"Volga" kirjoitti:
Kohta Stam1nan provinssin keikka näkyvillä ilmaseks suorana osoitteessa: http://ylex.yle.fi/ylex-tv
00:15 siis alkaa keikka. \,,/
KIITOKSET VINKISTÄ!!! AAARGH !!!
Musiikkimakunne???
KIITOKSET VINKISTÄ!!! AAARGH !!!
Aivan paska bändi joka ei tuo mitään mieltäylentävää musiikkikenttään. Kaikkien huonon itsetunnon omaavien suosikkibändi, "se on niiiiin erikoinen."
Naurettava.
Juopuneen avautumisen tarjosi GK:n toverillinen politbyroo.
Naurettava.
Juopuneen avautumisen tarjosi GK:n toverillinen politbyroo.
Noh noh, ei nyt dissata hyvää bändiä. Erityisesti omaan mieleeni, ammennettu vaikutteita selkeimmin Stonesta ja Strapping Young ladista, tyyli vaihdellut jokaisella levyllä ja omaperäisyyden leima on vahvasti bändissä mukana. Olen edelleen sitä mieltä, että Stam1nan Uudet Kymmenen Käskyä on parhaita suomalaisia metallialbumeja mitä 2000-luvulla on tehty.
Koska tämä aihe kattaa nykyään myös Keikat topickin, niin ajattelin tämän tänne sitten laittaa. Näyttäisi siltä että meidän soittokunnan kuviomarssiveto Norjassa olisi päässyt Youtubeen asti, joku ystävällinen norjalainen sen sinne on näköjään laittanut. Itse en ole juuri siinä vedossa mukana, sillä vaihtelemme paikkoja erään toisen pasunistin kanssa, aina vuorotellen vedetään keikkoja (eipä juuri haittaa, pääsin nimittäin siihen vetoon mikä kuvattiin kunnon TV kameroilla ja joista tehdään 5.1 DVD ja luultavasti lähetetään meillekin asti), mutta sehän ei haittaa. Elikkäs, voisin tänne tuon pätkän laittaa ja vähän alustaa vaikka tuota meidän showta, ei ketään kuitenkaan kiinnosta juurikaan tällaisia katsoa ellei niistä ensin vähän jotain kerro.
Tuo esitys kestää siis vähän alle 10 minuuttia. heti alkuun täytyy sanoa, että meidän esitys oli kaikista monipuolisin, vaikka en menisi silti parhaimmaksi sanomaan. Mutta se erottaa meidät muista, me olemme nimittäin ainoa maa joka teki perinteisen kuviomarssiesityksen ja rumpusaluutin lisäksi myös kuorolauluosuuden. Vetomme alkaa sisääntulolla, tulemme hitaalla marssilla rummun tahdittamana sisään ja kun olemme keskellä kenttää niin lähdemme vetämään esitystä suoraan lennosta. Koska nyt on Puolustusvoimien 90-vuotis juhlavuosi, niin esityksemme perustuu täysin kunnianosoituksena veteraaneille, eli mitään viihteellisempiä biisejä ei ole kuten aikaisempina vuosina. Kaksi juhlavaa marssia siis vedämme, joista ensimmäinen on selkeästi omasta mielestäni se heikompi, mutta ajaa kyllä asiansa. Ensimmäisen biisin/kuvion jälkeen tulee kivääriryhmän soolo-osuus, joka kestää melko lyhyen aikaa, ihan näppärän näköinen (johon nykyään lisätty soolopyörittäjien osuus vielä, Hamina Tattooseen laitetaan se sitten).
Tämän jälkeen tulee rauhallinen kuorolauluosuutemme, mikä kestää parisen minuuttia suurinpiirtein. Kiväärisoolo ja tämä laulu voivatkin vaikuttaa jopa melko pitkäveteisiltä, kun ei siinä oikein edes tapahdu mitään, mutta mielestäni tuo ainakin sopii tuohon kuvion kohtaan loistavasti, sillä kuorolaulun jälkeen vedetään sellaisella energialla että huhhuh. Toinen marssi on paljon pirteämpi ja eeppisempi kuin se ensimmäinen ja kuviokin on mielestäni paljon parempi. Kermana kakun päälle tulee vielä suoraan marssista lennosta lähtevä rumpuryhmän soolo-osuus, joka on selkeästi se paras osuus koko vedossamme. Eli jos ei muuten hirveästi kiinnostaisi tätä katsoa, niin suosittelen tarkastamaan edes tuon rumpuryhmän soolon, ihan jäätävän hienon kuuloinen ja näköinen (toisen osion puolessa välissä). Kun tämä on ohi, niin lähdemme loppumarssin kautta pois.
Valttejamme ovat selkeästi energisyys ja nopeus tässä vedossa, ellei keskivaiheen kuorolaulua oteta huomioon. Se erotti meidät muista maista, vaikka eihän tuossa mistään kilpailusta ollut kyse, mutta ainahan sitä tulee pakostakin vertailtua. Ottaen huomioon, että lähdimme pohjalta ja saimme tuon esityksen kasaan vain hiukan yli parissa kuukaudessa, niin itse olen ainakin helvetin tyytyväinen. Ja tässä olisi, muistakaa laittaa videon alapuolelta quality highlle, saa paljon paremman kuvan ja äänenlaadun.
Osa 1
Osa 2
Ja sitten ihan vertailun vuoksi voisin laittaa myös Norjalaisten vedon. Se pyöriikin sitten jo ihan omassa tasossaan, meillä on vielä paljon hommia jos aiomme olla joskus yhtä hyviä kuin he. Heidän biisit ovat paljon parempia ja heidän yhdenaikaisuus ja särmyys ovat ihan omaa luokkaansa. Tosin he ovatkin hinkanneet tuota kuviota lokakuusta asti. Ainut huonompi heillä on rumpusaluutti, meillä se on vain jäätävän kova. Katsokaa ken tahtoo ja ihmetelkää, suurinpiirtein samanpituinen veto:
Osa 1
Osa 2
Muistakaa tässäkin laittaa quality highlle.
Tuo esitys kestää siis vähän alle 10 minuuttia. heti alkuun täytyy sanoa, että meidän esitys oli kaikista monipuolisin, vaikka en menisi silti parhaimmaksi sanomaan. Mutta se erottaa meidät muista, me olemme nimittäin ainoa maa joka teki perinteisen kuviomarssiesityksen ja rumpusaluutin lisäksi myös kuorolauluosuuden. Vetomme alkaa sisääntulolla, tulemme hitaalla marssilla rummun tahdittamana sisään ja kun olemme keskellä kenttää niin lähdemme vetämään esitystä suoraan lennosta. Koska nyt on Puolustusvoimien 90-vuotis juhlavuosi, niin esityksemme perustuu täysin kunnianosoituksena veteraaneille, eli mitään viihteellisempiä biisejä ei ole kuten aikaisempina vuosina. Kaksi juhlavaa marssia siis vedämme, joista ensimmäinen on selkeästi omasta mielestäni se heikompi, mutta ajaa kyllä asiansa. Ensimmäisen biisin/kuvion jälkeen tulee kivääriryhmän soolo-osuus, joka kestää melko lyhyen aikaa, ihan näppärän näköinen (johon nykyään lisätty soolopyörittäjien osuus vielä, Hamina Tattooseen laitetaan se sitten).
Tämän jälkeen tulee rauhallinen kuorolauluosuutemme, mikä kestää parisen minuuttia suurinpiirtein. Kiväärisoolo ja tämä laulu voivatkin vaikuttaa jopa melko pitkäveteisiltä, kun ei siinä oikein edes tapahdu mitään, mutta mielestäni tuo ainakin sopii tuohon kuvion kohtaan loistavasti, sillä kuorolaulun jälkeen vedetään sellaisella energialla että huhhuh. Toinen marssi on paljon pirteämpi ja eeppisempi kuin se ensimmäinen ja kuviokin on mielestäni paljon parempi. Kermana kakun päälle tulee vielä suoraan marssista lennosta lähtevä rumpuryhmän soolo-osuus, joka on selkeästi se paras osuus koko vedossamme. Eli jos ei muuten hirveästi kiinnostaisi tätä katsoa, niin suosittelen tarkastamaan edes tuon rumpuryhmän soolon, ihan jäätävän hienon kuuloinen ja näköinen (toisen osion puolessa välissä). Kun tämä on ohi, niin lähdemme loppumarssin kautta pois.
Valttejamme ovat selkeästi energisyys ja nopeus tässä vedossa, ellei keskivaiheen kuorolaulua oteta huomioon. Se erotti meidät muista maista, vaikka eihän tuossa mistään kilpailusta ollut kyse, mutta ainahan sitä tulee pakostakin vertailtua. Ottaen huomioon, että lähdimme pohjalta ja saimme tuon esityksen kasaan vain hiukan yli parissa kuukaudessa, niin itse olen ainakin helvetin tyytyväinen. Ja tässä olisi, muistakaa laittaa videon alapuolelta quality highlle, saa paljon paremman kuvan ja äänenlaadun.
