"Show_Stopper" kirjoitti:
Basistien basisti on Reginald Arvizu. Bottom line.
Vaikka Korn-fani olen ollutkin jo pidemmän aikaa niin puhun yleisellä tasolla, että Fieldy on erittäin taidokas basisiti jolla on myös asennetta soittamisessa.
Musiikkimakunne???
Vaikka Korn-fani olen ollutkin jo pidemmän aikaa niin puhun yleisellä tasolla, että Fieldy on erittäin taidokas basisiti jolla on myös asennetta soittamisessa.
"Nero" kirjoitti:"Show_Stopper" kirjoitti:
Basistien basisti on Reginald Arvizu. Bottom line.
Vaikka Korn-fani olen ollutkin jo pidemmän aikaa niin puhun yleisellä tasolla, että Fieldy on erittäin taidokas basisiti jolla on myös asennetta soittamisessa.
En nyt menisi vannomaan. Olen itsekkin KoRn fani, mutta ei heidän biiseissään kovin monimutkaisia bassokuvioita ole. Asennetta tosin sitäkin enemmän.
Mutta enimmäkseen Fieldyn erilainen soittotyyli on se vaikuttavin asia.
Tekniikasta vitut, asenne ja tyyli ovat tärkeimmät asiassa kuin asiassa. Ja siinä mielessä Show Stopper ja kumppanit ovat asian ytimessä.
Geezer Butler.
Geezer Butler.
Reginald Arvizu!
Ja aijai... sitä sitten mennään ensiviikon torstaina kattomaan tuonne Helsingin toiseen halliin (ei hartwall) Marilyn Mansonia. No ainakin pääsee pois joulujuhlasta.
Ja ensiviikon perjantaina sitten Annikselle katsomaan loistavaa Thrust Momentia! \o
Jaahas... Rotten Sound helmikuussa anniksella. Must see!
np: Thrust Moment - When Weakness Turns To Ego
Ja aijai... sitä sitten mennään ensiviikon torstaina kattomaan tuonne Helsingin toiseen halliin (ei hartwall) Marilyn Mansonia. No ainakin pääsee pois joulujuhlasta.
Ja ensiviikon perjantaina sitten Annikselle katsomaan loistavaa Thrust Momentia! \o
Jaahas... Rotten Sound helmikuussa anniksella. Must see!
np: Thrust Moment - When Weakness Turns To Ego
Musiikkimaku.. Aina yhtä mukava kiistelyn aihe..
Oma musiikkimieltymykseni leviää aika laajalle skaalalle, mutta painottuu pääasiassa konemusiikkiin. Monien mielestähän konemusiikki on "sitä samaa paskaa", mutta tämä mielipide kantautuu luultavasti tietämättömyydestä. Se taitaa olla lähinnä ns. "NRJ-kaman" syytä. Koska luultavasti kaikki konemusiikki yleistetään samanlaiseksi, kuin nämä nykypoppisartistit (esimerkiksi Cascada, Pandora vs United DJ's, jne...) mutta kehottelen katsomaan pintaa syvemmälle. Sieltä löytyy upeita, sielukasta ja omaperäisen yksilöllistä konemusiikkia tekeviä tyyppejä, kuten Klaus Schultze, Orkidea, Sphongle, Jose Zamora, jne jne jne... Tässä löytyi esimerkkejä Progressiivisen trancen, ambientin ja muiden tyylilajien osalta. Todella taitavaa ja henkeä salpaavaa musiikkia.
Kuuntelen myös hip hoppia/räppiä, ihan laidasta laitaan, mutta ei siitä sen enempää. Lisäksi mielimusiikkiini kuuluu myös hieman melodista metallia, ja suomirokkia (erityisesti 80-luvulta.) Myös klassista pianoa on mukava kuunnella.
Että näin
Oma musiikkimieltymykseni leviää aika laajalle skaalalle, mutta painottuu pääasiassa konemusiikkiin. Monien mielestähän konemusiikki on "sitä samaa paskaa", mutta tämä mielipide kantautuu luultavasti tietämättömyydestä. Se taitaa olla lähinnä ns. "NRJ-kaman" syytä. Koska luultavasti kaikki konemusiikki yleistetään samanlaiseksi, kuin nämä nykypoppisartistit (esimerkiksi Cascada, Pandora vs United DJ's, jne...) mutta kehottelen katsomaan pintaa syvemmälle. Sieltä löytyy upeita, sielukasta ja omaperäisen yksilöllistä konemusiikkia tekeviä tyyppejä, kuten Klaus Schultze, Orkidea, Sphongle, Jose Zamora, jne jne jne... Tässä löytyi esimerkkejä Progressiivisen trancen, ambientin ja muiden tyylilajien osalta. Todella taitavaa ja henkeä salpaavaa musiikkia.
Kuuntelen myös hip hoppia/räppiä, ihan laidasta laitaan, mutta ei siitä sen enempää. Lisäksi mielimusiikkiini kuuluu myös hieman melodista metallia, ja suomirokkia (erityisesti 80-luvulta.) Myös klassista pianoa on mukava kuunnella.
Että näin
Ja kaiken lisäksi olet itse DJ .
Juu itsekin pidän konemusiikista mutta sekin kuuntelu painottuu lähes kokonaan Hard Tranceen. Mikseristä olen löytänyt ihan pirun hyviä hard trance artisteja. Grimsoul on oma suosikkini.
np: Grimsoul - Pahus
Juu itsekin pidän konemusiikista mutta sekin kuuntelu painottuu lähes kokonaan Hard Tranceen. Mikseristä olen löytänyt ihan pirun hyviä hard trance artisteja. Grimsoul on oma suosikkini.
np: Grimsoul - Pahus
Tuohon basisti väittelyyn sen verran, että Vilhelm Valloittaja on aika äijä.
Itse aloin tässä soittelemaan bassoa taas pari kuukautta sitten(pienenä olin soittanut vähän, mutta tässä välissä tällanen mukava 5 vuoden tauko ollu...).
Hyvin ne vanhat bassotekniikat lopulta opin taas hetkessä. Aluksi nyt soitin plektralla, mutta vaihoin sormilla näppäilyyn, koska bassoa kuuluu mielestäni soittaa niin ja se on paljon sitäpaitsi paljon kätevämpää. Ja plektralla soittajat ovat ainoastaan sellaisia, joiden sorminäppäryys ei riitä.
Mutta täytyy sanoa, että on ne rummut kyllä coolimmat, kuin basso mielestäni(tosin voi johtua siitä, että olen 10 vuotta soittanu rumpuja...).
Itse aloin tässä soittelemaan bassoa taas pari kuukautta sitten(pienenä olin soittanut vähän, mutta tässä välissä tällanen mukava 5 vuoden tauko ollu...).
Hyvin ne vanhat bassotekniikat lopulta opin taas hetkessä. Aluksi nyt soitin plektralla, mutta vaihoin sormilla näppäilyyn, koska bassoa kuuluu mielestäni soittaa niin ja se on paljon sitäpaitsi paljon kätevämpää. Ja plektralla soittajat ovat ainoastaan sellaisia, joiden sorminäppäryys ei riitä.
Mutta täytyy sanoa, että on ne rummut kyllä coolimmat, kuin basso mielestäni(tosin voi johtua siitä, että olen 10 vuotta soittanu rumpuja...).
"Stefa" kirjoitti:
Ja kaiken lisäksi olet itse DJ .
Juu itsekin pidän konemusiikista mutta sekin kuuntelu painottuu lähes kokonaan Hard Tranceen. Mikseristä olen löytänyt ihan pirun hyviä hard trance artisteja. Grimsoul on oma suosikkini.
np: Grimsoul - Pahus
No niin olen mut sillä ei oo tietysti konemusan puolustelun kanssa mitään tekemistä
Luulen, että monet esimerkiksi deathmetallin kuuntelijat voisivat tykästyä esimerkiksi DJ Proteukseen, tai DJ Rx:ään.. Eli siis raskaaseen hardtranceen
Kyllähän meikä ainakin diggaa konemusiikista, etenkin riehuvammasta päästä Prodigy uppoaa ja rauhallisemmasta annista vaikkapa Boards of Canada. Hirveästi en ole tuohon tyyliin kerennyt vielä tutustumaan, mutta tarkoitus on kyllä tutustua laajemminkin.
"Moonlight" kirjoitti:"Stefa" kirjoitti:
Ja kaiken lisäksi olet itse DJ .
Juu itsekin pidän konemusiikista mutta sekin kuuntelu painottuu lähes kokonaan Hard Tranceen. Mikseristä olen löytänyt ihan pirun hyviä hard trance artisteja. Grimsoul on oma suosikkini.
np: Grimsoul - Pahus
No niin olen mut sillä ei oo tietysti konemusan puolustelun kanssa mitään tekemistä
Luulen, että monet esimerkiksi deathmetallin kuuntelijat voisivat tykästyä esimerkiksi DJ Proteukseen, tai DJ Rx:ään.. Eli siis raskaaseen hardtranceen
Kiitos hyvistä kuunteluvinkeistä.
Jaahas jaahas. Enää olisi kyytiä vailla tuo Marilyn Mansonin Helsingin keikalle lähtö, noo kaipa me hankitaan ne bussiliput sinne tässä näin pikaisesti.
Nyt on mennyt viime aikoina metalcoren sijasta teknoputki. Pitkästä aikaa.
np: Gummibear - I'm Your Gummibear
-
Joo, kyllähän minäkin pidän konemusiikista ja paljon. Eniten tulee kuunneltua Daft Punkia, Prodigya yms. Joskus myös kuuntelen paljon Dance-musiikkia joka menee kyllä hyvin iltapäivänvietossa.
Itsekin olen konemusiikkia kuunnellut viime aikoina jonkin verran, ja suosittelen ehdottomasti ainakin Simon Posfordin (Hallucinogen) projekteja, eli Hallucinogenia (90-luvun goa trancea), sekä psybient/downtempo/dub -projekteja Shponglea sekä Younger Brotheria.
Joulupaketti tuli itselleni sitten tilattua periaatteessa. Levykauppa Äx:stä piti edes jotain omaan pukinkonttiin ottaa, vanhemmat vaativat. Ja teimpä pirun hyvän diilin, kolme Faith No Moren levyä, Angel Dustin, King for a Day(...)n sekä Real Thingin sain jokaisen alle kympin kipale. Tarkemmin, King for a Day lähti seitsemällä eurolla, samoin Real Thing. Angel Dustista pulitin yhdeksän euroa. Omistan jo Album of The Yearin, joten nyt Pattonin aikainen Faith No More kokoelma on täysi.
Toki, mukaan tarttui vielä yksi sitten astetta rankempi levy, of koors. Kumpaakin sorttia on aina tullut tilattua (esim. A Perfect Circle-Dark Tranquillity), elikkäs Sonic Syndicaten Only Inhumane, normaaliin levyn hintaan, eli vähän alle 20 euroa. Jotain sellaista puhtaanpuoleista jöötteporiahan edustetetaan, sopii siis minulle täydellisesti.
Neljä levyä, 45€, minun mielestäni aika hyvä joululahjaksi, vaikka itse sanonkin.
Toki, mukaan tarttui vielä yksi sitten astetta rankempi levy, of koors. Kumpaakin sorttia on aina tullut tilattua (esim. A Perfect Circle-Dark Tranquillity), elikkäs Sonic Syndicaten Only Inhumane, normaaliin levyn hintaan, eli vähän alle 20 euroa. Jotain sellaista puhtaanpuoleista jöötteporiahan edustetetaan, sopii siis minulle täydellisesti.
Neljä levyä, 45€, minun mielestäni aika hyvä joululahjaksi, vaikka itse sanonkin.
"Natumania" kirjoitti:
Itsekin olen konemusiikkia kuunnellut viime aikoina jonkin verran, ja suosittelen ehdottomasti ainakin Simon Posfordin (Hallucinogen) projekteja, eli Hallucinogenia (90-luvun goa trancea), sekä psybient/downtempo/dub -projekteja Shponglea sekä Younger Brotheria.
Haa, en olekaan ainoa suomalainen, joka kuuntelee goaa Jos pitäisi psytrancen ja goan välillä valita, niin menee Goan puolelle sen pehmeämmän saundin puolesta. Jos haluan rajumpaa settiä kuunnella, niin menee juuri tuonne Hardtrancen, tai sitten Hard NRG:n puolelle. Jos tykkää rajummasta setistä, niin kannattaa muuten mikseristä tarkistaa Alek Szahala. Mutta tosiaan Goasta ja Psytechistä löytyy loistavia mm. Astral Projection, Zerotonine, Planet B.E.N. ja vaikka Pigs from Space. Tosi ikävää, että goa on periaatteessa kadonnut universumista, siinä suhteessa, että tällä vuosituhannella sitä ei enää oikeastaan tehdä.
Psytrancesta vielä sen verran, että poikkeuksena menee mullakin GMS, jonka versio Requiem for a Dream - elokuvan tunnarista on aivan järisyttävän mahtava. Todella psyke
Btw, yksi tuttuni kehotti minua kokeilemaan Staindia tai Lapkoa, mitä mieltä väki on näistä, ja mitä biisejä suosittelisitte?
"Moonlight" kirjoitti:
Tosi ikävää, että goa on periaatteessa kadonnut universumista, siinä suhteessa, että tällä vuosituhannella sitä ei enää oikeastaan tehdä.
No se vaatisi 90-luvun laitteiden käyttöä musiikinteossakin varmaan, goa-soundi kun on aika pitkälti sen aikakauden laitteiden ja trendien tuotosta.. tokihan sitä voisi tehdä, mutta tokkopa tuo olisi kovin ihmeellistä..
np. Hallucinogen - LSD
Wohoa, päätin testata tuota Sphonglea Kumioravan aikaa sitten tehtyjen hehkutuksien ja näiden tuoreempien kehujen painostamana MySpacen kautta ja voi jestas, tuohan on juuri sellaista elektronista musaa mistä pidän! Kysyisinkin vain, mistä tuon levyjä mahtaisi saada kun ei Äx ja CDON.com ainakaan tunnistaneet koko yhtyettä.
