Foorumiarkisto

All Shall Perishiä nyt torstai-iltana katsomaan! Vitun isot fiilikset keikkaa kohtaan! Kunhan Perishi soittaa enemmän vanhoja biisejä sillä heidän uusin levynsä oli floppi . Mutta vanha tuotanto, suuria musiikkiorgasmeja. Ja lämppärinä toimii suomalainen The Bleedout! (Sekä toisena lämppärinä Shattered Within josta en kyllä pidä ollenkaan.) Aamu yhdeltätoista lähtee linja-auto kohti Helsinkiä! Perishin huppari pitää vähintään raahata mukanaan.

Hmm... koskakohan se mun tilaama The Bleedout paitakin tulisi postista. Piti tänään tulla mutta ei sitten.

np: Born Of Osiris - The New Reign
- Born of Osiris on varmaan tämän hetkinen suosikkibändini. Pirun hyvää progempaa deathcorea! Kyseinen levy on viiden tähden levy. Tällä hetkellä soi levyn neljäs kipale, Abstract Art joka on niiiiiin helmi. (Noh, koko levy nyt on pelkkää loistokkuutta.)

Joo eihän proge minullekaan loppujen lopuksi mikään pyhä tyyli ole, enhän minä kuuntele kyseiseltä tyyliltäkään kuin ehkä 5-6 yhtyettä. Satun vain esimerkiksi Kingston Wallia ja Pink Floydia arvostamaan melkoisen korkealla, mutta näitä jälkimmäinenkään ei edusta progea puhtaimmillaan, oikeastaan vain Animals levyllään.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Ja tuohon 'Oravan heittoon jatkaisin tällä pohdinnalla: Oliko punk progressiivista vai degressiivistä? Punkin eetos kuitenkin oli että jokainen jolla on instrumentti soittakoon, siitä huolimatta onko taitoa. Tuohan oli uutta ja ennenkokematonta, eli eikö tämän perusteella punk ole myös edistyksellistä? Vai oliko se sittenkin taantumuksellista, koska se vei musiikin (takaisin) yksinkertaisuuteen ja suoranaiseen osaamattomuuten.
Tämän pohdinnan ei ole sitten tarkoitus olla otsa kurtussa kelailtu, vaan haluan viedä keskustelua uusilla ja ehkä jopa mielenkiintoisille urille ja herättää ihmisissä mietintöjä.

Heheh, tuo on muuten ihan mielenkiintoinen pointti. Itse näkisin sen niin, että punk oli jonkinlainen notkahdus musiikin kehityksessä, se palasi/meni melko primitiiviseen tyyliin, mutta käytännössä se oli myös uutta ja shokeeraavaa. Tästähän seurasi sitten mm. grindcoren ja goregrindin synty, joten kyllä se punk oli luonnollista jatkumoa musiikin kehitykseen. Mutta oliko punk edistyksellistä? No ei, se oli pakollinen paluu alkukantaisuuteen, jotta voitaisiin jälleen nousta ylöspäin. Vähän niinkuin sukupuuttoaallot, joskus elikuntien on vain kuoltava että elämä maapallolla voisi jatkua ja kehittyä.

Toinen kysymys: Onko punk kuollut?

Toinen kysymys: Onko punk kuollut?

On ja ei. Ensimmäiset NY:n ja Englannin aallot ovat toki kuolleet ja kuopatut, mutta punk elää edelleen vaikkakin erilaisessa muodossa. Täytyy myös muistaa että punk on ollut aina vahvasti sidoksissa yhteiskunnan tilanteeseen ja sitä kautta voi myös käsittää sen että 77-meininki on kuollut. Ei rautarouvaa, ei alkuperäistä punkkia.

Punk kuitenkin synnytti ehkä viimeisen 25 vuoden mielenkiintoisimman tyylisuunnan, post-punkin. Okei, post-punk ei ole puhdas tyylilaji. Kukaan ei voi kirjoittaa paperille mitä post-punk on, mutta punkista intensiteetin ottaneet ja omanlaisensa mausteen tuoneet yhtyeet kuitenkin ovat tärkeimpiä yhtyeitä populäärimusiikin lähihistoriassa. Heidän vaikutustaan kuulee nykyään lähes jokaisessa rock-pumpussa.

Mutta joo, takaisin alkuperäiseen kysymykseen. 77 on kuollut, se edustaa itsellenikin punkkia puhtaimmillaan ja parhaimmillaan. Kuitenkin väitän että punkista sikisseet post-punk ja uusi aalto ovat punk-vaikutteista musiikkia hienoimmillaan. Punk kuoli, mutta syntyi uudelleen varsin erilaisessa muodossa. Punk myös elää meidän jokapäiväisessä musiikissamme, nykyään jopa enemmän Stoogesin ja kumppaneiden garage/protopunk(tjeu: White Stripes).

Ja mitä edes oli punk? Se ei ollut pelkästään musiikkia. Ei kai kukaan voi pelkästään musiikillisin perustein väittää Blondieta tai SE:tä punkiksi. Jopa Peitsamo oli aikoinaan osa Suomen punk-liikettä.

Kadotin punaisen lankani jo syntyessäni, joten yrittäkää niittää tekstistä jotain irti.

Aivan, jostain syystä unohdin post-punkin kokonaan, sehän on kuitenkin melkoisen merkittävä tyyli musiikin historiassa. Sehän tosiaan vaikutti aika ratkaisevasti sitten rockin kehitykseen, mikä on ihan oma lukunsa jo.

Ja punk on todellakin enemmän kuin musiikkia, aivan kuten metalli tai hip hopkin. Ne ovat musiikin synnyttämiä aatteita ja kulttuureja (tai vaihtoehtoisesti aatteiden synnyttämää musiikkia ja kulttuuria) joiden kielenä sen tyylin musiikki puhuu. Tämän takia näiden tyylien vannoutuneimmat edustajat elävät myös näiden musiikkien tapaan, omalla persoonallisuudellaan maustettuna tottakai. Itse kuulun metalliyhteisöön, mutta samalla juureni yltävät myös paljon kauemmas, olen esimerkiksi orkesteri/klasaripiireissä ihan yhtä paljon mukana, eli tässä niin sanotussa "kulttuuria edistävässä" musiikkikulttuurissa. Kontrasti tai ei, toimii ilman ongelmia.

