Noh, yleisesti mitä radiokanavia olen kuunnellut, niin Yle-X on keskitasoa monipuolisempi. Toki heidän arsenaaliin kuuluu yleisesti ottaen melko suppea musiikkivalikoima, mutta kyllä siellä kuulee poppia, hiphoppia, räppiä, perusrockia ja metallia hevistä blackiin. Yle-X on siitä erikoinen, että se uskaltaa soittaa näitä rankempia genrejä, mitä tavallisesti radiot eivät soita.
Musiikkimakunne???
Mitä armeija-aikana tuli kuunneltua tuota YleX:ää(koska muut kanavat eivät sielläpäin kuuluneet), niin hyvin suppealta heidänkin soittolistansa vaikutti. Samat hiphop, pop -ja dixiechicksbiisit siellä pyörivät parin tunnin välein.
Jokaisella kanavalla on nykyään hirveän suppea soittolista, pahimpana esimerkkinä ehkä Radio City joka on erikoistunut soittamaan paria-kolmea biisiä Kissiltä ja ACDC:ltä, paljon muuta ei tunnu kuulevan. Poislukien tietenkin Teemu Suomisen Rautakanki, jossa voi kuulla yhtä hyvin kuulla vanhaa Morbid Angelia kuin Vixeniäkin... tosin Rautakankikin taisi juuri loppua. :/
Jokaisella kanavalla on nykyään hirveän suppea soittolista, pahimpana esimerkkinä ehkä Radio City joka on erikoistunut soittamaan paria-kolmea biisiä Kissiltä ja ACDC:ltä, paljon muuta ei tunnu kuulevan. Poislukien tietenkin Teemu Suomisen Rautakanki, jossa voi kuulla yhtä hyvin kuulla vanhaa Morbid Angelia kuin Vixeniäkin... tosin Rautakankikin taisi juuri loppua. :/
En kuuntele radiota kuin autossa....Turussa päällä on Radio Groove ja Salossa Rogmo FM. Varsinkin ensimmäinen on suorastaan hohdokas kanava.
No Radio Shitty nyt on aivan surkea. Minkä hiton takia he jättivät kokonaan pois 70-luvun, jolloin paras rock tehtiin? Missä ovat Purple, Zeppelin, Sabbath ja kumppanit?
Groove on kyllä yllättävän hyvä. Valitettavasti sen kantomatka on vain Kirkkonummelle asti, mutta Helsingissä autoilemisen lomassa sitä tulee kuunneltua.
Groove on kyllä yllättävän hyvä. Valitettavasti sen kantomatka on vain Kirkkonummelle asti, mutta Helsingissä autoilemisen lomassa sitä tulee kuunneltua.
"Genghis Khan" kirjoitti:
Mitä armeija-aikana tuli kuunneltua tuota YleX:ää(koska muut kanavat eivät sielläpäin kuuluneet), niin hyvin suppealta heidänkin soittolistansa vaikutti. Samat hiphop, pop -ja dixiechicksbiisit siellä pyörivät parin tunnin välein.
Jokaisella kanavalla on nykyään hirveän suppea soittolista, pahimpana esimerkkinä ehkä Radio City joka on erikoistunut soittamaan paria-kolmea biisiä Kissiltä ja ACDC:ltä, paljon muuta ei tunnu kuulevan. Poislukien tietenkin Teemu Suomisen Rautakanki, jossa voi kuulla yhtä hyvin kuulla vanhaa Morbid Angelia kuin Vixeniäkin... tosin Rautakankikin taisi juuri loppua. :/
Niin loppuikin. Tuli se viimeinen rautakanki lähetys kuunneltua ja oli kuule kovaa kamaa koko lähetys.
Groove FM on kyl pirun jees, mainiota funkia, soulia, hiphopia etc. Toimii, varsinkin autoa ajaessa.
Ja tietenkin Radio Pori iltaisin, jolloin jukeboksi soittaa pääasiassa 70-luvun diskomusiikkia. Niin buenoa.
np. Deströyer 666 - Hail to Destruction
Australian lahja blackmetallille, omistaa norjalaiset virkaveljensä minun kirjoissani. Ja voiko parempaa stagenimeä olla kuin KK Warslut?
Ja tietenkin Radio Pori iltaisin, jolloin jukeboksi soittaa pääasiassa 70-luvun diskomusiikkia. Niin buenoa.
np. Deströyer 666 - Hail to Destruction
Australian lahja blackmetallille, omistaa norjalaiset virkaveljensä minun kirjoissani. Ja voiko parempaa stagenimeä olla kuin KK Warslut?
Hmm...ehkä se vain tuntuu sitten siltä. Tosin, ei täällä kyllä kovin montaa radiokanavaa kuulukaan...mutta sanotaan, että Kissiin ja Novaan verrattuna ainakin parempi kanava.
Olen usein pohdiskellut sitä, että miksi Suomessa ei ole yhtään kunnon rockkanavaa, koska jos joku jaksaa katsella Suomen tyypillisiä levymyyntitilastoja, niin sieltä löytyy rock vahvemmin kuin missään muussa EU-maassa. Ongelma on tietenkin se, että radiota kuunnellaan pääosin toimistoissa, joten sisällön pitää olla sopivan tasapaksua, jotta se ei ärsytä ketään liikaa. Ilta-aikaan radion kuuntelu on kuitenkin vähäisempää ja siksi olisi vaikea hankkia mainosrahoitusta.
Nettiradiot ovat sitten asia erikseen, vaikka teknisesti ottaen ne eivät ole edes radioita. WOXY.com forever. Muut eivät sitten toimita radion roolia, koska ne tunkevat jatkuvasti popupeja tai vastaavaa, mikä häiritsee työskentelyä, joten ne eivät ole lainkaan mukavia. WOXY ei harrasta mitään sellaista. Heillä ei ole öisin (loistavasti paikallista aikaa siis juuri tyypillinen työpäivä) edes ketään puhumassa kappaleiden välissä ja mainoksia on hyvin satunnaisesti. Ne vähäiset mainoksetkin ovat aseman omia.
Ei, kukaan ei maksa minulle sen mainostamisesta.
np. James - Say Something
Nettiradiot ovat sitten asia erikseen, vaikka teknisesti ottaen ne eivät ole edes radioita. WOXY.com forever. Muut eivät sitten toimita radion roolia, koska ne tunkevat jatkuvasti popupeja tai vastaavaa, mikä häiritsee työskentelyä, joten ne eivät ole lainkaan mukavia. WOXY ei harrasta mitään sellaista. Heillä ei ole öisin (loistavasti paikallista aikaa siis juuri tyypillinen työpäivä) edes ketään puhumassa kappaleiden välissä ja mainoksia on hyvin satunnaisesti. Ne vähäiset mainoksetkin ovat aseman omia.
Ei, kukaan ei maksa minulle sen mainostamisesta.
np. James - Say Something
Vähän kaikki oikeastaan menee minulle. Ennen kuuntelin eniten räppiä, mutta nykyään eniten rock musiikki menee, erityisesti Motörhead. Eniten kuuntelen varmaankin kapasiteettiyksikköä, motörheadia ja Irwin Goodmania. Ei ole mitään tiettyä musiikkimakua, mutta jos joku on pakko sanoa niin rock.
Kuuntelen oikeastaan kaikkea akselilta rock-punk-metalli. Eniten luukutan kuitenkin rockia ja punkia, lähinnä fiilikseen perustuu oma biisi/bändivalintani kullekin musiikinkuuntelukerralle. Raskaampaa musiikkia kuuntelen aika harvoin, mutta esimerkiksi kun radiosta kuulen, niin jään helposti kuuntelemaan. Diskoissa sun muissa kuulee sitten hieman monipuolisempaa musiikkia, josta ne pahemmin välitä, mutta toisaalta en ole vastaankaan. Hitaampi musiikki menee siis aivan hyvin esimerkiksi hitaasti tanssiessa.
Yhtyeitä en mielelläni listaisi, mutta allaolevasta listasta saa jotain osviittaa siitä, mikä minuun uppoaa erityisesti:
Tenacious D, Dropkick Murphys, Less than Jake, Sublime, Ramones, Rancid, Rammstein, Kovenant, Klamydia, Misfits, In Flames, Unearth, Atreyu, Killswitch Engage, Death, Mokoma, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Django Reinhardt, Johnny Cash, Tiger Army, The Exploited, The Clash, Subhumans, Social Distortion sekä Ne Luumäet.
EDIT: Olin unohtaa yhden "lapsuusajan" suosikkini, nimittäin Elviksen, jonka musiikin pariin palaa yhä uudelleen ihan silkassa nostalgianhimossa. Siinä vasta karismaattinen esiintyjä.
EDIT2: Unohdin myös mainita, että tietokoneella ollessani käy taustamusiikiksi myös Shponglen ja Prodigyn kaltaiset yhtyeet.
EDIT3: Entistä enemmän on tullut tässä viime kuukausien aikana kuunneltua raskaampaa, eikä niinkään fiilispohjalta. Jotenkin vain on alkanut kolahtelemaan entistä vahvemmin.
Yhtyeitä en mielelläni listaisi, mutta allaolevasta listasta saa jotain osviittaa siitä, mikä minuun uppoaa erityisesti:
Tenacious D, Dropkick Murphys, Less than Jake, Sublime, Ramones, Rancid, Rammstein, Kovenant, Klamydia, Misfits, In Flames, Unearth, Atreyu, Killswitch Engage, Death, Mokoma, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Django Reinhardt, Johnny Cash, Tiger Army, The Exploited, The Clash, Subhumans, Social Distortion sekä Ne Luumäet.
