat varsin karmivia. Aion toki katsastaa nekin lähitulevaisuudessa.

Pääosissa tässä osassa ovat Edward Norton, Ralph Fiennes, sekä tietenkin Anthony Hopkins (<3). Jokainen onnistuu roolissaan kelvollisesti, etenkin Nortonin varhaiseläkkeelle vetäytyneen FBI agentin hahmo on kiehtova. Olisikin ollut mahtavaa, mikäli hahmo oltaisiin keksitty myös aikaisempiin osiin, mutta kyllä ne naisagentitkin varmasti kelpaavat.

Fiennesin pahisrooli on myös mukiinmenevä, mutta itse pidän enemmän lectermäisistä laskelmoivista ja ultrafiksuista pahiksista, ne kun ovat paljon pelottavampia. No, siihen ei tietenkään Fiennesillä itsellään ollut juuri sanomista.

Sitten, Anthony Hopkins. Ei jumankauta, lyhyen leffafani-urani ehdottomasti vakuuttavin näkemäni suoritus. En tiedä voiko uroteon mahtavuutta kuvailla sanoin, joten en jaksa edes yrittää. Oli se kuitenkin jotain uskomatonta. Kai se sai edes oscareita näistä Lecter-rooleistaan? Ehdoton legenda, väittääpä Arse-setä mitä tahansa.

Juonihan on jotakuinkin seuraavanlainen: FBI agentti Will Graham (Norton) tutkii erikoiselta vaikuttavaa murhasarjaa. Apunaan hän käyttää arvostettua lakipsykologi Hannibal Lecteriä. Yhtäkkiä Graham keksii, mitä uhreista puuttuville ruumiinosille on tapahtunut: Tappaja on syönyt ne! Lecterin hakiessa kahvia (tjsp...) Graham selailee psykologin työpöydällä olevaa kirjaa. Kirjanmerkin kohdalta löytyy valmistusohje jollekin ruumiinosalle. Graham käännähtää äkkiä, mutta auttamatta liian myöhään...

Tätä seuraa runsas määrä sensaatiolehtien otsikoita, joissa revitellään 'Hannibal the Cannibal' yms. tyyppisillä otsikoilla. Varsinaisen leffan jatkuessa selviää, että on käynnistynyt uusi murhasarja, erittäin raaka sellainen. Grahamin ystävä, poliisi Jack Crawford, saa houkuteltua nipin napin henkiinjääneen entisen työtoverinsa tutkimaan vielä tätä juttua. Tietääkseen tappajan aivoitukset ja mahdolliset seuraavat urhit on Grahamin pyydettävä apua vankilaan joutuneelta Lecteriltä...

Leffa etenee sulavasti Grahamin tutkimusten parissa, ja melko nopeasti mukaan tulee myös Francis Dolarhyden (Fiennes) näkokulma. Erityisesti Lecterin ja Grahamin dialogit ovat upeaa seurattavaa, niitä vain oli harmillisen vähän. Pätkän raain kohta taitaa olla sensaatiotoimittaja Freddy Loundsin (Philip Seymour Hoffman) harvinaisen piinallinen murha. Ja aika kivuliaskin, luultavasti. Lopussa nähdäänkin sitten kenties kaikkien kauhukliseiden isä, kun Dolarhyde nousee uhmaamaan kuolemaa vielä ~kymmenen rintaan osuneen laukauksen jäljiltä.

Elokuva oli todellakin itselleni mieleen, vaikken oikein osannut pitää sitä täysverisenä horrorina. Enemmänkin ehkä sellainen kauhun ja actionin välimalli, toki enemmän kauhuun painottunut. Sopii hieman heikkohermoisimmillekin elokuvan ystäville.

Oikeastaan ainoat hivenenkin häiritsevät seikat olivat...

1) Päähenkilöiden kuolemattomuus. Ensin molemmat, sekä Graham että Lecter selviävät alkuvälikohtauksesta, ja lopussa Graham toipuu Dolarhyde-taistelusta, itse pahiskin selviää melkein. Erityisesti aseiden mahti on miltei olematon, tiedä sitten millaisia nallipyssyjä siellä käyttävät...No, hyväksyn tämän kauhuleffaan kuuluvana elementtinä.

2) Miksi ihmeessä Grahamin pitää mennä tutkimaan niitä murhattujen perheiden taloja a) yksin b) pimeässä? Haiskahtaa lievästi halvalta katsojien pelottelulta, mutta hyväksyn senkin kohdan 1 perusteella.