Osa 1
Osa 2
Ja sitten ihan vertailun vuoksi voisin laittaa myös Norjalaisten vedon. Se pyöriikin sitten jo ihan omassa tasossaan, meillä on vielä paljon hommia jos aiomme olla joskus yhtä hyviä kuin he. Heidän biisit ovat paljon parempia ja heidän yhdenaikaisuus ja särmyys ovat ihan omaa luokkaansa. Tosin he ovatkin hinkanneet tuota kuviota lokakuusta asti. Ainut huonompi heillä on rumpusaluutti, meillä se on vain jäätävän kova. Katsokaa ken tahtoo ja ihmetelkää, suurinpiirtein samanpituinen veto:
Osa 1
Osa 2
Muistakaa tässäkin laittaa quality highlle.
Ei hemmetti, kyllä nyt löytyi ehkä paras "vähän hiljaisempi, todella pitkä metalli-progebiisi" ikinä.
Nimittäin Porcupine Tree - Anesthetize.
Biisi on 17 minuuttia, mutta missään vaiheessa siihen ei voi kyllästyä. Tämä kappale on kyllä yksi parhaimmista biiseistä mitä olen kuullut.
Meinaan kun tulin tuossa pyörällä kotiin aamuvuorosta, kuuntelin tämän kappaleen taas. Ei voinut muuta kuin laittaa se kotona heti uudestaan, tästä ei pääse eroon.
Jokaisen itseään kunnioittavan musiikki-ihmisen pitää kuunnella tämä kappale. Biisin sisäistämisen jälkeen = kylmät väreet guaranteed.
Only apathy from the pills in me
It's all in me, all in you
Electricity from the pills in me
It's all in me, all in you
Only MTV, cult philosophy
Water so warm that day
I counted out the waves
As they broke into shore
I smiled into the sun
EDIT:
Ei hitto, 3. kerta lähtee, ei tästä eroonkaan pääse...
Nimittäin Porcupine Tree - Anesthetize.
Biisi on 17 minuuttia, mutta missään vaiheessa siihen ei voi kyllästyä. Tämä kappale on kyllä yksi parhaimmista biiseistä mitä olen kuullut.
Meinaan kun tulin tuossa pyörällä kotiin aamuvuorosta, kuuntelin tämän kappaleen taas. Ei voinut muuta kuin laittaa se kotona heti uudestaan, tästä ei pääse eroon.
Jokaisen itseään kunnioittavan musiikki-ihmisen pitää kuunnella tämä kappale. Biisin sisäistämisen jälkeen = kylmät väreet guaranteed.
Only apathy from the pills in me
It's all in me, all in you
Electricity from the pills in me
It's all in me, all in you
Only MTV, cult philosophy
Water so warm that day
I counted out the waves
As they broke into shore
I smiled into the sun
EDIT:
Ei hitto, 3. kerta lähtee, ei tästä eroonkaan pääse...
Minusta on sääli, että bändi joka 90-luvulla teki yllättävän menevää psykedeliahaahuilua (The Sky Moves Sideways on hyvä levy) on sortunut tähän samaan ranneviuluangst"proge"metallin suohon, mitä lukemattomat muutkin bändit.
Ja Stam1na on niin ikään varsin mitäänsanomaton bändi.
Mutta tuo orkesteriveto täytynee vilkaista jossain vaiheessa.
Ja Stam1na on niin ikään varsin mitäänsanomaton bändi.
Mutta tuo orkesteriveto täytynee vilkaista jossain vaiheessa.
Pyh ja pyh Kurre, Porcupine Treen koko Fear of a Blank Planet -levy on todella kovaa laatua. Sopivan rauhallista, melankolista ja vaihtelevaa menoa, jota rikkoo paikoittaiset energisemmät purkaukset ja erikoisemmat ratkaisut. Ja hyvä kappale tuo on, selkeästi levyn paras kappale. Eräskin Alex Lifeson vetäisee kipakat soolot.
Ja nyt haluaisin jo oikeasti hiukan perusteita sille, miksi Stam1na on luokaton/paska bändi. Kuulen hyvin mielelläni moiset tokaisut.
Ja nyt haluaisin jo oikeasti hiukan perusteita sille, miksi Stam1na on luokaton/paska bändi. Kuulen hyvin mielelläni moiset tokaisut.
"Mahti Ankka" kirjoitti:
Pyh ja pyh Kurre, Porcupine Treen koko Fear of a Blank Planet -levy on todella kovaa laatua. Sopivan rauhallista, melankolista ja vaihtelevaa menoa, jota rikkoo paikoittaiset energisemmät purkaukset ja erikoisemmat ratkaisut. Ja hyvä kappale tuo on, selkeästi levyn paras kappale. Eräskin Alex Lifeson vetäisee kipakat soolot.
Ja nyt haluaisin jo oikeasti hiukan perusteita sille, miksi Stam1na on luokaton/p**ka bändi. Kuulen hyvin mielelläni moiset tokaisut.
Agreed. Tähän mennessä Fear Of A Blank Planet iskee kyllä ihan kympillä. Pari biisiä on vielä sisäistämättä.
Ja Stam1na paska? Mitä helvettiä? Stam1nahan on yksi parhaista kotimaisista bändeistä. Kaikki levyt, 3 kertaa livenä, etc... Stam1na on todella lähellä sydäntäni, juuri ostin uuden paidankin.
Joten tahdonpa minäkin kuulla Kumikurren selostukset.
Ei Stam1na ole paska tai luokaton. Kova kohkaaminen ja yritys on miehillä päällä, mutta siihen se jääkin. Yleensä minulle hyvä musiikki voi olla soundikysymys, ja niin on tässäkin tapauksessa. Ylituottaminen on yksi pahimpia virheitä mitä musiikkia tehdessä voi tehdä, varsinkin, jos jotain rässiä ollaan tekemässä. Minulle se on vain yksi suhteellisen tylsä bändi muiden joukossa. Ei kiinnosta, parempaakin metallia tehdään, vaikkakin hyvin vähän.
Ja Porcupine Treen kanssa on hyvin pitkälti sama juttu. Muutenkin suuri osa nykyprogesta on rasittavaa - lieneekö progea ensinkään - jonka olenkin tainnut jo mainita. Ja entäs sitten jos Alex Lifeson soittaa heidän levyllään (jonka jopa tiesin ennestään)? Hänen oma bändinsä on joka osa-alueella paljon parempi.
Tietenkin noihin bändeihin pitäisi joskus tutustua enemmänkin, mutta kun on muutenkin olemassa jo niin paljon kiinnostavaa ja hyvää musiikkia, niin en nyt jaksa vaivata päätäni kahdella keskinkertaisella bändillä. Bruce Springsteenin ja Neil Youngin keikat lähestyvät, syvennympä mieluummin heidän musiikkiinsa.
Ja Porcupine Treen kanssa on hyvin pitkälti sama juttu. Muutenkin suuri osa nykyprogesta on rasittavaa - lieneekö progea ensinkään - jonka olenkin tainnut jo mainita. Ja entäs sitten jos Alex Lifeson soittaa heidän levyllään (jonka jopa tiesin ennestään)? Hänen oma bändinsä on joka osa-alueella paljon parempi.
Tietenkin noihin bändeihin pitäisi joskus tutustua enemmänkin, mutta kun on muutenkin olemassa jo niin paljon kiinnostavaa ja hyvää musiikkia, niin en nyt jaksa vaivata päätäni kahdella keskinkertaisella bändillä. Bruce Springsteenin ja Neil Youngin keikat lähestyvät, syvennympä mieluummin heidän musiikkiinsa.
Niin, joskus on yllättävän vaikea selittää miksi jokin bändi ei kolahda. Stam1nassa on jotain sellaista mitä tuntuu löytyvän metallipuolelta ihan liikaa, ympätään niin pirusti kaikkea musiikkiin ilman että yksikään aineksista toimii kunnolla. Lisätään vielä bändin lyriikat, jotka ovat sellaista pompöösia että heikoimpia, kuten minua, hirvittää.
Toki bändi yrittää kovalla intensiteetillä, mutta se tärkein tuntuu puuttuvan: aidosti kuulijan vakuuttava asenne. Ja ei, se asenne ei ole raskaus -tai rankkuuskysymys, se kumpuaa ihan jostain muualta kuin soitetun musiikin äänekkyydestä.
Toki bändi yrittää kovalla intensiteetillä, mutta se tärkein tuntuu puuttuvan: aidosti kuulijan vakuuttava asenne. Ja ei, se asenne ei ole raskaus -tai rankkuuskysymys, se kumpuaa ihan jostain muualta kuin soitetun musiikin äänekkyydestä.