EDIT: Olin unohtaa yhden "lapsuusajan" suosikkini, nimittäin Elviksen, jonka musiikin pariin palaa yhä uudelleen ihan silkassa nostalgianhimossa. Siinä vasta karismaattinen esiintyjä.
EDIT2: Unohdin myös mainita, että tietokoneella ollessani käy taustamusiikiksi myös Shponglen ja Prodigyn kaltaiset yhtyeet.
EDIT3: Entistä enemmän on tullut tässä viime kuukausien aikana kuunneltua raskaampaa, eikä niinkään fiilispohjalta. Jotenkin vain on alkanut kolahtelemaan entistä vahvemmin.
Kello on paljon, mutta kun kesä on, ei nukkumaanmenoajoista tarvitse olla niin tarkka, joten ajattelin tässä yön tunteina arvostella toisen levyni. Tämä tosin on ihan ajankohtainen levy, eli se on siis tänä vuonna julkaistu. Ja kyseessähän on:
Kuusumun Profeetta - Hymyilevien Laivojen Satama
Vuosi: 2006
Kappaleet: 1. Hän jota ei koskaan ollutkaan (9.27) 2. Syysaika (5.24) 3. Binääripyhimys (3.44) 4. Oi sydämiä särkevä Valentine (5.57) 5. Mies muistoja varten (5.48) 6. Tunnit muuttuu minuuteiksi (7.32) 7. Ammeellinen kyyneleitä (6.05) 8. Vanhat sääret (3.01) 9. Hymyilevien laivojen satama (6.16) 10. Hattu ja kompassi (4.44)
---
Kuusumun Profeetta on risteillyt jo yli kymmenen vuotta omilla vesillään ja viimeistään vuonna 2001 kun bändi julkaisi ensimmäisen suomenkielisen levynsä - Kukin Kaappiaan Selässään Kantaa - kolmen englanninkielisen jälkeen, se nousi suuremman yleisön tietoon. Siitä lähtien ollaan kuultu mm. syyllisistä Pedrikoista, kolmannessa kerroksessa asuvista salaperäisistä miehistä, jatkuvasti maailmaan pelastamaan kyllästyneistä supersankareita, viiltävistä veitsistä, kuoleman morsiuksista ja hämärän enkeleistä. Nyt yhtye on saapunut Hymyilevien laivojen satamaan, kauas vuonna 2004 ilmestyneen Sanansaattaja Oraakkeli Salamurha Hyökkäysvaunu -albumin kasarihevin kliseitä ja proffamaista hämyilyä hauskasti sekoittavasta maailmasta. Jos edeltävä levy oli jonkinlaista power-metallin ja progen sekoitusta, on tämä taas avantgardistissa sfääreissä risteilevää maalailua.
Levyn aloittava päälle yhdeksän minuutin kulkeva Hän jota ei koskaan ollutkaan alkaa laulaja Mika Rätön teatraalisella lausunnalla jonka jälkeen kuoro tulee mukaan kellojen soinnin kera. Tätä majesteetillista kuoropaatosta kestää lähes neljä minuuttia, jonka jälkeen kappale muuttuu ja "alkaa" Tomi Majaluoman kitaran kajahtaessa. Tällä levyllä puhallinpari Irina Niemelä-Samuli Peltoniemi pääsee hieman enemmän osiinsa verrattuna edelliseen, eli ne soivat taustalla juuri kuten niiden pitää. Rätön sähköpiano soi mukavasti tunnelmaa tuovalla jazz-soundilla ja kun päälle vielä hänen jäljittelemätön lausuntalaulutyylinsä ja mielenkiintoisella tavalla asioita pohdiskelevat sanoitukset, tekee se levyn soinnista hyvin mukavaa kuultavaa. Komean alun jälkeen meno muuttuu hieman rauhallisemmaksi Syysaika -biisissä joka pohdiskelee ajan kulua mielenkiintoisesta näkökulmasta melankolisen kauniisti. Ajan kulun pohdinta onkin levyn yksi pääteemoista, ja Rättö onkin itse sanonut että perusaiheet levyllä eivät ole kovinkaan erikoisia. Mutta erittäin komeita pienoisnäytelmien tapaisia lauluja hän ainakin näistä aiheista kirjoittaa.
Levyä jatkava sen ehkä ainoa mahdollinen sinkkuehdokas Binääripyhimys on sanoituksineen sopivan sekava ja edustaa levyn mielikuvituksellisempaa puolta, mutta muuten hyvinkin suora ja rock. Se poikkeaa melko paljon levyn yleisilmeestä, mutta sehän onkin vain hyvä ettei koko aikaa tarvitse hämyillä. Oi sydämiä särkevä Valentine jatkaa jazzahtavalla valssitahdillaan levyn hämyilyä kertomalla Valentine -nimisen naisen elämäntarinan, kuten nimestäkin varmaan käy ilmi. Tyttö haluaa tanssijaksi, mutta päätyykin äitinsä tavoin huonomaineiseksi miestennielijäksi. Mies muistoja varten kertoo taas naapuriaan salaa rakastavasta skitsofreenistä miehestä, jossa Rätön teatraalisuus korostuu viimeistään pitkissä "pyydän" huudoissa. Levyllä on myös jousisetti mukana, ja sitä kuullaan muutamassa kappaleessa, esimerkiksi juuri tässä. Oivallinen lisä levyn sävelmaailmaan.
Haahuilu satamassa jatkuu levyn toisen suuren teoksen myötä. Mahtavan avaruustarinan vanhasta astronautista kertova Tunnit muuttuu minuuteiksi alkaa rumpali Veli Nuorsaaren tamburiinikilistyksellä ja Mikko Elon yllättävän vahvalla Geddy Leen nykysoudia muistuttavalla bassottelulla. Yksi Proffan historia sanoituksellisesti merkittävimmistä kappaleista, jonka välissä on ainakin minulle Magman mieleen tuova puhallinimproilu, jonka jälkeen palataan taas siihen samaan vahvaan laukkaan. Tätä suurta pläjäystä seuraakin sitten täysin erilainen rauhaisa ja kiireetön fiilistely Ammeellinen kyyneleitä, joka toimisi minusta hyvin sinä "viimeisenä hitaana" erittäin hyvin. Hyvin kaunista. Tätä seuraava Vanhat sääret on minusta ikään kuin jonkinlainen jatko-osa, koska sen sävellyskin on samankaltainen. Tai sitten ei, mutta kyllä siinä minusta on jonkinlainen kytkös edeltävän biisin kanssa.
Levyn lopettaa kaksi meriaiheista kappaletta, vaikkakin nimikkobiisi on instrumentaali, ja varsin loistava sellainen. Niemelän saksofoni ja Peltoniemen trumpetti ovat tässä pääosassa, ja miten hienosti ne soivatkaan. Ja kun tähän lisätään vielä Rätön aina yhtä komeasti soiva piano ja Majaluoman kitara, niin kyseessä on komea kokonaisuus. Itse kun mielestäni olen hyvä kehittämään mielikuvia, vie tämä kappale kuulijan juuri sinne satamaan, ja uskoisin että niin on tarkoituskin. Sen verran tunnelmallinen tämä ainakin on. Hattu ja kompassi tuo takaisin sen Rätön lapsekkaan paatoksen merirosvoaiheisella tarinallaan. Myös hanuria hyödyntävä komea biisi päättää levyn juuri sillä tavalla miten se pitääkin lopettaa. Rajusti, anteeksipyytämättömästi ja kaikin puolin komeasti.
Tämä on kyllä Proffan vahvin albumi kaikin puolin. Sanoitukset eivät välttämättä enää ole sitä vekkulia tajunnanvirtaa, mutta muuten tämä toimii oivallisesti. Proffa on ehdottomasti Suomen omaperäisin bändi tällä hetkellä, minkä takia siihen pitää tutustua. Kyseessä on jotain aivan muuta kuin mitä radiot nykypäivänä soittavat, ja muutenkin täysin ennenkuulumatonta. Tällaista musiikkia voi olla hyvin vaikea ymmärtää, mutta jos ymmärrät vähänkin muunkin kuin hevin tai rockin päälle, voi kuuntelukokemus olla antoisa. Mielenkiintoiseksi jää minne kuusi henkilöä kattavan miehistön kuunari nimeltä Kuusumun Profeetta seuraavaksi risteilee Hymyilevien laivojen sataman jäädessä taakse, mutta tuskin ainakaan minnekään mihin muut ovat menossa. En tiedä mitään syytä olla antamatta tälle levylle täysiä pisteitä - todellinen mestariteos on kyseessä.
Arvosana: *****/*****
Kuusumun Profeetta - Hymyilevien Laivojen Satama
Vuosi: 2006
Kappaleet: 1. Hän jota ei koskaan ollutkaan (9.27) 2. Syysaika (5.24) 3. Binääripyhimys (3.44) 4. Oi sydämiä särkevä Valentine (5.57) 5. Mies muistoja varten (5.48) 6. Tunnit muuttuu minuuteiksi (7.32) 7. Ammeellinen kyyneleitä (6.05) 8. Vanhat sääret (3.01) 9. Hymyilevien laivojen satama (6.16) 10. Hattu ja kompassi (4.44)
---
Kuusumun Profeetta on risteillyt jo yli kymmenen vuotta omilla vesillään ja viimeistään vuonna 2001 kun bändi julkaisi ensimmäisen suomenkielisen levynsä - Kukin Kaappiaan Selässään Kantaa - kolmen englanninkielisen jälkeen, se nousi suuremman yleisön tietoon. Siitä lähtien ollaan kuultu mm. syyllisistä Pedrikoista, kolmannessa kerroksessa asuvista salaperäisistä miehistä, jatkuvasti maailmaan pelastamaan kyllästyneistä supersankareita, viiltävistä veitsistä, kuoleman morsiuksista ja hämärän enkeleistä. Nyt yhtye on saapunut Hymyilevien laivojen satamaan, kauas vuonna 2004 ilmestyneen Sanansaattaja Oraakkeli Salamurha Hyökkäysvaunu -albumin kasarihevin kliseitä ja proffamaista hämyilyä hauskasti sekoittavasta maailmasta. Jos edeltävä levy oli jonkinlaista power-metallin ja progen sekoitusta, on tämä taas avantgardistissa sfääreissä risteilevää maalailua.