Ohjaajana toimii Brett Ratner, ja enpä löytänyt liiemmin valittamista miehen teoksesta. No, kunhan olen saanut katsottua muutkin osat, on hieman helpompi tehdä vertailua. Valmistusvuosi on 2002, eli vuoden verran Hannibalin jälkeen.

Parhaana quotena mieleen jäi ehdottomasti Lecterin ja Grahamin taistelusta Lecterin kommentti Grahamin kituessa miehen otteessa: "Remarkable boy. I do admire your courage. I think I'll eat your heart."

Erityisesti tuo 'I think I'll eat your heart' suhahti niin vakuuttavasti ja kylmäverisesti, että se on soinut päässäni jo monta päivää.

Elokuva loppuu ihan fiksusti (ja arvattavasti) siihen kohtaan, mistä Uhrilampaat (tietääkseni) alkaa, eli siihen kun Starling tulee haastattelemaan Lecteriä.

IMDB antaa 7.3, joka on (jälleen) mielestäni liian vähän. 7.8-8.0 olisi sopivasti, kun ajatellaan että SotL saa 8.5, ja se on sentään noussut aikamoiseen maineeseen. Hannibal saa naurettavat 6.3. Vaikea uskoa että se olisi oikeasti noin huono.

Itse antaisin tälle tähtinä ****, ja kouluarvosanana 8½. Todella loistava leffa, erityisesti Hopkinsin ansiosta. Ei sovi myöskään väheksyä Nortonin suoritusta.

Anthony Hopkins on todellakin loistava näyttelijä, niin kuin myös Edward Norton. Itse en ole tuota Punaista Lohikäärmettä nähnyt, mutta asiaan tulee muutos kun se muistaakseni tulee tässä syksyn aikana telkkarista.

Voin sanoa että Uhrilampaat ja Hannibal ovat molemmat hyviä elokuvia, Uhrilampaat on kuitenkin parempi. Hopkinsin Hannibal Lecter on hemmetin karmiva hahmo näin yleisesti, muistan vieläkin minkälaisen vaikutuksen hahmo minuun teki pienempänä.. Hän oli todellakin karmiva. Nortonin näyttelijän lahjat ovat myös loistavat, sen tajuaa varmasti jokainen katsottuaan Fight Clubin ( American History X:ssä myös kuulemma tekee loistavan roolityön, tosin minä en voi siitä sanoa mitään sillä en kyseistä elokuvaa ole nähnyt).

Jotain juttua olen lukenut, ettei Nortonista tulisi legendaa, koska hän on liian tavallinen (mitä sillä sitten tarkoitetaankin), mutta loistava näyttelijä hän kyllä on.

Kommentoidaan tässä nyt samalla Perhosvaikutusta lyhyesti, kun se tuli tuossa pari päivää taaksepäin katsottua:

Lyhyesti juonesta,
Aston Kutcher (älkää pelästykö, kyllä hän tässä elokuvassa ihan hyvä oli) esittää Evan nimistä henkilöä jolla on omalaatuinen taito,

Spoiler

jonka hän on perinyt isältään

. Hän pystyy päiväkirjojensa avulla palamaan menneisyyteen ja muuttamaan ikäviä asioita, joita hän koki nuorempana. Ideana onkin, että menneisyyden muuttamisesta voi seurata huonojakin asioita ja asiat voi olla hetkessä aivan eri tavalla mitä ne ennen muuttamista olivat, eli asioiden muuttaminen voi olla kohtalokasta.

Elokuva yllätti odotukset, sillä odotin huonompaa viihdettä mitä tämä tarjosi. Elokuva oli mielenkiintoinen ja antoi sopivasti ajateltavaa. Todella mukava ja positiivinen yllätys.

****/*****

Näin eilen Collateralin. Yllättävän hyvä ja Cruise näyttää oikeasti melkein coolilta, tosin se on lähinnä Jamie Foxxin ansiota, joka vetää hyvin roolinsa, tavalla, johon isompi tähti tuskin olisi pystynyt.

Tosin, jos ne Vincentin rantit olisi vetänyt vaikkapa Jason Lee tai Edward Norton, niin... no, joo turhaa spekulointia. Leen tai Nortonin fanboyeffectkin on lähinnä olematon, joten leffa ei ehkä olisi edes menestynyt, jos jotain muuta olisi käytetty roolissa. Luin jostain, että De Niroa olisi harkittu Maxiksi... Mitäköhän siitäkin olisi tullut? Cruisen mahdollisuudet näyttää edes marginaalisesti kovalta De Niron rinnalla olisivat aika heikot.

