Foorumiarkisto

"Genghis Khan" kirjoitti:
Priestin ja Maidenin tuplakitaroinnilla esim. suuri vaikutus thrashin ja Metallican kitarahyökkäyksille, Venomin saundi kun enemmän perustui yhteen kitaristiin.

Johan Judas Priestin vaikutuksen olen jossain yhteydessä tunnustanut. Onhan se selvä että Metallijumalia matkitaan missä vain pystytään. Kuitenkin Metallican perusta oli melko ilmeista Venomin matkimista, vaikkakin tempoa oli lisätty ja soppa tungettiin jenkkisoundeihin.

Mikä muuten siinä apinoinnissa yleensä on niin kauheaa? Se kun tuntuu olevan niin kauhean vaikea asia tunnustaa. Olen itse sitä mieltä että kun Metallica apinoi Venomia, tuli tuotoksena melko hyvä levy. Metallica ei edes ole ainoa suurbändi jonka menestys perustui jonkun muun matkimiseen. Judas Priest menestyi toki vasta kun teki vain omalaatuista heviä, mutta aloitti uransa melko suoralla Black Sabbathin kopioinnilla. Se on täysin anteeksiannettavaa koska heidän biisinsä olivat ainutlaatuisia ja omaperäisiä. Uriah Heep (ei niinkään suurbändi) taas matki Deep Purplea niin että se melkein sattui (Running All Night "anyone"?). Hevibändeistä suurin ja mahtavin, Led Zeppelin loi maineensa käytännössä tekijänoikeusrikkeeksi luokiteltavalla kopioinnilla (esim. Led Zeppelinin kakkosessa on ainakin kolme biisiä jotka on aivan muiden tekemiä, aivan muihin tarkoituksiin).

Eli ei se matkiminen sinänsä ole huono asia, jos sillä päästään johonkin. Metallican ongelma olikin nimenomaan se, että he luulivat voivansa tehdä jotain omaperäistä ja progressiivista, mutta käytännössä se ei toiminut. mm. Megadeth onnistui tekemään melko hienostunutta musiikkia, jossa oli mukana kunnon mättö ja asenne. On tavallaan jopa ymmärrettävää että voidaan pitää Metallican konseptia nerokkaana, ja olisihan se, jos se olisi onnistunut. Metallica ei onnistunut pitämään biiseissä sopivaa kulkua mukana koittaessaan tasapainoilla monimutkaisten melodioiden ja mättömeiningin kanssa. Metallican ongelma ei siis tosiaan ollut se että musiikki oli Venomin apinointia, vaan se että miehet kuvittelivat ettei se riittäisi.

"Hyrkanos" kirjoitti:
1. Juuri siihen puutuinkin. Mistä siis kiikastaa? Soundit tulee nimenomaan tekniikasta ja mekaanisesta työstä. Myönsin nimenomaan sen että Venomilla on oli Motörheadin soundi, kuitenkin siihen jää yhtäläisyydet. Luitko edes viestiäni ennen kuin veresi kiehui n iin että piti vastata?

Ja sinä nyt et ymmärrä pointtia. Tämän keskustelun mukaan tässä ei ollut kyse siitä, että Venom halusi samaan lopputulokseen kuin Motörhead samoin keinoin, vaan pelkästään siitä, että se halusi samoihin lopputuloksiin. Ei ole siis kyse siitä, miten vahvareita on käytetty, sitä saundia on vain jäljitelty.

"Hyrkanos" kirjoitti:

2. oikeasti, olen täysin samaa mieltä. Kuten sanoin "Thrash Metal tarkoittaa yksinkertaisesti Venomia apinoivia jenkkibändejä." Venom ei tosiaan apinoi itseään, eikä ole jenkkibndi. Luitko edes viestiäni ennenkuin veresi kiehui ja päätit flamettaa vastaan?

Jos ensi kerralla lukisit viestin ennenkuin flametat! Vai onkohan se ihan liian radikaali ajatus?

Tai mitäpä jos koitetaan sitä, että lopettaisit tuon perustelemattomien provojen heiton, nousisit ylös sieltä lapsen tasolta ja keskustelisit kunnon argumenteilla. Muuten tässä ei ole mitään järkeä.

"Mostal0" kirjoitti:
Perustele sinäkin.

Ja sinulta meni juttuni pointti taas täysin ohi. Hyrkanoksen perustelemattomaan trollaukseen oli järkevin keino vastata samalla tavalla. Ehkä hän silloin käsittää, miten idiootilta hän kuulostaa.

Ja aika näppärästi Hyrkanos jälleen sai sivuutettua kaikki merkittävimmät argumenttini. Hän vain sivuutti ne, ja jatkoi samalla linjallaan. Nyt ne perustelut kehiin, ei tässä ole muuten mitään järkeä.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ja sinä nyt et ymmärrä pointtia.

Kerropa sitten mistä soudissa on kyse? Ilmeisesti meillä on siitä täysin eri käsitys, joten selitä sinä omasi.

Tai mitäpä jos koitetaan sitä, että lopettaisit tuon perustelemattomien provojen heiton, nousisit ylös sieltä lapsen tasolta ja keskustelisit kunnon argumenteilla. Muuten tässä ei ole mitään järkeä.

Niin mistä? Metallicasta, tuosta vakavasta ja jokaisen aikuisen sydäntä lähellä olevasta asiasta? Hevistä? Extreme metallista? Toisaalta, ihan perustellun vastauksen saat, kun oikeasti itselläsi on jotain sanottavaa johon on jotain vastattavaa. Flametus ei ole sitä.

BTW: Aiemmat kommenttini tulee tulkita siinä valossa etten ole aiemmin kuullut Ride the Lightningia. Asia korjattu. Itseasiassa se ei ole ollenkaan huono levy. Tosin sen kuuntelu saa ihmettelemään yhä enemmän mustan levyn aikaan saamaa vihanpitoa Metallicaa kohtaan, sillä eihän siinä ollut mitään ei jo Ridessa olisi ollut. Ride the lightningin ehkäpä ehdottomasti huonoin puoli on selkeä kahtiajako (jonka myötä kunnon albumille epäedullinen epätasaisuus). Toisaalta on suoraviivaisia mättöjä, joissa kuullaan jopa KEA:lia paremmin Venomin matkiminen. Toinen puolikas on sitten melko perinteistä oldschool heviä jenkkimättö soundeilla (eli sitä samaa mitä musta levy on täysi). Iloisena yllätyksenä huomasin että nimibiisi on Mustainen säveltämä, ja mitä ilmeisemmin Mustainen jälkeä on jätetty jopa esitykseen enemmän kuin KEA:lla olleissa Mustaine-biiseissä, sillä Ride the Lightning voisi ihan yhtä hyvin olla Megadethin biisi.

Kovin valitettavaa että vasta nyt tuli levyä kuunneltua, mutta tulipahan edes nyt. Levy on melko hyvä, ja toisaalta taas vahvistaa käsityksiäni Metallicasta entisestään. Turha yrittäminen loistaa poissaolollaan ja levy on kaikinpuolin melko suoraviivainen, joskin epätasainen. Mielenkiintoista että Metallica pyrki progressiivisuuteen Megadethin depyyttialbumin jälkeen. Minä kun olen aina uskonut ne pahat puheet jotka kääntävät yhtyeen suhteen täysin toisinpäin.

Lightningista en oikeastaa löydä kuin kaksi hieman tasaisempaa biisiä, Trapped Under Ice sekä Escape. Muuten täyttä timanttia.

Tosin sen kuuntelu saa ihmettelemään yhä enemmän mustan levyn aikaan saamaa vihanpitoa Metallicaa kohtaan, sillä eihän siinä ollut mitään ei jo Ridessa olisi ollut.

Mustalla levyllä ei ollut Ride the Lightningin aggressiivisuutta, saati thrash-sahausta.

Mielenkiintoista että Metallica pyrki progressiivisuuteen Megadethin depyyttialbumin jälkeen.

Mielenkiintoista toki, mutta eipä siltä debyytiltä hirveästi progevivahteita löydy, vaikka hyvä levy onkin. Samuelssonin jazzahtava rumpalointi päällimmäisenä mielessä.

Toisaalta on suoraviivaisia mättöjä, joissa kuullaan jopa KEA:lia paremmin Venomin matkiminen.

Ei, kyllä se oli jo tuolloin puhdasveristä thrashia, nwobhm-vaikutteet olivat laskeneet huimasti levyllä. Venomin trio ei olisi ikinä pystynyt pitämään esim. avausbiisin kaltaista kaahausta kasassa.

"Genghis Khan" kirjoitti:
1. Lightningista en oikeastaa löydä kuin kaksi hieman tasaisempaa biisiä, Trapped Under Ice sekä Escape. Muuten täyttä timanttia.

2. Mielenkiintoista toki, mutta eipä siltä debyytiltä hirveästi progevivahteita löydy, vaikka hyvä levy onkin. Samuelssonin jazzahtava rumpalointi päällimmäisenä mielessä.