Menipäs taas vähän aiheen sivusta, mutta tällaisen pointin vain halusin tuoda esille. Eli jos olet joskus kuunnellut esimerkiksi metallia, mutta nykyään et kuuntele enää, niin ei sitä silloin tosissaan ole koskaan kuunnellutkaan. Tällaiset asiat kulkevat läpi elämän. Tuli vain mieleen kun vähän tuvassa yksi päivä Cannibal Corpsea luukutin ja kaveri alkoi selostamaan, että hänkin aikoinaan tuollaista kuunteli mutta ei enää pidä siitä. "Kuulemma hän kai on sitten kasvanut aikuiseksi". Meinasi kiehahtaa siinä vaiheessa...

Eilen oli kyllä paras keikka aikoihin. Tykkäsin paljon. Kiitos All Shall Perish ja The Bleedout. Vittu ku beatdowneissa on kivaa ja stage dive kanssa. Ensikuussa sitten Nosturiin uudestaan tanssimaan August Burns Redin tahtiin!

Eli jos olet joskus kuunnellut esimerkiksi metallia, mutta nykyään et kuuntele enää, niin ei sitä silloin tosissaan ole koskaan kuunnellutkaan. Tällaiset asiat kulkevat läpi elämän. Tuli vain mieleen kun vähän tuvassa yksi päivä Cannibal Corpsea luukutin ja kaveri alkoi selostamaan, että hänkin aikoinaan tuollaista kuunteli mutta ei enää pidä siitä. "Kuulemma hän kai on sitten kasvanut aikuiseksi". Meinasi kiehahtaa siinä vaiheessa...

En osaa sanoa miten tähän suhtautuisin. Itselläni on ollut vuodenpäivät metallin kuuntelu laskussa ja oikeastaan mielenkiintoani jaksaa enää herättää kunnolla vain stoner/doom/sludge -akseli. En sitten tiedä onko tämä vain ohimenevä kausi, mutta nautin metallini nykyään (pl. em. akseli tottakai) pieninä annoksina, muuten iskee turtuminen. Kenties vuoden päästä olen eri fiiliksissä.

Ja oikeastaan olen rajoittanut metallin kuuntelua ihan tarkoituksellakin, maailmassa on niin helvetin paljon hienoa musiikkia että yhteen tyylilajiin jämähtäminen ei tunnu missään määrin järkevältä.
Sen kyllä allekirjoitan tekstinpätkästäsi helposti, että nuo "kasvoin aikuiseksi, metalli ei enää iske" -mantrat ovat aina yhtä naurettavia Toisaalta musiikkimaun kypsyminen ja muuttuminen on ihan ymmärrettävää ja jopa suotavaa, mutta tuo taivastelu on ärsyttävää minustakin.

Juu tottakai musiikkimaun nimenomaan pitää vaihdella ja kehittyä, minullakin on jonkinsortin murrosvaihe tässä vaiheessa menossa, eli metallin kuuntelu on vähenemässä ja klassinen musiikki sekä kevyt musiikki on kovassa nosteessa. Mutta en itse ainakaan osaa kuvitella että metallia ikinä hylkäisin, sen verran paljon kuitenkin olen siihen kosketuksessa koko ajan. On vain tullut sellainen vaihe, että lähes kaikki mahdollinen siltä saralta on jo kuultu, näin niinkuin tyylilajien osalta. On aika katsoa enemmän muualle, tutustua uusiin tyyleihin.

This is why i wear black, sometimes.

Suureksi harmikseni en löydä mitä aikoinaan kirjoitin St. Anger levystä. Tiedän, että pidin albumista ja puolustin sitä kovasti. Nyt en osaa sanoa mitään levystä, parempi niin.


Missasin viime vuonna Metallican livenä, näkemättä jäi myös aikoinaan Ruisrock. Muuten vuodesta 1989? joka keikka on katsottu. Viime vuosina tuntemukseni Metallicaan ja elämään yleisesti ovat vaihdelleet kovasti. Pojat ovat jopa jääneet taustalle kuukausiksi, enkä koe missanneeni mitään. Lieneekö vanhuuden viimeinen valomerkki vai muu syy.

Kesän ajan kasvanut toivo paremmasta Tallicasta alkoi nostaa kuumetta. Brittilehtien jutut vanhan Metallican palaamisesta muistuttivat mitä olin kaivannut. Nostin vanhat levyt esiin ja aloin innoissani vahdata Utube pätkiä ja muita videoita. Videot antavat pienen pienen osan siitä fiiliksestä mitä livenä saa, mutta joskus sekin riittää päivän pristeeksi.

Löysin bändin joskus Masterin ja Justicen välissä. En innostunut aluksi menosta hirveästi, mutta joku fiilis tarttui heti. Justicen saapuessa olin jo täysin koukussa. Kesäisin ajelin landella fillarilla pitkin maita ja kuuntelin korvalappustreoilla. Loistava keino paeta sukua ja päästä röökille. Jostain syystä minua on aina viehättänyt kuunnella yksin musaa ja sulkea muu maailma ulos. Siihen Metallica tarjosi loistavat kappaleet.

90-luku tarjosi monia loistavia keikkoja ja muita kokemuksia. Musta levy ja videodokkarit siihen liittyen tuli kulutettua lähes puhki. Loistava edelleen, katsokaa ellette ole nähnyt. Kiertuepätkät mm. Gunnarien kanssa ovat riemukkaita. Okelin keikasta jäi mieleen sysipaskat lämppärit ja kadonnut tuliterä paita.The Cult oli juuri päättänyt muuttaa tyyliä ja se oli täysin vitusta. Suicidal Tendencies ei napannut ja ei nappaa vieläkään. Laulaja on aina kuulostanut astmaatikolta.

Load/Reload levyt on nyt mitä on. 2 Keikkaa peräkkäisinä iltoina tarjosivat todellisen pläjäyksen, Apocalyptica oli lämppärinä COC:n kanssa ja Tallican kundit katsoivat varjoista menoa. Keikan loppu on tietysti dramaattinen, tosin tiesin jo ennen keikkaa mitä tapahtuu. Tokana iltana nauroin itseni hajalle, kun nuori tyttö vieressä sai melkein sykärin "palavan kundin" takia. Funny shit. Täysin turhaa koko hässäkkä toki on, mutta onhan erilainen lopetus ainakin.

Coverit ja Klassiset versiot kestin mainiosti. Klassinen musiikki on niin lähellä "heviä", että en siinä nähnyt mitään hirveän ihmeellistä. Makea oli monet klassikot uusissa kansissa.