Levyn aloittava päälle yhdeksän minuutin kulkeva Hän jota ei koskaan ollutkaan alkaa laulaja Mika Rätön teatraalisella lausunnalla jonka jälkeen kuoro tulee mukaan kellojen soinnin kera. Tätä majesteetillista kuoropaatosta kestää lähes neljä minuuttia, jonka jälkeen kappale muuttuu ja "alkaa" Tomi Majaluoman kitaran kajahtaessa. Tällä levyllä puhallinpari Irina Niemelä-Samuli Peltoniemi pääsee hieman enemmän osiinsa verrattuna edelliseen, eli ne soivat taustalla juuri kuten niiden pitää. Rätön sähköpiano soi mukavasti tunnelmaa tuovalla jazz-soundilla ja kun päälle vielä hänen jäljittelemätön lausuntalaulutyylinsä ja mielenkiintoisella tavalla asioita pohdiskelevat sanoitukset, tekee se levyn soinnista hyvin mukavaa kuultavaa. Komean alun jälkeen meno muuttuu hieman rauhallisemmaksi Syysaika -biisissä joka pohdiskelee ajan kulua mielenkiintoisesta näkökulmasta melankolisen kauniisti. Ajan kulun pohdinta onkin levyn yksi pääteemoista, ja Rättö onkin itse sanonut että perusaiheet levyllä eivät ole kovinkaan erikoisia. Mutta erittäin komeita pienoisnäytelmien tapaisia lauluja hän ainakin näistä aiheista kirjoittaa.
Levyä jatkava sen ehkä ainoa mahdollinen sinkkuehdokas Binääripyhimys on sanoituksineen sopivan sekava ja edustaa levyn mielikuvituksellisempaa puolta, mutta muuten hyvinkin suora ja rock. Se poikkeaa melko paljon levyn yleisilmeestä, mutta sehän onkin vain hyvä ettei koko aikaa tarvitse hämyillä. Oi sydämiä särkevä Valentine jatkaa jazzahtavalla valssitahdillaan levyn hämyilyä kertomalla Valentine -nimisen naisen elämäntarinan, kuten nimestäkin varmaan käy ilmi. Tyttö haluaa tanssijaksi, mutta päätyykin äitinsä tavoin huonomaineiseksi miestennielijäksi. Mies muistoja varten kertoo taas naapuriaan salaa rakastavasta skitsofreenistä miehestä, jossa Rätön teatraalisuus korostuu viimeistään pitkissä "pyydän" huudoissa. Levyllä on myös jousisetti mukana, ja sitä kuullaan muutamassa kappaleessa, esimerkiksi juuri tässä. Oivallinen lisä levyn sävelmaailmaan.
Haahuilu satamassa jatkuu levyn toisen suuren teoksen myötä. Mahtavan avaruustarinan vanhasta astronautista kertova Tunnit muuttuu minuuteiksi alkaa rumpali Veli Nuorsaaren tamburiinikilistyksellä ja Mikko Elon yllättävän vahvalla Geddy Leen nykysoudia muistuttavalla bassottelulla. Yksi Proffan historia sanoituksellisesti merkittävimmistä kappaleista, jonka välissä on ainakin minulle Magman mieleen tuova puhallinimproilu, jonka jälkeen palataan taas siihen samaan vahvaan laukkaan. Tätä suurta pläjäystä seuraakin sitten täysin erilainen rauhaisa ja kiireetön fiilistely Ammeellinen kyyneleitä, joka toimisi minusta hyvin sinä "viimeisenä hitaana" erittäin hyvin. Hyvin kaunista. Tätä seuraava Vanhat sääret on minusta ikään kuin jonkinlainen jatko-osa, koska sen sävellyskin on samankaltainen. Tai sitten ei, mutta kyllä siinä minusta on jonkinlainen kytkös edeltävän biisin kanssa.
Levyn lopettaa kaksi meriaiheista kappaletta, vaikkakin nimikkobiisi on instrumentaali, ja varsin loistava sellainen. Niemelän saksofoni ja Peltoniemen trumpetti ovat tässä pääosassa, ja miten hienosti ne soivatkaan. Ja kun tähän lisätään vielä Rätön aina yhtä komeasti soiva piano ja Majaluoman kitara, niin kyseessä on komea kokonaisuus. Itse kun mielestäni olen hyvä kehittämään mielikuvia, vie tämä kappale kuulijan juuri sinne satamaan, ja uskoisin että niin on tarkoituskin. Sen verran tunnelmallinen tämä ainakin on. Hattu ja kompassi tuo takaisin sen Rätön lapsekkaan paatoksen merirosvoaiheisella tarinallaan. Myös hanuria hyödyntävä komea biisi päättää levyn juuri sillä tavalla miten se pitääkin lopettaa. Rajusti, anteeksipyytämättömästi ja kaikin puolin komeasti.
Tämä on kyllä Proffan vahvin albumi kaikin puolin. Sanoitukset eivät välttämättä enää ole sitä vekkulia tajunnanvirtaa, mutta muuten tämä toimii oivallisesti. Proffa on ehdottomasti Suomen omaperäisin bändi tällä hetkellä, minkä takia siihen pitää tutustua. Kyseessä on jotain aivan muuta kuin mitä radiot nykypäivänä soittavat, ja muutenkin täysin ennenkuulumatonta. Tällaista musiikkia voi olla hyvin vaikea ymmärtää, mutta jos ymmärrät vähänkin muunkin kuin hevin tai rockin päälle, voi kuuntelukokemus olla antoisa. Mielenkiintoiseksi jää minne kuusi henkilöä kattavan miehistön kuunari nimeltä Kuusumun Profeetta seuraavaksi risteilee Hymyilevien laivojen sataman jäädessä taakse, mutta tuskin ainakaan minnekään mihin muut ovat menossa. En tiedä mitään syytä olla antamatta tälle levylle täysiä pisteitä - todellinen mestariteos on kyseessä.
Arvosana: *****/*****
Vaikka kovinkaan moni ei rap-musiikista tykkää niin silti minä kuuntelen. On vain aika raskasta kuunnella ''RäPPi oN P*SKaa MuSaa!! HeVii KaNNaTTaa KuuNNeLLa!! RäPiN KuuNTeLiaT PiTäS HiRTTää!!'' Mun tietääkseen ihmiset on saman arvosii kuuntelis vaikka klassist musiikkii..
"Venison" kirjoitti:
Tenacious D, Dropkick Murphys, Less than Jake, Sublime, Ramones, Rancid, Rammstein, Kovenant, Klamydia, Misfits, Django Reinhardt, Johnny Cash, Tiger Army, The Exploited, The Clash, Subhumans, Social Distortion sekä Ne Luumäet.
I like you already.
"Papi" kirjoitti:
Mun tietääkseen ihmiset on saman arvosii kuuntelis vaikka klassist musiikkii..
.......paitsi että klassista musiikkia kuuntelevat ovat todennäköisesti korkea-arvoisempia.
Melkeinpä kaikenlainen musiikki menee, joku raja sentään menee Pikku G:ehen.
Guns N' Roses, Metallica, 2Pac, Elvis Presley ehkä näitä eniten kuunneltuja.
Guns N' Roses, Metallica, 2Pac, Elvis Presley ehkä näitä eniten kuunneltuja.
Oikein hyvä arvostelu Orava, täytyypä tuohonkin bändiin tutustua. Arvostelun perusteella ainakin tavallisuudesta poikkeava ja mielenkiintoinen yhtye kyseessä.
Niin tosiaan, nyt olen tutustunut jotenkin jo Mr. Bungleen. Mr. Bungle kuulostaa välillä varsin mielipuoliselta. Me likes! Sulatteluahan tuo vielä vaatii, mutta uskon saavani Bunglesta vielä kunnon musiikilliset nautinnot. DEP taasen on jäänyt vielä hiukan taka-alalle, sillä sattuu olevaan vain satunnaisia biisejä koneella. Mitä olen arvosteluja siitä lukenut, niin hyvin monipuolinen bändi. Laulajan ääni kuulostaa ainakin todella ärjyvältä. Hämmentävät jazz-tyyliset kohdat kappaleissa ovat myös melko mielenkiintoisia. Fantomas ja Faith no more ovat vielä työn alla.
Niin tosiaan, nyt olen tutustunut jotenkin jo Mr. Bungleen. Mr. Bungle kuulostaa välillä varsin mielipuoliselta. Me likes! Sulatteluahan tuo vielä vaatii, mutta uskon saavani Bunglesta vielä kunnon musiikilliset nautinnot. DEP taasen on jäänyt vielä hiukan taka-alalle, sillä sattuu olevaan vain satunnaisia biisejä koneella. Mitä olen arvosteluja siitä lukenut, niin hyvin monipuolinen bändi. Laulajan ääni kuulostaa ainakin todella ärjyvältä. Hämmentävät jazz-tyyliset kohdat kappaleissa ovat myös melko mielenkiintoisia. Fantomas ja Faith no more ovat vielä työn alla.
