Kappas vaan, Metallican Porin keikalle myytiin 50 000 lippua 30 minuutissa. Ei paha, kun ottaa huomioon, että Helsingin keikoille oltiin myyty jo about 30 000 lippua. Eikös tuonne Kirjurinluodolle mahdu enemmänkin väkeä kuin tuo 50 000? Osa on jo varmasti myyty etukäteen yrityksille ja muille tahoille. Aika kova saavutus kuitenkin.
Musiikkimakunne???
Kyllähän noita lippuja oli vielä yhdentoista jälkeen myynnissä, kun kävin huvikseen katsomassa netissä...
"Volga" kirjoitti:
Kyllähän noita lippuja oli vielä yhdentoista jälkeen myynnissä, kun kävin huvikseen katsomassa netissä...
Oli vielä joskus kolmen aikaan päivällä.
Kusikohan siis Lippupalvelu vai tiedotusvälineet?
Noniin, nyt on sitten kuunneltu jo Kotiteollisuuden uutta albumia riittävän monta kertaa, että siitä voisi pari sanaa sanoa.
Kyllä ovat tehneet vaan pojat hyvän levyn. "Ukonhauta" voittaa ehkä jo nyt "Iankaikkisen" aika rankasti. Tasainen albumi, mutta nyt jo erottuu pari todella hyvää biisiä, joista mainitakseni: "Lemminkäisen laulu", "Aate", "Varjonkukka" ja levyn päättävä "Laulu on kuollut". Mutta tosiaan, vielä ei ole mikään biisi tylsistyttänyt. Jotenkin tuntuu melodisemmalta, kuin edelliset albumit ja varsinkin hieman "popimmat" biisit toimii loistavasti ja sehän on hieno asia. Mutta kyllä nämä raskaammat "Isä Meidän" ja "Laulu on kuollut" potkivat todella lujaa. Isä meidän-biisissä Hynynen pistää osittain jo örinäksi! Kyllä se Kotiteolliseen hienous, ja että yksinkertaisillakin kaavoilla voi tehdä hyvää musiikkia on taas todistettu. Kannattaa tutustua!
Kyllä ovat tehneet vaan pojat hyvän levyn. "Ukonhauta" voittaa ehkä jo nyt "Iankaikkisen" aika rankasti. Tasainen albumi, mutta nyt jo erottuu pari todella hyvää biisiä, joista mainitakseni: "Lemminkäisen laulu", "Aate", "Varjonkukka" ja levyn päättävä "Laulu on kuollut". Mutta tosiaan, vielä ei ole mikään biisi tylsistyttänyt. Jotenkin tuntuu melodisemmalta, kuin edelliset albumit ja varsinkin hieman "popimmat" biisit toimii loistavasti ja sehän on hieno asia. Mutta kyllä nämä raskaammat "Isä Meidän" ja "Laulu on kuollut" potkivat todella lujaa. Isä meidän-biisissä Hynynen pistää osittain jo örinäksi! Kyllä se Kotiteolliseen hienous, ja että yksinkertaisillakin kaavoilla voi tehdä hyvää musiikkia on taas todistettu. Kannattaa tutustua!
R.I.P Miika Tenkula.
Edesmenneen Sentencedin soolokitaristi on siis itsekin nyt edesmennyt. Noh, musiikki ei kuole koskaan, sen tekijät kyllä. Tuli kieltämättä hieman puskista tämä tieto.
Nyt tuntuu tuo The Funeral Albumin nimi ja pari biisiä hieman itseironiselta.
Edesmenneen Sentencedin soolokitaristi on siis itsekin nyt edesmennyt. Noh, musiikki ei kuole koskaan, sen tekijät kyllä. Tuli kieltämättä hieman puskista tämä tieto.
Nyt tuntuu tuo The Funeral Albumin nimi ja pari biisiä hieman itseironiselta.
"DeadManWalking" kirjoitti:
R.I.P Miika Tenkula.
Edesmenneen Sentencedin soolokitaristi on siis itsekin nyt edesmennyt. Noh, musiikki ei kuole koskaan, sen tekijät kyllä. Tuli kieltämättä hieman puskista tämä tieto.
Nyt tuntuu tuo The Funeral Albumin nimi ja pari biisiä hieman itseironiselta.
Ai samperi että kirpas ja lujaa! Pitkäaikainen Sentenced fani kun olen, todella puskan takaa juoksi eteen!
R.I.P Miika Tenkula
Mistä kyseinen tieto on peräisin?
Itsekin Sentenced -fanina kyllä ihmetyin täysin että hän on kuollut. Eihän Tenkula kuitenkaan mikään vanha vielä ollut? Eihän se kuolema kyllä tosin ikää katso mutta en kyllä uskonut yhtään että hän vielä kuolisi.
R.I.P Miika Tenkula
Itsekin Sentenced -fanina kyllä ihmetyin täysin että hän on kuollut. Eihän Tenkula kuitenkaan mikään vanha vielä ollut? Eihän se kuolema kyllä tosin ikää katso mutta en kyllä uskonut yhtään että hän vielä kuolisi.
R.I.P Miika Tenkula
En kyllä luottaisi tuohon tietoon, kun lähteenä on pelkästään Wikipedia-artikkeli jonka muokkaajana on vieläpä joku rekisteröimätön, anonyymi henkilö. Lähteitä siis peliin tai stfu.
No kyllä lähteenä on paljon muukin kuin pelkkä wikipedia-artikkeli. Esim. tämä: http://iltalehti.fi/uutiset/200902199117875_uu.shtml
Edit: Ei toki vielä ollut Tirkan viestin aikaan, tajusinpa juuri, mutta nyt on kuitenkin. Ja oli kai tuossa jotain pohjaa oltava, kun harvoin gallerian tapaiseen paikkaan tuommoista kohua syntyy tämäntyyppisestä asiasta, jos siinä mitään perää ei olisi.
Edit: Ei toki vielä ollut Tirkan viestin aikaan, tajusinpa juuri, mutta nyt on kuitenkin. Ja oli kai tuossa jotain pohjaa oltava, kun harvoin gallerian tapaiseen paikkaan tuommoista kohua syntyy tämäntyyppisestä asiasta, jos siinä mitään perää ei olisi.
"Kenitys" kirjoitti:
No kyllä lähteenä on paljon muukin kuin pelkkä wikipedia-artikkeli. Esim. tämä: http://iltalehti.fi/uutiset/200902199117875_uu.shtml
Edit: Ei toki vielä ollut Tirkan viestin aikaan, tajusinpa juuri, mutta nyt on kuitenkin. Ja oli kai tuossa jotain pohjaa oltava, kun harvoin gallerian tapaiseen paikkaan tuommoista kohua syntyy tämäntyyppisestä asiasta, jos siinä mitään perää ei olisi.
Juu, ei ollut tuolloin ainakaan googlella löydettävissä mitään tietoa tuosta tuohon aikaan. Siksipä kysyinkin. Valitettavasti tuo nyt sitten osoittautui kuitenkin todeksi Harmillinen juttu.
Juu, rauha hänen sielulleen. Oli aika tärkeä nimi omassa karsinassaan.
Ja taas epämääräinen "äkillinen kuolema" herättää fiiliksen, että lähtikö oman käden kautta, välillisesti tai välittömästi. Tiedäpä sitä ja aivan sama tässä vaiheessa.
Ja taas epämääräinen "äkillinen kuolema" herättää fiiliksen, että lähtikö oman käden kautta, välillisesti tai välittömästi. Tiedäpä sitä ja aivan sama tässä vaiheessa.
Monet ovat huhuilleet ja Sentencedin rumpali Vesa Rantakin taisi sanoa että viimeiset vuodet Tenkulalla olisi ollut jonkunsortin alkoholiongelma.
"Inkfish" kirjoitti:
Monet ovat huhuilleet ja Sentencedin rumpali Vesa Rantakin taisi sanoa että viimeiset vuodet Tenkulalla olisi ollut jonkunsortin alkoholiongelma.
Oman käden kautta siis.
Sentencedin alkupään tuotanto on kovaa kamaa, North From Here ja Shadows of The Past. Näiden jälkeen tulleet levyt eivät ole oikein iskeneet, mutta on niissä silti jotain hyviäkin biisejä. Pitääkin pyörittää noita levyjä tänään. Suomalaisen death metallin kärkeä.
Minä en ole Sentenced:iä kovinkaan paljon kuunnellut, vaikka metallia kuuntelenkin. Aika ihme, sillä bändi on kotoisin asuinpaikkakunnaltani (Muhokselta). Pitää varmaan kuunnella joku biisi, kun sitä niin hyväksi kehutaan .
Jep jep, viime aikoina soittolistoillani ovat pyörineet yhä enemmän ja enemmän The Velvet Underground, Kyuss, Iggy Pop (& The Stooges), Danzig, Joy Division ja Alice Cooper, mutta myös vanhat veijarit — mm. Scorpions, Leevi ja Doors — sinnittelevät yhä kyydissä mukana. Tällä hetkellä olen kylläkin kaikista innoissani uusista tulokkaista, joista etenkin Sublime, Operation Ivy ja Pink Floyd (tiedän, tiedän... Floydiin minun olisi pitänyt tutustua ja rakastua jo aikaisemmin, mutta sille nyt ei voi enää mitään) iskevät aivan riivatun kovaa. Tämä reggae, ska ja punk rock -tyyleistä hyppääminen progressiivisen ja psykedeelisen rockin kyytiin kuulostaa ehkä vähän brutaalilta, mutta se toimii. En tietenkään tarkoita tällä sitä, että saisin jotain sairaita kiksejä kuuntelemalla ensin biisin Floydia, sitten Sublimea, sitten Floydia jne., vaan sitä, että The Wallin kuuntelemisen jälkeen voi ihan ongelmitta siirtyä kevyemmän ja vaatimattovamman musiikin kierteisiin.
Ai niin, ei ole syytä unohtaa mahtavaa roots-/reggaebändi 10 ft. Ganja Plantia — ei ainakaan näin kesän lähestyessä! Riippumaton, uima-altaan, jääkylmän kaljan, kaveriseuran, grilliruoan ja lämpimän ilta-auringon värittämiä kesäiltoja odotellessa Pink Floydia soimaan, mieli avaraksi ja kitkerää Sakua koneeseen.
Ai niin, ei ole syytä unohtaa mahtavaa roots-/reggaebändi 10 ft. Ganja Plantia — ei ainakaan näin kesän lähestyessä! Riippumaton, uima-altaan, jääkylmän kaljan, kaveriseuran, grilliruoan ja lämpimän ilta-auringon värittämiä kesäiltoja odotellessa Pink Floydia soimaan, mieli avaraksi ja kitkerää Sakua koneeseen.
enska, siinä on kyllä nuorella miehellä esimerkillisen hieno musiikkimaku. Olen aika lähellä sitä pistettä, että julistan Velvet Undergroundin populäärimusiikin historian hienoimmaksi yhtyeeksi. Jumalaksi olen Lou Reedin kohottanut jo tovi sitten.