3. Venomin trio ei olisi ikinä pystynyt pitämään esim. avausbiisin kaltaista kaahausta kasassa.

1. Tarkoittaako sinulle tasaisuus siis automaattisesti hieman huonompaa? Tarkoitin sanalla lähinnä sitä että biisit pysyivät kasassa ja etenivät loogisesti, kuten minkä tahansa kelpo pop-kappaleen tuleekin tehdä. Homma toimi osittain jopa paremmin kuin depyytissä.

2. Itseasiassa mitään proge vivahteita en muista hevissä kuulleeni koskaan sitten Uriah Heepin (jeps, olen kyllä kuunnellut Dream Theatheria, mutta sillä ei ole mitän tekemistä progen kanssa). Megadethin depyytti oli progressiivinen että se kehitti genreä (koko heviä siis) tekemällä mätöstä huomattavasti monipuolisempa kuin mitä aiemmin oli kuultu (ne Metallican kahden ensimmäisen levyn kappaleet olivat loppujenlopuksi melko yksinkertaisia, mikä tosin ei ollut ollenkaan huono asia sinänsä) ja palauttamalla bluesin heviin (mitä ei ehkä huomaa kuin paatunut blues mies). Valitettavaa muuten ettei Megadeth jatkanut bluesahtavalla tyylillään myöhemmin (vaikka peräti blues covereita soitti). Mutta progen kanssa sillä ei tosiaan ollut mitään tekemistä, kuten ei Metallicallakaan missään vaiheessa.

3. Miten Venomin tyyppien heikko soittotaito (tai Metallicalla vastaavasti parempi) asiaan liittyy? Tekninen taituruus ei tarkoita mitään omaperäistä ja erilaista, kuten vaikka Led Zeppelin hyvin opetti aikoinaan. Ride the lightning oli vain yhä ilmeisempää Vanomin matkimista kuin depyyttilevy, vaikkakin matkiminen tehtiin teknisesti paremmalla soitannalla.

1. Tarkoittaako sinulle tasaisuus siis automaattisesti hieman huonompaa?

2. Itseasiassa mitään proge vivahteita en muista hevissä kuulleeni koskaan sitten Uriah Heepin (jeps, olen kyllä kuunnellut Dream Theatheria, mutta sillä ei ole mitän tekemistä progen kanssa). Megadethin depyytti oli progressiivinen että se kehitti genreä (koko heviä siis) tekemällä mätöstä huomattavasti monipuolisempa kuin mitä aiemmin oli kuultu (ne Metallican kahden ensimmäisen levyn kappaleet olivat loppujenlopuksi melko yksinkertaisia, mikä tosin ei ollut ollenkaan huono asia sinänsä) ja palauttamalla bluesin heviin (mitä ei ehkä huomaa kuin paatunut blues mies). Valitettavaa muuten ettei Megadeth jatkanut bluesahtavalla tyylillään myöhemmin (vaikka peräti blues covereita soitti). Mutta progen kanssa sillä ei tosiaan ollut mitään tekemistä, kuten ei Metallicallakaan missään vaiheessa.

3. Miten Venomin tyyppien heikko soittotaito (tai Metallicalla vastaavasti parempi) asiaan liittyy? Tekninen taituruus ei tarkoita mitään omaperäistä ja erilaista, kuten vaikka Led Zeppelin hyvin opetti aikoinaan. Ride the lightning oli vain yhä ilmeisempää Vanomin matkimista kuin depyyttilevy, vaikkakin matkiminen tehtiin teknisesti paremmalla soitannalla.

1. "Tasaisella" viittaan että biisi ei iske yhtä suurella voimalla kuin muut biisit. Eli ehkä ne on sitten hitusen huonompia.

2. Kuuntele vaikka Fates Warningia ja Watchtoweria, äärimetallista löytyy myös progevaikutteisia bändejä, Cynic etunenässä. Toki eiväthän nuo 70-luvun viiksihirmut näitä varmasti "oikeaksi" progeksi laske, mutta sitä ne silti ovat.
Ja progressiivinen -> eteenpäin menevä/astettain kehittyvä(biisi/sävellys), joten kyllä Metallicalla ja Megadethilla oli progen kanssa jotain tekemistä. Progea ne eivät tietenkään olleet, mutta progevaikutteita niillä oli. Sitä ei voi kukaan kieltää.

3. Venomin tyyppien soittotaidoilla on sen verran tekemistä, että Metallican tekninen taituruus tekee biiseistä monimuotoisempia, jotain mistä voi löytää enemmän koukkuja, kuten esimerkiksi Cliff Burtonin bassottelut tai kitaroiden tuplasahaukset. Päällisin puolin ei ehkä löydä eroja(tiukan soitannan lisäksi), mutta pinnan alta kylläkin. Venom ei kykenisi sellaista monipuolisuutta saada aikaan, joten täten Metallica on luonut oman tyylinsä/tapansa viemällä vanhoja metalliperinteitä ja tyylejä eteenpäin.

Saundi on sitä, miltä yhtyeen musiikki kuulostaa musiikkityyleistä tai soittotaituruudesta riippumatta. Se on se muotti, mikä voi tehdä yhtyeestä asteen yksilöllisemmän ja tunnistettavamman.

Ja oletko Hyrkanos oikeasti noin typerä, vai esitätkö vain? Ensinäkin tuo provoamisesi siitä, että sanot koko thrash genren olevan pelkkää Venom apinointia mielipiteistä riippumatta. Paskaa. Toisekseen, nuo väitteesi siitä, että Metallica ei onnistunut sulattamaan mättöä progressiivisuuteen (joka itsessään kortoo jo siitä, että kyseessä on omalainen tyyli, ei siis apinointia). Paskaa.

Siis. Puhut omista suppeista näkökulmistasi yleisinä faktoina, joita et sitten viitsi edes perustella - > turhaa provoamista. Moneen otteeseen täällä nämä on käyty läpi, mutta sanotaan vielä: thrash metal ei ole Venomin apinointia. Otappa oikein itseäsi niskasta kiinni ja kuuntele vaikka kaikkien suurten thrash yhtyeiden 80-luvun tuotkset läpi. Oikein siis ajatuksella. Siinä missä Venomin musiikki pohjautui käytännössä näyttämisen haluun ja asenteeseen, niin nämä suuret thrash yhtyeet veivät nuo ideat paljon pidemmälle. Heillä oli enemmän soittotaitoa, jotka tukevat automaattisesti musiikin laatua. En siis tarkoita, että mitä paremmat soittajat, sitä parempaa musiikkia, vaan sitä että soittotaito poistaa paljon esteitä luovuuden ja ideoiden tieltä. Ja lähes kaikilla 80-luvun thrash yhtyeillä oli soittotaitoa ja luovuutta enemmän kuin Venomilla. Edelleen, he osasivat hyödyntää Venomin (mm.) ideoita ja asennetta omiin musiikillisiin tarkoituksiinsa, vieden näiden ideoiden aineksia yhä pidemmälle. Thus, meillä on musiikillista kehitystä, ei apinointia.

Kaikenlisäksi et osaa katsoa asioita objektiivisesti. Pelaat tätä peliä vain ja ainoastaan omien mieltymyksiesi myötä, etkä suostu edes vastaanottamaan mitään muuta. Ja väitteet siitä, että Metallica ei osannut hyödyntää progressiivisia, sinfonisia ja eeppisiä elementtejä raskaaseen thrash metalliin on varsin naurettava väite. Ei siinä mitään, ellet sinä siitä pidä, mutta kun se maailma ei koostu sinun aivoituksistasi. Mutta mikäli sinuun uppoaa yksinkertaisempi musiikki paremmin, niin ei kai siinä sitten. Pidetään ne omat mielipiteet kumminkin omina mielipiteinä, ja faktat faktoina.

Ja nyt kaipailisin sinun perusteluja väitteisiisi, et niitä ole vieläkään antanut. Jätä se provoaminen suosiolla tällä kertaa väliin.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
1. Saundi on sitä, miltä yhtyeen musiikki kuulostaa musiikkityyleistä tai soittotaituruudesta riippumatta. Se on se muotti, mikä voi tehdä yhtyeestä asteen yksilöllisemmän ja tunnistettavamman.

2. Puhut omista suppeista näkökulmistasi yleisinä faktoina

3. Kaikenlisäksi et osaa katsoa asioita objektiivisesti. Pelaat tätä peliä vain ja ainoastaan omien mieltymyksiesi myötä, etkä suostu edes vastaanottamaan mitään muuta.

4. Mutta mikäli sinuun uppoaa yksinkertaisempi musiikki paremmin, niin ei kai siinä sitten.

1. Mitä sitten valitit? Siitähän nimenomaan puhuin, joskaan en sanonut että sama saundi on, vaan erittelin ne tekijät. Jospa ihan oikeasti lukisit ne tekstit joista valitat, ennen kuin valitat. Ihan tosissaan.

2. Missähän vaiheessa olen väittänyt puhuvani faktoista? Mielestäni Mostal0 sanoi erittäis suuren viisauden

"Mostal0" kirjoitti:
Eikö se nyt ole päivänselvää, että puhutaan omista mielipiteistä?