Musta aika. Ensin Jason lähti ja sitten kovin isku minulle, James lähti rehabbiin. Se veti tän ukon vakavaksi. En nyt ala erittelemään kaikkea mitä moiseen vitutukseen tuli, mutta FUCK.
Jostain oudosta syystä olen aina kokenut omituisen "yhteyden" Jamekseen. Kyynisimmät teistä nauravat tälle, mutta so be it.
Joskus vain sanoitukset kolahtavat. Some kind of monster kertoi lisää yhtäläisyyksiä, kuten miten käsitellä tunteita jne. Tylsää paskaa, i know. Yada Yada. Kesti muuten varmaan lähes pari vuotta kunnes uskalsin katsoa koko dokkarin.
Avril Lavigne ja Fuel, possible paskin cover ikinä!

Mistä pääsemmä takaisin nykypäivään. Uusi levy kuulostaa helvetin hyvältä ja olen kypänä mukana band vagonissa. Suurelle osalle tuntuu All Nightmare Long kolahtavan eniten, eikä ihme. Aivan helvetin kova biisi. Meinasin saada sykärin uudesta videosta, kun lopussa jenkkisotilaat tähtäsivät sitä "arabia". Koko biisi olisi ollut pilalla, jos roiskiminen alkaisi. Huh helpotust. hassuja fiiliksiä levyltä löytää Onesta ja muistakin vanhoista "hiteistä". I dont care. keksikööt vaikka pyörän uudestaan niin en välitä. Lähes aina Metallica kuulostaa mahtavalta.
Loistava tekele, selkeästi paras Justicen.(Mustaan on mennyt maku vuosien saatossa täysin)


Mitä yritän sanoa on, että olen helvetin onnekas, koska tietyt bändit kuulostavat hyvältä yli 20 vuoden jälkeen. Metallican ohella pidän toki muista vanhoista, kuten Maiden jne. Tiettyinä aikoina raskaampi musa unohtuu ja kevyt linja voittaa, mutta aina sitä palaa juurilleen. En tiedä onko hyvä vai huono asia, että sisäisen lapsen saaminen esille on erittäin helppoa. Sitä taantuu tiettyjä biisejä kuunnellessa samoihin tunteisiin mitä koko nuorena kolllina.

Yhtenä toiveena voisi enää pitää Metallican kuvaamista, mutta toisaalta keikasta pelkästään nauttiminen kuulostaa juuri nyt ainakin paremmalta vaihtoehdolta. Toivottavasti pian tulevat ja nyt en aio missata.

FUCK YEAH, MOTHERFUCKERS!

RIP Richard Wright.

HUoh.

Todellakin. Syöpään meni tämäkin hieno muusikko.

Aika alkaa niittämään pikkuhiljaa tuota rockin kultaista sukupolvea.
Kevyet mullat Richard Wrightille.

Nyt jonkun musahomon apua (tai muutkin kelpaavat). Mietin tässä, että kun esim. CDON.com:ssa joidenkin levujen perässä lukee [import], niin onko noissa levyissä mitään muuta eroa noihin muihin, kuin se, että ne tuodaan ulkomailta? Nopealla googletuksella en vastausta löytänyt, joten jos joku viitsisi vastata.

No voi saatana...Veti aika matalaksi tuo Wrightin kuolema, käsittämätöntä etten ole edes tiennyt siitä että hänellä oli syöpä! Ensin Barret ja nyt Wrigth. Historian yhden suurimman ja itselleni myös merkittävimmän rock yhtyeen jäseniä kuolee vähän turhan tiuhaan. Levätköön rauhassa, surullista.

Shine On You Crazy Diamond tänään illalla soimaan, 17 minuutin hiljentyminen paikallaan.

Soul-velho Norman Whitfield poistui myös keskuudestamme 68 vuoden iässä, tiistaina. Motown-tuottajana hän tuli parhaiten tunnetuksi, herran kynästä on lähtenyt sellaiset renkutukset kuin Papa was a Rolling Stone ja I Heard it through the Grapevine. Nuo luulisi olevan kaikille tutut.
Joten mukavat ikiunet tällekin herralle.

Aiheesta populaarimusiikki...Mikä sen loppupeleissä edes määrittelee? Sehän tarkoittaa siis musiikkia, joka on yleisesti tunnettua ja hyväksyttyä ja jota voidaan käyttää oikeastaan tilanteessa kuin tilanteessa. Onko death metal tällaista? No en minä nyt kyllä niinkään sanoisi. Onko death metal kevyttä musiikkia? Vain turtuneessa korvassa. Pitää toki muistaa, että äärimmäisyyksiä on musiikissa hyvin monenlaisia, noise on esimerkiksi paljon vaikeampaa musiikkia kuin death metal. Yleensä tällaiset asiat riippuvat täysin kuulijasta.

Mutta en minä nyt sitä ihan allekirjoita että death metal olisi populaarimusiikkia, olkoonkin hiukan kieli poskella heitetty kommentti tai ei.

Ovatko musiikkihomot kuulleet ikinä Illiumista ja Kalen Chasesta? Parempia nuoria muusikoita en ole vielä löytänyt. Korjatkaa tämän puute nykymusiikin sivistyksessänne, mikäli ette ole kuulleet.

http://www.myspace.com/illiummusic

Mikä tämä juttu muuten on, että musiikista keskustelevat ovat "musiikkihomoja?"

Koska me rakastamme musiikkia <3

"Nero" kirjoitti:
Ovatko musiikkihomot kuulleet ikinä Illiumista ja Kalen Chasesta? Parempia nuoria muusikoita en ole vielä löytänyt. Korjatkaa tämän puute nykymusiikin sivistyksessänne, mikäli ette ole kuulleet.

http://www.myspace.com/illiummusic

Nojaa, melko ristiriitaiselta kuulosti parin biisin perusteella. Ambienttia ei ole nähnytkään tuo yhtye. Ihan mukavan kuuloista, mutta toisaalta taas karjunnat pilaavat ja paljon. Miksi pitää rauhalliseen musiikkiin tuoda jotain keinotekoista rankkuutta?

Ei kaikki musiikista keskustelevat ole musiikkihomoja. Vain ne jotka tekevät siitä homoa.

Nojoo, en minäkään aluksi pitänyt Kalenin kimityksestä ollenkaan. Mutta kun alkoi kunnolla kuuntelemaan, niin sitä oppi myös pitämään ja pajon. Ajan kanssa vain.