Kyuss on parhaimmillaan kuumana ja aurinkoisena kesäpäivänä pään ollessa umpijäässä. Ai että, niitä harvoja hetkiä kun tuntee oikeasti elävänsä.
Sunnuntai-aamupäivän raukeaa ja kivuliasta fiilistä on nyt komppaamassa mystisen Doorsin kakkosalbumi Strange Days. Oudot päivät ovat tosiaan saapuneet luoksemme.
Viskijano kasvaa aina kummasti Tajunnan Ovien parissa, perin kummaa...
Kyuss on parhaimmillaan kuumana ja aurinkoisena kesäpäivänä pään ollessa umpijäässä. Ai että, niitä harvoja hetkiä kun tuntee oikeasti elävänsä.
Sunnuntai-aamupäivän raukeaa ja kivuliasta fiilistä on nyt komppaamassa mystisen Doorsin kakkosalbumi Strange Days. Oudot päivät ovat tosiaan saapuneet luoksemme.
Viskijano kasvaa aina kummasti Tajunnan Ovien parissa, perin kummaa...
Punk all the way.
Näillä sanoilla ilmottaudun kuuluvani vähemmistöön ja myönnän kuuntelevani lähestulkoon ainoastaan punkkia. Tarkennetaan sen verran etten ole old skool punkkari, en fanita liiemmin bändejä kuten Ramones, Sex Pistols tai Dead Kennedys. Toki niiden tuotannosta pidän ja rispektini heille, mutta lähinnä tulee uudempaa punkkia kuunneltua -90 ja -00 luvuilta. Eniten tykkäilen bändeistä, kuten Daggermouth, A Wilhelm Scream, Bad Religion, Propagandhi, The Lawrence arms ym.
Genreuskovainen en todellakaa olen, punk vaan iskee koviten. Toki tulee kuunneltua harvase päivä jotain gangsta rappia, heviä, klassisempaa rokkia, progea. Näissä tyylilajeissa on toki puolensa, mutta punkille lämpenen eniten.
Last.fm<-
Näillä sanoilla ilmottaudun kuuluvani vähemmistöön ja myönnän kuuntelevani lähestulkoon ainoastaan punkkia. Tarkennetaan sen verran etten ole old skool punkkari, en fanita liiemmin bändejä kuten Ramones, Sex Pistols tai Dead Kennedys. Toki niiden tuotannosta pidän ja rispektini heille, mutta lähinnä tulee uudempaa punkkia kuunneltua -90 ja -00 luvuilta. Eniten tykkäilen bändeistä, kuten Daggermouth, A Wilhelm Scream, Bad Religion, Propagandhi, The Lawrence arms ym.
Genreuskovainen en todellakaa olen, punk vaan iskee koviten. Toki tulee kuunneltua harvase päivä jotain gangsta rappia, heviä, klassisempaa rokkia, progea. Näissä tyylilajeissa on toki puolensa, mutta punkille lämpenen eniten.
Last.fm<-
Päätinpä tuossa hiihtoloman aikana ottaa levyhyllystä Queenin "Greatest Hits I & II" ja laittaa kyseisten levyjen sisällön koneelle. Viimeisen seitsemän päivän aikana olen kuunnellut Queenia vaatimattomat 111 kertaa Metallican ollessa toisena (43:lla kuuntelukerralla). Soitetuimmat kappaleet Queenilta ovat Last fm:n mukaan Radio Ga Ga, Bohemian Rhapsody, I Want to Break Free, A Kind of Magic ja Another One Bites the Dust. Queen eroaa aika räikeästikin koko levyn osalta (muutama poikkeus tässäkin) muista lempiyhtyeistäni kuten Metallicasta, Megadethistä, Black Sabbathista, Kissistä, Panterasta jne. ja en tiedä, olenko menossa nyt parempaan vaiko huonompaan suuntaan musiikkimaun osaltani. Seuraavaksi voisin siirtyä yksittäisten levyjen kimppuun, koska olen koukussa Mercuryn jumalaiseen ääneen ja koko Queenin musiikkiin.
Musiikkimaku harvoin lähtee liukumaan huonompaan suuntaan. Automaattisestihan se kehittyy aina mitä enemmän kuuntelee. Ei niitä vanhoja bändejä tarvitse jättää jos uuden bändin ottaa syyniin, sehän siinä onkin. Maku laajenee, pidot paranee ja kaikilla on niin vitun kivaa, jee!
Viime lauantaina, Kalevalanpäivänä eli 28. helmikuuta tuli pitkästä aikaa käytyä keikalla. Suuntana oli tällä kertaa Nosturi, ja tapahtumana Psychotropic Caravan Festival. Pippaloissa esiintyi neljä bändiä; suomalainen tummanpuhuvaa psykedeelimetallia soittava Dark Buddha Rising, saksalainen avaruusrokkibändi Vibravoid, Porin ylpeys Circle ja suomalais-ruotsalais-brittiläinen doom metal -jyrä Lord Vicar. Kun neljä näin erilaista bändiä suljetaan saman katon alle, saattaa kokemuksesta tulla hyvin hämmentävä.
Dark Buddha Rising avasi illan kolmevarttisella setillään. Minulle bändi on tuttu satunnaisista Last.fm-kuunteluista, joten olin hieman jyvällä siitä mitä odottaa saattoi, mutta eipä tuo nyt minuun mitenkään ylenpalttisesti iskenyt. Kyllä se lämppärinä toimi ja loppua kohden paranikin, kun lavalle saapui omituisiin maaleihin sonnustautunut kaveri hyppimään ja rääkymään jotain mikkiin, josta tosin ei saanut mitään selvää, basso- ja kitarajylinän peittäessä sen alleen.
Toisena oli vuorossa sitten Vibravoid, joka olikin varsin positiivinen yllätys. Se näkyi jakaneen mielipiteitä yleisön keskuudessa (mitä satuin muiden keskusteluilta kuulemaan), mutta kyllä porukka ainakin minusta näytti tykänneen paljonkin. (Biisien välissä bändille huudeltiin muun muassa ”du bist so schön!” ja ”anteeksi, voisitteko soittaa lisää, tuo oli eeppistä!”) Bändin kitaristi-laulaja toi olemuksellaan mieleen Ian Curtisin ja Pete Townshendin kummallisen ristetyksen. Vaatteet ja kitara olivat ilmettyä Curtista, mutta kasvonpiirteet ja olemus toivat taas mieleen The Whon kitarasankarin. Musiikillisesti bändi taas muistutti Hawkwindia, lavan reunalla heiluneita tanssityttöjä myöden. Setti taas polkaistiin käyntiin Beatlesin happosinfonialla, Tomorrow Never Knowsilla.
Saksalaisen psykedeelisen tykityksen jälkeen olikin sitten pääesiintyjän vuoro. Circleä tuli nähtyä jo viime kuussa elokuvateatteri Orionissa, kun bändi soitti musiikin Mika Taanilan Pori-elokuvaan. Jo tuo keikka oli ilmiömäinen, mutta tämä kasvoi jo eeppisiin mittoihin. Verhot poistuivat Nosturin lavan edestä, ja sillä sekunnilla kuusihenkiseksi kasvanut porukka (toisessa kitarassa Plain Riden Julius Jääskeläinen ja perkussioissa myös Orionissa soittanut Janne Tuomi) alkoi soittamaan Rakennus ja Triumph –livelevyiltä tuttua Virsi-kappaletta. Tätä seurasi noin viisiminuttinen kaoottinen kilkutteluosuus, jonka aikana Jussi Lehtisalo ja Mika Rättö vuorotellen saarnasivat mikrofoniin jotain käsittämätöntä.
Setti toi mieleen hieman vuoden alussa ilmestyneen, vuoden 2007 Amerikan-kiertueelta WFMU-studiolla nauhoitetun Triumph-tuplavinyylin. Eli välillä rokattiin, välillä taas juututtiin minimalistiseen pianoambientiin. Circlen keikkoihin on vaikea suhtautua tavallisina keikkoina, mieluummin ne näkee surrealistisina performansseina. Rättö siunasi ja suuteli koko bändin, tuli välillä lavan eteen esittämään omituista tai-chi’taan ja vahvistinkaapin takaa ilmestyi apinanaamari.
Valtavaksi hevioopperaksi kasvaneen Murheenkryyni-biisin aikana takanani heilunut paidaton kaveri päätti harrastaa stagedivingia, joka viimeistään oli merkki siitä, että myös yleisö oli hurmoksessa. Jälkeenpäin sain selville, että tämä daivannut tyyppi oli – kukas muukaan kuin Reverend Bizarren legendaarinen basistilaulaja Sami Albert ”Witchfinder” Hynninen! Keikan loppupuolella myös kitaristi Janne Westerlund pääsi lauleskelemaan, ja Rättö istui Korg Triton –syntikkansa ääressä pelottavan maaninen virne naamallaan. Encorena vedettiin minuutin mittainen Panic-levyltä tuttu hc-punk-kohkaus Feed My Rabbit.
Lord Vicaria en sitten ehtinytkään nähdä kuin puolisen biisiä sillä junaan oli ennätettävä, mutta levy tuli hankittua ennen keikkaa. Bändihän on jonkinlainen doomin superbändi, sillä sen nokkamiehenä häärii niin ikään Reverend Bizarressa soittanut kitaristi Kimi ”Peter Vicar” Kärki. Laulajana toimii Saint Vitusissakin aikoinaan vaikuttanut ruotsalainen Christian Lindersson, rummuissa mm. Centurions Ghostissa (minulle tosin tuntematon) soittanut britti Gareth Millsted ja bassossa Jussi Myllykoski. Ennen keikkaa ehdin myös pari sanaa vaihtaa maestro Vicarin kanssa.
Kaikenkaikkiaan ilta oli siis onnistunut, vaikken tuota Lord Vicaria ehtinytkään nähdä. Aika suuri osa muustakin yleisöstä poistui bändin aikana tai ennen sitä, joten sinänsä heidän paikkansa oli vähän epäkiitollinen. Joten Circleä suurin osa oli tullut katsomaan, ja olihan tämä bändin vasta toinen esiintyminen pääkaupungissa kahteen vuoteen. Ja bändi lunasti odotuksensa. Vaikea tätä on etukäteen oikein kenellekään suositella, mutta sen hämmentävä lavaperformanssi tuskin jättää ketään kylmäksi. NWOFHM!