Kun kerran keskusteluketjun nimi on musiikkiMAKUnne, niin miksi ihmeessä pitää tehdä täysin ääliömäinen oletus että kaikki sanotaan ehdottomina faktoita, jos ei toisin mainita? Täytyy makuasioihin perustuvassakin keskustelussa ihan tosissaan joka lauseeseen lisätä "mielestäni", "uskoisin", nähdäkseni" ym ym? No kun sille linjalle lähdettiin, niin kerrottakoon että Metallican musiikki välillä Ride the linghningista mustaan levyyn on paskaa, ja se on ihan täysi silkka ja puhdas FAKTA!! Jos et sitä usko, olet vain harhassa elävä hyypiö, joka kaikesta päätellen käyttää huumeitä pitääkseen todellisen maailman loitolla. (BTW - TÄMÄ oli provo, tiedoksi sinulle ja kaikille muille jotka eivät tiedä mitä se sana edes tarkoittaa)

3. On se hyvä että flameillasi tuot vähän objektiivistä näkemystä tähän makuasioista kiistelyyn.

4. Ei kyse ole yksinkertaisuudesta vaan siitä onko musiikki hyvää vai ei. Metallicalla todistetusti on ainekset tehdä hyvää musiikkia, kunhnan se pidetään tarpeeksi yksinkertaisena.

"Tasaisella" viittaan että biisi ei iske yhtä suurella voimalla kuin muut biisit. Eli ehkä ne on sitten hitusen huonompia.

Eli väärinkäsitys johtui siis eisegeesistä. Nou hätä, tulihan selitettyä.

Kuuntele vaikka Fates Warningia ja Watchtoweria, äärimetallista löytyy myös progevaikutteisia bändejä, Cynic etunenässä. Toki eiväthän nuo 70-luvun viiksihirmut näitä varmasti "oikeaksi" progeksi laske, mutta sitä ne silti ovat.
Ja progressiivinen -> eteenpäin menevä/astettain kehittyvä(biisi/sävellys), joten kyllä Metallicalla ja Megadethilla oli progen kanssa jotain tekemistä. Progea ne eivät tietenkään olleet, mutta progevaikutteita niillä oli. Sitä ei voi kukaan kieltää.

Progressiivisuus ja proge vaikutteet ovat täysin eri asioita. Vaikkakin proge on progressiivista musiikkia, ei siitä vaikutteiden ottaminen ole progressiivisuutta, sillä se tavallaan sotii koko progressiivisuuden ajatusta vastaan. Kärjistetysti: Progea ei tehdä apinoimalla Genesistä (edes sen parhaiden päivien tuotantoa), vaan kehittämällä itse jotain.

"Hyrkanos" kirjoitti:
1. Henk. koht en ole ollenkaan kiinnostunut siitä mitä instrumenttejä ja vahvarin säätöjä esittäessä käytetään. Itselleni musiikki kun tarkoittaa nimenomaan musiikkia (ei tuotantoa, ei tekniikkaa, ei sanoituksia) jolloin ehkä en samanlaisia yhtäläisyyksiä huomaa. Toki Venomin soundin kuulee heti samanlaiseksi kuin Motörheadin, mutta onko siläl oikeasti jotain merkitystä?

Etkö sinä tuossa ihan selkeästi viittaa siihen, että saundin jäljitteleminen on sitä, miten soittimia ja vahvareita on käytetty?

1. Juuri siihen puutuinkin. Mistä siis kiikastaa? Soundit tulee nimenomaan tekniikasta ja mekaanisesta työstä. Myönsin nimenomaan sen että Venomilla on oli Motörheadin soundi, kuitenkin siihen jää yhtäläisyydet. Luitko edes viestiäni ennen kuin veresi kiehui n iin että piti vastata?

Ja jospa nyt SINÄ lukisit ne viestini kunnolla. En ole missään vaiheessa valittanut, olen vain kertonut mitä saundit tarkoittavat. Sinä sanot, että se on sitä, miten soittovälineitä on käytetty, vaikka se on oikeasti vain se keino, millä ne saundit saa. Saundit itsessään ovat sitten ihan eri juttu. Mistä siis kiikastaa, molemmat olemme nyt loppuviimein samaa mieltä, miksi siis tulet tänne haukkumaan siitä, että vereni kiehuu ja en ymmärrä viestien sisältöä, vaikka tämä reaktio tapahtuu oikeasti sinulla?

Kun kerran keskusteluketjun nimi on musiikkiMAKUnne, niin miksi ihmeessä pitää tehdä täysin ääliömäinen oletus että kaikki sanotaan ehdottomina faktoita, jos ei toisin mainita? Täytyy makuasioihin perustuvassakin keskustelussa ihan tosissaan joka lauseeseen lisätä "mielestäni", "uskoisin", nähdäkseni" ym ym? No kun sille linjalle lähdettiin, niin kerrottakoon että Metallican musiikki välillä Ride the linghningista mustaan levyyn on paskaa, ja se on ihan täysi silkka ja puhdas FAKTA!! Jos et sitä usko, olet vain harhassa elävä hyypiö, joka kaikesta päätellen käyttää huumeitä pitääkseen todellisen maailman loitolla. (BTW - TÄMÄ oli provo, tiedoksi sinulle ja kaikille muille jotka eivät tiedä mitä se sana edes tarkoittaa)

Kyllä, se PITÄÄ mainita erikseen, mikäli puhuu omista mielipiteistään. Ja et edelleenkään ole perustellut noita väitteitäsi. Ja kappas, nähtävästi sinä tuossa kuitenkin ilmaiset asian faktana, ja teet sen vielä sen verran nolosti, ettet edes viitsi perustella. Yrittäisit edes vähän, oikeasti.

3. On se hyvä että flameillasi tuot vähän objektiivistä näkemystä tähän makuasioista kiistelyyn.

Minä sentäs yritän perustella väitteitäni, sinä vain tokaiset tylysti asiasi. Kaivaisit sen pääsi pois perseestä.

4. Ei kyse ole yksinkertaisuudesta vaan siitä onko musiikki hyvää vai ei. Metallicalla todistetusti on ainekset tehdä hyvää musiikkia, kunhnan se pidetään tarpeeksi yksinkertaisena.

Eli siis mielestäsi yksinkertainen musiikki = hyvä musiikki. Mikäli hiukan enemmän keskittymistä ja avautumista vaativa musiikki on sinulle liian suuri haaste, niin sille ei sitten voi mitään.

Progressiivisuus ja proge vaikutteet ovat täysin eri asioita. Vaikkakin proge on progressiivista musiikkia, ei siitä vaikutteiden ottaminen ole progressiivisuutta, sillä se tavallaan sotii koko progressiivisuuden ajatusta vastaan. Kärjistetysti: Progea ei tehdä apinoimalla Genesistä (edes sen parhaiden päivien tuotantoa), vaan kehittämällä itse jotain.

Progressiivinen musiikki = kehittynyttä musiikkia. Se ei ole kangistunut kaavoihin, se ei tunne musiikillisia rajoja. Progen ei vaadi kehittymistä, koska se on jo itsessään kehittynyttä (progressive=kehityksellinen). Tätä ei edes Ares meinaa ymmärtää. Jos jokin yhtye ottaa vaikutteita progesta, niin se merkitsee sitä, että heidän musiikkinsa on paljon tavallista moniuloitteisempaa ja vaihtelevampaa. Jota Metallican 80-luvun levyt tarjosivat yllinkyllin. Jos tämä asia pitää vääntää rautalangasta, niin otetaanpa vaikka jokin kappale syynäykseen:

Master of Puppets

Biisi alkaa thrash metallisella kitarasahauksella, jonka jälkeen kappaleen rakenne lähtee jylläämään kunnolla rumpujen, basson ja laulun tullessa kunnolla kehiin. Lyhyitä kitarasooloja viljellään tarpeen vaatiessa, mutta homma pidetään koko ajan kasassa, eikä liiallista kikkelin pyöritystä ole havaittavissa. puolivälin jälkeen alkaa rauhallinen melodiaosuus, joka tukee kappaleen tarinaa (=heroiiniriippuvuus), sillä aluksi narkkari raivoaa elämänsä tyhjyyttä (=thrash paasaus), mutta tunnelmallisen melodian aikana hän ottaa jälleen aimo annoksen tujua tavaraa, jonka vaikutus hiljalleen kuitenkin lakkaa ja olo on jälleen entistä tukalampi (=thrash paasaus jälleen). Tämä kaikki kulminoituu sitten Hammetin todella tiukkaan ja raivoisaan kitarasooloon, jonka jälkeen tarina loppuu siihen, ettei narkkarilla ole paluuta huumekoukusta. Miten voit oikeasti väittää tällaista lyriikoita tukevaa musiikillista kerrontaa epäonnistuneeksi?

"Mahti Ankka" kirjoitti:
1. Etkö sinä tuossa ihan selkeästi viittaa siihen, että saundin jäljitteleminen on sitä, miten soittimia ja vahvareita on käytetty?

En ole missään vaiheessa valittanut, olen vain kertonut mitä saundit tarkoittavat.