Matkasin tietoisuuden korpimailla ja tajusin yhden todella tärkeän asianlaidan. Musiikkikappale ei ole hyvä, koska se on hyvin sävelletty, vaan se on hyvä koska kuulija sitoo siihen tunteitaan. Ilman kuulijaa musiikki on pelkästään rivi nuotteja, se ei ole siis mitään. Musiikki vaatii kuulijaan ja kuulijan kokemukset täyttääkseen tehtävät. Musiikki on vuorovaikutusta, musiikin tekijä ei voi vaatia omistusoikeutta musiikilleen koska ilman kuulijaa se ei ole mitään, yhtään mitään.
Pitämämme kappaleet eivät ole hyviä koska ne ovat hienosti sävelletty, ne ovat hyviä koska ne herättävät meissä tunteita, ne aktivoivat aivomme mielihyväkeskuksemme. Tästä pääsemme juttuni ydinrakenteeseen, musiikki on meille vain välikappale. Emme nauti musiikista, nautimme siitä mitä se meidän kemiallisessa viidakossa saa aikaan. Musiikki on vain välikappale, täydellinen nautinto löytyy rajan tuolta puolen, ehkä.


Vai mitä?

Sinällään kyllä ihan mielenkiintoinen teoria, mutta eipä tuohon oikein vastausta löydy. Mitä tulee kuitenkin aiheeseen musiikki ja sen herättämät tunteet, niin löytyy selkeästi omakin mielipide. Mistä johtuu että sama musiikki aiheuttaa eri ihmisissä erilaisia reaktioita? Heti lähtökohtana on se, kuinka paljon musiikkia on kuunnellut. Ei ihminen osaa oikeasti arvostella jazzia jos hän on kerran kuullut yhtä sen tyylin edustajaa, ei ole mitään vertailukohdetta. Itsekin kuuntelen hiukan jazzia, mutta en ikimaailmassa lähtisi pätemään siitä tyylistä yhdelle inttikaverilleni, joka on niin sanottu true jazzari. Pätee kaikkeen musiikkiin. Toisena pointtina on se, millaisiin tunnelmiin ja hetkiin jokin musiikki sitoutuu kuulijassa. Assosiaatio. Joillekin jokin musiikki on hyvin tärkeää, koska siihen liittyy hyviä muistoja. Tämä on ihan normaalia.

Mutta mielenkiintoisimpana seikkana laskisin itse sen, että jos jokin musiikki on lähtökohdiltaan samassa asemassa kahden eri kuulijan välillä, niin silti he voivat kokea sen musiikin hyvin erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi: Pink Floydia kuuntelevat hyvin monenlaiset ihmiset. Todelliset progehörhöt (en lue itseäni heihin), tavalliset tallaajat, muusikot ym. Kaikille tämä yhtye voi lukeutua suurimpiin suosikkeihin, mutta selkeästi erilaisista syistä. Tuskin esimerkiksi kukaan musiikista mitenkään intohimoisesti diggaava saa irti Pink Floydista mitään elämää suurempaa tunnekuohua, se vain sattuu olemaan miellyttävää musiikkia jonka arvo on ajan saatossa noussut korkealle. Mutta sitten on niitä, jotka näkevät sen musiikin syvimpään ytimeen ja saavat siitä irti ihan erilaisella tasolla. Mikä se pointti sitten on? Mitä enemmän erilaiset ihmiset kuuntelevat samaa musiikkia samalta viivalta hyvin eri lailla sen kokien, sitä enemmän musiikissa on tarttumapintaa. Jotkut yhtyeet vain onnistuvat luomaan musiikilleen niin käsittämättömästi eri tyylisiä koukkuja, että se onnistuu nappaamaan mukaansa hyvinkin erilaisia ihmisiä.

Ei mitään tämän suurempaa pointtia. Muistakaa vain tämä seikka, kun joskus törmäätte termiin "tarttumapinta musiikissa". Tämän minä sillä käsitän

Johdattelit minun toismaailmallista teoriaani, ehkä huomaamattasi. Musiikki tottakai herättää eri kuulijoissa eri fiiliksiä, koska jokaisella kuulijalla on omanlaisensa kokemukset. Maailmasta ei löydy kahta ihmistä joilla olisi samanlaiset elämänkokemukset. Nämä elämänkokemukset ovat asioita jotka peilaavat meidän jokapäiväiseen elämäämme, varsin vahvoina ne tulevat esiin nimenomaan musiikin parissa.

Eli emme voi kirjoittaa musiikin herättävien fiilisten kaavaa paperille, koska olemme jokainen erilainen yksikö, mutta sen voimme todeta että musiikki ei ole mitään ilman kuulijaa. Mitä on musiikki ilman tunteita joita se herättää? Ja tämä oli retorinen kysymys.

Musiikki, kuten kaikki muutkin asiat joita koemme, herättävät tunteita. Ei siinä sen kummempaa. Ja arvelisinpa syyn Pink Floydin suurelle fanikunnalle löytyvän siitä, että bändi teki olemassaolonsa aikana vähän kaikenlaista musiikkia. Kaikki eivät tykkää Ummagumman kilkuttelusta, mutta enpä usko Wallin jälkeisen kamankaan kaikkiin iskevän.

Mutta tosiaan tuli eilen käväistyä Tavastialla katsastamassa Eleanoora Rosenholm ja Kuusumun Profeetta. Molemmat bändit vetivät noin tunnin setin, Profeetta vähän pitempään. Molemmat soittivat myös materiaalia pääosin uusilta levyiltään. Tupa oli suhteellisen täynnä, mutta mitään ryysistä ei onneksi ollut. Porukkaa oli kuitenkin ihan tarpeeksi luomaan tunnelmaa, joka oli koko illan korkealla. Rosenholmin setistä jäivät parhaiten mieleen Musta ruusu, Ambulanssikuskitar, Maailmanloppu ja keikan päättänyt Circle-tason junnaukseksi äitynyt Kodinrakennusohjeet. Profeetta soitti Lyhtykujan biisien lomassa muun muassa Jatkuvasti maailmaa pelastamaan kyllästynyt supersankari -levyn biisin Syyllinen Pedriko ja Kukin kaappiaan selässään kantaa -levyn Akvaarion. Uusimmalta Lyhtykuja-albumilta parhaita vetoja olivat ehkä Soluttautuja ja Täältä tullaan taivas. Encorena kuultiin Sanansaattaja oraakkeli salamurha hyökkäysvaunun Puutarha menneen ihmemaan, tosin heviversiona, jossa kitaristi Teemu Majaluoma sai vetää kunnon soolon. Ja Rättö oli oma mainio itsensä, päätti keikan ruiskuttamalla olutta yleisön päälle.

