Foorumiarkisto

"Mahti Ankka" kirjoitti:
...Tä?

My words exactly...

Coca: Olisiko tiedossa jotain hyvää Lil' Jonin levyä, josta saattaisi innostua enemmänkin kuuntelemaan?

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Mikäli metallin porteilla päättää suuntansa kääntää, jää tuo sielu vailla elämän suurimpia salaisuuksia ja totuuksia. Tosin en nyt ihan ymmärrä miksi jonkun pitäisi "vaihtaa" kuuntelemansa musiikki johonkin toiseen. Miksi ei vain kuunnella kaikkea.

Siis en ole makuani mihinkään vaihtamassa, ainoastaan laajentamassa. Mielestäni en ole kuitenkaan mitenkään jämähtänyt yhteen musiikkigenreen ja mikään muu ei iskisi. Kyllä, kuuntelen esimerkiksi Kornia, mutta se ei meinää ettenkö pitäisi Maximo Parkin kaltaisesta rennosta brittipopista (mitälie). Tietynlainen räp iskee ja muistan kuinka hienolta Lil' Jonin "Get Low" kuulosti kun pisti NFSU: Undergroundin Xboxiin ja heti alussa kappale raikui.

EDIT: Kirjoitin vahingossa Lol Jon

"Razorman" kirjoitti:
Vuosi 2007 oli loistava. Viime vuodesta otettiin reilu voitto vaikka se tuntuikin vielä kesällä mahdottomalta.

Tätä kommenttia ihmettelin ja olin jo valmis epäilemään, että olenko nyt missannut hirveästi hyviä levyjä vuonna 2007. Kuuntelin sitten osan Mahti Ankan ja Razormanin levyjen näytteistä ja sanotaan vaikka niin, että enää en ihmettele yhtään. Eivät olleet ihan minun makuuni.

Itse siis näin asian niin, että melkeinpä loistavan vuoden 2006 jälkeen 2007 jäi kovin vaisuksi. Kiinnostavia levyjä tuli etenkin loppuvuodesta reilusti, mutta selkeästi suurin osa jäi aika vaisuiksi. Vuoden 2007 kymmenestä parhaasta olisi ehkä kolme tai neljä mahtunut vuonna 2006 kymmenen joukkoon, eikä listan ykkösellä olisi ollut mitään mahdollisuuksia kolmen joukkoon.

Tuossa vielä viime vuoden top 10:

"minä vuosi sitten" kirjoitti:
10. Magyar Posse - Random Avenger
9. Stoner Kings - Fuck The World
8. Ismo Alanko Säätiö - Ruuhkainen Taivas
7. Kumikameli - Simsalabim
6. Peeping Tom - Peeping Tom
5. Sugababes - Overloaded: Singles Collection
4. Eläkeläiset - Humppasirkus
3. Von Hertzen Brothers - Approach
2. Dog Fashion Disco - Adultery
1. The Beatles - Love

Mutta siis tällaiseksi tuli minun nopeasti kasattu top10 vuonna 2007:

10. Viikate - Marraskuun lauluja II
Listaan nämä Viikatteen levyt nyt kuitenkin erikseen, vaikka yhtä hyvin ne olisi voinut laskea yhdeksi kuten SOAD:n paketin toissavuonna. Syynä on lähinnä se, että suhtaudun ensimmäiseen ja toiseen osaan vähän eri tavalla. Tältä odotin aika paljon pieneksi pettymykseksi jääneen I:n jälkeen, mutta tämä petti sitten vielä vähän enemmän. Hyviä biisejä tässä on, mutta ne jäävätkin lähinnä yksittäisiksi hyviksi biiseiksi, enkä jotenkin ole oppinut hahmottamaan tätä kokonaisuutena. Mahti Ankka piti tätä tasapainoisena pakettina, joten taitaa olla tosiaan kuuntelijasta kiinni löytääkö sitä tasapainoa.

9. Apulanta - Eikä vieläkään ole edes ilta
Eikä vieläkään ole edes ilta oli vähän sellainen ylimääräinen paketti Apulannalta syksyksi. Siinä siis on mukana live-levy, joka on äänitetty neljällä keikalla viime keväänä Lahdessa ja Helsingissä sekä keväällä ilmestynyt Eikä vielä ole edes ilta -studioalbumi. Tavallaan tätä pakettia kai pitäisi ajatella studioalbumia parempana kun tässä on se ja vielä lisäksi live, mutta studiolevy löytyy hyllystä, enkä tätä siksi viitsinyt ostaa kun kuuntelinkin vain live-levyä tästä ja vain livenä tämän arvostelen. Tämä oli hiukan positiivinen yllätys. En ihan täysin luottanut siihen, että live-Apis toimisi levyllä, mutta ihan mukavalta kuulostaa. Biisivalinnat olivat pääasiassa hyviä tai ainakin järkeviä ja erityisesti miellyttivät muutamat akustiset kappaleet.

8. Eläkeläiset - Humppakonsertto
Humppakonsertto taas oli Apulantaan verrattuna vähän päinvastainen tapaus. Luotin vahvasti siihen, että Eläkeläisten keikkojen loistavuus välittyy hyvin levylläkin kun 10 vuotta sitten ilmestynyt edellinen live-levy In humppa we trust oli niin loistava. Humppakonsertto on kyllä hyvä, mutta tässä ei jotenkin välittynyt se tunnelma niin hyvin. Olisiko yleisön meteli sitten jätetty liian hiljaiseksi tai studion puolella viimeistelty tätä liian tarkasti, mutta vähän liian studiolevymäiseltä tämä jäi kuulostamaan raa'an live-kokemuksen sijaan. Välispiikitkin ovat jotenkin normaalia keskinkertaisempia. Hyvähän tämäkin levy tietysti on, mutta mieluummin kuuntelen In humppa we trustia, katson Sekoilun Ytimessä -dvd:tä tai kuuntelen siltä dvd:ltä ripattuja mp3:ia.

7. Porcupine Tree - Fear of a Blank Planet
Ehkä vähän tyhmänrohkeasti sijoitan tämän nyt näin korkealle. Vasta vuoden lopussa kuulin bändistä ensimmäisen kerran ja vasta muutamia kertoja olen levyä kuunnellut. Mutta tämä saa luvan ohittaa esim. Eläkeläisten siksi, että tämä on uusi levy eikä kokoelma vanhoja biisejä ja toisaalta tästä on jäänyt vähän positiivisempi fiilis, koska tätä en odottanut eli tämä ei jäänyt yhtään pettymykseksi, vaan tuli yllätyksenä. Vielä ainakin on sellainen fiilis, että musiikki kuulostaa hyvältä, mutta biisejä en pidä mitenkään erityisinä. Ehkä niistä oppii pitämään kun kuuntelee enemmän, mutta siihen asti tämä levy on oikeastaan aika hienolta kuulostavaa musiikkia taustalle.

6. Viikate - Marraskuun lauluja I
MLII:een verrattuna näen tämän vahvemmin kokonaisuutena, vaikka toisaalta kaipaisin vähän monipuolisuutta biiseihin. Hyvä levy, mutta ei Viikatteen parhaimmistoa läheskään.

5. David Gilmour - Remember That Night: Live at the Royal Albert Hall
Tämä ei oikeastaan ole musiikki-cd vaan viime syksynä ilmestynyt dvd-taltiointi On an Island -kiertueen keikalta keväältä 2006. Mutta olen kuunnellut tätä kun joku ystävällinen on ripannut ääniraidan mp3:ksi ja pistänyt jakoon. Siispä olen kuunnellut tätä kuin live-albumia, joten tylysti otan vapauden hyväksyä tämän listalle. David Gilmour siis on parhaiten Pink Floydista tuttu laulaja-kitaristi, joten biisilista koostuu omien biisien lisäksi Floyd-klassikoista, joita kyllä yleisö tuntuu odottavan huomattavasti enemmän. Mutta on Gilmour ihan hyviä omia biisejäkin tehnyt ja On an Island etenkin on ihan Pink Floyd -tasoa. Onneksi hän itsekin taitaa ymmärtää mitä yleisö haluaa ja esittää uuden levyn biisit alkupuolella, jotta päästään lopuksi "olennaiseen". Keikan kovin biisi on aika selvästi 22-minuuttinen Floyd-klassikko Echoes, josta Gilmour tarjoaa alkuperäiseen verrattuna räväkämmän ja rokkaavamman version, joka toimii aivan mahtavasti. David Bowie vierailee parissa biisissä, joista Arnold Laynessa hän on hyvä, mutta Comfortably Numb jää hänen takiaan heikoksi. Eikä siinä vielä kaikki, vaan extroina on vielä mukavasti hyviä biisejä muilta keikoilta. Youtubesta löytyy mm. loistava High Hopes.

4. CMX - Talvikuningas
Tästä jotain taisin pari kuukautta sitten sanoa, joten sanon nyt asiani lyhyesti. En odottanut CMX:ltä paljon mitään, mutta pirun kova tämä on. Aihe ei voisi paljoa vähemmän kiinnostaa, mutta jos ei minun korvaani hölmöiltä kuulostavista sanoituksista välitä, vaan ajattelee laulun vain yhtenä instrumenttina, ei se juurikaan häiritse. Erittäin hyvältä kuulostava yhtenäinen levy, joka ei käy yhtään tylsäksi, vaikka taukoja ei ole paljoa ole. Ja hyvä niin.

3. Serj Tankian - Elect the Dead
SOAD-laulajan soolodebyytti, joka ei kyllä SOAD-levyjen tasolle yllä, mutta pääsee tällä kertaa näin korkealle kun vuosi on ollut tasoltaan mielestäni heikko. Hyvin mielenkiintoinen ja erilainen Serart-levytys muutaman vuoden takaa sai odottamaan jotain erilaista tästäkin, mutta tosiaan aika lähellä System of a Downia tämäkin on. Se on hyvä ja huono asia, koska biisit ovat turvallisen hyviä, mutta jotain jännittävämpää olisi kaivannut.

