Foorumiarkisto

Tuli viime lauantaina Anniksella tsekattua bändit; Talouskasvain, Vasikansonta, Estaog ja As Dust Falls.

Mutta nyt tulevana lauantaina poika menee seuraamaan Annikselle bändit:

Profane Omen
The Scourger
ja Godsplague

Ja liputhan on vain 6 euroa joten jos kiinnostaa (jos Poriin jaksaa lähteä) niin tulkaa.

Ja Annishan on minulle jo melkein kuin koti. Lähes joka viikonloppu on tullut käytyä tuolla ja meininki on aina loistava. Ensviikon viikonloppuna taisi olla jotain punk bändejä vetämässä Ramonesia joten voisi mennä katsomaan jos vaan ehtii. Vaikka punkrokkari kaveri kyllä minut kaiketi tuonne vaatii.

np. Profane Omen - Beaten Into Submission-levy

Koskahan Anniksella on viimeksi ollut jotain oikeasti kiinnostavaa musaakkia? Harvasen viikonloppu tuntuu olevan vain noita perus tusinagroovejurnutusbändejä. Paikkana se on kyllä ihan kiva, omat juomat saa ottaa mukaan ja tunnelmaa rakennuksen karusta yleisilmeestä löytyy. Viimeksi taisin siellä poiketa kuluvan vuoden keväällä, kun kaverin bändi siellä soitteli.

Mulle riittää että joku edes soittaa sillä viihdyn Anniksella vaikka paska bändi vetäisikin.

Siirrän tämän jutun hevistä tänne:

"Tebacka" kirjoitti:
Miksi helvetissä Hevi pitää sekoittaa jokaiseen pahaan asiaan? Okei, olemassa on Death Metallit yms. mutta ei silti sano sitä että Hevi on saatanasta.

Ja ilman muuta kaikki hevarit onkin saatananpalvojia..

Ja jos ei tykkää hevistä niin voi pitää turpansa kiinni sen enempää puuttumasta asiaan.. tällaiset ihmiset minua eniten ärsyttävät.

Mitä tuohon juttuun tulee, onhan tuo toki melko hölmö asenne, ja tässäkin ongelma on kuuntelijassa. Jos on tarpeeksi sekaisin, voi tulkita jopa Beatlesia (Charles Manson!).

Minua ärsyttää/huvittaa ehkä eniten tämä hevi-rap -vastakkainasettelu. Siihen törmää mm. Last.fm'ssä todella paljon. Jotenkin minua vaon huvittaa se, kun porukka valittaa joujougängstoista joiden musiikki ei kysy taitoja mutta yrittävät sitten heppoisilla perusteilla (se kysyy taitoa, siinä on asennetta, jne tylsyyksiä) väittää, että hevi on sitä parasta.

Ehkä naurettavin väite on juuri tämä "rap ei ole musiikkia" -juttu. Toisaalta tuo herättää jossain määrin filosofisen kysymyksen: mitä on musiikki? Olisi mielenkiintoista kuulla näiden reikäpäiden mielipide sen jälkeen kun ovat käyneet esim. Viitasaaren nykymusiikkifestivaaleilla, tai kuunneltuaan 24 tuntia Karlheinz Stockhausenia. Stockhausenhan on mainio säveltäjä, mutta ehkä nämä kaverit näkevät sen jälkeen räpin enemmän musiikkina kuin Stockhausenin omituisimmat avantgardeilut.

Muutenkin suurin osa ainakin nykyisestä hevi/metalliskenestä on juuri tätä idiotismia. Siinä mielessä kunnioitan kyllä Devin Townsendia, koska herrahan on käsittääkseni ilmaissut negatiivisen mielipiteensä kyseistä skeneä kohtaan useinkin. Ei minua tosiaankaan häiritse se, että joku pitää heviä parhaimpana musiikkia (sillä onhan hevi parhaimmillaan hienoa musiikkia - tämä toisaalta pätee räppiinkin että samapa tuo), mutta lähinnä tuo asennevamma ja ahdasmielisyys ärsyttää. Ja sekin on kyllä totta, että käännän kanavaa välittömästi, jos kuulen esim. 50 Centin tuotantoa radiosta. Näin toisaalta teen myös Ari Koivusen kohdalla, yhtä ärsyttävää paskaa kummatkin. Mutta pointtina tässä nyt oli lähinnä se, että varsinkin "hevareilla" on välttämätön halu joka vaiheessa dissata räppiä (tämä nyt oli vain tällainen yleistys, mutta mm. yksi tuttavani ei siedä minkäänlaista räppiä), eikä vain antaa näiden räppiä kuuntelevien olla.