Rosenholmin uusin, Älä kysy kuolleilta, he sanoivat lähti myös keikalta mukaan, vinyyliversiona. Ja tulipa Lehtisalon Jussin kanssakin juteltua niitä näitä, kuulemma Circleltä tulee lähiviikkoina Ektron kautta Hollywood -niminen pitkäsoitto, jossa lauluosuudet hoitaa takavuosina kokeellista thrasia soittaneessa Jesters of Destinyssa laulanut Bruce Duff. Myös Markku Peltolaa tuli muisteltua, hän kun oli Lehtisalollekin suuri vaikuttaja. Mutta näin kaikenkaikkiaan oikein mukava ilta oli. Keskiviikkona sitten Kuudennelle linjalle, jossa Omfalos Renaissance julkaisee debyyttilevynsä, ja mukana menossa ovat myös Teemu Elon Puhuvat Eläimet sekä Sami Kukka.

Olikos tältä foorumilta eilen porukkaa Lutakossa Stam1naa ja FM2000:sta kattomassa?
Oli kyllä vauhtia ja vaaratilanteita. Lämppärin aikana oli jo aivan uskomaton meno päällä, FM2000 on kyllä aivan uskomattoman loistava bändi. =DD Kunto loppu iteltä jo siinä vaiheessa. Ja sitten itse Stam1na. Huhhu mikä veto ja varsinkin mikä yleisö. Ihan saakelinmoiset pitit, välillä porukkaa kaatu het enemmän ku jatkosodassa konsanaan. Mellakka-aitakin pääs hajoamaan Vapaassa Maassa. Stam1na kuvasi vielä dvd:tä siellä. Pari vähän harvinaisempaakin kappaletta kuultiin, kun soittivat Paperinuken ja Murtumispisteen. Loppuunmyydyssä Lutakossa oli kyllä ihan kiitettävän tiivis tunnelma, lämpöasteita oli varmaan yhtä paljon kuin saunassa. Ikänä en oo varmaan hikoillu niin paljoa kuin eilen. Het kun olisin suihkussa käyny vaatteet päällä.
PS. Kiertuepaita on muuten aivan uskomattoman komea.

FM2000 - Kaljupää

"Volga" kirjoitti:
FM2000 on kyllä aivan uskomattoman loistava bändi.

Parhaat tulevat tunnetusti Pieksämäeltä.

Kieltämättä, olisihan tuo melkoisen messiaallinen keikka ollut, mutta valitettavasti jäi väliin, kun liput olivat ehtineet mennä niin nopeasti.

Yhdeltätoista illalla Karjaa on kiinni. Ei ketään missään. Minä päätän huvin vuoksi koukata keskustan kautta junalta palatessani. Tähtikirkas taivas. Ajan pyörällä hitaasti, katuvalot matelevat ylitseni. Kuulokkeista soi Ian Curtisin kolkko ääni ja Joy Divisionin yltiömelankolinen 80-lukulainen syntikoilla koristeltu äänimaisema. Tämän on todellakin niitä hetkiä, jolloin musiikki koskettaa, jolloin se muuttuu tunnetilaksi.

Nyt soi Planxty, irkkufolkia 70-luvulta. Hurdy-gurdy särähtää vähän korviin, mutta muuten kovin kaunista musiikkia. Christy Mooren lauluääni tuo hieman mieleen Jethro Tullin Ian Andersonin, mutta eipä tuo Tull kovin kaukana Planxtyn soinnista ole.

*Läählääh*

Kävin juuri Sokoksen 3+1 -päivillä ja ostoskoriin tiensä löysi kapine, jota tulen palvomaan elämäni loppuun saakka: Tapio Rautavaara-boksi.

14 cd:tä sekä kirja. Kaikki levytykset aina savikiekkoajoista viimeisiin veisuihin. Tuossa onkin sitten kuuntelemista, kappaleita on siis yli 200, joista reilu 100 osataan ulkoa jo ennestään. Ja Tapsa-kirjoja ei ole ainakaan tähän mennessä tullut vastaan, joten tämä opus oli enemmänkin kuin tervetullut.
Normaalihinta tälle jumalaiselle lootalle on 119e, tarjoushinta 99e miinus henkilökunnan alennus, joten loppusummaksi jäi joku reilu 85e. Puoli-ilmaista!

np. Tapio Rautavaara - Laulu on iloni ja työni [1947 versio]

Täti on taas liikuttuneessa tilassa ja pyyhkii kyyneleitä silmäkulmista näitä kuunnellessa :')


(Ai niin, löytöjä oli muitakin. Iron Maidenin AMOLAD 3e ja Nick Cave & The Bad Seeds - Dig, Lazarus, Dig 9e. Mutta kuka näitä ehtii edes kuunteleen, kun on nuo 14 rakkauslevyä kuunneltavana)


EDIT: perkeles, biisejä olikin 346 kappaletta, eikä 200. :O

Iron Maidenin AMOLAD 3e

'TÄ VITT???
Oikeasti? Onko tämä voimassa Sokoksissa ympäri Suomen?

"Velocity" kirjoitti:

Iron Maidenin AMOLAD 3e

'TÄ VITT???
Oikeasti? Onko tämä voimassa Sokoksissa ympäri Suomen?

Pitäis olla. Tietenni eri Sokosten tarjonnat poikeea toisistaan jonnin verran, mutta pitäisi sen muuallakin olla samaan hintaan. Lauantaihin asti siis.

"*S*" kirjoitti:

"Velocity" kirjoitti:

Iron Maidenin AMOLAD 3e

'TÄ VITT???
Oikeasti? Onko tämä voimassa Sokoksissa ympäri Suomen?

Pitäis olla. Tietenni eri Sokosten tarjonnat poikeea toisistaan jonnin verran, mutta pitäisi sen muuallakin olla samaan hintaan. Lauantaihin asti siis.

Okei, kiitos vinkistä. Oliko se vaan amolad ettei myös muita maideneita?

^ En uskaltanut jäädä kaivelemaan enää sitä levylaaria enempää, ku ois kuitenni löytynyt liikaa ostettavaa. Mutta sinne vaan pää edellä laariin ja onneaan kokeilemaan. Eiköhän sieltä löydy kaikenlaista :)

Minä löysin AMOLADin aikanani 7,50 e hintaan Anttilan poistomyynnistä. Ihan jees hinta sekin (ottaen huomioon, että levy oli julkaistu ehkä paria kuukautta aikaisemmin), mutta enpä minäkään pistäisi pahakseni jos kolmella eurolla loistavia levyjä tulisi vastaan...