2. Apulanta - Eikä vielä ole edes ilta
Tästä levystä taisin ehkä jo keväällä jotain kirjoitella, joten kommentoin lyhyesti. Tämä on Apulannan raskain tuotos ja pari vuotta sitten tätä suuntaa odotti mielellään. Tulos on varsin hyvä, mutta nyt tämä on kuultu ja mielelläni kuulisin jatkossa jotain kevyempää ja kepeämpää kun ne vanhemmat biisit kuulostivat jotenkin mukavammilta keikoillakin. Tässä ei ole heikkoja biisejä, mutta toisaalta parhaimpana pitämäni nimikkobiisi Eikä vielä ole edes ilta ei ole myöskään lähelläkään bändin parhaita.


1. Polkadot Cadaver - Purgatory Dance Party
Alkuvuodesta kuopatun Dog Fashion Discon tuhkista nousi Polkadot Cadaver, joka koostuu DFD:n jäsenistä ja jatkaa tyylinsä puolesta aika vahvasti DFD:n linjalla. Tästä odotin jotain erilaisempaa, enkä siksi alussa lähtenyt tätä Dog Fashion Discoon vertaamaan. Ensimmäinen biisi julkaistiin myspacessa jo alkuvuodesta ja neljä muutakin he ehtivät pistää reilun puolen vuoden aikana sinne kuultaviksi. Mutta nyt kun reilu kuukausi sitten sai levyn käsiinsä, sitä huomaa, ettei tämä nyt niin paljoa DFD:stä eroa. Ei tämä levy DFD-levyjen tasolle yllä ihan, mutta kun alussa oli vain yksi biisi ja niitä tuli hiljalleen lisää, ehti käsitystä muodostaa aika rauhallisesti eikä tämä tunnu mitenkään pettymykseltä loistavan Adultery-albumin jälkeen.

En hirveästi välitä väkisin keksityistä nimistä genreille, joten Polkadot Cadaveriakin sanoisin tyyliltään pääasiassa sirkusmetalliksi (jos ajattelee tuota nimitystä vain positiivisena), joka ei ehkä ole hienoimmalta kuulostava nimitys, mutta voi sentään saada ulkopuolisen arvaamaan mistä saattaisi olla kyse. Mutta tälläkään kertaa ei juututa vain tietynlaisiin biiseihin vaan monipuolisuutta löytyy. Chloroform Girl on erilaista kuin mikään DFD:ltä. Se on samaan aikaan kepeän rauhallinen että hirveän ahdistava. Tosin ahdistavuutta tuovat myös äärimmäisen kierot lyriikat. Sen nostaisinkin koko vuoden parhaaksi biisiksi. En lähde kaikkia suosikkejani erikseen luettelemaan, mutta yksi kovimmista on myös Bring Me The Head of Andy Warhol, joka on jopa näiden muusikoiden aiempaan materiaalin verrattaessa erittäin sekava hyvällä tavalla. Heidän myspace-sivullaan on varsin monta biisiä kuunneltavissa. Ehkä tästä uudesta bändistä jää vähän DFD light -fiilis, mutta en valita kunhan tarjoavat mukavaa musiikkia jatkossakin.

Apulanta on listalla kaksi kertaa samalla levyllä. 9 ja 2.

Pilkku on mun vakipano.

"Velocity" kirjoitti:
Apulanta on listalla kaksi kertaa samalla levyllä. 9 ja 2.

Pilkku on mun vakipano.

Taisit sutaista ohi, kaksi aivan eri levyä on listalla.

"penttifan" kirjoitti:

"Velocity" kirjoitti:
Apulanta on listalla kaksi kertaa samalla levyllä. 9 ja 2.

Pilkku on mun vakipano.

Taisit sutaista ohi, kaksi aivan eri levyä on listalla.

"Eikä vielä ole ilta ohi", "Eikä vieläkään ole ilta ohi"? Kuka vitun vajaa on keksinyt tuollaiset levynnimet. Murr.

Olen Gonerin kanssa samoilla linjoilla, vuosi 07 ei pärjää vuodelle 06. Toki otantanikaan ei ole yhtä kattava kuin viime vuonna, mutta top kympin sain jotenkin kasaan. Ei siis mikään kiveenhakattu totuus, mutta suuntaa antava ja tämänhetkisiä fiiliksiä varsin hyvin kuvaava.

10.Jenni Vartiainen - Ihmisten edessä
Hunajaisen Jenni Vartiaisen soolodebyytti yllätti tälläisen paatuneenkin rock-musiikin kuuntelijan. Seesteisen kaunista kaihostelua, joka toimii niin sinkkubiisien kuin kokonaisuudenkin osalta. Lisää kuunteluja alle.

9. Steel Mammoth - Atomic Mountain
Täytyi antaa kotikaupungillekin yksi kiintiöpaikka top kympissä, ja mikäs on antaessa kun Lehtisalon ja kumppaneiden projektin ensimmäinen täyspitkä on varsin laadukas. Apokalyptinen NWOFHM-jurnutus toimii hyvin vaikkei raskuudessaan ihan vastaa bändin imagoa. Promokuvista iso plussa.

8. Bloody Panda - Pheromone
Bloody Panda oli itselleni täysin tuntematon suuruus kun tähän levyyn törmäsin, todellakin positiivinen yllätys. Newyorkilaisviisikko yhdistää saundissaan likaisen sludgeilun naisvokalisti Yoshiko Oharan riipivän pelottavaan hoilaukseen, joka koostuu japanista, englannista ja siansaksasta. Kummitustalo-meininkiä 40 minuuttia 4 raidalla.

7. Nile Ithyphallic
Ei pettänyt Nile tälläkään levyllä, ei yllätänyt eikä pettänyt. Tasaisen varmaa teknistä rouhimista ilman kummempia notkahduksia. Seuraavalla levyllä onkin saundin radikaalimman kehittämisen vuoro ettei ähky itse kuuntelijaan. Kolliasin takomiset ja riffit levyn ässähetket, tietenkin.

6. CMX - Talvikuningas
Kiistatta suomalaisen rockin vuoden puhutuin levy, eikä suotta. Hieno polveileva raskas proge-eepos joka toimii tietenkin alusta loppuun. Paikoitellen ilmenevistä dorkalyriikoista miinusta, mutta toisaalta camp-meininkiähän se varmasti osalta. Vuoden neljänneksi paras kotimainen.

5. Witchcraft - The Alchemist
Razorman tästä levystä jo melkein kaiken mainitsemisen arvoisen totesi. Zeppelin, Sabbath ja Tull ovat tämän retroilun peruskivi. Tyylillä ja mahtavilla saundeilla väännettyä vintage-hardrokkia.

4. Absoluuttinen Nollapiste - Iiris
Vuoden kolmanneksi paras kotimainen. Yllätti tyylillään täysin, tämähän oli helppoa Absoa! Enemmän 80-luvun poprokista ponnistavaa kuin edellisen levyn progeilu. Puhelin mutta ei luontoa vuoden parhaimpia yksittäisiä biisejä.
Levynä iskee todella hyvin ainakin vielä, tiedä sitten materiaalin helppoudesta johtuen, kuinka hyvin kestää aikaa. Toivotaan.

3. Reverend Bizarre - III: So Long Suckers
Pastorit jättivät tämän maailman eeppisimmällä levyllään, raskaalla kuin tonninen lyijypaino. Levyn massiivisuus takaa myös sen että kaikki puolet eivät ole vieläkään välttämättä paljastuneet, vaikka vakiintunut mielipide itselläni on tästä levystä ollut jo jonkin aikaa. Levyn eeppisyys on myös sen heikkous, runsas parituntinen on raastavaa kuunneltavaa putkeen, joten vaatii todellakin oman fiiliksensä. En tiedä onko tämä Pastorin paras levy, mutta vuoden 07 kolmanneksi paras se on ilman epäilystäkään.

2. PJ Harvey - White Chalk
Polly Jean oli pitkään tutustumislistalla ja kun neidiltä ilmestyi uusi levy, olikin luontevaa tsekata se. Ja hemmetti kuinka mainio levy se onkaan. Pääosassa on PJ:n hauras kärsivä ääni ja piano(joten hän opetteli soittamaan levyä varten), muut instrumentit rummuista kirkkourkuihin tyytyvät etäiseen maalailuun taustalla. Synkkää, melankolista ja kärsivää musiikista lyriikkoihin, ei kesäpäivän kamaa, mutta hieno matka mielen synkimpiin kolkkiin. 35 minuutin pituudessa varsin kompakti paketti.




1. Sielun Veljet - Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta
Vuosi 07 oli siinä mielessä merkittävä vuosi omassa musiikkikuuntelussa, että löysin lopullisesti Tuomari Nurmion ja Ismo Alangon moninaisen musiikin. Oikeastaan Alanko sooloiluineen ja bändeineen oli varmasti vuoden varrella eniten kuuntelussa. Keväällä tutustuin sitten Tuomari Nurmion uran alkupään klassikkoalbumeihin ja kun nekin kolahtelivat suuresti ei ollut mitään syytä jättää välistä tätä albumia. Kyseessä siis coverlevy, jossa Siekkarit vetävät pääasiassa juurikin Dumarin neljältä ensimmäiseltä albumilta. Itsehän en yleensä ole kovin suuri covereiden ystävä ja vielä vähemmä coverlevyjen, mutta tämä kiekko onnistui vakuuttamaan minut ensikuulemalta ja tekee sitä yhä aina uudestaan kun sen läpi kuuntelen. Nurmio ja Alanko ovat lyyrikkoina/muusikkoina sukulaissieluja, joten homma toimii Veljiltä kuin rasvattu eikä fiilistä siitä että bändi vain soittaa biisit läpi rutiinilla synny. Sielun Veljien maanisuus yhdistettynä Tuomari Nurmion anarkistisuuteen, eipä taida löytyä tämän maan rock-kentältä herkullisempaa yhdistelmää.
Lopulta varsin helppoa nostaa tämä levy vuoden ykköseksi, vuoden (selkeästi) paras ja ainoa viiden tähden levy. Jei!