Juoni oli täynnä niin suuria aukkoja, että siitä olisi voinut käydä läpi...

Spoiler

Esim. miksi syyttäjä olisi pitänyt tappaa? Hän ei voinut mitään ilman todistajia ja syyttäjän tappaminen aiheuttaa enemmän ongelmia kuin neljän vasikan yhteensä.

Kuka muuten on Time Banditsin tähti? DVD-kannen mukaan John Cleese (jolla on pieni rooli Robin Hoodina) ja Sean Connery (jolla on hiukan isompi rooli kreikkalaisena kuninkaana). Yhteensä he näkyvät ruudulla ehkä 5-10 minuuttia.

"Brittihuumorin kulttiteos, jossa John Cleese ja muu Monty Python -porukka seikkailevat höystettynä Sean Conneryn charmilla. Tarina kertoo uskomattomista aikavarkaista, jotka matkaavat loistokkaalla jahdillaan ryöväämässä keisarien ja muidenkin aarteita."

Olisiko mitenkään mahdollista, että joku katsoisi elokuvan ennen kuin yrittää kertoa siitä jotain? Pythoneista leffassa nähdään Cleese ja Palin, Palinin rooli on aika pieni... Käsikirjoittajina Palin & Gilliam ja ohjaajana Gilliam. Aikavarkailla ei ole jahtia, lähinnä he ovat jossain vaiheessa Titanicilla ja jossain vaiheessa jonkun ogren laivalla.

Päähenkilö on lapsi ja muut leadit ovat kääpiöitä. Heitä ei mainita kansissa mitenkään...

Tuli tässä katsottua Hitchcockin Blackmail vuodelta 1929. Tämä on historiallisesti merkittävä, koska se on ensimmäinen britanniassa tehty talkie. Ja se näkyy. Pääosassa oleva nainen on meikattu aivan kuin mykkäleffaan, osassa kohtauksista ei ole ääntä lainkaan (koska tekijät saivat tekniikan käyttöön kesken kuvausten), osaan on selvästi dubattu ääni jälkikäteen. Melko alussa on kohtaus, jossa kaksi poliisia kulkee selin kameraan päin vaikka kuinka pitkään heidän jutellessaan... Kaikkea omituista.

Leffa oli melko säädytön. Pääosassa oleva nainen paljastaa säärensä melkein kokonaan, olkapäänsä, alushameensa ja jopa vaihtaa sukkanauhat aivan koko yleisön edessä. Miten mies voi kestää tällaista painetta?

Leffasta näkee myös, että tarinankerronnan ote on vielä hiukan hapuilevaa. Liiallinen takertuminen sääntöihin on yleensä huono asia, mutta tässä päästään itse tarinaan vasta, kun leffa on jo melkein puolessa välissä. Muutenkin monille asioille on selvästi annettu epäsuhdassa aikaa.

Leffan moraalinen puolikin on vielä hiukan haussa...

Spoiler

Viaton mies kuolee, jotta syyllinen pysyy salassa... vaikka se olikin itsepuolustusta... Kuollut yritti toki harrastaa kiristämistä, mutta ei sen takia kenenkään pitäisi kuolla. Ainakaan elokuvan jonkinlaisena kliimaksina.

Enpä enää edes muista, että ketä kaikkia olen jo käsitellyt, mutta tätä en ainakaan: Pierce Brosnan

Eipä ole varmaan vaikea arvata, miksi otin hänet listalle... Neljä Bondia takana... Jokainen Bond tullaan varmasti muistamaan jollain tasolla. George Lazenby ja Timothy Dalton olivat selviä harhalaukauksia valintoina, mutta on olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka muistavat heidät juuri heidän roolistaan Bondina, vaikka Lazenby tekikin vain yhden ja Dalton kaksi. Brosnan on ehtinyt ohittaa jo heidät neljällä.