2. Eli siis mielestäsi yksinkertainen musiikki = hyvä musiikki.

1. Saundien/soundien luominenhan on nimenomaan sitä tekniikkaa, oli se sitten sitä, mitä välineitä käytetään, tai miten niintä käytetään. Niin saadaan äänet kuulostamaan tietynlaisilta. Etkä edes Käytännössä sanoit valitustesi jälkeen saman asian hieman toisella tavalla, mutta sitä ennen valitit siitä etten puhunut saundista saundina, vaan mainitsin vain sen luomistavat. Eli viittasin siihen selkeästi, sillä siitähän loppujenlopuksi on kyse (plus tietenkin miksaus, joka taas vie koko saundi-käsitteen yhä kauemmas musiikillisesta merkityksestä). Myös sanoin etten pidä sitä merkittävänä asiana, vaan enemmänkin niitä puhtaasti musiikillisia ansioita.

2. Yksinkertainen Metallica = hyvä Metallica

EDIT: Hävettää ihan tunnustaakin, että nyt vasta tajusin Ankan itsetarkoituksellisen provoamisen Tyhmä minä

"Hyrkanos" kirjoitti:
1. Saundien/soundien luominenhan on nimenomaan sitä tekniikkaa, oli se sitten sitä, mitä välineitä käytetään, tai miten niintä käytetään. Niin saadaan äänet kuulostamaan tietynlaisilta. Etkä edes Käytännössä sanoit valitustesi jälkeen saman asian hieman toisella tavalla, mutta sitä ennen valitit siitä etten puhunut saundista saundina, vaan mainitsin vain sen luomistavat. Eli viittasin siihen selkeästi, sillä siitähän loppujenlopuksi on kyse (plus tietenkin miksaus, joka taas vie koko saundi-käsitteen yhä kauemmas musiikillisesta merkityksestä). Myös sanoin etten pidä sitä merkittävänä asiana, vaan enemmänkin niitä puhtaasti musiikillisia ansioita.

Menipä hämäräksi, piti muutamaan otteeseen tuo lukea ennenkuin ymmärsin mitä siinä haettiin. Käytännössähän tuosta juuri puhuttiin, mutta se pieni eroavaisuus on se, että niitä saundeja voi tehdä eri tavalla samankaltaisiksi. Eli pointtini oli siis se, että Venom ei halunnut tehdä saundejaan juuri samalla tavalla kuin Motörhead, he vain halusivat niistä samankaltaiset. Kyllä niitä keinoja on sitten moniakin.

2. Yksinkertainen Metallica = hyvä Metallica

Itse kyllä pidän jokaisesta Metallican tuotoksesta, mutta ne suurimmat vibat aiheuttavat juurikin levyt akselilla Ride The Lightning - ...And Justice For All. Ne rokkaavammat, rauhallisemmat ja bluesmaisemmat uppoavat myös, mutta ei läheskään yhtä suurella voimalla kuin 80-luvun Metallica. Mutta ei siinä mitään, onhan se mielenkiintoista ja ihan kunnioitettavaakin, että joku pitää sitä uudempaa Metallicaa parempana.

EDIT: Hävettää ihan tunnustaakin, että nyt vasta tajusin Ankan itsetarkoituksellisen provoamisen Tyhmä minä

Hohoo!

Ja nyt kun tässä on Metalicasta puhuttu, niin bongasinpa tänään Keskiseltä halvalla Metallican levyjä. Kaikki 10,90 euroa, tarttui Justice ja Kill 'Em All mukaan. Olisin Puppetsin, Lightningin ja Blackin ottanut kouraan myös, mutta ne valitettavasti löytyy jo ennestään hyllystä. Ei muuten, mutta tilasin ne aikoinaan netistä 15 euron kappalehinnalla. Pöh.

Heh, veljeni "mainosti" tänään ehkä parasta bändiä koskaan!

X-Sinner!!!!

Miksikö X-Sinner on paras bändi koskaan? Koska se kuulostaa aivan AC/DC:ltä. Eikä se ainoastaan kuulosta AC/DC:ltä, kuulostaa se peräti 80-luvun roska AC/DC:ltä (tiedättehän, se aika kun AC/DC ei enään tehnyt niitä legendaarisia levyjä). Mutta, ei ainoastaan se, että se että yhtye kuulostaa 80-luvun AC/DC-roskalta, tee siitä parasta, vaan myös se, että bändi korjaa AC/DC:n puutteet. AC/DC:n ehkä pahin ongelma koskaan oli se että kun yhden biisin kuunteli, jäi se ärsyttävästi pyörimään mieleen, ja sitä huomasi hyräilevänsä niin sopivalla kuin sopimattomallakin hetkellä. X-Sinner ei moista hirveyttä tee, vaan X-Sinnerin biisit unohtuvat heti kun ne on kuullut, sillä ne ovat niin mitäänsanomattomia. Oikeasti, etkö sinäkin ole aina toivonut musiikkia josta voit nauttia juuri sen ajan minkä haluat, ilman että se jää kiusaamaan kuuntelun jälkeenkin? X-Sinner on yksinkertaisesti paras bändi koskaan. Vieraile sivuilla ja kuuntele heidän loistavaa musiikkiaan (jota heidän nerokkaan sekavilla kotisivuillaan käytetään taustalla tunnelman luomiseksi) HETI

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Eli pointtini oli siis se, että Venom ei halunnut tehdä saundejaan juuri samalla tavalla kuin Motörhead, he vain halusivat niistä samankaltaiset. Kyllä niitä keinoja on sitten moniakin.

Luulitko ihan tosissasi että tarkoitin sitä että he pyrkivät tekemään asiat täysin samalla tavalla? Jos näin on, ymmärrän ehkä paremmin oletukset faktoista.

Hohoo!

Suuren ajattelijan ja suurvaltion päämiehen sanoin: Huijaa minua kerran, hyi sinua. Huijaa toistamiseen... etpäs enään tulekaan huijatuksi

ne valitettavasti löytyy jo ennestään hyllystä.

Voi surku, toivottavasti kestät :-)

EDIT: Viisaus korjattu

Voihan kyrpiäinen näitten musa homojen kanssa.

"Mankeli" kirjoitti:
Voihan kyrpiäinen näitten musa homojen kanssa.

Harmi,että Ankka ja Khan pysyvät asiassa. Ei ole mitään lisättävää kyllä näihin Ankan ja Khanin viisauksiin.

Johan alkaa tapahtua. Billy Talent suomeen. Must.
Pieni välihuomautus vain.

Orava ja Khan, nyt tarvitaan teidän palavaa mielipidettä.

Tässä olen Äxästä tilausta tekemässä ja mielessä kävi hommata jokin Neil Youngin, Stonen, King Crimsonin, Yesin tai/ja Kingston Wallin lätty. Youngilta käväisi mielessä On The Beach, mutta ei ole kyllä mitään hajua levyn sisällöstä, ainoana muistikuvana taitaa olla Oravan hehkutus Ambulance Bluesista. Muuten en herran tuotannosta tiedäkään oikein mitään, musiikkityyliä lukuunottamatta. Myös King Crimson, Yes ja Kingston Wall ovat täysin pimennossa minulta, mutta oletukseni mukaan varsin tasokkaista yhtyeistä on kyse.

Stonelta olen Coloursia ja No Anaesthesiaa kuunnellut, joista jälkimmäinen iskee kyllä paremmin (ah sitä Finlandia introa). Mutta minua kiehtoisi tuo debyytti, sitä kun ei warettamalla löydä (Stone nimellä tulee vähän kaikenlaista), mutta ei ole oikein käsitystä levyn laadusta. Tokihan Stonen levyt pitäisi hommata kaikki jossain vaiheessa ihan sen takia, että olen suomalainen, mutta näin alkuun.

Kysymyksenä onkin siis yksinkertaisesti suosituksenne. Ja höpsöt, ei tämä nyt Khanille ja Oravalle ole pelkästään tarkoitettu, saa muutkin suositella. Heidän makuihinsa luotan kuitenkin parhaiten.

Neil Youngilta suosittelen ainakin Harvest-albumia. Akustista(pääosin) folkrockia, loistava levy.

King Crimsonilta ainakin debyytti In the Court of Crimson King, progerockin perusteoksia ja parhaimpia.

Wallilta koko trilogia, ykkönen on loogisesti ajateltuna hyvä aloitusvaihtoehto.

Yesiltä nyt ainakin Fragile ja Close to the Edge, tämänkin bändin diskografiaan tutustuminen on pahasti kesken, mutta nuo kaksi ovat kumpainenkin viiden tähden levyjä.

Ja Stonen debyytti on taattua Stone-laatua. Eli rautaa.


Vähän tylsään listausmuotoon tuli väännettyä, mutta eiköhän tuo palvele ihan hyvin tähän hätään.

Kiittää, tuo riittää (yo!) mainiosti. Jonkinlaista osviittaa, tästä on hyvä edetä.

EDIT. Noniin, lähti sitten seuraavanlainen satsi tilaukseen:

Kingston Wall - I,II & III
Testament - Practice What You Preach & The New Order
Neil Young - Harvest

Ja tulipa vielä 10 leimaa täyteen, eli 17 euroa alennusta. Yhteensä 6 levyä siis alle 40 euron hintaan, ei huono kauppa mielestäni ollenkaan. Tosin nyt rahatilanne on aika heikko jälleen, sainpahan tässä samalla tietää että Viikatteen keikkailtana meni tosiaan se 100 euroa.