Ja tuosta Tapsa-boksista tulikin mieleen, että se Juha Vainio -boksi olisi ihan kiva omistaa. Sillähän on käsittääkseni myös koko miehen tuotanto noin kymmenellä levyllä, hinta muistaakseni siinä 70:n paikkeilla. Vielä ei ole raaskinnut ostaa, mutta jos vaikka joululahjaksi sitten. Itselleni Vainio on Rautavaaraa tutumpi lauluntekijä, mutta eiköhän Tapsaankin voisi jossain vaiheessa tutustua kunnolla.

Ainiin, olin viime torstaina katsomassa Eleanoora Rosenholmin ja Radiopuhelinten keikkaa. Ellu oli ihan jees, ei ehkä mitään pankkeja räjäytellyt mutta toimi kuitenkin paremmin kuin levyltä. Tai-Panin paholainen, Musta Ruusu ja Maailmanloppu iskivät parhaiten. Ja Noora oli toki erittäin viehättävä vähäeleisyydessään.

Pääesiintyjä Radiopuhelimet olivatkin sitten toista maata mitä esiintymiseen tulee. Mahtavan intensiivistä menoa niin lavalla kuin yleisössäkin. Bändin tuotanto ei ollut ennalta tuttua mutta esitys imi mukaansa ja sai jopa pogoomaan. Täytyy tutustua ihan levyltä tähän positiiviseen yllätykseen.

Raapustelenpa minäkin jotain välillä kun nyt on käsissä liput parille keikalle. Ei mitään iloisia yllätyksiä tulossa minulle kun olen huono lähtemään katsomaan muita kuin tuttuja bändejä. Siispä 10.10. on tarkoitus joutua Helsinkiin, jotta näkee Eläkeläiset. Mukana on myös mainio Kumikameli ja omalla tavallaan kiinnostava urkupunkbändi Pahat Agentit eli lähes kaikki Eläkeläisten kuomat ovat myös kakkosbändiensä kanssa mukana. Kaksi vuotta on edellisestä näkemästäni Eläkeläisten keikasta joten johan tätä on odotettu. Yhtä kovasti on myös odotettu Kumikamelin näkemistä ekan kerran.

Itsenäisyyspäiväksi on lippu Apulannan keikalle. Paikkana on taas Finlandia-klubi eli erityisen hyvää tunnelmaa ei tarvitse odottaa kun viime kerrat olleet vähän vaisuja. Ajattelinpa silti mennä välillä katsomaan kun uusi albumikin ilmestyy pian ja ihan kiinnostavaa on kuulla uusia biisejä livenä, olivat ne sitten hyviä tai ei hyviä. Vähän on alkanut pelottaa tuo albumi kun nimi on Kuutio (kuinka aurinko voitettiin), mikä outouden lisäksi kuulostaa mahdollisesti kuin jatko-osalta edelliselle levylle. Kansikaan ei innosta. Vauriot-sinkun kansi taas on piristävä vastakohta. Jotain noiden välimuotoa toivoisin Apulannalta nykyään ainakin jos kertoisi jotain myös musiikista.


Epämääräisenä suosituksena entisen Dog Fashion Discon ja nykyisen Polkadot Cadaverin laulajan sooloprojekti El-Creepo! joka esittää asiansa kepeän akustisesti säilyttäen kuitenkin sopivan hämärät ja ahdistavat lyriikat sekä tunnelman. Tuolla kaavalla syntyi viime vuoden paras biisi Chloroform Girl Polkadot Cadaverille ja aikas hyvä on myös tämä uusi myspacessa kuunneltavissa oleva Orange Peel Sunrise.


Melkein samasta aiheesta jatkaen vielä loppuun huomautus vuoden kiinnostavimmasta dvd-julkaisusta. Sellainen on omalla kohdallani Dog Fashion Discon DFDVD2, joka sisältää mm. yhteensä 32 live-biisiä jäähyväiskeikalta ja Adultery-levyn julkaisukeikalta sekä jonkinlaista dokkarintynkää. Täytyy tuo tilailla jossain vaiheessa.

Jos Thrash Metal uppoaa niin käykää äänestämässä Thrashdediä Slayerin lämppäriks.

http://www.radiorock.fi/biisiarvostelut ... .asp?id=58

Joo, poijjaat johtaakin jo metkasti, kun on yli 500 ääntä tullut

Äänestäkää mielummin Thrust Momentia ;)

Mitä jostain Tapsa- tai Juha Vainio -bokseista, vaikka laatua varmaan täynän ovatkin (ainakin jos Vainion boksista on jätetty ne typerät pornolaulut pois). Mutta Badding -boksi olisi kiva omistaa joskus. Totta, se boksi on ilmestynyt jo melkein kymmenen vuotta sitten, mutta ei ole muistanut vain hankkia. Ehkä sitä sitten jonain päivänä.

Teki Lordi hienon coverin Dingon Autiotalosta, kuunneltavissa tämän sivun soittimessa, 5. biisi:
http://www.elementsmusic.fi/

"Velocity" kirjoitti:
Teki Lordi hienon coverin Dingon Autiotalosta, kuunneltavissa tämän sivun soittimessa, 5. biisi:
http://www.elementsmusic.fi/

Ööh... Aika sontaa, ei voi oikein muuta sanoa. Taustalla olevat ääniefektit alussa on iha hyvä, mutta ei helvetti.. Tupakkaääni pilaa tämän. Kitara ei kylläkää ole haitaksi. Ja nuo urut jotenkin sai hymyilemää.

Jollekki muulle kunnia tehdä Autiotalo-biisi, ei Lordille. Shis.

"Phenomdozer" kirjoitti:

"Velocity" kirjoitti:
Teki Lordi hienon coverin Dingon Autiotalosta, kuunneltavissa tämän sivun soittimessa, 5. biisi:
http://www.elementsmusic.fi/

Ööh... Aika sontaa, ei voi oikein muuta sanoa. Taustalla olevat ääniefektit alussa on iha hyvä, mutta ei h****tti.. Tupakkaääni pilaa tämän. Kitara ei kylläkää ole haitaksi. Ja nuo urut jotenkin sai hymyilemää.

Jollekki muulle kunnia tehdä Autiotalo-biisi, ei Lordille. Shis.

Tuo Putaansuun ääni ei ole paras mahdollinen, mutta musiikillisesti hieno. Tuon laulun olisi saanut hoitaa vaikka Hietala tjms. kirkasäänisempi.

Ihan jees silti.