"Natumania" kirjoitti:
No se vaatisi 90-luvun laitteiden käyttöä musiikinteossakin varmaan, goa-soundi kun on aika pitkälti sen aikakauden laitteiden ja trendien tuotosta.. tokihan sitä voisi tehdä, mutta tokkopa tuo olisi kovin ihmeellistä..
Niin no, tuo olisi kyllä kieltämättä täysin totta. Esimerkiksi mikserissäkin Goa on edelleen aika populaari tyyli, mutta sieltä ei löydy sellaista KUNNON Old School-Goaa, joka uppoisi. Siitä puuttuu se fiilis, tai jokin. Jokin ei vain iske, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Tuli tässä eilen illalla kaiveltua levyhyllyjä, ja kuuntelin pitkästä aikaa tuollaista kunnon rave/breaks- fuusiota, joka jylläsi viime vuosituhannella (Prodigy, jne.) Sitähän oli melkein unohtanut, että kuinka rajua tamppausta tämä musiikkityyli edustikaan.. Pitää varmaan hakea seuraavaan Rave Against Drugs- tapahtumaan soittamaan, niin pääsee fiilistelemään taas kunnon rave- musiikin tahdissa
"Mahti Ankka" kirjoitti:
Wohoa, päätin testata tuota Sphonglea Kumioravan aikaa sitten tehtyjen hehkutuksien ja näiden tuoreempien kehujen painostamana MySpacen kautta ja voi jestas, tuohan on juuri sellaista elektronista musaa mistä pidän! Kysyisinkin vain, mistä tuon levyjä mahtaisi saada kun ei Äx ja CDON.com ainakaan tunnistaneet koko yhtyettä.
Itse löysin joskus aikoinaan Sphonglea jostain ulkomaisesta levykaupasta. Taisi olla joku saksalainen, en nyt ihan heti nimeä muista, siitä on sen verran aikaa. Suomesta niitä ei varmaan kauhean helpolla löydy.
Np. Infected Mushroom - Converting Vegetarians
Megadethin kenttäpaikat!!!
Tänään kotiin tullessani huomaan että Megadethin liput ovat olleet jo eilisestä asti myynnissä. Olin about "VITTTUTUASJDASLDASSD", mutta huomasin että niitä oli vielä jäljellä.
No, kortillani ei ole rahaa, joten nettipalveluihin tarvitsi käyttää äitini korttia. No, äiti olisi tullut kotiin vasta puoli seitsemän, joten piti mennä kaupungille. Ryntäsin bussiin, sillä kaupunkiin ja juoksin kaupungin läpi lippupalveluun. Siellä sitten ostin liput, hengästyneenä juoksusta. Hengästyä kannatti. Sillä se "lippunainen" sanoi että niitä on enää todella vähän. Kysyin, että kuinka paljon tarkalleen. Tämä vastasi että "teidän jälkeenne enää yksi kenttäpaikka". EI HELVETTI; VEDIN KAVERILLENI JA MINULLE LIPUT KUN NIITÄ OLI ENÄÄ 3 KAPPALETTA!! KANNATTI JUOSTA!!!
NYT ON NIIN HYVÄ FIILIS ETTÄ HUHHUH!!
np. Megadeth - Victory
Tänään kotiin tullessani huomaan että Megadethin liput ovat olleet jo eilisestä asti myynnissä. Olin about "VITTTUTUASJDASLDASSD", mutta huomasin että niitä oli vielä jäljellä.
No, kortillani ei ole rahaa, joten nettipalveluihin tarvitsi käyttää äitini korttia. No, äiti olisi tullut kotiin vasta puoli seitsemän, joten piti mennä kaupungille. Ryntäsin bussiin, sillä kaupunkiin ja juoksin kaupungin läpi lippupalveluun. Siellä sitten ostin liput, hengästyneenä juoksusta. Hengästyä kannatti. Sillä se "lippunainen" sanoi että niitä on enää todella vähän. Kysyin, että kuinka paljon tarkalleen. Tämä vastasi että "teidän jälkeenne enää yksi kenttäpaikka". EI HELVETTI; VEDIN KAVERILLENI JA MINULLE LIPUT KUN NIITÄ OLI ENÄÄ 3 KAPPALETTA!! KANNATTI JUOSTA!!!
NYT ON NIIN HYVÄ FIILIS ETTÄ HUHHUH!!
np. Megadeth - Victory
Joo, goa, varsinkin hitaammanpuoleinen sellainen, on hienoa musiikkia. Löysin kaksi kappaletta Shponglea Helsingin Popparienkelistä, mutta molempien kappalehinta oli 24€, että en sitten viitsinyt hankkia. Mutta todella hieno bändi joka tapauksessa, harva bändi pystyy viemään musiikilla niin muihin maailmoihin.
np. DJ Shadow - Midnight in a Perfect World
Trip-hoppia/instrumentaalia hip-hoppia/mitälie. Kymppikirjastossa tuli taas käytyä, ja räppiosastolta lainasin Shadow'n kokoelman Reemptive Strike ja Dälekin debyytin From Filthy Tongue of Gods and Griots. Shadow on sellaista urbaania chillout-musaa, jonka voisi kuvitella toimivan kesäiltana keskellä jotain kaupunkia, sillä sellaisia mielikuvia se ainakin minulle piirtää. Tämä biisi sämplää Pekka Pohjolan Sekoilu seestyy -biisin hienoa pianoriffiä, joka yhdistettynä tyypilliseen laahaavaan trip-hop-rumpukomppiin luo juuri sellaisen leijuvan ja rauhallisen tunnelman. Todella hieno biisi.
Dälek on taas meluisaa, synkkää ja äärimmäisen omituista räppiä, että välillä mennään ihan avant-garden puolelle. Circlen Jussi Lehtisalo oli jossain sanonut tykkäävänsä porukasta, joten pitipä kokeilla. Dälekiä kuunnellessa voi naureskella, että truu-gängstat varmaan lähinnä pelkäisivät tällaista musaa.
np. DJ Shadow - Midnight in a Perfect World
Trip-hoppia/instrumentaalia hip-hoppia/mitälie. Kymppikirjastossa tuli taas käytyä, ja räppiosastolta lainasin Shadow'n kokoelman Reemptive Strike ja Dälekin debyytin From Filthy Tongue of Gods and Griots. Shadow on sellaista urbaania chillout-musaa, jonka voisi kuvitella toimivan kesäiltana keskellä jotain kaupunkia, sillä sellaisia mielikuvia se ainakin minulle piirtää. Tämä biisi sämplää Pekka Pohjolan Sekoilu seestyy -biisin hienoa pianoriffiä, joka yhdistettynä tyypilliseen laahaavaan trip-hop-rumpukomppiin luo juuri sellaisen leijuvan ja rauhallisen tunnelman. Todella hieno biisi.
Dälek on taas meluisaa, synkkää ja äärimmäisen omituista räppiä, että välillä mennään ihan avant-garden puolelle. Circlen Jussi Lehtisalo oli jossain sanonut tykkäävänsä porukasta, joten pitipä kokeilla. Dälekiä kuunnellessa voi naureskella, että truu-gängstat varmaan lähinnä pelkäisivät tällaista musaa.
Shadowin Endtroducing...-levy on yksi hip hopin uraauurtavimmista (ja lisäksi pirun hyvä, nuo eivät aina kulje käsi kädessä). Se taitaa olla ensimmäinen pelkkien sämplejen pohjalle rakennettu hip hop -levy. RJD2 ja muut uudemmat yrittäjät ovat vain kopioineet Shadowin formaatin, joskin RJD2:n tapauksessa melko hyvin. Omat suosikkini Shadowilta tulevat nimenomaan tuolta levyltä, Building Steam with a Grain of Salt, Stem/Long Stem, Organ Donor, Mutual Slump ja jo Kumioravan mainitsema Midnight in a Perfect World.
"Velocity" kirjoitti:Uu, lucker. Itselläkin on tuonne kenttäpaikka.
NYT ON NIIN HYVÄ FIILIS ETTÄ HUHHUH!!
np. Megadeth - Victory
Ei pitänyt alunperin lähteä ollenkaan tuonne Megadethin hallikeikalle, mutta kaveri sitten suostutteli ja kenttäliput tuli hommattua.
Noh, kaippa tuon bändin kolmannenkin kerran katsoo, ilmeisesti vielä kiertueen ensimmäinen keikka joten luulisi papoilla löytyvän virtaa. Pöhnäreissuksi tuo saattaa mennä, mutta menköön.
np. Cream - Spoonful
Noh, kaippa tuon bändin kolmannenkin kerran katsoo, ilmeisesti vielä kiertueen ensimmäinen keikka joten luulisi papoilla löytyvän virtaa. Pöhnäreissuksi tuo saattaa mennä, mutta menköön.
np. Cream - Spoonful
HANNES & MAURI - Taidemusiikkia taidetta ymmärtämättömille
1. Paholaisratsastajat saapuvat (intro) - 2. Tapahtumia jossain - 3. Mitä sanoo Marx? - 4. Menkää himaan, Negative - 5. Välisoitto, jonka aikana Ingmar Bergman ja Hermann Hesse tapaavat ranskalaisessa kahvilassa, ja päättävät keskustella filosofian merkityksestä korkeakulttuuriin (instr.) - 6. Biisi jonka nauhoitimme väärinpäin - 7. Salaliittoteoriat - 8. Minä juon nyt kahvia (katsaus Suomen politiikkaan) - 9. Saarna - 10. Paholaisratsastajat poistuvat (outro)
Juuri sopivasti joulumarkkinoille ehti ilmestyä kokonainen pitkäsoitto Hannes & Maurin sopivan mielenkiintoista sekä myös hieman monimutkaista musiikkia. Tällä kertaa aiheena on yhteiskunnalliset ja poliittiset asiat, vaikka kyllä välillä ehditään käydä kahvilla ohjaaja- ja kirjailijalegendojen kanssa, sekä kertoa tarinoita sekä skandinaavisesta mytologiasta että kristinuskosta. Kokekaa tämä!
www.mikseri.net/hannesmauri
1. Paholaisratsastajat saapuvat (intro) - 2. Tapahtumia jossain - 3. Mitä sanoo Marx? - 4. Menkää himaan, Negative - 5. Välisoitto, jonka aikana Ingmar Bergman ja Hermann Hesse tapaavat ranskalaisessa kahvilassa, ja päättävät keskustella filosofian merkityksestä korkeakulttuuriin (instr.) - 6. Biisi jonka nauhoitimme väärinpäin - 7. Salaliittoteoriat - 8. Minä juon nyt kahvia (katsaus Suomen politiikkaan) - 9. Saarna - 10. Paholaisratsastajat poistuvat (outro)
Juuri sopivasti joulumarkkinoille ehti ilmestyä kokonainen pitkäsoitto Hannes & Maurin sopivan mielenkiintoista sekä myös hieman monimutkaista musiikkia. Tällä kertaa aiheena on yhteiskunnalliset ja poliittiset asiat, vaikka kyllä välillä ehditään käydä kahvilla ohjaaja- ja kirjailijalegendojen kanssa, sekä kertoa tarinoita sekä skandinaavisesta mytologiasta että kristinuskosta. Kokekaa tämä!
www.mikseri.net/hannesmauri
"Kumiorava" kirjoitti:
HANNES & MAURI - Taidemusiikkia taidetta ymmärtämättömille
1. Paholaisratsastajat saapuvat (intro) - 2. Tapahtumia jossain - 3. Mitä sanoo Marx? - 4. Menkää himaan, Negative - 5. Välisoitto, jonka aikana Ingmar Bergman ja Hermann Hesse tapaavat ranskalaisessa kahvilassa, ja päättävät keskustella filosofian merkityksestä korkeakulttuuriin (instr.) - 6. Biisi jonka nauhoitimme väärinpäin - 7. Salaliittoteoriat - 8. Minä juon nyt kahvia (katsaus Suomen politiikkaan) - 9. Saarna - 10. Paholaisratsastajat poistuvat (outro)
Juuri sopivasti joulumarkkinoille ehti ilmestyä kokonainen pitkäsoitto Hannes & Maurin sopivan mielenkiintoista sekä myös hieman monimutkaista musiikkia. Tällä kertaa aiheena on yhteiskunnalliset ja poliittiset asiat, vaikka kyllä välillä ehditään käydä kahvilla ohjaaja- ja kirjailijalegendojen kanssa, sekä kertoa tarinoita sekä skandinaavisesta mytologiasta että kristinuskosta. Kokekaa tämä!
www.mikseri.net/hannesmauri
Tyypeillä on astetta monipuolisemmin genrejä tuolla mikserin puolella..;D Pitääpi tsekata jossain kohtaa..
"Moonlight" kirjoitti:Niin siis mikäli jollekin on vielä epäselvää, nuo "tyypit" ovat minä ja kaverini.
Tyypeillä on astetta monipuolisemmin genrejä tuolla mikserin puolella..;D Pitääpi tsekata jossain kohtaa..
Helvetti! Veti Manson kyllä torstaina hienon keikan tuolla Helsingissä. Innolla odotellaan seuraavaa tuloa . Huppari sieltä napattiin mukaan.
"Stefa" kirjoitti:
h****tti! Veti Manson kyllä torstaina hienon keikan tuolla Helsingissä. Innolla odotellaan seuraavaa tuloa . Huppari sieltä napattiin mukaan.
Etkai joutunut muna-ohtassa- kohtauksen uhriksi?
Ei helkutti nämä kosketinsoittimet ovat hieno peli. 99 eurolla lähtee näin paljon luovuutta irti.
En siis rämppäile näitä ympäriinsä, vaan tässähän alkaa ihan kunnon veisut onnistua.
Final Fantasy 10:n To Zanarkandin alku menee jo melko hyvin, ja Halo 3:sen theme että Halo 2 : Unforgotten menevät.