Kingston Wallin trilogia on kyllä huippukamaa. Ollut ahkerassa soitossa jo pitemmän aikaa. Voisi jotain arvostelun tynkää joskus vaikka kirjoittaa.

Suosittelenpa itsekin.

Yes:
Close to the Edge on mun mielestä aika yliarvostettu, tai ei ainakaan ole viiden tähden kamaa. Nimibiisi ei ole niin hyvä kuin mitä väitetään, ja And You and I on vähän ylipitkä. Siberian Khatru taas on aivan loistava, ja helposti levyn paras biisi. Neljän tähden teos siis.

Fragile taas on juuri sitä mitä Khan sanoi, erittäin hieno levy.

Sitten suosittelisin myös Relayeria, joka on aliarvostettu mutta hieno levy. Vaikeaa Yesia (minä en aluksi juuri jaksanut), mutta myöhemmin rupesin tykkäämään. Sitten Tales from the Topographic Oceans on hyvä, vaikka onkin aika parjattu (2CD, 4 biisiä = 20 min kpl). Minusta se toimii melko hyvin.

King Crimson:
Totta kai debyytti, mutta myös Red toimii loistavasti. Larks' Tongues in Aspic on osittain aika avantgardea, mutta siitä huolimatta on varsin menevää musiikkia. Bändin touhut 70-luvulla olivatkin melko hämäriä, ja minä pidänkin Crimsonia vaikempana näistä "mainstream"-progebändeistä, sillä alkupään levyt vaihtelevat tyyliltään paljon.

Neil Young:
Ehkä isäni on parempi vastaamaan tähän, mutta sanottakoon herran itsensä nimeä kantava debyytti, On the Beach ja Rust Never Sleeps. Sitten tietysti Harvest, mutta sen tilasitkin jo.

Jepjep, laitetaan korvan taa. Seuraavassa satsissa hiukan noita sitten tilailla, mitä ei vielä tullut otettua.

np. Neil Young - Old Man

Kappas, en edes huomannut että minulla on tämä Harvest levy kaikenlisäksi vielä koneellakin. Noh, hyvältä kuulostaa, kannatti tilata.

Jaa, voisipa tässä tehdä arvostelun, kun sellaista en ole sattunut hetkeen tai toiseen tekemään. Näin perjantai-iltaan sopii hieman simaa ja seuraava levy:


Charisma 1975
1. The Undercover Man (7.32) - 2. Scorched Earth (9.43) - 3. Arrow (9.47) - 4. The Sleepwalkers (10.41)

Van der Graaf Generator edustaa brittiprogen ykkösdivaria yhdessä Camelin ja Gentle Giantin kanssa. Ykkösdivarilla meinaan siis bändejä jotka toimivat samalla aikakaudella kuin Yes, Genesis ja King Crimson, mutta jotka eivät nauttineet samanlaista suosiota kuin nämä dinosaurukset. VdGG:n kanssa se on harmi, sillä bändin tuotokset ovat ehdottomasti sen ajan parhaimmistoa.

Itse tutustuin bändiin jo vuosi sitten, mutta se iski kunnolla vasta tämän vuoden alkupuolella. Syytä en varsinaisesti tiedä, mutta bändin musiikki on ainakin varsin vaikeaa ja välillä jopa kaoottista. Tämä vahvasti avantgardeileva bändi ei myöskään kangistunut progen kaavoihin, vaan teki jotain aivan omaansa. Levyllä ei siis törmätä pitkiin sooloihin tai outoihin tahtilajeihin, vaan enemmänkin mennään rakenteellisesti melko suoraviivaisesti. Mutta helppoa musaa tämä ei ole, vaan ehdottomasti progea. No niin, alkulöpinät sikseen ja asiaan. Koska biisejä levyllä on vain neljä, ajattelin analysoida ne kaikki erikseen.

Levy käynnistyy The Undercover Manilla, joka tuodaan sisään melkoisen rauhallisesti, fonisti David Jacksonin huilun soidessa taustalla. Biisi onkin yllättävän rauhallinen ja harmoninen. Vaikka biisien pituudet menevätkin poikkeuksetta 7:n minuutin tuolle puolen, perustuvat ne enimmäkseen Peter Hammillin lauluun (jätkä on muuten mielettömän hieno laulaja ja tulkitsija) ja teksteihin, jotka usein ovat tummanpuhuvia. Biisi kulkee eteenpäin rauhallisen hillitysti, purkautuen kuitenkin välillä, mm. 4:n minuutin kohdalla David Jacksonin saksofonisooloon, joka alkaa aina yhtä mahtavasti. Yksi bändin parhaista biiseistä, toimii myös hyvin jonkinlaisena esittelynä bändin musiikkiin, vaikkei koko totuutta kerrokaan. Se antaa hyvän fiiliksen josta on hyvä jatkaa syvemmälle levyn meininkiin, joka muuttuukin sitten hieman erilaiseksi...

Scorched Earth alkaa suoraan, sillä nämä kaksi kappaletta on ikään kuin sulautettu yhteen. Nyt mennäänkin jo hieman lujempaa ja meno muuttuu jokseenkin agressiivisemmaksi Undercover Manin kauniin harmonisista sävelistä. Tässä voisi mainita myös hieman Hammillin sanoituksista. Kuten sanoin, hänen tekstinsä ovat usein varsin synkkiä ja osittain vaikeaselkoisia. Godbluff ei tosin ole sitä synkintä VdGG:ia, vaikka kansi onkin musta. Scorched Earth on jonkinlainen soturitarina, sillä melko sotaisissa tunnelmissa liikutaan, joka välittyy myös musiikissa. VdGG onnistuu myös loistavasti peilaamaan kappaleen teeman myös musiikkiinsa, mihin harvat bändit pystyvät. Loppua kohden biisi sen kun kasvaa, ja n. seitsemän ja puolen minuutin kohdalla se nousee kliimaksiinsa Jacksonin fonin rääkyessä ja Guy Evansin hakatessa rumpuja lujaa - kova kannuttelija muuten. Biisi rauhoittuu hieman, mutta 9:n minuutin kohdalla se nousee vielä hetkeksi Hugh Bantonin urkujen saattelemana.

Sitten seuraa kaksiosainen Arrow. Sillä on mielenkiintoinen, jazzaava intro, jossa pääosassa ovatEvansin rummut ja Jacksonin saksofoni. Noin kolmen minuutin kohdalla kohdalla biisi sitten varsinaisesti alkaa. Levyn sotainen teema jatkuu, sillä Arrown teemana on myös jonkinlainen taistelu. Jos ei tätä ennen ollut vakuuttunut Hammillin laulutaidoista, todistaa tämä biisi sen viimeistään. Hammillin tulkinnasta ei voi muuta kuin vaikuttua, ja kertosäkeen "rakentelu" ennen miehen "ARRROOOOWWW!!" -huutoa on jotain aivan mieletöntä. Tässä kohtaa kohkaaminen on viimeistään niin uskomattomassa lennossa, että ei voi muuta kuin ihailla bändin taitoa osata luoda näinkin mahtipontista ja aggressiivista menoa. Viimeisen säkeistön jälkeen biisi sitten lähtee laskettelemaan kohti loppua.

The Sleepwalkers on sitten seesteisempää menoa, tosin se on ehkä levyn progein biisi, sillä siinä on selvästi erinäisiä osia. Sanoituksellisesti en ole vielä täysin sisäistänyt biisiä, mutta se vaikuttaa levyn henkilökohtaisimmalta biisiltä, sillä kun kahdessa edellisessä biisissä liikuttiin taistelukentillä, on tämä taas enemmän tätä kuuluisaa tutkiskelua, ja tavallaan siitä muistuu myös mieleen Iron Maidenin Dream of Mirrors - eli miltä tuntuu olla omien uniensa vanki? Biisin eriskummallisin osa on varsin mielipuolisen kuuloinen bossanova-kohta, joka tosin sopii tähän teemaan varsin hyvin. Biisissä on pitkä instrumentaaliosa, joka vielä palaa Hammillin äänelliseen tuotantoon, jonka jälkeen se feidautuu hiljaa pois saksofonien ja urkujen kaikuessa taustalla. Vain 35 minuuttia siinä meni, mutta voihan perkule minkälaiset 35 minuuttia!

Peter Hammill toimi bändin taiteellisena johtajana, ja suurin osa biiseistä on täysin hänen käsialaansa. Ei tuota sävellystaitoa voi muuta kuin ihailla, sillä sen verran omaperäisiä mutta loistavia sävellyksiä hän on saanut aikaan - puhumattakaan sanoituksista jotka ovat aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi John Andersonin hippeilyt (mitä Areskin aikoinaan parjasi). Yksi sen ajan mestariteoksia, mutta toimii loistavasti nykypäivänäkin. Soundit ovat hieman tunkkaiset, mutta se ei haittaa menoa, sillä musiikkihan se pääasia on. Levyltä on vaikea keksiä mitään huonoja puolia, joten ei kai tälle voi tehdä muuta kuin antaa täydet pisteet, mestariteos kertakaikkiaan.