Orava, olet jo lähtökohdiltaan hukassa Stam1nan kanssa. Se ei yritä edes tehdä rässiä, se vain tahtoi saada sen leiman ensimmäisen levynsä myötä. Toinen levy oli jo enemmän Nevermore asteista "progemetallia" (ei suoranaisesti, mutta jotain sinne päin) ja tuo uusin ei kosketa rässiä enää kuin perinteisen rässikompin avulla. Mutta kuten tiedetään, niin ei musiikkityylejä ratkaise jotkin siihen kuuluvat kompit tai riffit, vaan yleisilme. Stam1na, ainakin nykyään, tahtoo laittaa kierroksia hulluttelun vulla lisää, ei rankkuuden. Ei ole ihme, että Strapping Young Lad on yhtyeen suuri vaikuttaja, uusin levy on täynnä yhtäläisyyksiä, jotka on kuitenkin toteutettu omalla otteella.
On totta, että Stam1nan musiikista löytyy vähän sitä sun tätä. Mutta ei se homma mielestäni missään vaiheessa lässähtänyt ole, ainakaan toisella levyllä, jossa kaikki pysyy kohdillaan juuri oikein. uudempi levy menee kieltämättä jo vähän rajoilla, mutta en siitä vielä sen enempää voi sanoa kun kuunteluja on muutenkin alla hiukan huonosti. Kuitenkin sitä tulee pyöriteltyä, se on hyvä merkki. Stam1na on niitä metallibändejä joita kannattaa katsoa vähän pilke silmä kulmassa, tosissaan pojat ruuttaavat mutta selkeästi siellä taustalla on sellainen letkeä, jopa humoristinen ote musiikin tekoon. Ei tarvitse kuin katsoa yhtyeen musiikkivideoita todetakseen tämän. Lyriikoihin en edes viitsisi puuttua, ekalla levyllähän ne oli melkoista diibadaabaa, mutta toisella ja etenkin kolmannella ne ovat ehkä parasta mitä suomenkielinen metalli on nähnyt. Jarkko Martikaisen näpit ollut uuden levyn lyriikoiden kanssa tekemisissä, sen kyllä huomaakin.
Stam1nan vahvuus piilee muutenkin ihan jossain muualla kuin rankkuudessa, vaikka ettehän te nyt näin edes väittänyt mutta kuitenkin. Sen viehätys on nimenomaan siinä, että se onnistuu oikeasti laittamaan melkoisen hienoja juttuja musiikkinsa syövereihin. Koukkuja ja kikkoja joita pitää ihan kunnolla kaivella, ei Uudet Kytmmenen Käskyäkään auennut minulle todellakaan heti, kesti useamman kuukauden ennenkuin se alkoi edes säväyttää jotenkin. Mutta sitten sen auettua Stam1nasta muodostuikin melko oleellinen osa musiikkimakuani, vaikka nykyään vähemmälle onkin jäänyt.
Stam1nan saundeista vielä sen verran että melko tunnistettavat nekin ovat. Eivät ole millään tavalla rankat, mutta ei se ole mikään edellytys metallimusiikille. Ei Deathin Symbolicin saunditkaan ole millään tavalla rankat, ne ovat ihan toisella tavalla viehättävät. Siksi Stam1na on mielestäni onnistunutkin saundipuolellaan, Hyrden lauluääntä myöden hyvin tunnistettavaa materiaalia. Se, että bändi on tämän maan kamaralla vähän kaikenkarvaisten jannujen kuuntelussa ei tarkoita sitä että se olisi jotenkin massaan tukehtuvaa tusinakamaa.
On totta, että Stam1nan musiikista löytyy vähän sitä sun tätä. Mutta ei se homma mielestäni missään vaiheessa lässähtänyt ole, ainakaan toisella levyllä, jossa kaikki pysyy kohdillaan juuri oikein. uudempi levy menee kieltämättä jo vähän rajoilla, mutta en siitä vielä sen enempää voi sanoa kun kuunteluja on muutenkin alla hiukan huonosti. Kuitenkin sitä tulee pyöriteltyä, se on hyvä merkki. Stam1na on niitä metallibändejä joita kannattaa katsoa vähän pilke silmä kulmassa, tosissaan pojat ruuttaavat mutta selkeästi siellä taustalla on sellainen letkeä, jopa humoristinen ote musiikin tekoon. Ei tarvitse kuin katsoa yhtyeen musiikkivideoita todetakseen tämän. Lyriikoihin en edes viitsisi puuttua, ekalla levyllähän ne oli melkoista diibadaabaa, mutta toisella ja etenkin kolmannella ne ovat ehkä parasta mitä suomenkielinen metalli on nähnyt. Jarkko Martikaisen näpit ollut uuden levyn lyriikoiden kanssa tekemisissä, sen kyllä huomaakin.
Stam1nan vahvuus piilee muutenkin ihan jossain muualla kuin rankkuudessa, vaikka ettehän te nyt näin edes väittänyt mutta kuitenkin. Sen viehätys on nimenomaan siinä, että se onnistuu oikeasti laittamaan melkoisen hienoja juttuja musiikkinsa syövereihin. Koukkuja ja kikkoja joita pitää ihan kunnolla kaivella, ei Uudet Kytmmenen Käskyäkään auennut minulle todellakaan heti, kesti useamman kuukauden ennenkuin se alkoi edes säväyttää jotenkin. Mutta sitten sen auettua Stam1nasta muodostuikin melko oleellinen osa musiikkimakuani, vaikka nykyään vähemmälle onkin jäänyt.
Stam1nan saundeista vielä sen verran että melko tunnistettavat nekin ovat. Eivät ole millään tavalla rankat, mutta ei se ole mikään edellytys metallimusiikille. Ei Deathin Symbolicin saunditkaan ole millään tavalla rankat, ne ovat ihan toisella tavalla viehättävät. Siksi Stam1na on mielestäni onnistunutkin saundipuolellaan, Hyrden lauluääntä myöden hyvin tunnistettavaa materiaalia. Se, että bändi on tämän maan kamaralla vähän kaikenkarvaisten jannujen kuuntelussa ei tarkoita sitä että se olisi jotenkin massaan tukehtuvaa tusinakamaa.
Se, että bändi on tämän maan kamaralla vähän kaikenkarvaisten jannujen kuuntelussa ei tarkoita sitä että se olisi jotenkin massaan tukehtuvaa tusinakamaa.
Ei tietenkään, ei kenelläkään edes saisi olla noin ääliömäistä lähtökohtaa musiikin tuomitsemiselle. Joko musiikista pitää tai ei, siihen ei ainakaan itselläni vaikuta bändin kuuntelijoiden määrä. Itse olen viimeaikoina siirtynyt yhä enemmän kuuntelemaan (pääasiassa menneiden vuosikymmenten) valtavirtamusiikkia. Toki sydämessäni on edelleen paikka niin metallille kuin avant-gardemmallekin kamalle, mutta koen musiikin kuuntelun kehittämisen eräänlaisena itsesivistyksen haarakkeena. On hienoa lukea klassista kirjallisuutta, katsoa legendaarisia leffoja ja tutustua menneiden aikojen tärkeisiin yhtyeisiin ja albumeihin, nykyaikaa tietenkään unohtamatta. Ymmärtääkseen nykyisyyttä on tunnettava menneisyys, koska se on aina tavalla tai toisella läsnä tässä hetkessä, niin kulttuurin kuin muidenkin asioiden saralta.
Menipä syväluotaavaksi, joten totean että miksi hemmetissä pidin tätä Hawkwindin debyyttiä kauan vain hieman keskivertoa parempana levynä? Bändi vielä kehittää ymmärrettävästi tulevaisuuden saundiansa tällä kiekolla, mutta onhan tämä jo pirun uhkaavaa, avaruusmaista, rockaavaa ja yllättäen folkiakin on joukossa(asia jota aluksi karsastin). Hieno levy, vaikka herra Kilmister ei vielä messissä olekaan.
np. Hawkwind - Paranoia (Part 2)
Khan, täytyy sanoa - ilman mitään nuoleskelua tai sun muuta hölmöä - että olet sinä kyllä viisas mies. Ja ihan oikeassa olet siinä, että usein on vaikea perustella, miksi jokin musiikki ei iske. Siinä on vaan se jokin, mikä puuttuu. Ja onko sillä jotain merkitystä, minkälaisia kuuntelijoita jollain bändillä on, puhumattakaan niiden lukumäärästä? Nykyään mahtaa asia vain olla niin minun kannaltani, että harvemmin sieltä valtavirrasta mitään mielenkiintoista löytää. Entisaikojen valtavirtamusiikki oli tasokkaampaa.
Hawkwindista sanottakoon, että bändi on tuttu Space Ritualin ja Hall of the Mountain Grillin kautta. Näitä on tullut pyöriteltyä aina silloin tällöin, mutta eipä niistä ole vielä pahemmin kokonaiskuvaa saanut. Ihan mielenkiintoista psyke-hard rockia kyllä, täytynee joskus katsastaa enemmänkin. Lemmyn parempi bändi.
Hawkwindista sanottakoon, että bändi on tuttu Space Ritualin ja Hall of the Mountain Grillin kautta. Näitä on tullut pyöriteltyä aina silloin tällöin, mutta eipä niistä ole vielä pahemmin kokonaiskuvaa saanut. Ihan mielenkiintoista psyke-hard rockia kyllä, täytynee joskus katsastaa enemmänkin. Lemmyn parempi bändi.