Mutta, musiikkiahan se vain on ja tämäkin nyt oli tällainen ikuisuuskysymys. Ei sitä kannata ottaa niin vakavasti.

np. Jarkko Martikainen - Hyvää yötä, nykyaika

Itselläni on myös yksi kaveri, joka on kyllä varsin tinkimätön musiikkimaustaan. Kaikki musiikki, mistä hän ei pidä sillä ensisekunnilla kun hän sitä kuulee, on paskaa. Hänelle Faith No More on kikkailua (kuullut ehkä muutaman kappaleen kerran tai pari, siis c'mon...), hänelle hip hop on paskaa epämusiikkia, konemusiikki on vielä paskempaa jne. Kaiken lisäksi hän dissaa rockia aina, koska "se on sellaista jee jee touhua". Mukava tyyppi kyllä kaikinpuolin, mutta hänen musiikilliset asenteensa ovat ihan päin vittua.

Mutta näitähän löytyy, harmillista mutta totta. Kyllähän minäkin aikoinani siinä pahimmassa "hevi on parasta" vaiheessa dissasin kuoron mukana räppiä sun muita, mutta nykyään tilanne on se, etteä yritän ymmärtää kaikenlaisia musiikkikulttuureja ja yleensä jossain vaiheessa riittävän tutustumisen avulla alan niitä ymmärtämäänkin. Ja siinä vaiheessa alan arvostamaan kyseisiä tyylejä/kulttuureja. Viimeisin valtaus oli hip hop, jonka parhaat puolet ovat alkaneet valaistua minulle, vaikka vielä on paljon paljon matkaa ymmärtämään, mistä siinä todellisuudessa on kyse. Mutta sen verran osaan jo sanoa, että tuo musiikki vaatii taitoa ja asennetta, mikäli siitä haluaa tehdä ns. hyvää ja yksilöllistä musiikkia.

Pointti on se, että älkää te ihmiset lytätkö mitään paskaksi vain sen takia, että ette ymmärrä mistä siinä hommassa on kyse. Nojoo, tuleehan sitä itsekin lytättyä melkoisesti jotain musiikkia aina silloin tällöin, mutta ikinä en lähde ihan pohjattomin perustein moisia väittämään.

Toisia ihmisiä taas voi ärsyttää nämä "mulla on niin helvetin laaja musamaku, miksei sullakin" tyypit, jotka kuvittelevat aina olevansa muita parempia. Itsehän olen aika ahdasmielinen musiikin suhteen, mutta silti tulee kuunneltua hevin ohella myös klassista ja rockia, mutta ei mua kiinnosta mitä muut ajattelee musamaustan. Suurin osa progesta ja räpistä on hirveää paskaa erittäin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, suomi ug räppi on kyllä aika kovaa kamaa aina silloin tällöin.

konemusiikki on vielä paskempaa jne.

Konemusiikki on paskaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Necros Christosin debyyttilevy ja Reverend Bizarren viimeinen levy ovat kyllä ns. vitun kovaa kamaa, kannattaa tutustua niiden jotka eivät tiedä.

Pakko vieä sanoa että Nile on helvetin yliarvostettu keskikertaista modernia deah metallia, pistää koko bändi aina vituttamaan.

"Kosonen" kirjoitti:
Pakko vieä sanoa että Nile on h**vetin yliarvostettu keskikertaista modernia deah metallia, pistää koko bändi aina vituttamaan.

Nyt menit tekemään virheen! Mahti Ankka tulee ja hirttää sut kasseistas!

Mutta joo.. myönnetään itsekin, että joskus siinä yläasteen kohdilla olin hirveän ahdasmielinen eräitä genrejä kohtaan (juuri esim. hiphop). Nykyisin on tullut kuitenkin tutustuttua niin monenlaiseen musaan ja artistiin, että myös mm. hip hop puolelta on löytynyt ihan mukavaa musiikkia. Toki se kuuluu todella pienenä osana soittolistalleni, mutta en kuitenkaan ala dissaamaan heti ensi sekunnilta artistia, jota en ole kuullut, vain koska se sattuu olemaan hip hoppia tai jotain muuta.