*****/*****

YouTubesta pätkiä:
The Undercover Man (75)
The Undercover Man (2005) (vertailun vuoksi vaan)
Arrow

Tämä vahvasti avantgardeileva bändi ei myöskään kangistunut progen kaavoihin

Voiko proge ylipäänsä kangistua kaavoihinsa?

Mutta siis, hieno arvostelu. ite progeen tässä viime aikoina paremmin tutustunut, kun käytännössä tunnen vasta Rushin ja Pink Floydin tuotantoa hyvin. Jethro Tull sessiot alkoivat pari päivää sitten, ja Kingston Wall tuokiotkin ottivat jo alkusysäyksensä. Tämäkin pitää kenties katsastaa, kunhan kerkeää.

Voiko proge ylipäänsä kangistua kaavoihinsa?

Niin, kai se epäsuorasti jopa voi. Kaiken maailman itseriittoiset instrumentaalimasturbaatiot ainakin omissa kirjoissani tappavat progen alkuperäisen hengen.


Tuli pari levy ostettua viikolla:

Dog Fashion Disco - Anarchists of Good Taste
Autopsy - Mental Funeral

DFD:n levy vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä ja lupausta enemmästäkin on, mutta palataan lättyyn muutaman viikon kuluttua kun mosaiikin palaset ovat kunnolla hanskassa.
Autopsyn kakkoslevykin tuli vihdoin hankittua aitona hyllyyn. Enemmän sludgea/doomia bändin visvaiseen saundiin tuonut levy. Kokonaisuus jonka kuuntelun jälkeen tekisi mieli käydä suihkussa, kertoo paljon lätyn yleismeiningistä

"Genghis Khan" kirjoitti:
Niin, kai se epäsuorasti jopa voi. Kaiken maailman itseriittoiset instrumentaalimasturbaatiot ainakin omissa kirjoissani tappavat progen alkuperäisen hengen.

Toisaalta joo, eritoten nykyisessä musiikkimaailmassa proge on riistäytynyt käsistä. Kaikki vähäkään monimutkaisempi musiikki kun meinataan lyödä progeksi ja ne jotka sitä selkeiten ovat, sortuvat liialliseen pippelin pyörityksee. Ei toki kaikki, mutta melko suuri määrä.

Mutta kysehän ei ollut tästä...kai. Tottahan se on, että progella on ne tietyt kavakkeet mitkä siitä tekevät progea, mutta kyseessä on kuitenkin niin monimuotoinen musiikkityyli, ettei se oikeastaan voi kangistua liialliseen toistoon.

Dog Fashion Disco - Anarchists of Good Taste

MISTÄ löysit anarkistit? Olen etsinyt kaupoista ja nettikaupoista, mutta ei missään ole tullut vastaan. omistaa kun kyseisen levyn haluaisin, hieno levy.

Mutta kysehän ei ollut tästä...kai.

Eipä kai, siksi yritinkin lisätä siihen tuon "epäsuorasti" vaikka senkin kanssa kommentini pointtisi ohi menikin.

MISTÄ löysit anarkistit? Olen etsinyt kaupoista ja nettikaupoista, mutta ei missään ole tullut vastaan. omistaa kun kyseisen levyn haluaisin, hieno levy.

Paikallisen levykaupan alehyllyköstä hintaan 7,90. Eli tasan ei käy onnen lahjat.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Mutta kysehän ei ollut tästä...kai. Tottahan se on, että progella on ne tietyt kavakkeet mitkä siitä tekevät progea, mutta kyseessä on kuitenkin niin monimuotoinen musiikkityyli, ettei se oikeastaan voi kangistua liialliseen toistoon.

Mä meinasin lähinnä tätä Yes/Genesis-tyyliä mitä suurin osa nykyajan (ja 80-luvun bändeistä) härskisti kopioi, hyvänä esimerkkinä mm. Marillion tai The Flower Kings. Itseeni ei kyllä muutenkaan ole tuo nykyproge iskenyt, lähinnä siksi, koska ainakin ne suuremmat bändit luovat sen omansa siltä pohjalta minkä Yes ja Genesis rakensivat, puhumattakaan sitten erään Dream Theaterin naurettavasta instrumenttionanoinnista.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Paikallisen levykaupan alehyllyköstä hintaan 7,90. Eli tasan ei käy onnen lahjat.

No ei kai näköjään. On se niin väärin.

"Kumiorava" kirjoitti:
Mä meinasin lähinnä tätä Yes/Genesis-tyyliä mitä suurin osa nykyajan (ja 80-luvun bändeistä) härskisti kopioi, hyvänä esimerkkinä mm. Marillion tai The Flower Kings. Itseeni ei kyllä muutenkaan ole tuo nykyproge iskenyt, lähinnä siksi, koska ainakin ne suuremmat bändit luovat sen omansa siltä pohjalta minkä Yes ja Genesis rakensivat, puhumattakaan sitten erään Dream Theaterin naurettavasta instrumenttionanoinnista.

Jees, edellisessä viestissä ilmaisin myös oman mielipiteeni nykyprogesta. Näinhän se on, se klassisin ja kultaisin proge jäi sinne 70-luvulle. Mutta toisaalta hyvä niin. Nämä nykypäivän yrittäjät saavat nuo klassikot näyttämään entistä paremmilta.

Voi juma, äitee on eilen kuunnellut koneella Yölintuja. Huomasinpa vain, kun katsoin last.fm:ään rekisteröityneitä kappaleita. Jessus.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Voi juma, äitee on eilen kuunnellut koneella Yölintuja. Huomasinpa vain, kun katsoin last.fm:ään rekisteröityneitä kappaleita. Jessus.

Mäkin kattelin että mitäs ihmettä. No, kyllähän tuo Radio Suomi-iskelmä menee silleen, mutta Yölintu on jo jotain aika rasittavaa...

Luulin että latasin koko Terrian tässä viikonloppuna, mutta tuo kuka olikaan, kusetti mua pahan verran, ja sain vain neljä hassua biisiä, Canadan, Deep Peacen, Down and Underin ja Earth Dayn. No, niitä on tullut nyt kuunneltua tässä jonkin verran, ja olen jonkinlaista tuntumaa yrittänyt saada tähän. Ehkä Terrian kuuluukin olla kokonaisuus, sillä vaikka biisit ovatkin ihan hyviä, tuntuvat ne hieman hajanaisilta. Myös jotenkin tuntuu että näihin biiseihin on tungettu liikaa kaikkea - tai ainakin kitaroita - sillä välillä kitarat ja koskettimet rynnivät päälle - ellei jopa yli.

Kaverillani on Infinity, jota minusta vaivaa sama juttu. No, kyllähän tällainen mahtipontisuus toimii, mutta Devin tunkee vähän liian korkeita valleja - ainakin minulle. No, ehkä tähän tottuisi, mutta tässä vaiheessa meininki on vähän turhan kovaäänistä. Tosin - tämä mahtipontisuus ja kitaravallit saavat aikaan omanlaisensa tunnelman, joten ei se varsinaisesti mikään huonokaan juttu ole... Mutta ehkä tätä ei ainakaan kuulokkeilla kauaa jaksaisi. No, onneksi on hyvät kajarit.

Terria on nimenomaan kokonaisuus, vaikka kappaleet yksistäänkin toimivat ihan mukavasti. Sen vahvuus on juuri siinä, että kappaleet ovat melko erilaisia toisistaan, mutta yhdessä Terrian muotoisessa letkassa niistä muodostuu erittäin vahva kokonaisuus.

Ja tuo saundi homma, Devin on aina käyttänyt massiivisia ja täyteläisiä äänimaailmoja levyillään. Tämä saattaa toki olla sekä huono että hyvä juttu, sillä välillä ne äänivallit lyövät hiukan yli äyräiden. Terrialla tätä ei mielestäni silti tapahdu, sillä juuri ne moniulotteiset ja täyteläiset äänimaailmat luovat sen ainutlaatuisen tunnelman, mitä ei kertakaikkiaan mikään muu levy pysty luomaan. Tykkäsi tai ei, jokaisen on ainakin pakko myöntää, että Devin on luonut jokaisella projektillaan täysin yksilölliset äänimaailmat.

Infinityn saundeista ei itselläni ole paljoakaan pahaa sanottavaa, mutta Physicistin saundit ovat ehkä hiukan liian sähköiset ja sähäkät. Kuulostaa liian hyökkäävältä ja suttuiselta. Hyvä levy silti, eritoten Planet Rain kappale on loistavuutta.

Kaikki olemme olleet aika pahastikin väärässä Ari Koivusen tulevasta levystä. Se nimittäin ei sisällä edes On the top of the World -kipaletta, ja levy on pelkkää heviä. Eli eipä Arin levystä ole sittenkään tulossa mitään perinteistä Idols-levyä.

Ari Koivunen ansaitsi Idols-kisassa jatkopaikan esittämällä Kirkan Hetki lyö -kappaleen karsinnoissa. Helmikuun alussa Kirkan viimeinen hetki löi, kun rakastettu laulaja kuoli yllättäen.