Juu en tokikaan väitä että tiellä olisi lähtökohtana se että jokin olisi "liian suosittua", sen verran teitä tunnen. Ja kyllä, sehän on idioottimaista, mutta kyllä niitäkin ihmisiä on jotka tuomitsevat bändin muutaman biisin perusteella eivätkä jaksa sitten tutustua enempää, koska se on sellaista musaa josta kaikki diggaa. Välillä tällaisia tapauksia löytyy, perseestähän se on. Lähinnä siis tarkoitin vain sitä, että senkin perusteella helposti ihmiset tekevät johtopäätöksiä, millainen kuulijakunta jollain bändillä on. Siitä en sitten tiedä kuinka kovasti te olette Stam1naan todellisuudessa tutustuneet, joten siksi se kommentti olikin lähinnä yleistys.
Ja ihan oikeassahan sinä Khan olet, menneisyyttä pitää koluta ja kaikkea tällaista sivistävää pitää harrastaa niin musiikin, elokuvien, kirjallisuuden ja taiteen saralla ylipäänsä. Kyllähän sitä itsekin yrittää parhaansa mukaan koko ajan tutustua uusiin musiikkityyleihin vähän jokaiselta aikakaudelta, elokuvia olen alkanut viime aikoina ostelemaan hiukan aktiivisemmin ja kirjojakin olen Lahden kirjastosta alkanut lainailemaan. Ja mikäs sen hienompaa, tälläkin hetkellä innostus klassiseen musaan on korkealla, erityisesti vaski/orkesterimusiikkiin, kun itsekin sen kanssa on niin paljon tekemisissä. Palataan sinne mistä kaikki alkoi.
Ja toiset tykkää, toiset ei, näinhän se on aina mennyt. Puolustuksen sana on aina paikallaan.
Ja ihan oikeassahan sinä Khan olet, menneisyyttä pitää koluta ja kaikkea tällaista sivistävää pitää harrastaa niin musiikin, elokuvien, kirjallisuuden ja taiteen saralla ylipäänsä. Kyllähän sitä itsekin yrittää parhaansa mukaan koko ajan tutustua uusiin musiikkityyleihin vähän jokaiselta aikakaudelta, elokuvia olen alkanut viime aikoina ostelemaan hiukan aktiivisemmin ja kirjojakin olen Lahden kirjastosta alkanut lainailemaan. Ja mikäs sen hienompaa, tälläkin hetkellä innostus klassiseen musaan on korkealla, erityisesti vaski/orkesterimusiikkiin, kun itsekin sen kanssa on niin paljon tekemisissä. Palataan sinne mistä kaikki alkoi.
Ja toiset tykkää, toiset ei, näinhän se on aina mennyt. Puolustuksen sana on aina paikallaan.
Voisin tässä itsekin laittaa omaa mielipidettäni Stam1nasta:
Ensimmäinen Stam1nan biisi, jonka kuulin, taisi olla Kadonneet kolme sanaa. Kyseinen biisi iskikin heti, ja pidän samaista kappaletta vieläkin yhtenä kovimmista biiseistä, jota olen olen kuullut Stam1nalta. Sitten hankin Uudet kymmenen käskyä -albumin, joka osoittautuikin melko järkytykseksi: ehkäpä hieman ylitaiteellistakin jollakin tapaa. Lisäksi bändistä oli saman tien melkein kokonaan kadonnut tiukka soitto, joka oli heidän ensimmäisellä albumillaan enemmän esillä. Minua myös ärsyttivät eräät niin sanotusti suomi-rock -maiset piirteet, jotka alkoivat tulla yhä enemmän esille, soundin puolesta (en ole suomi-rock -fani).
Nykyään olen Stam1nan kanssa vähän niin kuin "levolla"; en ole kuunnellut melkein vuoteen mitään Stam1nan biisejä musiikkivideoita, jota olen nähnyt Voicelta, lukuun ottamatta. Alkuinnostuksen jälkeen olenkin jotenkin vieraantunut Stam1nan musiikista. Sitä kautta siis Stam1nan uusinkin albumi on hankkimatta, koska vähän pelottaa ostaa kyseistä albumia, sillä videot, jotka olen nähnyt siltä, eivät ole olleet mitenkään mairittelevia. Turhaa kohkausta on siten mielestäni ollut liikaa minun makuuni. Samaten minua on alkanut risomaan bändin tietty tekotaiteellinen meininki; liian erikoisia sanoituksia viljellään.
Loppujen lopuksi siis en erityisemmin inhoakaan Stam1naa, mutta en myöskään erityisesti fanita kyseistä yhtyettä. Suurin syy tähän asetelmaan varmaankin johtuu jo-mainitsemastani "tekotaiteellisuudesta". Minulla on Stam1nan kanssa siis vähän sama juttu kuin huumorimusiikin kanssa: ei ole vaikea kuunnella, mutta on vaikea täysin hyväksyä.
Ensimmäinen Stam1nan biisi, jonka kuulin, taisi olla Kadonneet kolme sanaa. Kyseinen biisi iskikin heti, ja pidän samaista kappaletta vieläkin yhtenä kovimmista biiseistä, jota olen olen kuullut Stam1nalta. Sitten hankin Uudet kymmenen käskyä -albumin, joka osoittautuikin melko järkytykseksi: ehkäpä hieman ylitaiteellistakin jollakin tapaa. Lisäksi bändistä oli saman tien melkein kokonaan kadonnut tiukka soitto, joka oli heidän ensimmäisellä albumillaan enemmän esillä. Minua myös ärsyttivät eräät niin sanotusti suomi-rock -maiset piirteet, jotka alkoivat tulla yhä enemmän esille, soundin puolesta (en ole suomi-rock -fani).
Nykyään olen Stam1nan kanssa vähän niin kuin "levolla"; en ole kuunnellut melkein vuoteen mitään Stam1nan biisejä musiikkivideoita, jota olen nähnyt Voicelta, lukuun ottamatta. Alkuinnostuksen jälkeen olenkin jotenkin vieraantunut Stam1nan musiikista. Sitä kautta siis Stam1nan uusinkin albumi on hankkimatta, koska vähän pelottaa ostaa kyseistä albumia, sillä videot, jotka olen nähnyt siltä, eivät ole olleet mitenkään mairittelevia. Turhaa kohkausta on siten mielestäni ollut liikaa minun makuuni. Samaten minua on alkanut risomaan bändin tietty tekotaiteellinen meininki; liian erikoisia sanoituksia viljellään.
Loppujen lopuksi siis en erityisemmin inhoakaan Stam1naa, mutta en myöskään erityisesti fanita kyseistä yhtyettä. Suurin syy tähän asetelmaan varmaankin johtuu jo-mainitsemastani "tekotaiteellisuudesta". Minulla on Stam1nan kanssa siis vähän sama juttu kuin huumorimusiikin kanssa: ei ole vaikea kuunnella, mutta on vaikea täysin hyväksyä.
Niin, se on aika yleinen kommentti Stam1nasta puhuttaessa, että niiden saundit ovat se heikko lenkki. Oman kantani asiaanhan kerkesinkin jo aikaisemmin tuomaan, joten ei siihen enää mitään lisättävää.
Tuo tekotaiteellisuus on myös asia mikä aina herättää keskustelua. Mielestäni tekotaiteellisuus määritellään niin, että yritetään tehdä jotain mukahienoa, jolla ei ole oikeastaan minkäänlaista tarvetta olla mukana bändissä/sen musiikissa, jolloin siitä tulee itsetarkoituksellista kikkailua. Onko Radiohead sortunut tähän? Onko Pink Floyd sortunut tähän? Onko Stam1na sortunut tähän? Itse kehtaisin väittää että ei, he kaikki kuitenkin tekevät musiikkiaan aivan täysin omana itsenään. Toki joku Pink Floydkin on järkyttänyt kansaa ja kerännyt huomiota mm. näyttävillä The Wall konserteilla, mutta sehän on vain mainosta ja yleisökin siitä piti, joten jos se oli tekotaiteellista niin en tiedä onko se sitten edes pahasta. Stam1nan musiikissa ei ole tekotaiteellisuutta, hehän vain luovat omaa juttuaan yhdistelemällä palasia sieltä sun täältä. Se, toimiiko se jollekin on sitten eri asia, siihen on enää vaikea löytää mitään vastaväitteitä tai yleismaailmallista syytä miksi tai miksi ei. Se vain on niin.