Varmaan monia täältä kiinnostaa seuraava uutinen, joten tässä se on:

Metallica Suomeen!

Ilta-Sanomien mukaan heviyhtye Metallica esiintyy Suomessa kesäkuussa.

Lehden luotettavista lähteistä saamien tietojen mukaan maailman suosituin hevibändi Metallica esiintyy Suomessa 14. ja 15. päivä kesäkuuta.

Edellisen kerran Metallica konsertoi Suomessa heinäkuussa 2007. Yhtye julkaisi syyskuussa yhdeksännen albuminsa Death Magneticin.

MTV3.fi

seonmenolippukunverenpainetippuupäällenollaneipaljonenääolla otsallehiipiijokelmeähikisilmissäviliseejasuussamaistuupiki

Metallicasta huolimatta Suomessa nähdään myös käänteispaskoja keikkoja. Yksi sellainen oli eilen Tavastialla kun lavalle kapusivat urkupunktrio Pahat Agentit, mm. rockista ja punkista jonkinlaiseen metalliin vaihtelevaa kieroa musiikkia soittava Kumikameli sekä humppayhtye Eläkeläiset. Pahoissa Agenteissa siis soittelevat Eläkeläisten kokoonpanosta Kristian Voutilainen ja Petteri Halonen, kun taas Eläkeläiset aikoinaan synnyttäneen Kumikamelin nykyisiin jäseniin kuuluu Onni Varis ja Martti Varis Kristian Voutilaisen ja Lassi Kinnusen ollessa entisiä jäseniä.

Neljäs kerta oli tämä kun Eläkeläiset livenä näin ja melkeinpä oli kaikista kovin kerta kokonaisuutena kun ottaa muutkin bändit huomioon. Kyllähän sitä humppaa vaikka kuinka monta tuntia putkeen, mutta piristävää oli kuulla aluksi jotain muutakin, joka ei kuitenkaan liikaa poikennut muusta ohjelmistosta. Etenkin kun kaikki bändit olivat hirveän hyviä. Illan ohjelmisto kesti yhteensä n. 3h 45min, josta 45 minuuttia meni bändien välissä pidettyihin taukoihin. Kokonaispituus oli varsin sopiva kun lopussa alkoi jo väsy vähitellen painaa. Paikan kiertäminen humppamadossa käy raskaaksi siinä vaiheessa kun raikkaan ilman sijaan ei ole hengitettävänä kuin hikeä.

En väitä uusimman levyn biiseistä hirveästi innostuneeni Äkäistä eläkeläistä lukuunottamatta, mutta meniväthän nuokin ihan hyvin livenä. Illan kohokohtia löytyi mukavasti joka keikalta. Pahojen Agenttien Hevinpaskaa ja Kumikamelin Supermies/Runous/Naapurit-putki täytyy mainita lämppäribändeiltä ensin. Runkkariklubikin oli kova. Eläkeläisiltä varmasti mahtavin oli maailman nopeimman humpan varmaan maailman nopein versio. Kyseessä on siis Laakista Humppa, jonka levytetty versio kestää 1:10 ja se soitetaan keikoilla yleensä ehkä ihan vähän alle minuutissa. Tällä kertaa tuon lähes minuutin version nopeus ei bändiä tyydyttänyt, vaan soittivat sen heti perään uudestaan varmaan noin 45 sekunnissa. Vahvasti jäivät mieleen myös encoret. Niiden tullessa soittimet olivat jo hajalla tai kaadettu kumoon, joten esittivät sitten kauniisti a cappellana kappaleet KELA ja Humppaukaasi.

Illasta olisi saanut paremman ehkä vain, jos Pahojen Agenttien tilalla olisi soittanut HC Andersen, johon sekä Halonen että Voutilainen aikoinaan kuuluivat. Se bändi on kuitenkin ollut telakalla varmaan jotain kymmenisen vuotta. Mutta parhautta oli Agentitkin. Vahvasti suosittelen Tampereella asuville siirtymistä Pakkahuoneelle jo muutaman tunnin päästä alkavalle kiertueen päätöskeikalle, jos vain ehtivät. Yhtä vahvasti suosittelen kaikille tutustumista tämän viikon loppuun asti kestäviin Juoppohulluihin Päiviin Jokisen Valinnassa. Paljon erilaisia kauniisti kuvioituja paitoja tarjolla.

Metallicaa en kyllä mene katsomaan. Vitunmoinen grudgetus että saa hyvät paikat, raastava odotus siellä sun täällä(lippujonossa, keikka-alueen ulkopuolella, keikkaa ennen...), matkat hesaan ja takaisin, kaikenmoinen järjestely yms. = not worth it. Maidenia menin viime kesänä katsomaan, ja se oli kyllä sen arvoista, sillä Iron Maiden on yksi lempibändeistäni, period. Mutta Metallicaa kun en ole kuunnellut melkein yhtään, niin on turvallista olla kuuntelematta myös ennen ensi kesää ettei vaan ala pitämään. Sillä en todellakaan tahdo tuota samaa rumbaa uudestaan. Rumbaa johon sisältyi aamuneljältä yhdeksään lipunjonotus pakkassäässä Wiklundin edessä kenttäpaikkoja varten, n. 7h odotus festarialueen ulkopuolella, pari tuntia katsoen lämppäreitä ja sitten se taistelu keikka-alueella. Sitten nähtiin Maiden parin kolmen metrin päästä eturivistä, ja oli kyllä sen arvoista.
"Moonchiiild.....ti-tiiti-di-di-diiii.... hear the mandrake screeeeeeeam ARGH"

Joten 4 sanaan tiivistettynä ; No Metallica 4 me.

Sanokaa mulle yksi legendaarinen riffi Iron Maidenilta?

Ps. Yllä oleva kommentti on annettu suuressa ja paahtavassa tietoisuuden tilassa, jolloin vain riffit merkitsevät. Ja nimenomaan riffit, ei mitkään vitun Down-paskailut. Kiitti moi.

"Genghis Khan" kirjoitti:
Sanokaa mulle yksi legendaarinen riffi Iron Maidenilta?

Ps. Yllä oleva kommentti on annettu suuressa ja paahtavassa tietoisuuden tilassa, jolloin vain riffit merkitsevät. Ja nimenomaan riffit, ei mitkään v***n Down-paskailut. Kiitti moi.

The trooper, Powerslave, Number Of The Beast?