Ari esitteli eilen Fuel for the fire -esikoislevynsä tiedotusvälineille. Levyn yllätysnumero on Arin tulkinta Hetki lyö -kappaleesta.

Kappale on otettu mukaan yhtä lailla kunnioittamaan edesmennyttä artistia kuin muistuttamaan siitä, mistä Arin Idols-kilpailu alkoi. Levyn versio ei kuitenkaan ole tv:ssä kuultu, vaan kappale on käännetty jykeväksi heviversioksi, jonka taustalla jytisee tuplabassorumpu.

- Idea tähän lähti levyn tuottajilta, Ari kertoo.

Fuel for the fire on täysiverinen hevilevy. Idols-voittajalle tehtyä On the top of the world -kappaletta siltä ei löydy.

- Olin sitä mieltä, että se täytyy jättää pois. Ei sillä ollut mitään asiaa tähän kokonaisuuteen, Ari perustelee.

Ari voitti Idols-kilpailun 6. huhtikuuta, ja jo seuraavana päivänä hän istui studiossa tekemässä levyä. Arin levyyn liittyviä valmisteluja oli tehty jo paljon ennen Idolsin loppuratkaisua.

- Olimme päättäneet, että tämä levy tullaan tekemään joka tapauksessa, Petri Eklund SonyBMG:ltä kertoo.

Suuri joukko säveltäjiä on ollut tekemässä kappaleita ja ainakin osa on tehty nimenomaan mittatilauksena Arille.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutine ... 55&ref=rss

Mua vähän hämää, kun eikös se biisi, jonka Ari karsinnoissa esitti ollut 'Silta Yli Synkän Virran', eikä 'Hetki Lyö' o_O

...Eli nimenomaan sitä rasittavaa sataan kertaan kohkattua pehmoheviä. Kyllä minäkin varmaan tulen ainakin tarkastamaan levyn sisällön, sillä kun lähtökohdat kuitenkin ovat erilaiset kuin ennen, mutta aika satavarmana voisin veikata että kauhiaa tuubaa tulee olemaan. No, ihmekös tuo - ei Idols-kisassa nyt mitään mestariteoksia meinatakaan kyhätä...

Jatketaan sitten täällä...

"Velocity" kirjoitti:
5 paskasäkkiä? Perustele.

Lordi ei ole millään osa-alueella hyvä bändi. Itse musiikki ei tarjoa mitään uutta, ja ei se muutenkaan ole niin vaikeaa että minulta tulisi arvostusta heitä kohtaan. Jos Lordilla ei olisi noita monster-pukuja, koko bändi olisi hukkunut huonon Suomalaisen paskan sekaan. Vai väitätkö oikeasti että heidän musiikissa on jotain, mikä olisi tehnyt heistä menestyksekkäitä? Ei. Lordi menestyi koska he voittivat Euroviisut, ja voitto irtosi vain sen takia että Lordi erottui siitä tyypillisestä 'viisu-massasta. Ja sitäpaitsi, ei 'viisuvoitto ole minkäänlainen suoritus musiikillisesti. Oikeat bändit pärjäävät ilman tuollaista turhaa paskaa.

Lordi ei ole värikäs? Itse en osaa tähän kohtaan sanoa yhtään värikkäämpää bändiä kuin Lordi. Perustele.

Lordi on ehkä värikkäämpi kuin muut 'viisu-bändit, mutta se ei ole paljoa. Ainut mikä Lordissa on värikästä, on heidän monster-"gimmick". Musiikki-puolen perustelin jo aiemmin, joten siitä en uudestaan jaksa alkaa sepustaa. Mutta siis, esimerkiksi Slipknot on paljon värikkäämpi bändi, ja ilman niitä maskejakin heistä olisi varmasti tullut jotain. He eivät ehkä olisi nousseet suuren yleisön tietoisuuteen niin hyvin, mutta ei heitä olisi unholaankaan unohdettu. 'Knotilla on sentään kunnon lavashow päällä, ja minä tosiaankin puhun lavashow'sta, en parista hikisestä pyrosta.

<E>: Nyt on selitetty paremmin pari kohtaa..

"Velocity" kirjoitti:
Lordi ei ole värikäs? Itse en osaa tähän kohtaan sanoa yhtään värikkäämpää bändiä kuin Lordi. Perustele.

En tästä nyt ajatellut mitään suurempaa känää, mutta...

...Mastodon, Eläkeläiset, Rush, Dave Matthews Band, Fantômas, Magyar Posse, Kuusumun Profeetta, Moonsorrow, Sigur Ros, The Dillinger Escape Plan, Type O Negative...näin muutaman mainitakseni.

Se, että kierrättää ikivanhaa monsteri-ideaa ei tee yhtyeestä värikästä. Musiikillisesta puolesta tuskin tarvitsee edes puhua...

"Mahti Ankka" kirjoitti:

"Velocity" kirjoitti:
Lordi ei ole värikäs? Itse en osaa tähän kohtaan sanoa yhtään värikkäämpää bändiä kuin Lordi. Perustele.

En tästä nyt ajatellut mitään suurempaa känää, mutta...

...Mastodon, Eläkeläiset, Rush, Dave Matthews Band, Fantômas, Magyar Posse, Kuusumun Profeetta, Moonsorrow, Sigur Ros, The Dillinger Escape Plan, Type O Negative...näin muutaman mainitakseni.

Se, että kierrättää ikivanhaa monsteri-ideaa ei tee yhtyeestä värikästä. Musiikillisesta puolesta tuskin tarvitsee edes puhua...

Kuka on todella Lordia ennen käyttänyt monsteri-ideaa bändissään? GWAR? Neverheard.

Kuuntele Monsterican Dream. Mielestäni se on musiikillisesti hyvä albumi. "Ei ole, plalaplapa...." Pitääkö kaiken musiikin olla jotain f'n progea? Ei, ja hyvä niin. Lordi on juuri sellaista musiikkia, joka iskee kohtalaisen nopeasti(pari kuuntelukertaa, ei tosin koske läheskään kaikkia biisejä).

Proge on kyllä musiikillisesti parasta musiikkia pitkän päälle. Mutta ei kaiken tarvitse olla sitä. Itse pidän Toolista erittäin paljon. Ja kaikki ketkä ovat kuunnelleet sitä, tietävät että sitä on vaikea sisäistää, varsinkin uudemmat albumit, Lateralus ja 10000 days.

"Velocity" kirjoitti:
Kuka on todella Lordia ennen käyttänyt monsteri-ideaa bändissään? GWAR? Neverheard.

Vaikkapa Kiss, Slipknot ja lähes kaikki black metal yhtyeet. Ei toki samanlaista, mutta idea hyvin samanlainen. Olisivat Lordin pojat edes hiukan omaperäisiä tässä touhussa.

Kuuntele Monsterican Dream. Mielestäni se on musiikillisesti hyvä albumi. "Ei ole, plalaplapa...." Pitääkö kaiken musiikin olla jotain f'n progea? Ei, ja hyvä niin. Lordi on juuri sellaista musiikkia, joka iskee kohtalaisen nopeasti(pari kuuntelukertaa, ei tosin koske läheskään kaikkia biisejä).

Mitähän vihtua? Sinulta on ilmeisesti mennyt täysin ohi minun musiikilliset intressini. Olen kyllä moneen otteeseen toitottanut, että musiikin hyvyys ei kulje käsi kädessä soittotaidon kanssa, vaikka progessa on toki paljon enemmän kuin vain sitä soittotaituruuden esittelyä. Mutta lähtökohtaisesti ne ideat, tyylitajuisuus ja omistautuminen ratkaisvat kuinka hyvää musiikki on. Toki lahjakkuudellakin on omat näppinsä pelissä.

Joten ensikerralla voisit vaikka hiukan katsoa millaisia aivopieruja päästelet.

Proge on kyllä musiikillisesti parasta musiikkia pitkän päälle. Mutta ei kaiken tarvitse olla sitä. Itse pidän Toolista erittäin paljon. Ja kaikki ketkä ovat kuunnelleet sitä, tietävät että sitä on vaikea sisäistää, varsinkin uudemmat albumit, Lateralus ja 10000 days.

Noh, proge on ehkä sitä teknisesti näyttävintä musiikkia, parhaudesta voi kiistellä. Ja edelleen, proge on toki paljon muutakin kuin vain soittotaitoa, mutta "paras musiikki" on niin henkilökohtainen asia, että ei sellaista voi edes ratkaista järkevästi.

Ja voisin kyllä väittää Toolin kahta uusinta lättyä helpoimmiksi Tool levyiksi. Ensimmäistä en ole vieläkään kuullut, mutta Aenima on paljon vaikeampi tapaus kuin kumpikaan edellämainituista.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ja voisin kyllä väittää Toolin kahta uusinta lättyä helpoimmiksi Tool levyiksi. Ensimmäistä en ole vieläkään kuullut, mutta Aenima on paljon vaikeampi tapaus kuin kumpikaan edellämainituista.

Olen kuullut vain että Aenima on helpompi sisäistää kuin Lateralus.