Tuo tekotaiteellisuus on myös asia mikä aina herättää keskustelua. Mielestäni tekotaiteellisuus määritellään niin, että yritetään tehdä jotain mukahienoa, jolla ei ole oikeastaan minkäänlaista tarvetta olla mukana bändissä/sen musiikissa, jolloin siitä tulee itsetarkoituksellista kikkailua. Onko Radiohead sortunut tähän? Onko Pink Floyd sortunut tähän? Onko Stam1na sortunut tähän? Itse kehtaisin väittää että ei, he kaikki kuitenkin tekevät musiikkiaan aivan täysin omana itsenään. Toki joku Pink Floydkin on järkyttänyt kansaa ja kerännyt huomiota mm. näyttävillä The Wall konserteilla, mutta sehän on vain mainosta ja yleisökin siitä piti, joten jos se oli tekotaiteellista niin en tiedä onko se sitten edes pahasta. Stam1nan musiikissa ei ole tekotaiteellisuutta, hehän vain luovat omaa juttuaan yhdistelemällä palasia sieltä sun täältä. Se, toimiiko se jollekin on sitten eri asia, siihen on enää vaikea löytää mitään vastaväitteitä tai yleismaailmallista syytä miksi tai miksi ei. Se vain on niin.
Vihaan tuota tekotaiteellisuus-korttia. Ja kun yleensä sen lyö pöytään joku tylsämieli(ei suora viittaus ilikeen), joka ei ymmärrä asioita jotka eivät mahdu oman pääkoppansa sisälle.
EDIT:
Nyt soi A Tribe Called Questin Midnight Marauders -lätty vuodelta 1993. Letkeää ja rentoa itärannikon hiphopia ilman turhaa uhoa. Tämän bändin saundista olen aina löytänyt samanlaista iloisuutta ja hauskanpidon meininkiä kuin Sugarhill Gangilla.
EDIT:
Nyt soi A Tribe Called Questin Midnight Marauders -lätty vuodelta 1993. Letkeää ja rentoa itärannikon hiphopia ilman turhaa uhoa. Tämän bändin saundista olen aina löytänyt samanlaista iloisuutta ja hauskanpidon meininkiä kuin Sugarhill Gangilla.
"Genghis Khan" kirjoitti:
Vihaan tuota tekotaiteellisuus-korttia. Ja kun yleensä sen lyö pöytään joku tylsämieli(ei suora viittaus ilikeen), joka ei ymmärrä asioita jotka eivät mahdu oman pääkoppansa sisälle.
Tuo "tekotaiteellisuus" on ehkä kyllä väärä termi. Halusin vain kuvata sitä fiilistä, joka tulee, kun kuuntelee tiettyjä Stam1nan biisejä. Ainakin jossain Stam1nan biisissä on sellainen kohta, missä on hieman outo rytmi ja se laulaja laulaa jotain: "psyykeni on paloina" -tyylistä ihmejuttua. Tuollaisissa kohdissa vain tulee hieman sellainen surreaali olotila; miettii, onko tämä ihan tosissaan laitettu tuohon. Tietenkin tällaiset erikoiset ratkaisut tuovat vaihtelua sekä ennen kaikkea persoonallisuutta lisää, mutta samalla tulee kyllä mietittyä, oliko tuokaan aivan tarpeellinen.
Stam1na olisi silti kyllä aivan mainio bändi, jos sitä jo-mainitsemaani "kohkaamista" vähennettäisiin. Silti moni ei kai ajattele Stam1nan musiikkia niin kriittisesti kuin minä. Hyvä live-bändi on silti kyseessä, mitä arvostan, koska livenä näkee, kuinka hyvä jokin bändi oikeasti on. Studiossa kuitenkin kaikkea pystyy enemmän tai vähemmän säätämään oman makunsa mukaiseksi, kun taas livenä tilanne on vähän niin kuin "tulos tai ulos", jolla tarkoitan sitä, että yhtyeen täytyy pystyä suoriutumaan hyvin, faniensa vaatimalla tavalla.
Kumioravan viestiin tuolta TOP-50 -topicista:
En minä hyljeksi ketään laulajia tai bändejä. Avaan korvani aina uudelle musiikille sekä arvostan vielä kaikkia muusikkoja, jotka tekevät musiikkia omasta tahdostaan niin kuin "taiteen" vuoksi, eikä vain rahasta. En vain satu erityisesti pitämään Musen tyylisesti laulavista bändeistä niin paljoa kuin teatraalisemmista, isommassa mittakaavassa musiikkia tekevistä bändeistä.
Kai sitten pitäisi olla kokonaan olematta eri mieltä musiikin suhteen, eikä esittää omia mielipiteitään, jolloin "musiikkihomojen klaani" varmasti vaikenisi sekä saisi keskustella keskenään aivan rauhassa, kun kukaan ei tällöin tulisi pilaamaan heidän hetkeänsä heittämällä juttua tekotaiteellisuudesta tai omasta musiikkimaustaan.
Siis en ole aloittamassa tässä mitään "musiikkihomot-hate-crew":ta. Pisti vaan silmään tuollainen hyökkäily minun musiikkitottumustani kohtaan.
En minä hyljeksi ketään laulajia tai bändejä. Avaan korvani aina uudelle musiikille sekä arvostan vielä kaikkia muusikkoja, jotka tekevät musiikkia omasta tahdostaan niin kuin "taiteen" vuoksi, eikä vain rahasta. En vain satu erityisesti pitämään Musen tyylisesti laulavista bändeistä niin paljoa kuin teatraalisemmista, isommassa mittakaavassa musiikkia tekevistä bändeistä.
Kai sitten pitäisi olla kokonaan olematta eri mieltä musiikin suhteen, eikä esittää omia mielipiteitään, jolloin "musiikkihomojen klaani" varmasti vaikenisi sekä saisi keskustella keskenään aivan rauhassa, kun kukaan ei tällöin tulisi pilaamaan heidän hetkeänsä heittämällä juttua tekotaiteellisuudesta tai omasta musiikkimaustaan.
Siis en ole aloittamassa tässä mitään "musiikkihomot-hate-crew":ta. Pisti vaan silmään tuollainen hyökkäily minun musiikkitottumustani kohtaan.
Ei, ei, ei, ei... Täällä nyt ei olla mitään sotilasjunttaa luomassa, hyvä ihminen. Täällähän ollaan käyty ties mitä skaboja esimerkiksi Mike Pattonin suhteen, meidän "profiloituneempien" musiikkihomojen kesken (ehkä tuo termi profiloitunut sopinee tähän kohtaan parhaiten, sillä minä, Khan ja Ankka olemme täällä höpisseet musiikista täällä jo muutaman vuoden, ja näin ollen profiloituneet "musiikkihomoiksi") - kun Ankka miehen tekosia kovinkin palvoo ja esimerkiksi minä en aivan täysin hänen hienouttaan ymmärrä. Minkä ihmeen takia sinun pitäisi sitten muokata mielipiteesi meidän näkemystemme kaltaisiksi?
Enkä nyt oikein ymmärrä tuota "hyökkäilyä". Minä en mielestäni ainakaan ole hyökkäillyt kenenkään kimppuun, enkä tätä oikein tykkää harrastaa. Eiköhän keskustelufoorumien tarkoitus ole kuitenkin luoda keskustelua ja mielipiteidenvaihtoa.
Mutta hyvää jussia nyt vaan kaikille, ei viitsitä kinastella. Ja kuunnellaan samalla hieman zeuhlia, koska nyt soi Magman Live/Hhaï (Köhntark), vuodelta 74. Aika hurjaa musaa edelleen, avaruusjatsia.
Enkä nyt oikein ymmärrä tuota "hyökkäilyä". Minä en mielestäni ainakaan ole hyökkäillyt kenenkään kimppuun, enkä tätä oikein tykkää harrastaa. Eiköhän keskustelufoorumien tarkoitus ole kuitenkin luoda keskustelua ja mielipiteidenvaihtoa.
En vain satu erityisesti pitämään Musen tyylisesti laulavista bändeistä niin paljoa kuin teatraalisemmista, isommassa mittakaavassa musiikkia tekevistä bändeistä.Siis, mitä nyt tässä meinaat? Eikö Muse ole juuri hyvin pitkälti ison mittakaavan stadionrokkia tekevä bändi? Kyllähän kyseessä on aivan yhtä suuri tapaus kuin mitä Queen tai Maiden olivat aikoinaan - Maiden ehkä vielä nykyäänkin.
Mutta hyvää jussia nyt vaan kaikille, ei viitsitä kinastella. Ja kuunnellaan samalla hieman zeuhlia, koska nyt soi Magman Live/Hhaï (Köhntark), vuodelta 74. Aika hurjaa musaa edelleen, avaruusjatsia.
"Kumiorava" kirjoitti:
Ei, ei, ei, ei... Täällä nyt ei olla mitään sotilasjunttaa luomassa, hyvä ihminen. Minkä ihmeen takia sinun pitäisi sitten muokata mielipiteesi meidän näkemystemme kaltaisiksi?
Ei kai ollakaan. Pyydän anteeksi väärinkäsitystäni. Sellainen negatiivinen fiilis minulle kuitenkin tuosta väittelystä tuli, kun tuntui, että olen 'Alertin ainoa, joka ei erityisemmin Musesta perusta.
"Kumiorava" kirjoitti:
Enkä nyt oikein ymmärrä tuota "hyökkäilyä". Minä en mielestäni ainakaan ole hyökkäillyt kenenkään kimppuun, enkä tätä oikein tykkää harrastaa. Eiköhän keskustelufoorumien tarkoitus ole kuitenkin luoda keskustelua ja mielipiteidenvaihtoa.