Sanoisin, että normaaleilla ihmisillä(mitä ikinä ovatkaan) tuo musiikkimaun laajuus on sidonnainen ikävuosiin. Kun kertyy ikää ei jaksa enää olla niin intohimoinen jostain tietystä asiasta, oppii ymmärtämään ja pitämään myös niistä muista asioista, joita silloin 15-vuotiaana pizzanaamana niin jyrkästi dissasi ja vastusti.

Niin, mitenkäs se menikään? Children of Bodom sai hevarit pukeutumaan lökäpöksyihin ja Turmion Kätilöt sai hevarit tykkäämään konemusiikista...

Ehdokan Kososelle Klaus Schulzeen, Tangerine Dreamiin ja Shpongleen tutustumista, ja tulla sitten höpisemään konemusiikin paskuudesta. Muutenkin vaikutat todelliselta asiantuntijalta näkemyksinesi... Ehkä joku Arse voi arvostaa mielipidettäsi progesta. Ainoa joka pelastaa sinut on Pastorista tykkääminen, sillä kyseessä tosiaankin on hieno bändi.

Khan: No joo, onhan se noinkin. Olinhan minäkin 14-15-vuotiaana kauhea hevi-intoilija, ja sitä ennen räppi oli kova juttu. Tosin mielenkiintoista, että nykyään olen molemmista genreistä löytänyt paljon enemmän kuin silloin kun niitä aktiivisesti kuuntelin. Itse asiassa joskus silloin heviaikanani taisin jopa vastustaa bläkkisvääntäjiä ja kumppaneita, kun nykyään taas kyseinen genre vaikuttaa hyvin kiinnostavalta.

Ja jos nyt ruvetaan vielä turhanpäiväisyyksiä höpisemään, niin kieltämättä olen kyllä muutaman vuoden aikana kasvanut paljon, lähinnä puhuttaessa asenteesta. Kun jotain noita ensimmäisiä viestejäni täällä lukee, niin hieman jopa hävettää. Eli tietenkin pitäisi suhtautua ymmärtävästi noiden hevipettereiden hölmöyksiin, mutta kun ne taas sitten ovat yleensä laadultaan ja sisällöltään niin naurettavia, ei niille voi muuta kuin nauraa. Mutta kun välillä törmää itseni ikäisten ja jopa vanhempien mielipiteisiin jotka ovat samaa luokkaa, niin silloin kannattaa ehkä jo huolestua...

Ja jos tuo Kososen kommetti "mulla on niin h**vetin laaja musamaku, miksei sullakin" oli osoitettu minulle, niin voin todeta, että valitettavasti asenteeni ei ole tuollainen. Tottahan se on, että musiikkimaku ainakin nuorten keskuudessa kertoo paljon persoonallisuudesta, jolloin toki on mahdollista leimata ihmisiä tietynlaisiksi - eritoten tässä hevitapauksessa. Mutta koska minä pyrin ottamaan musiikin vakavasti, mutta silti kevyesti, en viitsi ruveta jeesustelemaan mahdollisesti laajasta maustani, sillä eihän siitä ole mitään hyötyä. Minusta se on eri asia, että joskus tokaisen että nyt voisi kuunnella vähän Burzumia, sitten Eaglesia ja sitten Palefacea, eikä se nyt välttämättä ole mitään jeesustelua. Ja kuten sanoin, koska en ota musiikkia ryppyotsaisesti, en rupea selittämään kellekään, mitä hän saa ja mitä ei saa kuunnella. Sillä onhan se musiikkimaku loppujen lopuksi ihan henkilökohtainen asia.

No niin, nyt saa tämä paskanjauhanta loppua ainakin minun osaltani tältä erää.

Kosonen, haukkasit juuri kilon paskaa. Okei myönnän, Nile jakaa yllättävän paljon mielipiteitä, joillekin kun se sattuu edustamaan "pelkkää mahtailua ja kikkailua" ja joillekin taas ihan puhdasta neroutta. Arvaatte kumpaan ryhmään kuulun. Äärimetallin edustajia on erittäin paljon, mutta Nile on ainut joka on saanut minut äärimmäisen vahvojen tunnetilojen valtaan. Täysin jäljittelemätön ja originaali yhtye, parasta mitä maa päällään tällä hetkellä kantaa metallimusiikin saralla.