"wesnt" kirjoitti:"Papi" kirjoitti:
Mun tietääkseen ihmiset on saman arvosii kuuntelis vaikka klassist musiikkii..
.......paitsi että klassista musiikkia kuuntelevat ovat todennäköisesti korkea-arvoisempia.
Yey, olenko siis korkea-arvoinen?
Yllättävän usein huomaan kuinka Systemin jälkeen musiikki vaihtuu soittimessa tai koneella suloisiin ja rauhoittaviin klassisiin sävelmiin.
Musiikkimakuni nykyään sijoittuu hyvin vahvasti System of a Downin ympärille, sivusäestystä antaa em. klassinen, Dreamtale ja the 69 Eyes.
"Mahti Ankka" kirjoitti:
Oikein hyvä arvostelu Orava, täytyypä tuohonkin bändiin tutustua. Arvostelun perusteella ainakin tavallisuudesta poikkeava ja mielenkiintoinen yhtye kyseessä.
Suosittelen kyllä tutustumista. Bändin kotisivuilta voi ladata kokonaisia kappaleita, joten käypä siellä ensi hätiin.
Tule Poriin - vaihtoehto rockin suomalaiseen mekkaan.
Eli onpahan asiat ainakin paremmat kuin 80-luvulla.
Wigwamin Nuclear Nightclubin ostin eilen, täytyy siitä jotain raapusta kun uskaltaa. Ihan jees tällä hetkellä, mutta eipä ole vielä kaikkia puoliaan paljastanut.
Eli onpahan asiat ainakin paremmat kuin 80-luvulla.
Wigwamin Nuclear Nightclubin ostin eilen, täytyy siitä jotain raapusta kun uskaltaa. Ihan jees tällä hetkellä, mutta eipä ole vielä kaikkia puoliaan paljastanut.
Pori on kyllä jännä kaupunki. Mm. Proffa ja Magyar Possehan ovat Porista kotoisin. En muistaakseni ole koskaan sielläpäin käynyt, mutta joskus voisi vaikkapa Jazzeilla tulla käymään...
Ja Nuclear Nightclubhan on klassikko. Komea levy.
Ja Nuclear Nightclubhan on klassikko. Komea levy.
Porin Jazzeilla tekisi kyllä itsekin mieli joskus käydä. Olisi hiukan erilaista menoa kuin tavallisilla festareilla. Tai no mistäs minä tiedän, mutta näin arvelisin.
Asiasta ketjuun, Alice in Chains on helvetin hyvä bändi, nyt kun siihen on tutustunut kunnolla. Todella harmillista, etten ole tutustunut aiemmin, sillä olisi ollut mahtava saada kunnon fiilikset provinssirockissa bändin keikalla. En yhtyeen tuotantoa tuolloin tiennyt, joten musiikillinen nautinto keikalla ei ollut niin shokeeraava, vaikka se siellä mahtavalta kuulostikin. Tokihan bändi ei ole enää sama Staleyn puututtua, mutta kuitenkin. Sen keikan jälkeen aloin oikeastaan vasta kuuntelemaan Chainsia...god damn, olen aina myöhässä kaikessa.
np. Alice in Chains - Rooster
Asiasta ketjuun, Alice in Chains on helvetin hyvä bändi, nyt kun siihen on tutustunut kunnolla. Todella harmillista, etten ole tutustunut aiemmin, sillä olisi ollut mahtava saada kunnon fiilikset provinssirockissa bändin keikalla. En yhtyeen tuotantoa tuolloin tiennyt, joten musiikillinen nautinto keikalla ei ollut niin shokeeraava, vaikka se siellä mahtavalta kuulostikin. Tokihan bändi ei ole enää sama Staleyn puututtua, mutta kuitenkin. Sen keikan jälkeen aloin oikeastaan vasta kuuntelemaan Chainsia...god damn, olen aina myöhässä kaikessa.
np. Alice in Chains - Rooster
Alkuun huomautettakoon, että Porissa asun, joten Pori Jazzeilla on joka vuosi käytävä.
Jepjep, tänään Jazzien ekaan isoon konserttiin, pääesiintyjänä Kanye West ja kakkosena Don Johnson Big Band, ja sitten kaksi muuta joiden nimiä ne nyt muista. Odotukset suhteellisen korkealla, vaikka sää näyttää tällä hetkellä vähän kehnolta. Ilmatieteenlaitoksen mukaan kuitenkin tuossa illalla alkaa aurinkokin paistaa. Neljän aikoihin ajateltiin kavereiden kanssa lähteä luodolle, ja silloin ilmeisesti vielä sataa, kuten nytkin. Eli ehkä sitten Kanye tuo auringon Poriin.
Kirjurinluodon/Delta Arenan meininkihän on todella hieno, suurin osa ihmisistä tulee sinne viltin ja eväiden kanssa "piknikille", ja sitten loppuillasta siirtyvät lähemmäs lavaa penkeille, ja penkeillä seisoan kuuntelemaan musakkia.
Huomenna sitten Sting, ja sillon pitäisi olla jo parempi sää .
Jepjep, tänään Jazzien ekaan isoon konserttiin, pääesiintyjänä Kanye West ja kakkosena Don Johnson Big Band, ja sitten kaksi muuta joiden nimiä ne nyt muista. Odotukset suhteellisen korkealla, vaikka sää näyttää tällä hetkellä vähän kehnolta. Ilmatieteenlaitoksen mukaan kuitenkin tuossa illalla alkaa aurinkokin paistaa. Neljän aikoihin ajateltiin kavereiden kanssa lähteä luodolle, ja silloin ilmeisesti vielä sataa, kuten nytkin. Eli ehkä sitten Kanye tuo auringon Poriin.
Kirjurinluodon/Delta Arenan meininkihän on todella hieno, suurin osa ihmisistä tulee sinne viltin ja eväiden kanssa "piknikille", ja sitten loppuillasta siirtyvät lähemmäs lavaa penkeille, ja penkeillä seisoan kuuntelemaan musakkia.
Huomenna sitten Sting, ja sillon pitäisi olla jo parempi sää .
Eihän tämä ketään kiinnosta, mutta piti päästä jonnekin asiasta kertomaan ja 'Alert oli aakkoslistalla ensimmäisenä.
Eli "uusimman" huhun mukaan Damon Albarnin uusin sivuprojekti on tehdä levy Paul Simononin ja kolmannen "tunnetun mutta toistaiseksi nimeämättömän" osapuolen kanssa. Huhun mukaan levyn producer olisi Danger Mouse.
Okei, siltä varalta ettette tajua miten vitun hienoa tämä on, niin Albarn on siis Blurin ja Gorillazin laulaja/lauluntekijä, Simonon on Clashin entinen basisti/lauluntekijä ja Danger Mouse on tuottanut esimerkiksi Gnarls Barkleytä ynnä kaikenlaista muuta kuten esimerkiksi Demon Daysin (Gorillaz).
Rautalangasta väännettynä: tästä ei puutu kuin Martin Gore ja minä voisin kuolla onnellisena nähtyäni kokoonpanon livenä. Pahasti näyttää siltä että ensi vuonna pitää maksaa elämäni toisesta levystä enemmän kuin kymmenen euroa. Daaaamn.
Eli "uusimman" huhun mukaan Damon Albarnin uusin sivuprojekti on tehdä levy Paul Simononin ja kolmannen "tunnetun mutta toistaiseksi nimeämättömän" osapuolen kanssa. Huhun mukaan levyn producer olisi Danger Mouse.
Okei, siltä varalta ettette tajua miten vitun hienoa tämä on, niin Albarn on siis Blurin ja Gorillazin laulaja/lauluntekijä, Simonon on Clashin entinen basisti/lauluntekijä ja Danger Mouse on tuottanut esimerkiksi Gnarls Barkleytä ynnä kaikenlaista muuta kuten esimerkiksi Demon Daysin (Gorillaz).
Rautalangasta väännettynä: tästä ei puutu kuin Martin Gore ja minä voisin kuolla onnellisena nähtyäni kokoonpanon livenä. Pahasti näyttää siltä että ensi vuonna pitää maksaa elämäni toisesta levystä enemmän kuin kymmenen euroa. Daaaamn.
Päätelkää millaista musaa kuuntelen. Arvatkaa kahesti jos pitää Ja löytyy niitä hyviä bändejä muistakin genreistä, enimmäkseen.
1349
Anthrax
At the Gates
Behemoth
Carcass
Children of Bodom
Cradle of Filth
Death
Deathchain
Deathstars
Dimmu Borgir
Dragonlord
Emperor
Exodus
Fear Factory
Hypocrisy
Immortal
In Flames
Iron Maiden
Katatonia
Kotiteollisuus
Kreator
Machine Head
Mokoma
Moonspell
Morbid Angel
myGRAIN
Motörhead
Murderdolls
Neurosis
Pain
Rammstein
Rotten Sound
Sepultura
Shadows Fall
Slayer
Slipknot
Soilwork
Soulfly
System of a Down
Swallow the Sun
The Berzerker
Vader
Venom
Spoiler
heviä1349
Anthrax
At the Gates
Behemoth
Carcass
Children of Bodom
Cradle of Filth
Death
Deathchain
Deathstars
Dimmu Borgir
Dragonlord
Emperor
Exodus
Fear Factory
Hypocrisy
Immortal
In Flames
Iron Maiden
Katatonia
Kotiteollisuus
Kreator
Machine Head
Mokoma
Moonspell
Morbid Angel
myGRAIN
Motörhead
Murderdolls
Neurosis
Pain
Rammstein
Rotten Sound
Sepultura
Shadows Fall
Slayer
Slipknot
Soilwork
Soulfly
System of a Down
Swallow the Sun
The Berzerker
Vader
Venom
"wesnt" kirjoitti:
Eihän tämä ketään kiinnosta, mutta piti päästä jonnekin asiasta kertomaan ja 'Alert oli aakkoslistalla ensimmäisenä.