Pelimusiikki, varsinkin Martin O' Donnellin säveltämät Halot ja Nobuo Uematsun säveltämät Final Fantasyt ovat niitä parhaimpia.
Tulee ihan kylmät väreet kun pistää sen eeppisen halo 3-menu-musiikin uruilla tulemaan oman käden kautta. Ai helvetti.
Tässä on se Unforgotten, jota nyt tällä hetkellä eniten räpellän, tuossa videossa piano tulee kehiin n. 0:54 paikkeilla:
http://www.youtube.com/watch?v=gUJiaDuZWVQ
Aivan mahtavaa, joululoma menee tämän kanssa hyvin.
Jos tahtoisit soittaa koskettimia ja päästää luovat kipinät ilmoille, älä mieti kahta kertaa. 99 €urolla saat kaiken. Tämä on korvaamaton ostos.
En siis rämppäile näitä ympäriinsä, vaan tässähän alkaa ihan kunnon veisut onnistua.
Final Fantasy 10:n To Zanarkandin alku menee jo melko hyvin, ja Halo 3:sen theme että Halo 2 : Unforgotten menevät.
Pelimusiikki, varsinkin Martin O' Donnellin säveltämät Halot ja Nobuo Uematsun säveltämät Final Fantasyt ovat niitä parhaimpia.
Tulee ihan kylmät väreet kun pistää sen eeppisen halo 3-menu-musiikin uruilla tulemaan oman käden kautta. Ai helvetti.
Tässä on se Unforgotten, jota nyt tällä hetkellä eniten räpellän, tuossa videossa piano tulee kehiin n. 0:54 paikkeilla:
http://www.youtube.com/watch?v=gUJiaDuZWVQ
Aivan mahtavaa, joululoma menee tämän kanssa hyvin.
Jos tahtoisit soittaa koskettimia ja päästää luovat kipinät ilmoille, älä mieti kahta kertaa. 99 €urolla saat kaiken. Tämä on korvaamaton ostos.
"Show_Stopper" kirjoitti:"Stefa" kirjoitti:
h****tti! Veti Manson kyllä torstaina hienon keikan tuolla Helsingissä. Innolla odotellaan seuraavaa tuloa . Huppari sieltä napattiin mukaan.
Etkai joutunut muna-ohtassa- kohtauksen uhriksi?
Ei tule mieleen nyt että mitä meinaat tuolla.
"Stefa" kirjoitti:"Show_Stopper" kirjoitti:"Stefa" kirjoitti:
h****tti! Veti Manson kyllä torstaina hienon keikan tuolla Helsingissä. Innolla odotellaan seuraavaa tuloa . Huppari sieltä napattiin mukaan.
Etkai joutunut muna-ohtassa- kohtauksen uhriksi?
Ei tule mieleen nyt että mitä meinaat tuolla.
Joo, siis joskus kauan sitten (about -03 tai no -04) Marilyn Manson kesken lavaesityksen meni ja otti turvamiehen päästä kiinni, ja rupesi hieromaan kassejaan miehen otsaan. Että sellasta.
"Show_Stopper" kirjoitti:"Stefa" kirjoitti:"Show_Stopper" kirjoitti:"Stefa" kirjoitti:
h****tti! Veti Manson kyllä torstaina hienon keikan tuolla Helsingissä. Innolla odotellaan seuraavaa tuloa . Huppari sieltä napattiin mukaan.
Etkai joutunut muna-ohtassa- kohtauksen uhriksi?
Ei tule mieleen nyt että mitä meinaat tuolla.
Joo, siis joskus kauan sitten (about -03 tai no -04) Marilyn Manson kesken lavaesityksen meni ja otti turvamiehen päästä kiinni, ja rupesi hieromaan kassejaan miehen otsaan. Että sellasta.
Aivan juu tuo tapaus.
Minulla oli istumapaikka (joka sinänsä vitutti) eli en joutunut eikä joutunut kukaan muukaan.
Noniin karvanaamat, on aika listata tämän vuoden kovimmat musiikkijulkaisut. Nyt tämä asia on pohdittu tarkoin, joten aika on kypsä listaamiseen. Aluksi täytyy sanoa että mahottoman hieno vuosi ollut tämäkin julkaisujen osalta, minkä takia mieleni tekisi listata top-20, mutta mennään nyt kympillä (EDIT. Laitetaan nyt turisematta vähän muitakin levyjä). Laitan perään myös objektiivisen arvosanan levystä, joten älkää ihmetelkö miksi jotkut levyt saavat vähemmän pisteitä mutta ovat silti korkeammalla sijalla. Aivan, koska ne ovat subjektiivisesti rakkaampia.
25. Nine Inch Nails - Year Zero
24. DHG - Supervillain Outcast
23. Viikate - Marraskuun Lauluja I
22. Crystalic - Watch Us Deteriorate
21. Amorphis - Silent Waters
20. Mokoma - Luihin ja Ytimiin
19. Megadeth - United Abominations
18. Sotajumala - Teloitus
17. Nightwish - Dark Passion Play
16. Tomahawk - Anonymous
15. Turisas - The Varangian Way
14. Ulver - Shadows of the Sun
13. Gorefest - Rise To Ruin
12. Nifelheim - Envoy of Lucifer
11. Behemoth - The Apostasy
10. Porcupine Tree - Fear of a Blank Planet
"X-Box is a god to me."
Porcupine Tree lukeutuu monien muiden kanssa niihin yhtyeisiin, jotka tulivat minulle tutuksi vasta tämän vuoden puolella. Kuten tuosta MySpace maistiaisesta voitte päätellä, kyseessä on hyvin pitkälti modernia progressiivista rockia, joka on toteutettu suurella melankolialla ja omaperäisyydellä. 6 tiiviin yhtenäistä kappaletta tunnelmallista maalailua ja tummanpuhuvaa myrskyn enteilyä, niin lyyrisesti kuin musiikillisestikin. Melko lohduton teemahan tällä levyllä on: Pelko tulevaisuudesta, jossa lapsista tulee eristäytyneitä tietokoneen ja videopelien palvojia, ja joiden sosiaalinen elämä rajoittuu ohjaimen ja ruudun väliin. Ja ainiin, eräskin Alex Lifeson vetäisee massiivisessa Anesthetize kappaleessa kitarasoolon, sekin on jo meriitti itsessään. 5/5
09. Moonsorrow - V: Hävitetty
"Vain varjot kulkevat tästä, seuraavat toisiaan, eivät odota ketään..."
Ei löytynyt näytteitä MySpacesta, joten jätetään se väliin. Saattaa tulla muidenkin levyjen kohdalla. Mutta joo, Moonsorrow ja yhtyeen viides albumi Hävitetty. Moonsorrow oli vain hienoisesti tuttu ennen tätä albumia, mutta musiikkilehtien mainoslause "10. tammikuuta kajahtaa 56 minuuttia pakanain paukutusta, mukavasti kahteen biisin jaettuna" herätti sen sortin mielenkiinnon että oli pakko testata. Siitä alkoikin muutaman kuukauden kestävä järjettön Moonsorrow buumi, minkä aikana tämä oli jo melkein paras bändi maailmassa. Tämä albumi todellakin sisältää 2 kappaletta, jotka molemmat huitovat sitä 30 minuutin kestoa. Helvetin synkkää ja paatoksellista folk metallia monipuolisella otteella ja taatulla laadulla, riittää varmistamaan paikan tällä listalla. 5-/5
08. The Dillinger Escape Plan - Ire Works
"My thick tongue hangs down low to the ground."
Kaaosta! Groovea! Kaaosgroovea! Pattonismia! KaaosPattonismia! You name it. Aikoinaan kun DEP:iin tutustuin, niin yhtyeen Miss Machine levy löi epätahtisella moukarilla todella lujaa päähän. Matikkametallin mestarit ovat nyt julkaisseet kolmannen täyspitkänsä ja leikkikenttää on kyllä laajennettu huikeasti. Nyt kaaoksen keskeltä löytyy selkeitä elementtejä fuusiojazzin lisäksi myös bluesista ja siitä kuuluisasta Pattonismista. Huomaa että on menneisyydessä tehty itse mestarin kanssa yhteistyötä: Osa tämän levyn biiseistä voisi olla ihan hyvin Mr. Bunglen, Fantômaksen tai jopa Faith No Moren kappaleita. Myös yllättävän helposti tarttuvaa materiaalia löytyy, vai mitäpä olette mieltä noista Milk Lizard tai Black Bubblegum kappaleista? Nerokkuutta! Ei yhtään heikkoa hetkeä, monipuolinen ja vaihteleva tunnelma, sekä raakaa voimaa! Siinä on Ire Worksin ainekset mestariteokseksi. 5/5
07. Devin Townsend - Ziltoid The Omniscient
"We are all puppets!"
Oudon näköinen avaruusolio Ziltoid saapuu maahan saadakseen parasta kahvia ikinä (polttoaineekseen), mutta maan asukit eivät kykene häntä tyydyttämään. Tämän seurauksena Ziltoid päättää tuhota maan, mutta sitä ennen hän pitää suuren kitarakonsertin todistaakseen olevansa paras kitaristi universumissa. Captain Spectacular pakenee N9 galaksiin ennen maan tuhoutumista, jossa käydään suuri galaktinen taistelu kun Ziltoid saapuu myös sinne. Ziltoid häviää hienoisesti, mutta aikoo kutsua apuun kuusiulotteisen Planet Smasherin. Tämä kuitenkin hylkii Ziltoidia ja tuhoaa suurimman osan hänen joukoistaan. Ziltoid on murtunut niin henkisesti kuin fyysisestikin, minkä seurauksena hän menee tapaamaan Omnidimensional Creatoria selvittääkseen mikä on Ziltoidin todellinen tarkoitus universumissa. Hänelle paljastuu, että hän on ollut koko elämänsä pelkkä nukke, aivan kuten kaikki muutkin olennot tässä tarinassa. Ziltoid kokee valaistuksen ja joutuu hyväksymään sen tosiseikan ettei hän olekaan mahtavin ja hallitsevin voima universumissa. Lopulta mies herää kahvilassa ja käy ilmi, että tämä kaikki oli hänen päiväuntaan.
Olen Devin Townsend mark. Lähdetään siitä. Monet eivät varmastikaan valitsisi tätä levyä näin korkealle sijalle, mutta homma on niin että parhaimmillaan tämä levy on erittäin sykähdyttävää kuunneltavaa (lue: Solar Windsin alku) ja musiikillisesti pysytään koko ajan kasassa laaja-alaisella otteella. Sitten on se seikka, että jos oikein keskittymällä keskityn tämän levyn kuunteluun, niin mielikuvitukseni tekee vääjäämätöntä työtä luomalla vahvoja visioita tämän levyn tarinasta, jolloin olen sukeltanut niin syvälle tämän levyn ytimeen ettei sieltä poistuta ennenkuin se loppuu. Huumoritarina, vakavasti otettava musiikki ja opetus siitä, että unelmat ovat vain unelmia. 4½/5
06. Viikate - Marraskuun Lauluja II
"On hallamailla elo vain niin pirun raskas juttu toisinaan."
Viikate meni sitten tekemään uransa parhaan levyn. Tässä kohtaa Viikate fanitukseni paistaa ehkä enemmän läpi kuin Townsendin kohdalla. Olen aina pitänyt Viikatteen rauhallisemmasta ja samalla synkemmästä puolesta. Kaksi ensimmäistä levytystä ovat tämän takia ihan mahtavia, vaikka rokkaavampia elementtejä saaneet Kaajärven Rannat ja Surut Pois Ja Kukka Rintaan -levyt ovatkin edelleen minulle ne rakkaimmat. Marraskuun kakkosella Viikate on kuitenkin tehnyt niin toimivan ja tasapainoisen paketin suomalaista melankoliaa, groovaavaa rockia, rautalankaista tunnelmointia ja alakulon ahdistusta, ettei jää epäselvyyttä mikä on yhtyeen paras levytys, näin musiikillisesti tarkasteltuna. Amorphis cover toimii erinomaisesti, rockirallit rokkaavat paremmin kuin koskaan ja melankolisemmat hidastelut toimivat paremmin kuin ikinä. Viikate on Viikate, se ei osaa tehdä huonoa levyä ja se pääsisi listalle joka julkaisuvuotenaan ihan vain periaatteestakin. 4½/5
05. Primordial - To The Nameless Dead
"Tell me what nation on this earth is not born of tragedy?"
Tässä on tämän vuoden kovimpia yllättäjiä. Voisin vain tylysti sanoa, että kuunnelkaa tuo Empire Falls, niin ette enää ihmettele tätä listasijoitusta. Siis JUMALAUTA kuunnelkaa mikä tunnelataus tuossa biisissä on! Turhautuneisuutta maailmaa kohtaan, kypsymistä poliitikkojen valtataisteluihin, vittuuntuneisuutta maailmaa pyörittäviä järjestelmiä kohtaan. Sitä on To The Nameless Dead. Irlannista kajahtaa sellainen paketti vihaa, asennetta ja turpaanvetoa että huhhuh. En nyt suoranaisesti tätä ehkä ihan folk metalliksi laskisi, vaikka voisihan tätä sanoa leikkimielisesti Irlannin Moonsorrowiksi. Ennen tätä levyä Primordial ei ollut minulle tuttu, mutta nyt vannon että se ei jää ainakaan tuntemattomaksi. Tajuttoman kova levy, kaikki eeppisemmän metallin ystävät testaamaan hop hop. 5/5
04. Swallow The Sun - Hope
"Love is lost but not forgotten..."
Swallow The Sun räjäytti potin vuoden alussa esittelemällä minulle itselleni vieraan musiikkityylin, joka death/doom metallinakin tunnetaan. Alkuvieroksumisen jälkeen tämä levy otti kouriinsa helvetin tiukasti ja puolen vuoden ajan tämä oli vuoden paras julkaisu. Hidastempoista ja helvetin raskasta metallitakomista, runsaasti tyylitajuisia melodioita, kauniita vokaaliratkaisuja, brutaaleja ulosanteja. Sitä on Hope. Tuskin olen koskaan törmännyt toiseen levyyn, joka onnistuisi olemaan samalla koskettava ja helvetin aggressiivinen näin vaikuttavalla tavalla. Laatua alusta loppuun, ei siitä mihinkään pääse. 5/5
03. Nile - Ithyphallic
"Annoint my phallus with the blood of the fallen!"