"Tii-tililii-tiitii-tililii-tii-töö-töö-tii-töö-tii-töö, Tii-tililii-tiitii-tililii-tii-töö-töö-tii-töö-tii-töö"

"Velocity" kirjoitti:
Maidenia menin viime kesänä katsomaan, ja se oli kyllä sen arvoista, sillä Kameli on lempi-'Alertilaiseni, period.

Kiitos kiitos.

"Gay Khan" kirjoitti:
Sanokaa mulle yksi legendaarinen riffi Iron Maidenilta?

"Oh Well, wherever, wherever you are,
Iron Maiden's gonna get you, no matter how far!"

Eilen oli se kauan, kauan odotettu päivä. Tenhi soitti kotimaassaan, mikä on melko harvinaista (en kyllä tajua miksi, keikalle menijöitä riittäisi ja sen huomasi kyllä eilen). Tenhi on itselle yksi rakkaimmista bändeistä, joka vetovoima ei lopahda koskaan, päinvastoin. Tyylisuunnaksi mainitaan neofolk, dark folk sekä progressiivinen folk ja tuon lajin keikkoja on aivan liian harvoin tässä kaupungissa tai mikäli niitä on, niin meikälle ei ole niistä hiiskuttu.

Siispä Folk Aesthetic Tour 2008:

Illan ensimmäinen esiintyjä Sieben Briteistä on vain vähän tuttu, mutta koukutti heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Yhden miehen bändi, soittimena viulu ja ääni hypnoottinen. Keikalla tuli olo, että tämä on kuin luonnonvoima. Täytyi vain tuijottaa ja iho oli kananlihalla. Jopa siippa oli pähkinöinä, vaikka edellisenä iltana Siebeniä kuullessaan tuumasi, että "mitä helevetin musiikkia tämä on?".

Seuraava esiintyjä, itävaltalainen Dornenreich oli pettymys. Black metalista aloittanut, nykyinen dark ambient-bändi kuulosti kyllä välillä akustisine kitaroineen ja viuluineen kauniilta, mutta Siebenin jälkeen ei vaan saanut mitään otetta musiikista. Siebenin olisi pitänyt ehdottomasti esiintyä vasta toisena.

H-HETKI! NYT SE TULEE! Ei hemmetti, Tenhi. Etukäteen pelotti, että alanko vollottamaan keikalla, sillä Tenhin synkeän kauniilla musiikilla on joskus tapana saada vedet silmiin. Vaan selvisin kuivin silmin, mutta iho oli koko ajan kananlihalla ja olin puoliunessa (Olen aina sanonut, että jos bändi saa minut nukahtamaan, niin se on mahtava. Mulla ei tekisi varmasti tiukkaa nukahtaa vaikka Slayerin keikalla, olisin varmaan vain onnellisen näköinen nukkuja). 90 minuuttia silkkaa musiikillista kauneutta ja viimeistään kappaleen Kuolleesi jokeen kohdalla olin tippua tuolilta, niin tohkeissani kuin olin. Ainoastaan pettymyksesi jäi se, että esimerkiksi kappaleita Hallavedet, Lauluni sinulle sekä Yötä ei soitettu. Sinänsä se ei haittaisi, mutta jos Tenhi tulee taas joskus 5 vuoden päästä uudestaan keikkalavalle Suomessa, niin odotuksesta tulee pitkä.

Ilta oli taatusti 15 euron arvoinen ja oli taas mukava olla vaihteeksi keikalla, jossa ei moshpitti pyöri, vaan porukka seisoo vaan täysin hypnotisoituneina.
Loppuun vielä pari linkkiä, suosittelen kuunneltavaksi:
Sieben ja sieltä ainakin kappale Ogham the Sun
sekä
Tenhi ja sieltä kappale Lauluni sinulle.

Oli kyllä tosiaan varsin loistava ilta eilen. Vaikka jurppii kyllä varsin mittavasti tuon Siebenin missaaminen, koska saimme kaverini kanssa oppia kantapään kautta, että edes kuvallinen kela-kortti ei näemmä kelpaa tällaisissa tapauksissa. Eli ei sitten muuta kuin passien hakuun, ja herra Howden oli lopettanut juuri kun pääsimme takaisin. Tästäkin syystä Siebenin olisi ehdottomasti pitänyt esiintyä toisena. Dornenreich ei ollut yhtään tuttu, mutta kyllä sekin oli ihan siedettävä. Joka tapauksessa bändin ulosanti oli sen verran yksiulotteista verrattuna Siebenin neofolk-postrock-triphop-sekoitukseen, että se olisi toiminut enemmänkin lämppärinä.

Mutta Tenhi oli toki erittäin mahtava. Vaikka bändi nyt ei ole se kaikista tutuin minulle (en varmaan olisi mennyt koko keikalle mikäli kaverini ei olisi kutsunut), niin joka tapauksessa se loi uskomattoman tiiviin ja rauhallisen tunnelman. Suurin osa biiseistä oli tuttuja, mutta pari tuntematontakin oli mukana - tämä ei toki menoa haitannut. Miksauskin oli onnistunut hyvin, joka tosin saattoi johtua siitä, että soittimet olivat pelkästään akustisia, joten niiden sointia ei tarvitse välttämättä yhtä tarkasti säädellä kuin sähköisten. Jokainen soitin kuului juuri niin täydellisesti kuin se vain voi. Tyko on jo itsessäänkin varsin karismaattinen tulkitsija, mutta kuoro-osuudet olivat suorastaan pysäyttäviä, uskomattoman hienoja.

Ainoa kritiikki kohdistuu yleisöön, joka oli aika lailla perseestä. Tenhin aikana porukka sentään älysi olla jokseenkin hiljaa, mutta Dornenreichista olisi varmasti saanut enemmän irti, jos siitä musiikista olisi kuullutkin jotain. Mutta kun paikalla olleiden lahopäiden piti mennä itse musiikin päälle löpisemään, niin tunnelma latistui kieltämättä aika lailla. Vaikka heti Tenhin noustua lavalle ei ollut epäilystäkään, mitä bändiä ihmiset olivat tulleet katsomaan, niin en voi mitekään ymmärtää, että vielä silloinkin porukan pitää höpistä omiaan biisien aikana, kun voisi sitä itse musiikkiakin seurata. Kun mennään keikoille, niin mennään kuuntelemaan sitä musiikkia eikä kertomaan juoruja, perkele. Todella raivostuttavaa käytöstä.

Mutta kaikki kiitos bändeille, tuskinpa heiltä olisi voinut vaatia yhtään enempää. Harmi kyllä tuo Siebenin missaaminen, sillä kyseessä kun on yksi lähiaikojen parhaimmista löydöistä.