Bubbling under: Megadeth - United Abominations, Polkadot Cadaver - Purgatory Dance Party, Electric Wizard - Witchcult Today

Vuoden paras yksittäinen biisi: Polkadot Cadaver - Chloroform Girl
-Ei lopulta tästäkään epäilystä, Absojen Puhelin mutta ei luontoa pääsi lähelle muttei tarpeeksi. Tämän biisin psykopaattinen tunnelma yhdistettynä letkeään beatlestyyliseen rakenteeseen tekee tästä ehkä jopa pienen klassikon!

Sellasta.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Olen Gonerin kanssa samoilla linjoilla, vuosi 07 ei pärjää vuodelle 06.

Olette molemmat väärässä.

Pienen hiljaiselon jälkeen paluu WrestlingAlertiin alkaa olla ajankohtainen, joten juhlistan sitä listaamalla (vaikkakin pienen painostuksen alaisena, *krhmGonerkrhm*) omasta mielestäni kuluneen vuoden kymmenen parasta levyä.

EDIT: Lisätään nyt vielä muutama levy ilman sen kummempia perusteluja.


25. Polkadot Cavader - Purgatory Dance Party
24. Viikate - Marraskuun Lauluja I & II
23. Watain - Sworn to the Dark
22. Samael - Solar Soul
21. Sigh - Hangman's Hymn
20. Paradise Lost - In Requiem
19. Megadeth - United Abominations
18. Marduk - Rom 5:12
17. Deathchain - Cult of Death
16. Omnium Gatherum - Stuck Here on Snakes Way
15. Elenium - Caught in a Wheel
14. Nile - Ithyphallic
13. Helloween - Gambling With the Devil
12. Gamma Ray - Land of the Free II
11. Therion – Gothic Kabbalah


10.



Type O Negative - Dead Again
Goottidoomin pioneerit eivät petä taaskaan, vaan hyväksi todettua linjaa jatketaan tälläkin levyllä. Musta huumori kukkii ja tuskinpa punaviiniä on nautittu yhtään vähempää kuin aikaisempia levyjä tehdessä. Itse musiikki liikkuukin sitten aika hypnoottisilla vesillä ja tunnelma on paikka paikoin jokseenkin kaoottinen, vaikkakin hyvässä mielessä. Peter Steelen ääni kuulostaa parhaalta vuosikausiin ja levylle ängetyt Black Sabbath ja The Beatles vaikutteet lämmittävät mieltä. "If the Beatles were a metal band they would be Type O Negative, and they would put this record out."

9.



Amorphis - Silent Waters
Tätä levyä tuskin tarvitsee kauheammin pohjustaa, sillä onhan kyseessä sentään Amorphis! Yhtye, joka ei ole tehnyt yhtään huonoa levyä. Tästä johtuen allekirjoittaneella oli kaikista suurimmat odotukset Silent Watersia kohtaan. Täyttikö se ne? Osittain kyllä, osittain ei. Amorphiksen edelliseen levyyn Eclipseen verrattuna Silent Waters on selkeästi ehempeä paketti ja en voi olla kuin tyytyväinen, kun yhtye päätti palata Kalevala -teemaan. Silent Waters on hyvä kokonaisuus ja se tarjoaa hienoja tulkintoja Kalevalasta, mutta siitä puuttuu "se jokin", minkä takia se ei tämän korkeammalle sijoittunut.

8.



Electric Wizard - Witchcult Today
Jos kutsuin aikaisemmin Type O Negativen jätkiä goottimetallin pioneereiksi, niin tässä tulevat sitten doom/stonermetallin pioneerit ja jumalauta millaisen levyn kundit ovat suoltaneet ulos! Kun kuulin levyn ensimmäistä kertaa, saatoin jo mielessäni sanoa "tässä on yksi vuoden parhaista." Soundit ovat suoraan sanottuna munia rouhaisevat ja Jus Oborn kuulostaa kaikessa epätoivoisuudessaan itse Saatanalta jakaessaan okkultismin ilot kuulijan kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna tämä levy olisi pitänyt sijoittaa jopa hieman korkeammalle tällä listalla, mutta vähäinen kuuntelumäärä oikeuttakoon nyt sitten tähän kahdeksanteen sijaan.

7.



Primordial - To the Nameless Dead
Primordial ei ollut onnistunut vakuuttamaan minua heidän tarjoamallaan folk/kelttimetallilla ennen tätä levyä, mutta päätin hankkia To the Nameless Deadin käsiini kuultuani siitä pelkkää hyvää. Aluksi pelkäsin, että kyseessä olisi vain toimittajien ylihypettämä ja yliarvostettu tekele, mutta voih kuinka väärässä olinkaan. Tämä levy potkii päin näköä heti avausbiisistä lähtien eikä meininki tunnu laantuvan ollenkaan, vaikka matkan varrelta löytyykin yksi instrumentaalibiisi. Levyä ei ole turhaan kehuttu tunteelliseksi, sillä se onnistuu maalaamaan hienoja mielikuvia aina vihreistä niityistä entisaikojen graniittisiin suurkaupunkeihin asti. Pakkohankinta kaikille folkmetallista pitäville.

6.



Moonsorrow - V: Hävitetty
Kaksi kappaletta, 56 minuuttia. Siinä missä Moonsorrow'n edelliset tekeleet olivat puhdasta folkmetallia, niin tämä levy tarjoaakin sitten aimo annoksen jotakin aivan uutta, sillä V: Hävitetty on ehdottomasti Moonsorrow'n synkin ja progressiivisin tekele, eikä tätä enää ainakaan folkmetalliksi voi kutsua. Edellä mainitusta progressiivisuudesta kertoo jotakin levyn ennalta-arvaamattomuus ja tapa, jolla yhtye kiusoittelee kuulijaa. Vielä kun tähän kieroiluun listään se fakta, että levyltä ei löydy juurikaan tarttuvia melodioita, niin levyä voi helposti moittia siitä, että se ei ole varsin kuulijaystävällinen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska kaikessa eeppisyydessään ja tietynlaisessa mystisyydessään V: Hävitetty on helvetin mukavaa vaihtelua siihen perus kaljafolkmeininkiin. Tästä on hyvä jatkaa ja mielenkiinnolla odottelen myöhemmin julkaistavaa EP:tä.

5.



Turisas - The Varangian Way
Ja lista jatkuu kotimaisen folkmetallin voimin. The Varangian Way on konseptialbumi, joka kertoo slaavilaisten laivamatkasta kohti suurta ja mahtavaa Konstantinopolia. Jos Moonsorrow'n V: Hävitetty ei ollut lainkaan kuulijaystävällinen niin The Varangian Way on sen vastakohta. Levyltä löytyy niin kuoro-osuuksia kuin helposti tarttuvia melodioita, jonka johdosta levyn tunnelma välittyy kuuntelijaan varsin hyvin ja on vallan helppo kuvitella olevansa mukana kyseisellä laivamatkalla. Levy tarjoaa vähän sitä sun tätä: löytyy eeppinen avausbiisi To Holmgard and Beyond, löytyy juomaveisuksi tarkoitettu In the Court of Jarisleif, löytyy pahaenteinen ja jokseenkin rauhallinen Five Hundred and One ja elokuvamusiikkia muistuttava The Dnieper Rapids. Lisäpisteet hienosta kansitaiteesta ja ehkä vuoden eeppisimmästä biisistä, levyn lopettavasta Miklagard Overturesta.

4.



Ensiferum - Victory Songs
"Ensiferum ei ole mitään ilman Jari Mäenpäätä." Tämä levy todistaa tuon väitteen vääräksi, sillä Victory Songs on Ensiferumin paras levy. Tämä on myös yhtyeen ehdottomasti nopein ja raskain levy. Ei levy silti täyttä paahtoa ole, sillä sitä kompensoimaan on levylle istutettu erittäin onnistunut balladi, Wanderer.
Yhtyettä sen demoajoista kuunnelleena voin sanoa, että sekä vokaaliosastolla että musiikkipuolella on menty eteenpäin, vaikka miehistö onkin matkan varrella vaihtunut. Myös lyriikoissa on tapahtunut kehitystä, vaikka ne ovatkin vanhaa tuttua Ensiferumia: lohikäärmeitä, peikkoja ja niin edelleen. Mutta vaikka lyriikat ovatkin erittäin vahvasti fantasiapainotteisa, on niihin onnistuttu piilottamaan ties minkälaisia viestejä. Esimerkiksi kappaleessa Deathbringer from the Sky löytyy viittauksia WTC-iskuihin.
Levyltä on vaikea nostaa yhtä kappaletta yli muiden, sillä levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta, mutta erityismaininta täytyy antaa levyn päättävälle kymmenenminuuttiselle Victory Songs -eepokselle.

3.



Swallow the Sun - Hope
Listan toinen levy, joka aiheutti "tämä on yksi vuoden parhaista" -ilmiön heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Vielä lukuisien kuuntelukertojen tämä levy saa ihon kananlihalle. Hope lähentelee täydellisyyttä kaikessa sen kieroudessaan. Vaikka levy onkin äärimmäisen kiero, on se samaan aikaan järisyttävän kaunista kuunneltavaa. Ei tätä levyä voi oikeastaan selittää mitenkään järkevästi, se on vain koettava. Ostakaa tämä levy. Ja ostakaa mieluiten se digipack versio, sillä se sisältää kenties parhaan coverin ikinä: These Low Lands eli Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen kappale Nämä Alavat Maat.

2.



Porcupine Tree - Fear of a Blank Planet
Fear of a Blank Planet on ehdottomasti Porcupine Treen progressiivisin tuotos sitten The Sky Moves Sideways -levyn jälkeen. Se on myös ehdottomasti yhtyeen raskain levy. Kumpikaan näistä ei silti ole se syy miksi levy löytyy näin korkealta sijalta. Syitä on oikeastaan kaksi. Ensimmäinen syy on se, että Fear of a Blank Planet on kenties koskettavin levy, jonka allekirjoittanut on kuullut. Se sai minut tajuamaan kuinka järjetöntä nykyinen länsimainen elämä on.
Toinen syy on se järjetön pettymys ja vitutus joka seuraa, kun levy loppuu. Se on lähes heti kuunneltava uudestaan, että saa edes jonkinlaisen mielenrauhan.
Steven Wilson on nero ja Fear of a Blank Planet on osoitus siitä. Kannattaa ehdottomasti tutustua yhtyeeseen.