Fallista voimaa, saatana! Nile ei pettänyt tänäkään vuonna, ei todellakaan. Ithyphallic esittelee jälleen uudistuneen Nilen, joka kuitenkin pitää kiinni punaisesta langastaan ja tinkimättömästä laadustaan. Brutaali death metal on edelleen homman nimi, muinaisen Egyptin tarinat ja Lovecraftin kirjallisuus ovat edelleen lyriikoiden aiheet, ja itämaiset musiikkilisäykset ovat edelleen vahvasti läsnä. Nyt Nile on kuitenkin tehnyt eeppisimmän albuminsa heti In Their Darkened Shrinesin jälkeen. Vaikka pidän Nilen edellisestä levystä enemmän, niin Ithyphallic seisoo (nimenomaan) jämäkästi metallikentän korkeimmalla jalustalla näyttämässä kenellä se valtavin fallos oikein on. 5/5
02. Between The Buried And Me - Colors
"This is what we have when we die."
Huh!? Between The Buried And Who!? Kysyin tuota kysymystä siinä vaiheessa kun tämän levyn ympärillä alkoi kuohuta valtava hehkutus. Sitten testasin sen itse ja koin jotain mitä en uskonut koskaan kokevani näin vahvasti: Tajunnan räjäyttävä levy, siis TAJUNNAN RÄJÄYTTÄVÄ levy. Colors. Yhdistäkää Radioheadin, Pink Floydin, Rushin, Metallican, Strapping Young Ladin, Faith No Moren, Heavenlyn ja Panteran parhaat puolet ja muodostakaa siitä 65 minuuttia kestävä ilotulitus, joka onnistuu jollain käsittämättömällä tavalla pidättämään hengitystä koko kestonsa ajan. En osaa paremmin tätä levyä kuvailla, kuunnelkaa se itse. Tästä luulisi tykkäävän niin metalcoren fanit, raskaamman metallin fanit, progen fanit ja avant-garden fanit. Linkistä voitte testata yksittäisiä kappaleita, mutta kehotan kuuntelemaan koko levyn välitse, sillä kyseessä on konseptialbumi, jonka kappaleet vain pöllähtävät toisista toisiin, ilman että sitä edes huomaa. Vuoden kovin yllättäjä, kuten listasijoituksestakin voitte huomata. 5/5
01. Reverend Bizarre - III: So Long Suckers
"And when night falls there is a blaze, our hearts rejoice,
The old world has reached its dying days,
I kiss your wounds and in our eyes they disappear,
You hold me tight, and our minds once distrought, now crystal clear..."
130 minuuttia. 7 virallista kappaletta. Doomiakin doomimpaa doom metallia (vaikka ei nyt ihan täysin kuitenkaan). En lähde kertomaan tämän levyn musiikillisesta sisällöstä sen enempää, sillä siinä oli kaikki mitä piti sanoa siitä. Mutta se tunnelma minkä nuo ainekset muodostavat, on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa ja kaunista. Sitä on turha lähteä kertomaan ihmisille, jotka eivät ole levyä kuunnelleet tai eivät sitä muuten vain ymmärrä, sillä sen todellakin pystyy vain tuntemaan, ei kertomaan. Se on vähän sama asia kuin Burzumin kohdalla, siitä joko pitää tai ei, sitä joko ymmärtää tai ei. Fakta on nyt kuitenkin se, että So Long Suckers on enemmän kuin levy, se on tunnetila ja valtava keskisormen osoitus. "Me lähteään nyt vittuun, tässä viimeinen ulostukseni, vetäkää vaikka käteen jos ette muuta keksi: Meitä ei enää kiinnosta". Ei siitä sen enempää, mikäli haluatte syvällisempiä mietteitä, lukekaa levyn arvostelu blogistani. 5/5
Loppuun vielä ote Reverend Bizarren viimeisestä viestistä fanikansalle:
"All the pure ones: Live with extreme passion, and die before the flame weakens. Cherish the ways of old. Worship the heavy and fat pussyhungry and cockthirsty riffs. Gaze clearly at the strange horizon, and keep the doorway always open. Eternal hails to our sisters and brothers. We love you now and forever. Hail death! Hail doom! Hail Jesus! To Those who thought it could never happen: Fuck you!"
Aamen. RIP Reverend Bizarre, 1995-2007.
------------------------------------------------------
Siinä oli meikäläisen vuoden top-10 parhaat julkaisut. Hieno vuosi, hieno vuosi.
25. Nine Inch Nails - Year Zero
24. DHG - Supervillain Outcast
23. Viikate - Marraskuun Lauluja I
22. Crystalic - Watch Us Deteriorate
21. Amorphis - Silent Waters
20. Mokoma - Luihin ja Ytimiin
19. Megadeth - United Abominations
18. Sotajumala - Teloitus
17. Nightwish - Dark Passion Play
16. Tomahawk - Anonymous
15. Turisas - The Varangian Way
14. Ulver - Shadows of the Sun
13. Gorefest - Rise To Ruin
12. Nifelheim - Envoy of Lucifer
11. Behemoth - The Apostasy
10. Porcupine Tree - Fear of a Blank Planet
"X-Box is a god to me."
Porcupine Tree lukeutuu monien muiden kanssa niihin yhtyeisiin, jotka tulivat minulle tutuksi vasta tämän vuoden puolella. Kuten tuosta MySpace maistiaisesta voitte päätellä, kyseessä on hyvin pitkälti modernia progressiivista rockia, joka on toteutettu suurella melankolialla ja omaperäisyydellä. 6 tiiviin yhtenäistä kappaletta tunnelmallista maalailua ja tummanpuhuvaa myrskyn enteilyä, niin lyyrisesti kuin musiikillisestikin. Melko lohduton teemahan tällä levyllä on: Pelko tulevaisuudesta, jossa lapsista tulee eristäytyneitä tietokoneen ja videopelien palvojia, ja joiden sosiaalinen elämä rajoittuu ohjaimen ja ruudun väliin. Ja ainiin, eräskin Alex Lifeson vetäisee massiivisessa Anesthetize kappaleessa kitarasoolon, sekin on jo meriitti itsessään. 5/5
09. Moonsorrow - V: Hävitetty
"Vain varjot kulkevat tästä, seuraavat toisiaan, eivät odota ketään..."
Ei löytynyt näytteitä MySpacesta, joten jätetään se väliin. Saattaa tulla muidenkin levyjen kohdalla. Mutta joo, Moonsorrow ja yhtyeen viides albumi Hävitetty. Moonsorrow oli vain hienoisesti tuttu ennen tätä albumia, mutta musiikkilehtien mainoslause "10. tammikuuta kajahtaa 56 minuuttia pakanain paukutusta, mukavasti kahteen biisin jaettuna" herätti sen sortin mielenkiinnon että oli pakko testata. Siitä alkoikin muutaman kuukauden kestävä järjettön Moonsorrow buumi, minkä aikana tämä oli jo melkein paras bändi maailmassa. Tämä albumi todellakin sisältää 2 kappaletta, jotka molemmat huitovat sitä 30 minuutin kestoa. Helvetin synkkää ja paatoksellista folk metallia monipuolisella otteella ja taatulla laadulla, riittää varmistamaan paikan tällä listalla. 5-/5
08. The Dillinger Escape Plan - Ire Works
"My thick tongue hangs down low to the ground."
Kaaosta! Groovea! Kaaosgroovea! Pattonismia! KaaosPattonismia! You name it. Aikoinaan kun DEP:iin tutustuin, niin yhtyeen Miss Machine levy löi epätahtisella moukarilla todella lujaa päähän. Matikkametallin mestarit ovat nyt julkaisseet kolmannen täyspitkänsä ja leikkikenttää on kyllä laajennettu huikeasti. Nyt kaaoksen keskeltä löytyy selkeitä elementtejä fuusiojazzin lisäksi myös bluesista ja siitä kuuluisasta Pattonismista. Huomaa että on menneisyydessä tehty itse mestarin kanssa yhteistyötä: Osa tämän levyn biiseistä voisi olla ihan hyvin Mr. Bunglen, Fantômaksen tai jopa Faith No Moren kappaleita. Myös yllättävän helposti tarttuvaa materiaalia löytyy, vai mitäpä olette mieltä noista Milk Lizard tai Black Bubblegum kappaleista? Nerokkuutta! Ei yhtään heikkoa hetkeä, monipuolinen ja vaihteleva tunnelma, sekä raakaa voimaa! Siinä on Ire Worksin ainekset mestariteokseksi. 5/5
07. Devin Townsend - Ziltoid The Omniscient
"We are all puppets!"
Oudon näköinen avaruusolio Ziltoid saapuu maahan saadakseen parasta kahvia ikinä (polttoaineekseen), mutta maan asukit eivät kykene häntä tyydyttämään. Tämän seurauksena Ziltoid päättää tuhota maan, mutta sitä ennen hän pitää suuren kitarakonsertin todistaakseen olevansa paras kitaristi universumissa. Captain Spectacular pakenee N9 galaksiin ennen maan tuhoutumista, jossa käydään suuri galaktinen taistelu kun Ziltoid saapuu myös sinne. Ziltoid häviää hienoisesti, mutta aikoo kutsua apuun kuusiulotteisen Planet Smasherin. Tämä kuitenkin hylkii Ziltoidia ja tuhoaa suurimman osan hänen joukoistaan. Ziltoid on murtunut niin henkisesti kuin fyysisestikin, minkä seurauksena hän menee tapaamaan Omnidimensional Creatoria selvittääkseen mikä on Ziltoidin todellinen tarkoitus universumissa. Hänelle paljastuu, että hän on ollut koko elämänsä pelkkä nukke, aivan kuten kaikki muutkin olennot tässä tarinassa. Ziltoid kokee valaistuksen ja joutuu hyväksymään sen tosiseikan ettei hän olekaan mahtavin ja hallitsevin voima universumissa. Lopulta mies herää kahvilassa ja käy ilmi, että tämä kaikki oli hänen päiväuntaan.
Olen Devin Townsend mark. Lähdetään siitä. Monet eivät varmastikaan valitsisi tätä levyä näin korkealle sijalle, mutta homma on niin että parhaimmillaan tämä levy on erittäin sykähdyttävää kuunneltavaa (lue: Solar Windsin alku) ja musiikillisesti pysytään koko ajan kasassa laaja-alaisella otteella. Sitten on se seikka, että jos oikein keskittymällä keskityn tämän levyn kuunteluun, niin mielikuvitukseni tekee vääjäämätöntä työtä luomalla vahvoja visioita tämän levyn tarinasta, jolloin olen sukeltanut niin syvälle tämän levyn ytimeen ettei sieltä poistuta ennenkuin se loppuu. Huumoritarina, vakavasti otettava musiikki ja opetus siitä, että unelmat ovat vain unelmia. 4½/5
06. Viikate - Marraskuun Lauluja II
"On hallamailla elo vain niin pirun raskas juttu toisinaan."
Viikate meni sitten tekemään uransa parhaan levyn. Tässä kohtaa Viikate fanitukseni paistaa ehkä enemmän läpi kuin Townsendin kohdalla. Olen aina pitänyt Viikatteen rauhallisemmasta ja samalla synkemmästä puolesta. Kaksi ensimmäistä levytystä ovat tämän takia ihan mahtavia, vaikka rokkaavampia elementtejä saaneet Kaajärven Rannat ja Surut Pois Ja Kukka Rintaan -levyt ovatkin edelleen minulle ne rakkaimmat. Marraskuun kakkosella Viikate on kuitenkin tehnyt niin toimivan ja tasapainoisen paketin suomalaista melankoliaa, groovaavaa rockia, rautalankaista tunnelmointia ja alakulon ahdistusta, ettei jää epäselvyyttä mikä on yhtyeen paras levytys, näin musiikillisesti tarkasteltuna. Amorphis cover toimii erinomaisesti, rockirallit rokkaavat paremmin kuin koskaan ja melankolisemmat hidastelut toimivat paremmin kuin ikinä. Viikate on Viikate, se ei osaa tehdä huonoa levyä ja se pääsisi listalle joka julkaisuvuotenaan ihan vain periaatteestakin. 4½/5
05. Primordial - To The Nameless Dead
"Tell me what nation on this earth is not born of tragedy?"
Tässä on tämän vuoden kovimpia yllättäjiä. Voisin vain tylysti sanoa, että kuunnelkaa tuo Empire Falls, niin ette enää ihmettele tätä listasijoitusta. Siis JUMALAUTA kuunnelkaa mikä tunnelataus tuossa biisissä on! Turhautuneisuutta maailmaa kohtaan, kypsymistä poliitikkojen valtataisteluihin, vittuuntuneisuutta maailmaa pyörittäviä järjestelmiä kohtaan. Sitä on To The Nameless Dead. Irlannista kajahtaa sellainen paketti vihaa, asennetta ja turpaanvetoa että huhhuh. En nyt suoranaisesti tätä ehkä ihan folk metalliksi laskisi, vaikka voisihan tätä sanoa leikkimielisesti Irlannin Moonsorrowiksi. Ennen tätä levyä Primordial ei ollut minulle tuttu, mutta nyt vannon että se ei jää ainakaan tuntemattomaksi. Tajuttoman kova levy, kaikki eeppisemmän metallin ystävät testaamaan hop hop. 5/5
04. Swallow The Sun - Hope
"Love is lost but not forgotten..."