Ja tästä pääsemmekin jatkamaan sulavasti aiheessa...Kyllä, eilen se tapahtui. Koin jotain sellaista, mistä en usko toipuvani koskaan. Jyväskylä, Lutakko ja kolme vitun kovaa bändiä. Yhdeksältä pauhe alkoi Sotajumalan seurassa ja voi jumalauta sitä pitin kokoa siellä! Meno oli ihan tajutonta, jopa niin tajutonta että tuon keikan jälkeen oli pakko mennä tankkaamaan ensin vedellä ja sitten lonkerolla. Deathchain olisi ollut seuraavana, mutta Sotajumalan keikka oli sellainen liikunnallinen suoritus, ettei yksinkertaisesti jaksanut mennä sinne pyörimään, pitistä olisin kuitenkin itseni jälleen löytänyt. Mutta paljon suurempana syynä oli tietenkin, se että piti ladata ja psyykata itseäni itse pääesiintyjää varten...

...Nile. Etsin hyvän paikan itselleni ja viimein kun Karl Sanders, Dallas Toler-Wade ja George Kollias astelivat lavalle, oli olo aika epätodellinen. Minun on aivan turha lähteä analysoimaan tuota keikkaa pienien yksityiskohtien avulla, sillä nyt puhutaan tunnetilasta, jossa kokonaisuus ratkaisee. Kun massiivinen What Can Be Safely Written lähti soimaan, se oli menoa. Se oli huumetta, se oli jatkuvaa orgasmia, se oli jokin tunnetila, jollaista en ennen ole kokenut ja jollaiselle ei löydy sanoja. Välillä pyörittiin pitissä ja välillä katseltiin silmät suurena niitä lavalla keikkaa vetäviä jätkiä, jotka ovat hävyttömän suuressa kunnioituksessa ja arvostuksessa omalla kohdallani. Kaverini sai pitissä iskun päähän ja mahaan, joiden takia hän joutui menemään pois keikalta hetkeksi. Minun käsivarteni ovat mustelmilla, olkapääni otti vauriota (rusahdus, vihlontaa ja nyt käden nostaminen on vaivalloista), ruumiini jokainen lihas on arka ja niskani huutaa hoosianna. Se Nilen keikan aikana pyörinyt pitti oli jumalauta-ihan-vitun-hullu! Alkoholipitoisuus veressäni ei ollut liian suuri ja olinkin lähinnä vain kivoissa nousuissa, mikä antoi kokemukselle lisäpotkua. Mutta en tuota fiilistä osaa sanoin kuvailla, mutta se lähenteli jotain uudelleensyntymisen rituaalia. Olisin voinut kuolla tuon jälkeen onnellisena, se raukeuden ja ylienergisyyden sekalainen tunne keikan jälkeen oli ikimuistoista. Tuon keikan aikana ja sen jälkeen tunsin todellakin olevani enemmän elossa kuin koskaan.

Nyt on jälleen yksi asia tehty, mitkä on pakko suorittaa ennen kuolemaa. Näin suuria idoleitani ja koin heidän luoman musiikin elävänä...Tämä keikka oli valehtelematta paras yksittäinen elämys, minkä olen koskaan kokenut. Se on todellakin totta, että parhaimmillaan musiikki tuottaa parempaa mielihyvää kuin mikään lihallinen tai hengellinen nautinto. Ja siksi se on jotain mistä en aio koskaan luopua.

Kaivetaan nyt omaakin historiaa vähän taaksepäin. Silloin kun räppi oli kova juttu, minä kuuntelin vain Hurriganesia ja Eppuja. Koskaan en ole harrastanut tuota "Kaikki on paskaa paitsi hevi", kyllähän "hevin" kuunteluani mainostin (...) jonkin verran esimerkiksi ala-asteella levyraadeissa, mutta siksi koska se oli erilaista, silloin muut kuuntelivat... öö... En muista enää, jotain muuta kuitenkin. Kuuntelin myös Eppuja, mikä siis oli hirveää paskaa ja suomihumppaa, ja erittäin epä-in.

Ja se räppihän ei uppoa edelleenkään, aivan järkyttävää, vaikka miten sitä on tullutkin eri kavereiden puolesta kuunneltua. Yleistys on kivaa.

np. Sotajumala - Tappaja ja tapettu

Sotajumalan uudelta levyltä avausbiisi. Ei ole levyä koneella, joskin olen sen kuullut. Todella loistavaa jenkkideathia, eka levy jää jalkoihin aivan sata-nolla.

Tänään tuleekin kuluneeksi - rakkaat foorumilaiset - yksi vuosi Juice Leskisen, tuon ainutlaatuisen suomalaisen lauluntekijän kuolemasta. Koska itse olen Juicen suuri ystävä, ajattelikin omistaa koko illan miehen musiikille.