Eli "uusimman" huhun mukaan Damon Albarnin uusin sivuprojekti on tehdä levy Paul Simononin ja kolmannen "tunnetun mutta toistaiseksi nimeämättömän" osapuolen kanssa. Huhun mukaan levyn producer olisi Danger Mouse.
Okei, siltä varalta ettette tajua miten v***n hienoa tämä on, niin Albarn on siis Blurin ja Gorillazin laulaja/lauluntekijä, Simonon on Clashin entinen basisti/lauluntekijä ja Danger Mouse on tuottanut esimerkiksi Gnarls Barkleytä ynnä kaikenlaista muuta kuten esimerkiksi Demon Daysin (Gorillaz).
Rautalangasta väännettynä: tästä ei puutu kuin Martin Gore ja minä voisin kuolla onnellisena nähtyäni kokoonpanon livenä. Pahasti näyttää siltä että ensi vuonna pitää maksaa elämäni toisesta levystä enemmän kuin kymmenen euroa. Daaaamn.
Njäh, Gorillazin "suurena" fanina voisin sanoa että jipii.
Vaikkakin Gnarls Barkleyn biisit ovat aika rasittavia minun mieleeni niin niissä on jotain tarttuvaa joka jää mieleen.
Tästä saattaisi tulla hyvällä tuurilla jotain joka innostaisi minua lataamaan muutaman biisin malliksi.
Ostamaan minä en ala, hyi.
Slipknot jotain niin parasta <3
np: Slipknot - Wait and bleed
np: Slipknot - Wait and bleed
Onkos kukaan teistä tutustunut Rotten Sound nimiseen yhtyeeseen? Tänään tuli postissa Exit levy. Helkutin hyvä ostos tuli tehtyä! Se onkin sitten vähän nopeampaa kamaa. Prkl kun jäi nosturin keikka kesäkuussa väliin...
"Mankeli" kirjoitti:
Onkos kukaan teistä tutustunut Rotten Sound nimiseen yhtyeeseen?
Tottakai! Eikös se Vaasalainen sanonta mene suurinpiirtein että "kun Rotten Sound soittaa, niin salamakin on hidas kuin etana". Murderworksin olen kuullut ja se on melko tanakkaa mättöä. Eli hyvää.
Olen vaasalainen, enkä ole mitään vastaavaa sanontaa koskaan kuullut. Itse en ole vieläkään edes kyseiseen bändiin tutustunut, mutta eräs kumppaneistani tuntee joitain bändin jäseniä erittäin hyvin, enkä häneltäkään ole koskaan mitään tuollaista kuullut.
np. XTC - Mayor of Simpleton
np. XTC - Mayor of Simpleton
"Mankeli" kirjoitti:
Onkos kukaan teistä tutustunut Rotten Sound nimiseen yhtyeeseen? Tänään tuli postissa Exit levy. Helkutin hyvä ostos tuli tehtyä! Se onkin sitten vähän nopeampaa kamaa. Prkl kun jäi nosturin keikka kesäkuussa väliin...
Exit on aika tanakka, mutta liian samantyylinen Murderworksin kanssa, vaikka parempi ehkä onkin. Molemmat ovat kuitenkin parempia kuin From Crust ´til Grind (Vaikka kokoelma onkin). Seuraavan levyn pitäisikin olla jo erilaista. Ainakin (Rotten) Soundin mukaan.
Uskaltaisin melkein väittää, että Ares ei tästä bändistä syttyisi. Eihän sitä koskaan tiedä tosin.
EDIT. Fuck, ajatuskatko...
Kingston Wall - I
Wigwam - Fairyport
Tabula Rasa - Tabula Rasa
Tuli hattua Hesasta eilen. Näillä mennään...
Wigwam - Fairyport
Tabula Rasa - Tabula Rasa
Tuli hattua Hesasta eilen. Näillä mennään...
Wallin I on yksi kovimmista suomalaisista levyistä minun kirjoissani, täydellisyyttä lähes koko levy. Ainoastaan parikymmentä-minuuttinen Mushrooms tasoittaa pakkaa.
KW:n kolmesta levystä se toisiksi paras, koska II hio bändin tyyliin vielä mahtavampaan suuntaan. III:sen Ior Bock -sekoiluista en enää niin paljoa pitänytkään vaikkakin tuokin levy muutaman mahtihelmen sisälsi, mm. 19-minuuttinen Real Thing on kerrassaan loistava teos.
np. Suffocation - Effigy of the Forgotten CD
New Yorkin lahja deathmetallille laittaa tällä levyllä niin brutaalia settiä ettei kukaan ole hirveän lähelle koskaan päässytkään. Brutaalin ja teknisen death-metalin merkkipaalu, yksi parhaimmista äärimetallin levyistä koskaan. Erityismaininta rumpali Mike Smithille, irtoaa kaverilta blastit, poljennot ja rässikompit ihailtavan tyylikkäästi.
KW:n kolmesta levystä se toisiksi paras, koska II hio bändin tyyliin vielä mahtavampaan suuntaan. III:sen Ior Bock -sekoiluista en enää niin paljoa pitänytkään vaikkakin tuokin levy muutaman mahtihelmen sisälsi, mm. 19-minuuttinen Real Thing on kerrassaan loistava teos.
np. Suffocation - Effigy of the Forgotten CD
New Yorkin lahja deathmetallille laittaa tällä levyllä niin brutaalia settiä ettei kukaan ole hirveän lähelle koskaan päässytkään. Brutaalin ja teknisen death-metalin merkkipaalu, yksi parhaimmista äärimetallin levyistä koskaan. Erityismaininta rumpali Mike Smithille, irtoaa kaverilta blastit, poljennot ja rässikompit ihailtavan tyylikkäästi.
Kyllä, Kingston Wallin on todella hieno bändi. Heidän kolme teostaan ovat varmaankin 90-luvun kovimmat suomalaiset levyt. Petri Wallin kuolema oli suomirockille yhtä suuri menetys kuin esim. Häkkisen ja Järvisen kuolemat.
We don´t like the rapping old fart, we like the Strapping Young Lad! God damn, Kanadalta löytyy paljon lahjoja maailmalle.
The New Black
Strapping Young Lad on Kanadalainen vuonna 94 perustettu metallibändi, jonka johtohahmo ja laulaja/kitaristi/kosketinsoittaja/jousien vinguttaja Devin Townsend näyttää ja vaikuttaa päivä päivältä enemmän nerolta. Kuten Trent Reznor ja Nine Inch Nails aikoinaan, myös Strapping Young Lad oli aluksi vain Devinin sooloprojekti, josta sitten kehittyi ajan myötä ja jäsenien vaihtuessa pitkäaikainen yhtye.´Ladin tekemää musiikkia on melko vaikea luokitella mihinkään tiettyyn genreen, mutta monet sanovat sen olevan Death Metallia Industrialilla ja Progella varustettuna. Tiedä sitten, mutta melko erikoista se ainakin on. Vain viime vuonna SYL julkaisi menestyksekkään Alien- albuminsa ja melkein heti perään Devin alkoi työstämään The New Black-albumia. vaikka aikaero levyjen välillä on pieni, niin kovasti ovat Devin ja pojat työtä tehneet (lähinnä vain Devin), sillä The New Black ei jää senttiäkään Alienia jälkeen. Mies on kyllä itse nyt sanonut, ettei tee raskaita metallilevyjä ainakaan hetkeen, sillä se tuntuu tällä hetkellä kovin raskaalta, eikä hän halua ottaa musiikkia liian työstäväksi.
Mutta sitten itse levyyn. The New Black on osikseen samantyylinen kuin Alien, mutta eroja löytyy kyllä huimasti. Siinä missä Alien oli pääasiassa armotonta paahtoa alusta loppuun, niin The New Black edustaa myös hiukan rauhallisempaa ja noh, erilaista bändin puolta. Levy alkaa vakuuttavasti kappaleella Decimator, joka on jo suhteellisen nopeaa paahtoa, mutta ei kuitenkaan sitä nopeinta SYLiä, mitä on aiemmin ehkä totuttu kuuntelemaan. Biisi on kuitenkin todella nerokas aloitus levylle, sillä se tuntuisi olevan helpoiten lähestyttävä kappale koko levyllä. Ensi kertaa kuunteleva (tai jo konkarikin) huomaa heti, että kyseessä on menevää raskasta metallia. Beware, kokonaisuudessaan levy ei todellakaan ole mikään helppo nieltäväksi, saati sitten sulatettavaksi. Levy jatkaa kulkuaan You Suck- kappaleella, joka onkin sitten varsinaista paahtoa melkoisen härskeillä sanoilla varustettuna. Kertosäe koostuu pääasiassa sanoista hell yeah, you, fucking, fucking girlfriend, ou yeah, fucking yeah, sekä tärkeimpänä suck, jota hoetaan lähes joka toisen sanan jälkeen. Tämä kappale tuokin mieleen eniten Alien- levyn Shitstormin, joka on samantyylinen niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin. Kolmas kappale Antiproduct on taas hiukan rauhallisempi (but guess what, se on silti helvetin raskas) ja erikoisempi. Varsinkin biisin välissä oleva torven ja huilun muodostama jazz-välisoitto on mielenkiintoinen, mutta toimiva veto. Erittäin omaperäisen siitä tekee se, kun taustalla kuitenkin koko ajan rummut pauhaa täyttä häkää. Brilliant. Tasavarmasti levy jatkaa tästäkin kulkuaan yllättävillä vedoilla ja mielenkiintoisilla äänielementeillä loppuun asti jättämättä kertaakaan kylmäksi. Koko komeuden päättää vielä noin 2 minuuttia kestävä rauhallinen (jep, todellakin siis rauhallinen) Polyphony, joka on tavallaan intro levyn viimeiselle kappaleelle, noin 6 minuuttia kestävälle The New Blackille, koska biisi vaihtuu lennosta. Kappaleet toimisivat ehkä jopa paremmin, jos ne olisivat yksi ja sama kappale, mutta toimii se näinkin todella hyvin. The New Black on raskas kappale, jonka menevä ja vielä suhteellisen hillitty alku sopii loistavasti Polyphonyn lopetukseen.