Swallow The Sun räjäytti potin vuoden alussa esittelemällä minulle itselleni vieraan musiikkityylin, joka death/doom metallinakin tunnetaan. Alkuvieroksumisen jälkeen tämä levy otti kouriinsa helvetin tiukasti ja puolen vuoden ajan tämä oli vuoden paras julkaisu. Hidastempoista ja helvetin raskasta metallitakomista, runsaasti tyylitajuisia melodioita, kauniita vokaaliratkaisuja, brutaaleja ulosanteja. Sitä on Hope. Tuskin olen koskaan törmännyt toiseen levyyn, joka onnistuisi olemaan samalla koskettava ja helvetin aggressiivinen näin vaikuttavalla tavalla. Laatua alusta loppuun, ei siitä mihinkään pääse. 5/5
03. Nile - Ithyphallic
"Annoint my phallus with the blood of the fallen!"
Fallista voimaa, saatana! Nile ei pettänyt tänäkään vuonna, ei todellakaan. Ithyphallic esittelee jälleen uudistuneen Nilen, joka kuitenkin pitää kiinni punaisesta langastaan ja tinkimättömästä laadustaan. Brutaali death metal on edelleen homman nimi, muinaisen Egyptin tarinat ja Lovecraftin kirjallisuus ovat edelleen lyriikoiden aiheet, ja itämaiset musiikkilisäykset ovat edelleen vahvasti läsnä. Nyt Nile on kuitenkin tehnyt eeppisimmän albuminsa heti In Their Darkened Shrinesin jälkeen. Vaikka pidän Nilen edellisestä levystä enemmän, niin Ithyphallic seisoo (nimenomaan) jämäkästi metallikentän korkeimmalla jalustalla näyttämässä kenellä se valtavin fallos oikein on. 5/5
02. Between The Buried And Me - Colors
"This is what we have when we die."
Huh!? Between The Buried And Who!? Kysyin tuota kysymystä siinä vaiheessa kun tämän levyn ympärillä alkoi kuohuta valtava hehkutus. Sitten testasin sen itse ja koin jotain mitä en uskonut koskaan kokevani näin vahvasti: Tajunnan räjäyttävä levy, siis TAJUNNAN RÄJÄYTTÄVÄ levy. Colors. Yhdistäkää Radioheadin, Pink Floydin, Rushin, Metallican, Strapping Young Ladin, Faith No Moren, Heavenlyn ja Panteran parhaat puolet ja muodostakaa siitä 65 minuuttia kestävä ilotulitus, joka onnistuu jollain käsittämättömällä tavalla pidättämään hengitystä koko kestonsa ajan. En osaa paremmin tätä levyä kuvailla, kuunnelkaa se itse. Tästä luulisi tykkäävän niin metalcoren fanit, raskaamman metallin fanit, progen fanit ja avant-garden fanit. Linkistä voitte testata yksittäisiä kappaleita, mutta kehotan kuuntelemaan koko levyn välitse, sillä kyseessä on konseptialbumi, jonka kappaleet vain pöllähtävät toisista toisiin, ilman että sitä edes huomaa. Vuoden kovin yllättäjä, kuten listasijoituksestakin voitte huomata. 5/5
01. Reverend Bizarre - III: So Long Suckers
"And when night falls there is a blaze, our hearts rejoice,
The old world has reached its dying days,
I kiss your wounds and in our eyes they disappear,
You hold me tight, and our minds once distrought, now crystal clear..."
130 minuuttia. 7 virallista kappaletta. Doomiakin doomimpaa doom metallia (vaikka ei nyt ihan täysin kuitenkaan). En lähde kertomaan tämän levyn musiikillisesta sisällöstä sen enempää, sillä siinä oli kaikki mitä piti sanoa siitä. Mutta se tunnelma minkä nuo ainekset muodostavat, on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa ja kaunista. Sitä on turha lähteä kertomaan ihmisille, jotka eivät ole levyä kuunnelleet tai eivät sitä muuten vain ymmärrä, sillä sen todellakin pystyy vain tuntemaan, ei kertomaan. Se on vähän sama asia kuin Burzumin kohdalla, siitä joko pitää tai ei, sitä joko ymmärtää tai ei. Fakta on nyt kuitenkin se, että So Long Suckers on enemmän kuin levy, se on tunnetila ja valtava keskisormen osoitus. "Me lähteään nyt vittuun, tässä viimeinen ulostukseni, vetäkää vaikka käteen jos ette muuta keksi: Meitä ei enää kiinnosta". Ei siitä sen enempää, mikäli haluatte syvällisempiä mietteitä, lukekaa levyn arvostelu blogistani. 5/5
Loppuun vielä ote Reverend Bizarren viimeisestä viestistä fanikansalle:
"All the pure ones: Live with extreme passion, and die before the flame weakens. Cherish the ways of old. Worship the heavy and fat pussyhungry and cockthirsty riffs. Gaze clearly at the strange horizon, and keep the doorway always open. Eternal hails to our sisters and brothers. We love you now and forever. Hail death! Hail doom! Hail Jesus! To Those who thought it could never happen: Fuck you!"
Aamen. RIP Reverend Bizarre, 1995-2007.
------------------------------------------------------
Siinä oli meikäläisen vuoden top-10 parhaat julkaisut. Hieno vuosi, hieno vuosi.
Ihan kiva lista, vaikka omani suuresti tuosta tulee eroamaankin. Kaksi samaa levyä kuin sinulla taitaa mahtua omaan kymppiini. Jos vaikka ennen vuodenvaihdetta saisi rustattua, tai ehkä jo tänä iltana, ken tietää.
Paljon mielenkiintoisia ulostuksia kuulematta tältä vuodelta, joten tuleva lista ei todellakaan ole kiveenhakattu kuin ehkä kärkikolmikon osalta.
Paljon mielenkiintoisia ulostuksia kuulematta tältä vuodelta, joten tuleva lista ei todellakaan ole kiveenhakattu kuin ehkä kärkikolmikon osalta.
Vuosi 2007 oli loistava. Viime vuodesta otettiin reilu voitto vaikka se tuntuikin vielä kesällä mahdottomalta. Tasokkaita levytyksiä puski etenkin syystalvella ulos hurjat määrät. Listan olisi voinut julkaista jo kuukausi sitten, mutta koska en halunnut tehdä muistikuviin perustuvaa listaa, piti muutamia levyjä ottaa uudestaan aktiiviseen kuunteluun. Tässä on Top-25, josta 15 ensimmäistä selviää pelkällä maininnalla ja 10 parasta vaatii pari sanaa tuekseen.
Top-25 of 2007
25. Malevolent Creation – Doomsday X
24. Crystalic – Watch Us Deteriorate
23. Nifelheim – Envoy of Lucifer
22. Entombed – Serpent Saints
21. Saxon – Inner Sanctum
20. Evile – Enter the Grave
19. Rotting Christ – Theogonia
18. Worship – Dooom
17. Iced Earth – Framing Armageddon
16. Gamma Ray – Land of the Free II
15. Darkthrone – F.O.A.D.
14. Reverend Bizarre – III: So Long Suckers
13. Amorphis – Silent Waters
12. Nile – Ithyphallic
11. Sodom – The Final Sign of Evil
10. Behemoth – The Apostasy
Nilen uusimman kanssa kova taistelu vuoden death metal -levystä, mutta loppupeleissä Behemoth onnistui ilahduttamaan minua kaoottisella ryminällä ja lyyrisellä mielenkiintoisuudellaan. Huonomman Demigodin (2004) jälkeen bändi näytti pystyvänsä nousemaan siihen loistoon, jossa se kylpi loistolevy Zos Kia Cultuksen aikoihin. Warrel Danen vierailu jäi pieneksi, mutta sopii levylle mainiosti. Hieno suoritus Puolan maalta, joka kuitenkin jää puolikkaan vajaaksi viidestä tähdestä.
9. Marduk – Rom 5:12
Mardukin jo pitkään hyväksi havaittu tyyli yhdistellä toisen maailmansodan aikaisia teemoja ja sotaista äänimaailmaa pohdiskelevaan black metal -ulosantiin toimi taas. Roomalaiskirjeen luvun 5 jakeen 12 saarnat toimittaa piispa Mortuus Arioch varsin räkäisellä, mutta laajahkolla äänialallaan. Viime levyillä suuntaa haettu äänimaailma on hioutunut huippuunsa soundeja myöten ja mukaan on otettu paljon thrash metal -elementtejä. Joidenkin mielestä se lähestulkoon tappaa koko bändin, mutta minulle toimii ehkä parhaiten yhtyeen kirjavassa tuotannossa. Nimekäs vierailija tälläkin levyllä, nimittäin Primordialin Alan Averill laulaa toisena osapuolena erään kappaleen dueton. Tuo kyseinen kappale on Accuser/Opposer ja jokaisen on se itse kuultava. Täysiverinen black metal -klassikko, niin kuin koko levykin. Ensimmäinen viiden tähden levy sitten vuoden 1999 Panzer Division Mardukin.
8. Electric Wizard – Witchcult Today
Hulluheinän ja puhtaan murskaavan doom metallin perimmäinen olemus. Bändi on tämän vuoden tuttavuuksia minulle, joten on hyvin mahdollista, että tämä levy nousee ainakin pari sijaa vielä. Stonerjumittelut alkaneet kiinnostaa paljon viime aikoina joten sähköisen velhon psykedeelinen ja raskas junttaus ansaitsee listasijoituksen. Justin Osbornen vokaalit eritoten Dunwichissa ja Torquemada 71:ssä ovat silkkaa kultaa. Soitannalliselta puolelta on mainittava tuo huuruinen kitaravalli, josta käy ilmi, ettei naisen kosketus musiikkia koskaan huononna. Tällä levyllä bändi on kuulemma yrittänyt hakea 70-lukulaista retrodoom -äänimaailmaa ja muutamissa kappaleissa se kuulostaakin onnistuneelta ratkaisulta. Ehkä viisi tähteä on melko hätiköity pisteytys tälle, ehkä olen vieläkin kuumeessa, ehkä tämä levy onkin huonompi...
7. Viikate – Marraskuun Lauluja I & II
Nämä levyt on luontevinta arvioida yhdessä, hieman SOADin kahden viimeisen tapaan. Nopeampi ja rokimpi I sekä hitaampi ja tunnelmallisempi II muodostavat toimivat kontrastin keskenään kuitenkin niin, että molemmissa levyissä säilyy se suomalaisuuden tunne ja Viikatteelle ominainen tyyli. Ykkösestä löytää paremmat yksittäiset biisit, kun taas kokonaisuutena kakkonen on parempi. Tätä bändi on ilmeisesti yrittänyt hakea ja siinä ollaan onnistuttu moitteettomasti. Levyjen vahvuus piilee siinä, että molemmat toimivat samassa mielentilassa erilaisuudestaan huolimatta eikä levyjen välillä jää minkäänlaista rotkoa, joka estäisi sulavan kuuntelun. Kai näiden keskiarvoksi jotakuinkin viisi tähteä napsahtaa. Sijoitus on kahdesta levystä johtuen epävarma, mutta kymmenen parhaan joukkoon yltää.
6. Dekapitator – The Storm Before the Calm
2000 -luvun thrash metallin suunnannäyttäjä. Kaikki se mitä perinteisessä thrashista teki aikanaan sen mitä se on, on tuotu tälle vuosituhannelle ja keitetty aggressiivisessa tuotannossa. Soppaa on maustettu munakkaillta vokaaleilla, repivällä kitaratyöskentelyllä ja - yllätys, yllätys - hyvillä biiseillä. Vähäisestä tuotannostaan huolimatta bändillä on sellaista ammattitaitoa ja innokkuutta, josta jo yksistään pitäisi nostaa valokeilaan. Sen enempää hehkuttamatta Storm Before the Calm on vuoden 2007 rässilevy. Tästä kuullaan vielä.
5. Helloween – Gambling With the Devil
Vaihteeksi sitä salonkikelpoisempaa ja perheystävällisempää osastoa. Levyn korkea sijoitus johtuu joko sen puhtaasta laadusta, tai siitä, ettei minulla ollut suuria odotuksia levyä kohtaan. Tämä on myös bändin raskaimpia levyjä, kikkelin sijasta tätä pitäisi varmaan nimittää halkometalliksi. Kaikki tutut 'Ween -elementit ovat siitä huolimatta kohdillaan ja hyvällä maulla toteutettu. Melodiset soolot ja tuplabasarin viljely eivät varasta kaikkea huomiota itselleen vaan tilaa jää myös saumattomalle etenemiselle sekä tyylikkäille riffeille. Pienet jumalamyönteiset viittaukset lyriikoissa eivät häiritse lainkaan, sillä mistään karkeasta paasauksesta ei ole kyse.
4. Down – III: Over the Under
Anselmon ja kumppaneiden "paluulevyä" kohtaan oli kovat odotukset ja niistä suoriuduttiin kunnialla. Musiikillisesti ei jääty polkemaan liikaa edellisten levyjen tahdissa vaan mukaan oli otettu entistä nopeampia ja rokimpia kohtia unohtamatta viileää stonerkikkailua. Phil tuntuu vihdoinkin löytäneen äänelleen sen tasapainon pehmeämmän tulkinnan ja viskinhuuruisen rääkymisen välimaastosta ja sitähän kelpaa kuunnella. Muu bändi ei jää varjoon vaan soittopuoli kulkee kiitettävällä tahdilla, josta kyseenalainen kiitos mennee hurrikaani Katrinalle. Tuskinpa ilman niitä kokemuksia bändi olisi näin tiivisti hitsautunut yhteen.
3. Witchcraft – The Alchemist
Retrorockin mestarit tulivat puskista tänä vuonna. Viimeisin levy Firewood oli melko paikallaanpolkevaa ja yritti uudelleenkierrättää ensimmäisen levyn rikkaita ideoita. Haastava levy oli tämäkin ja samankaltaiselta pettymykseltä tuntuivat ensimmäiset kuuntelut. Eritoten levyn nimikkoraita vaikutti kankealta osittelunsa vuoksi. Sitkeä kuunteleminen kuitenkin palkittiin ja Alchemist seisoo ylpeästi pronssisijalla. Osittain rentoa ja psykedeelistä kunnianosoitusta 70 -luvun legendoille, kuten Black Sabbath ja Pentagram. Nyt mukaan mahtui myös Led Zeppeliniltä otettuja vaikutteita. Trivbittinä mainittakoon, että Witchcraftin musiikki oli yksi vaikuttavimmista tekijöistä Downin kolmannessa levyssä, Phil Anselmon omin sanoin.