Leevi and the Leavingsin toisen levyn nimeä mukaillen, Juice saattoi hyvinkin olla se ”mies joka toi rock and rollin Suomeen”. Tokihan rokkia oli soitettu Suomessa jo kymmenisen vuotta ennen Juicen ja Coitus Intin ensilevyä joka ilmestyi vuonna 1973, mutta Juice teki hienoa musiikkia nimenomaan Suomeksi – ja hämmästyttävällä verbaaliakrobatialla. Se mikä Juicesta tekikin niin mielenkiintoisen, että hän ei ollut millään lailla yliarvostettu, vaan tosiaankin oli alansa ehdoton taitaja.

Minua kiehtovat ehkä eniten Juicen uran alkupään levyt, joskin myös 80-luvulla mies teki monia hienoja albumeja. Mutta minusta Paras Juicen levy on hänen toisensa, Coitus Int –yhtyeen kanssa tehty Per Vers, runoilija, vuodelta 1974. Syy sille, miksi se alkupään tuotanto on parempaa, on se, että silloin hommassa oli jonkinlaista joukkuehenkeä ja hauskaa tamperelaista sisäpiirihuumoria. Tokihan Juicen muutkin yhtyeet, varsinkin Grand Slam, ovat olleet mainioita kokoonpanoja, mutta minusta Coitus Int on se mielenkiintoisin.

Syy tälle ”joukkuehengelle” ja yhteisöllisyydelle oli taiteilijassa itsessään. Sillä suorastaan huvittaa, kun katsoo Minä, sunnuntailapsi –DVD:tä, ja sen dokumenttia tuolla Per Vers, runoilija –albumilla esiintyvän kerrassaan mainion Odysseus –kappaleen teosta. Siinä Juice oli aivan eri henkilö, mitä hän oli myöhemmissä vaiheissa. Mies oli silloin 70-luvun puolivälissä arka, ujo ja hiljainen – ehkä jopa hieman introvertti – sekä tähän suomalaisen tapaan niin vaatimaton. Minusta Odysseus on – niin sävellyksellisesti kuin sanoituksellisestikin – yksi Juicen uran ehdottomia huippuja; sinfoninen kreikkalaista legendaa lainaava kertomus ihmisen mielenvapaudesta.

Voisi siis sanoa, että sitä mukaa mitä Juice sai suosiota ja rupesi ymmärtämään nerouttaan yhä enemmän, muuttui hänen luonteensa myös. Sillä Juicestahan tuli myöhemmin melko vaikea ja ehkä hieman ylimielinenkin persoona. Ja samanlainen hän oli kuolemaansa asti. Kävihän siinä sitten niinkin, että suurin osa hänen loppupään tuotannostaakin oli melko yksitoikkoista, vaikka löytyy siitäkin ihan mukavia ralleja, tyyliin Norjalainen villapaita – vaikka se lainaakin Beatles-klassikko Norwegian Woodia melko härskisti.

Mutta vaikka Juicesta tulikin vanhemmuuttaan melkoinen besser-wisser, oli hän kuitenkin loppuun saakka ulkopuolinen ja sisäänpäinkääntynyt, aivan kuin siinä liikuttavassa Odysseus-dokumentissa. Kansansuosio oli toki muuttanut miestä, mutta pohjimmiltaan hän oli kuitenkin se taiteilija. Omaa kuoppansahan mies kaivoi, hajonneista munuaisista ja monista muista sairauksista lukuunottamatta hän otti kaljaa ja tupakkaa, sanoisiko, säännöllisesti. Eli kun tasan vuosi sitten tämän uutisen sain kuulla, en varsinaisesti yllättynyt. Esimerkiksi Kirkan kuolema oli paljon suurempi järkytys, vaikken hänen musiikistaan juuri välittänytkään. Kirkahan sentään oli paljon paremmassa kunnossa kuin Juice. Mutta näin se elämä menee...

Mahtaa kuulostaa kuluneelta ja kornilta, mutta sanotaan se kuitenkin. Vaikka mies on liittynyt taivaalliseen rock-orkesteriin sinne John Lennonin ja Albert Järvisen seuraan, hänen musiikkinsa elää! Ja mikä kappale sopisikaan tähän loppuun paremmin, kuin Tauko I –albumilta löytyvä Nero nukkuu. Orava out.

Syksyn Sävel ja Sika

Muuta ei jäänyt kaverilta tuleville sukupolville.