"Wikipedia" kirjoitti:
Emerging with a "slam and bang" heavy metal sound on their first release[2] during a time when heavy metal was dominated by thrash metal, they were later seen at the top of the alternative metal movement, when they released their second full length studio album Ænima in 1996.[3] After an ongoing evolution of their sound and continuous efforts to unify musical experimentation, visual arts, and a message of personal evolution[4] on Lateralus (2001) and their latest album 10,000 Days (2006) and the respective tours, they are generally described as a style-transgressing act and part of progressive[5] and art rock.[1]

Eli Aenima on enemmän Alternative? Alternative on kyllä useammin helpommin sisäistettävää, jos minulta kysytään. En ole itse vielä albumia kuunnellut, sillä kuuntelen albumit uusimmasta vanhimpaan. Olen nyt Lateraluksessa, vaikka olen kuunnellut Toolia aktiivisesti joulun alta lähtien. 10000 daysissa meni se 3 kk kuunnellessa. Vieläkin kuuntelen. Mutta Lateralus on vielä pahasti kesken. Olen sisäistänyt kunnolla vasta kappaleet 1-8. Pitäisi ne Triad, Reflection ja Disposition sisäistää kunnolla.

Ai, olet oikein lukenut juttua. Sen pohjaltahan on melko näppärä mielipiteitään kertoakin.

Aenima on hiukan toisenlaista Toolia, vaikka käytännössä ne elementit ovat samat. Saundi on hiukan erilainen, Maynardin laulu on vielä jalostamattomampi, ja kauttaaltaan meno on vielä aavistuksen haparoivempaa kuin kahdella uudemmalla. Erittäin laadukas levy kuitenkin kyseessä, mutta edellämainittujen syiden takia paljon vaativampi kuin kaksi uudempaa.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ai, olet oikein lukenut juttua. Sen pohjaltahan on melko näppärä mielipiteitään kertoakin.

Pakko vittuilla?

"Velocity" kirjoitti:
Pakko vittuilla?

Öh? Mikäli otit tuon vittuiluna niin onneksi olkoon. Tarkoituksenani oli sanoa, että on melko turha alkaa pelkkien kuultujen/luettujen juttujen perusteella antamaan pätevää mielipidettä. Mikäli et ole jotain levyä itse kuullut, et voi sanoa sitä helpommaksi kuin jotkin toiset levyt.

"Mahti Ankka" kirjoitti:

"Velocity" kirjoitti:
Pakko vittuilla?

Öh? Mikäli otit tuon vittuiluna niin onneksi olkoon. Tarkoituksenani oli sanoa, että on melko turha alkaa pelkkien kuultujen/luettujen juttujen perusteella antamaan pätevää mielipidettä. Mikäli et ole jotain levyä itse kuullut, et voi sanoa sitä helpommaksi kuin jotkin toiset levyt.

En kyllä voikaan. Tuo oli vain yleinen mielipide, olen kuullut että Aenima olisi helpompi kuin Lateralus. Kommentoinen sitten seuraavan parin kuukauden sisällä kun olen saanut Lateraluksen sisäistettyä ja aloitan Aeniman.

Lateralusta en ole kuullut, mutta Aenima oli itselleni selvästi vaikein kolmesta Toolin levystä(Undertow, Aenima, 10k Days).

Varsin pitkän aikaa Aenima oli tasapaksu, hetkittäisiä nerokkuuden välähdyksiä sisältänyt kokonaisuus. Parin kolmen kuukauden aktiivisen kuuntelun jälkeen päätin syventyä levyn lyriikoihin kunnolla(jälleen kerran), levyn tietenkin pyöriessä taustalla. Tämä lopulta auttoi tajuamaan levyn nerouden: lyriikoiden yhdistyessä musiikilliseen antiin saumattomasti, kokonaisuus hahmottui kaikessa mahtavuudessaan.

Lateralusta en siis ole kuullut, mutta Aenima on kuulemani kolmikon selvästi vahvin teos. Ja kun esim. 10k Days on viiden tähden levy, niin se antaa jotain perspektiiviä kuinka kovana Aenimaa pidän. En ole vielä tajunnut sitä kunnolla itsekään. Aika näyttää.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Lateralusta en ole kuullut, mutta Aenima oli itselleni selvästi vaikein kolmesta Toolin levystä(Undertow, Aenima, 10k Days).

Varsin pitkän aikaa Aenima oli tasapaksu, hetkittäisiä nerokkuuden välähdyksiä sisältänyt kokonaisuus. Parin kolmen kuukauden aktiivisen kuuntelun jälkeen päätin syventyä levyn lyriikoihin kunnolla(jälleen kerran), levyn tietenkin pyöriessä taustalla. Tämä lopulta auttoi tajuamaan levyn nerouden: lyriikoiden yhdistyessä musiikilliseen antiin saumattomasti, kokonaisuus hahmottui kaikessa mahtavuudessaan.

Lateralusta en siis ole kuullut, mutta Aenima on kuulemani kolmikon selvästi vahvin teos. Ja kun esim. 10k Days on viiden tähden levy, niin se antaa jotain perspektiiviä kuinka kovana Aenimaa pidän. En ole vielä tajunnut sitä kunnolla itsekään. Aika näyttää.

Niin ja sanottakoon tosiaan vielä se, että itsellenihän Aenima ei ole vielä täysin avautunut. Se nyt kuitenkin oli ensimmäinen Tool levy mitä kuuntelin, joskus viime kesän alussa muistaakseni teokseen tutustuin. Eli se todellakin on vaikea, joskaan en sitä niin aktiivisesti olekaan kuunnellut.

Mutta osviittaa levyn neroudesta varmaan antaa esimerkiksi Die Eier von Satanin musiikillinen anti yhdistettynä lyriikoihin ja vokalisointiin. Kappalehan kuulostaa todella hyökkäävältä sotapropaganda paatokselta, vaikka kertoo oikeasti leivontaohjeista. Ei tuollainen voi olla huonoa musiikkia.

Mutta osviittaa levyn neroudesta varmaan antaa esimerkiksi Die Eier von Satanin musiikillinen anti yhdistettynä lyriikoihin ja vokalisointiin. Kappalehan kuulostaa todella hyökkäävältä sotapropaganda paatokselta, vaikka kertoo oikeasti leivontaohjeista. Ei tuollainen voi olla huonoa musiikkia.

Nuo "välisoitot" tekevät Toolin albumeista, varsinkin Aenimasta, vaikeasti hahmotettavan kokonaisuuden, mutta kunhan viitsii uhrata aikaa albumille niin lopulta ne palaset loksahtavat kohdalleen. Aika useinhan nuo ovat jossain yhteydessä niitä seuraaviin kappaleisiin(kuten 10K Daysin Blame Hoffman hyvästä esimerkistä käy).


np. Deep Purple in Rock
Vanha kunnon pappaheviklassikko soimassa, legendaarisen mkII-kokoonpanon ensilevytys ja täyttä rautaa. Nää riffit!

Hoplaa, uutta materiaalia.

Ydinaukio-yhtyeen kolmas, n. 9-minuuttinen teos, Ajatus, aate ja yhteiskunta, on nyt ladattavissa!

Vaikkapa Kiss, Slipknot ja lähes kaikki black metal yhtyeet. Ei toki samanlaista, mutta idea hyvin samanlainen. Olisivat Lordin pojat edes hiukan omaperäisiä tässä touhussa.

Ovat, sillä Lordin pojat plus yksi tyttö eivät ole ihmisiä joilla on hirivöasusteet päällään, vaan he ovat hirviöitä. Lordille on kokonaan oma maailmansa (mitä nyt siis ei ole oikeasti olemassa), mutta esim. nämä sarjakuvat, jossa kerrotaan jäsenten synty, eivät liity bändin musiikkiin mitenkään, vaan itse näihin jäseniin, hirviöihin.
Mainitsemistasi bändeistä ainoastaan KISS on sellainen, mikä ei esiinny lavalla ihmisenä hirviön asusteessa, vaan on oikeasti jonkinlainen hirviö.

^Pointtisi jäi hieman hämäräksi, mutta et voi mitenkään väittää Lordin olevan omaperäinen musiikillisesti tai imagon puolesta.
Ja blackmetal-bändien manööverit ovat livenä radikaaleimmillaan sellaista luokkaa, että eivät hekään ihan omina itseinään siellä esiinny.

Lordille on kokonaan oma maailmansa (mitä nyt siis ei ole oikeasti olemassa), mutta esim. nämä sarjakuvat, jossa kerrotaan jäsenten synty, eivät liity bändin musiikkiin mitenkään, vaan itse näihin jäseniin, hirviöihin.

Ja KISSilläkö ei vastaavia oheistuotteita ollut? Jätkäthän tekivät leffojakin 70-luvulla.
"KISS is not a rock band, it's a rock brand" Gene Simmonsin sanoin.
Ja samaan pyrkii Putansuu, mikä oikein onkin. Sillon pitää takoa kun rauta on kuumaa ja ihmiset tyhmiä.

Kuka on todella Lordia ennen käyttänyt monsteri-ideaa bändissään? GWAR? Neverheard.

Menisinpä väittämään, että useampi ihminen tietää GWARin kuin Lordin. Ja GWARin hervottoman gimmickin lisäksi, he kykenevät tekemään jopa toimivaa musiikkia.