Lehtisalon haastattelu ja pätkää keikalta
Dark Buddha Rising avasi illan kolmevarttisella setillään. Minulle bändi on tuttu satunnaisista Last.fm-kuunteluista, joten olin hieman jyvällä siitä mitä odottaa saattoi, mutta eipä tuo nyt minuun mitenkään ylenpalttisesti iskenyt. Kyllä se lämppärinä toimi ja loppua kohden paranikin, kun lavalle saapui omituisiin maaleihin sonnustautunut kaveri hyppimään ja rääkymään jotain mikkiin, josta tosin ei saanut mitään selvää, basso- ja kitarajylinän peittäessä sen alleen.
Toisena oli vuorossa sitten Vibravoid, joka olikin varsin positiivinen yllätys. Se näkyi jakaneen mielipiteitä yleisön keskuudessa (mitä satuin muiden keskusteluilta kuulemaan), mutta kyllä porukka ainakin minusta näytti tykänneen paljonkin. (Biisien välissä bändille huudeltiin muun muassa ”du bist so schön!” ja ”anteeksi, voisitteko soittaa lisää, tuo oli eeppistä!”) Bändin kitaristi-laulaja toi olemuksellaan mieleen Ian Curtisin ja Pete Townshendin kummallisen ristetyksen. Vaatteet ja kitara olivat ilmettyä Curtista, mutta kasvonpiirteet ja olemus toivat taas mieleen The Whon kitarasankarin. Musiikillisesti bändi taas muistutti Hawkwindia, lavan reunalla heiluneita tanssityttöjä myöden. Setti taas polkaistiin käyntiin Beatlesin happosinfonialla, Tomorrow Never Knowsilla.
Saksalaisen psykedeelisen tykityksen jälkeen olikin sitten pääesiintyjän vuoro. Circleä tuli nähtyä jo viime kuussa elokuvateatteri Orionissa, kun bändi soitti musiikin Mika Taanilan Pori-elokuvaan. Jo tuo keikka oli ilmiömäinen, mutta tämä kasvoi jo eeppisiin mittoihin. Verhot poistuivat Nosturin lavan edestä, ja sillä sekunnilla kuusihenkiseksi kasvanut porukka (toisessa kitarassa Plain Riden Julius Jääskeläinen ja perkussioissa myös Orionissa soittanut Janne Tuomi) alkoi soittamaan Rakennus ja Triumph –livelevyiltä tuttua Virsi-kappaletta. Tätä seurasi noin viisiminuttinen kaoottinen kilkutteluosuus, jonka aikana Jussi Lehtisalo ja Mika Rättö vuorotellen saarnasivat mikrofoniin jotain käsittämätöntä.
Setti toi mieleen hieman vuoden alussa ilmestyneen, vuoden 2007 Amerikan-kiertueelta WFMU-studiolla nauhoitetun Triumph-tuplavinyylin. Eli välillä rokattiin, välillä taas juututtiin minimalistiseen pianoambientiin. Circlen keikkoihin on vaikea suhtautua tavallisina keikkoina, mieluummin ne näkee surrealistisina performansseina. Rättö siunasi ja suuteli koko bändin, tuli välillä lavan eteen esittämään omituista tai-chi’taan ja vahvistinkaapin takaa ilmestyi apinanaamari.
Valtavaksi hevioopperaksi kasvaneen Murheenkryyni-biisin aikana takanani heilunut paidaton kaveri päätti harrastaa stagedivingia, joka viimeistään oli merkki siitä, että myös yleisö oli hurmoksessa. Jälkeenpäin sain selville, että tämä daivannut tyyppi oli – kukas muukaan kuin Reverend Bizarren legendaarinen basistilaulaja Sami Albert ”Witchfinder” Hynninen! Keikan loppupuolella myös kitaristi Janne Westerlund pääsi lauleskelemaan, ja Rättö istui Korg Triton –syntikkansa ääressä pelottavan maaninen virne naamallaan. Encorena vedettiin minuutin mittainen Panic-levyltä tuttu hc-punk-kohkaus Feed My Rabbit.
Lord Vicaria en sitten ehtinytkään nähdä kuin puolisen biisiä sillä junaan oli ennätettävä, mutta levy tuli hankittua ennen keikkaa. Bändihän on jonkinlainen doomin superbändi, sillä sen nokkamiehenä häärii niin ikään Reverend Bizarressa soittanut kitaristi Kimi ”Peter Vicar” Kärki. Laulajana toimii Saint Vitusissakin aikoinaan vaikuttanut ruotsalainen Christian Lindersson, rummuissa mm. Centurions Ghostissa (minulle tosin tuntematon) soittanut britti Gareth Millsted ja bassossa Jussi Myllykoski. Ennen keikkaa ehdin myös pari sanaa vaihtaa maestro Vicarin kanssa.
Kaikenkaikkiaan ilta oli siis onnistunut, vaikken tuota Lord Vicaria ehtinytkään nähdä. Aika suuri osa muustakin yleisöstä poistui bändin aikana tai ennen sitä, joten sinänsä heidän paikkansa oli vähän epäkiitollinen. Joten Circleä suurin osa oli tullut katsomaan, ja olihan tämä bändin vasta toinen esiintyminen pääkaupungissa kahteen vuoteen. Ja bändi lunasti odotuksensa. Vaikea tätä on etukäteen oikein kenellekään suositella, mutta sen hämmentävä lavaperformanssi tuskin jättää ketään kylmäksi. NWOFHM!
Lehtisalon haastattelu ja pätkää keikalta
"Kosonen" kirjoitti:
Ainakin blabbermouthin uutisessa oli häneltä puhetta musiikin tekemisestä ja netissäkin pyörinyt "puheita Filosofem II:sta"
Vai että Filosofem II? Enpä tiedä, itse en lähtisi tuolla nimellä vääntämään levyä, onhan Filosofem kuitenkin nimenomaan uniikki teos, IMO paras Burzumin levy ja paras black metal albumi kautta aikain. Ei jatko-osia sille mielellään, mutta muuten uusi Burzum albumi otetaan mielellään vastaan ja varsinkin jos se on samaan henkeen Filosofemin ja Hvis Lyset Tar Ossin kanssa. Kylmää ja raakaa, mutta ennenkaikkea helvetin tunnelmallista mustaa metallia.
"Mahti Ankka" kirjoitti:"Kosonen" kirjoitti:
Ainakin blabbermouthin uutisessa oli häneltä puhetta musiikin tekemisestä ja netissäkin pyörinyt "puheita Filosofem II:sta"
Vai että Filosofem II? Enpä tiedä, itse en lähtisi tuolla nimellä vääntämään levyä, onhan Filosofem kuitenkin nimenomaan uniikki teos, IMO paras Burzumin levy ja paras black metal albumi kautta aikain. Ei jatko-osia sille mielellään, mutta muuten uusi Burzum albumi otetaan mielellään vastaan ja varsinkin jos se on samaan henkeen Filosofemin ja Hvis Lyset Tar Ossin kanssa. Kylmää ja raakaa, mutta ennenkaikkea h**vetin tunnelmallista mustaa metallia.
Tuo oli lähinnä heitto siihen mitä lukenut netistä kun jotkut puhuvat sellaista, eikä sellaisia pidä ottaa muutakuin huhuina. Tuokin "Filosofem II" viittasi että Varg jatkaisi samantyylisen musiikin parisa eikä tekisi mitään vankilamideilyä.
Ihan jännä juttu tosiaan tuo Vikernesin vapautus. Vähän puun takaa kyllä tuli. Kieltämättä kyllä jossain Blabbermouthissa kommentit olivat enimmäkseen lukukelvottomia (kun ukkoa vaadittiin istumaan sellissään vielä pidempään ja sitten taas tämä toinen ukkoa palvova ääripää), onhan hän nyt sentään tuomionsa kärsinyt kuin kuka tahansa muukin vanki. Luultavasti hän ei tällä kertaa myöskään ajele autolla hampaisiin asti aseistettuna, kuten muutama vuosi sitten. Tätä vetoa en kyllä oikein ikinä tajunnut, ei hepulla kyllä tainnut olla kaikki kotona ainakaan silloin.
Nythän hän on väittänyt muuttavansa johonkin maatilalle, jossa sitten asustelisi perheensä kanssa kadoten samalla julkisuudesta. Nuo Filosofem-huhut sun muut lienevät vain fanien villejä kuvitelmia, eihän Varg kai koskaan ole suoranaisesti missään sanonut, minkälaista musiikkia hän tulee tulevaisuudessa tekemään. Kirjoja hän on sanonut kirjoittavansa ainakin salanimellä. Saa nähdä sitten senkin, millä tavalla hänen maailmankatsomuksensa on muuttunut, koska onhan se kyllä edelleen vähintäänkin kyseenalainen, vaikka kyllä hänellä joskus ihan fiksujakin näkemyksiä on. Mutta ihan mielenkiintoista tätä on seurata, jos tässä siis on mitään seurattavaa enää, siis mikäli hän tosiaan väittää katoavansa julkisuudesta. Koska tuskin Varg nyt sentään naistenlehtiin uutta kotitaloaan rupeaa esittelemään.
Nythän hän on väittänyt muuttavansa johonkin maatilalle, jossa sitten asustelisi perheensä kanssa kadoten samalla julkisuudesta. Nuo Filosofem-huhut sun muut lienevät vain fanien villejä kuvitelmia, eihän Varg kai koskaan ole suoranaisesti missään sanonut, minkälaista musiikkia hän tulee tulevaisuudessa tekemään. Kirjoja hän on sanonut kirjoittavansa ainakin salanimellä. Saa nähdä sitten senkin, millä tavalla hänen maailmankatsomuksensa on muuttunut, koska onhan se kyllä edelleen vähintäänkin kyseenalainen, vaikka kyllä hänellä joskus ihan fiksujakin näkemyksiä on. Mutta ihan mielenkiintoista tätä on seurata, jos tässä siis on mitään seurattavaa enää, siis mikäli hän tosiaan väittää katoavansa julkisuudesta. Koska tuskin Varg nyt sentään naistenlehtiin uutta kotitaloaan rupeaa esittelemään.
Sainpa katsotuksi tuossa tovi sitten mainion musiikkidokumentin nimeltään Such Hawks Such Hounds - Scenes From the American Hard Rock Underground . Leffassa käsiteltiin 70-luvun alusta näihin päiviin asti Jenkkilän raskaan rockin skeneä lähtien 30 vuoden takaisista kulttistatuksen omaavista hapokkaista hard rockaajista, siirtyen kasarin ja ysärin stoner/doom/desert -kuvioiden syntyyn ja luonnollisesti 2000-luvun meininkiin. Suurimmassa roolissa dokkarissa olivat Pentagram, Kyuss, Scott Weinrich lukuisine projekteineen, Sleep, OM, Melvins etc. suurimmat nimet.