"Kumiorava" kirjoitti:
Vaikka mies on liittynyt taivaalliseen rock-orkesteriin sinne John Lennonin ja Albert Järvisen seuraan...

Ihan pakko tässä välissä kysyä, että onko Järvisestä tehty mitään dokumenttia? Sen verran mielenkiintoinen henkilö on kyseessä, että tekisi mieli nähdä, jos sellaisen on tehty. (EDIT: Löyty jo)

Ja Juicesta... pakko myöntää, että olen aivan liian vähän häntä kuullut, jotta voisin jonkinlaista arviota tai edes näkemystä antaa, mutta varsin ainutlaatuista musiikkia hän kyllä teki, ja ihan hyvääkin sellaista. Elämässä pitää olla runkkua on hauska biisi!

"imperiumi.net" kirjoitti:
MEGADETHIN levy-yhtiön Roadrunner Recordsin sivujen mukaan yhtye esiintyy Suomessa seuraavasti:

3.2.2008 Oulu, Teatria
4.2.2008 Helsinki, Jäähalli


www.roadrunnerrecords.com

Tollasta kertoilevat. Täytyy katsoa jaksaisko sitä lähteä tuolloin katsomaan bändiä, johan se on pari kertaa tullut nähtyä. Mikäli rahatilanne pysyy samana helmikuulle asti, niin sitten jää satavarmasti väliin.


np. The Police - Man in a Suitcase

NYT en missaa Megadethia!
Perkele, varmasti ollaan menossa.

Sauna oli jo sellainen takaisku, mutta tätä tilaisuutta ei minulta kukaan vie!

Hah, jep! Kamsu suuntaa kyllä tuonne.

OH MY F'N GOD!!! Megadeth Ouluun!!!! W000!!! Enpä ole päässyt Saunaan katsomaan, mutta nyt kun tulevat Teatriaan, niin pakkohan se on mennä

"Kumiorava" kirjoitti:
Steve DiWho? Pelkkää peniksenpidennystä wnb-kitarasooloilijalta. Ei groovea ja meininkiä, mitä bassonsoitossa tarvitaan.

WOU! NYT menit kyllä sanomaan jotain hyvin kamalaa! Olet Orava mahtanut kuunnella Deathin Individual Thought Patternsin, mutta nyt kyllä epäilen että et ole kuullut sitä levyä. Siis jumalauta sellaista bassosaundia ja tekniikkaa ei ole koskaan tavattu samanlaista, ne ovat täysin ylivertaiset kaikkiin levyihin verrattuna. Et yksinkertaisesti VOI sanoa, etteikö DiGiorgion soitossa ole groovea, jumalauta hänhän on synonyymi sanalle groove.

Toivottavasti tuo oli provo!

"Mahti Ankka" kirjoitti:
WOU! NYT menit kyllä sanomaan jotain hyvin kamalaa! Olet Orava mahtanut kuunnella Deathin Individual Thought Patternsin, mutta nyt kyllä epäilen että et ole kuullut sitä levyä. Siis j******ta sellaista bassosaundia ja tekniikkaa ei ole koskaan tavattu samanlaista, ne ovat täysin ylivertaiset kaikkiin levyihin verrattuna. Et yksinkertaisesti VOI sanoa, etteikö DiGiorgion soitossa ole groovea, j******ta hänhän on synonyymi sanalle groove.

Ai se jätkä...! Ei näitä hevibasisteja voi muistaa, varsinkin kun kaveri on soittanut bändissä joka koostui lähinnä yhdestä tyypistä. Mutta toi pätkä nyt oli sellaista Myung-meininkiä, jossa ei oikein ollut päätä eikä häntää. Pointtina nyt oli lähinnä se, että jos soitetaan bassosoolo, onko sen pakko olla kopio kitarasoolosta? Ja tuo pätkä jonka tuohon laitoit, oli juuri sellainen. Mutta kun kyseessä on tämä ITP:llä soittanut kaveri, niin sehän toki muuttaa asian, levyllä kun kieltämättä on varsin asiallista bassottelua.

Pakkohan se on kai itsekin osallistuttava tähän bassokeskusteluun heittämällä linkki. Kyseessä on Primuksen biisi, ja basistihan (sekä myös solistina) on Les Claypool.

Primus - Tommy The Cat (basso soolo lähtee siitä 4:20 kohdalta eteenpäin).