2. High on Fire – Death Is This Communion
Liian vähälle huomiolle jäänyt bändi. Edesmenneen Sleepin kitaristi Matt Piken oma bändi sulauttaa yhteen Motörheadia, thrashia, itämaisia melodioita ja stoner-runttausta. Pitkään oli ehdokkaani vuoden levyksi, mutta pari milliä jää uupumaan ykkössijasta. Kokonaisuutena vaikuttavaa rymistelyä, jota tasapainottaa juurikin itämaihin kallellaan oleva soitanta. Pari ensimmäistä kuuntelua meni tästäkin hieman korvien läpi, mutta lopulta eri elementit sulautuivat toisiinsa.
1. Between the Buried and Me – Colors
Allekirjoitan Mahti Ankan sanat sillä lisäyksellä kuitenkin, että tämä on vuoden paras levy. Ahdasmieliset ja ennakkoluuloiset heittäytyköön polvilleen tämän edessä.
Yhdeksän viiden tähden levyä ja listan huonoinkin jo kolmen tähden levy. Ensi vuodesta rohkenee odottaa myös kovaa, kun Absu, Deicide, Iced Earth, Demonoid ja Nevermore todennäköisesti julkaisevat uutukaisensa. Ehkä vielä kovempi kuin tämä vuosi, jos mahdollista.
EDIT: Maistiaiset lisätty muutamiin kohtiin.
Top-25 of 2007
25. Malevolent Creation – Doomsday X
24. Crystalic – Watch Us Deteriorate
23. Nifelheim – Envoy of Lucifer
22. Entombed – Serpent Saints
21. Saxon – Inner Sanctum
20. Evile – Enter the Grave
19. Rotting Christ – Theogonia
18. Worship – Dooom
17. Iced Earth – Framing Armageddon
16. Gamma Ray – Land of the Free II
15. Darkthrone – F.O.A.D.
14. Reverend Bizarre – III: So Long Suckers
13. Amorphis – Silent Waters
12. Nile – Ithyphallic
11. Sodom – The Final Sign of Evil
10. Behemoth – The Apostasy
Nilen uusimman kanssa kova taistelu vuoden death metal -levystä, mutta loppupeleissä Behemoth onnistui ilahduttamaan minua kaoottisella ryminällä ja lyyrisellä mielenkiintoisuudellaan. Huonomman Demigodin (2004) jälkeen bändi näytti pystyvänsä nousemaan siihen loistoon, jossa se kylpi loistolevy Zos Kia Cultuksen aikoihin. Warrel Danen vierailu jäi pieneksi, mutta sopii levylle mainiosti. Hieno suoritus Puolan maalta, joka kuitenkin jää puolikkaan vajaaksi viidestä tähdestä.
9. Marduk – Rom 5:12
Mardukin jo pitkään hyväksi havaittu tyyli yhdistellä toisen maailmansodan aikaisia teemoja ja sotaista äänimaailmaa pohdiskelevaan black metal -ulosantiin toimi taas. Roomalaiskirjeen luvun 5 jakeen 12 saarnat toimittaa piispa Mortuus Arioch varsin räkäisellä, mutta laajahkolla äänialallaan. Viime levyillä suuntaa haettu äänimaailma on hioutunut huippuunsa soundeja myöten ja mukaan on otettu paljon thrash metal -elementtejä. Joidenkin mielestä se lähestulkoon tappaa koko bändin, mutta minulle toimii ehkä parhaiten yhtyeen kirjavassa tuotannossa. Nimekäs vierailija tälläkin levyllä, nimittäin Primordialin Alan Averill laulaa toisena osapuolena erään kappaleen dueton. Tuo kyseinen kappale on Accuser/Opposer ja jokaisen on se itse kuultava. Täysiverinen black metal -klassikko, niin kuin koko levykin. Ensimmäinen viiden tähden levy sitten vuoden 1999 Panzer Division Mardukin.
8. Electric Wizard – Witchcult Today
Hulluheinän ja puhtaan murskaavan doom metallin perimmäinen olemus. Bändi on tämän vuoden tuttavuuksia minulle, joten on hyvin mahdollista, että tämä levy nousee ainakin pari sijaa vielä. Stonerjumittelut alkaneet kiinnostaa paljon viime aikoina joten sähköisen velhon psykedeelinen ja raskas junttaus ansaitsee listasijoituksen. Justin Osbornen vokaalit eritoten Dunwichissa ja Torquemada 71:ssä ovat silkkaa kultaa. Soitannalliselta puolelta on mainittava tuo huuruinen kitaravalli, josta käy ilmi, ettei naisen kosketus musiikkia koskaan huononna. Tällä levyllä bändi on kuulemma yrittänyt hakea 70-lukulaista retrodoom -äänimaailmaa ja muutamissa kappaleissa se kuulostaakin onnistuneelta ratkaisulta. Ehkä viisi tähteä on melko hätiköity pisteytys tälle, ehkä olen vieläkin kuumeessa, ehkä tämä levy onkin huonompi...
7. Viikate – Marraskuun Lauluja I & II
Nämä levyt on luontevinta arvioida yhdessä, hieman SOADin kahden viimeisen tapaan. Nopeampi ja rokimpi I sekä hitaampi ja tunnelmallisempi II muodostavat toimivat kontrastin keskenään kuitenkin niin, että molemmissa levyissä säilyy se suomalaisuuden tunne ja Viikatteelle ominainen tyyli. Ykkösestä löytää paremmat yksittäiset biisit, kun taas kokonaisuutena kakkonen on parempi. Tätä bändi on ilmeisesti yrittänyt hakea ja siinä ollaan onnistuttu moitteettomasti. Levyjen vahvuus piilee siinä, että molemmat toimivat samassa mielentilassa erilaisuudestaan huolimatta eikä levyjen välillä jää minkäänlaista rotkoa, joka estäisi sulavan kuuntelun. Kai näiden keskiarvoksi jotakuinkin viisi tähteä napsahtaa. Sijoitus on kahdesta levystä johtuen epävarma, mutta kymmenen parhaan joukkoon yltää.
6. Dekapitator – The Storm Before the Calm
2000 -luvun thrash metallin suunnannäyttäjä. Kaikki se mitä perinteisessä thrashista teki aikanaan sen mitä se on, on tuotu tälle vuosituhannelle ja keitetty aggressiivisessa tuotannossa. Soppaa on maustettu munakkaillta vokaaleilla, repivällä kitaratyöskentelyllä ja - yllätys, yllätys - hyvillä biiseillä. Vähäisestä tuotannostaan huolimatta bändillä on sellaista ammattitaitoa ja innokkuutta, josta jo yksistään pitäisi nostaa valokeilaan. Sen enempää hehkuttamatta Storm Before the Calm on vuoden 2007 rässilevy. Tästä kuullaan vielä.
5. Helloween – Gambling With the Devil
Vaihteeksi sitä salonkikelpoisempaa ja perheystävällisempää osastoa. Levyn korkea sijoitus johtuu joko sen puhtaasta laadusta, tai siitä, ettei minulla ollut suuria odotuksia levyä kohtaan. Tämä on myös bändin raskaimpia levyjä, kikkelin sijasta tätä pitäisi varmaan nimittää halkometalliksi. Kaikki tutut 'Ween -elementit ovat siitä huolimatta kohdillaan ja hyvällä maulla toteutettu. Melodiset soolot ja tuplabasarin viljely eivät varasta kaikkea huomiota itselleen vaan tilaa jää myös saumattomalle etenemiselle sekä tyylikkäille riffeille. Pienet jumalamyönteiset viittaukset lyriikoissa eivät häiritse lainkaan, sillä mistään karkeasta paasauksesta ei ole kyse.
4. Down – III: Over the Under
Anselmon ja kumppaneiden "paluulevyä" kohtaan oli kovat odotukset ja niistä suoriuduttiin kunnialla. Musiikillisesti ei jääty polkemaan liikaa edellisten levyjen tahdissa vaan mukaan oli otettu entistä nopeampia ja rokimpia kohtia unohtamatta viileää stonerkikkailua. Phil tuntuu vihdoinkin löytäneen äänelleen sen tasapainon pehmeämmän tulkinnan ja viskinhuuruisen rääkymisen välimaastosta ja sitähän kelpaa kuunnella. Muu bändi ei jää varjoon vaan soittopuoli kulkee kiitettävällä tahdilla, josta kyseenalainen kiitos mennee hurrikaani Katrinalle. Tuskinpa ilman niitä kokemuksia bändi olisi näin tiivisti hitsautunut yhteen.
3. Witchcraft – The Alchemist
Retrorockin mestarit tulivat puskista tänä vuonna. Viimeisin levy Firewood oli melko paikallaanpolkevaa ja yritti uudelleenkierrättää ensimmäisen levyn rikkaita ideoita. Haastava levy oli tämäkin ja samankaltaiselta pettymykseltä tuntuivat ensimmäiset kuuntelut. Eritoten levyn nimikkoraita vaikutti kankealta osittelunsa vuoksi. Sitkeä kuunteleminen kuitenkin palkittiin ja Alchemist seisoo ylpeästi pronssisijalla. Osittain rentoa ja psykedeelistä kunnianosoitusta 70 -luvun legendoille, kuten Black Sabbath ja Pentagram. Nyt mukaan mahtui myös Led Zeppeliniltä otettuja vaikutteita. Trivbittinä mainittakoon, että Witchcraftin musiikki oli yksi vaikuttavimmista tekijöistä Downin kolmannessa levyssä, Phil Anselmon omin sanoin.
2. High on Fire – Death Is This Communion
Liian vähälle huomiolle jäänyt bändi. Edesmenneen Sleepin kitaristi Matt Piken oma bändi sulauttaa yhteen Motörheadia, thrashia, itämaisia melodioita ja stoner-runttausta. Pitkään oli ehdokkaani vuoden levyksi, mutta pari milliä jää uupumaan ykkössijasta. Kokonaisuutena vaikuttavaa rymistelyä, jota tasapainottaa juurikin itämaihin kallellaan oleva soitanta. Pari ensimmäistä kuuntelua meni tästäkin hieman korvien läpi, mutta lopulta eri elementit sulautuivat toisiinsa.
1. Between the Buried and Me – Colors
Allekirjoitan Mahti Ankan sanat sillä lisäyksellä kuitenkin, että tämä on vuoden paras levy. Ahdasmieliset ja ennakkoluuloiset heittäytyköön polvilleen tämän edessä.
Yhdeksän viiden tähden levyä ja listan huonoinkin jo kolmen tähden levy. Ensi vuodesta rohkenee odottaa myös kovaa, kun Absu, Deicide, Iced Earth, Demonoid ja Nevermore todennäköisesti julkaisevat uutukaisensa. Ehkä vielä kovempi kuin tämä vuosi, jos mahdollista.
EDIT: Maistiaiset lisätty muutamiin kohtiin.
Tahdon ensimmäistä kertaa ottaa osaa tähän vuosittaiseen parhaat levyt top aiheeseen. Tänä vuonna on tullut ihan hirveästi vitun hyvää tavaraa ja muutenkin tutustuin moneen hyvään bändiin vasta tässä vuoden aikana. Pistän kaksikymmentä parasta joista kymmenen saa maninnan pelkällä nimellä ja kymmenen parasta taas ehkä pikkuisen isommalla arvostelulla joista koitan jotain saada jotain mielipidettä aikaiseksi.
Top-20 of 2007
20. Serj Tankian - Elect The Dead
19. Turbonegro - Retox
18. Avenged Sevenfold - Avenged Sevenfold
17. Apocalyptica - Worlds Collide
16. Pain - Psalms of Extinction
15. KoRn - Untitled
14. Arch Enemy - Rise of The Tyrant
13. Through The Eyes of The Dead - Malice
12. Soilwork - Sworn To A Great Divide
11. Atreyu - Lead Sails Paper Anchor
10. Dimmu Borgir - In Sorte Diaboli
Dimmuhan on kaikille tuttu bändi. Itse sain huomata että tänä vuonna bändi sai tehtyä loistavan levyn aikaiseksi ja näin hyvää levyä bändiltä ei ole tullut sitten Death Cult Armageddonin. Tämä levy ylitti jopa sen. Koko levy on täynnä hyviä biisejä alusta loppuun. The Chosen Legacy on oma suosikkibiisini koko bändiltä. Tuo aikaisempi uudennettu Stomrblåst oli melko heikko kun ruvetaan tämän kanssa vertailemaan. Tämäntapaista lisää bändiltä kiitos!
9. Drop Dead Gorgeous - Worse Than A Fairy Tale
Hmmm... siirryttiin sitten emo/post-hardcoren puolelle ja tämä levy on tämän vuoden paras post-hardcore levy selvästi. Vaikka tyyli on muuttunut paljon pehmeämmäksi tuon aikaisemman In Vogue levyn jälkeen mutta silti positiivisemmin sillä toisen laulajan ärsyttävä korvia raastava ääni on jätetty lähes kokonaan pois ja ollaan annettu tämän toisen emomaisen korkean äänen jäädä. Kyllä, olen suuri post-hardcore-musiikin ystävä ja pidän tämänkaltaisesta musiikista. MySpacesta voitte mennä tsekkailemaan jos uskaltaa.
8. Dream Theater - Systematic Chaos
Tänä vuonna sain itseni tutustuttua paremmin progeen ja Dream Theater on ihan helvetin hyvä esimerkki hyvälle progelle. Tämän levyn kautta sain tutustuttua itseni bändiin ja helvetti kyllä pidän! Levy ei silti yllä mitenkään Theaterin parhaan levyn tasolle (Train of Thought) mutta silti erittäin hyvää tavaraa saanut Dream Theater tänäkin vuonna aikaiseksi.