Kokonaisuutena The New Black on todella vakuuttava, monipuolinen ja ennen kaikkea rankka lätty, joka sisältää paljon yllätyksiä ja erikoisuuksia. Devin Townsendin ääni on myös todella mieleeni. Pääasiassa hän kirjaimellisesti ärjyy korkealta, joka kuulostaa erittäin asenteelliselta ja rankalta, mutta välillä hän myös laulaa erittäin mahtipontisesti, puhtaasti ja nimenomaan kauniisti, kuten kappaleen Far Beoynd Metal kertosäe osoittaa paremmin kuin hyvin. Aivan kylmät väreet menee miehen laulaessa puhtaita osuuksia. Ei sovi myöskään olla mainitsematta joidenkin kappaleiden todella tyylikkäitä kitarasooloja. Enpä voisi levyä enempää ylistää, on tämä sen verran mahtava levy. Ehdottomasti vuoden 2006 parhaisiin albumeihin kuuluva teos. Ja kyllä, Devin Townsend on nero.
Arvosana: ****½
The New Black
Strapping Young Lad on Kanadalainen vuonna 94 perustettu metallibändi, jonka johtohahmo ja laulaja/kitaristi/kosketinsoittaja/jousien vinguttaja Devin Townsend näyttää ja vaikuttaa päivä päivältä enemmän nerolta. Kuten Trent Reznor ja Nine Inch Nails aikoinaan, myös Strapping Young Lad oli aluksi vain Devinin sooloprojekti, josta sitten kehittyi ajan myötä ja jäsenien vaihtuessa pitkäaikainen yhtye.´Ladin tekemää musiikkia on melko vaikea luokitella mihinkään tiettyyn genreen, mutta monet sanovat sen olevan Death Metallia Industrialilla ja Progella varustettuna. Tiedä sitten, mutta melko erikoista se ainakin on. Vain viime vuonna SYL julkaisi menestyksekkään Alien- albuminsa ja melkein heti perään Devin alkoi työstämään The New Black-albumia. vaikka aikaero levyjen välillä on pieni, niin kovasti ovat Devin ja pojat työtä tehneet (lähinnä vain Devin), sillä The New Black ei jää senttiäkään Alienia jälkeen. Mies on kyllä itse nyt sanonut, ettei tee raskaita metallilevyjä ainakaan hetkeen, sillä se tuntuu tällä hetkellä kovin raskaalta, eikä hän halua ottaa musiikkia liian työstäväksi.
Mutta sitten itse levyyn. The New Black on osikseen samantyylinen kuin Alien, mutta eroja löytyy kyllä huimasti. Siinä missä Alien oli pääasiassa armotonta paahtoa alusta loppuun, niin The New Black edustaa myös hiukan rauhallisempaa ja noh, erilaista bändin puolta. Levy alkaa vakuuttavasti kappaleella Decimator, joka on jo suhteellisen nopeaa paahtoa, mutta ei kuitenkaan sitä nopeinta SYLiä, mitä on aiemmin ehkä totuttu kuuntelemaan. Biisi on kuitenkin todella nerokas aloitus levylle, sillä se tuntuisi olevan helpoiten lähestyttävä kappale koko levyllä. Ensi kertaa kuunteleva (tai jo konkarikin) huomaa heti, että kyseessä on menevää raskasta metallia. Beware, kokonaisuudessaan levy ei todellakaan ole mikään helppo nieltäväksi, saati sitten sulatettavaksi. Levy jatkaa kulkuaan You Suck- kappaleella, joka onkin sitten varsinaista paahtoa melkoisen härskeillä sanoilla varustettuna. Kertosäe koostuu pääasiassa sanoista hell yeah, you, fucking, fucking girlfriend, ou yeah, fucking yeah, sekä tärkeimpänä suck, jota hoetaan lähes joka toisen sanan jälkeen. Tämä kappale tuokin mieleen eniten Alien- levyn Shitstormin, joka on samantyylinen niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin. Kolmas kappale Antiproduct on taas hiukan rauhallisempi (but guess what, se on silti helvetin raskas) ja erikoisempi. Varsinkin biisin välissä oleva torven ja huilun muodostama jazz-välisoitto on mielenkiintoinen, mutta toimiva veto. Erittäin omaperäisen siitä tekee se, kun taustalla kuitenkin koko ajan rummut pauhaa täyttä häkää. Brilliant. Tasavarmasti levy jatkaa tästäkin kulkuaan yllättävillä vedoilla ja mielenkiintoisilla äänielementeillä loppuun asti jättämättä kertaakaan kylmäksi. Koko komeuden päättää vielä noin 2 minuuttia kestävä rauhallinen (jep, todellakin siis rauhallinen) Polyphony, joka on tavallaan intro levyn viimeiselle kappaleelle, noin 6 minuuttia kestävälle The New Blackille, koska biisi vaihtuu lennosta. Kappaleet toimisivat ehkä jopa paremmin, jos ne olisivat yksi ja sama kappale, mutta toimii se näinkin todella hyvin. The New Black on raskas kappale, jonka menevä ja vielä suhteellisen hillitty alku sopii loistavasti Polyphonyn lopetukseen.
Kokonaisuutena The New Black on todella vakuuttava, monipuolinen ja ennen kaikkea rankka lätty, joka sisältää paljon yllätyksiä ja erikoisuuksia. Devin Townsendin ääni on myös todella mieleeni. Pääasiassa hän kirjaimellisesti ärjyy korkealta, joka kuulostaa erittäin asenteelliselta ja rankalta, mutta välillä hän myös laulaa erittäin mahtipontisesti, puhtaasti ja nimenomaan kauniisti, kuten kappaleen Far Beoynd Metal kertosäe osoittaa paremmin kuin hyvin. Aivan kylmät väreet menee miehen laulaessa puhtaita osuuksia. Ei sovi myöskään olla mainitsematta joidenkin kappaleiden todella tyylikkäitä kitarasooloja. Enpä voisi levyä enempää ylistää, on tämä sen verran mahtava levy. Ehdottomasti vuoden 2006 parhaisiin albumeihin kuuluva teos. Ja kyllä, Devin Townsend on nero.
Arvosana: ****½
Olette varmaan kuullut Slayeristä? Right? No thrashin jättiläiset ovat julkaisemassa omien sanojensa mukaan uransa nopeinta levyä ja tätä olen itse odottanut jos jonkun aikaa. Levynhän pystyy jo ennakkovarata , mutta kun se tänne Internettiin on jo vuotanutkin niin kaipa todella suuri osa sen imuttaa. Saa nähdä kuinka Lombardo suoriutuu. Viime levy God Hates Us All on kova levy meikän mieleen , mut samperi kun ei oikein kunnollista levyä ole jätkiltä tullu sitten 90 vuoden (paitsi Seasons) niin kyllä Christ Illusion on pakko hankinta meikäläisellä. Dodiin mitäs mieltä sitten tämän foorumin Slajah fanit on?
(olis tietenki voinu sitä enter näppäintä käytellä , mutta ei näin 4 aikaan aamuyöllä oikeen jaksa you get the idea..)
(olis tietenki voinu sitä enter näppäintä käytellä , mutta ei näin 4 aikaan aamuyöllä oikeen jaksa you get the idea..)
Toivon, että tämä on se topic joka säilyy.
Kuitenkin, odotukset ovat kovat, vaikken itse levyä saakaan käsiini ihan heti. Kyllä, todennäköisesti waretan sen ja ostan levyn myöhemmin. Slayer ei nimittäin todellakaan ole menettänyt tatsiaan vuosien varrella, joten heilta on täysi oikeus odottaa yhtä tiukkaa levyä kuin aikaisemminkin. Edellistä paskempaa ei tehdä.
Kuitenkin, odotukset ovat kovat, vaikken itse levyä saakaan käsiini ihan heti. Kyllä, todennäköisesti waretan sen ja ostan levyn myöhemmin. Slayer ei nimittäin todellakaan ole menettänyt tatsiaan vuosien varrella, joten heilta on täysi oikeus odottaa yhtä tiukkaa levyä kuin aikaisemminkin. Edellistä paskempaa ei tehdä.
Tuli tänään ostettua Northerin Dreams of eternal war. En ole yhtäkään kappaletta aiemmin bändiltä kuullut, mutta tiesin, että se on suomalainen ja metallia. Myös ihan kiva kansi sekä halpa hinta saivat tekemään ostopäätöksen.
Eipä siinä, pistin levyn toosaan ja kuuntelin alkupalaksi muutaman kappaleen. Ehkä lievä pettymys. Liian tavallista ja samanlaista pauketta, mitä on kuultu jo miljoonalta bändiltä. Muistuttaa muutenkin liikaa Bodomia, ja en hirveästi tykkää syntikan liiallisesta tiluttelusta.