Haastateltavina olivat kaikki em. bändien keskeisimmät heepot(pl. Homme) ja dokkari tosiaan valotti mukavasti kokonaiskuvana kuinka tuo nykyisin stoner/doom/mikälie -suuntauksena tunnettu rockin alakulttuuri on USA:ssa kehittynyt. Hienoa oli myös nähdä että Wino Weinrich on saanut elämänsä raiteille: vaimo, perhe ja talo etc. Vuosikymmen sitten ukkohan muistaakseni vaelteli kodittomana heroinistina.
Suosittelen katsomaan tämän vajaan puolitoistatuntisen, mikäli kyseinen tyylisuunta kiinnostaa.
PS. Mielenkiintoista keskustelua myös koko stoner-rock -nimityksen synnystä ja tarpeellisuudesta.
Haastateltavina olivat kaikki em. bändien keskeisimmät heepot(pl. Homme) ja dokkari tosiaan valotti mukavasti kokonaiskuvana kuinka tuo nykyisin stoner/doom/mikälie -suuntauksena tunnettu rockin alakulttuuri on USA:ssa kehittynyt. Hienoa oli myös nähdä että Wino Weinrich on saanut elämänsä raiteille: vaimo, perhe ja talo etc. Vuosikymmen sitten ukkohan muistaakseni vaelteli kodittomana heroinistina.
Suosittelen katsomaan tämän vajaan puolitoistatuntisen, mikäli kyseinen tyylisuunta kiinnostaa.
PS. Mielenkiintoista keskustelua myös koko stoner-rock -nimityksen synnystä ja tarpeellisuudesta.
Ismo/Teho -duo todisti eilen että kokonaisvaltaisen, ison ja hienon saundin ja keikan saamiseen ei tarvita kuin kaksi henkilöä kun kyseessä on kaksi äärimmäisen osaavaa muusikkoa.
Intensiivinen keikka, jonka tähtenä ainakin itselleni oli Teho Majamäki saundinsa kera. Siis, eihän herran saundi pääse levyllä ollenkaan oikeuksiinsa. Keikalla se oli suoraan sanottuna vitun iso, siis ihan Bonham-luokkaa eli kerrostalon kokoinen.
Ismon vetreys ja itsensä peliin laittaminen on myös ihailtavaa, herra lähestyy 50 ikävuotta, mutta vetää shownsa edelleen energisesti nappiin. Soisi monen lähemmäs 30 vuotta nuoremman kollin ottavan mallia.
Setti oli sitä mitä sopikin olettaa eli biisejä Ismon pitkän uran varrelta ja Teholla-levyltä myös kourallinen. Pari uuttakin biisiviritelmää sieltä tuli ja ihan kivasti soljuivat setin seassa, ei nyt mitään riemunkiljahduksia mutta eipä niitä voine odottaakaan siinä vaiheessa. Keskeneräisiä teoksia, niitäpä niitä.
Setin kohokohta oli Kuka teki huorin, joka yltyi lähestyi maaniseen kraut-psykedelia -rytmiin ja ei meinannut päästää otteestaan. Muutenkin Jakin henki oli vahvasti keikalla läsnä, tästä yhtenä haittailmiönä oli se että keikan intensiivinen rytmiin perustuva esitystapa tuppaa imemään antautuvasta kuulijasta energiat pois eikä siihen auta suuri alkoholin kulutuskaan keikan aikana. Tästä johtuen encoren seurasin suosiolla taaempaa, istuen, kahvivodka-sekamelskaa litkien. Mutta joo, ihan kiva keikka. Rahaa meni taas köyhältä perkele.
High on Fire - Blessed Black Wings
Matt Pike laittoi kolmannella HoF-levyllä isomman Motörhead/Celtic Frost -vaihteen silmään ja jätti Sleepin lungeillut taakseen. Siitä en tiedä onko tämä suunnanvaihdos parempi juttu musiikillisesti, mutta ainakin osoittaa herran haluavan jotain uutta, mikä on aina hyvä juttu. Lieneekö vaihtaneen dullan kokaiiniin kun thrash/punk-maiset rypistykset ja vauhtiajot värittävät bändin tuoreempaa saundia niin vahvasti. Stoner-thrashia kuten joku hassusti totesi. Ja kyllä likaiset ja ärhäkät riffit ja rytmitykset auttavat taistelussa sielun demoneita ja lähestyvää krapulan kurimusta vastaan.
Intensiivinen keikka, jonka tähtenä ainakin itselleni oli Teho Majamäki saundinsa kera. Siis, eihän herran saundi pääse levyllä ollenkaan oikeuksiinsa. Keikalla se oli suoraan sanottuna vitun iso, siis ihan Bonham-luokkaa eli kerrostalon kokoinen.
Ismon vetreys ja itsensä peliin laittaminen on myös ihailtavaa, herra lähestyy 50 ikävuotta, mutta vetää shownsa edelleen energisesti nappiin. Soisi monen lähemmäs 30 vuotta nuoremman kollin ottavan mallia.
Setti oli sitä mitä sopikin olettaa eli biisejä Ismon pitkän uran varrelta ja Teholla-levyltä myös kourallinen. Pari uuttakin biisiviritelmää sieltä tuli ja ihan kivasti soljuivat setin seassa, ei nyt mitään riemunkiljahduksia mutta eipä niitä voine odottaakaan siinä vaiheessa. Keskeneräisiä teoksia, niitäpä niitä.
Setin kohokohta oli Kuka teki huorin, joka yltyi lähestyi maaniseen kraut-psykedelia -rytmiin ja ei meinannut päästää otteestaan. Muutenkin Jakin henki oli vahvasti keikalla läsnä, tästä yhtenä haittailmiönä oli se että keikan intensiivinen rytmiin perustuva esitystapa tuppaa imemään antautuvasta kuulijasta energiat pois eikä siihen auta suuri alkoholin kulutuskaan keikan aikana. Tästä johtuen encoren seurasin suosiolla taaempaa, istuen, kahvivodka-sekamelskaa litkien. Mutta joo, ihan kiva keikka. Rahaa meni taas köyhältä perkele.
High on Fire - Blessed Black Wings
Matt Pike laittoi kolmannella HoF-levyllä isomman Motörhead/Celtic Frost -vaihteen silmään ja jätti Sleepin lungeillut taakseen. Siitä en tiedä onko tämä suunnanvaihdos parempi juttu musiikillisesti, mutta ainakin osoittaa herran haluavan jotain uutta, mikä on aina hyvä juttu. Lieneekö vaihtaneen dullan kokaiiniin kun thrash/punk-maiset rypistykset ja vauhtiajot värittävät bändin tuoreempaa saundia niin vahvasti. Stoner-thrashia kuten joku hassusti totesi. Ja kyllä likaiset ja ärhäkät riffit ja rytmitykset auttavat taistelussa sielun demoneita ja lähestyvää krapulan kurimusta vastaan.
Ismo/Teho -duo todisti eilen että kokonaisvaltaisen, ison ja hienon saundin ja keikan saamiseen ei tarvita kuin kaksi henkilöä kun kyseessä on kaksi äärimmäisen osaavaa muusikkoa.
Intensiivinen keikka, jonka tähtenä ainakin itselleni oli Teho Majamäki saundinsa kera. Siis, eihän herran saundi pääse levyllä ollenkaan oikeuksiinsa. Keikalla se oli suoraan sanottuna v***n iso, siis ihan Bonham-luokkaa eli kerrostalon kokoinen.
Ismon vetreys ja itsensä peliin laittaminen on myös ihailtavaa, herra lähestyy 50 ikävuotta, mutta vetää shownsa edelleen energisesti nappiin. Soisi monen lähemmäs 30 vuotta nuoremman kollin ottavan mallia.
Setti oli sitä mitä sopikin olettaa eli biisejä Ismon pitkän uran varrelta ja Teholla-levyltä myös kourallinen. Pari uuttakin biisiviritelmää sieltä tuli ja ihan kivasti soljuivat setin seassa, ei nyt mitään riemunkiljahduksia mutta eipä niitä voine odottaakaan siinä vaiheessa. Keskeneräisiä teoksia, niitäpä niitä.
Setin kohokohta oli Kuka teki huorin, joka yltyi lähestyi maaniseen kraut-psykedelia -rytmiin ja ei meinannut päästää otteestaan. Muutenkin Jakin henki oli vahvasti keikalla läsnä, tästä yhtenä haittailmiönä oli se että keikan intensiivinen rytmiin perustuva esitystapa tuppaa imemään antautuvasta kuulijasta energiat pois eikä siihen auta suuri alkoholin kulutuskaan keikan aikana. Tästä johtuen encoren seurasin suosiolla taaempaa, istuen, kahvivodka-sekamelskaa litkien. Mutta joo, ihan kiva keikka. Rahaa meni taas köyhältä p****le.
On helpompiakin tapoja sanoa että keikka oli hyvä.
EDIT: Shit, 100 sivua täyteen.
Helpompaa on myös istua kotisohvalla ja syödä suklaamoussea ja juoda pirtelöä ja antaa perseen levitä. Mutta kun kaikkea ei pidä aina tehdä helpoimman kautta. Ihan vinkkinä.
On olemassa myös helpompia tapoja sanoa, että peli on hyvä. Siis vertauksena pelitopicin raamatunmittaisiin hehkutusteksteihisi.
Itsehän olin katsomassa humppaa Virgin Oil Co.ssa tässä viikko sitten. Vihdoin pääsin neljän vuoden odotuksen jälkeen katsomaan tätä suorastaan myyttisen livemaineen omaavaa porukkaa, eli Eläkeläisiä siis. Ja vaikeahan tuota on oikein mihinkään verrata, kyllä se liveheiluminen on täysin omaa luokkaansa. Onni Waris heitteli urkujaan, Lassi Kinnunen heilui hanurinsa kanssa välillä ympäri lavaa ja Humppava Jeesus -biisin aikana Petteri Halonen ja Onni Waris jakoivat ehtoollisen, eli siis viinaa eturivin väelle. Vaikka itselleni, jopa tässäkin tapauksessa, musiikin kuuntelu oli viinanjuontia tärkeämpi asia, pääsin kyllä tunnelmaan hyvin kiinni. Eturivissä olin alkukeikasta, mutta kun sellaiset satakiloiset jässikät rynnivät kerta toisensa jälkeen päälle, pidin viisaana siirtyä puolessavälissä takavasemmalle. Soundit olivat itse asiassa vähän taaempana jopa paremmat, Virgin Oil kun on tunnettu surkeasta akustiikastaan.