1.



Reverend Bizarre - III: So Long Suckers

Jos Swallow the Sunin Hopen kuuntelu sai ihon kananlihalle, niin tätä levyä kuunnellessa koko ruumis tärisee. Tämä on raskainta, ahdistavinta, kauneinta, hitainta ja ennen kaikkea parasta musiikkia, mitä vuonna 2007 tehtiin. Tämä on doom metallia. Musiikki on niin mukaansatempaavaa ja hypnoottista, että levyä kuunnellessaan voisi sanoa vaipuvansa jonkinlaiseen transsiin. Aivan kuin eläisi itse Albert Witchfinderin elämää. Ja se on aivan helvetin pelottavaa. Tunteet alkavat jyllätä päässä ällistyttävän nopeaan tahtiin ja ottavatkin vallan hyvin pian.
Teknillisesti So Long Suckers tuskin on mikään mestariteos, mutta jumalauta minkä tunnelatauksen se aiheuttaa. Tälläistä musiikin pitäisi olla.
Ei tästä keksi enää mitään järkevää sanottavaa. Paras levy vuonna 2007.

"Doom metal is dead." - Reverend Bizarre 1995 - 2007

Minäpäs olenkin aikaani seuraamaton moukka, sillä itse en ole tainnut hankkia kuin muutaman tänä vuonna ilmestyneen levyn kahdeksan Circle-julkaisun lisäksi. Ehkä Circlen hengästyttävä julkaisutahti (joista tosin tammikuussa ilmestynyt Tyrant jäi hankkimatta) on osasyy sille, etten ole ehtinyt juuri muuta tänä vuonna ilmestynyttä musiikkia hankkia. Siitäkin huolimatta, että olen tänä vuonna hankkinut ennennäkemättömän määrän levyjä (noin viitisenkymmentä), mutta katsoo nyt jos jotain kehittelisi.

Mutta onhan se totta että aika vähän tuota hyvää musiikkia on tänä vuonna julkaistu.

Helvetti Foley, minulla ei ole mitään hajua kuka sinä olet ja mistä sinä tänne pamahdit, mutta onnittelen äärimmäisen hyvän musiikkimaun omaamisesta! Kuin suoraan omista aivoituksistani, vaikka ei nyt täysin samat levyt pällistelleetkään omalla listallani.

Niin ja Goner, suosittelen testaamaan Ulverin Shadows of the Sun levyn, omalta listaltanikin löytyi ja varmasti uppoaisi sinuunkin. Jonkilainen ambientin ja post-rockin sekoitusta tuo levy, seesteisen nättiä ja tunnelmallista leijumista.

Vahvasti näyttää siltä, että pelkästään metallin osalta vuosi 2007 oli kehujen arvoinen. Senhän huomaa minun, Mahti Ankan ja Foleyn listoista aika helposti. Muista genreistä ei Witchcraftia lukuunottamatta oikein mitään jäänyt päähän. Edellämainittua Steel Mammothia tuli koetettua, mutta useimpien kappaleiden kohdalla päällimmäiseksi mieleen jäi kerralla purkkiin vedetty hupikaraokeilta. NWOFHMia tai ei, ei aivan minun musiikkiani.

Monia eri listoja olen katsellut ja lähes kaikissa Porcupine Treen uusin mahtuu kymmenen parhaan joukkoon. Bändin Deadwing -levy on vajavaisesti tuttu, joten voisi nyt aloittaa paremman tutustumisen bändiin.

Edellämainittua Steel Mammothia tuli koetettua, mutta useimpien kappaleiden kohdalla päällimmäiseksi mieleen jäi kerralla purkkiin vedetty hupikaraokeilta. NWOFHMia tai ei, ei aivan minun musiikkiani.

NWOFHM-termiä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, Steel Mammothkin tapauksessa sillä ei ole mitään tekemistä heavy metallin kanssa, myöskään otsa kurtussa bändiä ei pidä kuunnella. Mutta ymmärrän toki ettei tuollainen kama ole kaikkien teekuppi.

"Genghis Khan" kirjoitti:
NWOFHM-termiä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, Steel Mammothkin tapauksessa sillä ei ole mitään tekemistä heavy metallin kanssa, myöskään otsa kurtussa bändiä ei pidä kuunnella. Mutta ymmärrän toki ettei tuollainen kama ole kaikkien teekuppi.

Circleltä kuulemani näytteet tietäen en kyseisestä genrestä minkäänlaista heviä odottanut kuulevani. Atomic Mountainin nimistä ainakin voi repiä huumoria loputtomiin, vielä kun itse musiikki pystyisi samaan. Ei hyvä eikä huono levy, ei siitä sen enempää.

Lisäyksenä vielä vuoden 2007 -musiikkilaatuun: Aki Nuopposen vuoden albumit -lista. 136 nimikettä ja huonoin on neljän tähden arvoinen. Genrevaihteluita ainakin on sopivasti.

Nuopponen/Akiman on arvostelijana ihan mukavaa tasoa, mutta jessus että kaverilta irtoaa viisi tähteä helposti. Ok, makuasioitahan nämä ja jokainen tyylillään, mutta on tuota tullut jo useamman vuoden ajan ihmeteltyä. Vähän vastaava tapaus kuin Starbuck imperiumi.netin puolelta.

Itse listasta löytyy useampikin kiinnostava levy, mutta kaikki ajallaan. Onhan tässä koko loppuelämä aikaa.

EDIT:

Ai niin, yksi levy joka jäi mainitsematta omassa bubbling under -osiossa oli Merciless Deathin Evil in the Night. Aika hiljaista tuntui olevan thrash-rintamalla viime vuonna, mutta tämä levy yllätti. Tunkkaisista saundeista kappalerakenteisiin kuin suoraan vuodelta 1985.
Ei ehkä tarjoa mitään uutta, mutta juuri tuolla periaatteella thrashia pitää tehdä. Eli peukku alas Andy Sneap -saundeille kyseisessä genressä.

Ongelmana vaan on, että maailmassa tehdään nykyään niin perkuleesti musiikkia (siis valtavirrassakin), että ainakin minulla on mahdotonta pysyä mukana kaikessa hyväksi mielletyssä, jota vuosittain julkaistaan. Minulla on ongelmana taas se, että siivu joka minua nykymusiikissa kiinnostaa on niin pieni, että en tule hankkineeksi kovinkaan paljon tätä päivää edustavaa musiikkia. Hyvä jos ylipäätään ehdin kuunnella sen kourallisen levyjä ajatuksella läpi, mitä olen hankkinut.

Tästä vuodesta on tähän mennessä jäänyt käteen Rushin loistava Snakes & Arrows, Radioheadin ihan mukava In Rainbows, CMX:n loistava Talvikuningas ja Circlen loistavat Katapult ja Rakennus -live. Että voisin muodostaa jonkinlaisen kokonaiskäsityksen vuodesta, ajattelin kuunnella nyt läpi ne, joita en ole vielä ehtinyt sisäistää.

Sellainen pulma asiassa tosin on, että kaksi näistä levyistä tuli ulottuvilleni vasta jouluaattona, eli So Long Suckers ja isäni lahjaksi saama Eaglesin Long Road Out of Eden. Urakkaa vaikeuttaa ennestäänkin vielä se, että molemmat ovat valtavia järkäleitä, ensimmäinen päälle 2 tuntia ja toinen puolitoista tuntia. Sitten olisi käytävä läpi vielä sellaiset kuin Moonsorrown Hävitetty, Finntrollin Ur jordens djup ja Bruce Sprigsteenin Magic, joita en ole vielä ehtinyt kuunnella tarpeeksi että voisin niistä edes jonkinlaista kokonaiskäsitystä muodostaa.

Mutta näin vuoden 2007 ilmestyneiden äänitteiden ulkopuolella ovat viimevuotisten hankintojen valopilkuiksi muodostuneet Moonsorrown Verisäkeet, Van der Graaf Generatorin Pawn Hearts, Radioheadin OK Computer, Kuusumun Profeetan Jatkuvasti maailmaa pelastamaan kyllästynyt supersankari ja Paavoharjun Yhä hämärää. Uskoisin, että näitä viittä on tullut kuunneltua eniten tänä vuonna, Talvikuninkaan ja Snakes & Arrowsin lisäksi. Näitä en jaksa sen enempää perustella, sillä ne ovat kuitenkin menneiden vuosien teoksia. Arvostella ne voin toki jossain vaiheessa, mutta tässä vaiheessa kehotan vain hankkimaan nuo, mahtavia mestariteoksia ovat kaikki.

Mutta jonkinlaista kommenttia männävuoden teoksista tullee jossain vaiheessa.

np. Eagles - Long Road Out of Eden

On tullut muuten huomattua tässä aikojen saatossa, että videopelit ovat oiva uuden musiikin lähde. Usemmiten peleissä on aina jollaintavalla onnistunut soundtrack, joka iskee enemmän kuin lujaa. Itselläni on käynyt näin esimerkiksi Maximo Parkilla jonka löysin SSX On Tour- pelin mahtavalta soundtrackilta. Muutenkin niin upeaa musiikkia täynnä peli, että ei voi kuin onnitella onnistumisesta. Samalla tavalla löysin Godsmackin Prince Of Persia: Warrior Within- pelin tunnarin kautta. Kappale "I Stand Alone" iski heti ensikerralla, vaikka en aluksi edes tiennyt kuka esittäjä oli. Samalla radalla tästä varmaan jatkuukin, seuraavaksi muisteluun Tony Hawk's Undergroundin letkeät rentoilukappaleet ja uudenvuodenlupaus on täytetty.

"Show_Stopper" kirjoitti:
Coca: Olisiko tiedossa jotain hyvää Lil' Jonin levyä, josta saattaisi innostua enemmänkin kuuntelemaan?