Olet oikeassa, että keskusteluun kuuluu olennaisena osana väittely.
En olisi kuitenkaan vihastunut niin helposti ellei esimerkiksi Khan olisi väittänyt rivien välistä olevani jotenkin "väärä", kun pidän Dickinsonin tyylisistä laulajista eniten.
Minun puolestanikin saa ihan vapaasti siis väitellä musiikista kunhan se eimene turhan henkilökohtaisuuksiin.
"Kumiorava" kirjoitti:En vain satu erityisesti pitämään Musen tyylisesti laulavista bändeistä niin paljoa kuin teatraalisemmista, isommassa mittakaavassa musiikkia tekevistä bändeistä.Siis, mitä nyt tässä meinaat? Eikö Muse ole juuri hyvin pitkälti ison mittakaavan stadionrokkia tekevä bändi? Kyllähän kyseessä on aivan yhtä suuri tapaus kuin mitä Queen tai Maiden olivat aikoinaan - Maiden ehkä vielä nykyäänkin.
Joskus viime syksynä kai taisi tulla SubTV:ltä jokin Musen keikka, muistaakseni vielä Wembleyltä, ja kovasti yritin sitä katsoa (soittivat Cydoniankin), mutta ei vaan auennut. Toisekseen Musea ei voi vielä ainakaan minun mielestäni edes verrata Iron Maideniin tai Queeniin, sillä Iron Maiden kehitti metallia uuteen suuntaan, eikä muuttunut rock-kliseeksi (ei ollut tyypillistä riffipainotteista huttua love, sex and rock 'n' roll -teemoilla), sekä Queen teki itsessäänkin harvinaisen omalaatuista sekä tyylitietoista musiikkia, jossa homma saatiin hoidettua niin, ettei tullut minkäänlaisia tekotaiteellisia fiiliksiä. Kumpainenkin olivat siis yksiä rock-historian tärkeimmistä bändeistä, joten en siis ainakaan minä voi millään tavalla lukea Musea kuuluvaksi samaan seuraan muutoin kuin ehkä yleisön suosion kautta sekä sillä seikalla, että kaikki kolme ainakin ovat stadion-rock -yhtyeitä vaikka Muse ei Wembelyn keikalla minua vakuuttanutkaan sillä tavoin, että voisin käsi sydämellä sanoa Musen olevan kunnon live-bändi. Muse on siis ennen kaikkea ainakin minulle tässä vaiheessa pop-bändi, joka tekee ihan kekseliästä musiikkia noin suosituksi bändiksi. Musiikki silti vie monesti aikaa aueta. Moni musiikki aukeaakin vasta, kun tarkastelee asioita eri perspektiivistä, erimielisenä.
"Kumiorava" kirjoitti:
Mutta hyvää jussia nyt vaan kaikille, ei viitsitä kinastella.
Aivan. Samaa mieltä. Puolustin vain omaa näkökantaani melko voimakasluontoisesti, jos satuit huomaamaan.
Hyvää jussia myös!
Niin, tuostakin Maidenin rock-kliseemäisyydestä voidaan olla monta mieltä. Joku voisi sanoa että jo metallibändiys tekee siitä kliseen. Hyvä bändi ilman muuta, mutta kyllä Maidenillakin niitä korneja hetkiä on aivan tarpeeksi. Queenistä nyt puhumattakaan.
Lähinnä haluan vain tällä avata sinun silmiäsi Maidenin suhteen. Bändi ei kuitenkaan mikään virheetön jättiläinen ole. Päinvastoin.
Ja hyvät jussit tosiaan kaikille teille, ite taidan lähteä rymyämään vielä kolmanneksi päiväksi Sedun festarilimboon.
Lähinnä haluan vain tällä avata sinun silmiäsi Maidenin suhteen. Bändi ei kuitenkaan mikään virheetön jättiläinen ole. Päinvastoin.
Ja hyvät jussit tosiaan kaikille teille, ite taidan lähteä rymyämään vielä kolmanneksi päiväksi Sedun festarilimboon.
ilike, ei saa ottaa liian henkilökohtaisesti näitä juttuja. Se on mielestäni ainakin vain vähän hassua alkaa kivenkovaa väittämään Musen laulajaa heikoksi vokalistiksi, koska hän ei ole samantyylinen kuin Dickinson. Tai et varmaan aivan tarkkaan tuota tarkoittanut, mutta sellaisen kuvan tekstistäsi oikeasti välillä sai. Edelleen, ihmisen musiikkimaku on laajenevaa sorttia, siitä kun vain lähtee eri tyyleihin tutustumaan niin varmasti nappaa. Kaikki on kiinni itsestä, miten sinnikäs oikeasti on, miten pitkälle mielenkiinto oikeasti riittää ja missä se raja oikeasti kulkee. Itselleni musiikin kuuntelu on intohimo, eikä se todellakaan ole helppoa tutustua sellaiseen musiikkiin mikä tuntuu aluksi liian äärimmäiseltä tai muuten vain vaikealta. Mutta se on aina enemmän ja enemmän palkitsevaa kun löytää uuden tyylin edustajan, josta saa vielä kestosuosikin. Se on hieno fiilis, se taika sellaisten bändien ympärillä on ensimmäiset kuukaudet jotain uskomatonta. Eikä se fiilis siitä katoa oikeastaan, mutta alkutaika on aina alkutaikaa.
Oho, menipä taas häröksi. Ei se mitään.
Oho, menipä taas häröksi. Ei se mitään.
"Mahti Ankka toiseen topiciin" kirjoitti:
Torstai meni hyvissä nousuissa, perjantaina isompi humala, katsomaan KYPCK ja Satyricon
Millainen bändi KYPCK oli? Sami Lopakan takia olisi mielenkiintoista tietää, että millaista tuotantoa on häneltä tällä kertaa tulossa. Jotain doom metallin tapaista se kait on, mutta koskaan en ole sitä kuullut.
"Mahti Ankka" kirjoitti:
Se on mielestäni ainakin vain vähän hassua alkaa kivenkovaa väittämään Musen laulajaa heikoksi vokalistiksi, koska hän ei ole samantyylinen kuin Dickinson. Tai et varmaan aivan tarkkaan tuota tarkoittanut, mutta sellaisen kuvan tekstistäsi oikeasti välillä sai.
Siis tarkoituksena ei ollut Muse-kommenteilla mitenkään haukkua kyseistä bändiä sekä sen laulajaa huonoksi. Yrtin vain ilmaista sen, että sellainen perus-britti -laulutyyli ei minuun erityisemmin uppoa.
Tiedän yhden kaverin joka melkein taas inhoaa Dickinsonin tyylisiä tenoreita.
Huonoin laulaja, mitä olen itse kuullut, on minusta Sunrise Avenuen laulaja. Käsittämättömän heikko tekniikka yhdistettynä omaan tyylitiedottomuuteen. Kaiken lisäksi vielä kaikki tuntuvat tykkäävän Sunrise Avenuesta. Ymmärrystä kyllä löytyisi enemmänkin, jos bändi soittaisi punk-rockia, sillä silloin kaoottinen laulutyyli olisi vain eduksi.
"DeadManWalking" kirjoitti:
Millainen bändi KYPCK oli? Sami Lopakan takia olisi mielenkiintoista tietää, että millaista tuotantoa on häneltä tällä kertaa tulossa. Jotain doom metallin tapaista se kait on, mutta koskaan en ole sitä kuullut.
Kuten bändi itse sanoo, "Venäjän kielistä doom metallia Suomesta". Hyvin omaperäisellä otteella pojat vääntävät, suosittelen ehdottomasti. MySpace auttaa meitä jälleen tutustumaan uusiin yhtyeisiin, sieltä vain kuuntelemaan ja ihastumaan.
Löytyykö muuten Suomesta nykyisellään yhtään uutta metallibändiä, jonka musiikissa olisi esillä kunnon tenori-falsetti -laulaja? Meinaan, kun tuntuu, että joka tuutista tulee vain näitä ärjyjiä sekä örisijöitä, ja, suurin piirtein kaikilla puhtaasti laulavilla bändeillä on laulajana joko "ikuinen teini", Metallica-tyylinen "äijä" tai sitten jokin edellä mainittujen sekoitus.
Voidaanko tulevaisuudessa siis nauttia Teräsbetonin Jarkko Aholan tyylisistä persoonallisista sekä voimakasluontoisista tenoreista vai ovat kaikki laulajat sittenkin tylsähköjä "taviksia" vain?
Kyselen näitä, koska haluan saada tietää vähän 'Alertin käyttäjiltä, onko tällaisia bändejä tai laulajia jostain ilmennyt. Itse haluaisin siis saada joitain vinkkejä suuntaan tai toiseen vaikka, jos joku pystyisi joitain MySpace-sivujen linkkejä tänne Musiikkimakunne-topiciin laittaa.
Minua kiehtoo juuri tenori-laulajat musiikissa, joten heistä haluaisin saada vinkkejä.