Biisivalinnat kattoivat materiaalia hyvin pitkälti kaikilta levyiltä. Uusimmalta, Humppa united -äänitteeltä ei kuultukaan kuin kolmisen kappaletta, joten pääpaino oli vanhemmissa humpissa. Ja kyllähän sieltä mainioita humppia tulikin, muun muassa omiin suosikkeihin kuuluvat Humppakonehumppa, Hapankaalihumppa, Humppaan itsekseni, Päivätanssit ja päätöksenä kuultu Kiitokset humpasta. Mukaan tarttui myös aina yhtä ikonista Poroa kantava virallinen humppapaita.
Itsehän olin katsomassa humppaa Virgin Oil Co.ssa tässä viikko sitten. Vihdoin pääsin neljän vuoden odotuksen jälkeen katsomaan tätä suorastaan myyttisen livemaineen omaavaa porukkaa, eli Eläkeläisiä siis. Ja vaikeahan tuota on oikein mihinkään verrata, kyllä se liveheiluminen on täysin omaa luokkaansa. Onni Waris heitteli urkujaan, Lassi Kinnunen heilui hanurinsa kanssa välillä ympäri lavaa ja Humppava Jeesus -biisin aikana Petteri Halonen ja Onni Waris jakoivat ehtoollisen, eli siis viinaa eturivin väelle. Vaikka itselleni, jopa tässäkin tapauksessa, musiikin kuuntelu oli viinanjuontia tärkeämpi asia, pääsin kyllä tunnelmaan hyvin kiinni. Eturivissä olin alkukeikasta, mutta kun sellaiset satakiloiset jässikät rynnivät kerta toisensa jälkeen päälle, pidin viisaana siirtyä puolessavälissä takavasemmalle. Soundit olivat itse asiassa vähän taaempana jopa paremmat, Virgin Oil kun on tunnettu surkeasta akustiikastaan.
Biisivalinnat kattoivat materiaalia hyvin pitkälti kaikilta levyiltä. Uusimmalta, Humppa united -äänitteeltä ei kuultukaan kuin kolmisen kappaletta, joten pääpaino oli vanhemmissa humpissa. Ja kyllähän sieltä mainioita humppia tulikin, muun muassa omiin suosikkeihin kuuluvat Humppakonehumppa, Hapankaalihumppa, Humppaan itsekseni, Päivätanssit ja päätöksenä kuultu Kiitokset humpasta. Mukaan tarttui myös aina yhtä ikonista Poroa kantava virallinen humppapaita.
Ei päivää ilman vahinkoa, eikä iltaa ilman Elän humpalla. Näin sitä luuli ennen viime lauantaita, jolloin muutama yleisön jäsen tuntui sitä kappaletta erityisesti odottavan, mutta juuri sopivasti silloin bändin setistä se puuttui.
Kävinpä siis kahdella Eläkeläisten Maistelutoverit - Band of Pultsars -kiertueen keikalla eli Tampereella 18.3. ja Lahdessa 28.3. Kahdella lähinnä siksi koska Tampereen keikasta oli puoliksi sovittu etukäteen kun oli toinenkin syy mennä Tampereelle ja Lahden keikalle piti mennä tietysti koska tulivat tänne ensimmäisen kerran 11 vuoteen. Melkein lähdin vielä tuolle Helsingin keikalle missä Kumioravakin oli. Helsingin reissun syynä olisi tosin ollut Tavastialla vai oliko se Semifinalissa Stupidon juhlissa soittanut J.M.K.E. (ja toki siellä esiintyneet Kumikameli ja Eläkeläisetkin), mutta olisin kyllä halunnut nähdä samana iltana Eläkeläisten toisenkin keikan. En vaan jaksanut pelätä sitä että J.M.K.E. ja Eläkeläisten toinen keikka menisivät päällekkäin, joten jätin koko jutun väliin.
Eläkeläisten keikkakunto oli tietysti yhtä mahtava kuin ennenkin, vaikka viimeisin albumi oli aika mitäänsanomaton. Oli tosin hyvä oppia, että keikkojen parhaudesta aika suuri osa on kiinni yleisöstäkin. Parhaiksi näkemikseni keikoiksi lasken edelleen kaksi Tavastian ja yhden Nosturin keikan. Niiden kaaos ja hurmos oli monta astetta muita kovempaa. Jatkossa siis koitan suunnata aina Helsinkiin etenkin jos eivät Lahteen tule. Viimeistään syksyllä on pakko nähdä heidät taas kun sen verran mukavaa oli. Ei yllä mikään muu bändi vastaavaan.
Tampereella Yo-talolla oli kuitenkin omalla tavallaan mielenkiintoinen tunnelma. Ennen oma sijainti on aina vaihdellut letkajenkan mukana, mutta tällä kertaa tuli oltua koko ajan 50 sentin päässä Onni Variksen uruista. Paikka oli aika pieni, joten tunnelma oli kotoisampi ja intiimimpi. Siinä mielessä ihan mukavaa vaihtelua, etenkin kun Onni oli parasta seurattavaa soittokunnon laskiessa rajusti etenkin keikan loppupuolella. Soitto oli loppupuolella epämääräistä koskettimien läpsimistä ja hakkaamista, joten tietenkin juuri sillä keikalla hänen urut soivat turhan lujaa, mistä äänimiehellekin huomauteltiin, eikä ratkaisua meinannut löytyä.
Lahdessa keikka oli Sibeliustalon Finlandia-klubilla eli tunnelman käänteiskehdossa. Koska Eläkeläisten yleisö koostuu etenkin täysikäisistä alkoholin nautiskelijoista ja Finlandia-klubilla alkoholin nauttiminen rajoitetaan salin takaosaan, pelotti että tunnelma on huono kun eteen kuitenkin haluan. Pahin pelko ei onneksi toteutunut kun ihan edessä oli onneksi hyvä tunnelma. Missään muualla ei kyllä pääse lähes eturiviin tunkeutumatta väkisin muiden ohi. Kaikesta huolimatta keikka oli varsin mainio ja varmaan mukavin tuossa paikassa. Vihaan humppaa ja Laakista humppa ovat aina omia suosikkejani livenä, mutta tällä kertaa suurin kohokohta oli ensimmäistä kertaa livenä kuultu Humppamalli (Kraftwerkin loistava Das Model), jota ei suomenkielisenä miltään albumiltakaan löydy. Sitä olin odottanut kovasti siitä lähtien kun Youtubesta näin biisin Saksan keikalta. Humpataanko Saksassa eli Heil Humppa oli toinen mahtavuus, jonka olen livenä kuullut korkeintaan kerran.
Pitääpä vielä suositella katsottavaksi asiasta kiinnostuneille pätkiä viime syksyltä Pahojen Agentien, Kumikamelin ja Eläkeläisten keikalta. Kahden ensimmäisen esiintymisestä löytyy videoita nimittäin Youtubesta. Pahat Agentit ei kyllä noissa videoissa toimi niin hyvin kuin oikeasti. Itsekin näyn muutamaan kertaan noilla videoilla, mutta onneksi riittävän epäselvästi.
Pahat Agentit: Osa 1 & osa 2
Kumikameli: Osa 1 & osa 2
Pitää myös kehua Eläkeläisten uutta Ukki, mitä oli jenkka -ep:tä, joka osoittaa, että uusi materiaalikin voi olla hyvää kun coveroitavat biisit ovat lähinnä vanhaa suomipunkia nykypäivän mitäänsanomattomien hittien ja muunlaisten käänteishittien sijaan.
Kävinpä siis kahdella Eläkeläisten Maistelutoverit - Band of Pultsars -kiertueen keikalla eli Tampereella 18.3. ja Lahdessa 28.3. Kahdella lähinnä siksi koska Tampereen keikasta oli puoliksi sovittu etukäteen kun oli toinenkin syy mennä Tampereelle ja Lahden keikalle piti mennä tietysti koska tulivat tänne ensimmäisen kerran 11 vuoteen. Melkein lähdin vielä tuolle Helsingin keikalle missä Kumioravakin oli. Helsingin reissun syynä olisi tosin ollut Tavastialla vai oliko se Semifinalissa Stupidon juhlissa soittanut J.M.K.E. (ja toki siellä esiintyneet Kumikameli ja Eläkeläisetkin), mutta olisin kyllä halunnut nähdä samana iltana Eläkeläisten toisenkin keikan. En vaan jaksanut pelätä sitä että J.M.K.E. ja Eläkeläisten toinen keikka menisivät päällekkäin, joten jätin koko jutun väliin.
Eläkeläisten keikkakunto oli tietysti yhtä mahtava kuin ennenkin, vaikka viimeisin albumi oli aika mitäänsanomaton. Oli tosin hyvä oppia, että keikkojen parhaudesta aika suuri osa on kiinni yleisöstäkin. Parhaiksi näkemikseni keikoiksi lasken edelleen kaksi Tavastian ja yhden Nosturin keikan. Niiden kaaos ja hurmos oli monta astetta muita kovempaa. Jatkossa siis koitan suunnata aina Helsinkiin etenkin jos eivät Lahteen tule. Viimeistään syksyllä on pakko nähdä heidät taas kun sen verran mukavaa oli. Ei yllä mikään muu bändi vastaavaan.
Tampereella Yo-talolla oli kuitenkin omalla tavallaan mielenkiintoinen tunnelma. Ennen oma sijainti on aina vaihdellut letkajenkan mukana, mutta tällä kertaa tuli oltua koko ajan 50 sentin päässä Onni Variksen uruista. Paikka oli aika pieni, joten tunnelma oli kotoisampi ja intiimimpi. Siinä mielessä ihan mukavaa vaihtelua, etenkin kun Onni oli parasta seurattavaa soittokunnon laskiessa rajusti etenkin keikan loppupuolella. Soitto oli loppupuolella epämääräistä koskettimien läpsimistä ja hakkaamista, joten tietenkin juuri sillä keikalla hänen urut soivat turhan lujaa, mistä äänimiehellekin huomauteltiin, eikä ratkaisua meinannut löytyä.
Lahdessa keikka oli Sibeliustalon Finlandia-klubilla eli tunnelman käänteiskehdossa. Koska Eläkeläisten yleisö koostuu etenkin täysikäisistä alkoholin nautiskelijoista ja Finlandia-klubilla alkoholin nauttiminen rajoitetaan salin takaosaan, pelotti että tunnelma on huono kun eteen kuitenkin haluan. Pahin pelko ei onneksi toteutunut kun ihan edessä oli onneksi hyvä tunnelma. Missään muualla ei kyllä pääse lähes eturiviin tunkeutumatta väkisin muiden ohi. Kaikesta huolimatta keikka oli varsin mainio ja varmaan mukavin tuossa paikassa. Vihaan humppaa ja Laakista humppa ovat aina omia suosikkejani livenä, mutta tällä kertaa suurin kohokohta oli ensimmäistä kertaa livenä kuultu Humppamalli (Kraftwerkin loistava Das Model), jota ei suomenkielisenä miltään albumiltakaan löydy. Sitä olin odottanut kovasti siitä lähtien kun Youtubesta näin biisin Saksan keikalta. Humpataanko Saksassa eli Heil Humppa oli toinen mahtavuus, jonka olen livenä kuullut korkeintaan kerran.