Lil Jonin levyt ovat menestyneet todella hyvin ja ulskon, että kun yhteen tykästyt, pidät kaikista - ainakin jonkin aikaa. Hänen oma tuotantonsahan on hyvin pieni, sillä lähinnä hän on pienemmissä osissa biiseissä mukana, mutta viisi levyä hän on jo kerennyt tekemään. Tietääkseeni jokaisella levyllä mukana on yhtye nimeltä Eastside Boys. Käheä äänisen tähden omasta mielestäni paras levy on Crunk Juice. Muut levyt tulevat hyvänä kakkosena perässä.
Yllättävän hyvin levyjen nimiä ja biisien nimiä löytää azlyrics sivustolta. Lyriikoillehan sivu on tarkoitettu, mutta nimetkin näkyvät sieltä hyvin.

http://www.azlyrics.com/l/liljon.html Tässä olisi suora linkki Lil Jonin tuotantoihin.

"Razorman" kirjoitti:
Lisäyksenä vielä vuoden 2007 -musiikkilaatuun: Aki Nuopposen vuoden albumit -lista. 136 nimikettä ja huonoin on neljän tähden arvoinen. Genrevaihteluita ainakin on sopivasti.

Siis tuo listahan oli hard rock/heavy metal -lista johon oli laitettu pari muuta levyä sekaan jotta musiikkimaku vaikuttaisi laajemmalta. Anna Abreu...

Folk metal, mathcore, post-rock/ambient, doom metal, progressive rock, death metal, heavy metal, doom-death metal, progressive metal, gothic metal, rock, thrash metal, black metal, pop, stoner rock ja industrial rock ovat ainakin edustettuna monen levyn verran, kun näin äkkiä katsoi. Toki yli puolet noista levyistä on itselleni tuntemattomia, mutta esimerkiksi jonkun John Zornin kohdalla ei voi olettaa kuin jotain hiukan hämärämpää kamaa. Joten sori nyt vaan Marshallsaaret, mutta metsään meni.

Ja on ihan turha tulla sanomaan, että suurin osa on metallia. En ole tavannut vielä yhtäkään ihmistä, joka voisi sanoa kuuntelevansa kaikkia metallin tyylilajeja, se on todellisuudessa paljon laajempi käsite kuin moni edes suostuu hyväksymään.

Mutta Marsh oli silti täysin oikeassa. Olkoonkin että lista sisältää vaikka kymmenen alagenreä, mutta metalli/rock-painoitteinen tuo on täysin selvästi. Siitä ei pääse yhtään mihinkään.

Folkmetalli tai deathmetalli, metallia yhtä kaikki.

Genreporno, mikä ihana tekosyy.

Ja kun metallin miljoonasta ja neljästä alalajista puhuttiin, niin voisinkin kritisoida Last.fm'n tuota OMI-genraattoria. Ensinnäkin itse olen hieman kummissani, että vielä ennen vuodenvaihdetta se näytti vielä 103:a, nyt se on tippunut 93:een. No, nuo Last.fm'n tilastosysteemit otankin lähinnä huumorilla, ja miksi nyt viitsisi ylipäätään vaivata päätään sillä, mitä joku generaattori väittää.

Mutta kumminkin, yleensä metallin kuuntelijoilla on automaattisesti paljon korkeampi OMI kuin heillä, jotka eivät kunntele metallia. Ja tämä on siksi, koska metalli on todella suosittu genre, jolla on lukemattomia alalajeja. Ja koska tuo OMI-härveli toimii Last.fm'n käyttäjien tagien perusteella, laskee OMI progressive death metalin ja death metalin eri genreiksi, mikäli käyttäjät ovat vain tarpeeksi ahkerasti ko. yhtyeitä taganneet.

Minulla on tuon OMIn kärjessä keikkunut aina genre progressive rock, yhtenä genrenä. Progessakin on varsin paljon eri alalajeja, mutta koska proge ei ole läheskään yhtä suosittu genre kuin metalli, edustavat kaikki progeyhtyeet yksinkertaisesti genreä progessive rock, eikä esimerkiksi folk prog tai symphonic prog. Ei tämä minua ärsytä, kunhan vain tein havainnon.

Joten, yhtään syyllistämättä, otan esimerkiksi Mahti Ankan, tässä OMI-systeemissä siis. Hänen OMI-listaltaan löytyy viisi eri metallin alalajia, jotka yhdessä haukkaavat 42,69 prosentin kokoisen siivun tuosta ympyrästä. Minulla proge on ympyrässä edustettuna 19,84:llä prosentilla tällä hetkellä. Tosin krautrock nyt tavallaan on progen alalaji, mutta muodostunut kuitenkin täysin omaksi ryhmäkseen, sillä se oli sinällään riippumaton siitä mitä Britanniassa samaan aikaan tapahtui.

Mutta, jos metalli on monine alagenreineen silti vain metallia, on sama juttu progen kanssa. Eli en toisaalta yhtään puolustele progea, vaikka siltäkin niitä alagenrejä paljolti löytyy. Mutta proge taas on metallia häilyvämpi genre, sillä sen määritteleminen menee välillä korkeamman filosofian puolelle, kun taas tarpeeksi kovalle särölle väännetyt kitarat riittävät metallin kriteereiksi.

Mutta genreporno on genrepornoa, niin myös tuo OMI-systeemi. Tämä oli enemmänkin toteaminen ja analyysi asiasta, ei niinkään dissaus metallinkuuntelijoita kohtaan. Mutta kyllä tuo lista on edelleen melko metallipainotteinen, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

En sitä toki väitä, etteikö se lista olisi metallipainotteinen, totesinhan itsekin saman asian. Mutta tuolla "metalli kuin metalli" periaatteella voitaisiin yhtä hyvin laajentaa "musiikki kuin musiikki" periaatteeseen. Lähtökohdat ovat samat, hiukan vain laajemmin katsottuna. Pointtini oli siinä, että metallimusiikki nyt vain on erittäin laaja musiikkityyli ja jos jollekin se on se merkittävin tyyli kaikista, niin tottakai sitä esiintyy silloin eniten. Onhan tuo Nuopposen lista kuitenkin melko kunnioitettava, harva ihminen pystyisi edes luomaan noin massiivista listaa yhdeltä vuodelta, se kertoo jo itsessään jotain.

Mutta tuolla "metalli kuin metalli" periaatteella voitaisiin yhtä hyvin laajentaa "musiikki kuin musiikki" periaatteeseen.

Miksipä ei, olisihan tuo aikalailla ideaalitilanne. Mutta kuitenkin, en näe Nuopposen musiikkimakua erityisen laajana jos 85 prosenttia herran viime vuoden tarjonnasta on metallia. Kuuntelee ehkä metallia monipuolisesti, muttei välttämättä musiikkia. Siinä on jo ero.

Onhan tuo Nuopposen lista kuitenkin melko kunnioitettava, harva ihminen pystyisi edes luomaan noin massiivista listaa yhdeltä vuodelta, se kertoo jo itsessään jotain.

Kunnioitettavuudesta en tiedä, pikemminkin herättää kysymyksen miten joku voi kyetä vuoden aikana syventymään 150(vai kuinka monta tuossa olikaan) levyyn niin hyvin että kykenee sanomaan jokaisesta mielipiteen. Aikamoista pakkopullaa täytyy olla tuollainen tahti ja se on yksi syy minkä takia Nuopposen arviot ovat vähän 'niin ja näin' omalla kohdallani.

Meikäläisen vuosi 2007 tarjosi vain pari ostettavaksi tarjottavaa levyä, ja mukana on erittäin paljon hiphoppia/RnB'tä, mutta mahtuu sinne myös pari muuta levyä.

Evolution's Animalin TOP 10


10. Young Buck - Buck The World
Young Buckin toinen levy julkaistiin aika alkuvuodesta. Tästä levystä tuli parempi kuin odotin, vaikka se päätyi minulle vasta eräänä kesäisenä päivänä. Kun tuottajina on sellaisikin nimiä kuin Dr. Dre, Eminem, Hi-Tek ja Polow Da Don, ei levystä voi millään tulla huono. Kaiken lisäksi yllätyin että toisinkuin muut G-Unitin jäsenet, Young Buck räppää kaikesta maan ja taivaan väliltä eikä vain isoista perseistä ja kahisevasta. Young Buck ei vielä lyönyt tällä levyllä niiiiin paljon läpi, mutta ehkä seuraavalla. Hittejä ja omia suosikkeja tuli kerättyä tältä levyltä aikas paljon. Sellaiset nimet kuin Get Buck, U Ain't Going Nowhere, 4 Kings, Hold On ja Buck The World. Jokaiselle joka pitää itsenään minään Young Buckin fanina, tai yleensäkin G-Unitin, kipinkapin ostamaan tämä levy kaupasta.
****-

9. T.I - T.I vs. T.I.P
Tämä oli levynä ensimmäisenä listallani jota odotin vuonna 2007 ilmestyvän (tietysti ennen Graduationia). T.I'tä kuulin ensimmäistä kertaa tuolla levyllä, ja täytyy sanoa että miehestä tuli yksi suosikeistani. Varsinkin Big Shit Poppin' ja My Type jäivät levyltä kaikista eniten mieleen. Nyt vain odotan miehen seuraavaa albumia. Tämä muutti tosiaan mielipiteeni Atlantasta tulleista räppäreistä. T.I is mothafuckin' King, vaikkei löytänytkään itsenään ykkös paikalta meikäläisen listalta.
****

8. Ne-Yo - Because Of You
Khyllä vain rakkaat ihmiset. Ne-Yo löi itsensä minun mielestä läpi tänä vuonna totaalisesti. Because Of You on upea albumi, joka sisältää pari todella mukavaa tanssihittiä ja myös rakkaudesta kertovia kappaleita kuten jokaisella RnB - albumilla pitää olla. Omiksi suosikiksi levyltä nousi lähinnä singlet; Because Of You, Can We Chill ja Make It Work. Tämä on todellakin mukavasetti, mutta en voisi kuvitellakaan että tämä tästä korkeammalle olisi noussut. Yhteenvetona siis mukavapaketti joka sisältää vähän kaikkea, ja kannatan ostamista jos on kuullut Ne-Yon tuotantoa ennemminkin. Lisäksi mies loisti upeassa Stomp The Yard - elokuvassa.
****