7. Mokoma - Luihin ja Ytimiin
Sai muuten ihan helvetin kovan levyn Mokoma tänäkin vuonna aikaiseksi. Yltää yhtä loistokkaalle tasolle Kuoleman Laulukunnaiden kanssa mutta silti aikaisempi levy oli hitusen parempi. Yhtä kovalla menolla Mokoma lähti tänäkin vuonna lähtöön ja onnistui taas loistavast kuten on jo onnistunut monesti kun siirtyivät raskaamman musiikin pariin kahdesta ensimmäisestä levystä. Mokoma on Suomen kovimpia bändejä! Suomirässissä on asennetta!
6. Swallow The Sun - Hope
Kuten Mahti Ankka, sain itsekin vasta tänä vuonna kosketuksen doomin pariin tämän levyn avulla! Tätä levyä olen jaksanut kuunnella tässä loppuvuonna ihan useastikin. Kyllä mukavalta korvassa. Ankkahan sanoi kaiken hyvän tästä levystä. Tähän tyyliin voisi alkaa paremmin tutustumaan tämän myötä.
5. As I Lay Dying - An Ocean Between Us
AILD saa tänä vuonna kyllä parhaan metalcore-lätyn palkinnon. AILD vetää taas vitun kovaa. Kuten vanhoillakin levyillä ja yhä vetää samaan malliin. Juuri sellaista musiikkia mistä itse pidän ihan helvetisti. (Eli metalcore.) Vaikka ei ylläkkään Frail Words Collapse-levyn tasolle mutta on silti helvetin lähellä tätä tasoa. AILD rokkaa edelleen!
4. Marilyn Manson - Eat Me, Drink Me
Kaikista erikoisin Mansonin levy siten että tästä löytää paljon uusia asioita verrattuna kaikkiin vanhoihin levyihin. Mansonhan tämänkin levyn teki avioeron kourissa ja onnistui tässä aika pirun hyvin. Aluksi en saanut tunnetta levyyn mutta pikku hiljaa alkoi tuntumaan ihan pirun tunteikkaalta levyltä. Huomaa hyvin että ei ole Manson kaikista parhaimmalla tuulella levyä tehnyt. Ei silti ole Mansonin kaikkein parhaita levyjä mutta ei ihan huonoinkaan. Mansonin kaikki levyt ovat todella hyviä (tai... no... Smells Like Children remixeineen ja covereineen ei todellakaan ollut mikään hyvä) mutta Mansonin paras aika on oli vuonna 97-00 sillä Antichrist Superstar, Mechanical Animals ja Holy Wood ovat kyllä sellaisia levyjä että huhhuh! Loistavaa tavaraa. Mutta silti, Manson on löytäny hienon puolen itsestään tämän levyn kautta ja voittaa vuoden 03 ilmestyneen The Golden Age of Grotesquen todella helposti (vaikka ei sekään heikko levy ollut.) . Viimeviikkoisen keikan jälkeen toivon että saavat hyvän levyn aikaan kiertueen jälkeen. Sitä sitten odotellessa. (BTW tuo biisi linkistä on noussut suosikiksi levyltä.)
3. Aivolävistys - Älä Katso Ihmistä
HC-Punk ja helvetin oikea asenne! Siinä hyvät syyt miksi Aivolävistyksen plätty on näin korkealla! Helvetin asiallista musiikkia! Mikseristä enemmän tietoon tullut bändi on osoittanut olevansa kovaa kamaa tällä levyllä josta pidän todella hurjasti! Suosittelen todellakin edes tsekkaamaan mikseristä ja mieluiten biisit Sätkynukkehuorat ja Leikitäänkö Rauhaa? sillä nämä kaksi ovat myös kyseisellä plätyllä. Aijai kun jaksaa yhä kuunnella tätä levyä. Kyllä toimii! Selvästi vuoden punk-puolinen levy.
2. Pain Confessor - Purgatory of the Second Sun
Toisiksi paras levy onkin sitten Hämeen puolelta saapuvaa, helvetin kovaa of course, olevaa äijämetallia! Pain Confessor sitä todella on! Yltää omaksi suosikiksi tältä bändiltä ja bändiinkin sain silti ensikosketuksen vasta tämän vuoden aikana. Helvetin hieno parannus aikaisemmista Fearrage ja Turmoil-levyistä. Vaikka nekin ovat pirun kovia niin silti uusin vie nämä. Intron jälkeen äijämäinen meno saa jo alkunsa. Pain Confessor pitää menon kovana ja siitä pidän. Se on kova juttu! Suomen parhaimmasta päästä olevaa musiikkia!
1. CMX - Talvikuningas
Tänä vuonna syvennyin bändiin nimeltä CMX joka on todella hienon kuuloista rokkia. Talvikuningas on yksi onnistuneinpia albumeja CMX:ltä ikinä. Jokainen albumi mitä olen kuunnellut (8 albumia olen kuullu) ovat todella hienoja levyjä. CMX vain osaa hienon musiikin teon. Talvikuningas vie tyylin vain hienommaksi ja raskaammaksi ja on siksi yksi parhaimmista CMX:n albumeista ja voittaa Pedot-levyn helposti. Vainajalaa ja Isohaaraahan albumi ei voita mutta on silti, vaikealla päätöksellä vuoden 2007 hienoin levy. En nyt osaa muuta sanoa. Tai no... voihan sitä jotain hienoa sanoa. A.W Yrjänä on nero!
Tällöinen on siis Stefan lista vuoden parhaimmista levyistä. Tulen tod. näköisesti myöhemminkin ottamaan osaa näihin koska nämä ovat mukavia.
Top-20 of 2007
20. Serj Tankian - Elect The Dead
19. Turbonegro - Retox
18. Avenged Sevenfold - Avenged Sevenfold
17. Apocalyptica - Worlds Collide
16. Pain - Psalms of Extinction
15. KoRn - Untitled
14. Arch Enemy - Rise of The Tyrant
13. Through The Eyes of The Dead - Malice
12. Soilwork - Sworn To A Great Divide
11. Atreyu - Lead Sails Paper Anchor
10. Dimmu Borgir - In Sorte Diaboli
Dimmuhan on kaikille tuttu bändi. Itse sain huomata että tänä vuonna bändi sai tehtyä loistavan levyn aikaiseksi ja näin hyvää levyä bändiltä ei ole tullut sitten Death Cult Armageddonin. Tämä levy ylitti jopa sen. Koko levy on täynnä hyviä biisejä alusta loppuun. The Chosen Legacy on oma suosikkibiisini koko bändiltä. Tuo aikaisempi uudennettu Stomrblåst oli melko heikko kun ruvetaan tämän kanssa vertailemaan. Tämäntapaista lisää bändiltä kiitos!
9. Drop Dead Gorgeous - Worse Than A Fairy Tale
Hmmm... siirryttiin sitten emo/post-hardcoren puolelle ja tämä levy on tämän vuoden paras post-hardcore levy selvästi. Vaikka tyyli on muuttunut paljon pehmeämmäksi tuon aikaisemman In Vogue levyn jälkeen mutta silti positiivisemmin sillä toisen laulajan ärsyttävä korvia raastava ääni on jätetty lähes kokonaan pois ja ollaan annettu tämän toisen emomaisen korkean äänen jäädä. Kyllä, olen suuri post-hardcore-musiikin ystävä ja pidän tämänkaltaisesta musiikista. MySpacesta voitte mennä tsekkailemaan jos uskaltaa.
8. Dream Theater - Systematic Chaos
Tänä vuonna sain itseni tutustuttua paremmin progeen ja Dream Theater on ihan helvetin hyvä esimerkki hyvälle progelle. Tämän levyn kautta sain tutustuttua itseni bändiin ja helvetti kyllä pidän! Levy ei silti yllä mitenkään Theaterin parhaan levyn tasolle (Train of Thought) mutta silti erittäin hyvää tavaraa saanut Dream Theater tänäkin vuonna aikaiseksi.
7. Mokoma - Luihin ja Ytimiin
Sai muuten ihan helvetin kovan levyn Mokoma tänäkin vuonna aikaiseksi. Yltää yhtä loistokkaalle tasolle Kuoleman Laulukunnaiden kanssa mutta silti aikaisempi levy oli hitusen parempi. Yhtä kovalla menolla Mokoma lähti tänäkin vuonna lähtöön ja onnistui taas loistavast kuten on jo onnistunut monesti kun siirtyivät raskaamman musiikin pariin kahdesta ensimmäisestä levystä. Mokoma on Suomen kovimpia bändejä! Suomirässissä on asennetta!
6. Swallow The Sun - Hope
Kuten Mahti Ankka, sain itsekin vasta tänä vuonna kosketuksen doomin pariin tämän levyn avulla! Tätä levyä olen jaksanut kuunnella tässä loppuvuonna ihan useastikin. Kyllä mukavalta korvassa. Ankkahan sanoi kaiken hyvän tästä levystä. Tähän tyyliin voisi alkaa paremmin tutustumaan tämän myötä.
5. As I Lay Dying - An Ocean Between Us
AILD saa tänä vuonna kyllä parhaan metalcore-lätyn palkinnon. AILD vetää taas vitun kovaa. Kuten vanhoillakin levyillä ja yhä vetää samaan malliin. Juuri sellaista musiikkia mistä itse pidän ihan helvetisti. (Eli metalcore.) Vaikka ei ylläkkään Frail Words Collapse-levyn tasolle mutta on silti helvetin lähellä tätä tasoa. AILD rokkaa edelleen!
4. Marilyn Manson - Eat Me, Drink Me
Kaikista erikoisin Mansonin levy siten että tästä löytää paljon uusia asioita verrattuna kaikkiin vanhoihin levyihin. Mansonhan tämänkin levyn teki avioeron kourissa ja onnistui tässä aika pirun hyvin. Aluksi en saanut tunnetta levyyn mutta pikku hiljaa alkoi tuntumaan ihan pirun tunteikkaalta levyltä. Huomaa hyvin että ei ole Manson kaikista parhaimmalla tuulella levyä tehnyt. Ei silti ole Mansonin kaikkein parhaita levyjä mutta ei ihan huonoinkaan. Mansonin kaikki levyt ovat todella hyviä (tai... no... Smells Like Children remixeineen ja covereineen ei todellakaan ollut mikään hyvä) mutta Mansonin paras aika on oli vuonna 97-00 sillä Antichrist Superstar, Mechanical Animals ja Holy Wood ovat kyllä sellaisia levyjä että huhhuh! Loistavaa tavaraa. Mutta silti, Manson on löytäny hienon puolen itsestään tämän levyn kautta ja voittaa vuoden 03 ilmestyneen The Golden Age of Grotesquen todella helposti (vaikka ei sekään heikko levy ollut.) . Viimeviikkoisen keikan jälkeen toivon että saavat hyvän levyn aikaan kiertueen jälkeen. Sitä sitten odotellessa. (BTW tuo biisi linkistä on noussut suosikiksi levyltä.)
3. Aivolävistys - Älä Katso Ihmistä
HC-Punk ja helvetin oikea asenne! Siinä hyvät syyt miksi Aivolävistyksen plätty on näin korkealla! Helvetin asiallista musiikkia! Mikseristä enemmän tietoon tullut bändi on osoittanut olevansa kovaa kamaa tällä levyllä josta pidän todella hurjasti! Suosittelen todellakin edes tsekkaamaan mikseristä ja mieluiten biisit Sätkynukkehuorat ja Leikitäänkö Rauhaa? sillä nämä kaksi ovat myös kyseisellä plätyllä. Aijai kun jaksaa yhä kuunnella tätä levyä. Kyllä toimii! Selvästi vuoden punk-puolinen levy.
2. Pain Confessor - Purgatory of the Second Sun
Toisiksi paras levy onkin sitten Hämeen puolelta saapuvaa, helvetin kovaa of course, olevaa äijämetallia! Pain Confessor sitä todella on! Yltää omaksi suosikiksi tältä bändiltä ja bändiinkin sain silti ensikosketuksen vasta tämän vuoden aikana. Helvetin hieno parannus aikaisemmista Fearrage ja Turmoil-levyistä. Vaikka nekin ovat pirun kovia niin silti uusin vie nämä. Intron jälkeen äijämäinen meno saa jo alkunsa. Pain Confessor pitää menon kovana ja siitä pidän. Se on kova juttu! Suomen parhaimmasta päästä olevaa musiikkia!
1. CMX - Talvikuningas
Tänä vuonna syvennyin bändiin nimeltä CMX joka on todella hienon kuuloista rokkia. Talvikuningas on yksi onnistuneinpia albumeja CMX:ltä ikinä. Jokainen albumi mitä olen kuunnellut (8 albumia olen kuullu) ovat todella hienoja levyjä. CMX vain osaa hienon musiikin teon. Talvikuningas vie tyylin vain hienommaksi ja raskaammaksi ja on siksi yksi parhaimmista CMX:n albumeista ja voittaa Pedot-levyn helposti. Vainajalaa ja Isohaaraahan albumi ei voita mutta on silti, vaikealla päätöksellä vuoden 2007 hienoin levy. En nyt osaa muuta sanoa. Tai no... voihan sitä jotain hienoa sanoa. A.W Yrjänä on nero!
Tällöinen on siis Stefan lista vuoden parhaimmista levyistä. Tulen tod. näköisesti myöhemminkin ottamaan osaa näihin koska nämä ovat mukavia.
Kiva kiva, lisää näitä. Tosiaan minullakin on vielä kuulematta muutama julkaisu joiden odottaisin korkeallekin kipuavan, kuten Malevolent Creationin, Electric Wizardin ja Downin julkaisut. Ihme saa tapahtua jos top-10 tuosta vielä johonkin suuntaan muuttuu, mutta eihän sitäkään tiedä.
Ja Stefa, muistetaan että Swallow The Sun ei ole doomia, vaan death/doomia, joka on siis täysin oma lukunsa. En edes laskisi sitä death -ja doom metallin sekoitukseksi, vaan omaksi metallin haaraksi jossa on noita elementtejä käytettynä, mutta jossa on myös paljon omaansa.