Pitääpä vielä suositella katsottavaksi asiasta kiinnostuneille pätkiä viime syksyltä Pahojen Agentien, Kumikamelin ja Eläkeläisten keikalta. Kahden ensimmäisen esiintymisestä löytyy videoita nimittäin Youtubesta. Pahat Agentit ei kyllä noissa videoissa toimi niin hyvin kuin oikeasti. Itsekin näyn muutamaan kertaan noilla videoilla, mutta onneksi riittävän epäselvästi.
Pahat Agentit: Osa 1 & osa 2
Kumikameli: Osa 1 & osa 2
Pitää myös kehua Eläkeläisten uutta Ukki, mitä oli jenkka -ep:tä, joka osoittaa, että uusi materiaalikin voi olla hyvää kun coveroitavat biisit ovat lähinnä vanhaa suomipunkia nykypäivän mitäänsanomattomien hittien ja muunlaisten käänteishittien sijaan.
Nonniin, Lemin rytmi- ja tanssiorkesteri Stam1na julkaisee 6.5 DVD:n. Ja ennakkonäytös tilaisuus järjestetään, missäpäs muuallakaan kuin, Lutakossa Mokoman keikalla 25.4. Pikkusen meinaan olla täpinöissäni. Ja on muuten kattava dvd, dvd:llä tosiaankin on ne 13 vuotta, mitä tämä bändi on kulkenut. Hauskoiltahan nuo alkuvuosien Kake, Pexi ja Hyrde näyttävät. =DD
"Imperiumi.net" kirjoitti:
Yhdentoista vuoden jälkeen yhteen palannut FAITH NO MORE esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa keskiviikkona 24. kesäkuuta. Finnish Metal Eventsin ja Live Nation Finlandin yhteistuotantona toteutettavan konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 20. huhtikuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa.
Kalifornian Bay Arealta lähtöisin oleva, 90-luvun tärkeimpiin suunnannäyttäjiin lukeutuva Faith No More nähdään esiintymislavoilla ensi kertaa sitten vuoden 1998, jolloin bändin jäsenet päättivät keskittyä henkilökohtaisiin projekteihinsa. Yhtyeen johtohahmo Mike Patton nähtiin mm. viime kesänä Mondo Cane -yhtyeensä kanssa Suomessakin. Faith No Moren nykyiseen kokoonpanoon kuuluu Pattonin lisäksi basisti Billy Gould, rumpali Mike Bordin, kosketinsoittaja Roddy Bottum ja kitaristi Jon Hudson. Paluukiertueellaan yhtye esiintyy Kaisaniemen lisäksi Euroopan suurimmilla rockfestivaaleilla. Faith No Moren Kaisaniemen konsertin lämmittelijät julkistetaan myöhemmin.
Faith No Moren uran tärkeimpiä albumeita ovat vuoden 1989 ”The Real Thing” ja vuoden 1992 ”Angel Dust”, joka sisältää jo klassikoiksi nousseet hitit ”Midlife Crisis”, ”A Small Victory” ja ”Easy”. Vuoden 1995 ”King For A Day… Fool For A Lifetime” -menestysalbumilta laajaa radiosoittoa saivat mm. ”Digging The Grave” ja ”Evidence” -kappaleet. Yhtyeen viimeisin studioalbumi on vuonna 1997 julkaistu ”Album Of The Year”.
KONSERTTI
Ke 24.6.2009 Helsinki, Kaisaniemen puisto
Portit auki klo 16.30
LIPUT
Myyntiin ma 20.4.2009 klo 9.
59 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (0,98 euroa/min+pvm) ja netistähttp://www.tiketti.fi sekä Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,83 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (5,99 euroa/puhelu + pvm) sekä netistä http://www.lippupalvelu.fi
Ylemmät voimat ovat puuttuneet peliin, sain kuin lahjana maanantain vapaaksi töistä. Ja ei muutakuin kello herättämään aamulla ja kärppänä lippuja kärkkymään heti paikalla, ettei vain mene ohi. Menekkiä kun luulisi ainakin olevan...
Progressive Nation 2009 @ Helsingin Jäähalli, here I come!
Kentälle siis Dream Theateria menossa katsomaan, onkos muita tulossa?
Kentälle siis Dream Theateria menossa katsomaan, onkos muita tulossa?
Eikö siitä kuolleesta Sentenced kitaristista oikeasti löydy mitään muuta kuvaa kun jonkun ladon edessä otettu poseeraus kaljapullo kädessä ja kulahtanut Montreal Canadiens -lippis päässä. Huonoa mainosta Habsille.
"Jack DiBiase" kirjoitti:
Eikö siitä kuolleesta Sentenced kitaristista oikeasti löydy mitään muuta kuvaa kun jonkun ladon edessä otettu poseeraus kaljapullo kädessä ja kulahtanut Montreal Canadiens -lippis päässä. Huonoa mainosta Habsille.
Tuossa nyt vaikka yksi.
Noniin, nyt on Spiritus Mortiksen uusi levy MySpacessa kuunneltavana. Ja voi pojat, mitä tässä nyt muutaman biisin jo kuullut niin onpahan tavaraa! Hynninen alias Witchfinder vetää vokaalit erinomaisesti, kuulostaen nimenomaan Mortiksen tyyliseltä eikä Reverend Bizarren. Näyttäisi doomin saralta tulevan tänä vuonna kovia kiekkoja, pitää ehdottomasti heti ostaa kun myyntiin tulee tämä lätty.
http://www.myspace.com/spiritusmortis
http://www.myspace.com/spiritusmortis
"Mahti Ankka" kirjoitti:
Noniin, nyt on Spiritus Mortiksen uusi levy MySpacessa kuunneltavana. Ja voi pojat, mitä tässä nyt muutaman biisin jo kuullut niin onpahan tavaraa! Hynninen alias Witchfinder vetää vokaalit erinomaisesti, kuulostaen nimenomaan Mortiksen tyyliseltä eikä Reverend Bizarren. Näyttäisi doomin saralta tulevan tänä vuonna kovia kiekkoja, pitää ehdottomasti heti ostaa kun myyntiin tulee tämä lätty.
http://www.myspace.com/spiritusmortis
Tullut tuota levyä tässä parin päivän aikana kuunneltua useita kertoja ja pakko sanoa että loistolevy. Ei kyllä osaa sanoa meneekö s/t:n tai Fallenin ohi, mutta tässä on sellaista omaa juttua mitä ei niistä löydy. Toisaalta tästä myös puuttuu sellaisia asioita mitä kahdesta ekasta ei löydy. Huomenna sitten tulee mentyä firebox festiin tsekkaamaan livenä.
SATAN SENDING DEMONS
Vuoden paras levy on tällä hetkellä Beheritin Engram, mutta ei taida tuo SM:n uusin kauas jäävän. Death is Glory...Now on paras julkaisu.
Ai sinäkin tulossa Fireboxiin, ite pitäisi molempina päivinä mennä myös. Tänään ei voi missata Rotten Soundia, Swallow The Sunia ja Sotajumalaa. Huomenna olisi sitten lähinnä Katatonia ja Spiritus Mortis mitkä kiehtoisivat.
Beherittiä on kyllä kilvan kehuttu, voisi olla nyt se oikea hetki tutustua tuohon yhtyeeseen.
Beherittiä on kyllä kilvan kehuttu, voisi olla nyt se oikea hetki tutustua tuohon yhtyeeseen.
"Mahti Ankka" kirjoitti:
Noniin, nyt on Spiritus Mortiksen uusi levy MySpacessa kuunneltavana. Ja voi pojat, mitä tässä nyt muutaman biisin jo kuullut niin onpahan tavaraa! Hynninen alias Witchfinder vetää vokaalit erinomaisesti, kuulostaen nimenomaan Mortiksen tyyliseltä eikä Reverend Bizarren. Näyttäisi doomin saralta tulevan tänä vuonna kovia kiekkoja, pitää ehdottomasti heti ostaa kun myyntiin tulee tämä lätty.
http://www.myspace.com/spiritusmortis
Uusi tuttavuus tämä. Aika mielenkiintoinen oikeastaan. Biisit kantavat ja soitto pelaa. Laulajakin toimii vaikka ei erityisen persoonallinen olekaan ääneltään, mutta voimakkaasti ääntä tulee ulos, mitä arvostan. Oikeastaan koko bändi kuulostaa hieman Sabatonilta, mutta biisit tosin ovat ehkä hivenen raskaampia sekä synkempiä kuin Sabatonilla. Soundimaailma kyllä ansaitsisi parantamista rutkasti: laulu on liikaa pinnalla, kitarat kuulostavat liian tavallisilta sekä rytmiryhmä on tylsänkuuloinen. Tarkoitan siis, että aika lailla varman päälle tehtyä musiikkia, joka toimii sellaisenaan mainiosti, mutta ei muuten nouse erikoisasemaan.
Spiritusta en kuunnellut, mutta jotenkin huvittavaa että lähdet vertaamaan doomia Sabatonin kaltaiseen powermetal-kohkaukseen. Ei siinä mitään, tyylinsä kullakin, mutta jos lähtökohtaisesti on pakko verrata kaikkea Maidenin/powermetalin kautta, niin aika ankeata. Tosin, eipä ole minulta pois taaskaan.
"Genghis Khan" kirjoitti:
Spiritusta en kuunnellut, mutta jotenkin huvittavaa että lähdet vertaamaan doomia Sabatonin kaltaiseen powermetal-kohkaukseen. Ei siinä mitään, tyylinsä kullakin, mutta jos lähtökohtaisesti on pakko verrata kaikkea Maidenin/powermetalin kautta, niin aika ankeata. Tosin, eipä ole minulta pois taaskaan.
Sabatonin laulajalta kuulostaa omaan korvaan. Tarkoitan, että sillä Spirituksen laulajalla on aika jyhkeä ja matalankuuloinen lauluääni niin kuin Sabatonin vokalistillakin. En silti sanoisi Sabatonia ihan 100 % power metaliksi, sillä laulaja vetää aika matalalta verrattuna esimerkiksi saksan power metal -bändeihin, joita pidän oikeaoppisina power metal -yhtyeinä. Nopea soitto on kyllä poweria ja melodisuus, mutta laulu ei siis niinkään. Aika raskaita bändejä kanssa molemmat, mutta Spiritus on hivenen synkempi soundeiltaan.