+ samaiselta mieheltä pelkkä bassosoolo:
http://youtube.com/watch?v=c88pg2ZdE1w

Ja vielä Metallica faneille Primuksen tulkinta Masters of Puppetsista:
http://youtube.com/watch?v=Uva_FrpLU6M

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ottakaamme oppia bassojumalasta.

Pyh. kas tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=7_wGFfrJv4Y

Eikös kitara ja basso ole oikeasti ihan sama soitin, mutta huonoja kitaristeja vaan sanotaan basisteiksi?

http://youtube.com/watch?v=nDJE8YGWDsY
Groovy, pakko myöntää. Yksikertainen upea bassosoolo ilman mitään turhaa. Santtu se osaa.

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Eikös kitara ja basso ole oikeasti ihan sama soitin, mutta huonoja kitaristeja vaan sanotaan basisteiksi?

Ei vaan tyhmiä.

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Eikös kitara ja basso ole oikeasti ihan sama soitin, mutta huonoja kitaristeja vaan sanotaan basisteiksi?

Eikös adminit ja modet ole sama asia, mutta modeja sanotaan adminien bitcheiksi?

"Velocity" kirjoitti:
Eikös adminit ja modet ole sama asia, mutta modeja sanotaan adminien bitcheiksi?

Eli olin siis oikeassa vai?

"Kumiorava" kirjoitti:
Ai se jätkä...! Ei näitä hevibasisteja voi muistaa, varsinkin kun kaveri on soittanut bändissä joka koostui lähinnä yhdestä tyypistä. Mutta toi pätkä nyt oli sellaista Myung-meininkiä, jossa ei oikein ollut päätä eikä häntää. Pointtina nyt oli lähinnä se, että jos soitetaan bassosoolo, onko sen pakko olla kopio kitarasoolosta? Ja tuo pätkä jonka tuohon laitoit, oli juuri sellainen. Mutta kun kyseessä on tämä ITP:llä soittanut kaveri, niin sehän toki muuttaa asian, levyllä kun kieltämättä on varsin asiallista bassottelua.

Noniin, minä jo pelästyin. Mitä tulee tuohon valitsemaani näytteeseen, niin se vain sattui osumaan ensimmäisenä kohdalle, enkä oikeastaan muita sooloja herralta edes nähnyt. Ihan kivaa peniksen heilutteluahan tuo soolo on, mutta tosiaan ne hänen todelliset kyntensä ovat esillä vasta kun hän on oikeissa kappaleissa soittamassa. Tuo soolo kun on vähän tuollainen "no vetäisempä nyt jotain pirtsakkaa!" kieli poskella vääntöä.

Ja ihan pakko on kyllä mainita tuosta kommentistasi koskien Deathia. On totta että Schuldiner on Deathin luoja, Deathin aivot ja Deathin diktaattori. Mutta ilman Gene Hoglanin, Steve DiGiorgion, Sean Reinertin, Paul Masvidalin etc. kaltaisia muusikkoja ei Death olisi siinä asemassa missä se nyt on. Se on nimittäin hyvin todennäköistä, että Deathin albumien väliset erot johtuvat juurikin kokoonpanon vaihteluista, eri muusikkojen persoonallisista soittotyyleistä ja saundeista.

EDIT. Niin ja DMW, en ala kiistämään Burtonin kykyjä. Mutta hän on silti minulle ikuinen kakkonen.

Ja Jack, älä tule sinulle tuntemattomille vesille huutelemaan! Joojoo, oli se provo, oli pakko tarttua...

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"Velocity" kirjoitti:
Eikös adminit ja modet ole sama asia, mutta modeja sanotaan adminien bitcheiksi?

Eli olin siis oikeassa vai?

Ei, Jack ei ole bitch.


Hän on HUORAAAHHHH!!!!

Meh. Huorilla on sentään jonkinlaista arvoa.

Geezer Butler. Muita ei tarvita. Niin jäyhän cool, että voisi vaikka juoda pelkästään teetä lavalla ja olisi silti kaikkien aikojen paras basisti.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Geezer Butler. Muita ei tarvita. Niin jäyhän cool, että voisi vaikka juoda pelkästään teetä lavalla ja olisi silti kaikkien aikojen paras basisti.

Pöh, kukaan ei voita Les Claypoolia cooliudessa Eikä basson soitossakaan.


Edit: Ja nyt kun tuli tässä mieleen niin Claypoolhan haki Metallican basistiksi kun Cliff kuoli mutta, kuten Hetfield on myöntänyt, Claypoolia ei valittu koska tämä oli liian hyvä.