7. T-Pain - Epiphany
Toinen uusi tuttavuus meikäläisellä tältä vuodelta. T-Painiä on tullut kuultua vahingossa vain kerran ennen tätä levyä, mutta se ei paljoa haittaa. Epiphany tarjosi oikein makoisen ja pirteän paketin vuodelle 2007. Kiitän onnea siitä ettei tässä levyllä ollut niinkään paljon näitä ihmissuhteista kertovia lauluja, sillä niitä on tullut kuunneltua aivan liikaa. Tämän levyn lisäksi upeat duetot parin kolmen hyvän artistin kanssa vain vahvistaa miehen asemaa meikäläisten artistilistassa. Tältä levyltä jäi paljon positiivisiä muistoja: Bartender, Yo Stomach, Buy U a Drank, 69 ja Show U How edustavat todella hyvin tätä levyä. T-Pain onnistui yllättämään meikäläisen totaalisesti tällä levyllä ja toivottavasti tulevaisuudessakin.
****+

6. Sum41 - Underclass Hero
Ja tyyli muuttui kertaheitolla. Sum41 tuli tutuksi minulle vuonna 2007 talvesta, jolloin ostin heidän ensimmäisen albuminsa, All Killer, No Fillerin (joka on kaikkien aikojen albuminieni top viidessä). Sen jälkeen alkoi malttamaton odotus heinäkuuta kohti, jolloin Underclass Hero ilmestyisi. Tämä albumi mullisti punkrock - maailmani niin vähän kuin sitä kuuntelenkaan. Vaikka albumi ei menestynyt niin hyvin kuin olisin toivonut, se palkittiin silti kultalevyllä. Tältä albumilta tuli kerättyä myös pari suosikki biisiäni. Underclass Hero, So Long Goodbye, With Me, ja Best Of Me, nämä jäi kaikista selviten mieleen. Upea levy, ja jos on OIKEA Sum41 - fani, kannattaa todellakin hankkia levykokoelmaansa.
****+

5. R. Kelly - Double Up
Vaikka tämä mies on viety vuoden 2007 aikana monta kertaa oikeuden eteen, lähinnä erimielisyyksistä muiden kanssa, niin mies tekee silti upeaa musiikkia. Latasin vuoden 2007 aikana kaikki miehen albumit mitä oli siihen asti ilmestynyt, ja sitten ilmestyi tämä - Double Up. Tämä säväytti oikein kunnolla kieltämättä. Monta upeaa biisiä löytyy, joista mainitsen vain pari: I'mma Flirt, The Zoo, Rock Star ja Same Girl. Levyllä vieraili monia upeita staroja kuten Usher, Ludacris ja T.I.R. Kelly osaa asiansa todellakin, ja vielä enemmän kun mies yhdisti Usherin kanssa voimansa tehdessään Make It Rain - mixtapen. Saattaapi yli neljänkympin oleva mies joutua vielä vankilaan, mutta toivottavasti kuullaan Kellystä vielä musiikkibisneksessä.
****½

4. Linkin Park - Minutes To Midnight
Siitä oli ollu todella kauan kun olin viimeksi kuullut Linkin Parkia. Viimeisin Park - levy minkä olen ostanut oli Hybrid Theory, joka ilmestyi vuonna 2000. Pidän Linkin Parkin tyylistä, sillä se yhdistää upeasti rockia ja rapia, kiitos monitaitaja Mike Shinodan. Tämä albumi yllätti meikäläisen todella positiivisesti ja sen takia se kohosi näinkin korkealle listallani. Pelkästään Bleed It Out - biisin kuuleminen aiheutti sellaisen olon, että tässä levyssä on ainesta joksikin suureksi ja se sitä se totta vie oli. Upeita biisejä löytyy monia, kuten mm. Shadow Of The Day, joka taitaa olla levyn kolmas sinkku. Erittäin upea pakkaus ja oli todellakin rahan arvoinen. Harvoin löytää tälläisiä jalokiviä.
****

3. Chris Brown - Exclusive
Tätä albumia odotin toisiksi eniten koko vuonna. Ostin Chris Brownin debut - albumin, Chris Brownin loppuvuodesta 2006 ja täytyy sanoa että tämä levy on selvästi parempi, vaikka tuoltakin levyltä löytyi todella paljon hyviä biisejä. Kun vertaa biisejä ja sanoituksia sekä tämän nuoren miehen ääntä edelliseen levyyn, huomaa selvän kasvamisen merkin. Kun kuulin ensimmäisen singlen levyltä, Wall To Wallin, en pitänyt enää yhtään Brownista vaan ajattelin että tästä tulee jotain todella paskaa. Toinen single Kiss Kiss (Feat. T-Pain) taas ylitti odotukseni ja huomasin sen olevan selvästi parempi kuin ensimmäisen. Tältä levyltä löytyi myös paljon suosikkeja: Kiss Kiss, With You, Nice, Down, I Wanna Be ja loppujen lopuksi se Wall To Wallkin iski.
*****

2. Lupe Fiasco - The Cool
Tämä loppuvuodesta ilmestynyt albumi säväytti oikein kunnolla. Vuonna 2005 ilmestynyt Food and Liquor - albumista en pitänyt juuri yhtään, mutta tällä levyllä Lupe Fiasco yllätti meidät kaikki - tai minut ainakin. Lupe Fiascosta kehittyi samantien yksi suurimmista idoleistani, ja todellakin tämä levy ansaitsisi viisi tähteä jos sitä kysyttäisiin. Lupe Fiasco onnistui kasamaan todella onnistuneen albumin, ja huomaa minkälainen ero on The Coolissa ja Food and Liquorissä. Monesta biisistä on tullut nyt lempibiisini, ja tämä albumi on ollut kuuntelussa aina siitä asti kun se tuli kauppoihin. Parhaimmat biisit ovat: Superstar, Gold Watch, Hip-Hop Saved My Life, Intruder Alert. Siinä missä muut räppärit hoilottavat huorista ja rahasta, tämä mies puhuu asiaa todellakin. Meikäläinen kyllä odotti toisaalta, että albumilla vierailisi sellaisiakin nimiä kuin Kanye West tai Pharrell, joiden kanssa mies on ollut tekemisissä. SIlti, fuckin' awesome. (En löytänyt levynkantta, joten tuo singlen kansi saa mennä.)
*****

1. Kanye West - Graduation
Kyllä. Kyllä jumalauta. Tämä levy avasi silmäni. Tämä levy mullisti vuoden 2007 hiphop-levymarkkinat. Tätä oltiin odotettu kaksi pitkää vuotta. Kanye West onnistui jälleen kerran kasaamaan todella tasaisen ja upean levyn, enkä voi kiistää että minua jännitti hieman floppaako levy vai ei. Kuultuani ensimmäisen singlen Strongerin, tiesin levyn olevan hyvä ja tätä kaikkea vielä tuki se että omistin molemmat KanYen vanhat levyt ja pidin niistä molemmista todella paljon. Nopeasti ajateltuna moni teini pitää nykyään itsenään Kanye West - fanina, vain siksi että ovat kuulleet Strongerin tai Good Lifen Voicelta - mikäs siinä. Mutta harva on kuitenkin ostanut suomessakaan koko albumin ja kuunnellut sen kokonaan läpi. Voisin selvästi sanoa, että tämä oli vuoden kohokohta selvästi. Vielä enemmän pidin tästä sen takia, että se pieksi 50 Centin perseen ja pakotti miehen polvilleen. Harmi vaan, että Fifty perui päätöksensä jäädä pois musabisneksestä ja jatkaa levyjen tekoa. En voi nimetä tältä levyltä yhtäkään toista parempaa biisiä, sillä jokainen niistä on silkkaa upeutta ja albumia voi kuunnella kerta toisensa jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan. OSTAKAA!
*****+

EDIT: Helvetin levynkannet ei näkynyt.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Miksipä ei, olisihan tuo aikalailla ideaalitilanne. Mutta kuitenkin, en näe Nuopposen musiikkimakua erityisen laajana jos 85 prosenttia herran viime vuoden tarjonnasta on metallia. Kuuntelee ehkä metallia monipuolisesti, muttei välttämättä musiikkia. Siinä on jo ero.

Tottahan se on, pointti on tuossakin. Mutta voisin kuitenkin sen verran vielä mainita, että itselleni ei ainakaan tullut tänä vuonna vastaan kovinkaan montaa ei-metalli levyä, jotka olisin kärkijoukkoon sijoittanut. Toki tähän myös vaikuttaa se, että pääasiassa keskittyminen sijoittuu metallimaailmaan, se kun on henk. koht. tasolla se mielenkiintoisin. Ja tämän uskon pitävän paikkansa myös Nuopposen kohdalla, vaikka eihän se mikään puolustus ole. Itse vain näen asian niin, että vuosi 2007 oli nimenomaan metallin vuosi, vaikka yleensä ne ei-metallin parhaat edustajat tulevat vastaan vasta pitkän ajan päästä.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Kunnioitettavuudesta en tiedä, pikemminkin herättää kysymyksen miten joku voi kyetä vuoden aikana syventymään 150(vai kuinka monta tuossa olikaan) levyyn niin hyvin että kykenee sanomaan jokaisesta mielipiteen. Aikamoista pakkopullaa täytyy olla tuollainen tahti ja se on yksi syy minkä takia Nuopposen arviot ovat vähän 'niin ja näin' omalla kohdallani.

Kyllähän tuo hänen tappava tahtinsa ihmetyttää, mutta itse olen ainakin huomannut että suurin osa hänen arvosteluistaan ovat hyvin lähellä omia mielipiteitäni. Vaikka pistemäärät ei aina natsaa yksi yhteen, niin ajatukset ovat hyvin lähellä samaa. Tokikaan ei kaikkien levyjen kohdalla, mutta useimmissa (esim. jollekin Nightingalen ja Machine Headin uusimmille en viittä tähteä antaisi mitenkään, vaikka Nightingalen kuuntelu onkin jäänyt vähäiseksi).