Spiritus on tunnelmaltaan ja tyyliltään ihan erilainen bändi, jos Spiritusta lähdetään vertaamaan niin se pitää tehdä Black Sabbathin, Candlemassin ja Saint Vituksen kaltaisiin yhtyeisiin. Doom on doomia ja SM tekee sitä nykyään varsinkin erittäin hienosti. Ja Albertin...öh, siis Hynnisen vokaaleja ei kertakaikkiaan voi moittia. Kaikki laulajat saisivat häneltä ottaa oppia miten lauletaan tunteella, karisma on miehellä valtava.
Pakko on muuten hehkuttaa Seinäjoen Firebox tapahtumaa, oli viikonloppu erittäin onnistunut. Perjantaina mentiin kaverin isosiskon kämpille ja tänään tultiin, kaksi päivää siis rymyttiin seinäjoella. 35 euron lippuhintaan saimme paljon enemmän irti. Perjantaina saavuimme paikalle ja Sotajumala oli jo vetänyt muutaman biisin verran keikkaansa. Fiilis pääsi heti alussa korkeisiin lukemiin, kun muutaman minuutin jälkeen tulostamme Mynni otti yleisön haltuunsa ja käski tekemään wall of deathin. Ja siinähän sitten mentiin ja meininki jatkui villillä pitillä. Very nice. Keikka oli helvetin hyvä, varsin erinomainen aloitus koko tapahtumalle. Tämän jälkeen soitti Australialainen The Eternal, joka osoittautui varsin tylsäksi bändiksi ja tällä välin saikin alkoholia tankattua mukavasti kehoon. Sitä tarvittiin, Rotten Sound oli nimittäin vuorossa seuraavaksi. Aluksi olimme kaljapuolella katsomassa kun juomat oli vielä kesken, mutta sitten siirryimme itse lavan edustalle. Pitti oli jälleen kerran hurja, kuten odottaa saattaa Rotiskan kaltaiselta bändiltä. On muuten ihan mielipuolinen basisti Rottenilla, piti oikein silmät suurina seurata hänen työskentelyään lavalla. Aivan tajuton. Rottenin keikka vei voimia ja tämän jälkeen piti jälleen alkoholia litkiä. Oikeastaan viimeinen bändi mitä katsoin perjantaina oli luonnollisesti Swallow The Sun ja oli kyllä sisäoloissa paljon toimivampi kuin toissa vuonna Nummirockin auringon paahteessa. Synkkää ja kaunista death/doomia tarjoiltiin yllin kyllin, olen vain hiukan pettynyt kun Doomed To Walk The Earthia ei soitettu. Siinä vaiheessa olisin varmasti vaipunut johonkin depressiiviseen psykedeliaan. Mutta keikka oli erinomainen päätös perjantaille, todella kovassa kunnossa pojat.
Lauantai meni aluksi ihan heräillessä päivään, vasta siinä kolmen maissa alettiin juomaan alkoholivirkisteitä. Sauna päälle, hyvää musiikkia soimaan ja nousuhumala alle, täydellinen aloitus illalle. Harmi että lähtö yllättäen taas vähän viivästyi ja yksi kappale taisi mennä Spiritus Mortiksen keikalla ohi, mutta ei ole väliä, tämä oli ehdottomasti koko viikonlopun paras keikka. Oli mukava nähdä Alavuden poikia keikalla pitkästä aikaa ja vielä mukavampi oli nähdä Hynninen elävänä ensimmäistä kertaa. Pääosin pojat painottivat uuteen materiaaliin ja ihan syystä. Fiilis oli ihan uskomaton, porukkaa ei hirveästi paikalla ollut, mutta tunnelma oli sitäkin suurempi. Hynnisellä on erinomainen lavakarisma, paljon tuli osioita joissa hän ei laulanut pitkään aikaan, mutta silti hänen kivikova paikoilleen jämähtäminen ja katse kaukaisuuteen vangitsivat minut. Ja kun laulua tuli, niin tulkintaa oli myös mukana, oli suorastaan käsin kosketeltavissa hänen eläytymisensä ja antaumuksensa siihen mitä hän teki. Hän oli osa sitä musiikkia, lauloi sydämellään. Viimeisenä kappaleena kuultiin luonnollisesti klassikko Rise From Hell, mutta nähtävästi pojat olivat "hieman" tiputtaneet sen tempoa. Nyt se oli kunnon doomjyräys, ainakin kaksi kertaa hitaammalla temmolla soittivat ja se toimi kieltämättä paljon paremmin kuin alkuperäinen versio.
Mortiksen jälkeen lähinnä vain olin kaljapuolella, tapasin vanhan työkaverin ja juteltiin ihmisten kanssa kaikesta mahdollisesta. Katatoniaa hiukan katsoin, mutta en kuitenkaan yhtyettä ole kuullut kuin debyytin verran (joka on varsin erilainen yhtyeen nykyiseen tyyliin verrattuna), niin ei ottanut keikka oikein mukaansa. Mutta Mortis oli täydellinen lopetus viikonlopulle, itselleni se oli pääesiintyjä koko festareilla. Kokonaisuudessaan erittäin hieno viikonloppu siis, vaikkakin se ihme rock muotinäytös oli ihan kamalaa paskaa, en ymmärrä miksi semmoinen sinne tungettiin. Joku tyyppi kävelee ilman paitaa lavalla robottityylillä kahleet käsissään ja taustalla soi Terminatorin tunnari, voi herranjumala...
EDIT. Pahoittelen vähän tökeröä tekstiä, ei järki luista nyt parhaansa mukaan.
Pakko on muuten hehkuttaa Seinäjoen Firebox tapahtumaa, oli viikonloppu erittäin onnistunut. Perjantaina mentiin kaverin isosiskon kämpille ja tänään tultiin, kaksi päivää siis rymyttiin seinäjoella. 35 euron lippuhintaan saimme paljon enemmän irti. Perjantaina saavuimme paikalle ja Sotajumala oli jo vetänyt muutaman biisin verran keikkaansa. Fiilis pääsi heti alussa korkeisiin lukemiin, kun muutaman minuutin jälkeen tulostamme Mynni otti yleisön haltuunsa ja käski tekemään wall of deathin. Ja siinähän sitten mentiin ja meininki jatkui villillä pitillä. Very nice. Keikka oli helvetin hyvä, varsin erinomainen aloitus koko tapahtumalle. Tämän jälkeen soitti Australialainen The Eternal, joka osoittautui varsin tylsäksi bändiksi ja tällä välin saikin alkoholia tankattua mukavasti kehoon. Sitä tarvittiin, Rotten Sound oli nimittäin vuorossa seuraavaksi. Aluksi olimme kaljapuolella katsomassa kun juomat oli vielä kesken, mutta sitten siirryimme itse lavan edustalle. Pitti oli jälleen kerran hurja, kuten odottaa saattaa Rotiskan kaltaiselta bändiltä. On muuten ihan mielipuolinen basisti Rottenilla, piti oikein silmät suurina seurata hänen työskentelyään lavalla. Aivan tajuton. Rottenin keikka vei voimia ja tämän jälkeen piti jälleen alkoholia litkiä. Oikeastaan viimeinen bändi mitä katsoin perjantaina oli luonnollisesti Swallow The Sun ja oli kyllä sisäoloissa paljon toimivampi kuin toissa vuonna Nummirockin auringon paahteessa. Synkkää ja kaunista death/doomia tarjoiltiin yllin kyllin, olen vain hiukan pettynyt kun Doomed To Walk The Earthia ei soitettu. Siinä vaiheessa olisin varmasti vaipunut johonkin depressiiviseen psykedeliaan. Mutta keikka oli erinomainen päätös perjantaille, todella kovassa kunnossa pojat.
Lauantai meni aluksi ihan heräillessä päivään, vasta siinä kolmen maissa alettiin juomaan alkoholivirkisteitä. Sauna päälle, hyvää musiikkia soimaan ja nousuhumala alle, täydellinen aloitus illalle. Harmi että lähtö yllättäen taas vähän viivästyi ja yksi kappale taisi mennä Spiritus Mortiksen keikalla ohi, mutta ei ole väliä, tämä oli ehdottomasti koko viikonlopun paras keikka. Oli mukava nähdä Alavuden poikia keikalla pitkästä aikaa ja vielä mukavampi oli nähdä Hynninen elävänä ensimmäistä kertaa. Pääosin pojat painottivat uuteen materiaaliin ja ihan syystä. Fiilis oli ihan uskomaton, porukkaa ei hirveästi paikalla ollut, mutta tunnelma oli sitäkin suurempi. Hynnisellä on erinomainen lavakarisma, paljon tuli osioita joissa hän ei laulanut pitkään aikaan, mutta silti hänen kivikova paikoilleen jämähtäminen ja katse kaukaisuuteen vangitsivat minut. Ja kun laulua tuli, niin tulkintaa oli myös mukana, oli suorastaan käsin kosketeltavissa hänen eläytymisensä ja antaumuksensa siihen mitä hän teki. Hän oli osa sitä musiikkia, lauloi sydämellään. Viimeisenä kappaleena kuultiin luonnollisesti klassikko Rise From Hell, mutta nähtävästi pojat olivat "hieman" tiputtaneet sen tempoa. Nyt se oli kunnon doomjyräys, ainakin kaksi kertaa hitaammalla temmolla soittivat ja se toimi kieltämättä paljon paremmin kuin alkuperäinen versio.
Mortiksen jälkeen lähinnä vain olin kaljapuolella, tapasin vanhan työkaverin ja juteltiin ihmisten kanssa kaikesta mahdollisesta. Katatoniaa hiukan katsoin, mutta en kuitenkaan yhtyettä ole kuullut kuin debyytin verran (joka on varsin erilainen yhtyeen nykyiseen tyyliin verrattuna), niin ei ottanut keikka oikein mukaansa. Mutta Mortis oli täydellinen lopetus viikonlopulle, itselleni se oli pääesiintyjä koko festareilla. Kokonaisuudessaan erittäin hieno viikonloppu siis, vaikkakin se ihme rock muotinäytös oli ihan kamalaa paskaa, en ymmärrä miksi semmoinen sinne tungettiin. Joku tyyppi kävelee ilman paitaa lavalla robottityylillä kahleet käsissään ja taustalla soi Terminatorin tunnari, voi herranjumala...
EDIT. Pahoittelen vähän tökeröä tekstiä, ei järki luista nyt parhaansa mukaan.
siis Hynnisen vokaaleja ei kertakaikkiaan voi moittia. Kaikki laulajat saisivat häneltä ottaa oppia miten lauletaan tunteella, karisma on miehellä valtava.Itellä on edelleen vähän kaksijakoiset fiilikset Albertin vokaaleista. Parhaimmillaan hän vetää kyllä mahtavasti, mutta sortuu välillä vähän turhan pateettiseen ulosantiin. Kun päälle lyödään vielä vähän rallienglanniksi sortuva ääntäminen, niin ainakin minä koen välillä pientä myötähäpeää.