Mites toi Sturm und Drangin basisti Henrik "Henkka" Kurkiala? Aika kova.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"Velocity" kirjoitti:
Eikös adminit ja modet ole sama asia, mutta modeja sanotaan adminien bitcheiksi?

Eli olin siis oikeassa vai?

Et, mutta minä olin.

Olemme muuten tainneet unohtaa Gene Simmonsin...?

Usko pois, emme ole.

Pyh. RHCP:n Flea pesee teidän basisteillanne lattiaa.

"Bauke_peikko" kirjoitti:
Pyh. RHCP:n Flea pesee teidän basisteillanne lattiaa.

Vaikka kova onkin, ei pääse loistamaan kiitos Chili Peppersin hiukan tylsähkön musiikin. Se bassottelu kuulostaa vain läpsyttelyltä. Jos vertailukohtia haetaan, niin Faith No Moren Billy Gould taitaa homman paljon maukkaammin.

"Mahti Ankka" kirjoitti:

"Bauke_peikko" kirjoitti:
Pyh. RHCP:n Flea pesee teidän basisteillanne lattiaa.

Vaikka kova onkin, ei pääse loistamaan kiitos Chili Peppersin hiukan tylsähkön musiikin. Se bassottelu kuulostaa vain läpsyttelyltä. Jos vertailukohtia haetaan, niin Faith No Moren Billy Gould taitaa homman paljon maukkaammin.

Imekää tissiä, Justin Chancellor pesee kaikki.



Aivan loistava basisti.

Flean uran paras suoritus on edelleen Paluu tulevaisuuteen kakkosessa.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Flean uran paras suoritus on edelleen Paluu tulevaisuuteen kakkosessa.

Olen samaa mieltä. On jopa jäänyt paremmin siitä mieleen, kuin yhtyeestä. Needles owns.

Hiljaa, Velocity. Geddy Lee on teh basisti. Sitäpaitsi hän on vielä Kunnon Kansalainen!

Ei helvetti, kyllä se Maynard vaan OWNAA!!!
http://www.youtube.com/watch?v=2-xsr-t0vR8

Best evahhhh!

Basisti ei ole hyvä, ellei omista ravintolaa.

Sentient 6

Hieno mies.

Saatille veisin Antin.

Ja asiaakin: Männäviikolla tippui legendaarisen Quiet Riotin laulaja Kevin Dubrow. Raporttien mukaan oli ehtinyt hautua hotellihuoneessaan kuusi päivää ennen kuin joku onneton hänet löysi. Valitettavasti tässäkin tapauksessa huumeilla uumoillaan olleen osuutta poislähtöön.

Ehkä mies ei ole nimeltään tuttu, ehkä edes bändikään ei ole nimeltä tuttu, mutta Quiet Riotin vaikutusta kasarimetallin nousuun ei voi vähätellä, yhtyeen vuonna 1983 julkaistu Metal Health -albumi avasi paljon latuja(nousemalla jenkkien listaykköseksi) jälkeenpäin lopullisesti pinnalle ponnistaneille metalliyhtyeille. Voisipa jopa jossain määrin antaa bändille krediittiä siitäkin että levyn suosio auttoi(ainakin epäsuorasti) myös eurooppalaisten mammuttien kuten Iron Maiden ja Judas Priest Amerikan valloitusta, tai ainakin helpotti jalan pistämistä oven väliin.

Musiikillisesti Metal Health on varsin tasokas, oikeastaan bändin ainoa tasainen tuotos, muut levytykset voi suosiolla unohtaa. Oman aikansa raskasta rockia levy parhaimmillaan ja pahimmillaan edustaa, mutta tekee sen kuitenkin tyylillä. Sisältäähän levy yhden kaikkien aikojen parhaimmista covereista ja kenties bändin tunnetuimman levytyksen, Cum On Feel the Noizen. Unohtaa ei sovi myöskään Slick Black Cadillacin, Run for Coverin, Love's a Bitchin ja levyn nimikkobiisin kaltaisia juopottelu-anthemeita.

Kevyet mullat Kevin DuBrow'lle, heippahei.

Linkin Park on kyllä loistava bändi, vaikka siihen tutustuinkin vasta tämän vuoden keväällä. Bändillä on monia hyviä levyjä, ja biisejä.

Latasin tuossa vähän aikaa sitten Minutes To Midnightin, ja on kyllä loistavat biisit.

Basistien basisti on Reginald Arvizu. Bottom line.