Voidaanko tulevaisuudessa siis nauttia Teräsbetonin Jarkko Aholan tyylisistä persoonallisista sekä voimakasluontoisista tenoreista vai ovat kaikki laulajat sittenkin tylsähköjä "taviksia" vain?
Kyselen näitä, koska haluan saada tietää vähän 'Alertin käyttäjiltä, onko tällaisia bändejä tai laulajia jostain ilmennyt. Itse haluaisin siis saada joitain vinkkejä suuntaan tai toiseen vaikka, jos joku pystyisi joitain MySpace-sivujen linkkejä tänne Musiikkimakunne-topiciin laittaa.
Minua kiehtoo juuri tenori-laulajat musiikissa, joten heistä haluaisin saada vinkkejä.
"ilike" kirjoitti:
Minua kiehtoo juuri tenori-laulajat musiikissa, joten heistä haluaisin saada vinkkejä.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Three_Tenors
"Jack DiBiase" kirjoitti:"ilike" kirjoitti:
Minua kiehtoo juuri tenori-laulajat musiikissa, joten heistä haluaisin saada vinkkejä.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Three_Tenors
Kyllä minä nuo herrat tiedän, mutta haluankin saada tietää joistakin tuntemattomimmista tenoreista, mutta kiitos kuitenkin linkistä.
En tiedä suomalaisista kiekujista, mutta laita ihmeessä ulkomaisista korvan taakse ainakin yhtyeet Iced Earth, Nevermore ja Candlemass, luulisi löytyvän dramaattista vokalisointia hiukan korkeammasta rekisteristä. Mikäli ei tuttuja ole. Uskoisin että nappaisivat juuri sinuun. Tietenkin meillä on myös se perinteinen King Diamond ja Mercyful Fate, mutta ne varmaan tuttuja jo ovatkin.
X-Japania on myös pakko suositella. Ei ehkä ihan sitä perinteisintä, mutta erinomaisuutta silti.
X-Japania on myös pakko suositella. Ei ehkä ihan sitä perinteisintä, mutta erinomaisuutta silti.
Iced Earthia ja Nevermorea suosittelen. Yksiä parhaista bändeistä mitä tiedän.
Musahomoilu ei kuulu foorumigimmickiini, mutta täytyy mainita, että olipa hieno keikka tuo eilen futismatsin jälkeen tullut Freddy Mercury tribuutti. Hienoa ja tunteellista meininkiä alusta loppuun.
RIP Freddie.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Freddi ... te_Concert
RIP Freddie.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Freddi ... te_Concert
"Mahti Ankka" kirjoitti:
Iced Earth, Nevermore ja Candlemass
Nevermorea parempi suositus tähän kohtaan on Warrel Danen edellinen bändi Sanctuary (maistiainen). Kiekumisen määritelmä käytännössä, sekä tuosta voi olla helpompi lähteä liikkeelle kuin Nevermoresta. Huhun mukaanhan Dane vahingoitti keuhkonsa Sanctuaryssa niin vakavasti, ettei nykypäivänä voi laulaa mitenkään noin korkealta.
Myös edellämainittu Iced Earth, kun laulajana toimii Ripper Owens, sopii falsetinnälkään. Levyt ovat siis The Glorious Burden ja Framing Armageddon. Ei kuitenkaan kannata sivuutta Barlow'n aikaisia levyjä, jotka ovat samalla myös bändin parhaita. Horror Show -levy toimii varmasti ilikelle, kun näyt kaipaavan dramaattista metallia. Tuon levyn päätösraita on #1 -metallibiisi omissa kirjoissani.
Mainittakoon vielä jenkkiläisen Cagen vokalisti Sean Peck. Tappava voimakkuus ja riipivä korkeus lyövät hienosti kättä. Eikä musiikissakaan ole pahemmin valittamista.
Iced Earth on tuttu Glorious Burdenin kautta.
Nevermore = Never Heard
Candlemass samoin
Myös King Diamond sekä Mercyful Fate ovat tuntemattomia.
Sanctuary-pätkä kuuntelussa tällä hetkellä. Vähän Judas Priestin Rob Halfordin kuuloinen laulaja.
Tuo Nevermore on aika outoa. Ainakaan tuo Voyager-biisi ei oikein uponnut.
Candlemass - Bewitched on melko erikoinen kanssa, mutta jotenkin vain silti mielenkiintoinen.
Otan siis lisää ehdotuksia vastaan, mutta katson nyt vielä, jos joitain noita edellä mainittuja bändejä vielä kuuntelisin lisää. Kiitos kuitenkin noista tähän asti tulleista ehdotuksista.
Nevermore = Never Heard
Candlemass samoin
Myös King Diamond sekä Mercyful Fate ovat tuntemattomia.
Sanctuary-pätkä kuuntelussa tällä hetkellä. Vähän Judas Priestin Rob Halfordin kuuloinen laulaja.
Tuo Nevermore on aika outoa. Ainakaan tuo Voyager-biisi ei oikein uponnut.
Candlemass - Bewitched on melko erikoinen kanssa, mutta jotenkin vain silti mielenkiintoinen.
Otan siis lisää ehdotuksia vastaan, mutta katson nyt vielä, jos joitain noita edellä mainittuja bändejä vielä kuuntelisin lisää. Kiitos kuitenkin noista tähän asti tulleista ehdotuksista.
Nevermorelta kannattaa ehdottomasti tutustua ainakin Dead Heart In A Dead Worldiin, Nevermoreen ja This Godless Endeavoriin. Et tule pettymään.
Tuo Nevermore on aika outoa. Ainakaan tuo Voyager-biisi ei oikein uponnut.
No lataappa Narcosynthesis, Passenger, We Disintegrate, Believe In Nothing ja Evolution 169. Jos noiden jälkeen ei nappaa niin ei luultavasti nappaa koskaan.
Ja Iced Earthilta riippase Burnt Offerings ja Dante's Inferno. Todella kovan luokan kappaleita.
"Jack DiBiase" kirjoitti:
Musahomoilu ei kuulu foorumigimmickiini, mutta täytyy mainita, että olipa hieno keikka tuo eilen futismatsin jälkeen tullut Freddy Mercury tribuutti. Hienoa ja tunteellista meininkiä alusta loppuun.
RIP Freddie.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Freddi ... te_Concert
Itse laitoin tuon digiboksilla nauhoittamaan, mutta nyt, kun koitin eilen sitä katsoa, huomasinkin, että siinä oli päällä jalkapalloa ja jotain komediaa. Toivottavasti tulee joskus parempana ajankohtana uudelleen, jotta voisi sitten sen kokonaan nauhoittaa. Tietääkseni tuo pätkä ei kuitenkaan ollut koko Freddie Mercury Tribute -konsertista vaan siinä oli siis mukana vain ne pätkät, jotka bändi ja konsertissa muuten esiintyneet artistit hyväksyivät. Siten muistaakseni muun muassa Robert Plantin hieman oudohko Innuendo-versio ei ole missään "virallisesti" enää olemassa, koska hän itse piti sitä Freddien muistoa epäkunnioittavana. Konsertti esitettiin siis kokonaisuudessaan muistaakseni ainoastaan television lähetyksellä livenä. Jälkituotannossa sitten koko konsertti supistettiinkin pienemmäksi paljolti julkaisua odottaneiden ihmisten suruksi. Kritiikkiä aiheutti myös biisivalinnat, joissa ei ollut tarpeeksi Freddien itse säveltämiä biisejä vaan enimmäkseen kitaristi Brian Mayn omia tuotoksia.
Minulle Freddie on aina ollut maailman toiseksi paras laulaja sekä frontman Bruce Dickinsonin jälkeen. Olen erityisesti ihaillut hänen lauluäänensä pehmeyttä sekä toisaalta voimaa, joka oikeastaan kuuluii täysin vasta livenä. Freddie "vetikin" livenä aina hieman matalammassa rekisterissä kuin studioalbumeilla. Erityisesti haluaisin mainita Queenilta You Take My Breathe Awayn, joka on todella hieno sekä herkkä piano-balladi sekä sellaiset biisit kuin Killer Queen ja The Prophet's Song. Killer Queen tarjoaa hyvän näytteen Queenin taiteellisuudesta sekä The Prophet's Song on vain niin jylhän eeppinen biisi, ettei sitä voi olla mainitsematta puhuttaessa Queenin tuotannon huippubiiseistä. Jokainen noista kappaleista on kyllä 1970-luvulla tehtyjä, mikä ei taas kerro siitä, ettenkö pitäisi Queenin kasarimeiningistä.