Ostoksena ihan kiva, mutta tuskin hirveästi tulee kuunneltua.
Eipä siinä, pistin levyn toosaan ja kuuntelin alkupalaksi muutaman kappaleen. Ehkä lievä pettymys. Liian tavallista ja samanlaista pauketta, mitä on kuultu jo miljoonalta bändiltä. Muistuttaa muutenkin liikaa Bodomia, ja en hirveästi tykkää syntikan liiallisesta tiluttelusta.
Ostoksena ihan kiva, mutta tuskin hirveästi tulee kuunneltua.
Norther on kyllä ainakin minun kokemuksieni pohjalta yksi suomihevin pohjanoteerauksista. Bodom nyt menettelee, mutta sitten kun meillä on bändi joka yrittää kovasti olla Laihon tilulilupumppu - ja kun Northerin kaltaisia bändejä on enemmänkin - on lopputulos hyvin keskinkertainen. Ja syntikantilutus on perseestä, Rick Wakeman sentään tekee sen tyylillä.
"Kumiorava" kirjoitti:
Norther on kyllä ainakin minun kokemuksieni pohjalta yksi suomihevin pohjanoteerauksista. Bodom nyt menettelee, mutta sitten kun meillä on bändi joka yrittää kovasti olla Laihon tilulilupumppu - ja kun Northerin kaltaisia bändejä on enemmänkin - on lopputulos hyvin keskinkertainen. Ja syntikantilutus on perseestä, Rick Wakeman sentään tekee sen tyylillä.
Nimenomaan. Ensivaikutelma ensimmäisestä levyn biisistä oli melko vaisu: Perus rumpukomppi, mitä käyttää erittäin moni ns. melodisen hevin edustaja (mm. Sonata & Strato), eli tällainen nopea, mutta loppupeleissä erittäin tylsä komppi, joka on sama koko kappaleen ajan. Siihen päälle jotain kitaraa ja syntikan hinkkausta, niin ei se nyt kovin paljoa innosta. Aivan liian käytetty tyyli kappaleissa.
Bodom on kuitenkin poikkeus, sitä jaksaa kuunnella, sillä se ei ole kangistunut tuohon kaavaan, vaan osaa tehdä monipuolisemmin kappaleitaan.
Imo Bodom kaatuu joka kerta juurikin niihin sokerisiirappisyniinsa. Yritetään olla niin helvetin rankkaa ja sitten kun biisi on saavuttamassa kliimaksinsa aletaan se pirun nintendotilutus. Uudemmast Bodomista esimerkiksi käy In Your Face -biisi(muistaakseni), kamala... hyhhyh.
Ei niin.
np. Iron Maiden - Fear of the Dark (live)
Taitaa olla likemmäs kaksi vuotta kun viimeksi kuuntelin Maidenin livelevyä ja kyllähän FotD -liveveto toimii edelleen kuin häkä. Helsinki komiasti messissä tässä biisissä.
Ei niin.
np. Iron Maiden - Fear of the Dark (live)
Taitaa olla likemmäs kaksi vuotta kun viimeksi kuuntelin Maidenin livelevyä ja kyllähän FotD -liveveto toimii edelleen kuin häkä. Helsinki komiasti messissä tässä biisissä.
"Genghis Khan" kirjoitti:
Imo Bodom kaatuu joka kerta juurikin niihin sokerisiirappisyniinsa. Yritetään olla niin h**vetin rankkaa ja sitten kun biisi on saavuttamassa kliimaksinsa aletaan se pirun nintendotilutus.
En siis ole ainoa joka ajattelee samoin tuosta nintendo jutusta. Mutta ei tuo in your face vielä mitään, kyllä needled 24/7 ottaa tuosta tilutuksesta voiton.
Itselle kelpaa oikeastaan kaikki muut musiikkityylit paitsi reggae sekä nykyhiphop/-rap (eli vanhemmat/oikeat räppärit kelpaavat, kuten Public Enemy, De La Soul, Del Tha Funkee Homosapien, Jurassic 5 jne.). Muutenhan menee sitten kaikki Madonnasta The Prodigyyn taikka Korniin ja kaikkialle siltä väliltä ja ulkopuoleltakin.
Sattuukos kukaan tietämään saako The Residents yhtyeen levyjä Suomesta, kun en niitä ainakaan isoimmista nettikaupoista yhtään löytänyt?
Sattuukos kukaan tietämään saako The Residents yhtyeen levyjä Suomesta, kun en niitä ainakaan isoimmista nettikaupoista yhtään löytänyt?
"Genghis Khan" kirjoitti:
Imo Bodom kaatuu joka kerta juurikin niihin sokerisiirappisyniinsa. Yritetään olla niin h**vetin rankkaa ja sitten kun biisi on saavuttamassa kliimaksinsa aletaan se pirun nintendotilutus. Uudemmast Bodomista esimerkiksi käy In Your Face -biisi(muistaakseni), kamala... hyhhyh.
Ei niin.
Tuo on kyllä totta, mutta kyllä Bodomilla on monia kappaleita, mitä ei olla raiskattu syntikkatilutuksilla, kuten Are you dead yet, Bodom Beach Terror tai vaikkapa Everytime I Die, joka on todella komea kappale. Bodomin parasta antia. Mutta sitten sillä on kyllä aivan liikaa näitä synapelleilyjä, joka tiputtaa bändin pisteitä paljon.
Hatebreeder on kai ihan kelvollinen levy, mutta muita en ole juuri pahemmin kuullutkaan. Sekin minua Bodomissa risoo, että pitääkö joka toisen kappaleen liittyä jotenkin Bodomjärven tapahtumiin? En ole niitä sanoituksia pahemmin lueskellut, mutta kappaleet kuten "Silent Night, Bodom Night", "Bodom Beach Terror", "Children of Bodom" jne. kertovat jo jotain.
<E> Heh, mielenkiintoista että sillä hetkellä kun avasin tuon sivun, niin Residentsin levyasrvostelu pamahti ruutuun.
"Karmacoma" kirjoitti:Aa, The Residents. En ole levyjä mistään löytänyt, mutta ProgArchivesin streamina olen kuunnellut. Varsin sekopäistä, Zappaa ja Captain Beefheartia muistuttavaa avantgardea. Myös Mr. Bunglen ystäville.
Sattuukos kukaan tietämään saako The Residents yhtyeen levyjä Suomesta, kun en niitä ainakaan isoimmista nettikaupoista yhtään löytänyt?
<E> Heh, mielenkiintoista että sillä hetkellä kun avasin tuon sivun, niin Residentsin levyasrvostelu pamahti ruutuun.
"Kumiorava" kirjoitti:
Aa, The Residents. En ole levyjä mistään löytänyt, mutta ProgArchivesin streamina olen kuunnellut. Varsin sekopäistä, Zappaa ja Captain Beefheartia muistuttavaa avantgardea. Myös Mr. Bunglen ystäville.
Kiitokset linkistä, pistin heti soimaan.
"Kumiorava" kirjoitti:
Hatebreeder on kai ihan kelvollinen levy, mutta muita en ole juuri pahemmin kuullutkaan. Sekin minua Bodomissa risoo, että pitääkö joka toisen kappaleen liittyä jotenkin Bodomjärven tapahtumiin? En ole niitä sanoituksia pahemmin lueskellut, mutta kappaleet kuten "Silent Night, Bodom Night", "Bodom Beach Terror", "Children of Bodom" jne. kertovat jo jotain.
Follow the Reaper on mielestäni ainakin CoB:n paras lätty. Uusin levy on myös hyvä, lähinnä siksi, että siinä on saatu syntikkaa pienempään rooliin ja Laihon ääni on paljon parempi kuin aiemmilla levyillä. Tokihan siitäkin syntikkaa löytyy, mutta sitä on sovitettu paremmin kappaleisiin. Esimerkkinä Living Dead Beat, siinä on syntikka suuressa roolissa, mutta se ei ole tiluttelua, vaan toimivaa taustasoittoa.
Mitä noihin kappaleisiin ja sanoihin tulee, niin kieltämättä Bodomin sanoitukset ovat melko lapsellisia ja korneja välillä. Itseasiassa ei tule yhtään kappaletta mieleen, jossa olisi järkevät sanat.
Hitto... Viime viikolla tuli Pixiesin koko tuotanto (pl. kokoelmat, myöhemmin julkaistut ylijäämät ja sellaiset) ja on pakko sanoa, että en kyllä muistanut kuinka hyvä tuo bändi oikeasti on.
Ja tämä on nyt suunnilleen sama kuin vanha thrash-fani sanoisi saman Metallican vanhemmasta tuotannosta tai wesnt sanoisi saman The Clashista. Olen kuitenkin usein heittänyt kohtalaisen palvovia kommentteja Frank Blackin ja Kim Dealin suuntaan. Kumpikin menestyi sitten omilla suunnillaan, mutta musiikki ei saavuttanut lähellekään samaa tasoa.
Kirjoitan mielelläni Pixiesin merkityksestä musiikille, koska se on massiivinen. Smells Like Teen Spirit on vain tribuutti sille mitä Pixies teki pari vuotta aiemmin. Eräs WOXYn juontajista kommentoi, että koko modernin / college radion historia voidaan jakaa selvästi kahteen osaan: aikaan ennen Pixiesiä ja aikaan Pixiesin jälkeen (jos lasketaan debyytin julkaisusta, elämme siis vuotta 18 ja uusi vuosi on jossain vaiheessa lokakuuta).