Olisi kieltämättä ihan kiva kuulla tämän herran mietteitä kaikkien aikojen levyistä, kuinka metallipainotteinen se olisi. Itse ainakin löydän omasta all-time listoista melkein yhtä paljon kaikkea muuta kuin itse metalliakin. Itse asiassa suuri osa parhaista levyistä ei ole edes metallia, otetaan esimerkkeinä vaikka Faith No Moren Angel Dust, Pink Floydin Dark Side Of The Moon ja Mr. Bunglen California.

"Genghis Khan" kirjoitti:
herättää kysymyksen miten joku voi kyetä vuoden aikana syventymään 150(vai kuinka monta tuossa olikaan) levyyn niin hyvin että kykenee sanomaan jokaisesta mielipiteen. Aikamoista pakkopullaa täytyy olla tuollainen tahti ja se on yksi syy minkä takia Nuopposen arviot ovat vähän 'niin ja näin' omalla kohdallani.

Onhan sitä 365 päivää aikaa syventyä. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, ettei kaikista noista (metallia tai ei) levyistä löydy arvostelua Korroosion sivuilta. Mistäpä siis tiedämme, etteivät juuri niiden pisteytykset ole huitaistu tunnissa kasaan sen koommin syventymättä. Helppohan se on kuunnella levy, lyödä RateYourMusiciin alkutuntuma ja unohtaa sinne.

Itse myös arvostan Nuopposta arvostelijana paljon. Kirjoituksista huomaa, että levyä ollaan tosissaan kuunneltu, toisin kuin muutamat Imperiumin arvostelijat. Antakoon vaikka joka toiselle levylle sen viisi tähteä, ihan sama. Pisteytys millä asteikolla tahansa on aina hyvin viitteellinen, joten en sen turvin ala kyseenalaistamaan arvosteluiden totuuspohjaa.

Onhan sitä 365 päivää aikaa syventyä.

Eli yhdelle levylle jää runsaat kaksi päivää(jonka jälkeen on otettava taas uusi levy mukaan kuunteluun). Aikamoinen syväporaaja saa olla jos tuossa ajassa alkutuntumaa pidemmälle pääsee.

Kuten tuli jo todettua, pidän Nuopposen arvosteluista jonkin verran ja pieninä annoksina. Montaa niitä ei jaksa peräkkäin lukea, niin suurpiirteistä maalailua harvasen kerta. Esim. Imperiumin Jukka Kolehmainen vetää omissa kirjoissani pisteet kotiin siitä, että ukko kykenee kirjoittamaan tarpeeksi yksityiskohtaisen arvostelun levystä käyttämättä välttämättä kahta kappaletta enempää.
Kolehmainen ja saman sivuston Kalevi Heino ovat omassa sarjassaan metallisivustojen arvostelijoita verrattaessa.

Noise.fi, desibeli.net ja rockmusica.net, noilta sivustoilta löytyy myös liuta asiansa osaavia levyarvostelijoita.

Tähtiarvosteluiden anto on yleisesti ottaen ihan käsittämätöntä. Aivan kuin jonkun teoksen hyvyyden tai erilaisuuden voisi tiivistää yhteen numeroarvosanaan siten, että eri levyt olisivat suhteellisella skaalalla arvostelujen jälkeen. Tosin elokuva- ja painiarvosteluihin tähtirankkaus sopii vielä huonommin.

Vaikka olenkin tuota mieltä, tsekkaan useimmiten uncutin arvostelemat viiden tähden uudet levyt ihan mielenkiinto-faktorin takia ("tämän täytyy olla hyvä kun nuo tähtipihit toimittajat jakavat täyden potin") ja usein nämä ovatkin todella mielenkiintoisia levyjä.

Asiasta toiseen, voiko joku täysijärkinen väittää, että The Fat of the Land EI ole Prodigyn paras levy?

"Marshallsaaret" kirjoitti:
Tähtiarvosteluiden anto on yleisesti ottaen ihan käsittämätöntä. Aivan kuin jonkun teoksen hyvyyden tai erilaisuuden voisi tiivistää yhteen numeroarvosanaan siten, että eri levyt olisivat suhteellisella skaalalla arvostelujen jälkeen. Tosin elokuva- ja painiarvosteluihin tähtirankkaus sopii vielä huonommin.

Ares tuosta blogissani aikoinaan mainitsikin. Kieltämättä ?/100 järjestelmä oli informatiiviarvoltaan parempi, mutta tähtiin olen aina tottunut ja tähdillä mennään. Kenties tuota tyyliä jossain vaiheessa voisi muuttaa, mutta kahtoo ny jaksaako.

"Marshallsaaret" kirjoitti:
Asiasta toiseen, voiko joku täysijärkinen väittää, että The Fat of the Land EI ole Prodigyn paras levy?

Ei.

Tuo tähtijärjestelmä on yksinkertainen ja helppotajuinen, kun tuo ?/100 taas on sekavampi, ainakin minusta. Enkä kyllä ole oikein missään siihen törmännyt. Imperiumissa/Korroosiossa (en nyt tältä istumalta muista) on jommassakummassa kymmenen tähden systeemi, joka sekin on ihan kelpo, mutta kyllä minusta tuo viiden tähden systeemi on selkein. Ja jos haluaa, voi käyttää puolikkaita tähtiä (joka on suotavaa), jolloin arvosteluasteita on periaatteessa 10.

Mutta miten kukaan ehtii syventyä kunnolla edes kahteenkymmeneenviiteen saman vuoden ilmestyneeseen levyyn? No, sillä edellytyksellä se on mahdollista, että hankkii vuoden aikana vain sinä vuonna ilmestyneitä levyjä, mutta se taas on melko tylsää, ainakin minusta. Ja seuraavana vuonna on sitten taas sama rupeama, jolloin menneen vuoden levyjä ei ehdi kuuntelemaan, jolloin musiikista tulee kertakäyttötavaraa.

Koska minä löydän alati uutta musiikkia, tai haluan täydentää jonkun aiemman löytämäni bändin kokoelmaa, en niinkään panosta siihen musiikkiin mikä ilmestyy, vaan siihen mistä sillä hetkellä pidän. Siksi ajankohtaiset julkaisut ovat ostoslistallani alempana. Tämä toki riippuu siitä, paljonko minua kiinnostavaa musiikkia vuoden aikana julkaistaan, ja viime vuonna sitä ei kovinkaan paljon ole ollut, Circleä ja Rushia lukuunottamatta. Saa nähdä, minkälainen tästä vuodesta tulee, mutta tällä hetkellä kiinnostavin levy on jossain vaiheessa ilmestyvä Kuusumun Profeetan Lyhtykuja. Keikalla esitetyt biisit enteilivät jo viidettä mestariteosta, saa nähdä kuinka käy.

Eminemiltä tänä vuonna uusi studioalbumi nimeltä King Mathers. Saanyt nähdä paljon on mies kehittynyt neljän vuoden aikana sitten Encoren. Tuo oman nimen raiskaus joka välissä alkaa kyllä jo kyrsiä.

Pakollinen mainostus!

Ei helvetti! Nyt kaikki joukolla tsekkaamaan Porilainen Death/Thrash bändi GARM! Veti tuossa muutama tunti sitten niin helvetin hyvän keikan! Samalla tuli napattua uusi juuri ilmestynyt Time To Face The Truth EP mukaan ja omistankin jo aiemman Buried Alive EP:n. Thrust Momentin kanssa Porin kovimmat bändit! Irssikalleriassa yhteisö on noussut jo monella sadalla jäsenellä vähän yli viikossa! Niin asenteellista musiikkia!

http://www.myspace.com/garmband

Suosittelen edes kokeilemaan hyvät ihmiset. Oma suosikkini koko bändiltä on Great Salvation joka löytyy myös tuolta myspacesta.

Näin voisin pienen huomautuksen ja leijumisen tehdä että muijan ansiosta pääsin bäkkärille käymään. Muija sattuu tuntemaan bändin tyypit.

Voi vittu. Last.Fm:ssä jonkun tyypin shoutin mukaan James Schaffer olisi ulkona Kornin Euroopan kiertueelta! Miten paskaa voi tapahtua näin paljon koko ajan?

Toivottavasti VAIN tyhjä huhu

"Show_Stopper" kirjoitti:
Voi v***u. Last.Fm:ssä jonkun tyypin shoutin mukaan James Schaffer olisi ulkona Kornin Euroopan kiertueelta! Miten paskaa voi tapahtua näin paljon koko ajan?

Toivottavasti VAIN tyhjä huhu

Kuulostaa aika epäilyttävältä, mutta näemmä se on totta. Perheen sisäisistä syistä kuulemma. No huonomminkin voisi olla ja Jonathan sairastua niinkuin pari vuotta sitten.

"Nero" kirjoitti:

"Show_Stopper" kirjoitti:
Voi v***u. Last.Fm:ssä jonkun tyypin shoutin mukaan James Schaffer olisi ulkona Kornin Euroopan kiertueelta! Miten paskaa voi tapahtua näin paljon koko ajan?

Toivottavasti VAIN tyhjä huhu

Kuulostaa aika epäilyttävältä, mutta näemmä se on totta. Perheen sisäisistä syistä kuulemma. No huonomminkin voisi olla ja Jonathan sairastua niinkuin pari vuotta sitten.

Ei vain tule tuntumaan Kornilta pelkillä Fieldyllä ja Jonilla. Kitaravirtuoosia kaivataan, jotta saadaan showsta täydellinen, ja nykyinen kakkoskitaristi (joku tuntematon) ei saa tätä paikkaa täytettyä millään, johtuen suuresti huonosta/tylsästä soitosta. Nyt toivottavasti Munky saa perheasiat kuntoon , muuten jotain jää puuttumaan.


JOO KORNARMEIJA JÄKÄ JÄKÄ

"Show_Stopper" kirjoitti:

"Nero" kirjoitti:

"Show_Stopper" kirjoitti:
Voi v***u. Last.Fm:ssä jonkun tyypin shoutin mukaan James Schaffer olisi ulkona Kornin Euroopan kiertueelta! Miten paskaa voi tapahtua näin paljon koko ajan?

Toivottavasti VAIN tyhjä huhu

Kuulostaa aika epäilyttävältä, mutta näemmä se on totta. Perheen sisäisistä syistä kuulemma. No huonomminkin voisi olla ja Jonathan sairastua niinkuin pari vuotta sitten.