Kasariaikana moni Queen-fani vieraantui bändistä, koska Queenin musiikissa alkoi kuulua yhä enemmän pop-vaikutteita. Lisäksi 1970-luvun taiteellisuus, kekseliäisyys sekä tinkimätön tuotanto alkoivat olla niin sanotusti "menneen talven lumia". Vuosikymmenen vaihtuessa Queen muuttuikin, vaikkei kokoonpanollisesti, valtavirtaan hivenen avoimemmaksi bändiksi. Vanhaan tyyliin oltiin siis bändin sisällä kyllästytty, mikä näkyi esimerkiksi Freddie Mercuryn tupakan polttamisena (halusi ohuesta äänestään voimakkaampaa, "rockaavampaa") sekä uudella "äijä-lookilla". Täysin tässäkään ei tietenkään onnistuttu vaan kriitikot "lyttäsivät" yhä bändin tekemiä albumeita melko lailla liukuhihnalta (muun muassa Hot Space -albumilla Queen teki "discompaa" materiaalia), mutta yleisö taas alkoi pitää Queenista yhä enemmän, mikä näkyi yhtyeen nousemisena täysipäiväiseksi stadion-rock -bändiksi.
Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan kuitenkin bändi alkoi hieman rakoilla ja taukoa pidettiinkin The Miracle -albumin tekemiseen saakka. Tällöin Freddie taisi saada HIV:n, jonka hän vastaanotti jumalan rangaistuksena, eikä siten hakenut siihen minkäänlaista apua. The Miraclea tehdessään Mercury huomasikin äänensä heikentyneen sairastumisensa tähden. Tämän vuoksi osittain levyä ei seurannutkaan maailmankiertue vaan bändi poistui vähitellen julkisuudesta pois.
1990-luvulle tultaessa Freddie oli ruumiltaan heikko sekä hänen äänensäkään ei ollut aivan entisellään aidsista johtuen. Freddie ei kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoi työntekoa Queenin kanssa valmistelemalla yhtyeen virallisesti viimeiseksi täydellä kokoonpanolla (Mercury-May-Deacon-Taylor) jäänyttä Innuendo-levyä. Tällä albumilla Queen pyrki yhtenemään uudelleen Mercuryn sairastelun vuoksi. Innuendon ilmestyttyä myös suuri yleisö sai vihjeitä Freddien heikosta voinnista muun muassa Show Must Go Onin kautta. Heikkenevästä olotilastaan huolimatta Mercury pystyi vielä jollakin tapaa laulamaan vaikkei toki kokopäiväisesti ja siirtyikin studioon työskentelemään tällä kertaa oopperalaulaja Montserrat Caballen kanssa. Tästä yhteistyöstä syntyikin myöhemmin julkaistu vuoden 1992 Barcelonan kisoja varten tehty albumillinen oopperaa sekä pop-musiikkia yhdistävää musiikkia. Barcelona-nimibiisiä ei kuitenkaan koskaan esitetty Barcelonan kisojen nimikkobiisinä, koska Freddie Mercury ehti kuolla sitä ennen.
Freddien kuolema järkytti koko maailmaa, ja järkyttää yhä edelleen, sillä Freddien kuollessa musiikkimaailma menetti yhden valovoimaisimmista tähdistään valitettavalla tavalla. Freddiestä tulikin oikeastaan kuolemallaan "kuolematon" henkilö. Jos Freddie eläisi yhä, olisimme varmasti saaneet nauttia uusista Queen-albumeista sekä Freddien äänestä muutenkin. Harmi vain, että ikinä mitään suurta ei huomioida palkintojen muodossa tai kriitikoiden toimesta kuin vasta silloin, kun henkilö on jo kuollut sekä hänestä on enää muisto jäljellä.
______________________________________________
Tässä olisi siis pienimuotoinen historiikki Queenista, kun tunsin tarpeelliseksi valaista Queenin merkitystä minulle sekä yleisestikin koko maailmalle. Suosittelen siis jokaiselle ehdottomasti tutustumista Queenin tuotantoon joko progahtavampien 1970-luvun tuotoksien tai sitten 1980-luvun pop-maisempien albumien kautta. Lisää tietoa Queenista löytänee ainakin Wikipediasta.
"Razorman" kirjoitti:"Mahti Ankka" kirjoitti:
Iced Earth, Nevermore ja Candlemass
Nevermorea parempi suositus tähän kohtaan on Warrel Danen edellinen bändi Sanctuary (maistiainen). Kiekumisen määritelmä käytännössä, sekä tuosta voi olla helpompi lähteä liikkeelle kuin Nevermoresta. Huhun mukaanhan Dane vahingoitti keuhkonsa Sanctuaryssa niin vakavasti, ettei nykypäivänä voi laulaa mitenkään noin korkealta.
Ai kappas, minäkun luulin että Sanctuary on Nevermore ennen, eri nimellä vain. Pitääpä tarkemmin katsella tuota muuten.
Sanctuaryhan on periaatteessa 3/4 Nevermore. Levy-yhtiön painostettua bändiä grungeen päin, Dane, Sheppard ja kiertukitaristina silloin toiminut Loomis lähtivät perustamaan Nevermorea.
Joka tapauksessa; niitä kovempia bändejä speed/power metal -meressä. Refuge Denied on tutustumisen arvoinen levy, jossa Dave Mustaine soittaa erään kappaleen intron. Sen lisäksi, että on tuottanut koko levyn. Into the Mirror Black taas on mutkikkaampaa, mutta ei juuri häviä debyytille.
Joka tapauksessa; niitä kovempia bändejä speed/power metal -meressä. Refuge Denied on tutustumisen arvoinen levy, jossa Dave Mustaine soittaa erään kappaleen intron. Sen lisäksi, että on tuottanut koko levyn. Into the Mirror Black taas on mutkikkaampaa, mutta ei juuri häviä debyytille.
No perkeles, pakkohan tuohon on tarttua, kun Mustainekin mukana ollut. Korvan taakse menkööt, eipä mitään epäselvyyttä kun Nevermorekin kerran tuttu on ja erinomaiseksi todettu.
BATTTLE ANGELS SAATANA!
Muhun iskee parhaiten naislaulettu sinfoninen metalli. Hyviä esimerkkejä ovat Within Temptation, Leaves' Eyes, After Forever sekä myös torstaina Suomessa vieraillut Epica.
EDIT: Eikä Evanescenceä saa unohtaa!
EDIT: Eikä Evanescenceä saa unohtaa!
Muhun iskee parhaiten etuvasemmalta lähtenyt nopea suora.
Yhtään ystäviä hei?
Yhtään ystäviä hei?
Rokkaa ja rollaa!
"Genghis Khan" kirjoitti:
Muhun iskee parhaiten etuvasemmalta lähtenyt nopea suora.
Yhtään ystäviä hei?
Entäs hei leukaluiden sulosoinnut, hei?
Jepa, eli meikäläiseen tosiaan kolahtaa vanhempi rokkenrolli tyyliin CCR, Springsteen, Fogerty, Dylan, Led Zeppelin, Hendrix, yms. Kyseisessä tyylissä vain viehättää se menneiden vuosien rento meno ja meisinki. Myös useat herkemmät, rauhallisemmat ja syvällisiäkin sanoituksia sisältävät kipaleet ovat parasta nannaa kun on oikein mieli myrtsinä. Tulee myös kohtalaisen paljon kuunneltua heeviä, varsinkin suomalaista sellaista (Kotiteollisuus, Viikate, Stam1na, Timo Rautiainen, ym.) Kaverin kautta on tullut tutustuttua myös joihinkin vaihtoehtoisempiin lukeutuviin orkestereihin, esim. Pearl Jamiin ja muuhunkin grungeen sekä punkiin. Huomasin, että tosiaan kannattaa tutustua musiikkiin, joka ei olen niin mainstreamia, koska siitä voi oppia yhtä sun toista hyödyllistäkin elämäänsä.
"ilike" kirjoitti:
Voidaanko tulevaisuudessa siis nauttia Teräsbetonin Jarkko Aholan tyylisistä persoonallisista sekä voimakasluontoisista tenoreista vai ovat kaikki laulajat sittenkin tylsähköjä "taviksia" vain?
Tuli hajoiltua pahasti kun sivusta kuunteli ruississa Teräsbetonin välispiikkejä. Ainakin ennen Orjattaren alkua kun Ahola huutelee "NAISEEET" tenori-tyylillä.
"Stefa" kirjoitti:"ilike" kirjoitti:
Voidaanko tulevaisuudessa siis nauttia Teräsbetonin Jarkko Aholan tyylisistä persoonallisista sekä voimakasluontoisista tenoreista vai ovat kaikki laulajat sittenkin tylsähköjä "taviksia" vain?
Tuli hajoiltua pahasti kun sivusta kuunteli ruississa Teräsbetonin välispiikkejä. Ainakin ennen Orjattaren alkua kun Ahola huutelee "NAISEEET" tenori-tyylillä.
"Onko täällä NAISIAAAAAAAA?"
Jep, ja meidän "porukka" huusi samalla mitalla Aholalle takaisin sieltä miksauskopin vierestä.
Oli kyllä hieno ruissi. Porcupine Tree = 10, Opeth = 10, Stam1na = 9(esiintymisajankohdan takia), Flogging Molly = 9(aivan täydellistä hyppimishulabaloota).
Oli kyllä hieno ruissi. Porcupine Tree = 10, Opeth = 10, Stam1na = 9(esiintymisajankohdan takia), Flogging Molly = 9(aivan täydellistä hyppimishulabaloota).