... mutta ei sillä merkityksellä ole oikeasti niin väliä. En minä esim. Kraftwerkista tai Beatlesista pidä läheskään yhtä paljon, vaikka heidän merkityksensä on varmasti ollut huomattavasti suurempi. Pixiesissä on vain jotain maagista. Jotenkin se pehmeä säkeistö + huudettu kertosäe, joka on sittemmin kulutettu täysin loppuun, toimii joka helvetin kerta Pixiesin sitä käyttäessä ja he käyttävät sitä paljon.
Vedän tässä muuten takaisin kommenttini Surfer Rosasta blogissani. Sekin on aivan helvetin hyvä, vähintään samaa tasoa kuin Bossanova ja Tromple Le Monde, vaikka siinä tekniikat ovatkin vielä ehkä hiukan haussa... mikä tietenkin usein vain parantaa toimivuutta.
Ja tämä on nyt suunnilleen sama kuin vanha thrash-fani sanoisi saman Metallican vanhemmasta tuotannosta tai wesnt sanoisi saman The Clashista. Olen kuitenkin usein heittänyt kohtalaisen palvovia kommentteja Frank Blackin ja Kim Dealin suuntaan. Kumpikin menestyi sitten omilla suunnillaan, mutta musiikki ei saavuttanut lähellekään samaa tasoa.
Kirjoitan mielelläni Pixiesin merkityksestä musiikille, koska se on massiivinen. Smells Like Teen Spirit on vain tribuutti sille mitä Pixies teki pari vuotta aiemmin. Eräs WOXYn juontajista kommentoi, että koko modernin / college radion historia voidaan jakaa selvästi kahteen osaan: aikaan ennen Pixiesiä ja aikaan Pixiesin jälkeen (jos lasketaan debyytin julkaisusta, elämme siis vuotta 18 ja uusi vuosi on jossain vaiheessa lokakuuta).
... mutta ei sillä merkityksellä ole oikeasti niin väliä. En minä esim. Kraftwerkista tai Beatlesista pidä läheskään yhtä paljon, vaikka heidän merkityksensä on varmasti ollut huomattavasti suurempi. Pixiesissä on vain jotain maagista. Jotenkin se pehmeä säkeistö + huudettu kertosäe, joka on sittemmin kulutettu täysin loppuun, toimii joka helvetin kerta Pixiesin sitä käyttäessä ja he käyttävät sitä paljon.
Vedän tässä muuten takaisin kommenttini Surfer Rosasta blogissani. Sekin on aivan helvetin hyvä, vähintään samaa tasoa kuin Bossanova ja Tromple Le Monde, vaikka siinä tekniikat ovatkin vielä ehkä hiukan haussa... mikä tietenkin usein vain parantaa toimivuutta.
Olen pohtinut tässä aihetta nimeltä Kristian "Varg" Vikernes, alias Count Grishnackh, eli Burzum-yhtyeen kitaristi-basisti-rumpali-kiipparisti-laulajaa. Tällä hetkellähän herra viettää viimeisiä kuukausiaan norjalaisessa vankilassa, jossa hän on istunut vuodesta 1993 asti, Mayhemin rumpalin Øystein Aarsethin murhasta, sekä muutamasta kirkonpoltosta. Hän sai 21 vuoden mittaisen tuomion, mutta kuten huomata saattaa, on sitä lyhennetty reilusti.
Nykyään olen Burzumin musiikkiin tutustunut jonkin verran, enkä pidä sitä mitenkään kelvottomana. Onhan se synkkää ja brutaalia, mutta joka tapauksessa mielenkiintoista. Vikernes on kieltänyt jyrkästi bändin saatanallisuuden, ja itse uskoo enemmänkin pohjoismaiseen mytologiaan. Musiikista tekee mielenkiintoista juuri se "erikoisuus" ja synkkyys. Kuten tiedätte, en ole mikään synkistelijä, mutta kyllä tällaisetkin tripit avartavat.
Vargin kotisivut ovat hyvin kattavat, ja siellä on paljon artikkeleita, haastatteluja ja Vargin pienimuotoinen omaelämäkerta. Noita juttuja lukiessa hänestä saa rehellisen, mutta oudon kuvan. En tietenkään voi sanoa pitäväni miehestä, joka on puukottanut toisen hengiltä tai polttanut kirkkoja, mutta hänen huomaa viisastuneen paljon vuosien aikana, eivätkä hänen tietyt mielipteensä mm. rock-kulttuurista typeriä ole. Kuitenkin ihmettelen hänen tekojaan, sillä haastattelujen perusteella hänestä saa melko rauhallisen kuvan, jonka ei uskoisi tehneen menneisyydessään mitään tuon kaltaista. Joka tapauksessa, hänen perhesuhteensa ovat näköjään melko hyvät, joten kai hän on ainakin jonkin verran tapojaan parantanut. En tiedä sitten ovatko nämä hätäisiä johtopäätöksiä, mutta ei hän ainakaan sellainen sekopää ole mitä luulin.
Kenelläkään muulla mielipiteitä/kokemuksia musasta?
Nykyään olen Burzumin musiikkiin tutustunut jonkin verran, enkä pidä sitä mitenkään kelvottomana. Onhan se synkkää ja brutaalia, mutta joka tapauksessa mielenkiintoista. Vikernes on kieltänyt jyrkästi bändin saatanallisuuden, ja itse uskoo enemmänkin pohjoismaiseen mytologiaan. Musiikista tekee mielenkiintoista juuri se "erikoisuus" ja synkkyys. Kuten tiedätte, en ole mikään synkistelijä, mutta kyllä tällaisetkin tripit avartavat.
Vargin kotisivut ovat hyvin kattavat, ja siellä on paljon artikkeleita, haastatteluja ja Vargin pienimuotoinen omaelämäkerta. Noita juttuja lukiessa hänestä saa rehellisen, mutta oudon kuvan. En tietenkään voi sanoa pitäväni miehestä, joka on puukottanut toisen hengiltä tai polttanut kirkkoja, mutta hänen huomaa viisastuneen paljon vuosien aikana, eivätkä hänen tietyt mielipteensä mm. rock-kulttuurista typeriä ole. Kuitenkin ihmettelen hänen tekojaan, sillä haastattelujen perusteella hänestä saa melko rauhallisen kuvan, jonka ei uskoisi tehneen menneisyydessään mitään tuon kaltaista. Joka tapauksessa, hänen perhesuhteensa ovat näköjään melko hyvät, joten kai hän on ainakin jonkin verran tapojaan parantanut. En tiedä sitten ovatko nämä hätäisiä johtopäätöksiä, mutta ei hän ainakaan sellainen sekopää ole mitä luulin.
Kenelläkään muulla mielipiteitä/kokemuksia musasta?
Siirretään tämä wesntin kysymys nyt tänne, lähinnä siksi että saataisiin tämäkin aihe välillä henkiin.
"wesnt" kirjoitti:Niin, YUP:ltähähän löytyy hyvin monipuolista musiikkia, eli aloittaa voi periaattessa mistä vaan. Mutta, ehkä Homo Sapiens, Toppatakkeja & Toledon Terästä tai heidän uusin, Keppijumppaa, soveltuvat näin aluksi, jos haluaa kuulla sitä "vaikeampaa" YUP:tä. Sitten taas Normaalien Maihinnousu soveltuu jos haluaa aloittaa vähän suoremmalla materiaalilla - albumi kun on bändin suurin kaupallinen menestys. Minun ensimmäinen levy taas oli vuonna 2003 ilmestynyt Leppymättömät, joka on musiikillisesti raskain levy, jopa ehkä hieman kotiteollisuusmainen. Kaikki noista ovat toki hyviä lättyjä, että ihan kuinka vaan. Mutta mutta, eniten suosittelisin joko Normaalien Maihinnousua tai Keppijumppaa.
Kävin forumia lukaisemassa ja siitä tulikin mieleeni että olen tässä melkein tutustunut YUP:n tuotantoon jo pari vuotta että jos joku (Kumioravaa lähinnä ajattelin vaivata mutta muidenkin ajatukset on tervetulleita) haluaisi heittää jonkun levyn joka kannattaisi kyseiseltä bändiltä ensimmäiseksi ostaa?
"Kumiorava" kirjoitti:
En tiedä sitten ovatko nämä hätäisiä johtopäätöksiä, mutta ei hän ainakaan sellainen sekopää ole mitä luulin.
Kannattaa se muistaa, että Varg oli teini-ikäinen niin tehdessään musiikkiaan kuin murhahetkelläkin; nyt 33-vuotiaana hän on luonnollisesti kuin eri mies. Vargilla on paljon järkeviä mielipiteitä, mutta vaikea häntä on aina tosissaan ottaa. Mitä enemmän Vargin tekstejä lukee, sen varmemmaksi tuosta seikasta yleensä tulee.
Kenelläkään muulla mielipiteitä/kokemuksia musasta?
On. Aluksi suhtauduin Burzumiin vitsinä, johtuen osin siitä että ensimmäinen kuulemani biisi oli War, ja johtuen siitä etten heti osannut ajatella että kuuntelen nyt Burzumia, en Varg Vikernesiä.. joka tapauksessa, hienoa musiikkia kahta viimeistä levyä lukuunottamatta. Vokaalityöskentely varsinkin on hienoa kaikessa tuskaisuudessaan.
"Kumiorava" kirjoitti:
Kaikki noista ovat toki hyviä lättyjä, että ihan kuinka vaan. Mutta mutta, eniten suosittelisin joko Normaalien Maihinnousua tai Keppijumppaa.
Kiitoksia, voisin vaikka noista kahdesta aloittaa seuraavan kerran kun levyjä taas tilailen...