Tämä kuitenkin rajoittuu pieniin yksittäisiin hetkiin, joten eipä siinä nyt sen suurempaa ongelmaa, varsinkin kun RevBizin saundi noin muuten oli musertavan hieno.
Ja kyllä kyllä, jätetään Sabatonit ym. muut heikulikeikulit suosiolla SM:ää koskevan keskustelun ulkopuolelle. Eri maailmat, ei mitään verrattavaa keskenään.
Itse en ole oikeastaan mitään merkittävää ikinä Albertin laulussa huomannut moitittavaa, en edes missään pienissä kohdissa. Mahdollisesti niitä on, mutta ei itsellä ainakaan ole jäänyt mieleen mitään häiritsevää, joten niiden on oltava aika pieniä juttuja. Mutta sitten taas joku Strange Horizon, Hour Of Death, Anywhere Out Of This World...Kaikissa uskomattoman hienot vokaalisuoritukset.
^ Hyvinhän hän teknisesti laulaa miehisen käskevällä otteella, joka sinällään sopii yhtyeen musiikkiin, mutta omaan makuuni hänen äänensä on soundiltaan kuitenkin hivenen tylsä, tavallaan ei tarpeeksi omaan makuun persoonallinen. Sanokaa mitä sanotte, mutta vieläkin tuo laulajan ääni tuo eniten mieleen Sabatonin vokalistin. Spirituksen soundit silti totta tosiaan muistuttavat Black Sabbathia laulua lukuun ottamatta. Keskinkertaisestihan tuo lausuu englantia, mutta se ei erityisemmin häiritse.
Teknisesti en Albertin laulusta osaa sanoa kun en laulua ole harrastanut, mutta se ei ollut pointtini. Siinä mielessä voi sanoa että hän on teknisesti hyvä, että hän laulaa nuotilleen, mutta miehen vahvuus on nimenomaan siinä, että hän eläytyy lauluunsa ja tulkitsee vahvasti, siinä on sielua mukana. Ja mitä nyt tuota Sabatonia MySpacesta kuuntelin, niin ei Albert nyt juurikaan tuota laulajaa muistuta. On ensinäkin todella vaikea edes vertailla kun he laulavat niin eri tavoilla, ääniala on suurinpiirtein sama mutta siihen se sitten jääkin. Albert kuulostaa vain Albertilta, ei keneltäkään muulta.
Älä lähde vertaamaan pelkkää laulua, vaan koko musiikkia. Black Sabbath on erinomainen vertailukohde Spiritus Mortikselle, tai no oikeastaan vain Ozzyn aikakausi, ei Dion aikainen tuotanto ole enää sitä doomin pohjaa. Black Sabbath on doom metallin isä ja Spiritus Mortis tarpoo vahvasti samoissa jäljissä. Tunnelma on samanlaista, ei ole mitään merkitystä kuulostaako laulaja samanlaiselta vai ei. Ei kaljaakaan verrata viiniin, vaikka prosenttimäärä olisikin sama. Se ei ole mikään syy vertaukseen, kaljaa verrataan toisiin kaljoihin ja viinejä toisiin viineihin.
Kuunteleppa Reverend Bizarrea ja Ornea, näissä on myös Albert laulamassa. Hän kuulostaa eri bändeissäkin erilaiselta ja tulkitsee erilaisilla tyyleillä, musiikki itsessään muokkaa tyyliä miten lauletaan. Tämän takia ei oikeastaan voi kuulla suuria samankaltaisuuksia eri tyylien bändeissä ellei laulajat kuulosta täsmälleen samanlaisilta. Ja Sabatonin ja Mortiksen kohdalla näin ei ole, ehkä jotain yhtäläisyyksiä voisi tulla jos he laulaisivat samanlaisessa musiikissa.
Pointti on kuitenkin se, että on turha vertailla eri tyylien musiikkia keskenään, koska ne ajavat ihan eri asioita. Varsinkin jos kyseessä on niinkin kaukaiset ääripäät kuin power(tavahko) metal ja doom metal.
Älä lähde vertaamaan pelkkää laulua, vaan koko musiikkia. Black Sabbath on erinomainen vertailukohde Spiritus Mortikselle, tai no oikeastaan vain Ozzyn aikakausi, ei Dion aikainen tuotanto ole enää sitä doomin pohjaa. Black Sabbath on doom metallin isä ja Spiritus Mortis tarpoo vahvasti samoissa jäljissä. Tunnelma on samanlaista, ei ole mitään merkitystä kuulostaako laulaja samanlaiselta vai ei. Ei kaljaakaan verrata viiniin, vaikka prosenttimäärä olisikin sama. Se ei ole mikään syy vertaukseen, kaljaa verrataan toisiin kaljoihin ja viinejä toisiin viineihin.
Kuunteleppa Reverend Bizarrea ja Ornea, näissä on myös Albert laulamassa. Hän kuulostaa eri bändeissäkin erilaiselta ja tulkitsee erilaisilla tyyleillä, musiikki itsessään muokkaa tyyliä miten lauletaan. Tämän takia ei oikeastaan voi kuulla suuria samankaltaisuuksia eri tyylien bändeissä ellei laulajat kuulosta täsmälleen samanlaisilta. Ja Sabatonin ja Mortiksen kohdalla näin ei ole, ehkä jotain yhtäläisyyksiä voisi tulla jos he laulaisivat samanlaisessa musiikissa.
Pointti on kuitenkin se, että on turha vertailla eri tyylien musiikkia keskenään, koska ne ajavat ihan eri asioita. Varsinkin jos kyseessä on niinkin kaukaiset ääripäät kuin power(tavahko) metal ja doom metal.
Alberthan on sinänsä jännä heppu, että hänellä tuppaa menemään tuo eläytyminen vähän ylikin välillä. Tai mitä olen hänen haastattelujaan lukenut, niin hän on monen levyn kanssa ollut hermoromahduksen partaalla, kun asiat eivät ole prikulleen olleet juuri niin kuin ne pitäisi. Ja koska hän eläytyy kaikkeen mitä tekee täydellä sielulla, on se myös hyvin kuluttavaa. Joskus mies kertoi valvoneensa pari vuorokautta putkeen jonkun levyprojektinsa kanssa, olisiko nyt ollut tämä Puritan tai joku. Mutta kyllähän tuollaista peräänantamattomuutta on ihailtava, joten sieluttomuudesta ei ainakaan hänen musiikkinsa tapauksessa voi puhua.
Hänhän on maanis-depressiivinen, se varmasti myös vaikuttaa asiaan. Ja mitä tulee hänen ja doom metallin väliseen suhteeseen, niin se on aika ainutlaatuinen. Jos on lukenut miehen haastatteluja, niin tulee kyllä aika hyvin ilmi se, että doom metal merkitsee hänelle enemmän kuin vain musiikkia sen perinteisessä merkityksessä. Sehän on käytännössä miehen elämän suola, minkä avulla hän porskuttelee eteenpäin.
Nyt on sitten kaverin kanssa liput tuonne Pattonia ja kumppaneita katsomaan kesällä. Saattaa olla että kesän keikkailut jääkin sitten siihen, saatan tosin vielä mennä Ilosaareen tsekkaamaan Obituarya mutta en oikein tiedä vielä. Olisi sekin kyllä kokemus. Miesten uusinta levyä odotellessa. Kesällä taidettiin moinen julkaista.
Devin Townsendin Ki on kyllä melkoinen kesälevy, mutta pirun toimiva sellainen. Useaan otteeseen nyt tultu kuunneltua läpi ja mukana on tosiaan kokoajan sellainen rento mutta silti Devinmäinen ote. Kiva levy, ehkei vielä ainakaan vuoden paras mutta saatan joskus ehkä ostaakin. Tämän vuoden parhaimmistoon lukeutuu Mastodonin Crack The Skye, Kreatorin Hordes of Chaos ja Isolen Silent Ruins. Riversiden, Disarmonia Mundin ja Obituaryn levyjä siis odotellessa...
Devin Townsendin Ki on kyllä melkoinen kesälevy, mutta pirun toimiva sellainen. Useaan otteeseen nyt tultu kuunneltua läpi ja mukana on tosiaan kokoajan sellainen rento mutta silti Devinmäinen ote. Kiva levy, ehkei vielä ainakaan vuoden paras mutta saatan joskus ehkä ostaakin. Tämän vuoden parhaimmistoon lukeutuu Mastodonin Crack The Skye, Kreatorin Hordes of Chaos ja Isolen Silent Ruins. Riversiden, Disarmonia Mundin ja Obituaryn levyjä siis odotellessa...
Juu, liput sain juuri ja juuri vielä Faith No Moreen. Lippupalvelun sivuilla olin jo valmiina kahdeksan jälkeen, mutta kymmentä vailla yhdeksän jouduin jonoon, oli sivu ihan täynnä. Vähän alkoi vitutuskerroin sitten kasvaa kun jonotus jatkui vielä yhdeksän jälkeenkin. Lopulta kymmenen yli yhdeksän pääsin sisään ja sain kuin sainkin tilattua 3 lippua, yksi itselle, yksi isoveljelle ja yksi hänen kaverilleen. Kävi aika helvetin hyvä tuuri, ilmeisesti liput loppuivat suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin itse sain ne.
Järvenpäässä ei lippupalvelun luukulla ollut kuin päälle parikymmentä persoonaa jonottamassa. Itse mentiin jo 1h 15min etuajassa paikan päälle ja oltiin ensimmäisiä. Vasta vartin jälkeen tuli seuraava ja vasta siinä puoli tuntia ennen ovien availua alkoi oikeaa jonoa jo muodostua. Että kai ihmiset sitten interaktiivisesti moisen ovat hoitaneet. Ihan kiva jos kerta on loppuunmyyty tai jotain.
np. Neil Young - Down By The River
Okei, vähän väärä aihe mutta musiikkiin liittyy silti. Tuli vaan Neil Youngin Greatest Hits kokoelma lainattua kirjastossa ja nyt sitä on ruvettu läpikäymään. Aina olen Youngin rennosta akustisista country-jammailuista tykännytkin, Heart of Gold ja Harvest levy kovimmassa suosiossa ollut jo pitkään. Pitäisi varmaan joku miehen levytyksistä ostaakin lähiaikoina.
np. Neil Young - Down By The River
Okei, vähän väärä aihe mutta musiikkiin liittyy silti. Tuli vaan Neil Youngin Greatest Hits kokoelma lainattua kirjastossa ja nyt sitä on ruvettu läpikäymään. Aina olen Youngin rennosta akustisista country-jammailuista tykännytkin, Heart of Gold ja Harvest levy kovimmassa suosiossa ollut jo pitkään. Pitäisi varmaan joku miehen levytyksistä ostaakin lähiaikoina.