Niin ja lisäsin itsekin tuohon listaan nyt myös sijat 25-11, ihan vain ilman perusteita.
Ja Stefa, muistetaan että Swallow The Sun ei ole doomia, vaan death/doomia, joka on siis täysin oma lukunsa. En edes laskisi sitä death -ja doom metallin sekoitukseksi, vaan omaksi metallin haaraksi jossa on noita elementtejä käytettynä, mutta jossa on myös paljon omaansa.
Niin ja lisäsin itsekin tuohon listaan nyt myös sijat 25-11, ihan vain ilman perusteita.
Nyt on tullut kuunneltua jonkin verran Disturbedia ja ensimmäinen levykin imastu. Onhan tämä kieltämättä ihan iskevää. Juuri sellaista, mitä olisi hienoa kuunnela mp3- soittimesta kun kävelee jotain Lontoon katuja. Tosin ei tätäkään jaksa kovin kauaa kuunnella. Ensinnäkin tämä kuulostaa liikaa valtavirta jenkkirokki-sterotypialta, a'la Alter Bridge, Mercy Drive, Papa Roach... Sitä ei vain jaksa. Varsinkin se lauluääni ottaa liiaksi kuunneltuna korville (vaikka Draiman hienosti laulaakin). Korkealta laulettu karkea ääni vain vie hermot ajan kuluessa. Wä-ä-ä-ä!
E: Kaikki kappaleet ovat samanlaisia
E: Kaikki kappaleet ovat samanlaisia
Aika rajoittunutta musiikkimakua ihmisillä täällä näyttää olevan, yhden genren miehiä (ja naisia).
"Riveni" kirjoitti:
Aika rajoittunutta musiikkimakua ihmisillä täällä näyttää olevan, yhden genren miehiä (ja naisia).
Nojoo. Ottaen huomioon sen, että genret ovat kuitenkin turhin asia musiikissa.
Itse en oikein mistään hevistä tykkää, ja minua naurattaa bändit esim Dimmu borgir. Noh, Motörhead menee kyllä.
Tykkään eniten Dancesta ja Trancesta. "September" on yksi suosikki artisteistani, Lasgokin on hyvä. Sitten myös jonkinlainen räppi menee, kuten Akon.
Tykkään eniten Dancesta ja Trancesta. "September" on yksi suosikki artisteistani, Lasgokin on hyvä. Sitten myös jonkinlainen räppi menee, kuten Akon.
"Riveni" kirjoitti:
Aika rajoittunutta musiikkimakua ihmisillä täällä näyttää olevan, yhden genren miehiä (ja naisia).
Tämä onkin tällä hetkellä suurin syntini. En osaa laajentaa makuani, kun kerran olen sieluni menettänyt jollekin bändille. Sitä vaan kuunnellaan niin kauan että kaikki kappaleet ovat niin kolmesti raiskattuja. Sitten lataan ihan kokeilumilessä jotain randomheviä, ja kyllästyn siihen koska se ei ole sitä musiikkia mille omistauduin. Elämme rankkoja aikoja.
Show_Stopper. Kun Uusi Vuosi- topicissa lupasit laajentaa musiikkimakuasi, voisin antaa pari vinkkiä.
Kun hevimiehiä olet niin uskon, että olet tottunut kaiken maailman karjuntaan ja muuhun, voisit kokeilla rappia, jossa biiseissä olisi mukana Lil' Jon. Hänen äänensä on karhea ja todella erikoinen rapparille. Kaksikin ystävääni ovat siirtyneet hevistä rappiin aloittamalla Lil' Jonista.
Hyviä biisejä Lil' Jonilla on sen puolesta paljon, että hän on mukana todella monissa kappaleissa esimerkiksi vain kertosäkeessä. Hyvänä esimerkkinä Twista & Lil' Jon - Let's Go. Myös Lil' Scrappy & Lil' Jon - Gangsta Gangsta on hyvä kipale kun sitä aloittaa kuuntelemaan.
Jos nyt et jostain syystä pidä 'Jonista kokeile ihan ''kunnon'' rappia. Public Enemy, Wu-Tang Clan, G-Unit ja N.W.A. ovat hyviä tällaiseen aloitukseen. Myös 2Pac ja Notorious B.I.G./Biggie Smalls käyvät tähän hyvin. Edettyäsi voit kokeilla jotain ei niin tunnettua kuten Memphis Bleekiä ja Cooliota.
kun olet perehtynyt erilaisiin ääniin, käyvät Eminem ja Snoop Dogg kuin nyrkki silmään. Molemmilla on kimeämpi ääni (Ei unohdeta Public Enemyn Flavor Flavia ja N.W.A.'n Eazy-E'tä.), mutta he kuullostavat silti yhtä uskottavilta kuin nämä möreämpi ääniset kuuluisuudet.
No jos käy niin, ettei rappi toimi ollenkaan kohdallasi, voit kokeilla reggaeta. Kivan rauhoittava musiikkityyli. Rankan päivän jälkeen reggae auttaa rentoutumaan lasillisen kanssa. Bob Marley on todella hyvä vaihtoehto tähän. Buffalo Soldier, Jammin', Iron Lion Zion ja vaikkapa Is This Love ovat Marleyn varmaankin tunnetuimmat ja myöskin yhdet parhaista biiseistä.
Jos ei reggaekaan ole sinun lajisi niin kokeile kevyttä tai jotain 50-luvun rokkia kuten Little Richard, Elvis Presley, Chuck Berry ja Fats Domino ovat yksiä muiden joukossa joista minä pidän. Saman tyylistä musiikkia kaikki. Nämä miehet olivat todella monitaitoisia. He soittivat pienoa, kitaraa, rumpja ja lauloivat. Sävelsivät korvakuulolta ja tekivät vaikka mitä muuta. Heidänkin musiikkiaan on todella mahtava kuunnella. Siinä on tunnetta ja fiilistä mukana.
Toivottavasti edes joku noista kävisi. Itselleni nämä sopivat kaikki!
Kun hevimiehiä olet niin uskon, että olet tottunut kaiken maailman karjuntaan ja muuhun, voisit kokeilla rappia, jossa biiseissä olisi mukana Lil' Jon. Hänen äänensä on karhea ja todella erikoinen rapparille. Kaksikin ystävääni ovat siirtyneet hevistä rappiin aloittamalla Lil' Jonista.
Hyviä biisejä Lil' Jonilla on sen puolesta paljon, että hän on mukana todella monissa kappaleissa esimerkiksi vain kertosäkeessä. Hyvänä esimerkkinä Twista & Lil' Jon - Let's Go. Myös Lil' Scrappy & Lil' Jon - Gangsta Gangsta on hyvä kipale kun sitä aloittaa kuuntelemaan.
Jos nyt et jostain syystä pidä 'Jonista kokeile ihan ''kunnon'' rappia. Public Enemy, Wu-Tang Clan, G-Unit ja N.W.A. ovat hyviä tällaiseen aloitukseen. Myös 2Pac ja Notorious B.I.G./Biggie Smalls käyvät tähän hyvin. Edettyäsi voit kokeilla jotain ei niin tunnettua kuten Memphis Bleekiä ja Cooliota.
kun olet perehtynyt erilaisiin ääniin, käyvät Eminem ja Snoop Dogg kuin nyrkki silmään. Molemmilla on kimeämpi ääni (Ei unohdeta Public Enemyn Flavor Flavia ja N.W.A.'n Eazy-E'tä.), mutta he kuullostavat silti yhtä uskottavilta kuin nämä möreämpi ääniset kuuluisuudet.
No jos käy niin, ettei rappi toimi ollenkaan kohdallasi, voit kokeilla reggaeta. Kivan rauhoittava musiikkityyli. Rankan päivän jälkeen reggae auttaa rentoutumaan lasillisen kanssa. Bob Marley on todella hyvä vaihtoehto tähän. Buffalo Soldier, Jammin', Iron Lion Zion ja vaikkapa Is This Love ovat Marleyn varmaankin tunnetuimmat ja myöskin yhdet parhaista biiseistä.
Jos ei reggaekaan ole sinun lajisi niin kokeile kevyttä tai jotain 50-luvun rokkia kuten Little Richard, Elvis Presley, Chuck Berry ja Fats Domino ovat yksiä muiden joukossa joista minä pidän. Saman tyylistä musiikkia kaikki. Nämä miehet olivat todella monitaitoisia. He soittivat pienoa, kitaraa, rumpja ja lauloivat. Sävelsivät korvakuulolta ja tekivät vaikka mitä muuta. Heidänkin musiikkiaan on todella mahtava kuunnella. Siinä on tunnetta ja fiilistä mukana.
Toivottavasti edes joku noista kävisi. Itselleni nämä sopivat kaikki!
Pahoin pelkään Coca että luettelit juuri kaikki semmoiset musiikkilajit joista Show_Stopper ei ehkä niin valtavasti innostu.
Itse kuuntelen ahkerasti Metalcore-painoitteista musaa nykyään. Mikään räppi tjsp. ei iske enää.
Itse kuuntelen ahkerasti Metalcore-painoitteista musaa nykyään. Mikään räppi tjsp. ei iske enää.
Jos räpistä puhutaan niin ainoa hyvä bändi on Cypress Hill. Lähes kaikki muu onkin sitten paskaa.
Ice Cube - It Was A Good Day
-Paras räppibiisi ikinä.
-Paras räppibiisi ikinä.
Mikäli metallin porteilla päättää suuntansa kääntää, jää tuo sielu vailla elämän suurimpia salaisuuksia ja totuuksia. Tosin en nyt ihan ymmärrä miksi jonkun pitäisi "vaihtaa" kuuntelemansa musiikki johonkin toiseen. Miksi ei vain kuunnella kaikkea.
Ja Nero, sinun puheesi ovat kyllä nyt täyttä paskaa. Sinulla on ilmeisesti jokin käsitys, että genret on luotu sen takia, että niitä kuunneltaisiin? Todellisuudessahan ne ovat erittäin käytännöllisiä jos ollaan vaikkapa tutustuttamassa jotain uusiin bändeihin. On helpompi sanoa että se on kasarirässiä kuin että se on sellaista heviä jossa on nopeat kitarakuviot ja humppakomppi laukkaa. Olen tämän sanonut täälläkin miljoonaan kertaan, mutta sanon sen vielä: Genrejä EI kuunnella, niillä kommunikoidaan.
Ja Nero, sinun puheesi ovat kyllä nyt täyttä paskaa. Sinulla on ilmeisesti jokin käsitys, että genret on luotu sen takia, että niitä kuunneltaisiin? Todellisuudessahan ne ovat erittäin käytännöllisiä jos ollaan vaikkapa tutustuttamassa jotain uusiin bändeihin. On helpompi sanoa että se on kasarirässiä kuin että se on sellaista heviä jossa on nopeat kitarakuviot ja humppakomppi laukkaa. Olen tämän sanonut täälläkin miljoonaan kertaan, mutta sanon sen vielä: Genrejä EI kuunnella, niillä kommunikoidaan.
"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ja Nero, sinun puheesi ovat kyllä nyt täyttä paskaa. Sinulla on ilmeisesti jokin käsitys, että genret on luotu sen takia, että niitä kuunneltaisiin? Todellisuudessahan ne ovat erittäin käytännöllisiä jos ollaan vaikkapa tutustuttamassa jotain uusiin bändeihin. On helpompi sanoa että se on kasarirässiä kuin että se on sellaista heviä jossa on nopeat kitarakuviot ja humppakomppi laukkaa. Olen tämän sanonut täälläkin miljoonaan kertaan, mutta sanon sen vielä: Genrejä EI kuunnella, niillä kommunikoidaan.
Tarkoitan lähinnä tätä: Jotakin bändiä sanotaan nyt vaikka Industrial-metalliksi. Se antaa aika hyvän kuvan siitä miltä bändin musiikki kuulostaa. On kuitenkin turhaa puhua Industrial metallista sillä sekin lainaa vaikutteita eri musiikkityyleistä eikä bändin musiikki ole puhtaaksi industrial metalliksi luokiteltavaa. Jos pitkälle ajattelee niin periaatteesa kaikki musiikki on sitä samaa eikä mikään ole mitään. Ja esimerkiksi Kornin kohdalla on täysin turhaa puhua mistään genrestä vaan sanoa vaikka, että se on hyvin omaperäistä.
...Tä?
Kyllähän sitä rappia on tullut kuunneltua, vaikkei paljoa muuta kuin perus Eminemiä. Tosin olen Emiä kuunnellut vuodesta 2003, ja hyvä on ollut. Kyllähän minuun oikeanlaien rap iskee, ja koko rapgenre menee niin kauan, kunnes päästään siihen pimp- hiphoppiin, missä lauletaan pelkästä rahasta ja pesästä. Niitä vain on liikaa. Kunnon rap on sitä, kun riimit tulevat kuin pyssyn piipusta ja solvataan kilpailevaa jengiä. Mutta esimerkiksi MTV:llä näkee jatkuvasti jonkun randomräppärin videon, jossa tyyppi keimailee jossain turkiksessä mustien pornotähtien keskellä ja laulaa rahan seksikkyydestä.
Olen aina halunnut ruveta kuuntelemaan tällaista kunnon gangstaräppiä, mutta jotenkin olen vain aina pelännyt että kyllästyn siihen heti ja koko hommasta menee into. Tai sitten vain en halua muutosta. Noh, voisihan sitä Lil' Jonia latailla (Get Low /,,/) ja katsoa miten tässä nyt kunnolla innostuisi.
Kiitos Coca.
Olen aina halunnut ruveta kuuntelemaan tällaista kunnon gangstaräppiä, mutta jotenkin olen vain aina pelännyt että kyllästyn siihen heti ja koko hommasta menee into. Tai sitten vain en halua muutosta. Noh, voisihan sitä Lil' Jonia latailla (Get Low /,,/) ja katsoa miten tässä nyt kunnolla innostuisi.
Kiitos Coca.