Bond on varma rahantekijä. Leffoja on tehty vuoden -63 jälkeen aina kahden tai kolmen vuoden välein, joskus useamminkin (-83 tuli ulos kaksi kappaletta). Ainut pidempi tauko oli License to Killin ja GoldenEyen välillä (6 vuotta) ja nyt Die Another Dayn ja Casino Royalen väliin jäänee neljä vuotta, mutta tämä viimeinen johtuu lähinnä kasvaneista tuotantoajoista, erityisesti erikoisefektien lisäämisestä jälkituotannossa. Tauko ennen GoldenEyeta johtui ainakin osin siitä, että tuottajat uskoivat maailman väsyneen sarjaan ja sitä haluttiin hiukan tuulettaa. Myös Daltonia pidettiin täysin vääränä valintana Bondiksi. Näistä oletetuista tekijöistä huolimatta License to Kill teki rahaa melkein nelinkertaisesti budjettiinsa nähden, joten ei se ainakaan mikään huono sijoitus ollut. On se ainakin reilusti parempi ROI kuin kolmella viimeisellä Bond-leffalla. Tosin, niidenkin budjetit näyttävät räjähtäneen käsiin. Dr. Nohon sitä ei tosin kannata mennä vertaamaan...

http://www.the-numbers.com/movies/series/JamesBond.php <-- kannattaa vilkaista...

Bondit ovat myös siinä mielessä mielenkiintoisia, että vaikka uusi leffa kusisikin täysin ja tekisi uskomattomat tappiot, tuottajat jäisivät siitä plussan puolelle... Miksikö? Koska joka kerta, kun tulee uusi bondi, kymmenet kanavat ympäri maailmaa näyttävät taas kerran koko sarjan, jolloin tuottajat pääsevät tekemään sillä kiitettävän tukon rahaa... Tosin, täysi floppi voisi pysäyttää tämän, joten tuottajien kannattaa panostaa joka julkaisulla niin paljon kuin vain on järkevää.

Anyway, oli tarkoitus puhua Brosnanista, ei Bondeista...

Eipä kuitenkaan tulee mitään muistamisen arvoista juuri nyt mieleen... Lawnmover Man, Dante's Peak, Mrs. Doubtfire, Mars Attacks!... Thomas Crown Affair... Ei yhtään mitenkään ikimuistoista leffaa...

Onko Sean Connery tai Roger Moore legenda? Connery on ehkä lähempänä sitä, mutta en menisi hänestäkään takuuseen. Bond on legenda, eivät välttämättä miehet hahmon takana.

Thumbs down for Brosnan.

Sitten muihin aiheisiin...

Lost Weekend

Leffa, joka jäi melkein julkaisematta, koska koeyleisö vihasi sitä... Koeyleisöt ovat tosiaan toimiva juttu... Voitti sitten monta Oscaria, ml. parhaan leffan. Poikkeuksellisestii syystäkin. Leffa käsittelee kunnon tabuaihetta: Alkoholismia. Harvemmin sitä yhtä selvästi käsitellään leffoissa. Poikkeuksellisesti, leffa on jopa osunut asian ytimeen: Tuhotkoon itsensä, ei sillä ole väliä, mutta myös ihmiset hänen ympärillään kärsivät ja se ei enää ole hyvä juttu.

Totta kai tekijät ovat ottaneet kaikenlaisia vapauksia ja lopun pitää olla onnellinen, mutta leffaksi vuodelta 1945, se on todella karu ja realistinen. Totta kai, aitoon Billy Wilder -tyyliin, leffa on osin aika pitkälti mustaa komediaa...

Oldboy

Tämä oli rankattu IMDBssä sadan parhaan leffan joukkoon... taitaa olla lievää liioittelua. Alku on mielenkiintoinen. Siinä on sopivasti mysteeriä. Loppua kohti se vain menee aivan liian absurdiksi. Lisäksi loppuratkaisuun vihjataan hiukan liian aikaisin leffassa... En voi olla ainut, joka sen tajusi. Toki siitäkin tehdään sitten aivan turhan monimutkaista.

Väkivaltaa leffassa on paljon, mutta ei se mielestäni mitenkään poikkeuksellisen väkivaltainen ollut. Olihan siinä kidutuskohtauksia ja yksi ihan mielenkiintoinen taistelukohtaus (tehdy yhdellä otoksella sivulta... toiminta näyttää aika hitaalta verrattuna tyypillisiin lyhyisiin leikkauksiin mitä yleensä nähdään, mutta kyllä se näinkin toimi).

Ihan hyvä leffa, mutta ei kyllä niin hyvä kuin mitä IMDBn rating antaisi ymmärtää. Tämä oli kuulemma toinen osa jotain kostoa käsittelevää trilogiaa, mutta ensimmäistä en ole nähnyt ja kolmas on vasta tulossa.