Ei vain tule tuntumaan Kornilta pelkillä Fieldyllä ja Jonilla. Kitaravirtuoosia kaivataan, jotta saadaan showsta täydellinen, ja nykyinen kakkoskitaristi (joku tuntematon) ei saa tätä paikkaa täytettyä millään, johtuen suuresti huonosta/tylsästä soitosta. Nyt toivottavasti Munky saa perheasiat kuntoon , muuten jotain jää puuttumaan.


JOO KORNARMEIJA JÄKÄ JÄKÄ

On vaikeaa löytää enää omaperäisiä soittajia, joten Jamessin puuttuminen merkitsee todellakin paljon. Toivotaan nyt vaan, että tulee mahdollisimman pian takaisin ja toisi Davidin mukanaan.

On muuten sellainen fiilis, että Munkyn paikan tulee täyttämään Kalen "nobody" Chase...

On vaikeaa löytää enää omaperäisiä soittajia

Häh? Viitsitkö vähän valottaa mitä tällä tarkalleen ottaen tarkoitat?

"Nero" kirjoitti:

"Show_Stopper" kirjoitti:

"Nero" kirjoitti:

"Show_Stopper" kirjoitti:
Voi v***u. Last.Fm:ssä jonkun tyypin shoutin mukaan James Schaffer olisi ulkona Kornin Euroopan kiertueelta! Miten paskaa voi tapahtua näin paljon koko ajan?

Toivottavasti VAIN tyhjä huhu

Kuulostaa aika epäilyttävältä, mutta näemmä se on totta. Perheen sisäisistä syistä kuulemma. No huonomminkin voisi olla ja Jonathan sairastua niinkuin pari vuotta sitten.

Ei vain tule tuntumaan Kornilta pelkillä Fieldyllä ja Jonilla. Kitaravirtuoosia kaivataan, jotta saadaan showsta täydellinen, ja nykyinen kakkoskitaristi (joku tuntematon) ei saa tätä paikkaa täytettyä millään, johtuen suuresti huonosta/tylsästä soitosta. Nyt toivottavasti Munky saa perheasiat kuntoon , muuten jotain jää puuttumaan.


JOO KORNARMEIJA JÄKÄ JÄKÄ

On vaikeaa löytää enää omaperäisiä soittajia, joten Jamessin puuttuminen merkitsee todellakin paljon. Toivotaan nyt vaan, että tulee mahdollisimman pian takaisin ja toisi Davidin mukanaan.

On muuten sellainen fiilis, että Munkyn paikan tulee täyttämään Kalen "nobody" Chase...

"Korn.com" kirjoitti:
IMPORTANT MESSAGE FROM KORN
Munky Leaving 2008 European Tour

Lead Guitarist, James "Munky" Shaffer has left the band's current European tour for both personal and family reasons. Said Jonathan Davis..."We fully support Munky's need to be home right now and because we want to come through for all of our European fans, the tour will go on. It's what Munky wants us to do, too. We promise to give it our all every night!".

"Genghis Khan" kirjoitti:

On vaikeaa löytää enää omaperäisiä soittajia

Häh? Viitsitkö vähän valottaa mitä tällä tarkalleen ottaen tarkoitat?

Sitä, että porukka on liian tavanomaista.

"Nero" kirjoitti:

"Genghis Khan" kirjoitti:

On vaikeaa löytää enää omaperäisiä soittajia

Häh? Viitsitkö vähän valottaa mitä tällä tarkalleen ottaen tarkoitat?

Sitä, että porukka on liian tavanomaista.

Ja Munkyhan on kovin omaperäinen ja innovaatinen kitaristi? Please, bändi on pysynyt kiinnostavana vain Fieldyn ja Silverian takia. Uutta levyä ei lasketa...

Sitä, että porukka on liian tavanomaista.

Ja perustat tämän argumentin mihin? Liian tavanomaisia ylipäätään vai liian tavanomaisia Korniin? Ja toivon että et tarkoittanut tuota viimeksi mainitsemaani.

Maailmahan on pullollaan omaperäisiä soittajia. Ja Korn ei kuitenkaan ole mikään helvetin ennenkokemattoman musiikin airut, jonka huutoon ei kukaan kitaristi tämän Munkyn lisäksi pysty saundillisesti vastaamaan.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Ja Korn ei kuitenkaan ole mikään h**vetin ennenkokemattoman musiikin airut, jonka huutoon ei kukaan kitaristi tämän Munkyn lisäksi pysty saundillisesti vastaamaan.

Tuo on kyllä totta. Luulen että tämä puuttuminen tuntuu ikävältä vain sen takia, että mieheen on totuttu ja hän on osa Kornia, tällä hetkellä bändin yksi kolmasosa. Uskon että joku uskottava kitaristi täyttää paikan kiertueen ajaksi Jamesin paikan ja show jatkuu. Tosin ei sitä koskaan tiedä, voihan mies palata vielä ennen bändin Suomeen saapumista.

"Show_Stopper" kirjoitti:

"Genghis Khan" kirjoitti:
Ja Korn ei kuitenkaan ole mikään h**vetin ennenkokemattoman musiikin airut, jonka huutoon ei kukaan kitaristi tämän Munkyn lisäksi pysty saundillisesti vastaamaan.

Tuo on kyllä totta. Luulen että tämä puuttuminen tuntuu ikävältä vain sen takia, että mieheen on totuttu ja hän on osa Kornia, tällä hetkellä bändin yksi kolmasosa. Uskon että joku uskottava kitaristi täyttää paikan kiertueen ajaksi Jamesin paikan ja show jatkuu. Tosin ei sitä koskaan tiedä, voihan mies palata vielä ennen bändin Suomeen saapumista.

Jep toivotaan sitä.

Ja teidän muiden jutut meni aika pahasti nyt ohitse. Munkya nimenomaan ei voi korvata ihan kenellä vaan. Ihmiset heiluttavat lettiä, soittavat kuusikielisiä kitaroita, eivätkä tee mitään omaperäistä. Ottavat vaikutteita idoleistaan huonolla tavalla ja jäävät ei-puhuttaviksi.

Ei liity mitenkään ylempään tekstiin mutta yritän siis kertoa sitä, että Korn ei ole Korn jos rivit muuttuvat paljoa. Ja nyt ollaan taas siinä tilanteessa jossa pitää syventyä kornin musiikkiin ja kuunnella sitä pitkään.

Sen toki myönnän että Kornin musiikki ei ole itselleni kovinkaan tuttua. Edes vuosituhannen vaihteessa, kun nämä pompputossut olivat kovassa huudossa, Korniin ei tullut tutustuttua. Tiedä sitten miksi, mutta paitsioon jäi omalla kohdallani silloin.
Mutta haluan silti edelleen selvityksen siihen mikä tekee tästä Munkysta niin valtavan omaperäisen ja ilmeisesti jossain määrin provosoivankin hahmon.

Kunhan tiedonhaluani tyydyttelen.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Sen toki myönnän että Kornin musiikki ei ole itselleni kovinkaan tuttua. Edes vuosituhannen vaihteessa, kun nämä pompputossut olivat kovassa huudossa, Korniin ei tullut tutustuttua. Tiedä sitten miksi, mutta paitsioon jäi omalla kohdallani silloin.
Mutta haluan silti edelleen selvityksen siihen mikä tekee tästä Munkysta niin valtavan omaperäisen ja ilmeisesti jossain määrin provosoivankin hahmon.

Kunhan tiedonhaluani tyydyttelen.

hmh hmh, vaikea selittää, todella vaikea selittää. Hän on omaperäinen tyyppi, ei missään weirdon määritelmissä kuitenkaan, hänellä on omaperäinen soittotyyli ja soundi. Soundia toki pystytään kopiomaan mutta harvemmin soiton tyyliä.

Näetkö muka useammin tällaisia kitarapose kuvia


kuin tällaisia


Jep, punainen lanka puuttui tästä kokonaan mutta olenkin vaikea ihminen.

Okei, tämä saattaa olla täydellinen kitaristi-stereotypia, mutta tätä tämä mies on, lavallakin. Siis ei hän tietenkään ryyppä kesken shown, mutta yhtä "hullu" ja seko tyyppi osaa olla, mukaanlukien hänen ilmeilynsä. Tietenkään tämä ei vaikuta soittotaitoihin, mutta kun niitäkin hetken katselee, on jo vakuuttunut. Munky osaa olla myös vakava ja uskottava, mitä esimerkiksi hänen isänä olemisessaan vaaditaan. Hänen tarkka näppäilynsä lähikatselussa pistää suun auki, virheitä ei paljoa tule. Vaikka tässä ns. NuMetal- genressä kitaran kuuluukin kuulostaa hiukan epätäydelliseltä, niin hän vetää jopa epätäydellisen täydellisesti. Kaikinpuolin Munky osaa vaikuttaa ja vakuuttaa jokaisella osa-alueella.

Alkoi kuulostamaa hieman epätoivoiselta ylistämiseltä. Oma mielipide ja kuten Nero jo sanoi, vaikea selittää. Khan tekee nyt oman päätöksensä.

EDIT: Noh, ehkä Munky on nykyään vähän rauhallisempi....

Ainahan noita lavasekoilijoita on rockissa ollut ja aina tulee olemaankin. Ja että vielä kännissä lavalla! Hc-kamaa totisesti, heh heh.
Mitä tohon promokuvaan tulee niin aika pliisu se on eikä yhtään rock. Jimi, kitara kädessä ja sätkä huulessa 40 vuotta sitten, siinä on Nerollekin vähän rankkaa "kitarapose kuvaa".

Mutta varmasti ihan pätevä kitaristi Munkykin, en sitä tässä ole kieltänytkään, kunhan itseäni huvittaakseni vähän kinastelen teidän poikien kanssa.

Siis ei mies kännissä lavalla ole (ainakaan tietääkseni, maybe), mutta kovaa settiä kuitenkin.

Oli kiva väitellä

Samoin. Please come again.

Jee jee! Heiluttaa päätä ja hyppää katolta alas! Sekopää tai ei, öriöri "musiikki" sukkaa.