High Plains Drifter

Jenkeillä oli kuulemma aikoinaan vaikeuksia käsittää tätä leffaa ja en yhtään ihmettele... Jenkeille pitäisi kuitenkin tarjota joku sankarihahmo, johon he voivat jollain tavalla samaistua... Noh, tässä sankarimme murhaa heti alkuun kolme miestä ja raiskaa naisen.

Tässäkin koko homma paljastetaan hiukan liian aikaisin, mutta toisin kuin edellisessä, ainakaan tarina ei mene turhan monimutkaiseksi, vaan oikeastaan asioiden oikean luonteen tajuaminen vain lisää mielenkiintoa, koska sitten alkoi kiinnostaa, että mitä mies oikeastaan aikoo...

Drunken Angel

Kurosawan ja Mifunen ensimmäinen yhteinen leffa (niitä oli kai kaikkiaan 16, jossain mainittiin 25, mutta IMDBn joint venture search löytää vain tuon 16, mikä on puolet Kurosawan ohjauksista), eikä olisi varmaan suurta liioittelua väittää, että tämä oli Kurosawan ensimmäinen mestariteos (ja se on rankattu miehen tuotannossa vasta kuudenneksitoista parhaaksi leffaksi). Kurosawa on ehkä tunnettu samuraileffoistaa, mutta hänellä oli aika monta näitä muitakin projekteja.

Leffassa pienessä kaupungissa asuva alkoholisoitunut tohtori ja hänen alkoholisoitunut potilaansa yrittävät päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Tarina vain jää jotenkin erinomaisen käännöksen varjoon. Leffaa ei oltu käännetty suomeksi, vaan kiinaksi ja englanniksi. Koska kiinani on hiukan ruosteessa, päätin luottaa englantiin... joka vaati paikottain aivan oman keskittymisensä... "tommy chick" oli vatsakipu (kuten jo eilen mainitsin), sitten meillä oli muitakin kauniita kirjoitusasuja, kuten "disguisting", puhumattakaan törkeistä kielioppivirheistä... ilmeisesti "will" ja sen lähisukulaiset ("shall") ovat aivan tuntemattomia kääntäjälle. "I go now", "you die soon". Muutenkin eri aikamuodot tuntuivat olevan haussa.

High and Low

Samaa sarjaa kuin edellinen... Kurosawa, check, Mifune, check, huono käännös, check. Itse asiassa jo leffan nimi on käännetty eri tavalla itse leffassa kuin kansissa (virallinen titteli on siis tuo High and Low, leffassa käännös on The heaven and the hell, joka taitaa olla kirjaimellinen käännös, joku olisi kuitenkin voinut vaikkapa tarkistaa käytetyn nimen jommassa kummassa tapauksessa). Noh, ainakin tässä vaiheessa tuohon oli jo tottunut... "Will" on löytynyt (ajoittain), mutta sen käyttö on aivan hukassa. EDIT: Ai niin... kidnappaaja = prisoner, jostain syystä...

Kenkätehtailija käy kamppailua firmansa hallinnasta. Hän pistää kaiken mitä hänellä on ottaakseen firman lopullisesti hallintaan... ja sitten hänen poikansa kidnapataan. Kidnappaaja vaatii 30 miljoonaa yeniä (poliisin mukaan uusi ennätys). Samaan aikaan mies tarvitsee rahat tai hän menettää otteensa firmasta.

Poika vain ei ollutkaan kaapattu... vaan kaappaajat olivatkin epähuomiossa vieneet väärän pojan.

Loppuleffa onkin sitten aika pitkälti moraalista pohdiskelua, mutta ei sitä sentään aivan kahta tuntia tehdä, vaan kyseessä on ihan toimiva trilleri/mysteerileffa.

Open Range

2000-luvun paras western... mutta eipä siihen kyllä paljon vaadittu. Montako westerniä on tehty tällä vuosikymmenellä? (Itse asiassa yllättävän monta, mutta todella vähän hyviä.)

Juoni on kuin suoraan jostain John Wayne -leffasta. Kuvaustapa vain on hiukan kehittyneempi... Loppujen lopuksi ei mitään erikoista. Näyttää juuri siltä kuin miltä 2000-luvun westernin voisi odottaa näyttävän.

Kyllähän tuon katsoi ihan mielenkiinnosta ja taisi se olla Costnerin paras ohjaustyö koskaan (kun se kilpailee Dances With Wolvesin, Waterworldin ja Postmanin kanssa, tämäkään ei ole varsinaisesti saavutus).